Ikuisuuden palatsit

"Minä elän!
Laskeudun laiturilta tähtikirkkaaseen veteen,
aistin salattujen hiukkasten hipaisut,
maailmankaikkeuden energiat,
kosketan kädelläni kaukaisinta tähteä.

Riemuiten ja kiitollisena
nousen seisomaan vedessä,
kohotan kosmokselle elämän peilin
josta se ihailee itseään
kun galaksit tanssivat nauraen pääni ympärillä
ja pienet kalat kummeksuvat jalkojani.

Mitä siitä, että en tiedä?
Mitä siitä, että en ymmärrä?
Matkaa riittää vielä.
Viisi miljardia vuotta sitten tulin tähdistä,
viisi miljardia vuotta ja palaan tähtiin
ylös Linnunradan korkealle kaarelle.

Olen kotonani,
olen osa kaikkeutta,
osa loputonta matkaa.
Ilman minua ei olisi tätä hetkeä,
tätä aikaa, tätä rakkautta.

Minä elän, minä elän, minä elän!"

- Esko Valtaoja
Kohti ikuisuutta, s. 261

Mikä on varmaa?

Mikä on varmaa? Mistäpä sinä tai minä voimme olla varmoja jos epäilyksen verkko viritetään äärimmilleen?

Huominen on hypoteesi, todellisuus on unta vain ja identiteettikin vain harhaa?

Kauan sitten mietin tätä kysymystä ensimmäistä kertaa perusteellisesti ja päättelin että Descartesin (kaikki kunnia hänen ajattelulleen) kuuluisa "cogito ergo sum" perustui väärinkäsitykseen. Subjektin johtaminen ajattelun olemisen todentamisesta on spekulaatiota. Itse asiassa ainoa asia mistä voi olla varma on se, että "on ajatuksia" tai vielä yleisemmin:

"on jotakin".

Mitä tuo "jokin" on ja millaisen uskon hypyn vaatii tietoteoreettisen subjektin ja ns. ulkomaailman olemassaolon olettaminen? Ne ovat yksilöllisiä hyppyjä, erimittaisia kullakin. Olen kirjassani pyrkinyt osoittamaan kestävän perustan (johon viittaan yksinkertaisella, pelkistetyllä pointterilla "On"), jonka varaan kaikki rakentuu. Olen testannut perustaa hyvin kriittisesti alkuun itsenäisesti ja sittemmin eri yhteyksissä kasvokkain ja täälläkin. Perusta on luja, perusta on aukoton.

Ymmärrän kyllä sen että jotkut eivät syvemmillä eksistentiaalisilla kysymyksillä päätään juuri koskaan vaivaa. Jotkut toiset pohtivat kysymystä ratkaisua saavuttamatta ja sitten on myös niitä jotka suistuvat pohdinnoissaan kuiluun, jopa mielenterveytensä menettäen.

Kun tämän maailmankatsomuksellisen uskon hypyn kukin on tehnyt, alkaa työ - kuka olen, mistä tulen ja miksi. Mitä on maailma ja mitä on todellisuus? Mitä on tieto ja ennen kaikkea: kuinka voin tietää? Epistemologia, tietoteoria sisältää näkemyksen siitä mitä on tieto ja mitä on tietäminen ja mikä on tietoteoreettisen subjektin asetelma tietoon ja tietoprosessiin nähden. Valtavirtatieteen tutkijoiden tuntemus tieteenfilosofian problematiikasta ja sen implikaatioista tieteen tekemisen tapaan ja edelleen tieteellisen tiedon muodostamis- ja muodostumisprosessiin näyttää aivan liian usein valitettavan ohuelta. Esko Valtaojan kaltaisten tieteen helppoheikkien yksinkertaistukset uppoavat suureen yleisöön mutta tieteenfilosofiaan perehtynyt näkee niiden läpi. Valtaojan suurta hybristä alleviivaavaa "Kaiken käsikirjaa" tarvitsee lukea vain pari sivua nähdäkseen kuinka ohuella pohjalla mies liikkuu.

Kyllä - jokainen kulkee tietysti omaa polkuaan omalla aikataulullaan ja omista lähtökohdistaan. Näin tekee myös Valtaoja. Näin teet sinä. Näin teen minä. Toisinaan polkumme risteävät, kenties kerromme toisillemme näkemästämme ja kokemastamme sekä matkan määränpäästä. Voimem jakaa, voimme oppia. On niitä jotka ajelehtivat elämässään ja on niitä jotka näkevät tarkemmin minne ovat matkalla. Matkalla olemme kaikki. Elämänmatkalaiset. Tiede tarjoaa matkaeväitä, mutta ne eväät ovat rajallisia.

Ensin on tietoisuus

Silmiin osui Ylen uutissivujen otsikko "Tähtitietelijät löysivät maailmankaikkeuden suurimman asian" (http://yle.fi/uutiset/tahtitieteilijat_loysivat_maailmankaikkeuden_suurimman_asian/6448376) "Avaruudesta on löydetty kvasaariryhmä, jota pidetään maailmankaikkeuden suurimpana rakenteena. Sen koko voi rikkoa jopa Einsteinin kosmologista periaatetta."

Niin. "Maailmankaikkeuden suurin asia" on olemassa vain sikäli kun joku tulee siitä tietoiseksi. Sinulle tämä tuli olevaksi, todeksi nyt ellet sitten aiemmin tästä ollut kuullut. Korostan, että kantani ei ole solipsistinen siinä mielessä että uskoisin asioiden lakkaavan olemasta jos en niitä ajattele. Tämä on muuten professori Esko Valtaojan naiivi käsitys solipsismista, jonka hän täräyttää lukijan silmille "Kaiken käsikirjan" alussa. Valtaoja väärinkäsittää solipsismin ajattelumallina, jossa kaikki on "vain mielikuvituksen" tuotetta. Tämä on klassinen olkinukkestrategia, jossa ajattelumallista kyhätään (tahallaan) väärinkäsitetty irvikuva ja osoitetaan sen onttous.

Miten ilmaisisin ajatukseni niin että Valtaojakaan ei väärin ymmärtäisi... Ilman havaintoa meillä ei ole mitään. Ilman havaintoa yllämainitusta kvasaariryhmästä meillä ei olisi siitä mitään tietoa. Tämän empiristinen tiedekin myöntää. So far so good. Sitten. Mitä on havainto, havaitseminen? Nyt ihan hitaasti. H-i-t-a-a-s-t-i. Havainto edellyttää tietoisuuden olemassaoloa. Professori Valtaojan tietoisuus on edellytys sille että professori Valtaoja pystyy sanomaan yhtään mistään yhtään mitään. Tämä on kirkasta logiikkaa eikä "mielikuvituksen tuotetta". Tietoisuus on edellytys sille että "todellisuus" on. Tietoisuus on edellytys sille, että "oleminen" on. Primääri puhdas tietoisuus on jakamaton yksi. Mysteeri. Sekundäärisenä tulee sitten käsitteellinen analysoiva lokeroiva mieli joka keksii subjektit, objektit, minän, ei-minän...

Elää ajan harhassa

Tehdään tämä ensin selväksi. Suomen "virallinen" tähtitieteilijä Esko Valtaoja on tehnyt arvokasta työtä popularisoidessaan tähtitieteen piirtämää kuvaa merkillisestä maailmankaikkeudesta. Tämä on hieno asia. Eilen Turun Sanomissa julkaistussa "maailmanlopun kolumnissaan" Valtaoja tuo kuitenkin esiin ylimielisyytensä ja väärän varmuutensa tieteellisen tiedon valekaavussa. Samalla hän vahvistaa asemaansa muiden suomalaisten tieteisuskovien joukossa. Valtakuntamme "virallinen" fyysikko Kari Enqvist ja Valtaoja kisaavat tieteellisen maailmankatsomuksen ylipapin tittelistä ja tieteen voittokulun sokaisema, kaikesta henkisestä vieraantunut kansa hurraa. Kovin tasaväkiseltä vääntö näyttää.

Valtaoja kritisoi kolumnissaan tuomiopäivän profeettoja. Tätä agendaa en sinällään näe ongelmallisena. Sen sijaan Valtaojan itsevarmat lausunnot tulevaisuudesta ovat älyllisesti kestämättömällä pohjalla. Ne pohjautuvat ajatteluvirheeseen. Jos jokin niin tämä on noloa tieteisuskovalle! Älyllinen virhe = skandaali. Valtaoja toteaa esimerkiksi että "lauantaina moni ihminen tulee olemaan hämmästynyt." Oikeasti, ihan "aikuisten oikeasti" - arvostettu professori Valtaoja tai professori Enqvist, tai sinä, hyvä lukija tai minä, poloinen bloggari tässä ja nyt - meistä kukaan ei 100% varmuudella tiedä yhtään mitään perjantaista, huomisesta tai edes minuutin päästä koittavasta hetkestä. Minä en varmuudella tiedä yhtään mitään siitä mitä tulen lopulta sanoneeksi tässä bloggauksessa. Itse asiassa en tiedä edes sitä miten tämä lause tulee päättymään… tuohon se ei päättynyt. Jaaha, se päättyi tuohon. Kuinka Outoa!

Ymmärrän, että kaikki tämä saattaa sittenkin kuulostaa sinusta itsestäänselvyydeltä, mutta malta hetki. Tässä itsestäänselvyydessä, ihan siinä sen keskellä, piilee nimittäin suuri totuus. Useimmiten me harhaudumme elämään lineaarisen aikakäsityksen kuvitelmassa. Sitä voisi sanoa myös nukkumiseksi. Me kuvittelemme, me uskomme (!), että meistä riippumatta on olemassa ”jossakin tuolla” sellaiset asiat kuin ”eilinen” ja ”huominen” ja että niille pitäisi tehdä jotakin. Näemme ajan ulkopuolellamme olevana jatkumona, janana. Katsomme vakavina kalentereitamme, jotka ovat täynnä merkintöjä ja uskomme että ne ovat jotenkin totta - huominen, ensi viikko, tulevaisuus on totta. Ennenkaikkea se on lukkoonlyöty, sovittu ja ennaltamääritetty. Mikä onkaan Tärkeän Ihmisen tunnusmerkki? Kalenteri täynnä sitoumuksia.

Ensisijaisen tärkeää modernin ihmisen vinoutuneeseen aikakäsitykseen liittyen on käsittää, että sen myötä ihminen on suuressa vaarassa menettää otteensa, vieraantua siitä ainoasta mitä hänellä oikeasti 100% varmuudella on. Siitä ainoasta, mikä oikeasti on tärkeää. Siitä ainoasta, jossa kaikki oleva on. Siitä ainoasta mahdollisuudesta, jossa voi tuntea, tahtoa, ajatella, puhua, toimia, vihata, rakastaa, surra. Se on se ainoa paikka, jossa voimme hengittää, katsoa, koskettaa, elää, ilmaista itseämme. Se on se ainoa paikka, jossa voimme olla oma itsemme. Viittaan siihen ainoaan, itsestään selvään, ilmaiseen, kaikille ja kaikkialla tarjolla olevaan. Se ainoa on kuin sokea täplä käsitteellisesti ehdollistuneessa lineaarisen aikakäsityksen pauloissa rimpuilevassa mielessä. Mikä Se on? Se on Tämä, se on Tässä. Se on Nyt. Ainutlaatuinen nyt. Kirjoitan näitä sanoja juuri ja vain tässä hetkessä. Sinä luet näitä sanoja ainutlaatuisessa nyt-hetkessä. Tässä ja nyt. Nyt-hetkessä on kaikki ja mitään muuta ei ole. Kaikki reflektointi tapahtuu ajattomassa nyt-hetkessä.

Missä nyt sijaitsee? Missä tämä maaginen paikka on? Tässä huipentuu elämän ihanan näytelmän juoni: nyt sijaitsee tietoisuudessasi. Ei missään muualla. Toistan. Nyt on tietoisuudessasi, ei missään muualla. Pimpeli pom. Se oli sinun herätyskello. Aika herätä. Sinulla on "vain" nyt ja se "sijaitsee" tietoisuudessasi. Tämä on suuri mahdollisuus.

Todettakoon etten missään tapauksessa väheksy suunnitelmallisuuden merkitystä – se olisi järjetöntä. Totta kai me tarvitsemme uskoa huomiseen, jotta saamme jotakin aikaan. Esimerkiksi minulla on kalenterin mukaan tiettyjä suunnitelmia tälle iltapäivälle ja huomisellekin, kuten meillä kaikilla. Vaikka en todellisuudessa pysty lausumaan perjantaista mitään varmaa, teen kuitenkin tiettyjä valmisteluja niin että pystyn tarvittaessa lunastamaan lupaukset. Toimin nykyhetkessä, tässä ja nyt, tarkoituksenmukaisella tavalla niin että jos kuvitteelllinen tulevaisuus todella realisoituu nykyhetkeksi, pystyn edelleenkin toimimaan tarkoituksenmukaisella tavalla.

Niin hassulta kuin se ehkä kuulostaakin, Valtaojan kolumnissa ilmenevällä ajattelulla ja maailmanlopun maakareilla on paljon yhteistä. Molempia yhdistää aikakäsityksen harha. Molemmat elävät "sitku"-todellisuudessa. Sitku, eli "sitten kun tiede kehittyy riittävän pitkälle niin kaikki ihmiskunnan ongelmat ratkeavat". Tämä on Valtaojan, Kari Enqvistin ja muiden tieteisuskovien mantra. "Sitten kun tulee maailmanloppu, kaikki muuttuu paremmaksi", on puolestaan metafyysistä eskapismia harrastavien uskovaisten mantra. Huomaatko harhan? Kyllä, huominen on hypoteesi. Se on ihan hyödyllinen hypoteesi, mutta se asetetaan tässä ja nyt ja sitä eletään todeksi koko ajan tässä ja nyt. Ei missään muualla. Pimpeli pom.