Flea / Red Hot Chili Peppers...

...juoksi Los Angelesin maratonilla 3:52:59



Flea näyttää suosivan minimalistista kenkälinjaa - olisko Vibramin Fivefingers? En tiedä uskaltautuiko juoksemaan maran noilla. Viime aikoina yhä useampi taho on seurannut Nike Freen viitoittamaa tietä ja tuonut markkinoille taipuisia ohutpohjaisia kenkiä. Ideana on sallia jalkaterän luonnollinen liike ja vahvistuminen. Minimalistinen kenkä sopii puhtaasti askeltavalle. Kenkiin kannattaa totuttautua kävelylenkkejä tekemällä.

Löytyypä myös huimapäitä, joiden mielestä juoksu on kaikkein parasta paljain jaloin.



Viikonloppuna kokeilin kuinka kymppi kulkee - sää ei ollut suosiollinen, kuten mogulin raportista ilmenee. Kulku oli tämän talven parasta tekemistä ja kun vauhtikontrollin maltoin kerrankin pitää, jälkimmäinen vitonen kulki 40 sekuntia ensimmäistä kovempaa. Viimeiset pari kilometriä olivat varsin hapokkaita. Loppuaika 43.01 oli kelin ja kunnon mukainen. Kisan jälkeen tapasin mogulin. Polvivaivan vuoksi hän joutui jättämään startin väliin - Terhi sen sijaan kirmaisi kympin.



(kuva: Jarno Maimonen / mogulin blogi)

-gs

Budhia Singh, India's marathon boy

Budhia Singh, a boy from the slums of India, became an overnight celebrity for running marathons from the age of three - but in the last five years his story has developed in ways no-one could have foreseen...

Koko juttu:

http://www.bbc.co.uk/news/world-12745490

Maraton - Z sanakirja

löytyy tietysti jokaisen kestävyysjuoksun ystävän suosikkisivustolta, raastosta.



Omien juoksujen osalta on alkanut hiipiä puseroon ajatus ettei tälle kaudelle kuntoon päässyt ollenkaan. Viimeisin yritys viikko sitten Ljubljanan puolimaratonilla tuotti vaatimattoman 1.37 -loppuajan. Minimitavoite oli 1.34 -alkuinen tulos, joten mietintämyssyä piti päähän sovitella kisan jälkeen. Viiltävän analyysin tulos: palataanpa juoksutekniikassa päkiäpaineeseen. Harjoittelun osalta lihaskunnosta huolehtiminen on myös jäänyt liian vähälle huomiolle.

Asetellaan asioita kuitenkin mittasuhteeseen: juoksu oli vain yksi osa viikon lomareissua. Sen aikana mm. Ljubljanan pittoreski vanha kaupunki, Lipican perinteikäs hevosfarmi, Škocjan upea luolasto sekä rannikon moni-ilmeiset Piranin ja Portorozin kaupungit tulivat tutuiksi. Kävimme myös Kroatian puolella ja mukavan näköisiä pikku rannikkokaupunkeja löytyy sieltäkin.

Ljubljanan kisaan ei olisi kiva kautta päättää, joten alustava ajatus on kokeilla vielä pari kertaa tälle vuodelle; viikon päästä joko puolikas Vammalan Sastamalassa tai varttimara Orimattilassa ja sitten joulukuun alkupuolella puolikas Kuopiossa.

-gs

If this town

is just an apple - then let me take a bite...

Isosta omenasta lähtee huomenna haukkaamaan maratonin kokoista palasta monenmoni juoksija. Legendaarinen New York City Marathon starttaa tätä kirjoitettaessa 11 tunnin ja 52 minuutin kuluttua. Miesten kisassa isäntämaan Ryan Hall hyökkää taas suuren haaveensa perään - iso kaupunkimaraton tekisi mieli voittaa. Keväällä Bostonissa oli tyytyminen kolmanteen sijaan, miten käy nyt kun Ison Omenan kisa juostaan 40. kerran?

Naisissa on mielenkiintoista nähdä Paulan kunto - plakkarissa on jo kolme voittoa New Yorkissa, tuleeko nyt lisää?

- - -



Bremen oli hieno kokemus ja hauskaa oli pitkästä aikaa reissata rouvan kanssa kahdestaan! Kaupunki on sopivan pieni kävelemällä haltuunotettavaksi ja tarjoaa vanhana hansakaupunkina paljon historiallista nähtävää. Schnoorin idylli kapeine kujineen, Freimarkt-markkinat, vanhat kirkot, Brötchersstrasse, Weser-joki ja Werder Bremenin matsi nousevat päällimäisinä muistoina mieleen. Spitz! Erittäin kätevää on myös kulku lentoasemalta keskustaan - reilu 10 minuuttia raitiovaunulla.

-gs

(kuva 1 - uutta ja vanhaa Bremenin torilla
kuva 2 - Ost Kurve; Werder Bremenin fanaattisimpien kannattajien seisomakatsomoa)

Maraton nro 8 ja Weser-joen kutsu

Jäin minimitavoitteesta reilut kaksi minuuttia ja puolikkaat 1.34 + 1.48 kertovat oleellisen. Juoksin seinään noin 25 km kohdalla. Töppäilyt energiahuollon ja varusteiden kanssa maksoivat 5-10 minuuttia. Muutama päivä meni harmitellessa mutta aina, aina on positiviista mahdollista epäonnistumisestakin kaivaa esille:

1. En joutunut keskeyttämään.
2. Juoksu kulki mallikkaasti siihen asti kun se kulki.
3. Kun huonollakin, suorastaan katastrofaalisella juoksulla jää ennätyksestä vain kaksi minuuttia niin parempana päivänä kulkee useita minuutteja kovempaa.

Nyt otan rennosti parikolme viikkoa - juoksukengät ajattelin jättää rauhaan, saas nähdä maltanko. Ihan tyystin sohvaperunaksi en taatusti osaa heittäytyä, joten kävelylenkkejä, kuntosalia ja pyöräilyä sisältyy ohjelmaan.

Illalla luin erään blogituttavani kuulumisia - moisen kipuilun ja väännön rinnalla omat maratonmurheet ovat lopulta kovin pieniä ongelmia.

- - -

Suuntaamme tänään rouvan kanssa kahdestaan kaupunkilomalle. Tyttö lähti aamulla isovanhempiensa mukana pohjoiseen. Menemme perässä palattuamme keskiviikkona Suomeen. Toisaalta tosi mahtavaa lähteä ja toisaalta hiukan jännittää. Onhan kyse ensimmäisestä kahdenkeskisestä lomamatkasta sen jälkeen kun meistä tuli lapsellisia. Tarkoitus on siis sitä parisuhdetta hoitaa. Parisuhdetta. Ollaan monesti vitsailtu että ei meillä mitään parisuhdetta ole. Parisuhde. Kliininen ilmaisu joka ei luontevasti omaan kielenkäyttöön istu. Ollaan yhdessä. Ollaan oltu yhdessä kaksikymmentäkaksi vuotta ja naimisissakin jo kaksikymmentä vuotta. Välillä on ollut tuulista mutta etupäässä on ollut erittäin hyvää yhdessäoloa.

-gs

ps. Osaanko todellakin lähteä lomamatkalle ilman juoksuvarusteita...

(kuva http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/67/Stadtmusikanten_Bremen.png)

Miksi juosta?

HCM sujui tavoitteiden mukaisesti - hienoa oli pääkaupungin kaduilla kirmata ja Nike Free 3.0:t toimivat erinomaisesti. Loppuaika 3.28 alittaa 20 vuoden takaisen debyyttimaratonin tuloksen noin 9 minuutilla. Maksimisuoritusta en tehnyt eikä kelikään ollut optimaalinen ennätysjahtiin. Puolikkaat kulkivat melkoisen tasaisesti - ensimmäinen noin 1.43.30 ja jälkimmäinen noin 1.45. Tasainen vauhti merkitsi käytännössä sitä, että ensimmäisten parin kilometrin jälkeen sai tasaisesti ohittaa muita juoksijoita; väliaikojen perusteella 10 km kohdalta maaliin sijoitus parantui kaikkien juoksijoiden joukossa noin 330 pykälää ja omassa sarjassakin noin 40 pykälää.

Syksymmällä saatan vielä maratonin juosta tavoitteena ennätyksen (3.20) petraaminen 3.15-tasolle.

Tässä pätkässä monta hyvää vastausta otsikon kysymykseen.

20-vuotisjuhlajuoksu

Lähes päivälleen 20 vuotta sitten juoksin elämäni ensimmäisen maratonin. Keksin että eihän se ole mies eikä mikään joka ei ole 42,195 km mittaista matkaa juossut ennen avioliittoon astumista. Niinpä harjoittelin kolmisen kuukautta ja 12.8.1989 Helsinki City Marathon taittui aikaan 3.37. Kehitys on ollut tuskallisen hidasta, sillä tällä hetkellä paras aikani on 3.20 - viime vuoden syyskuulta. Toisaalta en ole koskaan erityisesti maratonille panostanutkaan, sillä lyhemmät matkat tuntuvat sopivan minulle paremmin.

Viiden päivän kuluttua juostaan 29. Helsinki City Marathon - tarkoitus on olla mukana ja juosta seitsemäs maratonini. Jos homma toteutuu, niin samalla tulen juosseeksi Helsinki City Maratonin kolmella vuosikymmenellä (aiemmat 1989 ja 1994). (Kääk - olenko todella niin vanha?)

Pitkät lenkit ovat jääneet luvattoman vähiin viimeisten parin kuukauden aikana, joten ennätyshaaveet lienee syytä unohtaa tällä kertaa. Joskin minua kyllä houkuttelee ajatus juosta hiukan kovempaa kuin 20 vuotta sitten. Pitäisi kyllä onnistua, jos ei vain ole liian kuuma.

-gs

Kevään merkkejä

Pari viikkoa sitten juostiin maraton ikuisessa kaupungissa ja tulevana viikonloppuna mm. Pariisissa ja Rotterdamissa mennään varmasti lujaa. Bostonin klassikko on ohjelmassa 20.4. ja Euroopassa on loppukuusta vielä tarjolla maratonit mm. Wienissä, Zürichissä, Madridissa, Hampurissa ja Krakovassa. Osaan ehtii vielä ilmoittautua. Mikäpä sen hienompaa kuin yhdistää kaupunkiloma ja -maraton mukavaksi pikku irtiotoksi arjesta!

Koin Pariisin kevään ja maratonin vuosi sitten ja kaksi vuotta sitten ajatukset suuntautuivat Tukholman maratonille kesäkuun alkuun - nyt on hiukan outo olo kun kevätmaratoni ei ohjelmaani kuulu. Keskityn nopeusominaisuuksien kehittämiseen ja ohjelmassani on vain alle 10 km kisoja alkukeväällä. Ajatuksena on saada uutta vauhtia siirrettyä myös puolikkaalle (ja pidemmällä tähtäimellä ehkä myös maratonille).

Olen jo jonkin aikaa harkinnut johonkin urheiluseuraan liittymistä - mm. sen vuoksi että jos innostun johonkin veteraanien arvokisaan osallistumista, on minun kuuluttava johonkin seuraan joka on Veteraaniurheiluliiton jäsen. (jenkeissä muuten puhutaan masters-sarjasta ja käsitteenä se miellyttää minua huomattavasti enemmän kuin veteraani). Lähestyin tämän tiimoilta erästä seuraa ja kun asia ei muutaman yrityksenkään jälkeen lähtenyt liikkeelle, oli helppo valita Kalvitsan Urheilijat, josta minuun oltiin aktiivisesti yhteydessä. Muutama viikko sitten eräs koulutuksessani ollut (osoittautui sittemmin seuran aiemmaksi puheenjohtajaksi) pyysi minua jäseneksi ja ratkaiseva hetki koitti eilisellä juoksulenkillä, kun joku entuudestaan tuntematon henkilö pysäytti minut kysymällä kuulunko mihinkään seuraan ja kieltävän vastauksen kuultuaan kehotti liittymään Kalvitsan Urheilijoihin. Henkilö osoittautui seuran puheenjohtajaksi ja nyt sitten olen mukana pienessä mutta pippurisessa porukassa.

-gs

Katse kisakauteen 2009!

Hyvinhän siinä sitten kävi. Sis taitoluistelussa. Kisan seuraaminen jäi kuitenkin väliin sillä esittelimme San Diegosta asti saapuneelle amerikanvieraalle laavulla tulistelun autuutta. Opetin Kalifornian miehelle myös murtomaahiihtoa - hyvin sujui, vaikka mies oli ensi kertaa suksien päällä!

Omat treenit on sujuneet mukavasti; kuntosalia 2 - 3 krt viikossa, noin puoli tuntia kerrallaan kiertoharjoitteluperiaatteella (= tehdään eri liikesarjoja peräkkäin ilman pidempää palautusaikaa) ja tietysti juoksu- sekä hiihtotreeniä. Vakaa usko ja viime kauden osalta kokemusperäinen tietokin on, että kuntosaliharjoitteet antavat potkua juoksuun (kuvan tilanteessa juoksen järven jäällä ym. hiihto-opetustuokion tiimoilla, lunta n 30 cm ja polvi nousee erittäin kevyesti osin juuri punttikuurin ansiosta).

Kisakaudella (eka kisa lienee toukokuussa) pääpaino tulee olemaan nopeusominaisuuksien kehittämisessä niin että klassinen kymppi kulkisi samoihin aikoihin (tai jopa kovempaa) kuin nuorena miehenä 20 vuotta sitten. Haaveissa siis 37-alkuinen aika. Siinä sivussa uskon puolimaratonin ennätyksen petraantuvan 1.26-, jopa 1.25-tasolle.

Maratonin ajattelin juosta vain kerran - HCM:lle orientoidun juhlajuoksuna, sillä 20 vuotta aiemmin juoksin elämäni ensimmäisen maratonin juuri Helsingissä. Tuloksen osalta ajattelin tyytyä siihen, että kunhan kulkee kovempaa kuin debyytissä nuorena - siis alle 3.39, minkä pitäisi olla piece of cake jos ei hirmuhellettä pukkaa juoksupäiväksi.

-gs

Kullervon kirous - ainakin melkein

Kisan voisi tiivistää;
Kullervon kirous ei ollut kaukana.

Vaikeuksien kautta saavettuun rekordiin voi olla tyytyväinen, vaikka selvästi kovempi aika olikin hakusessa. Nälkää siis jäi, mutta maratonin pariin palaan todennäköisesti vasta ensi kaudella. Ja puolimaraton on tällä hetkellä paras ja mieluisin matkani.

Perinteet velvoittavat, joten tähänkin maratoniin yhdistimme lomailua.Matkasimme perjantaina Imatran kylpylään ja hyvin sovimme venäläisturistien sekaan.
Suomenkieliset vaikuttivat olevan selvä vähimmistö kylpylävieraiden joukossa.

Iltasella lueskelin uutta Runner's World -lehteä (October 2008) ja mainion maratonjänisjutun myötä sain idean.

(juttu löytyy netistäkin)

Artikkelissa kerrotaan Starshine Blackfordista, joka tsemppaa juoksijoita tavoiteaikaansa

"I am here to make you run slow when you want to run fast, and to make you run fast when you want to run slow."

Viimeiset 6 mailia (noin 10 km) Starshine ottaa mailin kerrallaan:

6 mailia maaliin

"Okay, everyone, this is where we start taking the race one mile at a time. For each mile, I'm going to ask you to focus on something. For mile 20, your focus is on the reason you're in this race. Is this a Boston qualifier, a personal best, a dare from a friend?"

5 mailia:

"Now for this next mile, I want you to focus on all the work that you've done to be here, and how it's all paying off now."

4 mailia

"we focus on the personal support system, on our families, friends, children, parents? -everyone who has helped you over the past few months. Give them a silent shout-out of thanks."

3 mailia

"We all have a personal hero, someone who has been through something so much harder than a marathon. Let's think about what they got through, and use that strength."

2 mailia

"Just two miles left, guys. Remember a time in your life when you demonstrated great strength in some other arena. Tap into that strength now. Only one tenth of one percent of the U.S. population finishes a marathon every year, so you're about to achieve something special."

1 maili

"Last mile, everybody. You are going to do it! Every step at this point is erasing that distance to the finish line."

Hyviä pointteja, ajattelin. Tiesin että maratonin viimeinen kymppi tulee olemaan taistelua ja siinä väännössä tarvitaan kovaa asennetta. Tuumasin, että jutussa kuvattua systeemiä voisi kokeilla huomisessa kisassa. Mutta miten muistaa nuo pointit väsyneenä kun niitä ei kukaan hyvävoimainen pacer ole vieressä sanomassa? Jospa kirjoittaisin ydinsanat kangasteippiin ja teipit käsivarsiin? Tuumasta toimeen! Aamupalan jälkeen kirjoitin sopivat sanat ja kilometrit kahteen teippiin. Teipit käsivarsiin ja lyhyt ajomatka Joutsenoon!

Kisapaikalla oli mukava tavata uusia ja vanhoja tuttuja. Totesin kelin olevan mainio ennätysten tekemiselle. Puolimaratonin starttia katsellessa mieli teki jo kovasti viivalle, mutta vielä piti malttaa puoli tuntia ennen kuin täysmatkan taivaltajat päästettiin matkaan.

Urheilukenttäkierrosten jälkeen otin kirkolle nousevan mäen erityisen maltillisesti ja 2 km väliaika osoitti että malttia löytyi: 9.21 eli parikymmentä sekuntia tavoitevauhtia rauhallisemmin. Kiristin aavistuksen vauhtia ja seuraava kilometri menikin tavoitevauhdissa. Totesin 4.30-vauhtisen kilometrin ääneen ja kaksi muuta juoksijaa innostui pitämään kanssani samaa vauhtia. Kolmen juoksijan ryhmämme ohitteli hitaampia ja matka taittui rattoisasti.

Kävi ilmi että yksi seureeseemme kuuluneista, naisten yleisen sarjan voittoon juossut tähtäsi alle 3.30 loppuaikaan. Totesin hänelle että nyt mennään reipasta siihen tavoitteeseen nähden, 3.10-3.15-loppuaikaan tähtäävää kun mentiin. Sari totesi tähän että mennään nyt ainakin toistaiseksi tätä vauhtia.

Ensimmäinen huoltopiste tuli vastaan hiukan ennen 4 kilometrin täyttymistä. Omat juomat oli ennakkoon toimitettu järjestäjille ja hyvin löysin oman pulloni. 5 kilometriä tuli vastaan 22:15, siis hieman alle tavoitteen. Noin 6 kilometrin kohdalla Sari sanoi jättäytyvänsä joukosta, joten jatkoin matkaa debyyttimaratoniaan juoksevan nuoren triathlonistin kanssa. Juoksimme Mikon kanssa rinnakkain ja poimimme puolimaratoonareita kiinni. Seuraava viitonen meni edelleen aikataulussa:

5 - 10 km 22:15 (4:27 min/km), 10 km 44:54 (4:30 min/km)

Ahvenlammen takakierroksen jälkeen saavuimme jälleen keskustaan ja kirkon kohdalla epäröimme hetken minne suuntaan jatkaa. Lisäkierroksethan kutsuivat, joten 4.30-tahdilla jatkoimme takaisin länteen. Vauhti pysyi edelleen hyvänä:

10 - 15 km 22:22 (4:28 min/km), 15 km 1:07:16 (4:29 min/km)
15 - 20 km 22:59 (4:36 min/km), 20 km 1:30:15 (4:31 min/km)

Puolimatka täyttyi Ahvenlammella ajassa 1.35.15. Juoksu tuntui edelleen kevyeltä niin kuin sen tässä vaiheessa vielä pitääkin. Ensimmäisiä ongelmia tuli kuutostien alituksen jälkeen noin 24 km kohdalla. Tunsin oikeassa reidessä pientä kireyttä ja tämän jälkeen koin energian olevan vähissä. Koetin kuitenkin pitää vauhtia yllä ja 25 km tuli täyteen:

20 - 25 km 23:12 (4:38 min/km), 25 km 1:53:27 (4:33 min/km)

Vauhti oli siis jonkin verran hidastunut mutta ihan kohtuullista menoa kuitenkin ja selvästi alle vanhan ennätyksen alle tähtäävää. Energiansaantiin liittyvät tuntemukset pahenivat kuitenkin nopeasti ja totesinkin Mikolle että ongelmia on odotettavissa ja rohkaisin häntä jatkamaan omaan tahtiin. Mikko kuitenkin katsoi vauhdin hidastuneenakin olevan edelleen sopivaa, joten jatkoimme yhdessä kohti seuraavaa huoltopistettä. Olin virheellisesti siinä käsityksessä että huoltopisteillä olisi tarjolla myös geeliä, joten odotin toiveikkaana 26 km jälkeen odottavaa huoltopistettä. Geeliä ei ollut ja pysähdyin hetkeksi ahmimaan rusinoita ja suolakurkkua. Pysähdyksen vuoksi kilometri veikin yli 5 minuuttia (26 - 27 km 5:11).

Mikolla oli omia huoltojoukkoja reitin varrella ja hän sanoi antavansa minulle yhden oman geelinsä kun hän ne kohta saa. Kirkon kohdalla täyttyi 28 km ja Mikko sai geelinsä ja sen myötä minäkin. Tästä kiittelin häntä matkalla ja vielä maalissakin ja todettakoon vielä tässäkin: kiitos Mikko, pelastit kisani. Piti vielä kuitenkin odottaa seuraavaa huoltopistettä, jotta saisimme geelit alas nesteen kera. Ennen sitä tuli taas viitonen täyteen ja vauhti oli merkittävästi hidastunut:

25 - 30 km 24:44 (4:57 min/km), 30 km 2:18:11 (4:36 min/km)

Siunattu huoltopiste tuli vastaan 31 km kohdalla. Nautimme geelit ja ponnistelimme eteenpäin. Jäin hiukan Mikosta jälkeen. 32 kilometrin kohdalla katsoin psyykkausteippiäni;

"10 why"

Niin. Miksi tässä ponnistelen? Ennätys oli tähtäimessä ja sitä koetin yhä miettiä. Laskeskelin, että jos vauhti tippuu viiden minuutin kilometrivauhtiin niin suunnilleen 50 minuuttia menee vielä - väliajan perusteella siis noin 3.18-3.19. Mutta helppoa tämä ei tulisi olemaan. Pari vaikeaa kilometriä juostuani (5:08, 5:15) geeli teki tehtävänsä ja 33 kilometrin jälkeen juoksu alkoi taas sujua hyvin. Ahvenlammen kohdalla Mikko jäi taakseni. 34 kilometrin kohdalla katsoin taas muistisanaa:

"8 work"

Niin. Töitäkin on tehty. Mutta toisaalta tiesin että oikeasti pitkiä lenkkejä (=2-3 tuntia) on alla liian vähän. Millä tavalla se tulee maksamaan loppumatkasta? Ja mitä seurauksia aiheutuu edellisviikonlopun 6 km kisasta? Sitä ei ehkä olisi pitänyt juosta mutta hermo ei pitänyt kun viivalle niin kovin teki mieli. Se kisa kulki muuten lähes 2 minuuttia edellisvuotta nopeammin.

35 kilometriä tuli täyteen:

30 - 35 km 25:34 (5:07 min/km), 35 km 2:43:45 (4:40 min/km)

Siis 6 kilometriä maaliin ja taas vilkaisu muistisanaan:

"6 pss"

Personal support system... Kotijoukkoja, vaimoa ja tytärtä ajattelin. Hienoa että olen saanut itselleni aikaa niin että juoksulenkit on ollut mahdollista tehdä. Kiitos.

Seuraavat kolme kilometriä sujuivat kohtuullisesti, 4:44, 4:50, 4:55.

Poimin muistisanat ja yritin pitää keskittymisen kasassa. Mutta 38 kilometrin jälkeen energia alkoi taas loppumaan ja vauhti tippui vääjäämättä yli 5 minuutin kilometritahtiin. Viimeisellä huoltopisteellä 39 kilometrin jälkeen pysähdyin taas
ahmimaan rusinoita ja suolakurkkua ja taisinpa ottaa hedelmäsokerinkin, mutta nämä eivät ehtineet enää imeytyä loppumatkalla.

Meno oli tuskaista ja tähyilin toiveikkaana kirkon suuntaan. Viitonen täyttyi hieman edellistä nopeampana, mutta kuitenkin yli 5 min/km-vauhtisena:

35 - 40 km 25:22 (5:04 min/km), 40 km 3:09:07 (4:43 min/km)

Laskin, että tiukkaa tekee 3.20-aika. Vihdoin kirkontorni näkyi ja jostakin mieleeni nousivat automaattisesti sanat "usko, toivo ja rakkaus". Ajattelin sitten näitä sanoja ja koetin pitää juoksun jotenkin kuosissa. Vaikeaa, hyvin vaikeaa oli.
Käännyin kirkon kohdalla alamäkeen ja vauhti kiihtyi hetkeksi noin 4:40-tasolle.

Rekisteröin Sannan kameroineen vähän ennen urheilukenttää. Kentälle saapuessani näin taas Keijon, joka totesi että "menee alle 3:20). Totesin väsyneenä että "yritetään", mutta millään en saanut vauhtia puristettua lisää viimeisen ratakierroksen aikana. Viimeisen kymmenen metrin aikana kiihdytin aavistuksen vauhtia, saavuin maaliin ja vaivuin maahan. (kuvassa väännän todella väsyneenä noin 5.10 min/km -vauhtia kohti 500 metrin päässä olevaa maalia, positiivisena seikkana todettakoon että lantio näyttää pysyvän tukivaiheessakin ylhäällä ja ryhti kohtuullisena, kuntosalikuuri ja juoksutekniikan kehittäminen lienee tehnyt tehtävänsä)

Loppuaika 3:20:27 (4:45 min/km)

Joku ensiavun henkilö kävi kysymässä tarvitsenko apua. Totesin vain että kyllä tämä tästä kunhan saan vähän energiaa. Sain juotavaa ja aloin kohta vääntäytymään pystyyn. Sari tuli maaliin komeasti alle tavoitteensa, ennätystään kymmenen minuuttia parantaen. Onnittelin häntä hienosta juoksusta ja totesin että on se kumma että ihmislapsi kiusaa itseään tällä tavalla. Kävelin maalin takana olevalle lepoteltalle istumaan, syömään ja keräämään voimia.

Jonkin ajan kuluttua näin Mikon saapuneen maaliin (noin 3.26-ajassa, kelpo debyytti siis) mutta olin vielä niin väsynyt etten jaksanut nousta ylös ja mennä hänen kuulumisiaan utelemaan. Pikkuhiljaa alkoi tuntua siltä, että voimat elpyvät ja lähdin pukuhuonetta kohti. Vilkaisin tulostaulua ja yllätyin iloisesti nähdessäni sijoitukseni. Kolmas tila kirkasti loppuajan aiheuttamaa pettymystä. Tosin olisin mielummin ollut vaikka viides 3.15-ajalla.

Pukuhuoneessa tapasin Mikon ja kiittelin häntä kovasti geelistä. Hän totesi jalkojensa loppuneen täysin 34 kilometrin jälkeen. Suihkun jälkeen olikin jo kiire palkintojenjakoon ja ruokailuun. Onnittelin juoksukavereita hyvistä suorituksista. Sari ja Ville istuivat seuraani ja kävimme mielenkiintoisen keskustelun. Ville (maraennätys komea 2.16 ja voitti muuten maratonin SM-kullan juuri Joutsenossa vuonna 1997) kertoili mm. Kirwan kokemuksista Pekingin olympiamaralta ja Sari perusteli kovan alkuvauhdin logiikkaansa ja olihan se myönnettävä että asiassa on perää kyllä. Yritin maanitella Villeä osallistumaan veteraanien MM-maratonille Lahdessa ensi vuonna mutta eipä tuntunut innostuvan.

Sain kotijoukoilta kylpylästä viestiä että kuohujuoma on jäähtymässä, joten matkani jatkui sinne.

- - -

Nyt kun juoksusta on lähes viikko, pystyn arvioimaan kisaa "viileästi". Ennakkotavoitteista jäin selvästi ja arvosana asettuu sen perusteella tyydyttäväksi. 28 sekuntia kovempi aika ja 3.20-alitus oli jo merkinnyt arvosanaa "hyvä". Uskon yhä että kropassa olisi ollut alle 3.15-aika mutta se jäi tällä kertaa haaveeksi.

Toisaalta 24-25 kilometrin kohdalla ilmassa oli katastrofin aineksia - sen verran heikolta tuntui. Ajattelin että saatan jopa joutua keskeyttämään jos energiatilanne ei parane. Siinä valossa rekordiin yltäminen on hyvä saavutus.

Juoksunälkää joka tapauksessa jäi ja jos vain pysyn ehjänä, niin uskon että ensi kaudella mennään kovempaa.

-gs

Kullervoa kohti

Toivottavasti lauantaina ei tarvitse nyrkkiä puida Kullervon tavoin. Jännitystä on kuitenkin luvassa, sillä ohjelmassani on perinteikäs, jo 27. kerran järjestettävä Kullervo-maraton. 42,195 kilometriä on siis edessä ja reitin pitäisi olla nopea. Sääennuste lupaili vielä eilen varsin haasteellista keliä vesisateen ja pohjoistuulen muodossa, mutta juuri nyt näyttää hyvältä; 10 astetta ja 3 m/s ovat optimilukemia.

Tavoite?

Katsoessani marraskuussa määrittämiäni tavoitteita voin todeta, että maratonia lukuunottamatta ne on saavutettu. Puolimaraton on kulkenut lähes kolme ja varttimaraton noin puolitoista minuuttia alle tavoitteen. Näiden perusteella pidän kautta erittäin onnistuneena.

Unohtumaton Pariisin maraton huhtikuussa toi uuden ennätyksen, mutta siitä pitäisi vielä viilata reilut 7 minuuttia pois. Ensisijainen tavoite on siis 3.14-3.15 -aika. Toisaalta maratonia lyhemmät matkat ovat sujuneet sen verran hyvin, etten pidä epärealistisena jopa 4.30 -kilometrivauhtista kokonaisuutta, mikä merkitsisi 3.10-tasoista aikaa.

Lähden liikkeelle siitä, että puolikkaan väliaika on 1.35-1.37 ja jos onnistuisin sen negatiivisen splitin kerrankin juoksemaan niin lopputulos olisi mitä mainioin.

Siis tavoitteet arvosanoin:

3.10.xx unelma
3.11-3.14.xx erinomainen
3.15-3.19.xx hyvä
3.20-3.21 tyydyttävä
3.22 - hylätty

-gs

(kuva Akseli Gallen-Kallela: Kullervon kirous,
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva:Gallen_Kallela_Kullervos_Curse.jpg)

Kippurasarvelle kyytiä - nyt ja silloin...

Kolme päivää kotona sairaan lapsen kanssa alkoi jo hiukan puuduttamaan. No joo, kyllähän niitä olympialaisia oli iltapäivisin kiva seurata, mutta kuitenkin. Menin sitten tänään töihin ja kulta jäi Jempsun kanssa kotiin. Tytöllä oli tänään nelivuotisneuvola. Terveydenhoitaja kuvasi tyttöämme "toimeliaaksi ja iloiseksi" ja kirjasi lisäksi terveyskorttiin, että "puhe selvää, kasvu sopusuhtaista ja liikkuminen ketterää". Hyvä niin!

- - -

Viime viikolla juoksukilometrejä ja tehoharjoituksia kertyi sen verran paljon, että tämä viikko on menty juoksun osalta erittäin matalalla profiililla. Vain yhden kevyen kympin olen juossut. Tänään keksin tehdä vauhdikkaan pyörälenkin 26 vuotta vanhalla kippurasarvellani; 46.3 kilometriä mäkisellä reitillä kulki vauhdikkaanoloisesti 1.46-ajassa ja mielessä kävi että niinkö tässä innostuu vielä kunnollisen pyörän hankkimaan.

Kippurasarvesta tuleekin mieleen yksi takavuosien tempaus; lokakuun lopulla 1994 luovuimme Helsingin asunnostamme, joten edessämme oli tavaroiden siirtäminen Kouvolaan. Hoidimme muutto-operaatiota pikku hiljaa kesän aikana, mutta kippurasarvea en alkanut autoon pakkaamaan. Keksin nimittäin kuningasajatuksen: minähän ajan sen pyörän sinne! Jonakin viikonloppuna. Kun kelit on kohdallaan.

Eräänä heinäkuisena päivänä kelit olivat kohdallaan. Aurinko paistoi täydeltä terältä, joten aamupalan jälkeen hyppäsin pyörän selkään ja suuntasin Kouvolaa kohti. Ajelin ilman paitaa helteisessä säässä ja ajattelin ettei elämä tästä enää parane. Viuhdoin vanhaa Porvoontietä ensin Porvooseen, jossa söin lounaan. Jossakin vaiheessa olin sitten pakotettu ajamaan kapeaa valtatietä (VT6), jossa siihen aikaan oli piennarta tarjolla noin 20 senttimetriä. Vierestä pyyhkivien venäjänrekkojen myötä homma alkoi tuntumaan epäterveelliseltä ja niinpä Elimäen tienoilla koetin hakea vaihtoehtoisia ajoreittejä, mutta enpä oikein järkeviä ratkaisuja enää löytänyt (tai väsymyksen sumentamilla aivoilla keksinyt), joten päädyin takaisin valtatielle. Sinnikkäästi väänsin perille saakka; väsyneenä, mutta onnellisena ja ennen kaikkea ehjänä saavuin Kouvolaan.

Selkänahka oli jo ajon aikana tuntunut vähän kireältä ja syy selvisi - olin hikoillut aurinkovoiteet pois, joten selkä punoitti vahvasti. Nukuin yön vatsallani märkä pyyhe selkäni päällä ja selvisin kuin selvisinkin ilman nahanluontia.

140-150 kilometrin lenkki ei ehkä ollut parasta mahdollista valmistautumista parin viikon kuluttua juoksemalleni Helsinki City maratonille, mutta tulipahan pyöräiltyä.

-gs

ps. Se maraton meni sitten aikaan 3.32, missä oli viisi minuuttia parannusta edelliseen, elämäni ensimmäiseen maratoniin, jonka olin juossut viisi vuotta aiemmin. Kun olin keksinyt että eihän se ole mies eikä mikään joka ei ennen naimisiinmenoa ole maratonia juossut.

Paris 4.-9.4. (Race Day - nautiskelua, piinaa, eläimellistä raivoa...)

Heräsin 5.30.

Tänään on se päivä.

Hikipisaroita oli vuodatettu.

Loskassa oli kynnetty.

Maratonvauhtisia tempoja oli vedetty rekkoja peläten.

Nastalenkkareilla oli jääpolanteisia teitä rouskittu.

Pitkiksiä oli juostu.

Välillä oli juostu hyvissäkin keleissä.

Ja ennen kaikkea tammikuun loppuun asti oli tehty korvaavia. Lokakuun lopun Ahvenanmaan maratonin jälkeen oli tarkoituksenikin ollut pitää juoksuvapaata aikaa joitakin viikkoja, jotta kaikki olisi niin henkisesti kuin fyyisesti valmista uuteen peruskuntokauteen. Joulukuussa juoksua aloitellessa jalkojen kanssa oli kuitenkin ollut pientä oireilua enkä halunnut riskeerata, joten päätin pitää juoksuvapaata kunnes paikat varmasti kestäisivät. Niinpä kuntopyörän mäkiohjelman, hiihdon ja kuntosalin parissa oli menty paljon suunniteltua pidemmälle. Tammikuun puolivälissä olin laskeskellut, että aika alkaa käymään vähiin Pariisin suhteen ja ehdin jo eittää hyvästit rekordille. Kunhan kruisaillaan läpi, olin kertonut kavereille.

Sain kuitenkin juoksut käyntiin tammikuun lopussa ja treeni alkoi puremaan varsin hyvin. Kunto tuntui nousevan nopeaan tahtiin. Tempot otin ohjelmaan maaliskuussa ja tärkeimmät maratonvauhtiset harjoitukset kahta viikkoa ja viikkoa ennen olivat antaneet viitteitä, että ennätys olisi sittenkin mahdollinen. Olin määrittänyt tavoitteet kolmitasoisesti:

Unelma: alle 3.20
Hyvä tulos: 3.20-3.25
Perusjuoksu: 3.25-3.30

Ja tänään. Today's the day - showtime!

Aamupala, aamutoimet, juoksukamat ylle; pitkät juoksutrikoot, hihaton paita, modattu pitkähihainen, juomavyö, lippis... Kymmenen vuotta vanhat teipin ja liiman avulla kasassapysyvät 200-grammaiset Adidas EQT Teftengat alle. Tästä tulisi niiden viimeinen kisa. Chippi oikeaan ja pod vasempaan kenkään. Pikkureppuun pusero ja takki, muovipussi päälle ja menoksi (kuva).

Ulospäästyäni hengitys höyrysi aamun viileydessä. Lämpötila oli seitsemän jälkeen vain muutaman asteen plussan puolella. Merkit viittasivat vahvasti siihen, että minulle mieluisa maratonkeli oli kehittymässä.

Metroasemalle hölkätessäni joku pysäytti minut ja kysyi englantia ranskaksi fraseeraten lähimmän metroaseman sijaintia. Yritin ensin selittää mutta kehotin sitten liittymään seuraan, kun sinne olin itsekin menossa. Jutellessamme kävi ilmi, että Riemukaarelle ja maratonille hänenkin matka veisi. Tavoitteista udellessani sain kuulla, että treenit on jääneet niin vähiin että riittävä haaste on selvitä reitistä läpi. Junaa odotellessamme seuraamme liittyi vielä kolmaskin maratoonari. Hän oli kaukaa etelästä. Etelä-Afrikan mies oli paria viikkoa aikaisemmin juossut Two Oceans Marathonin, 56 km. Tästä huolimatta hän aikoi tänään tavoitella kolmen tunnin alitusta. Käsittämätöntä!

Perillä suuntasimme maalialuetta kohti. Tavaroiden säilytyspaikat määräytyivät kilpailunumeron perusteella, joten teidemme erkaantuessa toivotimme toisillemme onnea kisaan. Vein pikkurepun säilytykseen ja palasin Champs-Elyseelle etsimään lähtöpaikkaani. Eliitti starttasi edestä, tietysti. Eliitin takana oli "preferentials" -ryhmä ja sen takana tavallisten kuolevaisten karsinat. Ne määräytyivät ilmoittautumisen yhteydessä annetun tavoiteajan mukaan; 3.00, 3.15, 3.30, 3.45, 4.00, 4.30. Itse olin arponut 3.15- ja 3.30-ryhmien välillä. Ensimmäinen tuntui liian kovalta ja toinen liian hitaalta. Lopulta olin kuitenkin valinnut kovemman vaihtoehdon. Ålandin rekordijuoksun jälkihuuman piikkiin sen kai voi laittaa.

Karsinat oli erotettu toisistaan metalliaidoin. En nähnyt selvää merkintää karsinan aikatavoitteesta, joten yritin ensin väärään karsinaan. Liian hitaaseen. Numerolappua näyttäessäni minua viittoiltiin eteenpäin. Oma pilttuu, keltainen ryhmä, löytyi lähempänä starttiviivaa. Katselin muita juoksijoita. Kovan näköisiä menijöitä. Hivuttauduin karsinan etuosaan kurkkimaan punaisen ryhmän juoksijoita. He näyttivät vielä kovemmilta. Vinttikoiramaiset kolmen tunnin murskaajat kiersivät hermostuneesti kehässään. Tila kävi ahtaaksi, joten palasin taaemmas. Tutun näköinen kuvaaja kipusi aidan päälle filmaamaan takanamme ollutta sinistä 3.30-ryhmää. Hän huudatti juoksijoita toisen pidellessä häntä paikoillaan. Sama heppu oli edellisaamun juoksua dokumentoimassa. Silloin hän istui johtoauton takakontissa kameran kanssa. Varmasti
olin osunut kuviin eturivistä siniristilipun kanssa. Juoksijoille on luvassa DVD-kooste tapahtumista, joten saas nähdä...

Ennen kisaa olin ystävältäni kuullut, että tuore ministerimmekin olisi mukana. Tarkistin asian ja kyllä, hän oli vieläpä samassa lähtöryhmässä kanssani. Arvelin yllätysministeriyden tuomien kiireiden estävän startin, enkä häntä karsinasta
bongannutkaan. Harmi, sillä olisihan ollut hauska vaihtaa pari sanaa vaikkapa Suomen NATO-kannasta. Myöhemmin tarkistin tuloslistan, eikä häntä siitäkään löytynyt. Olisihan asia käynyt ilmi jo aiemmin - Stubbin blogimerkinnästä 23.3. paljastuu selkävaiva, joka estää startin. Tullessa olin lentokoneessa lukenut tuoretta Blue Wings -lehteä (April 2008) ja siinä oli kirjoitushetken mepin kirjoittama juttu sporttisen kuvan (yhden käden punnerrus) kera 40-kymppisen haasteista. Eipä Stubb tainnut juttua kirjoittaessaan arvata, millaisia haasteita aivan kohta on edessä!

Karsinan takaosassa oli väljempää ja hölkkäilin pientä ympyrää ja tein hiukan drillejä kunnes huomasin että rakko on syytä tyhjentää. Karsinaan oli varattu kaksi urinointipistettä, kummassakin neljä asiakaspaikkaa ja jono molempiin kymmenkunta metriä. Asetuin jonon jatkoksi - sen madellessa eteenpäin tuskastuttavan hitaasti vilkuilin kelloani ja laskin montako juoksijaa edessäni vielä on. Vähän ennen starttia jänikset saapuivat karsinaan. Jäntevät vauhdittajat oli varustettu pitkin värikoodatuin viirein, joista aikatavoite näkyi myös numeroina. "Jänikset saavat mennä menojaan", ajattelin. Ehkä seuraavassa kisassa sitten 3.15-kyytiä voisi kokeilla... Vuoroni koitti kuin koittikin paria minuuttia ennen starttia.

Hetkeä ennen lähtölaukasta ilmassa lensi lämmittelyasuina käytettyjä puseroita ja muovipusseja. Oman pussini revin yltäni aivan viime hetkellä. Pamauksen jälkeen 29 706 juoksijaa lähti hitaasti vyörymään kohti lähtöviivaa. Olin suhteellisen edessä, joten kesti vain pari minuuttia päästä lähtöviivalle. Pääsin juoksemaan, käynnistin kellon ja pääsin tavoitevauhtiin samantien. Taktiikkani oli lähteä 4.40-4.50-vauhdilla liikkeelle niin että puolimatka tulisi vastaan noin 1.40 ajassa. Elyseesin pari kilometriä mentiin myötämäkeen, joten suurin haaste oli pitää vauhti kurissa. Juoksijoita oli paljon, mutta katu veti hyvin. Pariisin levein katu. Mielikuvani on, että osallistujamäärältään puolet pienemmässä Tukholmassa oli ahtaampaa. Juoksijamassa venyi nopeasti kilometrien mittaiseksi värikkääksi madoksi, ja madon hännän luikerrellessa laiskasti lähtöviivan yli kärki viiletti 3 minuutin kilometrivauhdissa jo Place de la Nation -aukiolla lähes 8 km päässä.

Mailin juostuamme kiersimme komean Concorde-aukion (Place de la Concorde) ja käännyimme Tuileriesin puiston (Jardin des Tuileries) pohjoispuolta reunustavalle Rue de Rivolille. Juoksin mahdollisimman rennosti, hienosta tunnelmasta ja näkymistä nautiskellen. Ensimmäinen 5 kilometriä täyttyi Saint-Paulin metroaseman kohdalla. Tuntui kuin kotikulmilla olisi juossut. Tähyilin samalla kadun varsia siltä varalta, että kulta ja Jempsu olisivat paikalla. Tosin olimme sopineet treffit vasta paluumatkalle, 25 km kohdalle. Kello näytti 23.55, mikä tarkoittaa noin 4.47 min/km -vauhtia - hyvin aikataulussa siis! Juoksu tuntui helpolta ja matka taittui hienojen aukioiden Bastillen ja Nationin kautta itään. Cours de Vincennesiltä käännyttiin jyrkästi etelään ja 10 km täyttyi ajassa 47.34 (5 km 23.39, 4.44 min/km), edelleen aikatalussa.

10 kilometrin kohdan jälkeen tippui muutama vesipisara. Vedin lippalakin syvemmälle päähän niin että kasvot pysyisivät kuivana. Join noin 5 kilometrin välein, välillä nappasin magnesiumilla höystetyn vesipullon juomavyöstäni ja välillä otin mukaani 0.33 L vesipullon järjestäjien huoltopisteestä. Ennakkoarviointini varmistui nähtyäni huoltopisteet; en 25 km kohdalla ottaisi enää uutta juomavyötä, sillä pärjäisin hyvin vesipullojen varassa (kuva).

Porte Doréen metroaseman kohdalla reitti kääntyi jälleen itään, alitimme kehätien (Boulevard Périphérique) ja saavuimme Vincennesin puistoon (Bois de Vincennes). Puistossa juoksin osan matkaa reitin vieressä olevaa hiekkapolkua, koska arvelin sen kimmoisana säästävän vähän jalkoja loppukilometrejä ajatellen. Otin lippalakin pois päästäni ja tungin sen juomavyön alle. 15 km täyttyi puisto-osuuden aikana ajassa 1.11.02 (5 km 23.28, 4.42 min/km), kaikki ok yhä vaan. Myös puisto-osuuden varrella oli katsojia, joskin selvästi vähemmän kuin kaupungissa. Pari orkesteria osui tällekin osuudelle - mieleen jäi ainakin ratsastusasuinen ryhmä.

Käännyimme paluumatkalle länteen, alitimme jälleen kehätien ja saavuimme huutomyrskyn saattelemina cityyn. Paikoitellen reitti kapeni muutaman metrin levyiseksi sankan yleisömeren kansoittaessa kadunvarret. Puolimatka täyttyi ajassa 1.39.41. Kulki aavistuksen suunniteltua kovempaa, mutta juoksu tuntui edelleen niin tuoreelta kuin tässä vaiheessa pitääkin.

25 kilometriä saavutettiin reitin kaarrettua Seinen pohjoista rantaa seuraavalle Georges Pompidou -kadulle. Kello näytti 1.58.13 (15 - 25 km väli 47.11, 4.43 min/km), kaikki ok. Bongasin kullan ja Jempsun sovitusta paikasta. Vaihdoin pari sanaa, pusut ja jätin juomavyön ja lippiksen (kuva).



Georges Pompidou -katu sukeltaa muutamaan otteeseen tunneliin. Jostakin syystä tunneleiden hämärässä vauhti tuntui väkisin hidastuvan 5.00 min/km -tasolle. Yritin kuitenkin pitää juoksun rentona ja rytmin kohdallaan. Samoihin aikoihin kisan voittaja 20-vuotias etiopialainen Tsegaye Kebede purjehti maaliviivalle. 20-vuotias nuorukainen paransi ennätystään puolitoista minuuttia - kello näytti 2.06.40. Mihin mies vielä ehtiikään?

Itse punnersin kohti 30 kilometrin maagista rajapyykkiä ja tunsin, että juoksun eteen pitää jo tehdä työtä. Eiffelin tuttu maamerkki näkyi jo kaukaa Seinen toisella rannalla, mutta en jaksanut siitä innostua. Ajattelin, että "siinä se nyt on, ihaile sitä". Kääntäessäni päätäni vasemmalle, en kuitenkaan tuntenut suurta ihastusta, vaan aistin niskani kivistyksen. 30 km tuli vastaan ajassa 2.22.35 (5 km 24.22, 4.52 min/km) ja nyt aloin ensi kertaa laskeskella mihin loppuaikaan yltäisin. "12 km maaliin... 12 x 5 minuuttia tekee tunnin, siis 3.22 ja jotakin on haarukassa", ajattelin. Rekordi on mahdollinen!

Samaan aikaan naisten nopein, Kenian Martha Komu lipui maaliin. Hän paransi ennätystään upeat 7 minuuttia, mikä tuolla tasolla on todella paljon. 2.25.33 merkitsee sitä, että kilometrit taotaan noin 3.27 -tahtiin! Sopii koettaa miltä yksikin annos maistuu. Hiukan Komun jälkeen oman sarjani nopein, Patrick Brevilet rynnisti perille ajassa 2.27.40 (3.30 min/km!).

32 km kohdalla kello näytti 2.32.29 (2 km 9.54, 4.57 min/km). Tulin hitaammaksi. Laskelmat tarkentuivat; "Jos juoksen viimeisen 10.195 km 50 minuuttiin, loppuaika olisi noin 3.22 - ennätysvauhdissa siis edelleen, mutta helppoa se ei tulisi olemaan...", tuumailin. Aloin psyykkaamaan itseäni. Yritin huijata itseni uskomaan, että nyt kyse on oikeastaan enää vain kympin kisasta. Alle on tosin juostu 30 km, mutta mitäs siitä! Nyt juostaan kymppi. Vain kymppi. Mietin millä tuntumalla se kymppi kisassa juostaan. Kovaahan se mennään, mutta ensi kilometrit pitäisi kuitenkin malttaa. Niinpä en alkanut raastamaan, vaikka psyykkauksen myötä vauhti nousikin. 35 km väliajasta 2.47.02 voi laskea, että vastamäestä huolimatta vauhti petraantui. Kolme kilometriin kului 14.33 (4.51 min/km) ja edellinen 5 km 24.27 (4.54 min/km) eli olin "back in business". Näin syvälliseen laskentoon en tosin juoksun tässä vaiheessa enää kyennyt.

35 km kohdalla vastamäki jyrkkeni ja niinpä huoltopisteen kohdalla lähes kaikki ympärilläni olevat juoksijat tuntuivat pysähtyvän kävelemään. Voitin kiusauksen, nappasin vesipullon ja jatkoin sinnikkäästi juoksua. Tiukalta tuntuvassa vastamäessä tihensin rytmiä ja pumppasin käsillä. 180 askelta minuutissa askeltaen ohitin kymmeniä juoksijoita. Noin 37 kilometrin kohdalla näin pienen lammikon takana vastaantulevia juoksijoita. Onnekkaat olivat menossa ihan oikeaan suuntaan, kohti maalia. Minun ja kanssakärsijöiden taas piti jatkaa väärään suuntaan, etelään ja tehdä parin kilometrin mittainen lenkki Boulognen puistossa (Bois de Boulognes). Puiston näkymistä en jaksanut nauttia vaan pumppasin ankarasti eteenpäin. Kovasta yrityksestä huolimatta 38 kilometrin kohdalla kello näytti jo 3.02.35 eli edelliseen 3 kilometriin oli tuhrautunut 15.33. 5.11 min/km -vauhtisena tämä olikin juoksuni hitain pätkä. Tästä huolimatta sijoitukseni koheni kovaa vauhtia (30 kilometrin kohdalla noin 4900, maalissa noin 4150!). Nyt ei anneta periksi! 39 km kohdalla kello näytti 3.07.30 (edellinen kilometri 4.55) eli pääsin takaisin alle 5 min/km -tahtiin. Laskeskelin, että 15 minuuttia maaliin, loppuaika siis suunnilleen 3.22. Nyt on taisteltava! Pariisiin asti on tultu ja rekordi tehdään vaikka väkisin. Heitin modatun puseron pois ja panin kaikki peliin. Kolme kilometriä. Kolme kilometriä!

Puhkuin ja puhisin, läähätin ja lähes läkähdyin. Karjahtelinkin. Toivottavasti en kenenkään juoksijan sieluun aiheuttanut vammaa eläimellisellä raivollani. 41 km tuli vastaan ajassa 3.17.13 (2 km 9.43, 4.52 min/km) eli onnistuin hieman kiihdyttämään vauhtiani. Tähyilin toiveikkaana maalin suuntaan - mieltäni olisi kovasti lämmittänyt näky Riemukaaresta. Se olisi merkki piinan pikaisesta päätöksestä. Kovin kauaa en tätä kidutusta enää jaksaisi. Ja maratonko hieno laji? Miksi ihmeessä ihmislapsi kiusaa itseään tällä tavalla? Ajatukset risteilivät mielessäni ja taistelin. Taistelin!

Iäisyydeltä tuntuneen ajan kuluttua kaarsin aukion kautta maalisuoralle. Ihmiset huusivat ja laitoin peliin viimeiset voimanrippeet. Vauhti kiihtyi kuin kiihtyikin 3.58 min/km-tasolle. Taivas, paratiisi, maaliviiva. Kello seis. Tarkistin voipuneena ajan, 3.22.44 (1.195 km 5.31), siis rekordi. En kuitenkaan jaksanut iloita, vaan nojasin aitaa vasten henkisesti ja fyysisesti loppuunajettuna. Tunnemyrskyä kesti noin minuutin verran. Kuulin jonkun kysyvän "Savá monsieur?" Nyökkäsin. Vähitellen pintaan hiipi onnen tunne. Tein sen. Tein sen. Tein sen! Talven vaikeuksista huolimatta tein sen. Pariisissa! Yes! On tämä hieno laji. On se!

-gs

(jatkuu...)

Viikko 12 - hyvä viikko

Pääsiäinen sujui toisaalta leppoisasti ja toisaalta rankasti. Mökillä vietettiin mukavaa aikaa torstaista maanantaihin. Hyvää seuraa, hyvää ruokaa ja hyviä harjoituksia. Perjantaina ahkeroin pari tuntia saadakseni metri kertaa metri avannon lähes puolimetrisen jään peittämään järveen - jääsahaa ja tuuraa sai heiluttaa ihan tosissaan... Savusaunasta olikin sitten mukava pulahtaa järveen jäähtymään. Juoksutreenejä tein melko ahkerasti - pääsiäisen saldo 44 km.

- - -

11 päivän ja 22 tunnin kuluttua lähtölaukaus kajahtaa Riemukaarelta... Viikon juoksut sujuivat mukavasti, määrä väheni suunnitellusti viime viikosta ja lauantaina sain tehtyä hyvän maratonvauhtisen harjoituksen. Tällä viikolla määrä edelleen tippuu noin 50 kilometriin ja viikon avainharjoitus on noin kahdenkymmenen kilometrin lenkki, josta jälkimmäinen kymppi maratonvauhtisena.

ma -
ti pk/vk 9.8 km (sis. 3 km maravauhtisen osuuden)
ke pk/vk 6.6 km (sis. 4 km maravauhtisen osuuden)
to -
pe pk/vk 10.2 km (sis. 2.8 km maravauhtisen osuuden sekä muutama sprintti)
la pk/vk 27.8 km (sis. 22.4 km maravauhtista, 4.50 min/km)
su pk 6.5 km
yht 60.9 km (edell. viikko 92.0 km)

Lauantain treenin jälkeen vedin Jempsua järvenjäällä pulkasssa toista tuntia. Tytön nukkuessa päiväuniaan puntaroin Pariisin reissua ja juoksun osalta tavoitteet kiteytyivät kuin itsestään. Unelmia pitää aina olla, ja Pariisin kisan unelma on alittaa 3.20, mikä lauantain harjoituksen perusteella tuntuu mahdolliselta. Joskin se edellyttää että kaikki sujuu nappiin. Negatiivisella splitillä lähden tavoitteeseen tähtäämään ja se merkitsee ensimmäisen puoliskon "pidättelemistä" noin 1.41-1.42 aikaan.

Unelma: alle 3.20
Hyvä suoritus: 3.20-3.25
Perussuoritus: 3.25-3.30

-gs

ps. utuinen, onko parempi näin? ;)

Pitkis Kuusamon maisemissa

Eilen olin sen verran arkajalka että pakkasen antamalla verukkeella korvasin pitkiksen kuntosalikeikalla. Tänään ryhdistäydyin ja tein pisimmän juoksulenkin lokakuun lopun Åland Maratonin jälkeen; 26 km sujui mukavissa merkeissä Torankijärveä kiertämällä. Kolmen kierroksen aikana ehti juoksutuntuman kuulostelun ohella miettimään kaikenlaista. Mieleen tulivat monet ystävät ja muistot Kuusamon ajalta. Niin paljon kaikenlaista olen saanut näissä maisemissa kokea. Osa muistoista on kirpeänsuolaisia, mutta kokonaissaldo on vahvasti plussan puolella.

-gs

42 päivää - 42 kilometriä (ja 195 metriä)

Pariisin maraton lähestyy. Lääkärikin antoi luvan ja kirjoitti todistuksen, jonka perusteella minulla ei ole lääketieteellistä estettä osallistua urheilutapahtumaan. "(...) examination of (...) reveals no contraindications for participating in sports competitions (...)." Enpä ole ennen moista todistusta juoksukisaan tarvinnut. Joissakin maissa lääkärintodistus on välttämätön ennen kuin starttiviivalle pääsee.

Lääkäri innostui kovin, kun kerroin mihin todistuksen tarvitsen. Ranskaa alkoi minulle haastelemaan. Valitettavasti oma osaamiseni rajoittuu pariin fraasiin, joten vilkasta keskustelua emme saaneet aikaan. Ranskaksi siis. Minkäänlaista. Suomeksi kylläkin. Kävi ilmi, että lääkäri oli aivan hiljattain käynyt viimeksi Pariisissa. Kertoi muutoksista, joita kaupunki hänen silmissään on läpikäynyt parin vuosikymmenen aikana. Kerroin maratonreitistä, majoituksesta sekä parinkymmenen vuoden takaisista Pariisin muistoistani. Kihlattuni kanssa kävin siellä vuonna 1988 ja seuraavanna vuonna vaimoni kanssa. Sama ihminen. Ja nyt matkaamme koko perhe. Lääkäriltä lähtiessäni heitin au revoirin.

42 päivän kuluttua klo 8.45 on tarkoitus löytää itseni Riemukaarelta 35 000 muun juoksijan kanssa. Lähtölaukauksen pamahdettua luvassa on hieno ja hikinen sight-seeing (maratonreitti google maps -sovelluksessa).

-gs

Valoa ja varjoja

Elämä todella on arvaamatonta. Olen asian uskonut käsittäneeni - olen joskus kiteyttänyt sen ajatelmaan

huominen on hypoteesi

Niin suuri osa arjesta kuluu merkityksettömään puuhasteluun, tyhjänpäiväisyyksiin joiden ainoa tarkoitus on paeta sisäistä tyhjyyttä, sisältä kaikuvia kysymyksiä. Kuka olen? Mistä tulen? Minne menen? Miksi? Ei riitä, että ihmiset puurtavat töissään - he puurtavat myös vapaa-ajallaan, pakenevat, sulkevat silmänsä ja korvansa täyttämällä ne mediateollisuuden vyöryttämällä ontolla roskalla.

Tämän viikon aikana on minunkin perusarvoja koeteltu kovalla kädellä. Jossakin aiemmassa viestissäni hehkuttamani Pariisin kevätmaraton on saanut väistyä kauas taka-alalle kun päällimmäisenä ovat elämän kovat peruskysymykset. Hän olisi voinut kuolla. Hän on edelleen vaaravyöhykkeellä. Toivottavasti toipuu niin että pääsisi ensi viikolla kotiin.

Yritän pyörittää arkea mahdollisimman tavallisesti ja turvallisesti, siis samoin kuin aiemmin, jotta tyttömme perusturvallisuus ei järkkyisi. Päivän rakennetta on kuitenkin ollut pakko muuttaa; aamutoimien jälkeen sairaalaan. Sairaalassa tunti tai kaksi. Yhdessäoloa tytön kanssa, lounas, päiväunet ja sitten taas sairaalaan pariksi tunniksi. Kotiin, iltaleikit, iltapala, tyttö nukkumaan. Ja tässä kohtaa omaa aikaa pyykinpesun lomassa. Ensi viikolla alkaa muskari ja seurakunnan päiväkerho pyöriä joulutauon jälkeen, joten siltä osin tyttö pääsee takaisin tuttuihin rutiineihin.

Sairaalakäyntiemme myötä tyttö tuo valoa mukanaan koko osastolle. Hän on löytänyt tien niin potilaiden kuin henkilökunnankin sydämiin. Tänä iltana lauloi Maa on niin kaunista parin säkeistön verran rakkaan sängyllä istuen. Saivat huoneen muutkin potilaat nauttia iltalaulusta. Pikku enkeli, jota ilman tämä kaikki olisi paljon vaikeampaa.

- - -

Tässä ravistelussa on tullut taas mieleen nöyryyden merkitys.

Henkinen kasvu, todellinen viisauteen kasvaminen edellyttää nöyryyttä.

Sokrates totesi jotenkin niin että ”ainoa asia jonka tiedän varmasti, on etten tiedä mitään”. Siinä mallia meille. Paljon myöhemmin Cusanus puhui oppineesta tietämättömyydestä, ”docta ignorantiasta”, joka on jonkinlainen ihanne, itse asiassa välttämätöntä jotta voi todella oppia elämän isoja asioita. Oppineen tietämättömyyden tila syntyy kun opiskeltuamme ja opittuamme ymmärrämme, kuinka pientä tietämisemme yhä on.

Nöyryyttä tarvitaan toisaalta tietämisen suhteen - on tervettä (ja viisasta) myöntää oman tietämisen rajallisuus, toisaalta nöyryys liittyy minuuteen – itsekkään egominuuden viheliäisyyden tunnistaminen ja tunnustaminen tekee kipeää ja edellyttää nöyryyttä. Pidän tätä välttämättömänä jotta ihminen voi parantua ja tulla Hyväksi ihmiseksi.

Väitän, että nöyryyden läksy on välttämätön jokaiselle joka haluaa oppia, kasvaa, viisastua. Se on välttämätöntä jokaiselle joka haluaa oppia tuntemaan jumalallisen.

Minun päämääräni?

Päämääräni on oppia ihmisestä ja maailmasta. Opittavaa varmasti riittää. Motiivini ei ole pelkästään tiedollinen, vaan hyvin käytännöllinen: haluan käytännössä elää todeksi elämän tärkeitä oppeja, joista mainittakoon vaikkapa lähimmäisenrakkaus. Joka siinä pysyy, on totuudessa.

-gs

Katse ensi kauteen

(kuva http://www.paris-paris.org/paris.jpg)

Millaisia juoksutavoitteita ensi kesälle?

Päätin lähestyä asiaa systemaattisesti;
- kvalitatiiviset (laadulliset) tavoitteet
- kvantitatiiviset (määrälliset/ajalliset) tavoitteet

Kvalitatiiviset tavoitteet kiteytän

Juoksun iloa (1) hyvällä juoksutekniikalla (2) vammoitta (3) myös muita harjoitusmuotoja hyödyntäen (4).

Purettuna
1. Lapsi on terve kun se leikkii
2. Frekvenssi, päkiä, kontakti vartalon alla, rentous
3. Kehon kuuntelu, levon ja harjoituksen suhde, pitkät lenkit riittävän hitaasti, laadun korostaminen määrän sijaan (ts. viikkokilometrit eivät välttämättä paljoa nouse)
4. Kuntosali, kuntopyörä, stepperi, hiihto

(kuva http://www.telegraph.co.uk/travel/graphics/2007/04/07/etparis350.jpg)

Kvantitatiiviset tavoitteet

1. Kymppi alle 41 (ja/tai varttimaraton alle 43.30)
2. Puolimaraton alle 1.31
3. Maraton alle 3.15

Pariisin kevättä kohti

Ja jotta talven lenkkeihin löytyisi motivaatiota niin jotakin pientä pitää aina olla tiedossa...


(kuva http://www.marathontours.com/paris/arcdetriompherun.jpg)

Olemme yleensä rouvan kanssa hyviä keksimään juhlan aiheita ja kevät 2008 ei tee poikkeusta. Huomasimme nimittäin, että 20 vuotta täyttyy siitä kun menimme kihloihin ja johan sellaista kelpaa juhlistaa!

Pariisissa olemme kaksi kertaa aiemmin (1988 ja 1989) käyneet, mutta ne reissut ovat ajoittuneet loppukesään ja alkusyksyyn. Pariisin kevät. Ehkä klisee, mutta vanhan romantikon sielua koskettaa kuitenkin. Pariisin kevättä menemme siis viideksi päiväksi ihailemaan koko perheen voimin huhtikuun alussa.


(kuva http://www.parismarathon.com/marathon/2008/us/index.html)

Ja kyllä, todella iso maraton juostaan Pariisissa huhtikuun 6. päivä ja ilmoittauduin siihen viime viikolla. Käsittämätön määrä, 35 000 juoksijaa otetaan mukaan ja tämänpäiväinen tieto tapahtuman sivuilla kertoo, että 374 juoksijaa vielä mahtuu mukaan (itse asiassa nuo viimeiset paikat menivät tätä kirjoitettaessa!). Reitti (google map) on kai suhteellisen nopea, sillä viime kevään voittoaika kuumuudesta huolimatta hieno 2.07.19.


(kuva http://www.parismarathon.com/marathon/2008/us/r1_parcours.html)

Mahdollinen kuumuus askarruttaa - toivottavasti viimekeväinen 30C ei toistu! Startti on aamulla 8.45, joten mahdollinen kuumuus alkaisi vaivaamaan parin tunnin juoksun jälkeen eli reilun tunnin joutuisi helteessä puristamaan. En todellakaan ole hellejuoksija, vaikka kesästä ja lämmöstä muuten pidänkin. Maratonilla sopivana lämpötilana pidän noin kymmentä astetta ja kaikki mikä menee yli 15 asteen, syö loppuaikaa. Keskimäärin sää pitäisi olla optimi, mutta vieläkö näihin tilastoihin on ilmastomuutoksen myötä uskomista? Ja itse asiassa itsekin ilmastomuutosta pahentamassa kun lentämällä Pariisissa käydään...

Mutta mitäpä näistä... Mikäli on kuumaa, voi aikatavoitteet unohtaa ja nauttia upeista näkymistä reitin varrella. Sen rekordinhan ehtii kyllä mainiosti tekemään syys/lokakuussa optimikelissä...

-gs

Kausi 2006-07 paketissa

(kuva. Kevään vammojen jälkeen hymy herkässä niin juoksun ystävällä kuin rouvallakin - toimitsijatehtävissä veteraanisuunnistuksen MM-kisoissa Kuusamossa)

Lähtökohta

Toukokuussa 2006 vietimme viikon Kreetalla. Varhaiset aamulenkit merenrannalla palauttivat taas vahvasti mieleeni, kuinka upeaa juoksu on. Joten innostuin uudestaan - lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen numerolappu rinnassa vedin varttimaratonin 50 minuuttiin kesäkuussa. Vaatimatonta kyllä, mutta jostakinhan on aloitettava. Kisan lopussa vaivannut pohje aiheutti parin viikon juoksutauon, mutta ehdin vielä jonkinlaiseen kuntoon loppukesäksi. Parista kisasta sain jopa pokaalin muistoksi, mutta tärkeintä oli että vanha kipinä oli jälleen syttynyt täyteen liekkiin.

Syyskuussa innostuin ilmoittautumaan kesäkuun alussa juostavalle Tukholman maratonille, joten talven treeneille löytyi motivaatiota. Varsin mielenkiintoinen projekti oli edessä - olihan edellisestä maratonista aikaa 12 vuotta.

Juoksutekniikka uusiksi

Loppusyksystä vasen sääri kipeytyi ja päätin antaa sen parantua kunnolla ennen uuden kauden aloitusta. Juoksutauon aikana törmäsin pose-tekniikkaan ja mietin että kenties juoksutekniikassani on tarkistamista. Päätin tehdä muutoksia ja aloin varovasti tekemään joitakin drillejä (tekniikkaharjoituksia).

Kauden 2006-07 juoksut aloitinkin vasta joulukuun 10. päivä. Juoksutaukoa kertyi kuusi viikkoa. Aiemmin syksyllä hankittu kuntopyörä oli tauon aikana ahkerassa käytössä, joten aerobista kuntoa pystyin kehittämään. Samalla ajoin sisään uutta juoksutekniikkaa, jossa askel pyritään pitämään päkiäpainotteisena, maakontakti vartalon alla ja frekvenssi (askeltiheys) riittävän korkeana.

Treeni käyntiin

Ensimmäisen pitkän lenkin tein tammikuun 16. päivä (20 km) ja kaikki sujui hyvin. Puolentoista viikon kuluttua juoksin pitkänä jo 26 km. Tämän jälkeen vaihtelin pitkän lenkin pituutta 17 ja 26 välillä, tyypllisesti tein sen 20 km mittaisena. Uusi juoksutekniikka tuntui sujuvan hyvin ja olin erittäin toiveikas kesän tulosten suhteen.

Vamma pysäytti

Maaliskuussa innostuin tekemään 10 km vk-lenkkejä turhan usein ja kun 13. maaliskuuta vedin vielä 20 km lenkin vk-tasolla (noin 5 min/km-vauhtia), niin arvaahan sen mitä tästä seurasi... Jonkinlainen revähdys vasemmassa pohkeessa pakotti pitämään juoksutaukoa 14.4. saakka. Kuntopyörä mäkiohjelmineen oli ahkerassa käytössä, 15.3.-11.4. 338 km veivausta olohuoneen kulmassa... (kuva. Tämä siitä seuraa...)

Back in business

Todellisen juhlan tuntua olikin kun 14.4. tein noin 9 kilometrin lenkin Helsingin Oulunkylässä ja pohje kesti hyvin (myös ne järjettömät 4 x 200 metriä radalla, jotka oli ihan pakko tehdä juoksun riemusta).

Pääsin mukavasti harjoittelun makuun, ja ehkäpä vammasta hiukan viisastuin ja mäkiharjoitteluakin oli ohjelmassa;
vko 15: 19 km
vko 16: 35 km
vko 17: 68 km

Tein myös jonkinlaista arviota juoksutekniikastani - ei posea mutta muutosta aiempaan kuitenkin.

Viikon 18 vietin Norjassa työmatkalla, ja siellä otin ohjelmaan säännölliset aamulenkit. Tein myös kaksi hyvää rataharjoitusta.

vko 18: 64 km (6 x 400 m 1.29-1.23, 6 x 800 m 3.18-3.09)

Seuraavalla viikolla hieman keventelin puolimaratonia ajatellen, tein kuitenkin yhden kovan harjoituksen radalla, 5 x 2000 m 8.33 - 8.12.

vko 19: 49 km

Puolikas ja vamma

Viikolla 20 juoksin puolimaratonin Lahdessa, tavoittelin noin 1.34-1.38 aikaa. Kisa oli rankka ja sykkeet korkealla alusta alkaen. 1.38 oli pieni pettymys, ehkä söin liikaa edellisenä päivänä, ehkä edellisen viikon kakstonniset painoi. Käsijarru tuntui olevan päällä koko ajan, ehkä myös olisi pitänyt jarruttaa ekat 3-5 km. 10 km väliaika noin 45.20 - tämän jälkeen vedin kilometrin noin 4.20-vauhtia. Tämä taisi olla lopullinen niitti. Loppua kohti vauhti hidastui ja frekvenssi tippui 160 apm-tasolle. Silti ihan kelpo puolikas - olihan edellisestä kymmenisen vuotta aikaa!

Kisa toi myös nöyryyttä lisää maratonia ajatellen.

vko 20: 33 km (puolikas 1.38)

Kisan jälkeen jalat oli tosi kipeät muutaman päivän - pidinkin kolme päivää juoksutaukoa. Tukholman maratoniin oli vielä hyvin aikaa, joten vielä ehtisin hyviä harjoituksia tekemään. Tai ainakin niin luulin.

Viikolla 21 ehdin tekemään kolme kevyttä harjoitusta ennen pientä katastrofia. Pientä? Maailmanlopulta se tuntui. Keskiviikon lenkillä vasemmassa pohkeessa oli toki tuntunut pientä kireyttä, mutta silti lauantainen tuli täytenä yllätyksenä...

Katsoin telkkarista Hengelon kisat ja kun vanha mestari itse veti kympin komeasti alle 27 minuutin niin pakkohan se oli lenkille lähteä. Aloittaessa syke oli todella lupaavan alhaalla (terassilla seistessä 48-50). 20 minuutin rennon juoksun jälkeen vedin pienen pätkän vähän kovempaa ja

PAM!

Kuin puukoniskuna kova kipu iski vasempaan pohkeeseen. Yritin vielä varovasti juosta, mutta kävelyksi piti laittaa. Alkoi tosissaan pelottaa kuinka Tukholman käy. Vaikka tämä kuinka leikkiä on, silti turhauttaa kovin kun kuukausien työ tuntui valuvan hukkaan yhdessä hetkessä.

Raahauduin kotiin mieli maassa ja mietin miksi ihmeessä pohje leikkasi kiinni? Ehkä juoksin aavistuksen eri tekniikalla? Edellämainitun Hengelon kisan inspiroimana vein askelta aktiivisemmin eteen koettaen kuitenkin pitää kontaktin vartalon alla. Kenties tämän myötä pohkeelle tuli hiukan tavallista enemmän painetta? Nämä kaikki oli arvailua - tosiasia oli että Tukholma väijyi tasan kahden viikon päässä. Olisi pitänyt pystyä tekemään vielä pari nopeusharjoitusta. Olisi pitänyt pystyä juoksemaan yksi pitkä (=noin 25 km). Olisi ja olisi. Ja jalka kesti hädintuskin kävellä.

viikko 21: 28 km

Olin tasan viikon juoksematta. Maanantaina 28.5. tein kuntopyörällä "pitkän lenkin" - poljin puolitoista tuntia (55 km) ja uskottelin että se korvaa juoksun. Hieroin pohkeeseen Zinaxinia ja Orudista päivittäin. Tasan viikko ennen Tukholmaa tuntui että on pakko käydä kokeilemassa kestääkö jalka - juoksin radalla varovasti 4 km 6 min/km -vauhtia. Pohje tuntui yhä kireältä ja jos olisin vauhtia kiristänyt, olisi se todennäköisesti sanonut yhteistyösopimuksen irti.

viikko 22: 4 km (lisäksi kuntopyörää 55 km)

Seuraavat juoksuaskeleet otin laivankannella matkalla Tukholmaan. Muutama kymmenen metriä tuntui ihan hyvältä. Ja Tukholmastakin selvisin. Pohkeen ja helteen vuoksi unohdin aikatavoitteet - ainoa tavoite oli päästä reitti läpi.

viikko 23: 42.2 km (Tukholman maraton 4.10)

Maratonin jälkeen pidin neljä juoksuvapaata päivää. Lomailimme kahden viikon ajan Ruotsissa. Viikolla 24 tein kolme reilun 7 kilometrin lenkkiä Alingsåsissa.

viikko 24: 22 km

Seuraavalla viikolla lisäsin hiukan määrää ja tein yhden rataharjoituksenkin heti Suomeen palattuamme (juhannuspäivänä radalla 3 x 800 m + 4 x 200 m).

viikko 25: 32 km

Seuraavalla viikolla keventelin Mikkelin puolikkaalle. Tavoite oli toukokuun aikaa (1.38) parantaa ja siinä onnistuinkin. Reittiohjausvirhe huomioiden aika oli noin 1.36 ja olo juoksun jälkeen oikein hyvä. Paljon parempi kuin edellisen puolikkaan jälkeen. Kisa antoi lisää itseluottamusta ja aloin ajatella että loppusyksystä voisin maratoninkin vielä juosta. (kuva. Tytär ojentaa juomapulloa noin 7 km kohdalla)

viikko 26: 33 km (puolikas 1.36)

Seuraavat viikot sujuivat harjoitusten osalta ongelmitta. Muutaman lyhyemmän kisan juoksin, mutta ne olivat enemmän tai vähemmän epäonnistuneita. Yhtä lukuunottamatta. Puistolan juoksun pääsin syyskuun alussa (viikko 36) läpi noin 4.13 min/km -vauhtia ja siinä tuntui askel toimivan.

viikko 27: 49 km
viikko 28: 42 km
viikko 29: 26 km
viikko 30: 50 km
viikko 31: 33 km
viikko 32: 30 km
viikko 33: 42 km (radalla 5 x 1000 m 3.41-3.52 4 min pal.)
viikko 34: 43 km
viikko 35: 38 km
viikko 36: 37 km (radalla 5 x 1000 m 3.54-4.08 3 min pal.)
viikko 37: 58 km
(kuva. Viikolla 33 raaston tapaista radalla vetoharjoitusten merkeissä - viimeisen lopussa 3.09 min/km-vauhdissa tuntuu jo pahalta!)

Syksyn onnistumiset

Kunto tuntui olevan hyvässä nousussa kun flunssa pysäytti menon viikoksi (vko 38). Samalla tuli mietittyä tavoitteita uudestaan ja hahmottelin lokakuulle puolikkaan sekä maratonin.

viikko 38: 10 km (flunssa)

Flunssasta toivuttuani aloin virittelemään maratonkuntoa. Viikolla 39 ja 40 tein 30 km pitkiksen ja muistin levätäkin. Viikolla 41 puolikas kulki lupaavasti 1.33.00. Olin erittäin tyytyväinen.

viikko 39: 56 km
viikko 40: 72 km (radalla 5 x 2000 m 2 min pal; 8.26-8.50 2 min pal.)
viikko 41: 60 km (puolikas 1.33.00)

Viikolla 42 tein pari kovempaa harjoitusta ja viimeisellä viikolla kuuntelin kohinaa (kunto nousi?) maraton kulki uuteen ennätykseen 3.23.59.

viikko 42: 32 km
viikko 43: 64 km (maraton 3.23.59)

Kauden paras jakso osui lokakuulle - flunssan jälkeen viikot 39-43 sujuivat hyvin ja juoksu maittoi.

Kilometrit kuukausittain

jouluk 54 (lisäksi kuntopyörä 76)
tammik 142 (lisäksi kuntopyörä 56)
helmik 100 (lisäksi kuntopyörä 27, hiihto 35)
maalisk 92 (lisäksi kuntopyörä 158, hiihto 28)
huhtik 120 (lisäksi kuntopyörä 197)
toukok 166 (lisäksi kuntopyörä 55)
kesäk 133
heinäk 172
elok 163
syysk 178
lokak 227

yht. juoksua 1547 km
kuntopyöräilyä 569 km
hiihtoa 63 km (hävettävän vähän!)

Ja diagrammina (kuvaa klikkaamalla isompi versio);


Määrät näyttävät melko pieniltä, joten varaa näyttäisi olevan kiristää. Toisaalta haasteena on pysyä samalla ehjänä.

Kausi siis päättyi kolmisen viikkoa sitten maratonennätykseen. Juoksutaukoa kesti puolitoista viikkoa, viime viikolla tein kolme varovaista lenkkiä, yhteensä 22 km. Tällä viikolla tein vain yhden ja kun pohje yllättäen kovemmassa avauksessa vihoitteli, päätin rauhoittaa tilanteen kunnolla. Uutta kautta en siis vielä ole aloittanut. Alustava ajatus on ottaa vielä ensi viikko kevyesti ja muita harjoitteita tehden.

Kauden 2006-07 tavoitteet

Elokuussa 2006 määritin tavoitteet tähän tapaan:

1. Muistan juoksemisen ilon - siitä kaikki lähtee ja siihen kaikki palaa.
2. Muistan levon ja harjoitussykkeen merkityksen.
3. Muistan venytellä.
4. Monipuolinen harjoittelu (juoksun lisäksi sauvarullaluistelu, hiihto, kuntosali).
5. Varttimaraton alle 45 min
6. Kymppi alle 43 min
7. Jos puolimaratonia kokeilen, alle 1.35
8. Jos maratonia kokeilen, alle 3.30
9. Muistan että iloista sen olla pitää.
10. Muistan että levätessä saattaa kuulla kummallista kohinaa - se on se kunto joka nousee...
11. Juoksutekniikan kehittäminen. Huomiota askeltiheyteen, rentouteen, maakosketuksen päkiäpainotteisuuteen ja nopeuteen.
12. Vähintään yhdestä kisasta tuntemus, että kaikki tuli tehtyä oikein - vauhdinjako, vire, kaikin puolin optimaalinen suoritus jne.

Ja kuinka kävi?

1. Muistan juoksemisen ilon - siitä kaikki lähtee ja siihen kaikki palaa.

- muistan yhä!

2. Muistan levon ja harjoitussykkeen merkityksen.

- jotakin oppimista on tapahtunut ja oppiminen jatkuu...

3. Muistan venytellä.

- yhä liian laiska venyttelijä

4. Monipuolinen harjoittelu (juoksun lisäksi sauvarullaluistelu, hiihto, kuntosali).

- ei toteutunut riittävän hyvin, sillä juoksun lisäksi vain kuntopyöräilyä

5. Varttimaraton alle 45 min

- ei toteutunut (puolimaratonin väliaikana noin 45.40)

6. Kymppi alle 43 min

- ei toteutunut (puolimaratonin väliaikana 43.30)

7. Jos puolimaratonia kokeilen, alle 1.35

- toteutui (1.33.00)

8. Jos maratonia kokeilen, alle 3.30

- toteutui (3.23.59)

9. Muistan että iloista sen olla pitää.

- kevään jalkavaivat ja muutama pieleen mennyt kisa pistivät miettimään mutta pääsääntöisesti ilo on ollut tekemisessä mukana

10. Muistan että levätessä saattaa kuulla kummallista kohinaa - se on se kunto joka nousee...


- tilasin syksyllä Runner´s Worldin ja kuin tilauksesta heti ensimmäisessä numerossa oli kevennysvinkit (tapering) lyhyiltä matkoilta maratonille saakka - niiden mukaan sitten valmistauduin lokakuun molempiin kisoihin hyvin tuloksin (puolikas SB, mara PB)

11. Juoksutekniikan kehittäminen. Huomiota askeltiheyteen, rentouteen, maakosketuksen päkiäpainotteisuuteen ja nopeuteen.

- uskon edistyneeni, varsinkin lokakuun kisoissa (puolikas, mara) frekvenssi ja askel pysyi kohtuullisessa kuosissa loppuun asti - toki vielä on kehittämisen varaa, paljonkin

(kuva Thumbs up! Ennätysmaratonilla noin 27 km kohdalla - matka jatkuu!)

12. Vähintään yhdestä kisasta tuntemus, että kaikki tuli tehtyä oikein - vauhdinjako, vire, kaikin puolin optimaalinen suoritus jne.

- ennätysmaran maalissa tuuletin tyytyväisenä, vaikka jälkikäteen arvioituna pari pientä muttaa antavat aiheen olettaa että 3.20 alle olisi ollut rahkeita
- myös heinäkuun ja lokakuun puolikkaat olivat varsin lähellä optimisuoritusta

-gs

Rekordiin kontaten, ei kantaten...

Johdanto

Tukholman kesäkuista hellehölkkää olen selitellyt pariin otteeseen – armotonta kuumuutta ja pohjevaivaa, joka esti parin viikon juoksut ennen maratonia, olen tarjonnut selitykseksi 4.10-ajalle. Kolmannenkin seikan voin tässä kohtaa mainita – minulla ei ollut riittävän huolellista suunnitelmaa, en ollut henkisesti riittävän valmis tekemään asioita riittävän huolellisesti juoksun aikana. Juoksun jälkeen tiesin että pystyn parempaan. Paljon parempaan. (kuva 1. Ennätysjuoksun ja saunan jälkeen askel on lyhyt mutta hymy herkässä)

Kuten kunnon tiedustelu-upseerin tulee tehdä, tällä kertaa mietin sotasuunnitelman mahdollisimman tarkasti. Jotta suunnitelmasta tulee hyvä, on parasta tutustua taistelumaastoon niin hyvin kuin mahdollista. Ennen matkaa tarkastelin reittiprofiilia ja reittikarttaa. Saavuttuamme launtai-iltapäivänä Maarianhamiaan, ajoin reitin läpi heti numerolapun haettuani. Maastotiedustelun perusteella suunnitelma tarkentui sekä strategisella että operatiivisella tasolla.

Tavoite

Riittävän haasteelliseksi, mutta kuitenkin realistiseksi aikatavoitteeksi olin määrittänyt 3.18. Päädyin tähän aikaan miettimällä, millaiseen aikaan arvelin pystyväni juoksemaan jälkimmäisen puolikkaan. 1.38 tuntui mahdolliselta ja negatiivisen splitin myötä tämä merkitsisi ensimmäistä puolikasta hiukan hitaampaa vauhtia, noin 1.40. Näistä sitten muotoutuisi tuo 3.18.

Strategia

Ensimmäiset 25 km: Rentoa kruisailua, vauhti kurissa
25-37 km: Päättäväisesti tavoitevauhtia
37 km – maali: Kaikki peliin

Operatiivinen suunnitelma

Vauhti

RS800:een autoläpiksi 5 km ja seuraillaan että sujuu noin 23.20 – 24.00 –tahdissa. Kilometrivauhtina noin 4.40.

Juomat ja energia

Juomavyön (4 x noin 1 dl + 2 geeliä) varassa noin 19 km asti (juotavaa 5, 10, 15), jossa vyö rouvalle ladattavaksi, samalla saan juoman ja yhden geelin.
Palatessa saan samassa kohtaa (noin 23 km) ladatun vyön sekä juoman ja geelin.
Ladatun vyön avulla pärjään maaliin asti ilman että tarvitsee juottoasemien kohdalla pysähtyä.

Varusteet

Pitkät juoksutrikoot sekä pitkähihainen pusero. Ei päähinettä, eikä käsineitä. Juoksulasit.

Kengät

Adidas EQT Neftenga, 8 vuotta vanhat maratonkengät.

Toteutus

Maraton juostaan edestakaisena reittinä ja paluumatkan vastatuuli aiheutti epävarmuutta negatiivisen splitin onnistumisessa. Päätin kuitenkin lähteä yrittämään.

Juoksu tuntuu jo alkuverryttelyssä erittäin kevyeltä ja herkältä. Niinpä suurin huoli on lähinnä vauhdin pitäminen kurissa alkukilometreillä. Pyrin pitämään nopeuden 4.35 – 4.40 tasolla ja muutaman kilometrin juostuani selkiä alkaakin jo tulla vastaan. Eka viitonen tulee täyteen 23.26.

Vajaan kympin kohdalla saavutan useamman juoksijan ryhmän. Seuraan hetken heidän etenemistään, mutta kun ryhmän vauhti on tavoitettani hitaampaa, ohitan ryhmän ja jatkan matkaa yksin. Ryhmästä kuitenkin yksi lähtee mukaani ja hänen kanssaan juoksemmekin rinnakkain noin 17 km asti. Toinen vitonen täyttyy ajassa 23.23 ja kymppi siis 46.49. Vaimo ilmestyy autolla vierelle, totean hänelle että ”kevyttä on – kuin sunnuntailenkillä, mutta niinhän se pitää tässä kohtaa ollakin!”.


(kuva 2. Kevyttä!)

Juoksukaverini sanoo minulle, että nythän on sunnuntai. Kyselen hänen tavoitettaan ja hän kertoo pyrkivänsä alle 3.40 aikaan. Sanon että tämä kyyti on kyllä selvästi kovempaa, noin 3.20 –loppuaikaa enteilevää joka taas on oma tavoitteeni.

Naisten voittajaksi juossut ohittaa meidät noin 12 kilometrin kohdalla. Arvioin hänen vauhdikseen noin 4.25 min/km, eikä siis tunnu järkevältä hypätä samaan kyytiin, vaikka juoksu sujuu kuin siivillä (oli maalissa noin 2 minuuttia ennen minua, olisiko sittenkin pitänyt...). Kolmas vitonen vie 23.04 ja 15 km siis 1.09.54, mikä on hiukan suunniteltua kovempaa vauhtia.

Noin 17 kilometrin kohdalla loivassa myötämäessä vauhti kiihtyy kuin itsestään 4.30-tasolle ja koetan vain pitää sitä kurissa. Yksi juoksija tavoittaa meidät ja ohittaakin, jolloin juoksukaverini lähtee hänen kyytiinsä. Vilkaisen kelloani ja 4.35-vauhdissa ajattelen että antaapa heidän mennä sillä vielä ehtii… Yritän juosta mahdollisimman pitkälle fiiliksellä ”tästä on vara kiristää”, sillä tiedän että loppukilometrit ovat raskaita. Tästä eteenpäin joudunkin juoksimaan yksin aina maaliin saakka. Kohta kärki tulee minua vastaan. Yhden miehen yksinäinen kärki nimeltä Janne Holmén. Hänen askelrytminsä on selvästi omaani tiheämpi, vaikka se itselläkin on kuosissa tässä kohtaa on, noin 172-174 apm. Isä Rune ajaa pyörällä vieressä, hihkaisen ”hyvä Janne”. Jannen askeleesta ei ääntä korviini juuri erotu – sen sijaan toisena juoksevan askel on selvästi kovempi maakontaktiltaan.

19 kilometrin kohdalla annan juoksuvyön kotoisille huoltojoukoille ja saan samalla tytöltä juomapullon ja geelin. Juoksijoita tulee tipoittain vastaan – yllättävän vähän, ajattelen.

Neljäs vitonen vie 23.27 ja 20 km siis 1.33.22. Puolikas tulee vastaan ajassa 1.38.34, siis puolitoista minuuttia suunniteltua kovempaa. Hammarland on siis nähty ja nyt takaisin Maarianhaminaan!

23 kilometrin kohdalla saan takaisin juomavyöni sekä yhden juoman ja geelin. Samalla annan pois juoksulasini.

25 km tulee täyteen ajassa 1.57.30, joten vitonen vei aikaa noin 24.00. Juoksu tuntuu edelleen varsin helpolta. Vähitellen selkiä alkaa tulla vastaan. Kolmenkympin kohdalla on jyrkkä nousu, joka menee vielä mukavasti – tikkaan mäen ylös hyvällä frekvenssillä (176-178 apm) eikä vauhti tipu pahasti. Tämän jälkeen vauhti hieman kiihtyy (4.35-4.40), mutta pikkuhiljaa askeleen kimmoisuus ja paras terävyys alkaa kadota. Muutamaan otteeseen vastatuuli puhaltaa niin rajusti, että pitää vähän nojata eteen ettei lentäisi selälleen.


(kuva 3. Vielä hymyilyttää...)

Poimin juoksijoita kiinni ja koetan keskittyä askeleen koossapysymiseen. Välillä houkuttelee jäädä jonkun kiinnisaamani juoksijan kelkkaan, mutta kello kertoo lahjomattomasti vauhdin joten vilkku päälle ja ohitse. Pitää tehdä kovasti töitä että vauhti pysyi alle 4.50-tason. Viimeistään tässä vaiheessa tajuan että negatiivinen splitti ei onnistuisi. 32 kilometrin kohdalla vilkaisen kelloa ja se näyttää noin 2.32. Mietin, että vaikka tulisi rajustikin seinä vastaan ja viimeinen kymppi veisi tunnin, uusi ennätys olisi tosiasia. Laskeskelen myös että 50 minuutin kymppi veisi noin 3.22 –aikaan.

37 kilometrin jälkeen pitää taistella kovasti, että vauhti pysyisi alle 5.00 min/km-tasolla. Ja eihän se tahdo pysyä. Tästä huolimatta ohitan muutaman juoksijan – myös edellämainitsemani parivaljakon, joka jätti minut 17 kilometrin kohdalla. Itse asiassa kyseisen ohituksen jälkeen vain yksi juoksija ohittaa minut ja se tapahtuu kolmenkympin jälkeen. Hyvävoimaiselta näyttää meno enkä uskalla yrittää kyytiin. Kaveri vetää noin 4.30-4.35 –vauhtia ja arvelen että tuohon ei nyt vaan rahkeet riitä.

37 km kohdalla olin ennakkoon ajatellut, että tässä kohtaa voi sitten päästää sisäisen pedon irti. Aika ujo kissimirri sieltä löytyy ja vaikka irvistys lisääntyy, vauhti ei kiihdy, ei sitten millään. 40 km tulee vastaan noin 3.12.30 ja taas laskeskelen – noin 3.23 on haarukassa… Tässä kohtaa saan vielä painettua vauhdin hetkeksi 4.40-4.50-tasolle.

Viimeiset 2 kilometriä tuntuvat loppumattoman pitkiltä ja pikku vastamäet käsittämättömän isoilta. Stadionille saapuessani vilkaisen vielä kelloa ja yli 3.23 se on ehtinyt. Alle 3.24 on päästävä, joten täysillä viimeiset 100 metriä…



Näkökenttä kapenee tunneliksi jonka toisessa päässä näkyy maali. Kuulutuksesta erotan oman nimeni. Rekisteröin vaimon ja tytön sekä suosionosoituksia. Itsestä vauhti tuntuu todella kovalta, tunnen suorastaan lentäväni, mutta eipä tuo videolta jälkikäteen katsottuna vaikutusta tee (kello kertoo vauhdiksi 3.43 min/km, frekvenssi 188, syke 171). Maaliviivalla tuuletus ja sitten…



…yllättäen jalat alta! Oho – mitenkäs tässä näin kävi? Makaan hetken, ehkä sekunnin, kaksi selälläni ja käännyn sitten… Toinen takareisi kramppaa ja voihkaisen kivusta – ”första hjälp” kuulen jonkun toimitsijoista sanovan. Vääntäydyn kuitenkin ylös ja osoitan olevani kunnossa. Väsynyt mutta onnellinen.



(kuva 4. Happy!)

Saan mitalin käteeni sekä Toblerone –patukan. Poseeraan rouvalle ja kaappaan tytön syliin. Tuntuu todella hyvältä. Juon urheilujuomaa muutaman mukillisen ja jonkin ajan kuluttua näen myös 10-17 kilometrin juoksukaverin. Vaikka vauhti hänellä hiipuikin, hänen uusi ennätyksensä painui alle 3.30. Onnittelen häntä siitä.

Rouva lähtee autolle tytön kanssa odottelemaan ja minä lähden suihkuun ja saunaan. Stadionin katsomon portaat on vähän hankala hiippailla, mutta jotenkin niistä selviän. Saunassa juttelen muutaman juoksukumppanin kera. Sattuupa sinne lauteille myös varsinainen konkari samaan aikaan – Raino Kiander 70 vuotta ja jotakin. Herra veti taas yhden maran – 3.27. Kova heppu!

Saunan jälkeen vilkaisen vielä tulostaulua ja yllätyn iloisesti havaitessani nimeni varsin korkealla sarjassani. Kävelen hitaasti autolle. Onnellinen mies.

Jälkipeli

Statistiikkaa

5 km 23.26, syke 167
10 km 46.49 (23.23), 172
15 km 1.09.54 (23.05), 170
20 km 1.33.22 (23.28), 170
21,1 km 1.38.34, 171
25 km 1.57.30 (24.08), 168
30 km 2.22.00 (24.30), 168
35 km 2.47.00 (25.00), 168
40 km 3.12.30 (25.30), 165

Loppuaika jää lähes kuusi minuuttia tavoitteesta, mutta juoksun saldo jää silti vahvasti plussalle. Vastatuuli ja yksinjuoksu söivät muutamia minuutteja ja sen(kin) valossa ensi kesän aikatavoitteita sopii ruuvata taas tiukemmalle.

Palautuminen tapahtui varsin nopeasti, maanantaiaamuna jalat olivat jäykät ja pohkeet jumissa aamupalalle hiipiessä, mutta pari päivää Naantalin kylpylässä teki tehtävänsä ja jo maanantai-iltana tuntui siltä että jalkojen puolesta voisi lähteä vaikka juoksemaan.

Nyt, vajaa kaksi viikkoa juoksun jälkeen ensi kauden tavoitteet kympille, puolikkaalle ja maratonille alkavat hahmottua. Juoksutauon päätin keskiviikkona - kevyt 7.3 km sujui jalkojen puolesta ongelmitta, syke oli muutaman lyönnin tavallista korkeampi.

Hieno laji on juoksu!

-gs