Totuus lapsen suusta?

Eilisen kaupunkireissun yhteydessä kävimme mäkkärissä - tytölle kreikkalainen salaatti ja itse otin kahvin. Lueskelin Hesaria ja juteltiin siinä samalla niitä näitä. Yhtäkkiä tyttö osoitti selkäni taakse ja sanoi että "kyllä joskus voi syödä tuollaista epäterveellistä ruokaa". Vilkaisin olkani yli - joku naisihminen siinä koetti keskittyä ranskalaisiin perunoihinsa... Totesin tytölle jotenkin niin että "joo, mutta on epäkohteliasta kommentoida toisten asiakkaiden syömistä". Ja sukelsin takaisin lehden pariin. Hiukan nolotti. Mietin jälkeen päin että olisiko minun pitänyt pyytää naiselta anteeksi tytön kommenttia. Olisiko minun pitänyt torua tyttöä? Toisaalta tyttö oli oikeassa. Ensinnäkin, ranskalaiset perunat ovat epäterveellisiä. Ja toiseksi, kyllähän sitä voi joskus syödä epäterveellisesti. Toisaalta on kai niin, että mitä enemmän syö terveellisesti, sitä vähemmän haluaa syödä epäterveellisesti.

Hyvää pääsiäisen aikaa!

-gs

Poissaolevuudesta ja mielestä

Juhana Harju kirjoittelee kiinnostavassa blogissaan ("aamiainen ruohikolla") monipuolisesti mm. ravitsemukseen liittyvistä kysymyksistä. Kannattaa tutustua!

Hiljattain Juhana kirjoitti käyneensä Balilla ja samassa yhteydessä hän esittää mielenkiintoisia ajatuksia tietoisesta ruokailusta. Nykyihmiselle on valitettavan yleistä olla koko ajan "toisaalla"; tulossa sieltä ja menossa tuonne ja sama poissaolevuus ulottuu myös ruokailuun. Ihmiset syövät kävellessään tai jos malttavat istuutua alas, hotkivat ruokansa katsellen samalla televisiota. Samaan ongelmaan viittaa muuten myös arvostamani lääkäri Antti Heikkilä kirjassaan "Ravinto ja terveys". Poissaolevuuden malliin perustuva hotkiminen on sokea ruokailuun potentiaalisesti liittyvälle estetiikalle ja lisäksi se on tyypillisesti ongelmallista myös terveydellisesti; ihminen tulee helposti syöneeksi liikaa, sillä kylläisyyden tunne tulee tietyllä viiveellä.

Juhanan tekstin yhteydessä syntyi keskustelua myös mielen ja aivojen suhteesta. Olen asiaa vuosien varrella monelta kannalta pohtinut ja jossakin vaiheessa näkökulmani kiteytyi (tuskin kuitenkaan lopulliseen muotoon jähmettyi:) siihen tapaan, että materialistinen (ja siis reduktionistinen) aivotutkimus pystyy (paradigmaattisten) lähtökohtiensa myötä näkemään "vain" immateriaalisen mielen sähkökemialliset jalanjäljet aivomateriassa ja erehtyy samaistamaan jäljen ja jäljenjättäjän. Voisi sanoa myös niin, että elävät aivot ovat minuuden väline ilmaista itseään maailmassa ajattelun, sanojen ja tekojen tasolla.

-gs

Kaalipataa

Käytiinpä Taivalkoskella äitini äitiä tapaamassa. 84 vuotta and still going strong. Asuu itsekseen ja järki pelaa. Upeaa! Tyttöä vähän jännitti, kun ei ollut aiemmin häntä tavannut. Mutta kuten tavallista, alkuarastelun jälkeen juttua piisasi.

Olisihan siellä voinut samalla takavuosien mäkikotkia bongata. Mutta eipä kiinnostanut. Nykäs-Matti sijoittui näemmä viidenneksi 40-44-vuotiaiden sarjassa. Hienoa, jos mies on vihdoin saamassa palikat järjestykseen.

Reissusta tultuamme tein kaalipataa ja illan päälle kävin vielä 8.7 km juoksemassa parilla kovemmalla pätkällä höystettynä. Hyvä oli tuntuma ja huomenna juostaan pidemmästi.

- öljyä pannulle ja mausteet, paista jauheliha 200g/henk.
- siirrä kattilaan, lisää pilkottu kaali
- hauduta kunnes kaali pehmenee
- puserra valkosipulia lopuksi, mausteeksi suola, yrttejä
- vot!

-gs

Alakarppausta, laiskottelua ja muikun paistoa

Eilinen pitkis tuntui hiukan aamulla jaloissa - ihan normaali hyvän treenin jälkeinen lihasarkuus, joka merkitsee sitä että levon myötä adaptoidutaan harjoitusta edeltävää tasoa korkeammalle. Itse asiassa olo vertyi päivän mittaan niin nopsaan että harkitsin jo kevyttä lenkkiä, mutta maltoin mieleni. Vasta huomenna taas mennään. Siispä laiskottelin. Ja paistoin muikkuja.

Parin viimeisen viikon aikana olen kiinnittänyt erityistä huomiota ruokavalioon. Painoni vuoksi minun ei ole sitä tarvinnut tehdä, sillä indeksini on aina ollut kohdallaan. Olen kiinnostunut hyvinvoinnistani niin henkisellä kuin kehollisella tasolla ja ruokavalio on tietysti tärkeässä roolissa tässä kohtaa. Alakarppaamisesta minulla on hyviä kokemuksia muutaman vuoden takaa ja nyt taas innostuin asiasta luettuani Antti Heikkilän mainion kirjan "Ravinto ja terveys". Hauska oli taas huomata ekstra hyvänolontunne (mitenkähän tuokin pitäisi kirjoittaa?), joka seurasi nopeasti jo aloituspäivän aikana kun aamusta alkaen ei niitä ns. virallisen ravinto-opin korostamia hiilareita kitusiinsa laittanutkaan. Rajoitettu hiilareiden nauttminen pitää verensokerin tasaisena, jolloin ei synny jatkuvan napostelun tai välipalojen tarvetta eikä kiljuvan nälän tunnetta. Energia tuntuu riittävän tasaisesti koko ajan. Kysehän on siitä, että keho toimii tällöin rasvanpolttomoodissa. Rasvan sanotaan olevan solujen tärkein polttoaine. Alustavasti vaikuttaa siltä, että homma toimii myös juoksuharrastuksen suhteen.

-gs

linkkejä

lääkäri Antti Heikkilä
Vähähiilihydraattinen ruokavalio (wikipedia)
Karppausinfo
Alakarppaus elämäntapana

Nälkä lähtee syömällä

Suuri osa kommunikointiongelmista johtuu siitä, että käsitteitä käytetään eri merkityksissä. Yksi puhuu aidasta ja toinen aidanseipäästä. Yksi tarkoittaa rakkaudella sitä ja toinen tätä. Loogisanalyyttisen filosofian perinteessä korostetaankin käsiteanalyysin merkitystä; lähtökohdassa käsitteet tulisi määrittää yksikäsitteisesti ja vasta tämän jälkeen voidaan käydä keskustelua. Hyvä periaate. Tosin hasteena on löytää yhteisymmärrys; miten määrittää vaikkapa rakkauden käsite niin että määritys on kaikkien hyväksyttävissä? 1.Kor.13 ei loistavuudestaan huolimatta ehkä kaikille kelpaa. Loogisanalyyttisen perinteen näkökulmasta se on (vain) runoutta eikä siis täytä täsmällisen (tieteellisen) kielenkäytön vaatimuksia.

Käsitteet ovat tärkeitä, mutta tärkeää on myös käyttää käsitteitä mielekkäästi. Loogisanalyyttisen herätyksen saanut ihminen saattaa ihastua käsiteanalyysiin siinä määrin että unohtuu katsomaan ja ihmettelemään käsitteitä eikä muista että ne ovat kuin kuuta osoittava sormi. Kun tällaisella ihmisellä on nälkä, hän kiertää ravintoloissa analysoimassa ruokalistoja ja syö sellaiset jotka vaikuttavat kiintoisilta. Tämän jälkeen hän toteaa että pahalta maistui eikä nälkäkään lähtenyt. Hän kertoo myös toisille että siinä ja siinä paikassa ei kannata käydä, koska hän on asian tutkinut ja tietää mistä puhuu. Tällainen ihminen lukee 1.Kor.13, pohtii ja puntaroi käsitteet ja lausuu sen perusteella arvionsa. Hän saattaa tyrmätä 1.Kor.13 määrityksen (runomuotoisuuden vuoksi) tai sitten hän saattaa hyväksyä määrityksen ja todeta että maailmassa ei moista ilmiötä esiinny; (pyyteetöntä) rakkautta ei ole olemassa.

Henkisiä kysymyksiä puntaroidessa kohtaa tällaisia ihmisiä.

Miten siis menetellä?

On ihminen, jolle tulee totuuden nälkä. Maailmaa hän on maistellut ja sen maku on suussa karvaaksi käynyt. Nälkä yhä on. Henkisyys alkaa kiinnostaa. Ravintoloita ja ruokalistoja on maailma täynnä. Fastfoodia, kiinalaista, gourmetia, ranskalaista… Lista on loputon. Mennäkö ravintolaan vai jäädäkö kotiin? Tehdäkö itse vai istuako valmiiksi katettuun pöytään? Reseptin mukaan, soveltaako vai täysin omasta päästä?

Miten toimia? Mikä on viisasta?

Sanoja ja ohjeita maailmaan mahtuu – paljon. Jos saisin vain yhden sanan mittaisen ohjeen antaa totuuden nälkäiselle, se olisi epäilemättä

Rakasta.

-gs