Voimme lähteä hakemaan ratkaisua kahdesta suunnasta.
Ensinnäkin, voimme ajatella, että itsekkään minän tulisi muuttua ja kehittyä. Meidän tulisi ponnistella kehittääksemme minuutta niin että yhä enenevässä määrin toteuttaisimme rakkauden kaksoiskäskyä. Moni toimii juuri tämän periaatteen mukaan. Itsekin olen monesti toiminut niin. Olen ajatellut, että minun tulisi kehittää itseäni niin että pystyisin vähitellen yhä enemmän toimimaan rakkaudesta käsin ja rakkauden periaatteen mukaisesti. On luonnollista ajatella näin – puhutaanhan monessa yhteydessä itsensä kehittämisestä, kasvamisesta jne.
Joka vakavasti lähtee vaatimaan itseltään rakkauden kaksoiskäskyn tinkimätöntä toteuttamista, joutunee kuitenkin toteamaan: liian usein olen sokea lähimmäiseni hädälle, liian usein käännän selkäni maailman tuskalle, liian usein ajattelen itsekkäästi, liian usein olen rakkaudeton lähimmäistäni ja Jumalaa kohtaan. Raamatun mukaan Jeesus kiistää ihmisen omaan voimaan pohjautuvan itsensäkehittämisen (Mark. 10:27). Gnostisessa kristinuskossa puhutaan persoonan kultivoimisen mahdottomuudesta; ihminen ei voi kehittää vanhaa, itsekästä, ”lihallista” minää, sillä liha ja veri ei voi periä taivasten valtakuntaa (Joh. 3:3-6, 1. Kor. 15:50). Yrityksemme kehittää itsestämme käsin itseämme, on kuin yrittäisimme nostaa itsemme suon silmästä. Toisaalta meitä kuitenkin kehotetaan olemaan täydellisiä kuten taivaallinen Isämme (Matt. 5:48). Merkillistä!
-gs
(jatkuu...)
(kuva Allegory of Faith 1530s Oil on wood, 102 x 78 The Hermitage, St. Petersburg http://www.wga.hu/art/m/moretto/faith.jpg)
11 kommenttia:
Taas esimerkki elävästä elämästä:
Olen kiistellyt tuttavani kanssa siitä onko NLP (Neuro-Linquistic Programming) menetelmä Jeesuksen opetuksen vastaista.
(Järjestin aiheesta kursseja)
Perusteluna oli juuri tuo mistä kirjoitit viimeisessä kappaleessa, että ihminen ei voi omin voimin kehittää itse itseään ja lisäksi,jos Jumala ei ole siinä mukana niin mikä voima sitten on. Tuttavani tarkoitti sillä saatanallisia voimia.
Ja taas tuo verification.
Minusta ratkaisevaa on, eheytyykö ihminen vai tapahtuuko muuta.
Eheytymisellä tarkoitan ihmisen itsetuntemusta ja -arvostusta sekä integroitumista totuuteen ja rakkauteen ja tämän ilmenemistä ajatusten, sanojen ja tekojen tasolla - elämässä.
-gs
Olen harvinaisen samaa mieltä kanssasi. Paitsi, että kyllä minusta on ratkaisevaa myös mitä voimia käytetään hyväksi.
Raamatun sanoman kautta ajatellen olemme Jumalan omaksi kuvakseen luomia. Kyseessä ovat Hänen meille suomat kyvyt ja voimat. (Näin ainakin uskon.)
Meidän tulee pitää huolta toisistamme ja jopa jaksaaksemme paremmin siinä meidän tulee pitää huolta myös itsestämme sisimpäämme myöten.
Kyllä - kun totuuden ja rakkauden voimia käytetään niin eheytyminen tapahtuu mainitsemallani tavalla.
Eheytymisen myötä kykenemme myös paremmin eheytymisen voimaa ympärillemme säteilemään.
Ja kääntäen - vihainen, katkera ihminen saastuttaa myös ympäristöään.
-gs
Kysymys:
Mitä vaaditaan, että ihminen tajuaisi rakkauden olevan vapaata energiaa? Rakkauden voisi kuvitella olevan kuin kynttilä joka loistaa joka puolelle. Mutta hyvin monella ihmisellä on käsitys, että rakkaus on kuin taskulamppu joka valaiseen vain yhden ihmisen kerrallaan (mielellään tietysti sen aviopuolison tms).
Voiko ystäviä rakastaa samalla tavalla? Lapsiaan ja vanhempiaan voi jo nykyaikana rakastaa suomeksi. ;)
Se sana on tullut tuolta englanninkielisistä tv-ohjelmista. Englanniksihan kaikkia rakkaita rakastetetaan (I love you). Enää ei taideta tuota kääntää suomeksi muotoon "pidän sinusta paljon" kuin samaa sukupuolta olevien ystävien tunneilmaisun kohdalla?
Niinpä. Rakkaus aurinkona, joka paistaa niin hyville kuin pahoillekin.
Mitä tiiviimmin ihminen integroituu Rakkauteen, sitä pyyteettömämmin ja rakastavammin hän pystyy toisen kohtaamaan.
Integraatiossa jotakin tapahtuu minuudelle. Metamorfoosi. Muutos. Jotakin säilyy mutta samalla jotakin muuttuu ytimessä. Ihminen on edelleen minätajuntainen mutta hänen minuutensa ei ole itsekkyysvetoista, vaan rakkautta.
-gs
Ristiriita on todellakin melkoinen. Meitä kehotetaan olemaan täydellisiä vaikka tiedossa on, että kaikki ponnistelumme tulevat epäonnistumaan.
Onko vaihtoehto turhautuminen ja läskiksi lyöminen (tehdään syntiä jotta armo tulisi suuremmaksi Room 6:1)
Ehkäpä meillä on eri minuuden kerrostumia: uusi minuus ja vanha minuus. Vanha on se itsekkyysvetoinen ja uusi tiedostaa toisen suunnan pyrkien elämään rakkaudesta. Tästä taistelusta muodostuu juuri arkipäiväinen elämämme.
Paavali jatkaa Roomalaiskirjeessä (7:18-19): tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo.
Esittelin eilen blogissani erään buddhalaisen kirjan. Siinä puhuttiin hyvin siitä, että kun lähtee valaistumisen tielle, ego alkaa taistella vastaan. Se kun luuli saavansa herkkuja, mutta saikin vain tavallisia pottuja.
Se vaatii kunniaa. Se kuvittelee olevansa kovin erinomainen ja hieno, kun se on niin valaistunut.
Vaatii hirvittävästi työtä taistella tuon egon kanssa, eikä langeta ylpeyteen.
Ehkä jonain päivänä ego tajuaa, ettei se tule saamaan sitä mitä se kaipaa? Silloin se painuu maan alle.
Kiitos taas kerran mainioista kommenteista!
Tuomo; tuo vanhan ja uuden minuuden välinen jännite on arkea monelle Tien kulkijalle.
Heidihahmo puhuu samasta asiasta toisenlaisella terminologialla. Samansuuntaisesti ajattelen itsekin, kuten kirjoituksen viidennestä osasta ilmenee.
-gs
Minusta suuri 'perisynti' eli alkuajatusvirhe tapahtuu siinä kun raamattu väittää ihmisen olevan vajaa ja epätäydellinen. = 'Sinussa on vikaa, et kelpaa tuollaisena.' Tämä ajatus on valitettavan huono, koska näyttäisi siltä että ihminen on tässä maailmassa mutta ei tästä maailmasta, ts. on absoluuttinen olento. On suorastaan Jumalanpilkkaa sanoa ihmistä yhtään epätäydelliseksi! Tähän soppaan kun lisätään uhkaus siitä että jos et muutu ja kadu, joudut "kadotukseen", "helvettiin" tai johonkin yhtä mielikuvitukselliseen "paikkaan" on pelon uskonto valmis. :)
Rakkaudesta vielä. Minä määrittelen rakkauden 'jalostuneeksi itsekkyydeksi'. Sillä jokainen ajatus, sana ja teko on itsekäs, evääkään ei ihminen heilauta muuta kuin itsekkäistä syistä. Jos autat ihmistä, uhraat itseäsi, et ole epäitsekäs vaan jalostuneesti itsekäs! Suuri ero!
Kiitos hyvin selkeistä ajatelmistasi, gs, jatketaan valitulla linjalla ;)
:-D Minä olen tainnut rakastua blogiisi ensisilmäyksellä. Linkkilistalleni, mars!
Tuo omin voimin -juttu on niin totta. Ihminen voi lukea kirjoja tai seurata riittejä ja rituaaleja niin että pää sauhuaa ja sormet kouristuvat. Ihminen voi ylväästi päättää löytää Jumalan, mutta ei se niin toimi. Ehkäpä ainoa mitä ihminen voi todella tehdä on tutustua itseensä rohkeasti ja rehellisesti säröineen päivineen. Silloin vasta voi ojentaa kätensä Jumalalle sellaisena kuin Hän meitä sisimmässämme odottaa, itsellemme luontaisessa ja helposti rakastettavassa hahmossa.
Lähetä kommentti