Jumallinen yhtälö, osa 2

Palaan vielä jumalalliseen yhtälöön, jonka ydinkohtana pidän Jeesuksen ja Tuomaksen keskustelua niin kuin se Johanneksen evankeliumin 14. luvun alussa kuvataan.

Jeesus kertoo menevänsä Isänsä kotiin valmistamaan sijaa opetuslapsille. Hän myös toteaa, että opetuslapset osaavat tien sinne. Tuomasta vastaus ei tyydytä, vaan hän kysyy tarkempia ohjeita kuinka löytää perille.

Jeesuksen vastaus on yksi raamatun eniten siteerattuja kohtia

"Minä olen tie ja totuus ja elämä;
ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani."

Jumalallisessa yhtälössä esitin (ja yhä esitän) että tämä voidaan raamatun muissa kohdissa esitettyjen seikkojen perusteella muotoilla myös:

"Rakkaus on tie ja totuus ja elämä;
ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin rakkauden kautta."

Mietin tätä kohtaa taas eilen ja puntaroin, että jos olen oikeassa, miksi Jeesus ei sitten sanonut, että "rakkaus on tie ja totuus ja elämä" jne. vaan hän nimenomaan sanoi "minä olen tie ja totuus ja elämä"?

Päättelin jotenkin tähän tapaan, että koska Jeesus oli yhtä Jumalan (ja siis rakkauden) kanssa, hänen ei tarvinnut ilmaista dualistisesti "rakkaus on...". Dualistinen ilmaisu olisi viitannut siihen, että toisaalta on Jeesuksen minuus, joka ilmaisee ja toisaalta on jotakin (rakkaus), johon ilmaisu viittaa (eivätkä nämä välttämättä ole yhtä ilmaisijan tietoisuudessa, olemuksesta puhumattakaan - tosin tämä ilmaisutapa ei myöskään ekplisiittisesti olisi sulkenut sitä pois). Nyt kuitenkin Jeesuksen ja Jumalan (ja siis rakkauden) olemusten välillä vallitsi (ja vallitsee) niin vahva samuus, että Jeesus puhui Jumalana (ja rakkautena) minä-muodossa.

-gs

Polyteismiäkö?

On esitetty, että joulutekstissä esittämäni jumalallinen yhtälö merkitsisi että todellisuuskäsityksessäni olisi ainakin kaksi jumalaa.

Kyse on siis tästä;

Raamatun perusteella

Kristus Jeesus = Jumala ja Jumala = Rakkaus
=> Kristus Jeesus = Rakkaus

mistä seuraa mahdollisuus muotoilla Joh. 14:6
"Minä olen tie, totuus ja elämä.
Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani"

muotoon

Rakkaus on tie, totuus ja elämä.
Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin Rakkauden kautta.

Yksi vai monta jumalaa?

Tiivistetysti voi sanoa, että dualismin ylittävässä näkökulmassa Jumala on yksi, ja sen ilmentymät ovat elävässä yhteydessä lähteeseen.

Kömpelö vertaus; katso vaikkapa oikean kätesi sormia. Niitä lienee viisi kappaletta. Jokainen sormi on yksilöllinen mutta paljon niillä on myös yhteistä.

Rajoittunut näkökulma tuijottaa vain yhtä sormea, vaikkapa etusormea. Hiukan laajempi näkökulma tunnustaa muidenkin sormien olemassaolon mutta priorisoi silti vain yhtä sinä ainoana oikeana. Vielä laajempi näkökulma näkee, että

a) käsi ja kämmen ovat sormien olemassaolon edellytys
b) sormet ovat käden ja kämmenen mahdollisuuksia ilmentää itseään

Laajennetaan vielä ja todetaan että käsivarsi edellyttää kehoa, toimivaa hermostoa jne. Viimein päästään ihmiseen kokonaisuutena ja vielä siihen tietoisuuteenkin. Sitten voidaan miettiä yksittäisten ihmisten tietoisuutta suhteessa toisiin jne.

-gs

Epilogi; Joulun jumalallinen yhtälö

Tämä vaatimaton kirjoitus on pieni joululahjani Sinulle, blogini lukija.
Vetäydyn joulun viettoon pohjoiseen ja palaan bloggailemaan ensi vuoden puolella.

Sydämen joulua Sinulle,
-gs

- - -

Edellisessä viestissä nostin esiin käsitteen "kristustietoisuus".

Olisin voinut kirjoittaa myös "Kristusminuus".

Pidän kuitenkin parempana tietoisuuden käsitettä, sillä se suuntaa huomiota pois ihmisen minästä, joka tyypillisesti on esteenä kehityksen polulla.

Tietoisuus on eräänlaista minättömyyttä ("en enää minä...") ja kristustietoisuus on siis "minättömyyttä", jossa Kristus vallitsee ("...vaan Kristus minussa").

Siksi kahdentoista sanan mittainen viesti edellä oli;

viisauteen
itsensä tuntemisen kautta
minuuden ylittämiseen
rakkaudessa
viimeinen kiusaus voittamalla
kristustietoisuuteen rauhaan

- - -

Kristuksen käsitteen ja kohta koittavan joulun myötä on luonnollista nostaa esiin Kristus Jeesus.

Mikä tai kuka hän oli (tai on)?

Mikä on hänen tärkein viestinsä?

Olen tutkaillut asiaa reilun viidentoista vuoden ajan ja kolmisen vuotta sitten päädyin seuraavaan käsitykseen.

Jeesuksen tärkein opetus on Rakkauden merkitys kaikessa ja kaikelle;

Hän kehottaa meitä rakastamaan Jumalaa kaikesta sydämestä ja mielestä ja voimasta sekä lähimmäistä niin kuin itseämme (Matt 22:37). Tässä on huomattava, ettei kyse ole ”joko tai” –asetelmasta, vaan ”sekä että”; Jumalaa ja lähimmäistä. Ja kuka on lähimmäinen? Jokainen. Rakkauteen sisältyy kaikki, sillä Jumala on rakkaus ja ”joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa (1.Joh 4:8).

Mikä tarkkaan ottaen oli tai on Jeesuksen, Jumalan ja Rakkauden suhde?

Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus oli yhtä Jumalan kanssa (Joh. 10:30). Jeesus oli Jumalassa ja Jumala oli Jeesuksessa. Tai kuten 300-luvulta peräisin olevassa Nikaian uskontunnustuksessa todetaan, ”Deum de Deo, lumen de lumine, Deum verum de Deo vero” – Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta.

Jumalan ja Jeesuksen ykseyttä siis korostetaan.

Mikäli otamme vakavasti esimerkiksi Johanneksen ensimmäisessä kirjeessä ((1.Joh 4:8) esitetyn määrityksen Jumalasta rakkautena, niin päädymme arkista matematiikkaa käyttäen jumalliseen yhtälöön

Kristus Jeesus = Jumala ja Jumala = Rakkaus

tästä seuraa että

Kristus Jeesus = Rakkaus.

Pidetään tämä mielessä ja tarkastellaan Jeesuksen kenties radikaaleinta lausumaa, jokaiselle tuttua;

”minä olen tie, totuus ja elämä” (Joh. 14:6)

Tämä on rajua.

Totuutta, elämää, tietä etsivä kohtaa Jeesuksen sanat, joiden mukaan Hän on vastaus. Ja vielä hämmästyttävämpää on Johanneksen evankeliumin jatko;

”Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6)

Tämä lienee yksi UT:n eniten siteerattuja kohtia; Jeesus vastauksena, ainoana vastauksena.

Hämmentävää. Tuttu, moneen kertaan kuultu opetus kristitylle, mutta perin hämmentävää vaikkapa muslimille tai hindulle tai buddhalaiselle tai monelle muulle. Kaksituhatta vuotta sitten elänyt mies vastauksena, ratkaisuna, tienä, elämänä. Ainoana vastauksena, ratkaisuna, tienä, elämänä. Tämä on virallisena, oikeana pidetyn kristinuskon ydinkohta. Tietyn historiassa eläneen henkilön kautta kulkee ainoa tie pelastukseen, taivaaseen, ikuiseen elämään, onneen. Perin hämmentävää.

Mitä tapahtuu, jos edellä kuvattuun yhtälöön nojautuen tarkastelemme uudestaan edellä lainattua Raamatun kohtaa? Yhtälön perusteellahan Jeesus on Rakkaus. Niinpä:

Rakkaus on Tie, Rakkaus on Totuus, Rakkaus on Elämä.

Ei kukaan pääse Jumalan luo muuten kuin Rakkauden kautta.

Miltä tämä sinusta kuulostaa? Miltä sydämessäsi tuntuu? Mitä järkesi sanoo?

Minun sydämessäni tämä tuntuu todelta ja oikealta.
Minun järkeni pitää tätä loogisena.
Rakkaus on avain, rakkaus on vastaus.
”All you need is Love”, kuten Liverpoolin nelikko julisti.

Edellä kuvasin lyhyesti Kristustietoisuutta.

Se on Rakkaustietoisuutta.

Se on Rakkautta, jossa minätön ihminen on Jumalassa ja Jumala on ihmisessä.

Tämän valossa myös joulun ydintä voi pohtia toisella painotuksella:

Jouluevankeliumi kertoo Jeesus-lapsen syntymästä ankeaan ympäristöön, talliin, eläinten keskelle. Jospa tämä onkin kuva rakkauden syntymisestä? Jospa evankeliumin talli on vertauskuva keskeneräisestä ihmisestä, sinusta ja minusta? Jospa siirrämme mielessämme seimen ja tallin sisällemme, sydämeemme? Tällä sisäisellä rakennustyömaalla voi tapahtua joulun ihme - meissä syntyy jotakin uutta, kaunista, herkkää, viatonta. Sydämessämme syntyy rakkaus.



Tulkoon joulun ihme todeksi,

-gs

(kuva 1; kotikuusi jouluna 2007)
(kuva 2; Holy Family (1935). Simone Hudon (1905-1983?). Engraving. © Musée de la civilisation. PMA:J99.1518. The blanket motif is the Star of Charlevoix.
http://www.virtualmuseum.ca/Exhibitions/Annodomini/THEME_11/EN/theme11-4.html)

Filosofista (4/4)

filosofi (1) rakastaa (2) viisautta (3)

1. Pidän jokaista ihmistä filosofina. Ihmiset eroavat toisistaan siinä, että osa jo toteuttaa filosofiuttaan ja osalla filosofius on vielä potentiaalisena mahdollisuutena, uinuvana kykynä. Filosofi on totuuden etsijä. Filosofi kokee olemassaolon ydinkysymyksiksi klassiset kuka olen, mistä tulen, minne menen ja miksi. Jokainen ihminen vastaa näihin kysymyksiin elämäntavallaan, arvoillaan, ajattelullaan, sanoillaan ja teoillaan. Monet vastaavat tiedostamattaan, mutta filosofi haluaa vastata kysymyksiin tietoisesti. Johdonmukaisesti. Sitoutuen. Sillä filosofi rakastaa viisautta.

2. Seksismin läpäisemässä ajassa moni sekoittaa toisiinsa rakkauden ja himon. Erotisoituneella ja esineellistävällä medialla ruokittu mieli turtuu. Kaikki maistuu samalle eikä mikään tunnu miltään. Tarvitaan yhä kovempia ja isompia annoksia. Todellinen rakastaminen on sitoutumista ja vastuuta. Se on toimintaa. Se on kanssaihmisen huomioimista. Todellinen rakastaminen on herkäksi tulemista. Herkältä ei jää mitään havaitsematta. Herkkä kuulee viisauden kuiskauksen. Herkkä näkee arkeen kätkeytyneen kauneuden. Todellinen rakastaminen on myös vahvaksi tulemista. Vahva kestää koettelemukset ja kiusaukset. Vahva on juurtunut klassisiin totuuden, hyvyyden ja kauneuden perusarvoihin ja ilmentää niitä. Todellisen rakastamisen paradoksi on siis olla vahva ja herkkä samanaikaisesti. Filosofi kykenee rakkaudessaan ratkaisemaan tämän paradoksin. Sillä filosofi rakastaa viisautta.
(kuva Interfaith peace mandala - http://love-wisdom.zaadz.com/photos/view/15442)

3a. Dualismin ansakuopassa tunteet ja järki käyvät ikuista painia keskenään. Tunteet vievät ihmistä tuonne ja järki tänne. Älykkäänä itseään pitävä dualisti pyrkii ratkaisemaan dilemman turvautumalla järkeen ja alentamalla tunteet ”vain tunteiksi”. Älykäs dualisti toteaa vakavina pitämiensä asioiden äärellä mielellään, että ”tässä ei ole tunteilulle sijaa”. Älykäs dualisti tulee kovaksi tukahduttamalla tunteet. Viisauden löytänyt sen sijaan ylittää tunteen ja järjen välisen ristiriidan. Viisaus on tunteen ja järjen harmoniaa. Viisaudessa tunne ja järki eivät sekoitu, vaan ne yhdistyvät ja syntyy jotakin uutta. Synergiaeduista puhutaan paljon esimerkiksi tiimityöskentelyn ja yritysfuusioiden yhteydessä. Yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi. Moni dualisti sanoo ymmärtävänsä tämän matemaattisen mahdottomuuden. Tunteen ja järjen välisen ristiriidan ylittämiseen sisältyy sama ylimatemaattinen yhtälö; viisaus on enemmän kuin tunne plus järki. Filosofi kykenee viisaudessaan ratkaisemaan tämän yhtälön. Sillä filosofi rakastaa viisautta.

3b. Viisaus ei ole abstraktia käsiterunoutta, vaan se on konkretiaa. Viisaina hallitsijoina pidettyjen Salomonin ja Hesekiaan kokoamissa Sananlaskuissa puhutaan paljon viisaudesta. Viisaus esitellään useassa yhteydessä persoonana, joka tahtoo olla yhteydessä ihmiseen; ”Minä, viisaus, viihdyn älyn seurassa, harkinta ja tieto ovat kumppanini (Snl. 8: 12). Vanhan testamentin yleensä kovin patriarkkinen ajattelu maskuliinisine jumalakuvineen yllättää tässä kohtaa. Viisauteen nimittäin viitataan feminiinipronominilla. Kreikankielisessä vanhassa testamentissa, Septuagintassa, tämä älyn seurassa viihtyvä viisaus on nimeltään Sofia. Kyllä, se sama Sofia, josta filoSofiassa alkujaan oli kysymys. Niinpä on ymmärrettävää, että filosofi rakastaa viisautta.
(kuva Hagia Sofia / Holy Wisdom, http://www.wheeloftheyear.com/2006photos.htm)

Viisauden polkua asteleva alkaa elää todeksi olemisen tapaa, jossa minuus, rakkaus ja todellisuus yhtyvät. Hän saattaa todeta että minää ei enää ole ja samalla hän kuitenkin kokee että vasta nyt hän on todella löytänyt todellisen itsensä. Dualismin tasolla tämä on mahdotonta, mutta rakkaussuhteessa Sofiaan tämä saavutetaan. Amor vincit omnia.

-gs