Näytetään tekstit, joissa on tunniste pappa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pappa. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai, huhtikuuta 13, 2008

Riemua riemukaarella

Unohtumaton oli reissu ja pisteenä iin päällä uusi rekordi - se kirjataan nyt 3.22.44, joten kyllä kelpasi maratonin muistomitalia riemukaaren maisemissa maistella...

Luvassa on matkakertomus Pariisin kokemuksista ihan lähipäivinä - sattuu olemaan omaa aikaa kun tytöllä riittää ohjelmaa mummon ja papan kanssa. Kuusamossa siis ollaan...

-gs

torstaina, lokakuuta 11, 2007

Lämpimiin vesiin

Isovanhemmat lähtivät ja nyt ollaan taas tytön kanssa kahdestaan. Lähdetään kohta kirjastoon ja sitten viihdeuimalan lämpimiin vesiin polskimaan. Kyllä tämä työolot voittaa :)

Runner's World tuli juuri eka kertaa postilaatikkoon noin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Innostuin tilaamaan kun on tuo dollari sen verran alamaissa euroon nähden että vuosikerran hinta jää alle 40 euron (36 e).

-gs

lauantaina, elokuuta 25, 2007

Juokseminen kehollisena ja elämyksellisenä itsen tutkimisena

Melkein kokonainen viikko on sujahtanut Kuusamossa. Tyttärellä on riittänyt ohjelmaa mummon ja papan kanssa, joten minulla on ollut mukavasti omaa aikaa. Juoksulenkkejä, lueskelua, laiskottelua - sopivassa suhteessa.

Harjoituksellisesti melkoisen tiukka jakso takana ja seuraavaksi onkin ohjelmassa lepoa ja vain kevyttä hölkkää ennen seuraavaa kisaa (2.9.). Toivottavasti maltan levätä, sillä tunnetusti kunto nousee vain jos rasitus ja lepo ovat oikeassa suhteessa. Kun juoksu maittaa, käy helposti niin että paras ruuti tuhlataan harjoituksiin. Starttiviivalla pitäisi olla nälkää.

Kirjastosta sattui käteeni Tapio Kosken "Juoksemisen filosofia". Kirja tuli tavattua läpi, vaikka paikoitellen ilmaisu on heideggerilaisen rönsyilevää, mutkikasta. Esimerkkinä käyköön vaikka tämä

"Näen kehon temporaalisuuden merkityksen juoksemisessa seuraavalla tavalla: Kehon ekstaattisuus antaa ja tuottaa operatiivisen intentionaalisuuden kautta ihmiselle ymmärryksen ajasta ja muutoksesta. Jotta olisi mahdollisuus ymmärtää juokseminen prosessina, siis tietenkin ensin itse fyysisenä konkreettisena toimintana, myös tulevana toiminnan sfäärinä, on juoksu ymmärryksen ja kehon avulla realisoitava konkreettiseksi harjoitukseksi, jotta juokseminen ei olisi satunnaista toimintaa. Temporaalisuus rakenteena mahdollistaa sen, että tietoisesti voidaan ymmärtää jatkuvien harjoitusten merkitys juoksijan kokonaisuudelle, terveydelle ja mielenrauhalle" (emt., 137-138)

Entuudestaan minulle tuttua juoksufilosofi George Sheehania (hyllystäni löytyy "Running and Being" sekä "Running to Win") Koski siteraa useaan otteeseen. Sheehan puhuu juoksun iloista innostavasti, kauniisti. Kuten:

"Maaseututiellä -- löydän koko universumin, sen luonnollisen ja yliluonnollisen josta viisaat miehet kiistelevät. Se on elämä, maailma, universumi, joka alkaa hien ja uupumuksen jälkeen. Tuo hiki puhdistaa minut. Minut kastetaan omassa vedessäni. Kuljen jälleen läpi uuden Eedenin. -- Olen kyllästetty maailman hyvyydellä, täytetty juoksemaan maan näkymällä ja äänellä ja tuoksulla ja tunnolla."

Jotenkin juoksun myötä olemassaolo saa lisää intensiteettiä. Filosofointiin taipuvaisena vaarana on elää liikaa pään tasolla. Tasapainoinen, ehyt ihmisyys on olemista kokonaisena - psykofyysisenä ajattelevana tuntevana toimivana ihmisenä - sopiva fyysinen rasitus auttaa löytämään tämän tien. Anima sana in corpore sano.


(kuva http://www.fitnessforlife.org/images/98243_E2927.jpg)


-gs

keskiviikkona, toukokuuta 31, 2006

Valoa ja värejä

Mummolassa odotti yllätys; megaisen laajakaistan leveydeltä valtaväylää nettiin, joten tässä ollaan. Täällä pohjoisessa, "lapin eteisessä" on ollut koleaa ja sateista. Toisaalta sää kuin sää on hyvä ja oikea, kun asenne ja pukeutuminen on kohdallaan. Tyttärellä on asennetta ja asukin kohdallaan, kun lähti hetki sitten isovanhempiensa kanssa ulkoilemaan.

Toissailtainen blogipostaukseni "oodi ilolle" oli samalla myös oodi muistamattomuudelle, sillä olin postannut (pienin poikkeuksin) saman tekstin jo aikaisemmin. Anteeksi.

Kimmo kirjoittaa blogissaan mustavalkoisesta ajattelusta. Käykäähän lukemassa.

Itsekin olen mustavalkoisuuden sokeuteen törmännyt ja varmasti siihen itsekin syyllistynyt. Maailmassa on lukemattomia värejä. Yritän muistaa sen. Tai zeniläisittäin; se on tosiasia, jota ei tarvitse yrittää muistaa.

Ihmiselle on tyypillistä luokitella, yleistää, oikaista. Monimutkaisessa ja -ulotteisessa todellisuudessa on helpompi orientoitua, kun turvautuu aiemmin tehtyihin päätelmiin, luokitteluihin ja toimintasääntöihin. Kun empirian perusteella on kerran kokenut vaikkapa kuuman paistolevyn vaarat, ei asiaa tarvitse todentaa uudestaan kokeilemalla. Järkevää ja käytännöllistä, kyllä. Sen sijaan esimerkiksi ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa luokittelukeskeinen toimintatapa on ongelmallinen. Luokittelija vääntää värikylläisestä maailmasta mustavalkoisen mallin, sapluunan ja tarkastelee sitten ihmisiä sen lävitse. Se on toki helppo ja tehokas tapa toimia. Mutta kuinka totta se on?

Toisen ihmisen, lähimmäisen kohtaaminen onnistuu parhaiten ilman ennakkoluuloja. Tai jos ennakkokäsityksiin haluaa turvata, niin olkoon se veikkolavimainen "jokainen ihminen on laulun arvoinen" tai einoleinomainen

"Paha ei ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
On hyvää rinnassa jokaisen,
vaikk' aina ei esille loista."


Rakkaudellinen suhtautuminen lähimmäiseen voi saada ne ihmisen parhaat puolet esille. Rakastaa paha hyväksi. Tuoda valo pimeään ja nähdä että pimeys oli vain harhaa, valon puutetta, ei itsessään totta.

-gs