Ajasta ikuisuuteen

Toisinaan sinua pelottaa. Kokemus tästä hetkestä on ahdistava. Puristaa. Polttaa. Onnen hetket ovat vain kaukainen muisto. Koet epäonnistuneesi. Itsesyytöksiä. Epätoivoa. Ajatukset kiertävät kehää. Olet pakokauhun partaalla. Pelkäät romahtavasi. Koet ettet selviydy tästä haasteesta. Haluat paeta. Haluat vaistomaisesti kääntää tälle kokemukselle selkäsi. Haluat selittää ja tulkita tuskaa, jotta se hellittäisi. Haluat vaihtaa tämän kokemuksen johonkin toiseen, johonkin mieluisampaan. Mikä tahansa kelpaa, mutta ei tämä. Haluat parantua. Haluat eheytyä. Haluat tulla vahvaksi. Viisaaksi. Haluat onnistua elämässä. Haluat olla onnellinen. Kaipaat rakkautta. Mutta tämä tuska. Tämä ei hellitä. Se pitää sinua rautaisessa otteessaan. Kaikki haaveet, kaikki unelmat - mennyttä. Haluat unohtaa. Levätä. Mennä pois. Haluat olla rauhassa.

Malta hetki. Mitäpä jos kohtaat tämän hetken, tämän kokemuksen sellaisena kuin se todella on? Päästät hetkeksi irti tarinoista ja tulkinnoista. Lakkaat vertaamasta tätä kokemusta johonkin menneeseen tai mahdollisesti tulevaan. Mitä tämä kokemus on? Et käännä selkääsi. Käsitteellisten tarralappujen ja pakkomielteisen älyllistämisen sijaan tunnustelet kokemusta. Tässä sykkii elämä. Tunnetko? Ehdollistuneiden luokittelujen ja tulkintojen sijaan menet lähemmäksi. Tässä värähtelee energia. Tunnetko? Kehosi on energiaa. Elämä koskettaa sinua juuri nyt. Menet vielä lähemmäksi. Polttava tunne vatsan seudulla. Rintakehän liike. Ilmavirta nenässä. Vielä lähemmäksi. Näetkö valon ja varjon, muotojen ja liikkeen leikin? Mille tämä kokemus maistuu? Miltä se tuoksuu? Kokemus tästä hetkestä on arvoituksellinen kimppu ajatuksia, aistimuksia, tuntemuksia, tunteita – käsittämätöntä energiaa, säkenöivää voimaa hyvän ja pahan tuolla puolen.

Ehkäpä unelmien pitikin murentua. Haaveesi siitä miten elämäsi tulisi sujua – ehkä siitä piti päästää irti. Sinä ja sinun elämäsi… jonkinlainen projekti? Sinä uskoit, että ne ovat kaksi erillistä asiaa. Tämä polttava kokemus, tämä kirkas valo ei tunne erillisyyttä. Sinä ja elämä – yksi ja sama. Sinä ja elämä – tämä käsittämätön tanssi. Sinä ja elämä – erottamattomat. Sinä ja elämä – rakkaus. Tämä hetki, tämä kokemus ohjaa sinua. Tämä energia – sinä olet sille koti. Et tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi, mutta tässä kokemuksessa on outo lumous. Polkusi on tämä askel. Elämä on tämä hetki. Tämä sisäänhengitys. Tämä uloshengitys.

Tämä tunne epätoivosta, romahtamisesta ja pelosta – ehkä tämä onkin kutsu? Elä entistä syvemmin, rikkaammin, vapaammin, aidommin. Tämä kokemus mahalaskusta ja toivottomuudesta – ehkä tämä onkin muistutus? Olet enemmän ja ihmeellisempi kuin mikään mielen tai toisten sepittämä tarina sinusta.

Olet aivan hiljaa. Olet niin hiljaa, että kuulet kukkien viisauden. Ne eivät muistele eilistä, eivätkä mieti huomista. Ne eivät märehdi mennyttä talvea eivätkä murehdi tulevaa syksyä. Kukat tanssivat tuulen kanssa ja kuiskaavat: "Nyt se tapahtuu. Tätä se on. Ajasta ikuisuuteen - ei sitten kun aika jättää, vaan nyt. Ajasta vapautuminen on tässä hetkessä elämistä. Kokemuksesi vaihtelee, mutta se tapahtuu aina ja vain nyt. Kokemus on jatkuvassa liikkeessä, mutta tila jossa se ilmenee, on ajaton. Se on kotisi. Se olet sinä. Sinä olet se. Tämä käsittämätön.”
Lumoavaa tätä hetkeä!
- Jorma Ronkainen (facebook.com/OnKaikki)

Sallitko sinä?

Sinun ei tarvitse rakastaa tätä hetkeä. Kokemus tästä hetkestä ei aina tunnu miellyttävältä. Joskus se saattaa tuntua jopa sietämättömältä. Tämä hetki on kuitenkin aina tarjolla. Huomaatko, miten helposti peität sen arvostelevilla käsitteillä ja tulkinnoilla? Tämä hetki sallii sen. Huomaatko, kuinka usein mielesi vaeltaa eilisessä ja huomisessa? Tämä hetki sallii senkin.

Voit kuitenkin opetella päästämään irti käsitteellisestä kärpäspaperista. Voit tunnustella tätä hetkeä niin kuin se on käsitteistä paljaana - alkuperäisenä, laimentamattomana, puhtaana. Tämän hetken elävyys voi lyödä sinut ällikällä. Elämän energia värähtelee tässä hetkessä. Tunnetko miten elämä liikkuu sinussa juuri nyt? Saatat kohdata ilon. Voit kokea surua. Tämä hetki sallii sen.

Sallitko sinä?

Kuuletko herätyskellon?

Kärsimys, viha, ylpeys, pelko - kitka minän ja maailman välillä on herätyskello. Rise and shine! Herääminen tapahtuu ja sen myötä syntyy uskallus nauttia elämän elokuvan jokaisessa kohtauksessa esiintyvän persoonan, "minän" seikkailuista. Elokuva sävyttyy oleellisesti uudella tavalla, kun elokuvan rooliin nukahtanut herää ja oivaltaa olevansa enemmän kuin keholliseen ulottuvuuteen identifioituva "minä". Oivallus puhtaasta tietoisuudesta, rakkaudesta, jossa ja jona ja jonka kautta kaikki ilmenee on kokemus kaiken olevan ykseydestä. Namaste.

Elätkö autopilotti päällä?

Egon sylissä matkatessamme olemme automaattiohjauksella. Elämme reagoiden, erillisyydessä valheellista minätunnetta vahvistellen. Nukumme. Elämä soittaa meille herätyskelloa tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunteen, kärsimyksen muodossa. Heräämisen myötä maailma täyttyy väreillä. Elämä on jännittävää mutta turvallista.

Onko sinulla huolia?

Ei huolta, sillä huolisilppuri löytyy täältä

Tämä silppuri ei käytöstä kulu ja mikä parasta, nimenomaan tästä on kyse ongelmien murehtimisessa ja märehtimisessä. Ongelmat ovat "vain" emootioilla ladattuja ajatuksia jotka tietoisuudessa tällä hetkellä ovat. Avain: samaistutko niihin vai ymmärrätkö olevasi enemmän kuin mikään ajatus?

Ego elää murehtimisesta ja märehtimisestä. Mikä on sinun ravintoa?

Ego on leiriytynyt ajatusten "sitten kun..." ja "mutta kun..." äärelle. Missä sinun kotisi on?

Kärsitkö?

Tapahtunutta voi tarkastella mahdollisimman suoraan, paljaana, ilman arvottamista. On paljon ihmisiä, joiden elämässä ns. ikävät asiat kuten oma tai läheisen vakava sairaus, onnettomuus tai muu tragedia osoittautuu elämän käännekohdaksi. Ihminen alkaa heräämään, kun menneisyyden ehdollistamat tarinat identiteetistä ja elämän tarkoituksesta osoittautuvat merkityksettömiksi. Ihminen ymmärtää eläneensä kulissiminuutta, roolien ehdoilla, vailla elävää yhteyttä sisimpään. Kysymykset kuka olen ja miksi olen nousevat syvällisesti pohdittavaksi. Oivallus, että ihmisyys ja elämä ovat paljon enemmän kuin mikään ajattelun kautta muodostettu käsitys, malli tai teoria avaa näköalan elämän syvyyteen, olemisen mysteeriin, joka ei ole koskaan älyllisesti käsitteellistettävissä. Se on ainoastaan koettavissa oleva tosiasia. Käsitys ei itsessään ole koskaan tosiasia. Kokemus itsessään on aina tosiasia. Kärsitkö? Kärsimys on herätyskello. Nukut ja on aika herätä kokemaan olemisen ilo.

Halkeama

Elämän ravistellessa egoon tulee säröjä ja halkeamia.

Kärsimys on egossa oleva halkeama, josta rakkaus virtaa sisään.

Ego osoittautuu kokoelmaksi oletuksia, asenteita ja ajatuksia.

Ego on käsitteellisen mielen tarina minusta, minun elämästä ja kuinka minun tulisi elää.

Kärsin kunnes ymmärrän päästää irti egosta.

Kärsimys on kutsu vapauteen.

Ymmärrän olevani rakkaus joka virtaa.

Puhua ja vaieta

Att tala är silver men att tiga är guld. Tuli mieleen lukion ruotsin tunnit ja opettaja K. Hämäläinen. Joissakin tilanteissa kultaa on avata suunsa eikä vaieta ja hiljaisesti hyväksyä vääryys ja toisinaan taas viisautta on vaieta. Zen-filosofian viisaat sanovat että ne jotka puhuvat, eivät tiedä ja ne jotka tietävät, eivät puhu. Kyse on mystisestä kokemuksesta jumaluudesta ja oivalluksesta, joka ei käsitteelliselle lokerointia rakastavalle mielelle avaudu, mystinen kokemus on käsitteellisen otteen tuolla puolella. Tällä puolella? Sillä puolella? Millä puolella? Joka puolella. Käsitteellinen ote ja käsitteelliseen otteeseen samastuva mieli (persoona, ego) on Tietoisuuden osajoukko. Käsitteellinen ote sisältyy tietoisuuteen, mutta tietoisuus ei ole yhtä kuin käsitteellinen ote.

Käsitteellistä otetta ja kieltä voi käyttää viisaasti ja hauskasti ja rakkaudella tai sitä voi käyttää repimiseen, raastamiseen, rikkomiseen ja nokkelaan tyhjäkäyntiin. Egon elinehto on jälkimmäinen, ensimmäinen taas happea sielulle.

- - -

Mistä nousee pelko? Pelko on nyt-hetken kieltämistä niin kuin se on. Pelko perustuu ajatukseen / kokemukseen siitä, että nyt-hetkessä on jotakin liikaa / liian vähän. Pelko (ja kärsimys) vahvistuu ja elää kun alamme sitkuttelemaan; sitten kun huomenna / ensi kesänä / eläkkeellä saan / pääsen / ostan sitä / tätä / tuota, sitten olen ehjä, olen onnellinen, mitään ei puutu. Tätä sitkuttelun tietä saa juosta maailman tappiin asti eikä kärsimys eikä pelko eikä viha lopu sen tien juoksijalla. Kääntäen, läsnäolo nykyisyydessä, nyt-hetken hyväksyminen valoineen ja varjoineen niin kuin se on nyt, on ikuinen tie rauhaan ja rakkauteen ja eheyteen. Nyt.

Kärsimys, viha ja tietoisuus

Iltapalan yhteydessä tuli puheeksi jaksaminen. Jemina totesi: "Muista mun ohje, ota rennosti vaikka ärsyttää." Siinäpä se. Ota rennosti, vaikka vihastuttaa. Ota iisisti, vaikka kärsii.

Mitä on kärsimys? Mitä on viha? Ne ovat käsitteitä, joita olemme ehdollistuneet käyttämään tiettyjen tietoisuudessa ilmenevien tunnetilojen yhteydessä. Tämä ei vielä ole mikään ongelma. Ongelmat syntyvät siinä kohtaa, kun samaistamme itsemme näihin tunnetiloihin; "minä olen surullinen", "minä olen iloinen", "minä olen vihainen" tai "minä olen kärsivä". Näkökulma avartuu oleellisesti ymmärrettäessä, että "paikka" tai "ulottuvuus", jossa jokin tunne (tai ajatus) "sijaitsee" tai ilmenee, on enemmän kuin persoonallinen samaistuminen kyseiseen tunteeseen tai ajatukseen. Tietoisuus on avarampi kuin mikään sen käsitteellisesti hahmotettava sisältö tai osajoukko. Avartuminen ja laajentuminen identifikaatiosta käsitteelliseen mieleen ei johda tunnekuolemaan. Se ei johda välinpitämättömyyteen. Tunteet ja ajatukset tulevat ja menevät niin kuin ennenkin, mutta niillä ei ole enää valtaa meihin. Ne eivät takerru meihin kuten aiemmin emmekä me anna itsemme takertua niihin. Tunteet ja ajatukset havaitaan, tunnistetaan, kohdataan... mikä lähestymistapa nyt sitten kulloinkin on tarkoituksenmukainen. Sitten niiden annetaan kadota tietoisuuden kentältä. Tässä realisoituu vapaus.

Mistä kärsimys tulee? Mistä viha tulee? Kuten edellä totesin, ne ovat "vain" käsitteellinen tulkinta tietyille tunnereaktioille. Nämä reaktiot aiheutuvat tämän hetken kieltämisestä niin kuin se todentuu tietoisuudessa nyt-hetkellä. Sen sijaan että hyväksyttäisiin tämä hetki niin kuin se on, ajatellaankin että "vasta sitten kun jonakin epämääräisessä tulevaisuudessa toteutuvana ajanhetkenä on tätä/tuota/sitä materiaalista/henkistä enemmän/vähemmän... sitten, vihdoinkin minun on hyvä olla, sitten olen ehjä". Kuten arvata saattaa, tämä sitkuttelijan kaipaama hetki toteutuu vain harvoin ja se kestää vain hetken. Pääosin elämämme sujuu enemmän tai vähemmän kärsivissä sitkuttelu-tunnelmissa. Kärsimyksen olemassaolo on riippuvainen tästä sitkuttelu-tyyppisestä ei-läsnäolosta ja ajattelusta. Kärsimys lakkaa kun sitkuttelu lakkaa, tietoisuus ei identifioi itseään tajunnan sisältöön ja ihminen alkaa olla läsnä tässä hetkessä ja hyväksyy sen niin kuin se on, valoineen ja varjoineen.

Jos Jumala on kaikkivaltias ja hyvä niin miksi Hän sallii kärsimyksen? Tämä kristinuskon klassinen teodikea -ongelma perustuu dualistiseen tapaan nähdä oleva. Oleva jaetaan Jumalaan ja maailmankaikkeuteen. Jumala mielletään maailmankaikkeuden ulkopuoliseksi toimijaksi, joka on enemmän tai vähemmän irrallaan maailman tapahtumista. Toisinaan Jumala puuttuu tapahtumien kulkuun ja toisinaan Hän kääntää selkänsä. Merkillinen Jumala, eikö totta! Teodikean ongelma katoaa, kun päästämme irti tällaisesta jumalakuvasta. Ateisti (kreik. a-theotes, ei jumalia) kieltää minkäänlaisen jumalan olemassaolon. Agnostikko toteaa että Jumalasta ei ole tietoa (a-gnosis, ei-tietoa). Millainen on jumalakuvani? En ole ateisti. En ole agnostikko. En osaa itseäni mihinkään lokeroon laittaa. Kokeilen mitä tapahtuu: jumalakuva on sana, joka mielessäni viittaa ajatukseen alkuräjähdyksen singulariteetissa "syntyneestä" kiihtyvästi laajenevasta maailmankaikkeudesta. "Alussa", ennen aikaa ollut puhdas tietoisuuspotentiaali realisoituu käsittämättömän monimuotoisena ja laajana olevana ja olevassa ja olevan kautta. Tämä tietoisuus katsoo ja tutkailee itseään kaikessa olevassa, myös sinussa ja minussa. Miksi sinä ja minä sallimme kärsimyksen? Jokainen meistä "synnyttää" kärsimyksen yhä uudestaan sinä hetkenä kun emme suostu hyväksymään tätä hetkeä ja tämän hetken täyteyttä niin kuin se on. Kärsimys syntyy, kun kaipaamme pois nykyhetkestä. Kärsimys syntyy pakomme yhteydessä. Kärsimys katoaa kun emme enää pakene. Kärsimys katoaa kun emme enää kaipaa pois nykyhetkestä. Nykyhetki on avoin ja ikuinen kutsu rauhaan.