Ristiriitaiset tunnelmat?

Julkaisu käyttäjältä On.

Syntymä & The Real Temple

Luin Heidi Rundgrenin esikoisrunokokoelman "Syntymä".

Luen runoja hyvin harvoin. Pidin Heidin teoksesta. Minua puhutteli erityisesti "Hän kulki jälkiä jättämättä".

- - -

Kirjan innoittamana laitan tähän nelisen vuotta sitten erään vaikuttavan uneni perusteella kirjoittamani runon

The Real Temple

I

paita selkään
”sir, you need a room?”
liimautuneena
”taxi?”
temppeli näkyy
”sir?”
heti juna-asemalta
”please sir?”
riksalla
torin
”fresh fruits, sir?”
kuhisevan
”rolex, special price for you”
ohi ylös

temppelimäelle
käännös
kujalle
käännös?
”excuse me but…”
kohti aurinkoa
”sir, this is the
right place”

vaatimattoman talon eteen
“exuce me but”
ovi avoinna
”sir, just step in please”
hämärää ilmaa
leikkaava
valokiila osuu
lattialla istuvaan
mieheen

lähemmäksi
arkana
avaa silmänsä
tarttuu käsiini
vetää minut lempeästi
alas
painaa otsansa
otsaani vasten
”relax
i’m just an
ordinary man”

ulkona haukkuu koira

II

mies iätön
katsoo lempeästi
”looking for the temple?
buddha?
christ?
truth? wisdom?”

mies iätön
vanhus?
hymyilee
“the temple
the real temple
the only real temple
is right here”

koskettaa rintaani
“it’s in your
heart”

”yes but…”

”the peace
the wisdom
the love you
hunger for
wait for
you
in there”

“yes but…”

”and to get in,
to get in”

”yes?”

”you have to be
small enough
humble enough
to enter the
inner temple”

“yes”

“and in that very
temple
you will meet
the eternal
light”

räpyttelen silmiäni
kirkkaassa
valossa

hotellihuoneessa
teetä
hedelmiä

III

temppeli kylpee
auringossa
täynnä valoa
totuutta
rakkautta
ulkona musta
joulukuu

temppeli
ei-kenenkään
maalla
ulkona musta
märkyys
ei-kukaan
hymyilee
sydämen temppelissä

-gs

The Real Temple

I

paita selkään
”sir, you need a room?”
liimautuneena
”taxi?”
temppeli näkyy
”sir?”
heti juna-asemalta
”please sir?”
riksalla
torin
”fresh fruits, sir?”
kuhisevan
”rolex, special price for you”
ohi ylös

temppelimäelle
käännös
kujalle
käännös?
”excuse me but…”
kohti aurinkoa
”sir, this is the
right place”

vaatimattoman talon eteen
“exuce me but”
ovi avoinna
”sir, just step in please”
hämärää ilmaa
leikkaava
valokiila osuu
lattialla istuvaan
mieheen

lähemmäksi
arkana
avaa silmänsä
tarttuu käsiini
vetää minut lempeästi
alas
painaa otsansa
otsaani vasten
”relax
i’m just an
ordinary man”

ulkona haukkuu koira

II

mies iätön
katsoo lempeästi
”looking for the temple?
buddha?
christ?
truth? wisdom?”

mies iätön
vanhus?
hymyilee
“the temple
the real temple
the only real temple
is right here”

koskettaa rintaani
“it’s in your
heart”

”yes but…”

”the peace
the wisdom
the love you
hunger for
wait for
you
in there”

“yes but…”

”and to get in,
to get in”

”yes?”

”you have to be
small enough
humble enough
to enter the
inner temple”

“yes”

“and in that very
temple
you will meet
the eternal
light”

räpyttelen silmiäni
kirkkaassa
valossa

hotellihuoneessa
teetä
hedelmiä

III

temppeli kylpee
auringossa
täynnä valoa
totuutta
rakkautta
ulkona musta
joulukuu

temppeli
ei-kenenkään
maalla
ulkona musta
märkyys
ei-kukaan
hymyilee
sydämen temppelissä

-gs




(kuva http://www.scborromeo.org/images/temple.jpg)

Osallistun runotorstain 28. haasteeseen - tarina.

The Meaning of Life by gs (5/5)

Jos ihmisen maailmankatsomus on ontologisen perusratkaisun (=todellisuuden syvin olemus) osalta idealistinen, hän pitää jonkinlaista henkistä entiteettiä todellisuuden ja ihmisyyden ”causa suina”, alkusyynä. Joku kutsuu tätä entiteettiä Jumalaksi, toinen Allahiksi, kolmas Ikuiseksi Hengeksi. Zeniläisittäin tähdätään ei-kaksinaisuuteen, luokittelujen tuolle puolen ja niinpä zeniläinen vaikenee, puhuu ”ei-mistään”, puhuu henkiselle vuorelle kiipeämisestä…


Niin tai näin – kuinka päästä edellä kuvatusta ristiriidasta, jossa ideaalinen minä ja reaalinen arkiminä tuntuvat liian usein olevan liian kaukana toisistaan. Ihminen saattaa ymmärtää lähimmäisenrakkauden tärkeyden, mutta hän on kovin huono elämään prinsiippiä todeksi. Aivan kuin ihminen olisi tiukasti suonsilmäkkeessä, eikä hän kovasti yrittämisestä huolimatta voi kiskoa itseään tukevalle maaperälle. Mitä kovempaa hän ponnistelee, sitä tiukempaan ja syvemmälle hän joutuu. Tarvitaan pelastavaa voimaa muualta.

Ehkäpä ristiriidan ratkaisu piilee näkökulman muutoksessa;

entäpä jos antaisimme Jumalan tehdä jotakin meille?

Onko vaikea luottaa siihen, että Jumalalle kaikki on mahdollista?

Kristillisessä perinteessä ajatellaan, että Jumalan Hengen vaikutuksesta sydämissämme syntyy tahto ja kyky toteuttaa rakkauden kaksoiskäsky. Sydämeemme vuodatetun Jumalan Rakkauden ansiosta meissä syntyy uusi minä. Uuden minän kautta olemme liitetyt Jumalaan. Uuden minän kautta Kristus saa sijan meissä. Uuden minän myötä astumme jumalalliseen kehitys- ja kasvuprosessiin, jossa vanha minä vähitellen kuolee uuden minän saadessa yhä suuremman sijan


Gnostisessa kristinuskossa tätä prosessia nimitetään transfiguraatioksi. Transfiguraation jossakin vaiheessa voimme todeta, että vanha minämme ei enää elä, vaan Kristus elää meissä (Gal. 2:20). Me emme synnytä uutta minää itse. Uusi minä, Kristus-minä, syntyy Jumalan vaikutuksesta. Mutta – tämä on tärkeää - Jumala ei vaikuta ulkopuolella, vaan sisällämme - sillä vaikka me olemme ja elämme Hänessä (Apt. 17:28), ennen kaikkea - Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä (Luuk. 17:21). Jumala ei manipuloi ihmistä. Jumala ei pakota ihmistä.
(kuva Christina Saj: “Transfiguration” mixed media on canvas 20" x 20" 1999 http://www.christinasaj.com/catalog/viewImage.php?painting=transfiguration)

Siirretään tämä edelläkuvattuun suonsilmäke-vertaukseen. Siinä ihmistä uhkaa tuhoutuminen inhimillisten voimien ehtyessä. Jumalan ja ihmisen yhteisvaikutuksesta ihminen saa kuitenkin kosketuksen sisäiseen yli-inhimillisyyteensä –
sankaruuspotentiaali realisoituu, jolloin ihminen kykenee ylittämään itsensä. Kuin ihmeen kaupalla hän pääsee pois suonsilmäkkeestä. Mitä tapahtuu? Jumala pelastaa ihmisen. Voidaan myös sanoa, että ihminen pelastautuu löytämällä yhteyden sisäiseen uuteen minään – sisällään olevaan taivasten valtakunnan ulottuvuuteen. Ihmisestä tulee täydellinen – vähitellen.

Gnostisen kristinuskon perinteessä ihmisessä ajatellaan olevan uinuva jumalallinen kipinä. Se on sisällämme oleva ikuinen ulottuvuus. Se on potentiaali, josta Kristus-minä tai rakkausminä tai tosi-ihmisyys voi realisoitua. Voidaan sanoa, että se odottaa realisoitumista. Se on todelliseksi omaksi itsekseen tulemista. Itsensä löytämistä. Joissakin elämäntilanteissa ihminen saattaa kokea tuon kipinän kutsun – puhutaan etsikkoajoista. Ihminen saattaa tuntea kaipausta johonkin arkea ylevämpään. Hän kaipaa kauneutta, totuutta, harmoniaa. Hän etsii sitä ympäriltään, maailmasta. Ja se on meissä. Jumalan valtakunta.
(kuva Alex Grey: ”Transfiguration” oil on linen, 90” x 60” 1993 http://www.futurehi.net/images/transfiguration.jpg)

Jumalan valtakunta on Rakkauden valtakunta. Jumalan vaikutuksesta löydämme Rakkauden valtakunnan, meistä tulee Rakkauden valtakunnan kansalaisia. Jumalan hengen vaikutuksesta meissä syntyy uusi minä. Tai voidaan sanoa, että uinuvassa tilassa oleva rakkausminuus herää ja alkaa kehittymään. Christo in nobis – Kristus meissä. Kasvuprosessin aikana ihmisessä on rinnakkain vanhan minuuden väistyvä ulottuvuus ja uuden minuuden vahvistuva ulottuvuus. Polku on kivinen ja haasteita täynnä. Välillä askel eteen ja kaksi taakse. Turhautumista. Epätoivoa. Mutta kerran koittaa päivä, jolloin vanha on kadonnut. Uusi minä on Rakkaudessa ja toimii Rakkauden kaksoiskäskyn hengessä. Uusi minä on Rakkaus.

-gs




(kuva Cathleen Canady: ”Cosmic Love” 2001, Mischtechnik, 140 x 160 http://www.kunst-am-ammersee.de/Umgebung/Rupert_Zobele/Kathleen_Canady/kathleen_canady.html)

Filosofista (4/4)

filosofi (1) rakastaa (2) viisautta (3)

1. Pidän jokaista ihmistä filosofina. Ihmiset eroavat toisistaan siinä, että osa jo toteuttaa filosofiuttaan ja osalla filosofius on vielä potentiaalisena mahdollisuutena, uinuvana kykynä. Filosofi on totuuden etsijä. Filosofi kokee olemassaolon ydinkysymyksiksi klassiset kuka olen, mistä tulen, minne menen ja miksi. Jokainen ihminen vastaa näihin kysymyksiin elämäntavallaan, arvoillaan, ajattelullaan, sanoillaan ja teoillaan. Monet vastaavat tiedostamattaan, mutta filosofi haluaa vastata kysymyksiin tietoisesti. Johdonmukaisesti. Sitoutuen. Sillä filosofi rakastaa viisautta.

2. Seksismin läpäisemässä ajassa moni sekoittaa toisiinsa rakkauden ja himon. Erotisoituneella ja esineellistävällä medialla ruokittu mieli turtuu. Kaikki maistuu samalle eikä mikään tunnu miltään. Tarvitaan yhä kovempia ja isompia annoksia. Todellinen rakastaminen on sitoutumista ja vastuuta. Se on toimintaa. Se on kanssaihmisen huomioimista. Todellinen rakastaminen on herkäksi tulemista. Herkältä ei jää mitään havaitsematta. Herkkä kuulee viisauden kuiskauksen. Herkkä näkee arkeen kätkeytyneen kauneuden. Todellinen rakastaminen on myös vahvaksi tulemista. Vahva kestää koettelemukset ja kiusaukset. Vahva on juurtunut klassisiin totuuden, hyvyyden ja kauneuden perusarvoihin ja ilmentää niitä. Todellisen rakastamisen paradoksi on siis olla vahva ja herkkä samanaikaisesti. Filosofi kykenee rakkaudessaan ratkaisemaan tämän paradoksin. Sillä filosofi rakastaa viisautta.
(kuva Interfaith peace mandala - http://love-wisdom.zaadz.com/photos/view/15442)

3a. Dualismin ansakuopassa tunteet ja järki käyvät ikuista painia keskenään. Tunteet vievät ihmistä tuonne ja järki tänne. Älykkäänä itseään pitävä dualisti pyrkii ratkaisemaan dilemman turvautumalla järkeen ja alentamalla tunteet ”vain tunteiksi”. Älykäs dualisti toteaa vakavina pitämiensä asioiden äärellä mielellään, että ”tässä ei ole tunteilulle sijaa”. Älykäs dualisti tulee kovaksi tukahduttamalla tunteet. Viisauden löytänyt sen sijaan ylittää tunteen ja järjen välisen ristiriidan. Viisaus on tunteen ja järjen harmoniaa. Viisaudessa tunne ja järki eivät sekoitu, vaan ne yhdistyvät ja syntyy jotakin uutta. Synergiaeduista puhutaan paljon esimerkiksi tiimityöskentelyn ja yritysfuusioiden yhteydessä. Yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi. Moni dualisti sanoo ymmärtävänsä tämän matemaattisen mahdottomuuden. Tunteen ja järjen välisen ristiriidan ylittämiseen sisältyy sama ylimatemaattinen yhtälö; viisaus on enemmän kuin tunne plus järki. Filosofi kykenee viisaudessaan ratkaisemaan tämän yhtälön. Sillä filosofi rakastaa viisautta.

3b. Viisaus ei ole abstraktia käsiterunoutta, vaan se on konkretiaa. Viisaina hallitsijoina pidettyjen Salomonin ja Hesekiaan kokoamissa Sananlaskuissa puhutaan paljon viisaudesta. Viisaus esitellään useassa yhteydessä persoonana, joka tahtoo olla yhteydessä ihmiseen; ”Minä, viisaus, viihdyn älyn seurassa, harkinta ja tieto ovat kumppanini (Snl. 8: 12). Vanhan testamentin yleensä kovin patriarkkinen ajattelu maskuliinisine jumalakuvineen yllättää tässä kohtaa. Viisauteen nimittäin viitataan feminiinipronominilla. Kreikankielisessä vanhassa testamentissa, Septuagintassa, tämä älyn seurassa viihtyvä viisaus on nimeltään Sofia. Kyllä, se sama Sofia, josta filoSofiassa alkujaan oli kysymys. Niinpä on ymmärrettävää, että filosofi rakastaa viisautta.
(kuva Hagia Sofia / Holy Wisdom, http://www.wheeloftheyear.com/2006photos.htm)

Viisauden polkua asteleva alkaa elää todeksi olemisen tapaa, jossa minuus, rakkaus ja todellisuus yhtyvät. Hän saattaa todeta että minää ei enää ole ja samalla hän kuitenkin kokee että vasta nyt hän on todella löytänyt todellisen itsensä. Dualismin tasolla tämä on mahdotonta, mutta rakkaussuhteessa Sofiaan tämä saavutetaan. Amor vincit omnia.

-gs

Pylkönmäki here I come

Gurun kohtaamisesta ja buddhan tap(p/a)amisesta on kirjoittanut moni, mm. allaolevat tekstit herättävät mukavasti ajatuksia:
rita mentor 1
rita mentor 2
sahrami
hahmo

Taidamme olla samaa mieltä siinä, ettei guruun tai opettajaan tule takertua. Onhan sanottu, että totuus tekee vapaaksi – ehkäpä gurun rooli voi olla myötävaikuttamassa meitä löytämään vapauttava totuus.

Skeptikko saattaa tähän tietysti todeta, että toisen ihmisen vaikutuksella löydetty totuus on suodattunut tai jotenkin värittynyt, siinä on toisen ihmisen jälki. Ja jos puhutaan Suurista asioista, kuten vaikkapa Jumala tai Rakkaus – emme löydäkään todellista Jumalaa tai Rakkautta itseään, vaan ainoastaan gurun käsityksen siitä.

Miten on?

Kuvitellaanpa, että joku etsii tietä Pylkönmäelle ja minä satun tietämään tien ja neuvon sen hänelle, niin minkä Pylkönmäen hän löytää? Minun Pylkönmäkeni? Oman Pylkönmäkensä? "Pelkän" Pylkönmäen? Vai eksyykö hän matkalla?

Ohjeideni perusteella Pylkönmäki saattaa löytyä tai sitten matkalainen kysyy lisäohjeita joltakin toiselta. Saattaapa matkalaisella olla kartta, jonka perusteella suunnistus sujuu - sikäli kun kartta on totuudenmukainen.

Pylkönmäen löytäminen on yksi juttu ja Jumalan ja Rakkauden löytäminen on toinen juttu. Onko Jumalan luo pitkästi? Missä Rakkaus majaansa pitää? Kokemukseni sekä viisaitten todistuksen perusteella totean, että Jumala on paljon lähempänä meitä ja paljon todellisempi meille kuin Pylkönmäki. Jumalassa, ”Hänessä me elämme, olemme ja liikumme” (Apt. 17:27-28). Pylkönmäki sen sijaan – se on kuulemma jossakin Karstulan eteläpuolella – sinne pitää matkustaa. Kuinka todellinen paikka se on? Minä olen käynyt siellä – viime sunnuntaina ajoin uneliaan Pylkönmäen kirkonkylän läpi moottoripyörälläni. Hiljaista, hyvin hiljaista oli, mutta siellä se kylä oli ja uskon, että se löytyy tälläkin hetkellä ihan siitä samasta paikasta. Uskotko minua? On monia, jotka uskovat Pylkönmäen olemassaoloon, vaikka eivät ole koskaan siellä käyneet. On monia, jotka eivät usko Jumalan tai Rakkauden olemassaoloon, vaikka sen perustan varassa tiedostamattaan joka hetki elävät, ovat ja liikkuvat.

Kohtaammepa Jumalan yksinäisen vaelluksen myötä tai gurun opastusta hyödyntäen, itse kohtaaminen on sisäisyydessä tapahtuva henkilökohtainen kokemus. Kukin kohtaa Jumalan yksilöllisesti – meitä ei pakoteta tiettyyn muottiin. Samalla tavalla kuin jokainen voi löytää oman Pylkönmäkensä, jokainen kohtaa Jumalan yksilöllisesti. Sinulle Pylkönmäki on jotakin muuta kuin minulle. Jotakin yhteistä voimme Pylkönmäki-käsityksistämme löytää, mutta paljon on yksilöllistä.

Samalla tavalla Jumalan, joka on jotakin äärettömän suurta, voi kokea monella tavalla – ehkäpä kokemuksia yhdistävänä tekijänä voisi kuitenkin olla kokemus Rakkaudesta, kokemus anteeksiannosta, hyväksymisestä?

-gs