Näytetään tekstit, joissa on tunniste gnostinen kristinusko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste gnostinen kristinusko. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, tammikuuta 04, 2013

Ad fontes - takaisin juurille

Jos et ole kiinnostunut jumalakuvasta, alkukristillisyydestä tai gnostismista, niin säästät aikaasi skippaamalla ao. pitkähkön pohdintani. Jos olet syvästi kristitty arvostan vakaumustasi ja varoitan, että valitettavasti pohdintani saattaa loukata sinua. Tähdennän kuitenkin, että vilpitön tarkoitukseni on ollut pohtia kristinuskon ydintä mahdollisimman avoimesti niin kuin se minulle näyttäytyy. Pohdinta on väistämättä subjektiivista. Se on eräänlainen kuvaus ainutlaatuisesta matkasta, jota olen tehnyt lähes 23 vuotta. Se on minun matkakertomukseni. Rohkenen ajatella, että kertomus saattaa tarjota vahvistusta toisille totuuden etsijöille. Matka jatkuu.
- - -
Facebookissa on "Kirkko Suomessa" -niminen ryhmä. Siitä tykkää yli 15000 ihmistä. Ryhmässä kysyttiin hiljattain, että "mitä tekisit, jos sinulla olisi avaimet kirkkoon?" Mitä minä tekisin?

2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä on kääntynyt selvään laskuun. Kirkkoon kuuluvien osuus on laskenut 85%:sta 77,2%:iin, mikä toki edelleen on suuri osuus. Ruotsissa vastaava luku on 68,8%, mikä on pohjoismaiden alhaisin. Kirkossa on varmasti paljon pohdittu, mitä tehdä. Kuinka profiloitua modernissa maailmassa? Kuinka puhutella nykyihmistä? Ennen omaa vastaustani haluan heti alkuun korostaa, että kirkko tekee paljon erittäin arvokasta työtä. Esimerkiksi erilaiset lapsille ja varttuneemmillekin suunnatut kerhot ovat hieno mahdollisuus. Myös vähäosaisten auttaminen ja sielunhoidollinen tuki on Jeesuksen opetuksen mukaista toimintaa.

Kirkko nojaa opillisesti kristinuskoon. Suurin osa meistä rippikoulun käyneistä osaa uskontunnustuksen "Minä uskon Isään, Jumalaan... sekä Hänen ainoaan Poikaansa... joka ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, nousi kolmantena päivänä kuolleista... ja on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita..." Tyypillisesti ajattelemme, että meille opetettu kristinusko on suoraa ja väärentämätöntä Jeesuksen opetuksiin pohjautuvaa oppia. Voidaan sanoa, että meille tutussa kristillisessä opissa korostetaan "Christo pro nobis" (Kristus puolestamme). Kirkko nimittäin opettaa, että meidän ei tarvitse tehdä mitään pelastuksen eteen, sillä kaikki on valmista. Meidän tarvitsee vain vastaanottaa pelastuksen lahja, joka pohjautuu ristinkuoleman kautta tehtyyn sovintoon Jumalan ja ihmisen välillä.

Kirkon ja nykykristinopin suurimpana tragediana pidän ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina tehtyä gnostisten juurien katkaisua. Tämän myötä käsityksemme alkukristillisyydestä on lähes poikkeuksetta vääristynyttä. Olemme lukeneet ja kuulleet valtataistelun voittajien kitkeriä todistuksia gnostisesta "harhaopista", joka tuli puhdasoppisuuden nimissä kitkeä pois alkukirkon piiristä.

Minusta kirkon tulisi palauttaa opilliseen ytimeen ajatus "Christo in nobis", Kristus meissä. Tällä en tietenkään tarkoita farisealaista pöyhkeilyä omalla vanhurskaudella, vaan tervettä nöyryyttä, jotta Jumalan voi kohdata sisäisesti, sielun temppelissä, sydämessä. Hylätyn alkuperäisen kristinuskon gnostisessa muodossa on kyse nimenomaan Kristuksesta ihmisessä. "Gnosis" viittaa sisäiseen tuntemukseen totuudesta, sisäiseen tietoon Kristuksesta. Mullistavaa gnosiksessa on se, ettei ihminen kaipaa eikä tarvitse mitään tai ketään ulkoista auktoriteettia, oppia tai organisaatiota kertomaan tai osoittamaan oikea ja väärä. Sen sijaan ihminen voi sisäisesti, sielunsa kautta oppia tuntemaan totuuden. Alkukirkolliselle valtaeliitille tämä oli suuren luokan skandaali. Tiukkaan hierarkiaan, käskytykseen ja kontrolliin viehättyneille alkukirkon piispoille, papeille ja rivijäsenille tämä oli mahdotonta hyväksyä. Gnostikko ei nimittäin missään olosuhteissa suostunut manipuloitavaksi. Gnostikot välttivät viimeiseen asti jäykkää organisoitumista. Tämä ilmeni mm. niin, että jokaisen kokoontumisen aluksi arvottiin, kuka puhuisi ja kuka toimittaisi ehtoollisen. Arpa saattoi luonnollisesti osua myös naiseen. Tämä ei todellakaan miellyttänyt patriarkaaliseen jumalakuvaan takertuneita valtapolittisia pelureita! Gnostikoista oli päästävä eroon, hinnalla millä hyvänsä.

Gnostisen kristinuskon sijaan kehiteltiin ja dogmatisoitiin veriteologinen sovitusoppi. Se on minusta käsittämätön ja jumalakuvan osalta yhteensovittamaton ajatusmalli. Esimerkiksi 1. Johanneksen kirjeessä (4:8, 16) sanotaan, että Jumala on rakkaus. Jos näin on, niin miksi ihmeessä maailmankaikkeuden Luoja olisi syvästi vihainen Linnunradan laidalla, tomuhiukkasella nimeltä Maa asuvalle pikkuruiselle ihmispololle? Kosmoksen arkkitehtiko olisi niin raivoissaan, että vaatii ehdottomasti sovituksen, veriuhrin? Taivaan ja maan luojako ei voi antaa anteeksi millään muulla ehdolla kuin vaatimalla viattoman sijaiskärsijän? Jos uskot ristinkuolemaan, niin pelastut ikuiseen autuuteen ja jos et usko, niin kärsit ikuisesti?

Mikä olikaan rikos, joka johti suureen pelastusoperaatioon ja Golgatalle? Tunnemme tarinan alkuperäisestä onnelasta, jossa vallitsi tasapaino ihmisen ja Jumalan välillä. Paratiisissa kaikki oli täydellistä kunhan ihminen vain ymmärsi noudattaa erästä ehdotonta kieltoa. Ihminen ei missään tapauksessa saanut olla utelias. Hän ei saanut oppia, hän ei saanut yrittää ottaa asioista selvää. Jumala nimittäin sijoitti Paratiisiin Hyvän ja Pahan tiedon puun, jonka hedelmiin ei saanut koskea. Jumala tahtoi ihmisen pysyvän lapsenomaisessa tietämättömyyden tilassa. Kaikki toimikin hienosti kunnes eräänä päivänä Eeva-parka hairahtui kuuntelemaan petollisen käärmeen kuiskuttelua. "Onko Jumala todellakin sanonut..." (1. Moos.3:1). Eeva maistoi kuin maistoikin tiedon hedelmää. Kun hän näki, "että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä" (1.Moos 3:6), tahtoi hän luonnollisesti tarjota tiedon hedelmää Aatamillekin. Jumalan mielestä tämä rikkoi idyllin peruuttamattomasti ja sanktiot olivat kovat: Jumala kirosi käärmeen, aiheutti Eevalle kovat synnytystuskat, antoi Aatamille kovan työn raatamisen (1.Moos 3:14-19) ja lisäksi ajoi ihmisen pois Paratiisista. Käärme, nainen ja tiedonjano demonisoitiin. Seuraukset olivat kauaskantoiset. Vielä tänäänkin valitettavan moni tieteellisissä piireissä suhtautuu torjuvasti ja jopa vihamielisesti kaikkeen mikä hiukankin haiskahtaa uskolta ja uskomiselta. Tiede ja usko nähdään toistensa vastakohtina.

Uskotko sinä edelläkuvatun kaltaiseen Jumalaan? Uskoit tai et, se on jumalakuva, jota kirkko meille opettaa. Se on virallinen kristinusko pähkinänkuoressa. Gnostisten ainesten "puhdistamisen" ja Raamatun kaanonin muodostamisen jälkeen kristinusko käsitetään edelläkuvattuna "ainoana totuutena" Jumalan ja ihmisen välisestä suhteesta, välirikosta ja sovituksesta. Uskonko minä siihen? Kuulun kirkkoon, mutta minun on tunnustettava: minä en tunne tällaista Jumalaa. Sydämessäni en tunnusta tällaista tyrannia. Ehkä sinulle on uutta tämä: alkuperäinen kristinuskokaan ei tuntenut tällaista julmurijumalaa.

Raamattu on kirkolliskokousvääntöjen ja muokkaamisen ja suoranaisen väärentämisen (esimerkiksi Paavalin nimiin laitetut naisvastaiset tekstit) tuloksena sovittu kirjoitusten kokoelma. Se ei ole taivaasta tupsahtanut. Jos avoimin mielin haluaa laajentaa ja syventää käsitystään kristinuskon juurista, niin ehdottomasti kannattaa tutustua myös muihin lähteisiin kuin kirkollispoliittisen valtapelin voittajien kirjoittamaan tarinaan.

Millainen on Jumala? Viisainta olisi vaieta, sillä jokainen käsite rajaa, vähentää, sulkee pois Jumalaa, joka on kaikki. Muista, että seuraava on vain käsitteitä, vain likimääräisiä kuvia äärettömästä, vain tienviittoja. Älä jää katsomaan sormea, joka osoittaa kuuta. Tässä tienviittoja: Jumala on rakkaus. Jumala on kaikki. Ei ole paikkaa, missä Jumala ei olisi. Etsit siis Jumalaa? Hyvä. Älä säntäile tuonne tai tänne, käänny tietoisuuteesi, hiljennä mielesi. Odota, kuuntele. Jumala puhuu hiljaisuudessa.

facebook.com/OnKaikki

maanantaina, marraskuuta 26, 2012

The Gospel of the...

Second Coming. (Tim Freke & Peter Gandy. Hay House UK, Limited, 2007) Hieno kirja. Hauska ja syvällinen. Mestariteos. http://www.themysteryexperience.com/the-gospel-of-the-second-coming/

maanantaina, lokakuuta 29, 2012

Do you hear me?

Hän tuli luokseni ja sanoi, -You sure can talk the talk but can you walk the walk? -No sir. I have to admit. I cannot walk the walk. Not by myself. -What are you going to do about it? -I believe that there is the eternal light, Christ within me. Everything is possible as long as I keep on trusting this. - - - Pitkästä aikaa palasin tähän hienoon kirjaan. Timothy Freke ja Peter Gandy, "Jesus and the loss goddess". Suosittelen.

perjantaina, helmikuuta 03, 2012

Hän

- Mitä ihmettä hän oikein haluaa?
- Hän tahtoo palvella. Jumalaa.
- Miksi?
- Koska se on hänen elämänsä tarkoitus.
- Mitä tuo käytännössä tarkoittaa?
- Hän tahtoo auttaa. Olla parantaja. Tai ehkä sittenkin hän haluaa itse oppia.
- Oppia mitä?
- Oppia tuntemaan itsensä ja sen myötä Jumalan, taivasten valtakunnan.
- Miksi?
- Hän haluaa auttaa ihmistä.
- Millä tavalla?
- Hän haluaa auttaa ihmistä löytämään itsensä ja sen myötä Jumalan, taivasten valtakunnan.
- Kuulostaa kovin lennokkaalta.
- Ei ollenkaan. Se on päinvastoin hyvin käytännöllistä.
- Selitätkö?
- Toki. Hän haluaa auttaa ihmistä olemaan hereillä.
- Mitä?
- Ihminen on hereillä kun hän on läsnä tässä hetkessä. Epäitsekkäänä, minättömänä, totuutta, rakkautta ja armoa loistavana, nöyränä Jumalan palvelijana hän haluaa herättää ihmisen ymmärtämään langenneen tilansa.
- Ihminen on langennut?
- Ihminen on unohtanut miksi hän on täällä. Ihminen nukkuu. Hän on syvässä unessa, egonsa pauloissa.
- Mutta millä tavalla langennut?
- Ihminen elää erossa Jumalasta.
- Mistä sinä sen tiedät?
- Katso ihmistä. Katso maailmaa.

torstaina, marraskuuta 26, 2009

It takes two to tango (Didymoksen Padme-näyn tulkinta)

"Kaunis valkea kukka piirtyi hänen eteensä. Terälehdet hohtivat hentoa valkoista lilan reunustamaa mustaa vasten. Didymos hymyili. Lootuskukka? Lootus. Se häipyi hitaasti taustaan ja samalla esiin piirtyi valkea lintu. Kyyhkynen. Didymos oli haltioissaan. Suorat assosiaatiot viittasivat väkeviin asioihin."

- Millaisia assosiaatioita, Didymos?

- Molemmat viittaavat Henkeen ja sen heräämiseen ja vaikuttamiseen ihmisessä. Toinen edustaa itämaista henkistä viisautta ja toinen länsimaista.

- Itä ja länsi kohtaavat?

- Täsmälleen. Kuvien peräkkäisyys ja ristikkäishäivytys viittaavat synteesin mahdollisuuteen.

- Kuulostaa kiehtovalta.

- Haluatko kuulla mitä kiintoisaa tapahtui noiden näkyjen jälkeen?

- Totta kai!

- Kävin ulkona hakemassa postin ja kiinnitin huomion erääseen autoon. Sen rekisterikilpeen.

- ?

- JOH-98.

- Mitä siitä?

- Olen muutaman vastaavan pannut aiemminkin merkille, mutta nyt päätin ensimmäistä kertaa tarkistaa viittauksen.

- Viittauksen? Nyt en kyllä ymmärrä.

- Rekisterinumero oli JOH-98. Sen voi ajatella viittaavan Johanneksen evankeliumiin. Ykdeksäs luku, kahdeksas jae.

- Ahaa. Mitäs sieltä löysit?

- Miehen naapurit ja muutkin, jotka ennen olivat nähneet hänet ja tiesivät hänet kerjäläiseksi, ihmettelivät: "Eikö tämä ole se, joka istui kerjäämässä?"

- Osuiko tuo jotenkin kohdalleen?

- Asiayhteydessä kerrotaan syntymästään saakka sokeasta miehestä, jonka Jeesus paransi. Ensimmäinen assosiaatio tästä johti luonnollisesti näkyyni lootuskukasta ja kyyhkysestä. Yhteys tuntui väkevältä ja vahvisti näyn merkittävyyttä. Minä olen ollut sokea ja Jeesus on antanut minulle näön. Toinen assosiaatio, tuohon yksittäiseen jakeeseen liittyen näyttää minulle kuvan itsestäni reilun viiden vuoden takaa.

- Olitko sinäkin kerjäläinen?

- Niin voi kyllä sanoa. Olin rakkauden ja armon kerjäläinen. Kävin läpi sisäistä kriisiä. Kävin läpi metafyysistä myllerrystä, jossa pelkäsin täysin hajoavani. Toisaalta olin tuolloin perehtynyt gnostiseen kristinuskoon ja sen valossa sisäinen myllerrys on väistämätön tiellä valoon. Rukoilin ja kirjoitin hyvin paljon. Kysyin itseltäni ja Jumalalta, mikä on osani. Miksi kärsin. Onko kärsimys välttämätöntä. Paljon kysymyksiä. Vähän vastauksia. Nyt kun katson tuota ajanjaksoa - itse asiassa luin eilen päiväkirjamerkintöjä tuolta ajalta - uskon ymmärtäväni mistä oli kysymys.

- Oletko yhä kerjäläinen?

- Kysymyksesi tuo mieleen erään moottoripyörämatkan, jonka tein rakkaani kanssa kuutisen vuotta sitten. Reissasimme mm. Ranskassa, Espanjassa ja Saksassa. Neljän viikon aikana ehdimme kokea monenlaista. Tapasimme paljon hienoja ihmisiä. Hampurissa kohtasimme erään vieraanvaraisen motoristin ja keskustelimme hänen kanssaan monenlaista. Totesin hänelle jotenkin niin että after all, we all are pretty much the same; we want to be happy in our lives. And how can be happy? We want to be loved and we want to love. That is all. Actually Fab Four said this fourty years ago. All you need is love.

- Varmasti mahtava reissu! En ole ihan varma vastasitko kysymykseeni.

- En minäkään. Kyllä - minä voin hyvin kun minua rakastetaan. Minä voin hyvin rakastaessani ihmistä. Elämää. It takes two to tango.

-gs



(kuvassa rakkaani kanssa Saanalla kesällä 2000)

maanantaina, marraskuuta 27, 2006

Sola fide, sola scriptura? *)

Hiihtokelit tuli ja hiihtokelit meni. Hiihdon ystävänä tapahtunutta harmittelen. Filosofiaani kuuluu olla valittamatta - joten jotakin positiivista kai tässäkin voisi olla nähtävissä... Eipä vain heti tule mieleen...

No nyt keksin! Pohjavesitilanne kohentuu näillä keleillä. Näin olen asiantuntijalta kuullut. Perheen asiantuntijalta.

- - -

Viimeisen parin viikon aikana olen käynyt mielenkiintoista keskustelua mm. ihmis- ja todellisuuskäsityksestä sekä uskon ja tiedon suhteesta. Kaikki sai alkunsa eräästä viestistä, jossa väitettiin elämän olevan vaarallista ja sen päättyvän "väistämättä kuolemaan". Tähän en tietenkään malttanut olla tarttumatta. Totesin, että

"käsitys elämästä ja kuolemasta ja niiden suhteesta subjektiiviseen tajuntaan ei ole ihan näin yksioikoinen. Tai sanokaamme, että esittämäsi edustaa erääseen todellisuus- ja ihmiskäsitykseen perustuvaa ajattelutapaa.Yhtä hyvin voisin sanoa, että elämä on ihmeellistä ja ihana seikkailu ja että kuoleman jälkeen se muuttuu vain paremmaksi."

Tästä käynnistyi ajatustenvaihto, joka jatkunee vielä.

- - -

Luin hiljattain Martti Lutheria käsittelevän kirjoituksen. Siinä todettiin Lutherin vedonneen Raamattuun - "paavi ja kirkolliskokoukset voivat erehtyä, mutta Raamattuun voimme luottaa". Vanha tuttu sola scriptura -idea siis. Ehkä Luther on oikeassa.


Mieleeni tuli kuitenkin, että eihän se Raamattu ole taivaasta tupsahtanut. Se on kirkolliskokousten ja paavien määrittelemä ja valitsema kirjoitusten kokoelma. Ja jos Lutheria on uskominen, niin mikä takaa kaanonin määrittely- ja muokkausprosessin oikeellisuuden? Rautalangasta: jos (kun) paavi ja kirkolliskokoukset ovat erehtyviä, niin kuinka Raamattu voisi olla erehtymätön?


Fundamentalistin vastaus tässä kohtaa lienee: Pyhä Henki on ohjannut Raamatun kirjoitusten kokoamis- ja editointityötä. Fundamentalistilta voisi edelleen kysyä: kuinka sitten esimerkiksi katolisten, protestanttien ja ortodoksien Raamattu on erilainen. Miksi Pyhä Henki on johtanut erilaisiin kirjoitusten kokoelmiin? Kristinuskon juurista kiinnostuneen kannattaa tutustua apokryfikirjoihin, kuolleen meren kääröihin sekä Nag Hammadin teksteihin. On myös paljon hyviä tutkimuksia aiheesta. Esimerkiksi Princetonin yliopiston uskontotieteen professori Elaine Pagelsin "Gnostic gospels" on eräs tärkeä kirja minulle. Tämä vuonna 1979 julkaistu kirja sai hyvän vastaanoton ja useita tunnustuksia. Esimerkiksi Modern Libary valitsi sen 1900-luvun top 100 -listalle.

Historiaa on monesti pidetty voittajien historiana - aatteellisissa ja muissa väännöissä voittajille on jäänyt viimeinen sana. Onko voittajien sana se ainoa oikea? Tämä kysymys voidaan perustellusti esittää myös (ja nimenomaan) kristinuskon historian kohdalla. Kuinka alkukirkossa uskottiin? Mikä ajateltiin olevan Jeesuksen merkitys?

Virallisen selityksen mukaan gnostismi oli vaarallinen harhaoppi, joka piti ehdottomasti kitkeä pois oikeaa totuutta pilaamasta. Gnostikkojen kirjoitukset pyrittiin hävittämään, mutta onneksi projekti ei täysin onnistunut. Nag Hammad on tuonut paljon uutta tietoa kristinuskon alkuvaiheista.
Mitä olisi gnostinen kristinusko? Sitä voi pohtia edellämainitun Pagelsin kirjan avulla. Toinen mielenkiintoinen kirja tässä kohtaa on tietysti Timothy Freken ja Peter Gandyn teos neljän vuoden takaa. Jesus and the Lost Goddess: The Secret Teachings of the Original Christians. Suosittelen.

-gs

*) "yksin uskosta, yksin Raamatusta" - Lutherista alkunsa saaneen uskonpuhdistuksen keskeinen periaate

perjantaina, marraskuuta 10, 2006

Ykkösten päivä...

...huomenna. 11.11.

Suuri päivä Annen veljelle. Hän nimittäin väittelee tohtoriksi. Akateemista viritystä sisaruksista löytyy; kaksi tohtoria ja lisensiaatti.

On jäänyt bloggailu viime aikoina vähemmälle. Välimerellisen loman jälkeen suuntasin heti seuraavalla viikolla Brysseliin ja Lilleen. Hieno reissu ja mukavaa vuorovaikutusta melkein neljänkymmenen paristakymmenestä maasta olevan kollegan kanssa erään verkoston vuosikokouksen merkeissä. Töissä on muutenkin riittänyt kovasti touhua.

Tiedän toki, että priorisoinnista kaikki on kiinni.

Ehkä on niin, ettei minulla edellisten postausten jälkeen ole ollut mitään sanottavaa...

Tänään luin erään tekstin, jossa puolustettiin naispappeuden vastustusta. Tuntui että olisi syytä reagoida. Tekstissä nojattiin Raamattuun Jumalan sanana ja tätä kautta perusteltiin naispappeuden kielto.


Olisi syytä muistaa, että tuntemamme Raamatuksi kutsuttu tekstien kokoelma on moninaisten vaiheiden tulos. Tekstejä on poistettu, lisätty ja muokattu eikä lopputulos välttämättä anna oikeaa kuvaa alkuperäisen kristittyjen saati Nasaretin miehen ajattelusta.

Eräs näkökulma korostaa patriarkkisen juutalaisuuden korostumista tuntemassamme kristinuskon versiossa. Parituhatta vuotta sitten asetelma oli paljon rikkaampi mm. gnostilaisten näkökulmien kautta. Kristinuskon muissa versioissa korostettiin tasa-arvoa ja niissä oli ilman muuta selvää, että niin nainen kuin mies voivat toimia kaikissa seurakunnan tehtävissä.

-gs

(kuva http://www.gnostic.org/ghirlandaio_trinita_gold.jpg)

torstaina, lokakuuta 19, 2006

The Meaning of Life by gs (5/5)

Jos ihmisen maailmankatsomus on ontologisen perusratkaisun (=todellisuuden syvin olemus) osalta idealistinen, hän pitää jonkinlaista henkistä entiteettiä todellisuuden ja ihmisyyden ”causa suina”, alkusyynä. Joku kutsuu tätä entiteettiä Jumalaksi, toinen Allahiksi, kolmas Ikuiseksi Hengeksi. Zeniläisittäin tähdätään ei-kaksinaisuuteen, luokittelujen tuolle puolen ja niinpä zeniläinen vaikenee, puhuu ”ei-mistään”, puhuu henkiselle vuorelle kiipeämisestä…


Niin tai näin – kuinka päästä edellä kuvatusta ristiriidasta, jossa ideaalinen minä ja reaalinen arkiminä tuntuvat liian usein olevan liian kaukana toisistaan. Ihminen saattaa ymmärtää lähimmäisenrakkauden tärkeyden, mutta hän on kovin huono elämään prinsiippiä todeksi. Aivan kuin ihminen olisi tiukasti suonsilmäkkeessä, eikä hän kovasti yrittämisestä huolimatta voi kiskoa itseään tukevalle maaperälle. Mitä kovempaa hän ponnistelee, sitä tiukempaan ja syvemmälle hän joutuu. Tarvitaan pelastavaa voimaa muualta.

Ehkäpä ristiriidan ratkaisu piilee näkökulman muutoksessa;

entäpä jos antaisimme Jumalan tehdä jotakin meille?

Onko vaikea luottaa siihen, että Jumalalle kaikki on mahdollista?

Kristillisessä perinteessä ajatellaan, että Jumalan Hengen vaikutuksesta sydämissämme syntyy tahto ja kyky toteuttaa rakkauden kaksoiskäsky. Sydämeemme vuodatetun Jumalan Rakkauden ansiosta meissä syntyy uusi minä. Uuden minän kautta olemme liitetyt Jumalaan. Uuden minän kautta Kristus saa sijan meissä. Uuden minän myötä astumme jumalalliseen kehitys- ja kasvuprosessiin, jossa vanha minä vähitellen kuolee uuden minän saadessa yhä suuremman sijan


Gnostisessa kristinuskossa tätä prosessia nimitetään transfiguraatioksi. Transfiguraation jossakin vaiheessa voimme todeta, että vanha minämme ei enää elä, vaan Kristus elää meissä (Gal. 2:20). Me emme synnytä uutta minää itse. Uusi minä, Kristus-minä, syntyy Jumalan vaikutuksesta. Mutta – tämä on tärkeää - Jumala ei vaikuta ulkopuolella, vaan sisällämme - sillä vaikka me olemme ja elämme Hänessä (Apt. 17:28), ennen kaikkea - Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä (Luuk. 17:21). Jumala ei manipuloi ihmistä. Jumala ei pakota ihmistä.
(kuva Christina Saj: “Transfiguration” mixed media on canvas 20" x 20" 1999 http://www.christinasaj.com/catalog/viewImage.php?painting=transfiguration)

Siirretään tämä edelläkuvattuun suonsilmäke-vertaukseen. Siinä ihmistä uhkaa tuhoutuminen inhimillisten voimien ehtyessä. Jumalan ja ihmisen yhteisvaikutuksesta ihminen saa kuitenkin kosketuksen sisäiseen yli-inhimillisyyteensä –
sankaruuspotentiaali realisoituu, jolloin ihminen kykenee ylittämään itsensä. Kuin ihmeen kaupalla hän pääsee pois suonsilmäkkeestä. Mitä tapahtuu? Jumala pelastaa ihmisen. Voidaan myös sanoa, että ihminen pelastautuu löytämällä yhteyden sisäiseen uuteen minään – sisällään olevaan taivasten valtakunnan ulottuvuuteen. Ihmisestä tulee täydellinen – vähitellen.

Gnostisen kristinuskon perinteessä ihmisessä ajatellaan olevan uinuva jumalallinen kipinä. Se on sisällämme oleva ikuinen ulottuvuus. Se on potentiaali, josta Kristus-minä tai rakkausminä tai tosi-ihmisyys voi realisoitua. Voidaan sanoa, että se odottaa realisoitumista. Se on todelliseksi omaksi itsekseen tulemista. Itsensä löytämistä. Joissakin elämäntilanteissa ihminen saattaa kokea tuon kipinän kutsun – puhutaan etsikkoajoista. Ihminen saattaa tuntea kaipausta johonkin arkea ylevämpään. Hän kaipaa kauneutta, totuutta, harmoniaa. Hän etsii sitä ympäriltään, maailmasta. Ja se on meissä. Jumalan valtakunta.
(kuva Alex Grey: ”Transfiguration” oil on linen, 90” x 60” 1993 http://www.futurehi.net/images/transfiguration.jpg)

Jumalan valtakunta on Rakkauden valtakunta. Jumalan vaikutuksesta löydämme Rakkauden valtakunnan, meistä tulee Rakkauden valtakunnan kansalaisia. Jumalan hengen vaikutuksesta meissä syntyy uusi minä. Tai voidaan sanoa, että uinuvassa tilassa oleva rakkausminuus herää ja alkaa kehittymään. Christo in nobis – Kristus meissä. Kasvuprosessin aikana ihmisessä on rinnakkain vanhan minuuden väistyvä ulottuvuus ja uuden minuuden vahvistuva ulottuvuus. Polku on kivinen ja haasteita täynnä. Välillä askel eteen ja kaksi taakse. Turhautumista. Epätoivoa. Mutta kerran koittaa päivä, jolloin vanha on kadonnut. Uusi minä on Rakkaudessa ja toimii Rakkauden kaksoiskäskyn hengessä. Uusi minä on Rakkaus.

-gs




(kuva Cathleen Canady: ”Cosmic Love” 2001, Mischtechnik, 140 x 160 http://www.kunst-am-ammersee.de/Umgebung/Rupert_Zobele/Kathleen_Canady/kathleen_canady.html)

lauantaina, lokakuuta 14, 2006

The Meaning of Life by gs (4/5)

(ristiriidasta ideaalisen minän ja arkiminän välillä)

Voimme lähteä hakemaan ratkaisua kahdesta suunnasta.

Ensinnäkin, voimme ajatella, että itsekkään minän tulisi muuttua ja kehittyä. Meidän tulisi ponnistella kehittääksemme minuutta niin että yhä enenevässä määrin toteuttaisimme rakkauden kaksoiskäskyä. Moni toimii juuri tämän periaatteen mukaan. Itsekin olen monesti toiminut niin. Olen ajatellut, että minun tulisi kehittää itseäni niin että pystyisin vähitellen yhä enemmän toimimaan rakkaudesta käsin ja rakkauden periaatteen mukaisesti. On luonnollista ajatella näin – puhutaanhan monessa yhteydessä itsensä kehittämisestä, kasvamisesta jne.

Joka vakavasti lähtee vaatimaan itseltään rakkauden kaksoiskäskyn tinkimätöntä toteuttamista, joutunee kuitenkin toteamaan: liian usein olen sokea lähimmäiseni hädälle, liian usein käännän selkäni maailman tuskalle, liian usein ajattelen itsekkäästi, liian usein olen rakkaudeton lähimmäistäni ja Jumalaa kohtaan.

Raamatun mukaan Jeesus kiistää ihmisen omaan voimaan pohjautuvan itsensäkehittämisen (Mark. 10:27). Gnostisessa kristinuskossa puhutaan persoonan kultivoimisen mahdottomuudesta; ihminen ei voi kehittää vanhaa, itsekästä, ”lihallista” minää, sillä liha ja veri ei voi periä taivasten valtakuntaa (Joh. 3:3-6, 1. Kor. 15:50). Yrityksemme kehittää itsestämme käsin itseämme, on kuin yrittäisimme nostaa itsemme suon silmästä. Toisaalta meitä kuitenkin kehotetaan olemaan täydellisiä kuten taivaallinen Isämme (Matt. 5:48). Merkillistä!

-gs

(jatkuu...)

(kuva Allegory of Faith 1530s Oil on wood, 102 x 78 The Hermitage, St. Petersburg http://www.wga.hu/art/m/moretto/faith.jpg)