Nurkkakuntaisuudesta avarampaan maisemaan

Me ihmiset tyypillisesti viehätymme kovin paljon stereotypioista koska haluamme struktuuria elämän moninaisuuteen. Tämä on inhimillistä. Struktuuri tuo turvallisuutta. Ihmismieli elää luokittelusta, mielen happea ovat stereotypiat ja vastakkainasettelut. Niillä on tärkeä roolinsa mutta valitettavan usein ne muutuvat kahleiksi, joita raahaamme mukanamme.

Suomenruotsalaisuus ja suhteemme länsinaapuriin... siinäpä ainesta stereotypioita rakastavalle ihmismielelle, siinäpä monen väännön ja vitsin aihe!

Itse olen koko aikuisikäni kummastellut kaunaa Ruotsia ja ruotsalaisuutta kohtaan. Se ilmenee vaikkapa jääkiekossa. Mikä riemu siitä repeääkään kun Ruotsi häviää jäääkiekossa minkä tahansa ottelun. Jos loppuottelussa sattuu olemaaan vastakkain Ruotsi ja Kanada, niin kummallisen monelle on itsestäänselvää että Kanada on suosikki.

Puhuin ruotsia viimeksi tänään. Kävimme hevosharrastuksen merkeissä tapaamassa vaimoni suomenruotsalaista työkaveria ja hänen kahta tytärtään. Huomasin että suomi taipuu heillä hieman kankeasti joten aloin spontaanisti puhumaan ruotsia. Ilahtuivat kovin ja minusta oli tietysti kivaa että heillä oli kivaa. Näin se ilo monistuu.

Sukulaisiani asuu sekä Pohjois- että Etelä-Ruotsissa ja olen heitä lapsesta alkaen tavannut moneen otteeseen. Paljon on hyviä muistoja. Tämä epäilemättä vaikuttaa myönteiseen asenteeseeni ruotsalaisuutta kohtaan.

Toinen hyvin keskeinen tekijä on varmasti se, että olen 80-luvun lopulla alkaneen ammatillisen urani aikana saanut tehdä paljon yhteistyötä ulkomaalaisten kanssa: asiakkaita, kollegoja ja opiskelijoita eri puolilta maapalloa. Satoja upeita ihmisiä, lukemattomia hienoja yhteisiä hetkiä! Se jos mikä avartaa mieltä!

Kolmanneksi korostan vielä matkustamisen merkitystä. Kymmenet työ- ja lomamatkat eri puolille Eurooppaa ja yksittäiset reissut Venäjälle, Kiinaan ja Yhdysvaltoihin ovat edellämainittujen ohella tehneet minusta jonkinmoisen kosmopoliitin ja tiivistän näkemykseni ihmisestä näihin sanoihin, jotka suunnilleen tässä muodossa eräälle saksalaiselle naisihmiselle Hampurissa lausuin vuonna 2001:

[i]"After all, we are pretty much the same no matter where we come from. Everybody wants to love and everybody wants to be loved." [/i]

Joten jospa vältellään stereotypioita ja keskitytään kohtaamaan ihminen ihmisenä, olipa hänen etninen tausta tai muu asema mikä tahansa. Lähimmäisenrakkaus.

Suomenruotsalaisuudesta vielä... Ehkäpä sieltä voisi oppia ottaa mm. sen vuoksi että muistaakseni siinä ryhmässä ollaan terveempiä, eletään kauemmin, tehdään vähemmän itsemurhia...

Miksei aina voi olla Perjantai?

Vanhan sananlaskun mukaan "kaikki on kaunista, kun vaan silmät tottuu". Mitä kauneus on? Se on jotakin koskettavaa, liikuttavaa, eheyttävää, rohkaisevaa, inspiroivaa. Onko tämä hetkesi kaunis? Ehkäpä perjantaiaamussa on keskimäärin helpompi kokea kauneutta kuin vaikkapa maanantaiaamussa.

Tämän hetken kauneus ei aina ole ilmeistä. Mieli luokittelee, nimeää ja arvottaa tämän hetken salamannopeasti. Turvallista, uhkaavaa, vaara? Tuttu vai outo? Plussaa, miinusta vai neutraalia? Mielen funktiot varjelevat elämää ja mieli on tehnyt loistavaa työtä. Sinä ja minä olemme nyt tässä. Sinä ja minä hengitämme. Sinä ja minä elämme. Kiitos mieli!

On tärkeä ymmärtää, että minuus on muutakin kuin mielen työtä. Ajatuksia tulee ja menee - 50000, jopa 70000 ajatusta päivässä. Jos uskot jokaisen ajatuksen todeksi, olet kuin tuulessa kieppuva kuiva lehti. Identiteetin liimaaminen mielen työhön johtaa kärsimykseen. Sisäinen vapaus on mielen työn hyväntahtoista todistamista. Sisäisen vapauden myötä avautuu tilaa kokea kauneutta tässä ainutlaatuisessa hetkessä. Sisäisen vapauden myötä mieli rauhoittuu ja ajattelun laatu paranee. Intuitio herää. Alat kokemaan maailmaa loputtomassa runsaudessaan.

Hyvää tätä hetkeä, hyvää perjantaita!

(kuva Santorini kesäkuu 2010)

Aarteen äärellä

"Nyt". Tämä on ainoa aarteeni. Tämä on kaikki mitä minulla on.

"Nyt". Tyypillisesti ihminen ei ole läsnä nyt-hetkessä, vaan pakenee siitä, harhautuu siitä monin eri tavoin, sitkutellen ja mutkutellen, siellä ja täällä, kotona ja maailmalla, koti-ihmisenä ja nomadina, palatsissa ja luolassa.

"Nyt". Läsnäolo nyt-hetkessä on tämän hetken näkemistä ja hyväksymistä valoineen ja varjoineen niin kuin se on nyt, ihanan paljaana ja vastuttamattoman valloittavana.

Ainoa ja ainainen. "Nyt".

Henkinen hyvinvointi

Mielen toimintaperiaatteet voidaan tiivistää muutamaan prinsiippiin, jotka ovat lähtökohtaisesti meitä varjelevia ja siis arvokkaita. Tärkein mielen funktio on pitää meidät hengissä ja kappas vain - hyvää työtä se on tehnyt, tässä hengität ja olet, kiitos mieli! Kiitos mieli!

Tärkeintä funktiota palvelee prinsiipit "kelpaanko, kuulunko joukkoon?" ja "enemmän on parempi". Myös nämä ovat tarkoituksenmukaisia, mutta vain sikäli kun olet niistä tietoinen, ts. itsetuntemuksen haaste on tulla tietoiseksi mielen toimintatavoista ja sen myötä kokea todellinen itse tiettynä sisäisenä... tässä kohtaa sanat loppuvat mutta viittaan vaikkapa käsitteellä "vapaus" tuohon lausumattomaan, ytimeen, valoon, läsnäoloon (juu taas lisää pointtereita "siihen") joka on todellinen itsemme, todellinen luontomme mielen tarinoiden ja kaiken olevan todistajana.

Tästä päästään sitten henkiseen pahoinvointiin, joka siis on seurausta mielen kelkkaan unohtumisesta, mieleen samaistumisesta, identiteettikäsityksen liimaamisesta mielen tarinoihin. Disidentifikaatio tehdään klassisesti meditoinnin (tai jos tämä kuulostaa liian juhlalliselta niin mietiskelyn tai mindfulnessin) avulla.

Mieli sanoo, että aikaa ei moiseen ole. Sitä se mieli tekee :) Alkuun pääsee sulkemalla silmät ja hengittämällä pari kertaa tietoisesti, ts. tuntien todella miltä se hengittäminen tuntuu. Se tuntuu hyvältä. Tietoinen elämä (ja henkinen hyvinvointi) on yhtä lähellä kuin tämä hengenveto. Aina tässä.

Missä elämä sijaitsee?

Julkaisu käyttäjältä On.

Virtaa

Julkaisu käyttäjältä On.

Käsittämätön elävyys

Julkaisu käyttäjältä On.

Kosketus

Julkaisu käyttäjältä On.

Mieleni minun tekevi...

Mieli on liikkuvainen. Se yksinkertaistaa, tekee tämän hetken käsittämättömyyttä käsitettäväksi ja kommunikoitavaksi siivilöimällä, luokittelemalla, nimeämällä, vertailemalla ja arvottamalla tämän hetken loputonta syvyyttä ja moneutta. Sinun ei tarvitse taistella mieltäsi vastaan, sillä se on monella tapaa hyödyllinen työkalu. Sinun ei kuitenkaan tarvitse uskoa jokaista mielesi tuottamaa ajatusta. Voit sen sijaan tyyneydestä käsin todistaa: "Siinä on ajatus."

- Jorma Ronkainen (facebook.com/OnKaikki)

Harmaata, niin harmaata?

Tämä hetki voi paljastua harmaana, sateisena ja tuulisena niin kuin juuri nyt täällä Kiantajärven rannassa Suomussalmella. Itätuuli puhaltaa koleasti, lämpötila on hädintuskin kymmenen astetta ja välillä tunnen kuinka tuulenpuuska ravistelee myös matkailuvaunua, jossa istun. "Kehno lomasää", mieli mielellään päivittelee ja haluaa kääntää tilanteelle selkänsä. Se haluaa vaihtaa tämän kokemuksen johonkin toiseen, johonkin parempaan. "Äkkilähtö etelään, jonnekin missä on lämmintä ja aurinkoista..."

Totta - tämä keli ei ole sopiva esimerkiksi auringonottoon, mutta sittenkin... Katson vaunun vieressä tuulessa tanssivia koivuja, sinnikkäitä pikku puita jotka elävät tässä hetkessä, juuret tiukasti maassa. Huomaan rantakallion sileyden. Kuuntelen tuulen suhinaa ja vaunun kattoa piiskaavaa sadetta. Tunnen kahvikupin lämmön käsissäni, nuuhkaisen ja maistelen. Kyllä, olen asiasta täysin varma. Tämä hetki on hyvä hetki olla olemassa. Sade ja koleus ovat yhtä väistämättömiä kuin pouta ja lämpö - elämä on vastakohtien tanssia. En voi tietää esimerkiksi lämmöstä mitään ellen tiedä mitä on kylmyys. Tämä kokemus, tämä säätila ei ole virhe. Tämä on ainutlaatuinen ja etuoikeutettu hetki. Todellisuus ilmenee nytkin kaikessa täyteydessään. Se ei pihtaile eikä nirsoile. Se ei odottele tämän säätilan vaihtumista johonkin toiseen, johonkin parempaan. Minunkaan ei tarvitse, sillä nyt se tapahtuu. Elämä.

- Jorma Ronkainen (facebook.com/OnKaikki)

Todellisuus on ihmeellisempi

Ihastelen taivaallista näytelmää: kaksi valtaisaa ympyrää sateenkaaren väreissä komeilee auringon ympärillä. Ällistelen. Käyn välillä kaupassa ja ulos tullessa katse etsiytyy taas taivaalle. Siinä se yhä on. Vau! Tiedän, että tieteen näkökulmasta ilmiö ei ole arvoitus. Halo johtuu valon taittumisesta ja heijastumisesta ilmakehän jääkiteissä. Asia loppuunkäsitelty. Selitetty. Paketoitu ja purkitettu.

Mutta sittenkin... "valo", "ilmakehä", "heijastua", "taittua", "jääkiteet"... käsitteitä, malleja ja teorioita, kuin kokoelma toisiinsa kytkettyjä tarralappuja. Toki niillä on vaihteleva määrä selitys- ja ennustusvoimaa ja sen myötä oma tärkeä roolinsa. Viime kädessä ne ovat kuitenkin vain tarinoita, joilla rajatonta todellisuutta rajataan ja yksinkertaistetaan jostakin näkökulmasta. Todellisuutta luokitellaan, sanallistetaan ja kuvataan tieteen lisäksi mm. taiteen ja uskonnon keinoin. Mieli elää käsitteistä, selityksistä ja tarinoista. Mieli sepittää loputtomia tarinoita itsestä ja maailmasta. Ällistyminen, ihastuminen, mykistyminen tai haltioituminen voi toki tapahtua tieteellisen, taiteellisen tai uskonnollisen tarinan äärellä. Matemaattisen yhtälön eleganssi, van Goghin vehnäpellon värit ja inspiroituneen mystikon runolliset sanat voivat koskettaa, mutta kaikki kuvaukset kalpenevat tämän hetken tarinoista paljaan kauneuden rinnalla.

Katson kokosivun ilmoitusta Hesarissa. "Todellisuus on tarua ihmeellisempää", julistaa muuan tiedettä tunnetuksi tekevä lehti. Se antaa ymmärtää, että sillä on tarujen sijaan avaimet todelliseen todellisuuteen. Todellisuus on jossakin tuolla ja tieteellinen lehti paljastaa mistä siinä oikeasti on kysymys. Lukemalla tätä lehteä en jää sivuraiteelle, vaan varmistan itselleni eturivin paikan, josta seurata todellisuuden spektaakkelia. Lehti mainostaa tarjoavansa ”elämyksiä uteliaalle”. Ymmärrän pointin.

Mutta sittenkin… todellisuus ei ole jossakin tuolla, vaan se tapahtuu nyt ja tässä. Tässä hetkessä ilmenevä todellisuus on enemmän kuin mikään tarina, teoria tai malli. Tämän hetken taianomaisuus laimentamattomana, paljaana, lisäaineettomana kokemuksena pysäyttää. Halo, juhannusruusun tuoksu, tuulen hiljainen henkäys, väriloisto niityn laidassa, lapsen kikatus, ventovieraan hymy, kosketus, auringonlasku, kyyneleet, tietokoneen jäähdyttimen hurina... Elämä liikkuu tässä hetkessä lukemattoman käsittämättömin tavoin. Tämä hetki yllättää. Tämä hetki sellaisenaan, mitään lisäämättä, mitään pois jättämättä on avara. Tämä hetki on kuin iso ja varaukseton ”kyllä”. Se sallii mielen puuhastelun käsitteellisten lippusten ja lappusten, tieteellisten tarinoiden ja tarujen parissa. Tämä hetki sallii, sillä todellisuus on ihmeellisempi.

- Jorma Ronkainen (facebook.com/OnKaikki)

Onnen askelmerkkejä #6. Irti kärpäspaperista

Tämä hetki ilmenee aistimusten, värien, muotojen, äänien, tunteiden ja ajatusten virtana. Mieli tykkää luokitella ja arvottaa. Se analysoi ja vertailee. Tuttu vai tuntematon, vaaraton vai vaarallinen, hyvä vai huono, hyödyllinen vai hyödytön, kiinnostava vai yhdentekevä...

Mieli liimailee käsitteellisiä tarralappuja kaiken päälle. Kyllä, niistä on monesti hyötyä. Juuri nyt koetan käyttää tarralappuja taiten. Uskon ja toivon, että näet ja koet itse, mihin viittaan. Kovin usein tarralapuista tulee kärpäspaperia. Mieli kieppuu käsitteestä käsitteeseen. Se takertuu sanoihin. Se pitää tarralappuja todempana kuin tätä hetkeä. Mieli pureskelee elottomia sanoja ja ihmettelee elämän mauttomuutta. Se kerää sylin täyteen pahvisia kulisseja ja kummastelee olemisen onttoutta. Mieli määrittää minäkuvan tarralappukokoelman varaan ja koettaa varjella sitä maailman tuulilta.

Mikään tarralappukokoelma ei määritä sinua. Mitkään tarralaput eivät voi vangita tämän hetken rajattomuutta. Voit katsoa tarralappujen parissa puuhastelevaa mieltä tuomitsematta, myötätunnolla. Kyllä sille tilaa löytyy. Tarralapuilla on aikansa ja paikkansa. Niiden alla, takana ja ympärillä sykkivä elämä on kuitenkin enemmän.

Tämän hetkeen sopii valoa ja varjoja, kohtaamisia ja eroja, loppuja ja alkuja, kulisseja ja käsityksiä, hämmästystä ja tylsistymistä.

Tämä hetki ja sinä. Tässä. Nyt. Loppumaton mysteeri. Ikuinen "On".

t. Jomppe (facebook.com/OnKaikki)

Onnen ohikiitävät hetket?

Elohopean lailla liikkuva mieli on kuin ongelmanratkaisukone. Ongelmat ovat sille polttoainetta, joten se voimaantuu löytäessään tästä hetkestä virheen. Mieli uppoutuu korjaustoimenpiteisiin tai se keskittyy tuskailuun ja valittamiseen. Molemmissa tapauksissa mieli vahvistuu. ”Minä osasin! Minä löysin!” Mieleen samaistuva identiteetti kokee olevansa olemassa, kun se tuntee kitkaa itsensä ja tämän hetken välillä. Kitka on sille elinehto.

On olemassa myös toinen tie. Sillä tiellä identiteetti ei enää ole minkään tarinan, ajatuksen, tunteen tai tuntemuksen rajaama. Ei ole enää kulissiminää, jota olisi tarve korjata ja kiillottaa. Ei ole enää identiteettitarinaa, jota tulisi varjella ja vaalia.

Mieli rauhoittuu, eikä käy enää sotaa tätä hetkeä vastaan. Vastakkainasettelu identiteetin ja tämän hetken välillä katoaa. Mielen melun hiljentyessä huomio asettuu hyväksyvästi tähän hetkeen. Maailma ei enää ole rikki. Onnen tie on rauhan tie. Onnessa avautuu kokemus identiteetistä avarana tilana, jossa mieli liikkuu. Aistimuksia, ajatuksia, tunteita ja tuntemuksia – onnessa on tilaa kaikille. Onnen tiellä hengität tämän hetken raikasta ilmaa.

Avoin ovi

En vähättele ajattelun merkitystä. Päinvastoin - arvostan kirkasta, loogista ja pitkäjänteistä ajattelua. Parhaimmillaan käsitteet ja käsitteellinen ajattelu auttavat meitä tienviittojen tavoin löytämään ja näkemään tärkeitä asioita.

Pahimmillaan peitämme käsitteillä todellisuuden. Tällöin ajattelun pimennysverho laskeutuu meidän ja tämän hetken paljaan kauneuden väliin. Olemme mysteerin sijaan tekemisissä käsitteellisesti rajattujen mielikuvien kanssa. Elävän elämän sijaan tyydymme pahvisiin kulisseihin. Olemme vaarassa jäädä älyn ja ajattelun vangeiksi.

Tämä hetki on avoin ovi. Sinut on kutsuttu.

Mysteeriin.

t. Jomppe (facebook.com/OnKaikki)

Hyvää tätä hetkeä!

Mitä syvemmin opit lepäämään tämän hetken paljaassa täyteydessä, sitä enemmän tunnet olevasi yhteydessä kaikkeen ja kaikkiin. Käsitteellisten tarralappujen alla ja takana olevasta yhteyden kokemuksesta käsin avautuu näköala, josta katsot kaikkea myötätunnon silmin.

Maailmassa ja mielenmaisemassa on valoa ja varjoa, muotoja ja liikettä, harmaan sävyjä ja kirkkaita värejä, aistimuksia ja tuntemuksia, tunteita ja ajatuksia - kaikille on tilaa, kaikki sopii vaivatta tähän hetkeen.

Todistat kuinka rakkaus virtaa kauttasi maailmaan levollisena läsnäolona, sanoina ja tekoina.

Hyvää tätä hetkeä!

t. Jomppe (facebook.com/OnKaikki)

Voit kokea tämän hetken "On"-nen

"On"-nen kokemus on henkistä vapautta. Henkisesti vapaan ei tarvitse takertua mihinkään - ei valoihin eikä varjoihin, ei positiivisuuteen eikä negatiivisuuteen. Kyse ei kuitenkaan ole mistään välinpitämättömyydestä. Vapaus on rakkaussuhdetta tähän hetkeen niin kuin se on tarinoista ja käsitteellisistä tarralapuista paljaana.

"On"-nen kokemus on luottamista tämän hetken viisauteen - tämä hetki on täsmälleen sellainen kuin sen kuuluu olla. "On"-nessa avautuu oivallus, että tätä se on. Elämä tapahtuu nyt. Tämän hetken paljaus on täyteydessään enemmän kuin mikään älylliskäsitteellinen kuvaus tai tarina. Tietämisen sijaan tunnet ja vakuutut: nyt se tapahtuu.

Lisää "On"-nen kokemista: facebook.com/OnKaikki

Yllättäen näet...

Yllättäen näet suoraan, käsitteellisen mielen suodattimien ohitse. Harmaa arki haihtuu ja kaikki näyttää ja tuntuu jotenkin kirkkaammalta, elävämmältä.

Kaikessa ilmenee ylimaallinen kauneus.

Hämmästyt. Olet kiitollinen.

Haltioitumisen hetkellä koet syvää vakuuttuneisuutta siitä, että kaikki on juuri niin kuin sen kuuluu olla. Kaikki on hyvin. Elämä on turvallista.

Haltioituminen tapahtuu sielun koskettaessa olemisen mysteeriä.

(tämä on ote Jorma Ronkaisen viimeistelyvaiheessa olevasta kirjasta "On" - facebook.com/OnKaikki)

Mistä haltioitumisessa on kysymys?

Kaikki käsitteet vain epäsuoria viittauksia haltioitumisen ytimeen. Ydin on elämä itse, mysteeri, jumala, rakkaus, valo... Jokainen voi käyttää itselleen sopivaa käsitteellistä kylttiä kunhan vain muistaa olla takertumatta siihen.

Ego (eli käsitteelliseen mieleen samaistuva minuus) rakastaa sanoja ja saivartelua eikä osaa suunnata huomiota käsitteiden ja ajatusten väliin, taakse ja ohitse. Käsitteellinen mieli jää tutkimaan tienviittoja, vertailee niiden kokoa, väriä, muotoa ja rakennetta. Se luo ideologioita, koulukuntia, organisaatioita, instituutioita ja uskontoja erilaisten tienviittojen ympärille.

Käsitteellinen mieli tekee kotinsa tärkeinä pitämiensä kylttien juurelle. Se alkaa vartioida ja palvoa tienviittoja. Se vaalii lempiajatuksiaan. Se on halukas riitelemään, jopa tappamaan niiden vuoksi.

Jorma Ronkainen (facebook.com/OnKaikki)

Irti nimilappu-todellisuudesta

Käsitteellinen mieli, ego rakastaa lokerointia ja nimilappujen liimailua kaiken kokemuksen päälle - se uskottelee tietävänsä mistä tässä kaikessa on kysymys. Herääminen on arkikokemuksen ja arkiajattelun latistaman todellisuuskäsityksen purkautumista. Todellisuus paljastuu värikkäänä ja salaperäisenä. Heräämisen myötä kokee kiitollisuutta tästä hetkestä niin kuin se on. Tämän hetken täyteys paljastuu ja sen kokemisesta tulee pyhä rakkauden toimitus.

Halkeama

Elämän ravistellessa egoon tulee säröjä ja halkeamia.

Kärsimys on egossa oleva halkeama, josta rakkaus virtaa sisään.

Ego osoittautuu kokoelmaksi oletuksia, asenteita ja ajatuksia.

Ego on käsitteellisen mielen tarina minusta, minun elämästä ja kuinka minun tulisi elää.

Kärsin kunnes ymmärrän päästää irti egosta.

Kärsimys on kutsu vapauteen.

Ymmärrän olevani rakkaus joka virtaa.