Pari viikkoa sitten juostiin maraton ikuisessa kaupungissa ja tulevana viikonloppuna mm. Pariisissa ja Rotterdamissa mennään varmasti lujaa. Bostonin klassikko on ohjelmassa 20.4. ja Euroopassa on loppukuusta vielä tarjolla maratonit mm. Wienissä, Zürichissä, Madridissa, Hampurissa ja Krakovassa. Osaan ehtii vielä ilmoittautua. Mikäpä sen hienompaa kuin yhdistää kaupunkiloma ja -maraton mukavaksi pikku irtiotoksi arjesta!
Koin Pariisin kevään ja maratonin vuosi sitten ja kaksi vuotta sitten ajatukset suuntautuivat Tukholman maratonille kesäkuun alkuun - nyt on hiukan outo olo kun kevätmaratoni ei ohjelmaani kuulu. Keskityn nopeusominaisuuksien kehittämiseen ja ohjelmassani on vain alle 10 km kisoja alkukeväällä. Ajatuksena on saada uutta vauhtia siirrettyä myös puolikkaalle (ja pidemmällä tähtäimellä ehkä myös maratonille).
Olen jo jonkin aikaa harkinnut johonkin urheiluseuraan liittymistä - mm. sen vuoksi että jos innostun johonkin veteraanien arvokisaan osallistumista, on minun kuuluttava johonkin seuraan joka on Veteraaniurheiluliiton jäsen. (jenkeissä muuten puhutaan masters-sarjasta ja käsitteenä se miellyttää minua huomattavasti enemmän kuin veteraani). Lähestyin tämän tiimoilta erästä seuraa ja kun asia ei muutaman yrityksenkään jälkeen lähtenyt liikkeelle, oli helppo valita Kalvitsan Urheilijat, josta minuun oltiin aktiivisesti yhteydessä. Muutama viikko sitten eräs koulutuksessani ollut (osoittautui sittemmin seuran aiemmaksi puheenjohtajaksi) pyysi minua jäseneksi ja ratkaiseva hetki koitti eilisellä juoksulenkillä, kun joku entuudestaan tuntematon henkilö pysäytti minut kysymällä kuulunko mihinkään seuraan ja kieltävän vastauksen kuultuaan kehotti liittymään Kalvitsan Urheilijoihin. Henkilö osoittautui seuran puheenjohtajaksi ja nyt sitten olen mukana pienessä mutta pippurisessa porukassa.
-gs
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pariisin maraton. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pariisin maraton. Näytä kaikki tekstit
perjantaina, huhtikuuta 03, 2009
torstaina, syyskuuta 25, 2008
Kullervoa kohti
Toivottavasti lauantaina ei tarvitse nyrkkiä puida Kullervon tavoin. Jännitystä on kuitenkin luvassa, sillä ohjelmassani on perinteikäs, jo 27. kerran järjestettävä Kullervo-maraton. 42,195 kilometriä on siis edessä ja reitin pitäisi olla nopea. Sääennuste lupaili vielä eilen varsin haasteellista keliä vesisateen ja pohjoistuulen muodossa, mutta juuri nyt näyttää hyvältä; 10 astetta ja 3 m/s ovat optimilukemia.Tavoite?
Katsoessani marraskuussa määrittämiäni tavoitteita voin todeta, että maratonia lukuunottamatta ne on saavutettu. Puolimaraton on kulkenut lähes kolme ja varttimaraton noin puolitoista minuuttia alle tavoitteen. Näiden perusteella pidän kautta erittäin onnistuneena.
Unohtumaton Pariisin maraton huhtikuussa toi uuden ennätyksen, mutta siitä pitäisi vielä viilata reilut 7 minuuttia pois. Ensisijainen tavoite on siis 3.14-3.15 -aika. Toisaalta maratonia lyhemmät matkat ovat sujuneet sen verran hyvin, etten pidä epärealistisena jopa 4.30 -kilometrivauhtista kokonaisuutta, mikä merkitsisi 3.10-tasoista aikaa.
Lähden liikkeelle siitä, että puolikkaan väliaika on 1.35-1.37 ja jos onnistuisin sen negatiivisen splitin kerrankin juoksemaan niin lopputulos olisi mitä mainioin.
Siis tavoitteet arvosanoin:
3.10.xx unelma
3.11-3.14.xx erinomainen
3.15-3.19.xx hyvä
3.20-3.21 tyydyttävä
3.22 - hylätty
-gs
(kuva Akseli Gallen-Kallela: Kullervon kirous,
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva:Gallen_Kallela_Kullervos_Curse.jpg)
tiistaina, toukokuuta 06, 2008
Paris, maanantai 7.4. - mellakkapoliisien ja mielenosoitusten sävyttämä mitalipäivä
Vihdoin olen saanut varattua aikaa myös kirjoittamiselle, joten takaisin Pariisin kevääseen, kuukausi sitten...
- - -
Edellispäivän tuskaa loppusuoralla.
Onko maratonin jälkeistä elämää? Onko takki tyhjä kun kuukausien projekti on päätöksessä? Onko millään enää mitään väliä?
Maanantaiaamuna heräsin yllättävän virkeänä. Vielä kaksi kokonaista päivää Pariisissa! Lento Suomeen vasta keskiviikkona iltapäivällä. Suloista on elämä! Mutta jano ja nälkä.
"Mul on aina nälkä
Mul on koko ajan jano
Mul on aina nälkä ja koko ajan jano"
(Sielun Veljet - Aina nälkä)
Päivän aikana tulin huomaamaan, että kovahko ponnistus ehkä jopa raasto (kuva loppusuoralta) oli edellispäivänä tehty.
Kroppa karjui syötävää ja juotavaa vähän väliä. Kaloreita kuluu roimasti maratonilla - tällä kertaa en ollut käyttänyt sykemittaria, mutta edellissyksyn Ahvenanmaan koitos vaati juoksutietokoneen datan mukaan 2805 kCal.
Olin jo edellisiltana nimennyt maanantain mitalipäiväksi. Niinpä pukeuduin maraton de Paris -paitaan ja ripustin maratonmitalin kaulaani. Kerrankos sitä. Niin monenlaista hiipparia mitä erilaisimmissa vetimissä oli aiempien päivien aikana kävellyt vastaan, että päättelin siihen sekaan myös yhden maratonmiehen mitaleineen sopivan. Koin mitalin ulkoisena palkkiona kovasta urakasta, mutta se paras palkinto tuli sisältä - iloisesti kupliva hyvänolon tunne.
Ajoimme metrolla Concordelle. Hulppea Place de la Concorde avautui eteemme, kun nousimme katutasolle.
Pariisin suurinta aukiota kiertäessämme löytyi hauska kuvakulma Eiffelin suuntaan (kuva). Place de la Concorde - sovituksen aukio? Se on vuosisatojen aikana nähnyt monenlaista. Alkujaan sen keskellä oli kuningas Ludvig XV:n patsas ja aukio oli myös nimetty hänen mukaansa. Suuren vallankumouksen melskeissä patsas kaadettiin ja aukio nimettiin vallankumouksen aukioksi (Place de la Révolution).
Aukiolle pystytettiin giljotiini ja valitettavan moni kohtasi siinä julman loppunsa sankan väkijoukon hurrauksen saattelemana; kuningas Ludvig XVI, kuningatar Marie Antoinette, Charlotte Corday, Danton, Robesbierre ja moni muut enemmän tai vähemmän tunnettu. Giljotiinin terä napsahteli erityisen ankarasti kesän 1794 aikana - yli 1300 henkilön kerrotaan tulleen teloitetuksi yhden kuukauden aikana. Seuraavana vuonna giljotiini siirrettiin pois ja aukio nimettiin sovintoa ilmentävästi - Place de la Concorde.
Kuvassa näkyy hyvin aukion keskellä seisova 3300 vuotta vanha 23-metrinen obeliski. Se on yksi Kleopatran kolmesta "neulasta" (kaksi muuta ovat New Yorkissa ja Lontoossa) ja sijaitsi alkujaan Luxorin temppelin edessä. Egyptin varakuningas Mehemet Ali lahjoitti obeliskin Ranskalle vuonna 1831 ja kuningas Louis-Philippe pystytytti sen paikoilleen vuonna 1836 - täsmälleen siihen paikkaan, jossa giljotiini oli sijainnut.
Obeliski on innoittanut myös kiipeilijöitä - ranskalainen Alain Robert kiipesi sen huipulle ilman apuvälineitä vuonna 2000. Obeliskin pintaan kaiverretut hieroglyfit tarjoavatkin hyviä ulokkeita sormille ja varpaille. Robert tuskin hieroglyfejä tavaili nousunsa aikana - niistä olisi käynyt ilmi faarao Ramses II:n valtakauden merkkipaaluja.
Hörpin vettä ja ihmettelin samalla runsaslukuista poliisipakettiautojen määrää... "Joku kokoontuminen menossa - tai sitten niillä on pesä jossakin lähellä", tuumailin. Suunnatessamme aukion yli Pompidou -kadun suuntaan meidät ohitti kolme polkupyöräilijää ja yhdellä oli värikäs lippu - Tiibet (kuva)!
Jaahas - täälläkin Tiibet-aktivisteja. Ei siinä mitään, kyllä tänne sekaan sopii.
Pompidoun varren kävelytie oli mukavasti puiden reunustama (kuva) ja vihreys antoi mukavan kontrastin kotimaan harmaudelle.
Kohta Jempsu bongasi kukkia (kuva) ja samalla kiinnitimme huomion suureen lasikattoiseen palatsiin. Mikähän se tuo mahtaa olla?
Opaskirjasta luimme, että kyseessä todella on suuri palatsi. Grand Palais on yksi vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyyn valmistuneista rakennelmista. Sitä vastapäätä Winston Churchill-kadun itäpuolella on pienempi palatsi, Petit Palais (sic!). Myös se valmistui maailmannäyttelyyn. Petit Palais'n pihalta löysimme tutun näköisen hahmon - Winstonhan se siinä askeltaa (kuva)!
Patsas pystytettiin 10 vuotta sitten ja jämerä askellus on peräisin valokuvasta, jossa Churchill on kävelyllä Charles de Gaullen kanssa viereisellä Champs-Elyseellä. Jalustaan on kaiverrettu legendaariset sanat "We shall never surrender." Winston lausui paljon muutakin legendaarista, parhaasta päästä lienee illalliskeskustelu hankalana tunnetun Lady Astorin kanssa.
-"Mr. Curchill, if you were my husband, I would poison your coffee"
Winston ei tästä hätkähtänyt vaan latasi takaisin
-"Madame, if you were my wife, I would drink it!"
Ylitimme Seinen siltaa pitkin (kuva), joka valmistui - kyllä, Pariisin maailmannäyttelyyn 1900.
Pont Alexandre III on kaunis kaarisilta Art Nouveau -tyylisine lamppuineen, kerubeineen, nymfeineen ja siivekkäine hevosineen. Silta tuli vastaan yllättäen vielä palattuamme Suomeen, kun hankin Luc Bessonin elokuvan Angel-A. Hienon elokuvan dramaattisimmat hetket sijoittuvat juuri tälle sillalle.
Pont Alexandra III:n kohdalla Seinen vasemmalla rannalla on massiivinen rakennuskompleksi, Les Invalides. Se koostuu Ranskan sotahistoriaan liittyvistä museoista ja monumenteista. Kompleksin itäpuolelta löysimme pienen idyllisen puiston, jonka kukkapenkkien takaa valtava Invalidisairaala (Hotel des Invalides) pilkistää (kuva).
Rakennuskokonaisuuden historia juontaa 1670-luvulle. Ludvig XIV päätti rakennuttaa paikan sotainvalideille ja ikääntyneille sotilaille. Esimerkkiä noudatettiin sittemmin monissa muissakin Euroopan maissa.
Päätimme piipahtaa Invalidikirkossa ennen Eiffelin ihmettelyä. Nälkä kuitenkin kurni suolissa siinä määrin että päätimme ensin tankata. Kuin tilauksesta löysimme viihtyisän kahvilan Invalidikirkon vierestä. Yksi henkilökunnasta innostui kovin nähdessään kaulassani roikkuvan mitalin. Halusi tietää aikani ja sen kuultuaan oli sitä mieltä että kovaa olin juossut. Herkullisen pasta-aterian ja cafe au-laittien jälkeen kirkkoon - ajattelimme vilkaista Napolen Bonaparten sarkofagia. Jäi kuitenkin aikomukseksi, sillä kirkko oli maanantaisin suljettu. Eipä mitään, kohti Eiffeliä sitten vaan.
Lähestyimme tornia eteläpuolelta puiston suunnalta (kuva).
Tornin juurella ihmettelimme lautasantenniautojen isoa määrää - joku häppening lienee menossa... Kamerat surisivat ja toimittajat antoivat raportteja. Mietimme, että ehkäpä joku silmäätekevä on kohta tulossa paikalle. Pitkät jonot kiemurtelivat tornien alla ja hetken aikaa tilannetta arvioituamme päätimme palata seuraavana päivänä. Jospa jonoa ei olisi niin paljon.
Tornin pohjoispuolella oli iso määrä ihmisiä. He eivät näyttäneet jonottavan mihinkään, kunhan seisoskelivat. Kohta kuului aplodeja. Mitä siellä oikein tapahtuu?
Menimme muiden joukkoon ja huomasimme kiipeilijöitä sekä lipun ylhäällä tornissa (kuva).
Okei, siis kyse on Free Tibet -demonstraatiosta! Mikäpä olisikaan parempi paikka kuin Pariisin keskeisin maamerkki! Median huomio on taattu! Punaisiin asuihin pukeutuneet olivat mitä ilmeisimmin virkavallan edustajia. Vaikutti siltä, että kaksi mielenosoittajaa oli kytkenyt itsensä lippuun niin ettei sitä saanut purettua pois mielenosoittajien henkeä vaarantamatta. Seurasimme tilannetta hetken aikaa ja menimme sitten sillalle.
Pont d'Iéna oli suljettu autoliikenteeltä, joten siitä avautui tornille mukava kuvakulma (kuva).
Mitalinmaistelukuvauksen jälkeen ihmettelimme joka puolella pyöriviä mellakkapoliiseja. Vakavastiotettavan näköisiä kavereita, joiden kanssa en välittäisi alkaa riitaa haastamaan (kuva)!
Sillan toisessa päässä oli jonkinlainen kilpalaulanta menossa; Avenue New Yorkin eteläpuolella oli Tibet-mielenosoittajia ja pohjoispuolella oli joukko Kiinan lippujen kera. Tibet-joukko oli runsaslukuisampi - tai ainakin äänekkäämpi (kuva).
Lähdimme kävelemään jokirantaa Alma Marceaun metroaseman suuntaan. Panimme merkille, että tien vieressä oli mellakkapoliiseja noin kymmenen metrin välein. "Jotakin kai ne odottavat...", mietimme. Hetkinen - Tibet-mielenosoitukset, Pekingin olympialaiset... soihtuviesti? Jäädäänpä katselemaan! Noin varttitunnin odotuksen jälkeen alkoi tapahtua - ensinnäkin Jempsu nukahti. Saimme seurata lukuisten
poliisipakettiautojen ja moottoripyörien kulkua. Pakettiautot olivat täynnä mellakkavarusteisia poliiseja. Joku hihkaisi minulle "maraton de Paris" ja nosti peukaloaan (kuva).
Sitten sponsorien kulkuvälineitä, samsung-mainoksin varustettuja cityautoja, riksoja, lisää poliiseja, valokuvaajien auto (kuva) sekä viimein juoksijoita.
Juoksijoiden edeltä korjattiin joku mielenosoittaja pois kovin ottein. Kuuluisa niskaperseote, autoon sekä kiitos ja näkemiin. Vai oliko merci ja au revoir (kuva)?
Rullaluistelevat ja juoksevat poliisit suojasivat soihtuviestijuoksijoita ja ryhmän keskellä oli linja-auto (kuva).
Okei, ihan hienoa, mutta entä olympiatuli? En nähnyt tulta. Kulkueen mentyä ohi meidät ohitti jokunen mielenosoittaja (kuvat).
Osa lipunkantajista oli tuttuja jo Eiffeltornin demonstraatiosta (kuva).
Seuraavaan risteykseen muodostui uusi mielenosoitus (kuva).
Iskulauseet sinkoilivat ilmaan ja Kiinan lippua poljettiin maahan. Poliisit seurasivat tilannetta muutaman metrin päässä.
Jälkikäteen tarkistin ottamani kuvat - ei tulta näkyvissä missään. Luimme myöhemmin että soihdun tie oli ollut varsin kivikkoinen. Soihtuviesti käynnistyi Eiffeltornin juurelta, mutta ehti edetä vain pari sataa metriä kun se joutui pysähtymään puoleksi tunniksi. Toinen jatkamisyritys oli myös epäonninen ja niinpä soihtu vietiin bussiin. Turvatoimet olivat mittavat - noin 3000 poliisia oli komennettu paikalle ja itse viestiä ympäröi noin 500 poliisin turvarengas koko 27 kilometrin matkan Eiffeliltä Charlétyn stadionille. Ilmankos niitä poliiseja tuntui pyörivän joka puolella!
Mitä sitten pitäisi ajatella Pekingin olympialaisista ja Tiibetistä? Olen ehkä naiivi olemalla sitä mieltä että politiikot tehkööt politiikkaa foorumeillaan ja urheilijat pyrkikööt citius altius ja fortius foorumeillaan. Mutta lapsenmielisten on... Enkä siis lähtisi näitä yhdistämään. Poliittisella foorumilla sympatiani on tietysti pienen Tiibetin puolella ja urheilufoorumilla haluan puolustaa urheilijaa, jota jotkut yrittävät syyllistää osallistumisesta Pekingin olympialaisiin.
- - -
Matkasimme asunnolle, söimme ja lähdimme vielä mittailemaan kotikatuamme Les Hallesin suuntaan (kuva).
Les Halles paljastui jotenkin karun- ja ahtaanoloiseksi ostoskeskukseksi, jonka pohjakerroksessa on Pariisin metron keskusasema, vuonna 1977 valmistunut Châtelet-Les-Halles. Yläkerros on avaramman oloinen isojen lasipintojen myötä. Nälkä iski, joten nappasin pikaruokalassa salaattiannoksen ja totesin sen päälle että nälkä on yhä.
Hallesin läheisyydestä löytyy Pompidou-keskus (kuva), jonka erikoista arkkitehtuuria ihmettelimme jonkin aikaa.
Rakennuksen tuki- ja kulkurakenteet on ikään kuin käännetty ulkopuolelle. Rohkeaan värien käyttöön yhdistettynä kokonaisvaikutelma on - pysäyttävä. Rakennuksessa toimii modernin taiteen museo. Kävimme vielä pasta-aterialla ennen asunnolle paluuta.
-gs
(jatkuu...)
Niin - ne vastauksen alun kysymyksiin: kyllä, varauksin kyllä ja kyllä.
- - -
Edellispäivän tuskaa loppusuoralla.
Onko maratonin jälkeistä elämää? Onko takki tyhjä kun kuukausien projekti on päätöksessä? Onko millään enää mitään väliä?
Maanantaiaamuna heräsin yllättävän virkeänä. Vielä kaksi kokonaista päivää Pariisissa! Lento Suomeen vasta keskiviikkona iltapäivällä. Suloista on elämä! Mutta jano ja nälkä.
"Mul on aina nälkä
Mul on koko ajan jano
Mul on aina nälkä ja koko ajan jano"
(Sielun Veljet - Aina nälkä)
Päivän aikana tulin huomaamaan, että kovahko ponnistus ehkä jopa raasto (kuva loppusuoralta) oli edellispäivänä tehty. Kroppa karjui syötävää ja juotavaa vähän väliä. Kaloreita kuluu roimasti maratonilla - tällä kertaa en ollut käyttänyt sykemittaria, mutta edellissyksyn Ahvenanmaan koitos vaati juoksutietokoneen datan mukaan 2805 kCal.
Olin jo edellisiltana nimennyt maanantain mitalipäiväksi. Niinpä pukeuduin maraton de Paris -paitaan ja ripustin maratonmitalin kaulaani. Kerrankos sitä. Niin monenlaista hiipparia mitä erilaisimmissa vetimissä oli aiempien päivien aikana kävellyt vastaan, että päättelin siihen sekaan myös yhden maratonmiehen mitaleineen sopivan. Koin mitalin ulkoisena palkkiona kovasta urakasta, mutta se paras palkinto tuli sisältä - iloisesti kupliva hyvänolon tunne.
Ajoimme metrolla Concordelle. Hulppea Place de la Concorde avautui eteemme, kun nousimme katutasolle.
Pariisin suurinta aukiota kiertäessämme löytyi hauska kuvakulma Eiffelin suuntaan (kuva). Place de la Concorde - sovituksen aukio? Se on vuosisatojen aikana nähnyt monenlaista. Alkujaan sen keskellä oli kuningas Ludvig XV:n patsas ja aukio oli myös nimetty hänen mukaansa. Suuren vallankumouksen melskeissä patsas kaadettiin ja aukio nimettiin vallankumouksen aukioksi (Place de la Révolution). Aukiolle pystytettiin giljotiini ja valitettavan moni kohtasi siinä julman loppunsa sankan väkijoukon hurrauksen saattelemana; kuningas Ludvig XVI, kuningatar Marie Antoinette, Charlotte Corday, Danton, Robesbierre ja moni muut enemmän tai vähemmän tunnettu. Giljotiinin terä napsahteli erityisen ankarasti kesän 1794 aikana - yli 1300 henkilön kerrotaan tulleen teloitetuksi yhden kuukauden aikana. Seuraavana vuonna giljotiini siirrettiin pois ja aukio nimettiin sovintoa ilmentävästi - Place de la Concorde.
Kuvassa näkyy hyvin aukion keskellä seisova 3300 vuotta vanha 23-metrinen obeliski. Se on yksi Kleopatran kolmesta "neulasta" (kaksi muuta ovat New Yorkissa ja Lontoossa) ja sijaitsi alkujaan Luxorin temppelin edessä. Egyptin varakuningas Mehemet Ali lahjoitti obeliskin Ranskalle vuonna 1831 ja kuningas Louis-Philippe pystytytti sen paikoilleen vuonna 1836 - täsmälleen siihen paikkaan, jossa giljotiini oli sijainnut.
Obeliski on innoittanut myös kiipeilijöitä - ranskalainen Alain Robert kiipesi sen huipulle ilman apuvälineitä vuonna 2000. Obeliskin pintaan kaiverretut hieroglyfit tarjoavatkin hyviä ulokkeita sormille ja varpaille. Robert tuskin hieroglyfejä tavaili nousunsa aikana - niistä olisi käynyt ilmi faarao Ramses II:n valtakauden merkkipaaluja.
Hörpin vettä ja ihmettelin samalla runsaslukuista poliisipakettiautojen määrää... "Joku kokoontuminen menossa - tai sitten niillä on pesä jossakin lähellä", tuumailin. Suunnatessamme aukion yli Pompidou -kadun suuntaan meidät ohitti kolme polkupyöräilijää ja yhdellä oli värikäs lippu - Tiibet (kuva)!
Jaahas - täälläkin Tiibet-aktivisteja. Ei siinä mitään, kyllä tänne sekaan sopii.
Pompidoun varren kävelytie oli mukavasti puiden reunustama (kuva) ja vihreys antoi mukavan kontrastin kotimaan harmaudelle.
Kohta Jempsu bongasi kukkia (kuva) ja samalla kiinnitimme huomion suureen lasikattoiseen palatsiin. Mikähän se tuo mahtaa olla?
Opaskirjasta luimme, että kyseessä todella on suuri palatsi. Grand Palais on yksi vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyyn valmistuneista rakennelmista. Sitä vastapäätä Winston Churchill-kadun itäpuolella on pienempi palatsi, Petit Palais (sic!). Myös se valmistui maailmannäyttelyyn. Petit Palais'n pihalta löysimme tutun näköisen hahmon - Winstonhan se siinä askeltaa (kuva)!
Patsas pystytettiin 10 vuotta sitten ja jämerä askellus on peräisin valokuvasta, jossa Churchill on kävelyllä Charles de Gaullen kanssa viereisellä Champs-Elyseellä. Jalustaan on kaiverrettu legendaariset sanat "We shall never surrender." Winston lausui paljon muutakin legendaarista, parhaasta päästä lienee illalliskeskustelu hankalana tunnetun Lady Astorin kanssa.
-"Mr. Curchill, if you were my husband, I would poison your coffee"
Winston ei tästä hätkähtänyt vaan latasi takaisin
-"Madame, if you were my wife, I would drink it!"
Ylitimme Seinen siltaa pitkin (kuva), joka valmistui - kyllä, Pariisin maailmannäyttelyyn 1900.
Pont Alexandre III on kaunis kaarisilta Art Nouveau -tyylisine lamppuineen, kerubeineen, nymfeineen ja siivekkäine hevosineen. Silta tuli vastaan yllättäen vielä palattuamme Suomeen, kun hankin Luc Bessonin elokuvan Angel-A. Hienon elokuvan dramaattisimmat hetket sijoittuvat juuri tälle sillalle.
Pont Alexandra III:n kohdalla Seinen vasemmalla rannalla on massiivinen rakennuskompleksi, Les Invalides. Se koostuu Ranskan sotahistoriaan liittyvistä museoista ja monumenteista. Kompleksin itäpuolelta löysimme pienen idyllisen puiston, jonka kukkapenkkien takaa valtava Invalidisairaala (Hotel des Invalides) pilkistää (kuva).
Rakennuskokonaisuuden historia juontaa 1670-luvulle. Ludvig XIV päätti rakennuttaa paikan sotainvalideille ja ikääntyneille sotilaille. Esimerkkiä noudatettiin sittemmin monissa muissakin Euroopan maissa.
Päätimme piipahtaa Invalidikirkossa ennen Eiffelin ihmettelyä. Nälkä kuitenkin kurni suolissa siinä määrin että päätimme ensin tankata. Kuin tilauksesta löysimme viihtyisän kahvilan Invalidikirkon vierestä. Yksi henkilökunnasta innostui kovin nähdessään kaulassani roikkuvan mitalin. Halusi tietää aikani ja sen kuultuaan oli sitä mieltä että kovaa olin juossut. Herkullisen pasta-aterian ja cafe au-laittien jälkeen kirkkoon - ajattelimme vilkaista Napolen Bonaparten sarkofagia. Jäi kuitenkin aikomukseksi, sillä kirkko oli maanantaisin suljettu. Eipä mitään, kohti Eiffeliä sitten vaan.
Lähestyimme tornia eteläpuolelta puiston suunnalta (kuva).
Tornin juurella ihmettelimme lautasantenniautojen isoa määrää - joku häppening lienee menossa... Kamerat surisivat ja toimittajat antoivat raportteja. Mietimme, että ehkäpä joku silmäätekevä on kohta tulossa paikalle. Pitkät jonot kiemurtelivat tornien alla ja hetken aikaa tilannetta arvioituamme päätimme palata seuraavana päivänä. Jospa jonoa ei olisi niin paljon.
Tornin pohjoispuolella oli iso määrä ihmisiä. He eivät näyttäneet jonottavan mihinkään, kunhan seisoskelivat. Kohta kuului aplodeja. Mitä siellä oikein tapahtuu?
Menimme muiden joukkoon ja huomasimme kiipeilijöitä sekä lipun ylhäällä tornissa (kuva).
Okei, siis kyse on Free Tibet -demonstraatiosta! Mikäpä olisikaan parempi paikka kuin Pariisin keskeisin maamerkki! Median huomio on taattu! Punaisiin asuihin pukeutuneet olivat mitä ilmeisimmin virkavallan edustajia. Vaikutti siltä, että kaksi mielenosoittajaa oli kytkenyt itsensä lippuun niin ettei sitä saanut purettua pois mielenosoittajien henkeä vaarantamatta. Seurasimme tilannetta hetken aikaa ja menimme sitten sillalle.
Pont d'Iéna oli suljettu autoliikenteeltä, joten siitä avautui tornille mukava kuvakulma (kuva).
Mitalinmaistelukuvauksen jälkeen ihmettelimme joka puolella pyöriviä mellakkapoliiseja. Vakavastiotettavan näköisiä kavereita, joiden kanssa en välittäisi alkaa riitaa haastamaan (kuva)!
Sillan toisessa päässä oli jonkinlainen kilpalaulanta menossa; Avenue New Yorkin eteläpuolella oli Tibet-mielenosoittajia ja pohjoispuolella oli joukko Kiinan lippujen kera. Tibet-joukko oli runsaslukuisampi - tai ainakin äänekkäämpi (kuva).
Lähdimme kävelemään jokirantaa Alma Marceaun metroaseman suuntaan. Panimme merkille, että tien vieressä oli mellakkapoliiseja noin kymmenen metrin välein. "Jotakin kai ne odottavat...", mietimme. Hetkinen - Tibet-mielenosoitukset, Pekingin olympialaiset... soihtuviesti? Jäädäänpä katselemaan! Noin varttitunnin odotuksen jälkeen alkoi tapahtua - ensinnäkin Jempsu nukahti. Saimme seurata lukuisten
poliisipakettiautojen ja moottoripyörien kulkua. Pakettiautot olivat täynnä mellakkavarusteisia poliiseja. Joku hihkaisi minulle "maraton de Paris" ja nosti peukaloaan (kuva).
Sitten sponsorien kulkuvälineitä, samsung-mainoksin varustettuja cityautoja, riksoja, lisää poliiseja, valokuvaajien auto (kuva) sekä viimein juoksijoita.
Juoksijoiden edeltä korjattiin joku mielenosoittaja pois kovin ottein. Kuuluisa niskaperseote, autoon sekä kiitos ja näkemiin. Vai oliko merci ja au revoir (kuva)?
Rullaluistelevat ja juoksevat poliisit suojasivat soihtuviestijuoksijoita ja ryhmän keskellä oli linja-auto (kuva).
Okei, ihan hienoa, mutta entä olympiatuli? En nähnyt tulta. Kulkueen mentyä ohi meidät ohitti jokunen mielenosoittaja (kuvat).
Osa lipunkantajista oli tuttuja jo Eiffeltornin demonstraatiosta (kuva).
Seuraavaan risteykseen muodostui uusi mielenosoitus (kuva).
Iskulauseet sinkoilivat ilmaan ja Kiinan lippua poljettiin maahan. Poliisit seurasivat tilannetta muutaman metrin päässä.
Jälkikäteen tarkistin ottamani kuvat - ei tulta näkyvissä missään. Luimme myöhemmin että soihdun tie oli ollut varsin kivikkoinen. Soihtuviesti käynnistyi Eiffeltornin juurelta, mutta ehti edetä vain pari sataa metriä kun se joutui pysähtymään puoleksi tunniksi. Toinen jatkamisyritys oli myös epäonninen ja niinpä soihtu vietiin bussiin. Turvatoimet olivat mittavat - noin 3000 poliisia oli komennettu paikalle ja itse viestiä ympäröi noin 500 poliisin turvarengas koko 27 kilometrin matkan Eiffeliltä Charlétyn stadionille. Ilmankos niitä poliiseja tuntui pyörivän joka puolella!
Mitä sitten pitäisi ajatella Pekingin olympialaisista ja Tiibetistä? Olen ehkä naiivi olemalla sitä mieltä että politiikot tehkööt politiikkaa foorumeillaan ja urheilijat pyrkikööt citius altius ja fortius foorumeillaan. Mutta lapsenmielisten on... Enkä siis lähtisi näitä yhdistämään. Poliittisella foorumilla sympatiani on tietysti pienen Tiibetin puolella ja urheilufoorumilla haluan puolustaa urheilijaa, jota jotkut yrittävät syyllistää osallistumisesta Pekingin olympialaisiin.
- - -
Matkasimme asunnolle, söimme ja lähdimme vielä mittailemaan kotikatuamme Les Hallesin suuntaan (kuva).
Les Halles paljastui jotenkin karun- ja ahtaanoloiseksi ostoskeskukseksi, jonka pohjakerroksessa on Pariisin metron keskusasema, vuonna 1977 valmistunut Châtelet-Les-Halles. Yläkerros on avaramman oloinen isojen lasipintojen myötä. Nälkä iski, joten nappasin pikaruokalassa salaattiannoksen ja totesin sen päälle että nälkä on yhä.
Hallesin läheisyydestä löytyy Pompidou-keskus (kuva), jonka erikoista arkkitehtuuria ihmettelimme jonkin aikaa.
Rakennuksen tuki- ja kulkurakenteet on ikään kuin käännetty ulkopuolelle. Rohkeaan värien käyttöön yhdistettynä kokonaisvaikutelma on - pysäyttävä. Rakennuksessa toimii modernin taiteen museo. Kävimme vielä pasta-aterialla ennen asunnolle paluuta.
-gs
(jatkuu...)
Niin - ne vastauksen alun kysymyksiin: kyllä, varauksin kyllä ja kyllä.
perjantaina, huhtikuuta 18, 2008
Paris 4.-9.4. (Race day; poks ja kovan päivän ilta)
Kävelin kohti varustetelttoja. Hitaasti. Onni poreili sisälläni kuin samppanja. Kohta myös kuplisi myös konkreettisesti, sillä poksauttaisin pullon. Jaossa oli sadeviitan tapaisia, useampaa väriä. Otin sen mikä käteen sattui ja vedin päälleni. Söin pari banaania ja otin mukaani kaksi vesipulloa. Kahviakin oli tarjolla - ei kermaa, mutta nyt maistui mustanakin.
Isossa teltassa hierottiin maratoonareiden jalkoja kuntoon. Kymmenien juoksijoiden jono ei houkutellut palvelua kokeilemaan. Sain varustekassin ja vedin sadeviitan päälleni pysyäkseni lämpimänä. Soitin kullalle ja kuulin että he olivat juuri tulossa kohti Riemukaarta. Muutimme treffipaikan Alfa Romeon teltalta lähemmäs Riemukaarta, kirjainkoodatulle teltalle. Väentungos oli melkoinen. Kulta bongasi minut ensin ja jälleennäkeminen oli lämmin. Kuin olisi viikon reissussa ollut. Kai henkisesti jossakin kaukana olin käynytkin. Helvetissä ja takaisin. Hmmm... jos helvetti on olemassa, se on varmaan ikuinen maraton jossakin 35-40 km kohdalla. Juuri kun kuvittelet matkaa olevan enää kaksi kilometriä maaliin, sitä onkin taas seitsemän...
Löysimme sopivan paikan, jossa oli väljempää. Levitimme huovan ja istuimme alas. Vaihdoin ylleni kuivan puseron ja takin. Vedin kuitenkin vielä sadeviitan päälle, jotta lämpö pysyisi yllä. Vaihdoin myös sukat ja kengät. Hyvinpalvelleet adidakset olivat taas tarjonneet kelpo kyydin. Se oli todennnäköisesti viimeinen kisa kyseisellä parilla, arvioin kengänpohjia katsellessani. Tuntui suloiselta pujottaa jalkaterät Nike Free -tossuihin. Join vettä ja maistelin vähän patonkia. Mitaliakin ihmettelin (kuva). Kovalla työllä ansaittua mitalia.
Patonki alkoi tökkimään parin suupalan jälkeen - ei vielä kiinteää, kiitos. Nestemäistä kyllä kiitos. Join yhden oluen ja siunattu aurinko alkoi paistamaan. Täydellinen hetki. Poksautin edellispäivänä ostamani sampanjapullon. Korkki lensi komeasti kymmenen metrin päähän, ei sentään osunut keneenkään. Valutin kaksi lasillista ja kohotin maljan kullalle ja Jempsulle parhaasta mahdollisesta tuesta maratonprojektin aikana. Jempsu halusi välttämättä hakea korkin, joten olihan se etsittävä. Löytyi. Joku seurasi puuhiamme ja tarjoutui ottamaan meistä valokuvan (kuva).
Noin tunnin kuluttua suuntasimme Riemukaaren kautta Champs-Elyseelle. Matkalla näimme jonkun naisjuoksijan makaavan maassa huonovointisen näköisenä. Itkuisena. Hänellä oli auttajia ympärillään, joten emme jääneet asiaa ihmettelemään. Ajoimme metrolla St-Paulin asemalle. Nyt alkoi jo tekemään mieli ruokaa, joten piipahdimme ruokakaupassa ja menimme sitten asunnolle. Herkullista pastaa, hyvää ranskalaista (!) punaviiniä ja paljon tarinoita. Maratonista ja muustakin. Kova päivä vaati veronsa ja niinpä väsy tuli jo ennen yhdeksää.
-gs
(jatkuu...)
Isossa teltassa hierottiin maratoonareiden jalkoja kuntoon. Kymmenien juoksijoiden jono ei houkutellut palvelua kokeilemaan. Sain varustekassin ja vedin sadeviitan päälleni pysyäkseni lämpimänä. Soitin kullalle ja kuulin että he olivat juuri tulossa kohti Riemukaarta. Muutimme treffipaikan Alfa Romeon teltalta lähemmäs Riemukaarta, kirjainkoodatulle teltalle. Väentungos oli melkoinen. Kulta bongasi minut ensin ja jälleennäkeminen oli lämmin. Kuin olisi viikon reissussa ollut. Kai henkisesti jossakin kaukana olin käynytkin. Helvetissä ja takaisin. Hmmm... jos helvetti on olemassa, se on varmaan ikuinen maraton jossakin 35-40 km kohdalla. Juuri kun kuvittelet matkaa olevan enää kaksi kilometriä maaliin, sitä onkin taas seitsemän...
Löysimme sopivan paikan, jossa oli väljempää. Levitimme huovan ja istuimme alas. Vaihdoin ylleni kuivan puseron ja takin. Vedin kuitenkin vielä sadeviitan päälle, jotta lämpö pysyisi yllä. Vaihdoin myös sukat ja kengät. Hyvinpalvelleet adidakset olivat taas tarjonneet kelpo kyydin. Se oli todennnäköisesti viimeinen kisa kyseisellä parilla, arvioin kengänpohjia katsellessani. Tuntui suloiselta pujottaa jalkaterät Nike Free -tossuihin. Join vettä ja maistelin vähän patonkia. Mitaliakin ihmettelin (kuva). Kovalla työllä ansaittua mitalia.
Patonki alkoi tökkimään parin suupalan jälkeen - ei vielä kiinteää, kiitos. Nestemäistä kyllä kiitos. Join yhden oluen ja siunattu aurinko alkoi paistamaan. Täydellinen hetki. Poksautin edellispäivänä ostamani sampanjapullon. Korkki lensi komeasti kymmenen metrin päähän, ei sentään osunut keneenkään. Valutin kaksi lasillista ja kohotin maljan kullalle ja Jempsulle parhaasta mahdollisesta tuesta maratonprojektin aikana. Jempsu halusi välttämättä hakea korkin, joten olihan se etsittävä. Löytyi. Joku seurasi puuhiamme ja tarjoutui ottamaan meistä valokuvan (kuva).
Noin tunnin kuluttua suuntasimme Riemukaaren kautta Champs-Elyseelle. Matkalla näimme jonkun naisjuoksijan makaavan maassa huonovointisen näköisenä. Itkuisena. Hänellä oli auttajia ympärillään, joten emme jääneet asiaa ihmettelemään. Ajoimme metrolla St-Paulin asemalle. Nyt alkoi jo tekemään mieli ruokaa, joten piipahdimme ruokakaupassa ja menimme sitten asunnolle. Herkullista pastaa, hyvää ranskalaista (!) punaviiniä ja paljon tarinoita. Maratonista ja muustakin. Kova päivä vaati veronsa ja niinpä väsy tuli jo ennen yhdeksää.
-gs
(jatkuu...)
torstaina, huhtikuuta 17, 2008
Paris 4.-9.4. (Race Day - nautiskelua, piinaa, eläimellistä raivoa...)
Heräsin 5.30.
Tänään on se päivä.
Hikipisaroita oli vuodatettu.
Loskassa oli kynnetty.
Maratonvauhtisia tempoja oli vedetty rekkoja peläten.
Nastalenkkareilla oli jääpolanteisia teitä rouskittu.
Pitkiksiä oli juostu.
Välillä oli juostu hyvissäkin keleissä.
Ja ennen kaikkea tammikuun loppuun asti oli tehty korvaavia. Lokakuun lopun Ahvenanmaan maratonin jälkeen oli tarkoituksenikin ollut pitää juoksuvapaata aikaa joitakin viikkoja, jotta kaikki olisi niin henkisesti kuin fyyisesti valmista uuteen peruskuntokauteen. Joulukuussa juoksua aloitellessa jalkojen kanssa oli kuitenkin ollut pientä oireilua enkä halunnut riskeerata, joten päätin pitää juoksuvapaata kunnes paikat varmasti kestäisivät. Niinpä kuntopyörän mäkiohjelman, hiihdon ja kuntosalin parissa oli menty paljon suunniteltua pidemmälle. Tammikuun puolivälissä olin laskeskellut, että aika alkaa käymään vähiin Pariisin suhteen ja ehdin jo eittää hyvästit rekordille. Kunhan kruisaillaan läpi, olin kertonut kavereille.
Sain kuitenkin juoksut käyntiin tammikuun lopussa ja treeni alkoi puremaan varsin hyvin. Kunto tuntui nousevan nopeaan tahtiin. Tempot otin ohjelmaan maaliskuussa ja tärkeimmät maratonvauhtiset harjoitukset kahta viikkoa ja viikkoa ennen olivat antaneet viitteitä, että ennätys olisi sittenkin mahdollinen. Olin määrittänyt tavoitteet kolmitasoisesti:
Unelma: alle 3.20
Hyvä tulos: 3.20-3.25
Perusjuoksu: 3.25-3.30
Ja tänään. Today's the day - showtime!
Aamupala, aamutoimet, juoksukamat ylle; pitkät juoksutrikoot, hihaton paita, modattu pitkähihainen, juomavyö, lippis... Kymmenen vuotta vanhat teipin ja liiman avulla kasassapysyvät 200-grammaiset Adidas EQT Teftengat alle. Tästä tulisi niiden viimeinen kisa. Chippi oikeaan ja pod vasempaan kenkään. Pikkureppuun pusero ja takki, muovipussi päälle ja menoksi (kuva).
Ulospäästyäni hengitys höyrysi aamun viileydessä. Lämpötila oli seitsemän jälkeen vain muutaman asteen plussan puolella. Merkit viittasivat vahvasti siihen, että minulle mieluisa maratonkeli oli kehittymässä.
Metroasemalle hölkätessäni joku pysäytti minut ja kysyi englantia ranskaksi fraseeraten lähimmän metroaseman sijaintia. Yritin ensin selittää mutta kehotin sitten liittymään seuraan, kun sinne olin itsekin menossa. Jutellessamme kävi ilmi, että Riemukaarelle ja maratonille hänenkin matka veisi. Tavoitteista udellessani sain kuulla, että treenit on jääneet niin vähiin että riittävä haaste on selvitä reitistä läpi. Junaa odotellessamme seuraamme liittyi vielä kolmaskin maratoonari. Hän oli kaukaa etelästä. Etelä-Afrikan mies oli paria viikkoa aikaisemmin juossut Two Oceans Marathonin, 56 km. Tästä huolimatta hän aikoi tänään tavoitella kolmen tunnin alitusta. Käsittämätöntä!
Perillä suuntasimme maalialuetta kohti. Tavaroiden säilytyspaikat määräytyivät kilpailunumeron perusteella, joten teidemme erkaantuessa toivotimme toisillemme onnea kisaan. Vein pikkurepun säilytykseen ja palasin Champs-Elyseelle etsimään lähtöpaikkaani. Eliitti starttasi edestä, tietysti. Eliitin takana oli "preferentials" -ryhmä ja sen takana tavallisten kuolevaisten karsinat. Ne määräytyivät ilmoittautumisen yhteydessä annetun tavoiteajan mukaan; 3.00, 3.15, 3.30, 3.45, 4.00, 4.30. Itse olin arponut 3.15- ja 3.30-ryhmien välillä. Ensimmäinen tuntui liian kovalta ja toinen liian hitaalta. Lopulta olin kuitenkin valinnut kovemman vaihtoehdon. Ålandin rekordijuoksun jälkihuuman piikkiin sen kai voi laittaa.
Karsinat oli erotettu toisistaan metalliaidoin. En nähnyt selvää merkintää karsinan aikatavoitteesta, joten yritin ensin väärään karsinaan. Liian hitaaseen. Numerolappua näyttäessäni minua viittoiltiin eteenpäin. Oma pilttuu, keltainen ryhmä, löytyi lähempänä starttiviivaa. Katselin muita juoksijoita. Kovan näköisiä menijöitä. Hivuttauduin karsinan etuosaan kurkkimaan punaisen ryhmän juoksijoita. He näyttivät vielä kovemmilta. Vinttikoiramaiset kolmen tunnin murskaajat kiersivät hermostuneesti kehässään. Tila kävi ahtaaksi, joten palasin taaemmas. Tutun näköinen kuvaaja kipusi aidan päälle filmaamaan takanamme ollutta sinistä 3.30-ryhmää. Hän huudatti juoksijoita toisen pidellessä häntä paikoillaan. Sama heppu oli edellisaamun juoksua dokumentoimassa. Silloin hän istui johtoauton takakontissa kameran kanssa. Varmasti
olin osunut kuviin eturivistä siniristilipun kanssa. Juoksijoille on luvassa DVD-kooste tapahtumista, joten saas nähdä...
Ennen kisaa olin ystävältäni kuullut, että tuore ministerimmekin olisi mukana. Tarkistin asian ja kyllä, hän oli vieläpä samassa lähtöryhmässä kanssani. Arvelin yllätysministeriyden tuomien kiireiden estävän startin, enkä häntä karsinasta
bongannutkaan. Harmi, sillä olisihan ollut hauska vaihtaa pari sanaa vaikkapa Suomen NATO-kannasta. Myöhemmin tarkistin tuloslistan, eikä häntä siitäkään löytynyt. Olisihan asia käynyt ilmi jo aiemmin - Stubbin blogimerkinnästä 23.3. paljastuu selkävaiva, joka estää startin. Tullessa olin lentokoneessa lukenut tuoretta Blue Wings -lehteä (April 2008) ja siinä oli kirjoitushetken mepin kirjoittama juttu sporttisen kuvan (yhden käden punnerrus) kera 40-kymppisen haasteista. Eipä Stubb tainnut juttua kirjoittaessaan arvata, millaisia haasteita aivan kohta on edessä!
Karsinan takaosassa oli väljempää ja hölkkäilin pientä ympyrää ja tein hiukan drillejä kunnes huomasin että rakko on syytä tyhjentää. Karsinaan oli varattu kaksi urinointipistettä, kummassakin neljä asiakaspaikkaa ja jono molempiin kymmenkunta metriä. Asetuin jonon jatkoksi - sen madellessa eteenpäin tuskastuttavan hitaasti vilkuilin kelloani ja laskin montako juoksijaa edessäni vielä on. Vähän ennen starttia jänikset saapuivat karsinaan. Jäntevät vauhdittajat oli varustettu pitkin värikoodatuin viirein, joista aikatavoite näkyi myös numeroina. "Jänikset saavat mennä menojaan", ajattelin. Ehkä seuraavassa kisassa sitten 3.15-kyytiä voisi kokeilla... Vuoroni koitti kuin koittikin paria minuuttia ennen starttia.
Hetkeä ennen lähtölaukasta ilmassa lensi lämmittelyasuina käytettyjä puseroita ja muovipusseja. Oman pussini revin yltäni aivan viime hetkellä. Pamauksen jälkeen 29 706 juoksijaa lähti hitaasti vyörymään kohti lähtöviivaa. Olin suhteellisen edessä, joten kesti vain pari minuuttia päästä lähtöviivalle. Pääsin juoksemaan, käynnistin kellon ja pääsin tavoitevauhtiin samantien. Taktiikkani oli lähteä 4.40-4.50-vauhdilla liikkeelle niin että puolimatka tulisi vastaan noin 1.40 ajassa. Elyseesin pari kilometriä mentiin myötämäkeen, joten suurin haaste oli pitää vauhti kurissa. Juoksijoita oli paljon, mutta katu veti hyvin. Pariisin levein katu. Mielikuvani on, että osallistujamäärältään puolet pienemmässä Tukholmassa oli ahtaampaa. Juoksijamassa venyi nopeasti kilometrien mittaiseksi värikkääksi madoksi, ja madon hännän luikerrellessa laiskasti lähtöviivan yli kärki viiletti 3 minuutin kilometrivauhdissa jo Place de la Nation -aukiolla lähes 8 km päässä.
Mailin juostuamme kiersimme komean Concorde-aukion (Place de la Concorde) ja käännyimme Tuileriesin puiston (Jardin des Tuileries) pohjoispuolta reunustavalle Rue de Rivolille. Juoksin mahdollisimman rennosti, hienosta tunnelmasta ja näkymistä nautiskellen. Ensimmäinen 5 kilometriä täyttyi Saint-Paulin metroaseman kohdalla. Tuntui kuin kotikulmilla olisi juossut. Tähyilin samalla kadun varsia siltä varalta, että kulta ja Jempsu olisivat paikalla. Tosin olimme sopineet treffit vasta paluumatkalle, 25 km kohdalle. Kello näytti 23.55, mikä tarkoittaa noin 4.47 min/km -vauhtia - hyvin aikataulussa siis! Juoksu tuntui helpolta ja matka taittui hienojen aukioiden Bastillen ja Nationin kautta itään. Cours de Vincennesiltä käännyttiin jyrkästi etelään ja 10 km täyttyi ajassa 47.34 (5 km 23.39, 4.44 min/km), edelleen aikatalussa.
10 kilometrin kohdan jälkeen tippui muutama vesipisara. Vedin lippalakin syvemmälle päähän niin että kasvot pysyisivät kuivana. Join noin 5 kilometrin välein, välillä nappasin magnesiumilla höystetyn vesipullon juomavyöstäni ja välillä otin mukaani 0.33 L vesipullon järjestäjien huoltopisteestä. Ennakkoarviointini varmistui nähtyäni huoltopisteet; en 25 km kohdalla ottaisi enää uutta juomavyötä, sillä pärjäisin hyvin vesipullojen varassa (kuva).
Porte Doréen metroaseman kohdalla reitti kääntyi jälleen itään, alitimme kehätien (Boulevard Périphérique) ja saavuimme Vincennesin puistoon (Bois de Vincennes). Puistossa juoksin osan matkaa reitin vieressä olevaa hiekkapolkua, koska arvelin sen kimmoisana säästävän vähän jalkoja loppukilometrejä ajatellen. Otin lippalakin pois päästäni ja tungin sen juomavyön alle. 15 km täyttyi puisto-osuuden aikana ajassa 1.11.02 (5 km 23.28, 4.42 min/km), kaikki ok yhä vaan. Myös puisto-osuuden varrella oli katsojia, joskin selvästi vähemmän kuin kaupungissa. Pari orkesteria osui tällekin osuudelle - mieleen jäi ainakin ratsastusasuinen ryhmä.
Käännyimme paluumatkalle länteen, alitimme jälleen kehätien ja saavuimme huutomyrskyn saattelemina cityyn. Paikoitellen reitti kapeni muutaman metrin levyiseksi sankan yleisömeren kansoittaessa kadunvarret. Puolimatka täyttyi ajassa 1.39.41. Kulki aavistuksen suunniteltua kovempaa, mutta juoksu tuntui edelleen niin tuoreelta kuin tässä vaiheessa pitääkin.
25 kilometriä saavutettiin reitin kaarrettua Seinen pohjoista rantaa seuraavalle Georges Pompidou -kadulle. Kello näytti 1.58.13 (15 - 25 km väli 47.11, 4.43 min/km), kaikki ok. Bongasin kullan ja Jempsun sovitusta paikasta. Vaihdoin pari sanaa, pusut ja jätin juomavyön ja lippiksen (kuva).
Georges Pompidou -katu sukeltaa muutamaan otteeseen tunneliin. Jostakin syystä tunneleiden hämärässä vauhti tuntui väkisin hidastuvan 5.00 min/km -tasolle. Yritin kuitenkin pitää juoksun rentona ja rytmin kohdallaan. Samoihin aikoihin kisan voittaja 20-vuotias etiopialainen Tsegaye Kebede purjehti maaliviivalle. 20-vuotias nuorukainen paransi ennätystään puolitoista minuuttia - kello näytti 2.06.40. Mihin mies vielä ehtiikään?
Itse punnersin kohti 30 kilometrin maagista rajapyykkiä ja tunsin, että juoksun eteen pitää jo tehdä työtä. Eiffelin tuttu maamerkki näkyi jo kaukaa Seinen toisella rannalla, mutta en jaksanut siitä innostua. Ajattelin, että "siinä se nyt on, ihaile sitä". Kääntäessäni päätäni vasemmalle, en kuitenkaan tuntenut suurta ihastusta, vaan aistin niskani kivistyksen. 30 km tuli vastaan ajassa 2.22.35 (5 km 24.22, 4.52 min/km) ja nyt aloin ensi kertaa laskeskella mihin loppuaikaan yltäisin. "12 km maaliin... 12 x 5 minuuttia tekee tunnin, siis 3.22 ja jotakin on haarukassa", ajattelin. Rekordi on mahdollinen!
Samaan aikaan naisten nopein, Kenian Martha Komu lipui maaliin. Hän paransi ennätystään upeat 7 minuuttia, mikä tuolla tasolla on todella paljon. 2.25.33 merkitsee sitä, että kilometrit taotaan noin 3.27 -tahtiin! Sopii koettaa miltä yksikin annos maistuu. Hiukan Komun jälkeen oman sarjani nopein, Patrick Brevilet rynnisti perille ajassa 2.27.40 (3.30 min/km!).
32 km kohdalla kello näytti 2.32.29 (2 km 9.54, 4.57 min/km). Tulin hitaammaksi. Laskelmat tarkentuivat; "Jos juoksen viimeisen 10.195 km 50 minuuttiin, loppuaika olisi noin 3.22 - ennätysvauhdissa siis edelleen, mutta helppoa se ei tulisi olemaan...", tuumailin. Aloin psyykkaamaan itseäni. Yritin huijata itseni uskomaan, että nyt kyse on oikeastaan enää vain kympin kisasta. Alle on tosin juostu 30 km, mutta mitäs siitä! Nyt juostaan kymppi. Vain kymppi. Mietin millä tuntumalla se kymppi kisassa juostaan. Kovaahan se mennään, mutta ensi kilometrit pitäisi kuitenkin malttaa. Niinpä en alkanut raastamaan, vaikka psyykkauksen myötä vauhti nousikin. 35 km väliajasta 2.47.02 voi laskea, että vastamäestä huolimatta vauhti petraantui. Kolme kilometriin kului 14.33 (4.51 min/km) ja edellinen 5 km 24.27 (4.54 min/km) eli olin "back in business". Näin syvälliseen laskentoon en tosin juoksun tässä vaiheessa enää kyennyt.
35 km kohdalla vastamäki jyrkkeni ja niinpä huoltopisteen kohdalla lähes kaikki ympärilläni olevat juoksijat tuntuivat pysähtyvän kävelemään. Voitin kiusauksen, nappasin vesipullon ja jatkoin sinnikkäästi juoksua. Tiukalta tuntuvassa vastamäessä tihensin rytmiä ja pumppasin käsillä. 180 askelta minuutissa askeltaen ohitin kymmeniä juoksijoita. Noin 37 kilometrin kohdalla näin pienen lammikon takana vastaantulevia juoksijoita. Onnekkaat olivat menossa ihan oikeaan suuntaan, kohti maalia. Minun ja kanssakärsijöiden taas piti jatkaa väärään suuntaan, etelään ja tehdä parin kilometrin mittainen lenkki Boulognen puistossa (Bois de Boulognes). Puiston näkymistä en jaksanut nauttia vaan pumppasin ankarasti eteenpäin. Kovasta yrityksestä huolimatta 38 kilometrin kohdalla kello näytti jo 3.02.35 eli edelliseen 3 kilometriin oli tuhrautunut 15.33. 5.11 min/km -vauhtisena tämä olikin juoksuni hitain pätkä. Tästä huolimatta sijoitukseni koheni kovaa vauhtia (30 kilometrin kohdalla noin 4900, maalissa noin 4150!). Nyt ei anneta periksi! 39 km kohdalla kello näytti 3.07.30 (edellinen kilometri 4.55) eli pääsin takaisin alle 5 min/km -tahtiin. Laskeskelin, että 15 minuuttia maaliin, loppuaika siis suunnilleen 3.22. Nyt on taisteltava! Pariisiin asti on tultu ja rekordi tehdään vaikka väkisin. Heitin modatun puseron pois ja panin kaikki peliin. Kolme kilometriä. Kolme kilometriä!
Puhkuin ja puhisin, läähätin ja lähes läkähdyin. Karjahtelinkin. Toivottavasti en kenenkään juoksijan sieluun aiheuttanut vammaa eläimellisellä raivollani. 41 km tuli vastaan ajassa 3.17.13 (2 km 9.43, 4.52 min/km) eli onnistuin hieman kiihdyttämään vauhtiani. Tähyilin toiveikkaana maalin suuntaan - mieltäni olisi kovasti lämmittänyt näky Riemukaaresta. Se olisi merkki piinan pikaisesta päätöksestä. Kovin kauaa en tätä kidutusta enää jaksaisi. Ja maratonko hieno laji? Miksi ihmeessä ihmislapsi kiusaa itseään tällä tavalla? Ajatukset risteilivät mielessäni ja taistelin. Taistelin!
Iäisyydeltä tuntuneen ajan kuluttua kaarsin aukion kautta maalisuoralle. Ihmiset huusivat ja laitoin peliin viimeiset voimanrippeet. Vauhti kiihtyi kuin kiihtyikin 3.58 min/km-tasolle. Taivas, paratiisi, maaliviiva. Kello seis. Tarkistin voipuneena ajan, 3.22.44 (1.195 km 5.31), siis rekordi. En kuitenkaan jaksanut iloita, vaan nojasin aitaa vasten henkisesti ja fyysisesti loppuunajettuna. Tunnemyrskyä kesti noin minuutin verran. Kuulin jonkun kysyvän "Savá monsieur?" Nyökkäsin. Vähitellen pintaan hiipi onnen tunne. Tein sen. Tein sen. Tein sen! Talven vaikeuksista huolimatta tein sen. Pariisissa! Yes! On tämä hieno laji. On se!
-gs
(jatkuu...)
Tänään on se päivä.
Hikipisaroita oli vuodatettu.
Loskassa oli kynnetty.
Maratonvauhtisia tempoja oli vedetty rekkoja peläten.
Nastalenkkareilla oli jääpolanteisia teitä rouskittu.
Pitkiksiä oli juostu.
Välillä oli juostu hyvissäkin keleissä.
Ja ennen kaikkea tammikuun loppuun asti oli tehty korvaavia. Lokakuun lopun Ahvenanmaan maratonin jälkeen oli tarkoituksenikin ollut pitää juoksuvapaata aikaa joitakin viikkoja, jotta kaikki olisi niin henkisesti kuin fyyisesti valmista uuteen peruskuntokauteen. Joulukuussa juoksua aloitellessa jalkojen kanssa oli kuitenkin ollut pientä oireilua enkä halunnut riskeerata, joten päätin pitää juoksuvapaata kunnes paikat varmasti kestäisivät. Niinpä kuntopyörän mäkiohjelman, hiihdon ja kuntosalin parissa oli menty paljon suunniteltua pidemmälle. Tammikuun puolivälissä olin laskeskellut, että aika alkaa käymään vähiin Pariisin suhteen ja ehdin jo eittää hyvästit rekordille. Kunhan kruisaillaan läpi, olin kertonut kavereille.
Sain kuitenkin juoksut käyntiin tammikuun lopussa ja treeni alkoi puremaan varsin hyvin. Kunto tuntui nousevan nopeaan tahtiin. Tempot otin ohjelmaan maaliskuussa ja tärkeimmät maratonvauhtiset harjoitukset kahta viikkoa ja viikkoa ennen olivat antaneet viitteitä, että ennätys olisi sittenkin mahdollinen. Olin määrittänyt tavoitteet kolmitasoisesti:
Unelma: alle 3.20
Hyvä tulos: 3.20-3.25
Perusjuoksu: 3.25-3.30
Ja tänään. Today's the day - showtime!
Aamupala, aamutoimet, juoksukamat ylle; pitkät juoksutrikoot, hihaton paita, modattu pitkähihainen, juomavyö, lippis... Kymmenen vuotta vanhat teipin ja liiman avulla kasassapysyvät 200-grammaiset Adidas EQT Teftengat alle. Tästä tulisi niiden viimeinen kisa. Chippi oikeaan ja pod vasempaan kenkään. Pikkureppuun pusero ja takki, muovipussi päälle ja menoksi (kuva). Ulospäästyäni hengitys höyrysi aamun viileydessä. Lämpötila oli seitsemän jälkeen vain muutaman asteen plussan puolella. Merkit viittasivat vahvasti siihen, että minulle mieluisa maratonkeli oli kehittymässä.
Metroasemalle hölkätessäni joku pysäytti minut ja kysyi englantia ranskaksi fraseeraten lähimmän metroaseman sijaintia. Yritin ensin selittää mutta kehotin sitten liittymään seuraan, kun sinne olin itsekin menossa. Jutellessamme kävi ilmi, että Riemukaarelle ja maratonille hänenkin matka veisi. Tavoitteista udellessani sain kuulla, että treenit on jääneet niin vähiin että riittävä haaste on selvitä reitistä läpi. Junaa odotellessamme seuraamme liittyi vielä kolmaskin maratoonari. Hän oli kaukaa etelästä. Etelä-Afrikan mies oli paria viikkoa aikaisemmin juossut Two Oceans Marathonin, 56 km. Tästä huolimatta hän aikoi tänään tavoitella kolmen tunnin alitusta. Käsittämätöntä!
Perillä suuntasimme maalialuetta kohti. Tavaroiden säilytyspaikat määräytyivät kilpailunumeron perusteella, joten teidemme erkaantuessa toivotimme toisillemme onnea kisaan. Vein pikkurepun säilytykseen ja palasin Champs-Elyseelle etsimään lähtöpaikkaani. Eliitti starttasi edestä, tietysti. Eliitin takana oli "preferentials" -ryhmä ja sen takana tavallisten kuolevaisten karsinat. Ne määräytyivät ilmoittautumisen yhteydessä annetun tavoiteajan mukaan; 3.00, 3.15, 3.30, 3.45, 4.00, 4.30. Itse olin arponut 3.15- ja 3.30-ryhmien välillä. Ensimmäinen tuntui liian kovalta ja toinen liian hitaalta. Lopulta olin kuitenkin valinnut kovemman vaihtoehdon. Ålandin rekordijuoksun jälkihuuman piikkiin sen kai voi laittaa.
Karsinat oli erotettu toisistaan metalliaidoin. En nähnyt selvää merkintää karsinan aikatavoitteesta, joten yritin ensin väärään karsinaan. Liian hitaaseen. Numerolappua näyttäessäni minua viittoiltiin eteenpäin. Oma pilttuu, keltainen ryhmä, löytyi lähempänä starttiviivaa. Katselin muita juoksijoita. Kovan näköisiä menijöitä. Hivuttauduin karsinan etuosaan kurkkimaan punaisen ryhmän juoksijoita. He näyttivät vielä kovemmilta. Vinttikoiramaiset kolmen tunnin murskaajat kiersivät hermostuneesti kehässään. Tila kävi ahtaaksi, joten palasin taaemmas. Tutun näköinen kuvaaja kipusi aidan päälle filmaamaan takanamme ollutta sinistä 3.30-ryhmää. Hän huudatti juoksijoita toisen pidellessä häntä paikoillaan. Sama heppu oli edellisaamun juoksua dokumentoimassa. Silloin hän istui johtoauton takakontissa kameran kanssa. Varmasti
olin osunut kuviin eturivistä siniristilipun kanssa. Juoksijoille on luvassa DVD-kooste tapahtumista, joten saas nähdä...
Ennen kisaa olin ystävältäni kuullut, että tuore ministerimmekin olisi mukana. Tarkistin asian ja kyllä, hän oli vieläpä samassa lähtöryhmässä kanssani. Arvelin yllätysministeriyden tuomien kiireiden estävän startin, enkä häntä karsinasta
bongannutkaan. Harmi, sillä olisihan ollut hauska vaihtaa pari sanaa vaikkapa Suomen NATO-kannasta. Myöhemmin tarkistin tuloslistan, eikä häntä siitäkään löytynyt. Olisihan asia käynyt ilmi jo aiemmin - Stubbin blogimerkinnästä 23.3. paljastuu selkävaiva, joka estää startin. Tullessa olin lentokoneessa lukenut tuoretta Blue Wings -lehteä (April 2008) ja siinä oli kirjoitushetken mepin kirjoittama juttu sporttisen kuvan (yhden käden punnerrus) kera 40-kymppisen haasteista. Eipä Stubb tainnut juttua kirjoittaessaan arvata, millaisia haasteita aivan kohta on edessä!
Karsinan takaosassa oli väljempää ja hölkkäilin pientä ympyrää ja tein hiukan drillejä kunnes huomasin että rakko on syytä tyhjentää. Karsinaan oli varattu kaksi urinointipistettä, kummassakin neljä asiakaspaikkaa ja jono molempiin kymmenkunta metriä. Asetuin jonon jatkoksi - sen madellessa eteenpäin tuskastuttavan hitaasti vilkuilin kelloani ja laskin montako juoksijaa edessäni vielä on. Vähän ennen starttia jänikset saapuivat karsinaan. Jäntevät vauhdittajat oli varustettu pitkin värikoodatuin viirein, joista aikatavoite näkyi myös numeroina. "Jänikset saavat mennä menojaan", ajattelin. Ehkä seuraavassa kisassa sitten 3.15-kyytiä voisi kokeilla... Vuoroni koitti kuin koittikin paria minuuttia ennen starttia.
Hetkeä ennen lähtölaukasta ilmassa lensi lämmittelyasuina käytettyjä puseroita ja muovipusseja. Oman pussini revin yltäni aivan viime hetkellä. Pamauksen jälkeen 29 706 juoksijaa lähti hitaasti vyörymään kohti lähtöviivaa. Olin suhteellisen edessä, joten kesti vain pari minuuttia päästä lähtöviivalle. Pääsin juoksemaan, käynnistin kellon ja pääsin tavoitevauhtiin samantien. Taktiikkani oli lähteä 4.40-4.50-vauhdilla liikkeelle niin että puolimatka tulisi vastaan noin 1.40 ajassa. Elyseesin pari kilometriä mentiin myötämäkeen, joten suurin haaste oli pitää vauhti kurissa. Juoksijoita oli paljon, mutta katu veti hyvin. Pariisin levein katu. Mielikuvani on, että osallistujamäärältään puolet pienemmässä Tukholmassa oli ahtaampaa. Juoksijamassa venyi nopeasti kilometrien mittaiseksi värikkääksi madoksi, ja madon hännän luikerrellessa laiskasti lähtöviivan yli kärki viiletti 3 minuutin kilometrivauhdissa jo Place de la Nation -aukiolla lähes 8 km päässä.
Mailin juostuamme kiersimme komean Concorde-aukion (Place de la Concorde) ja käännyimme Tuileriesin puiston (Jardin des Tuileries) pohjoispuolta reunustavalle Rue de Rivolille. Juoksin mahdollisimman rennosti, hienosta tunnelmasta ja näkymistä nautiskellen. Ensimmäinen 5 kilometriä täyttyi Saint-Paulin metroaseman kohdalla. Tuntui kuin kotikulmilla olisi juossut. Tähyilin samalla kadun varsia siltä varalta, että kulta ja Jempsu olisivat paikalla. Tosin olimme sopineet treffit vasta paluumatkalle, 25 km kohdalle. Kello näytti 23.55, mikä tarkoittaa noin 4.47 min/km -vauhtia - hyvin aikataulussa siis! Juoksu tuntui helpolta ja matka taittui hienojen aukioiden Bastillen ja Nationin kautta itään. Cours de Vincennesiltä käännyttiin jyrkästi etelään ja 10 km täyttyi ajassa 47.34 (5 km 23.39, 4.44 min/km), edelleen aikatalussa.
10 kilometrin kohdan jälkeen tippui muutama vesipisara. Vedin lippalakin syvemmälle päähän niin että kasvot pysyisivät kuivana. Join noin 5 kilometrin välein, välillä nappasin magnesiumilla höystetyn vesipullon juomavyöstäni ja välillä otin mukaani 0.33 L vesipullon järjestäjien huoltopisteestä. Ennakkoarviointini varmistui nähtyäni huoltopisteet; en 25 km kohdalla ottaisi enää uutta juomavyötä, sillä pärjäisin hyvin vesipullojen varassa (kuva).Porte Doréen metroaseman kohdalla reitti kääntyi jälleen itään, alitimme kehätien (Boulevard Périphérique) ja saavuimme Vincennesin puistoon (Bois de Vincennes). Puistossa juoksin osan matkaa reitin vieressä olevaa hiekkapolkua, koska arvelin sen kimmoisana säästävän vähän jalkoja loppukilometrejä ajatellen. Otin lippalakin pois päästäni ja tungin sen juomavyön alle. 15 km täyttyi puisto-osuuden aikana ajassa 1.11.02 (5 km 23.28, 4.42 min/km), kaikki ok yhä vaan. Myös puisto-osuuden varrella oli katsojia, joskin selvästi vähemmän kuin kaupungissa. Pari orkesteria osui tällekin osuudelle - mieleen jäi ainakin ratsastusasuinen ryhmä.
Käännyimme paluumatkalle länteen, alitimme jälleen kehätien ja saavuimme huutomyrskyn saattelemina cityyn. Paikoitellen reitti kapeni muutaman metrin levyiseksi sankan yleisömeren kansoittaessa kadunvarret. Puolimatka täyttyi ajassa 1.39.41. Kulki aavistuksen suunniteltua kovempaa, mutta juoksu tuntui edelleen niin tuoreelta kuin tässä vaiheessa pitääkin.
25 kilometriä saavutettiin reitin kaarrettua Seinen pohjoista rantaa seuraavalle Georges Pompidou -kadulle. Kello näytti 1.58.13 (15 - 25 km väli 47.11, 4.43 min/km), kaikki ok. Bongasin kullan ja Jempsun sovitusta paikasta. Vaihdoin pari sanaa, pusut ja jätin juomavyön ja lippiksen (kuva).
Georges Pompidou -katu sukeltaa muutamaan otteeseen tunneliin. Jostakin syystä tunneleiden hämärässä vauhti tuntui väkisin hidastuvan 5.00 min/km -tasolle. Yritin kuitenkin pitää juoksun rentona ja rytmin kohdallaan. Samoihin aikoihin kisan voittaja 20-vuotias etiopialainen Tsegaye Kebede purjehti maaliviivalle. 20-vuotias nuorukainen paransi ennätystään puolitoista minuuttia - kello näytti 2.06.40. Mihin mies vielä ehtiikään?
Itse punnersin kohti 30 kilometrin maagista rajapyykkiä ja tunsin, että juoksun eteen pitää jo tehdä työtä. Eiffelin tuttu maamerkki näkyi jo kaukaa Seinen toisella rannalla, mutta en jaksanut siitä innostua. Ajattelin, että "siinä se nyt on, ihaile sitä". Kääntäessäni päätäni vasemmalle, en kuitenkaan tuntenut suurta ihastusta, vaan aistin niskani kivistyksen. 30 km tuli vastaan ajassa 2.22.35 (5 km 24.22, 4.52 min/km) ja nyt aloin ensi kertaa laskeskella mihin loppuaikaan yltäisin. "12 km maaliin... 12 x 5 minuuttia tekee tunnin, siis 3.22 ja jotakin on haarukassa", ajattelin. Rekordi on mahdollinen!
Samaan aikaan naisten nopein, Kenian Martha Komu lipui maaliin. Hän paransi ennätystään upeat 7 minuuttia, mikä tuolla tasolla on todella paljon. 2.25.33 merkitsee sitä, että kilometrit taotaan noin 3.27 -tahtiin! Sopii koettaa miltä yksikin annos maistuu. Hiukan Komun jälkeen oman sarjani nopein, Patrick Brevilet rynnisti perille ajassa 2.27.40 (3.30 min/km!).
32 km kohdalla kello näytti 2.32.29 (2 km 9.54, 4.57 min/km). Tulin hitaammaksi. Laskelmat tarkentuivat; "Jos juoksen viimeisen 10.195 km 50 minuuttiin, loppuaika olisi noin 3.22 - ennätysvauhdissa siis edelleen, mutta helppoa se ei tulisi olemaan...", tuumailin. Aloin psyykkaamaan itseäni. Yritin huijata itseni uskomaan, että nyt kyse on oikeastaan enää vain kympin kisasta. Alle on tosin juostu 30 km, mutta mitäs siitä! Nyt juostaan kymppi. Vain kymppi. Mietin millä tuntumalla se kymppi kisassa juostaan. Kovaahan se mennään, mutta ensi kilometrit pitäisi kuitenkin malttaa. Niinpä en alkanut raastamaan, vaikka psyykkauksen myötä vauhti nousikin. 35 km väliajasta 2.47.02 voi laskea, että vastamäestä huolimatta vauhti petraantui. Kolme kilometriin kului 14.33 (4.51 min/km) ja edellinen 5 km 24.27 (4.54 min/km) eli olin "back in business". Näin syvälliseen laskentoon en tosin juoksun tässä vaiheessa enää kyennyt.
35 km kohdalla vastamäki jyrkkeni ja niinpä huoltopisteen kohdalla lähes kaikki ympärilläni olevat juoksijat tuntuivat pysähtyvän kävelemään. Voitin kiusauksen, nappasin vesipullon ja jatkoin sinnikkäästi juoksua. Tiukalta tuntuvassa vastamäessä tihensin rytmiä ja pumppasin käsillä. 180 askelta minuutissa askeltaen ohitin kymmeniä juoksijoita. Noin 37 kilometrin kohdalla näin pienen lammikon takana vastaantulevia juoksijoita. Onnekkaat olivat menossa ihan oikeaan suuntaan, kohti maalia. Minun ja kanssakärsijöiden taas piti jatkaa väärään suuntaan, etelään ja tehdä parin kilometrin mittainen lenkki Boulognen puistossa (Bois de Boulognes). Puiston näkymistä en jaksanut nauttia vaan pumppasin ankarasti eteenpäin. Kovasta yrityksestä huolimatta 38 kilometrin kohdalla kello näytti jo 3.02.35 eli edelliseen 3 kilometriin oli tuhrautunut 15.33. 5.11 min/km -vauhtisena tämä olikin juoksuni hitain pätkä. Tästä huolimatta sijoitukseni koheni kovaa vauhtia (30 kilometrin kohdalla noin 4900, maalissa noin 4150!). Nyt ei anneta periksi! 39 km kohdalla kello näytti 3.07.30 (edellinen kilometri 4.55) eli pääsin takaisin alle 5 min/km -tahtiin. Laskeskelin, että 15 minuuttia maaliin, loppuaika siis suunnilleen 3.22. Nyt on taisteltava! Pariisiin asti on tultu ja rekordi tehdään vaikka väkisin. Heitin modatun puseron pois ja panin kaikki peliin. Kolme kilometriä. Kolme kilometriä!
Puhkuin ja puhisin, läähätin ja lähes läkähdyin. Karjahtelinkin. Toivottavasti en kenenkään juoksijan sieluun aiheuttanut vammaa eläimellisellä raivollani. 41 km tuli vastaan ajassa 3.17.13 (2 km 9.43, 4.52 min/km) eli onnistuin hieman kiihdyttämään vauhtiani. Tähyilin toiveikkaana maalin suuntaan - mieltäni olisi kovasti lämmittänyt näky Riemukaaresta. Se olisi merkki piinan pikaisesta päätöksestä. Kovin kauaa en tätä kidutusta enää jaksaisi. Ja maratonko hieno laji? Miksi ihmeessä ihmislapsi kiusaa itseään tällä tavalla? Ajatukset risteilivät mielessäni ja taistelin. Taistelin!
Iäisyydeltä tuntuneen ajan kuluttua kaarsin aukion kautta maalisuoralle. Ihmiset huusivat ja laitoin peliin viimeiset voimanrippeet. Vauhti kiihtyi kuin kiihtyikin 3.58 min/km-tasolle. Taivas, paratiisi, maaliviiva. Kello seis. Tarkistin voipuneena ajan, 3.22.44 (1.195 km 5.31), siis rekordi. En kuitenkaan jaksanut iloita, vaan nojasin aitaa vasten henkisesti ja fyysisesti loppuunajettuna. Tunnemyrskyä kesti noin minuutin verran. Kuulin jonkun kysyvän "Savá monsieur?" Nyökkäsin. Vähitellen pintaan hiipi onnen tunne. Tein sen. Tein sen. Tein sen! Talven vaikeuksista huolimatta tein sen. Pariisissa! Yes! On tämä hieno laji. On se!
-gs
(jatkuu...)
tiistaina, huhtikuuta 15, 2008
Paris 4.-9.4. (kisan aattopäivä; mm. Montmartre ja pää kainalossa juoksenteleva piispa sekä juoksupaidan modausta veitsellä... )
Avenue Foch oli suljettu liikenteeltä ja niinpä sain kaikessa rauhassa kävellä kohti yhtä Pariisin tunnetuinta monumenttia. Place Charles de Gaullella sijaitseva massiivinen Riemukaari (kuva) teki taas vaikutuksen. Itse asiassa pitäisi kai puhua Voittokaaresta tai Voitonkaaresta, sillä ranskalaiset kutsuvat tätä Napoleonin vuonna 1806 alkuunsaattamaa ja lopullisesti vasta 1836 valmistunutta monumenttia nimellä Arc de Triomphe. Siihen on kaiverrettu Napoleonin sodissa kuolleiden nimet ja sen juurelle on myöhemmin tehty tuntemattoman sotilaan hauta. 
Järkäle mikä järkäle - 49.5 metrin korkeus, 45 metrin leveys ja 22 metrin syvyys tekee siitä maailman suurimman tämäntyyppisen rakennelman. Aukostahan voisi lentää vaikka pienkoneella läpi. Ja juuri sen Charles Godefroy tekikin vuonna 1919 (kuva)!Kiersin monumentin ja pääsin ihailemaan legendaarista Champs-Élysées -katua. "Tästä starttaa iso kisa huomisaamuna", ajattelin. Tämä maailman kauneimmaksi sanottu Pariisin levein katu täyttyisi aamulla hermostuneista juoksijoista, joilla on
mielessään vain yksi asia; selättää 42.2 kappaletta kilometrejä tai muuten ne selättäisivät juoksijan.
Hyppäsin metroon ja ajoin jo kotoisalta tuntuvaa linjaa nro 1 tutulle Saint-Paulin asemalle. Jempsu ja kulta olivat juuri syöneet aamupalan, söin vähän itsekin ja lähdimme sitten Place des Vosgesille. Leikkituokion jälkeen päätimme suunnata Pariisin korkeimmalle kukkulalle, "Marttyyrien vuorelle". Montmartren kerrotaan saaneen nimensä, kun Pariisin ensimmäinen piispa Pyhä Denis mestattiin siellä vuonna 272. Tarinan mukaan piispa ei teloituksesta hätkähtänyt, vaan nappasi päänsä kainaloon ja kirmasi karkuun (kuva). Uskottavamman tarinan mukaan nimi tulee roomalaisten Mars-jumalalle rakennuttamasta temppelistä (Mons Martius).Montmartren juurella sijaitsee klassinen karuselli, Ameliestakin tuttu ja menimme siihen koko perhe. Lyhyehkön ajelun jälkeen nousimme mäelle ja muistelimme samalla syksyä 1988, jolloin kipusimme ylös samaa reittiä. Vähän ennen huippua sijaitseva suihkulähde tuntui tutulta ja totesinkin tästä kullalle. Sain kuulla, että meillä on kuva jossa seison kyseisessä suihkulähteessä. Noo - se oli varmaankin ollut lämmin päivä... tai jotakin.
Kukkulan huipulla sijaitseva aurinkoisen päivän sattuessa valkoisena hohtava Sacré-Coeur (kuva) lienee Pariisin tunnetuimpia kirkkoja Notre-Damen ohella. Hengähdimme hetken kirkossa ja jatkoimme sitten läheiselle taiteilija-aukiolle (Carré aux artistes). Muotokuvan piirtäjät, karikatyristit, silhuettistit saksineen ja monet muut löytyivät tutuilta paikoiltaan. 
Evästeltyämme viereisessä pikkupuistossa laskeuduimme Boulevard de Clichylle. Ostimme täytetyt patongit Moulin Rougen kulmalta (kuva). Pitkä jono luikerteli kohti kuuluisaa myllyä. Tanssishow ja Doriss-tytöt hyöhenineen saivat jäädä toiseen kertaan, sillä palasimme asunnolle.
Herkuttelimme tukevalla pasta-aterialla ja tytön nukahdettua laitoin juoksuvarusteet kuntoon; magnesiumilla höystetty vesi pulloihin, kisanumero uuteen paitaan ja kymmenen vuotta vanhan juoksupaidan raaka modifiointi lyhyeksi veitsellä (kuva). Arvioin hihattoman juoksupaidan käyvän liian kepeäksi, sillä odotettavisa oli vain muutama lämpöaste starttihetkeksi. Valmistauduin siihen, että heittäisin paidan menemään kun sopiva käyntilämpötila on saavutettu. Sovimme 25 km kohdalle treffipaikan, jossa antaisin pois tyhjän juomavyön.Sitten vaan unta palloon, herätys olisi klo 5.30, reilu kolme tuntia ennen starttia.
-gs
(jatkuu...)
Kuvalähteet
Omia kuvia, paitsi
Lentokone: http://www.histoire-image.org/photo/portfolio/bour2_godefroy_001i.jpg
St Denis: http://www.terrace.qld.edu.au/academic/lote/french/notredame/Denis.gif
Paris 4.-9.4. (Marathon Expo ja Breakfast Run)
Lentomatkasta jäi vielä mainitsematta että tapasin koneessa lopputyöni opponentin 17 vuoden takaa - silloinen yliassistentti, nykyinen professori oli matkalla Pariisin kautta Milanoon pitämään esitelmää käytettävyyteen liittyvistä asioista. Mukava oli kuulumisia vaihtaa. Ja takanamme istui entinen oikeusministeri. Erääseen toiseen exministeriimme, kaksinkertaiseen sellaiseen törmäsimme paria päivää myöhemmin lähikaupassamme mutta siitä myöhemmin.
Hetken hengähdettyämme lähdimme ulos kartoittamaan lähiympäristöä - Place des Vosges oli luonteva paikka aloittaa. Aurinko paistoi lämpimästi ja kaunis aukio - Pariisin vanhin, Marais'n rauhalliseksi keitaaksi kutsuttu - oli täynnä elämää. Leikkiviä lapsia, nurmikolla makoilevia koululaisia ja opiskelijoita... Yhdessä porukassa innostuttiin pistämään painiksi (kuva) - niin se aurinko piristää!
Tyylilleen tyypillisesti Jempsu liittyi nopeasti leikkivien lasten joukkoon eikä yhteisen kielen puuttuminen näyttänyt vauhtia hidastavan. Ihailin symmetristä 140 m x 140 m kokoista aukiota, jonka Henrik IV rakennutti 1600-luvun alussa. Aukion keskellä on Louis XVIII:n patsas ja jokaisella kulmalla suihkulähde. Kulta kävi sillä välin etsimässä ruokakaupan ja tuli kohta parin ruokakassin kanssa takaisin. Evästeltiin kevyesti ja mentiin asuntoomme evästelemään tukevammin.
Marathon Expo pidettiin Porte de Versailles -keskuksessa (Parc des Expositions) ja kun ilta oli vielä nuori, suuntasimme sinne numerolappua hakemaan. Metrolla ensin Concorden asemalle ja sitten linjaa 12 etelään lähes päätepysäkille saakka. Mitä lähemmäs määränpäätä saavuimme, sitä enemmän silmiin osui vinttikoiramaisia otuksia. Juoksijoita. Varma merkki siitä että oikeaan suuntaan oltiin menossa!
Kun ilmoittautuneita on 37 000, täytyy kisanumeroiden jakokin olla kohtuullisen tarkkaan mietitty. Kilpailijoille oli oma sisäänkäynti isoon expo-rakennukseen, muut saivat kulkea toisesta ovesta. Sisälle päästyäni olin isossa aulassa, jonka molemmin puolin oli pitkät pöydät. Oma sektori löytyi helposti ja sain A4-kirjekuoren, joka sisälsi kilpailunumeron ja kenkään kiinnitettävän chipin ajanottoa varten. Seuraavassa huoneessa jaettiin pikkureppuja ja muovipusseja ja seuraavassa Matrathon de Paris -teepaitoja. Toisin kuin vaikkapa Tukholman maratonilla, täällä sai maratonpaidan jo ennen starttia! Työnsin teepaidan muovipussiin ja kun hetken kuluttua aloin ylpeänä esittelemään paitaa kullalle ja Jempsulle ei sitä löytynytkään! Muovipussiksi luulemani olikin kisaa varten suunniteltu jonkinlainen lämmittelyasu. Siis aukot molemmissa päissä. Teepaita oli tietysti tippunut lattialle eikä sitä enää väentungoksessa löytynyt.
Oma vika tietysti, mutta menin silti takaisin teepaidan antaneen rouvan luokse. Ajattelin, että tämä ei kuitenkaan ymmärrä englantia, joten selitin tapahtuneen suomeksi ja esittelin samalla muovipussia. Hän pyöritteli päätään, nosteli käsiään ja sanoi jotakin ranskaksi. Selitin tapahtuneen uudestaan, englanniksi ja väritin onnettomia tapahtumakäänteitä käsiäni sinne tänne huitoen ja muovipussia esitellen. Taas sama reaktio. Case closed? Ei sentään, sillä joku toinen juoksija kuunteli ilmeisen myötätuntoisena ja selitti sitten jotakin rouvalle, ranskaksi. Sain kuin sainkin teepaidan! Merci beaucoup! Ilta pelastettu! Enkä taatusti työntänyt sitä muovipussiin...
Expossa oli tuotetta ja esittelijää joka lähtöön; kenkiä, paitoja, sukkia, housuja, maratonmatkoja, lisäravinteita, juomia... Valitsin nopeasti värikkään juoksupaidan (oranssi), jotta minut olisi helpompi bongata kisassa ja lähdimme pois.
Ajoimme metrolla vaihteeksi Bastillen asemalle, etsimme ruokapaikan ja söimme myöhäisen illallisen (ankkaa). Asunnolla laitoin juoksuvarusteet valmiiksi aamua varten, sillä päätin osallistua aamiaisjuoksuun (breakfast run, Uneso run, Course de l'UNESCO )
Heräsin puoli seitsemän aikoihin, söin kevyen aamupalan ja matkasin metrolla Cambronnen asemaa kohti. Vähitellen vaunu täyttyi haukottelevista juoksijoista ja perillä Unescon päämajan edessä orkesteri viritteli soittimiaan. Kohta ilmoille sinkoili pirteitä säveliä ja unenrippeet karisivatkin äkkiä silmistä (kuva). Aamiaisjuoksun idea ei ollut kilpailla, vaan tutustua toisiin ja hölkkäillä rauhallista tahtia (noin 6.30 min/km) noin 5.2 km. Osa osallistujista oli panostanut vaatetukseen - esimerkiksi brittien delegaatti herätti huomiota (kuva).
Jotenkin päädyin kantamaan Suomen lippua (kuva), kun ei muita suomalaisia tehtävään ilmaantunut. Niinpä eturivissä sitten mentiin ja olihan se mielenkiintoinen sight-seeing heräilevän suurkaupungin kaduilla! Komea oli reitti, Eiffelin tornin (kuva) ja Trocaderon kautta kuljettiin kohti Riemukaarta.
Maali oli samassa paikassa maratonin maalin kanssa. Loppusuoralla joidenkin hermo petti hölkkäilyyn ja he kirmasivat täyttä vauhtia maaliin. Itse hölkkäilin rauhassa ja tuumailin että katsotaanpa sitten huomenna kuka kirmaa... Maalissa oli tarjolla pientä purtavaa ja juotavaa sekä musiikkia (kuva). Poimin mukaani pari vesipulloa ja hiippailin kohti Riemukaarta.
-gs
(jatkuu...)
Hetken hengähdettyämme lähdimme ulos kartoittamaan lähiympäristöä - Place des Vosges oli luonteva paikka aloittaa. Aurinko paistoi lämpimästi ja kaunis aukio - Pariisin vanhin, Marais'n rauhalliseksi keitaaksi kutsuttu - oli täynnä elämää. Leikkiviä lapsia, nurmikolla makoilevia koululaisia ja opiskelijoita... Yhdessä porukassa innostuttiin pistämään painiksi (kuva) - niin se aurinko piristää!Tyylilleen tyypillisesti Jempsu liittyi nopeasti leikkivien lasten joukkoon eikä yhteisen kielen puuttuminen näyttänyt vauhtia hidastavan. Ihailin symmetristä 140 m x 140 m kokoista aukiota, jonka Henrik IV rakennutti 1600-luvun alussa. Aukion keskellä on Louis XVIII:n patsas ja jokaisella kulmalla suihkulähde. Kulta kävi sillä välin etsimässä ruokakaupan ja tuli kohta parin ruokakassin kanssa takaisin. Evästeltiin kevyesti ja mentiin asuntoomme evästelemään tukevammin.
Marathon Expo pidettiin Porte de Versailles -keskuksessa (Parc des Expositions) ja kun ilta oli vielä nuori, suuntasimme sinne numerolappua hakemaan. Metrolla ensin Concorden asemalle ja sitten linjaa 12 etelään lähes päätepysäkille saakka. Mitä lähemmäs määränpäätä saavuimme, sitä enemmän silmiin osui vinttikoiramaisia otuksia. Juoksijoita. Varma merkki siitä että oikeaan suuntaan oltiin menossa! Kun ilmoittautuneita on 37 000, täytyy kisanumeroiden jakokin olla kohtuullisen tarkkaan mietitty. Kilpailijoille oli oma sisäänkäynti isoon expo-rakennukseen, muut saivat kulkea toisesta ovesta. Sisälle päästyäni olin isossa aulassa, jonka molemmin puolin oli pitkät pöydät. Oma sektori löytyi helposti ja sain A4-kirjekuoren, joka sisälsi kilpailunumeron ja kenkään kiinnitettävän chipin ajanottoa varten. Seuraavassa huoneessa jaettiin pikkureppuja ja muovipusseja ja seuraavassa Matrathon de Paris -teepaitoja. Toisin kuin vaikkapa Tukholman maratonilla, täällä sai maratonpaidan jo ennen starttia! Työnsin teepaidan muovipussiin ja kun hetken kuluttua aloin ylpeänä esittelemään paitaa kullalle ja Jempsulle ei sitä löytynytkään! Muovipussiksi luulemani olikin kisaa varten suunniteltu jonkinlainen lämmittelyasu. Siis aukot molemmissa päissä. Teepaita oli tietysti tippunut lattialle eikä sitä enää väentungoksessa löytynyt.
Oma vika tietysti, mutta menin silti takaisin teepaidan antaneen rouvan luokse. Ajattelin, että tämä ei kuitenkaan ymmärrä englantia, joten selitin tapahtuneen suomeksi ja esittelin samalla muovipussia. Hän pyöritteli päätään, nosteli käsiään ja sanoi jotakin ranskaksi. Selitin tapahtuneen uudestaan, englanniksi ja väritin onnettomia tapahtumakäänteitä käsiäni sinne tänne huitoen ja muovipussia esitellen. Taas sama reaktio. Case closed? Ei sentään, sillä joku toinen juoksija kuunteli ilmeisen myötätuntoisena ja selitti sitten jotakin rouvalle, ranskaksi. Sain kuin sainkin teepaidan! Merci beaucoup! Ilta pelastettu! Enkä taatusti työntänyt sitä muovipussiin...
Expossa oli tuotetta ja esittelijää joka lähtöön; kenkiä, paitoja, sukkia, housuja, maratonmatkoja, lisäravinteita, juomia... Valitsin nopeasti värikkään juoksupaidan (oranssi), jotta minut olisi helpompi bongata kisassa ja lähdimme pois.
Ajoimme metrolla vaihteeksi Bastillen asemalle, etsimme ruokapaikan ja söimme myöhäisen illallisen (ankkaa). Asunnolla laitoin juoksuvarusteet valmiiksi aamua varten, sillä päätin osallistua aamiaisjuoksuun (breakfast run, Uneso run, Course de l'UNESCO )
Heräsin puoli seitsemän aikoihin, söin kevyen aamupalan ja matkasin metrolla Cambronnen asemaa kohti. Vähitellen vaunu täyttyi haukottelevista juoksijoista ja perillä Unescon päämajan edessä orkesteri viritteli soittimiaan. Kohta ilmoille sinkoili pirteitä säveliä ja unenrippeet karisivatkin äkkiä silmistä (kuva). Aamiaisjuoksun idea ei ollut kilpailla, vaan tutustua toisiin ja hölkkäillä rauhallista tahtia (noin 6.30 min/km) noin 5.2 km. Osa osallistujista oli panostanut vaatetukseen - esimerkiksi brittien delegaatti herätti huomiota (kuva).
Jotenkin päädyin kantamaan Suomen lippua (kuva), kun ei muita suomalaisia tehtävään ilmaantunut. Niinpä eturivissä sitten mentiin ja olihan se mielenkiintoinen sight-seeing heräilevän suurkaupungin kaduilla! Komea oli reitti, Eiffelin tornin (kuva) ja Trocaderon kautta kuljettiin kohti Riemukaarta. 
Maali oli samassa paikassa maratonin maalin kanssa. Loppusuoralla joidenkin hermo petti hölkkäilyyn ja he kirmasivat täyttä vauhtia maaliin. Itse hölkkäilin rauhassa ja tuumailin että katsotaanpa sitten huomenna kuka kirmaa... Maalissa oli tarjolla pientä purtavaa ja juotavaa sekä musiikkia (kuva). Poimin mukaani pari vesipulloa ja hiippailin kohti Riemukaarta.-gs
(jatkuu...)
maanantaina, huhtikuuta 14, 2008
Paris 4.-9.4. (valmistelut ja päivä 1)
Lokakuun lopun Åland Marathonin jälkeen mieleeni hiipi ajatus keväisestä kaupunkimaratonista, jonkinlaisesta loman ja maratonin yhdistelmästä. Tutkailin AIMS-maratonkalenteria (Association of International Marathons and Distance Races) ja poimin sieltä kullalle harkittavaksi puolenkymmentä vaihtoehtoa. Nizzan, Rotterdamin, Zürichin, Barcelonan ja Rooman ylitse nousi keväinen Pariisi, romanttisia mielikuvia herättävä taiteilijoiden, filosofien ja vallankumousten kaupunki.
Pariisi? Unelma-Anelman mukaan
"Pariisi on klassismia ja avantgardea, järjestystä ja sekamelskaa, estetiikkaa ja eksklusiivisuutta. Pariisi on satu, uni, (olo)tila, joka juontaa paljon kauemmaksi kuin Eiffeltorni ja Louvre... Pariisissa rakennukset, kaupunginosat ja kadut elävät omaa myyttistä elämäänsä. Olemme kaikki osa Pariisin unelmia... Jokaisessa meissä asuu pieni kapinallinen, joka uhmaa tasavaltaa Bastillen aukiolla. Toisaalta olemme suuria, väärinymmärrettyjä taitelijoita Montparnassen aamusumussa tai huippumalleja Champs-Elyséen muotikaduilla ja illan tullen olemme Pont Neufin rakastajia..."
Mainiosti kiteytetty - siispä Pariisiin!
Päätimme räätälöidä matkan omatoimisesti - viisi päivää tuntui sopivanmittaiselta
niin että ehtisimme rauhassa kaupungista nauttia. Vertaa.fi tarjosi
näppärän apuvälineen lento- ja hotellivaihtoehtojen tutkailuun. Päädyimme Air Francen lentoihin, lähtö 9 jälkeen keskiviikkona ja paluu klo 12 jälkeen keskiviikkona. Hinta noin 700 e koko perheeltä.
Majoituksen osalta mietimme alkuun hotellimajoitusta ja ehdimme varauksen jo tehdäkin. Huomasin sitten maratonsivuilta accommodation-linkin takaa muitakin vaihtoehtoja. Yellowstayn liikeidea on tarjota kodinomainen majoitus ja harkinnan jälkeen päätimme kokeilla tätä vaihtoehtoa. Halusimme huoneiston, jonka sijainti on hyvä sekä kaupunkiin tutustumisen että maratonreitin kannalta. Emme halunneet olla pelkästään ravintoloiden varassa, joten asunnossa piti olla oikea keittiö. Halusimme myös mahdollisuuden seurustella keskenämme tytön mentyä nukkumaan - niinpä erillinen makuuhuone oli must. Juuri sellaiselta vaikutti huoneisto nro 80 Marais'n alueella (3 rue Francs Bourgeois, kuvan punainen täplä). Viiden yön hinta oli noin 750 e, josta piti maksaa 20% etumaksu. Alkuun valitsemamme hotellihuone olisi ollut melko tarkkaan samanhintainen. Jälkikäteen voi todeta, että valinta osui kohdalleen niin sijainnin kuin itse asunnonkin osalta. Pariisilaistunut Maurelita oli aivan oikeassa kehuessaan aluetta minulle ennen reissua (kiitokset vielä muista hyvistä vinkeistä!).
Lähdimme matkaan jo torstaina, yövyimme Helsingissä siskoni luona ja hän myös heitti meidät aamulla lentoasemalle. Osoittautui, että lennon operoikin Finnair. Tämä oli pieni pettymys, olimmehan valinneet Air Francen nimenomaan siksi että pääsisimme ranskalaiseen ilmapiiriin heti koneessa. Finnair hoiti lennon hienosti, kuohuviinillä juhlistimme ja Jempsu (kuva) viihtyi lennolla, vanhalla rutiinilla. Tiettyyn hallitun (?) kaaoksen atmosfääriin pääsimmekin perillä Charles de Gaullen lentoasemalla. Helsinki-Vantaan järjestelmällisyyden jälkeen CDG:lla tuntui vallitsevan, sanokaamme, hyvin erilainen ilmapiiri. Lähtevät ja saapuvat matkustajat vaelsivat ahtaanoloisissa tiloissa sinne tänne. Monenlaista on kuitenkin nähty, joten adaptaatio paikallisiin olosuhteisiin tapahtui vanhalla rutiinilla ja matkatavarat kuitenkin löytyivät, vieläpä varsin nopeasti. Sitten vaan junalla kaupunkiin. Kunhan ensin kohtuullisen kokoiselta asemalta se junaosasto löytyy. Ja ne liput...
Kaupungissa vaihdoimme metrolinjalle 1, jota ajoimme Saint-Paulin asemalle. Parit portaat ylös ja suoraan keskelle katuvilinää. Aurinko paistoi ja Jempsu tietysti bongasi heti karusellin. Asuntomme sijaitsi parin sadan metrin päässä Place des Vosgesin välittömässä läheisyydessä, joten hetken karttaa pyöriteltyämme suuntasimme sinne. Ensin Francs Bourgeois-katua väärään suuntaan... Välttämätöntä lähiympäristön kartoitusta siis... Ja sitten Vosgesin suuntaan ja sieltähän sisäpihalle johtava sininen ovi nro 3 löytyikin. Se oli tietysti lukossa. Ja avainten pitäisi löytyä sisäpihalta postilaatikossa... Hmm...
Haasteita ja ongelmanratkaisua - sitähän matkustaminen osaltaan on. Hetken mietittyämme viereisen putiikin herra tuli avaamaan meille oven, saimme samalla ovikoodin (olisi muuten lukenut mukaanottamissani papereissa mutta kukapa niitä niin tarkkaan viitsii tavata...) ja pääsimme siirtymään ahtaaseen sisäpihalle johtavaan käytävään. Seuraava ovi oli lukossa, tietysti. Seinän postilaatikkorivistä löytyi kuin löytyikin yellowstayn lukitsematon postilaatikko. Jännitys tiivistyi...
Mainosten seasta löytyi nimelläni varustettu kirjekuori ja siitä kaksi avainta. Ihan kuin olisi lotossa saanut sievoisen voiton! Eikun sisäpihalle, ahtaat kierreportaat ylös toiseen kerrokseen ja asuntoon. Nopea katsaus huoneiston läpi ja kyllä, kaikki vaikutti siltä kuin nettisivut olivat antaneet ymmärtää. Kahteen suuntaan avautuvat ikkunat eivät tarjonneet elämää suurempia näköaloja, olimmehan sisäpihalla, mutta itse asunnossa kaikki tuntui olevan kohdallaan ja siistiä. Voilá!
-gs
(jatkuu...)
Pariisi? Unelma-Anelman mukaan
"Pariisi on klassismia ja avantgardea, järjestystä ja sekamelskaa, estetiikkaa ja eksklusiivisuutta. Pariisi on satu, uni, (olo)tila, joka juontaa paljon kauemmaksi kuin Eiffeltorni ja Louvre... Pariisissa rakennukset, kaupunginosat ja kadut elävät omaa myyttistä elämäänsä. Olemme kaikki osa Pariisin unelmia... Jokaisessa meissä asuu pieni kapinallinen, joka uhmaa tasavaltaa Bastillen aukiolla. Toisaalta olemme suuria, väärinymmärrettyjä taitelijoita Montparnassen aamusumussa tai huippumalleja Champs-Elyséen muotikaduilla ja illan tullen olemme Pont Neufin rakastajia..."
Mainiosti kiteytetty - siispä Pariisiin!
Päätimme räätälöidä matkan omatoimisesti - viisi päivää tuntui sopivanmittaiselta
niin että ehtisimme rauhassa kaupungista nauttia. Vertaa.fi tarjosi
näppärän apuvälineen lento- ja hotellivaihtoehtojen tutkailuun. Päädyimme Air Francen lentoihin, lähtö 9 jälkeen keskiviikkona ja paluu klo 12 jälkeen keskiviikkona. Hinta noin 700 e koko perheeltä.
Majoituksen osalta mietimme alkuun hotellimajoitusta ja ehdimme varauksen jo tehdäkin. Huomasin sitten maratonsivuilta accommodation-linkin takaa muitakin vaihtoehtoja. Yellowstayn liikeidea on tarjota kodinomainen majoitus ja harkinnan jälkeen päätimme kokeilla tätä vaihtoehtoa. Halusimme huoneiston, jonka sijainti on hyvä sekä kaupunkiin tutustumisen että maratonreitin kannalta. Emme halunneet olla pelkästään ravintoloiden varassa, joten asunnossa piti olla oikea keittiö. Halusimme myös mahdollisuuden seurustella keskenämme tytön mentyä nukkumaan - niinpä erillinen makuuhuone oli must. Juuri sellaiselta vaikutti huoneisto nro 80 Marais'n alueella (3 rue Francs Bourgeois, kuvan punainen täplä). Viiden yön hinta oli noin 750 e, josta piti maksaa 20% etumaksu. Alkuun valitsemamme hotellihuone olisi ollut melko tarkkaan samanhintainen. Jälkikäteen voi todeta, että valinta osui kohdalleen niin sijainnin kuin itse asunnonkin osalta. Pariisilaistunut Maurelita oli aivan oikeassa kehuessaan aluetta minulle ennen reissua (kiitokset vielä muista hyvistä vinkeistä!).
Lähdimme matkaan jo torstaina, yövyimme Helsingissä siskoni luona ja hän myös heitti meidät aamulla lentoasemalle. Osoittautui, että lennon operoikin Finnair. Tämä oli pieni pettymys, olimmehan valinneet Air Francen nimenomaan siksi että pääsisimme ranskalaiseen ilmapiiriin heti koneessa. Finnair hoiti lennon hienosti, kuohuviinillä juhlistimme ja Jempsu (kuva) viihtyi lennolla, vanhalla rutiinilla. Tiettyyn hallitun (?) kaaoksen atmosfääriin pääsimmekin perillä Charles de Gaullen lentoasemalla. Helsinki-Vantaan järjestelmällisyyden jälkeen CDG:lla tuntui vallitsevan, sanokaamme, hyvin erilainen ilmapiiri. Lähtevät ja saapuvat matkustajat vaelsivat ahtaanoloisissa tiloissa sinne tänne. Monenlaista on kuitenkin nähty, joten adaptaatio paikallisiin olosuhteisiin tapahtui vanhalla rutiinilla ja matkatavarat kuitenkin löytyivät, vieläpä varsin nopeasti. Sitten vaan junalla kaupunkiin. Kunhan ensin kohtuullisen kokoiselta asemalta se junaosasto löytyy. Ja ne liput...
Kaupungissa vaihdoimme metrolinjalle 1, jota ajoimme Saint-Paulin asemalle. Parit portaat ylös ja suoraan keskelle katuvilinää. Aurinko paistoi ja Jempsu tietysti bongasi heti karusellin. Asuntomme sijaitsi parin sadan metrin päässä Place des Vosgesin välittömässä läheisyydessä, joten hetken karttaa pyöriteltyämme suuntasimme sinne. Ensin Francs Bourgeois-katua väärään suuntaan... Välttämätöntä lähiympäristön kartoitusta siis... Ja sitten Vosgesin suuntaan ja sieltähän sisäpihalle johtava sininen ovi nro 3 löytyikin. Se oli tietysti lukossa. Ja avainten pitäisi löytyä sisäpihalta postilaatikossa... Hmm...
Haasteita ja ongelmanratkaisua - sitähän matkustaminen osaltaan on. Hetken mietittyämme viereisen putiikin herra tuli avaamaan meille oven, saimme samalla ovikoodin (olisi muuten lukenut mukaanottamissani papereissa mutta kukapa niitä niin tarkkaan viitsii tavata...) ja pääsimme siirtymään ahtaaseen sisäpihalle johtavaan käytävään. Seuraava ovi oli lukossa, tietysti. Seinän postilaatikkorivistä löytyi kuin löytyikin yellowstayn lukitsematon postilaatikko. Jännitys tiivistyi... Mainosten seasta löytyi nimelläni varustettu kirjekuori ja siitä kaksi avainta. Ihan kuin olisi lotossa saanut sievoisen voiton! Eikun sisäpihalle, ahtaat kierreportaat ylös toiseen kerrokseen ja asuntoon. Nopea katsaus huoneiston läpi ja kyllä, kaikki vaikutti siltä kuin nettisivut olivat antaneet ymmärtää. Kahteen suuntaan avautuvat ikkunat eivät tarjonneet elämää suurempia näköaloja, olimmehan sisäpihalla, mutta itse asunnossa kaikki tuntui olevan kohdallaan ja siistiä. Voilá!
-gs
(jatkuu...)
sunnuntai, huhtikuuta 13, 2008
Riemua riemukaarella
Unohtumaton oli reissu ja pisteenä iin päällä uusi rekordi - se kirjataan nyt 3.22.44, joten kyllä kelpasi maratonin muistomitalia riemukaaren maisemissa maistella...Luvassa on matkakertomus Pariisin kokemuksista ihan lähipäivinä - sattuu olemaan omaa aikaa kun tytöllä riittää ohjelmaa mummon ja papan kanssa. Kuusamossa siis ollaan...
-gs
torstaina, huhtikuuta 03, 2008
Paris, Paris... ja Marathon de Paris
Sääennusteen valossa lähes optimaalista keliä pukkaa juoksupäivälle... Eilen oli tarkoitus juosta 4 x 3 min 10K-vauhtia, mutta jostakin syystä lipsahti 5 x 3 min - ylilatauksen merkkejä ilmassa? Niin tai näin - kohta lähdetään Helsinkiin, huomenaamulla lento Pariisiin ja keskiviikkona takaisin Suomeen, toivottavasti monta hyvää kokemusta rikkaampana! Raportin tynkää saatan laittaa Pariisista, jos satun nettikahvilaan eksymään.
-gs
-gs
keskiviikkona, huhtikuuta 02, 2008
Kaikkien aikojen aprillipäivä?
Johan oli uutispäivä! Käänteissään uskomaton ja vielä joku väittää että politiikka on tylsää...
Stoori meni kai jotenkin näin
- IK tekstiviestittelee "tanssijattaren" kanssa
- IK kiistää tekstiviestitelleensä "tanssijattaren" kanssa
- IK:n naisystävä ja Tuurin kyläkauppias puolustavat IK:aa ja viittaavat ajojahtiin
- joku toimittaa "tanssijattaren" kännykän kolmannelle osapuolelle
- IK myöntää tekstiviestitelleensä "tanssijattaren" kanssa, työasioissa
- IK kiistää kiistäneensä tekstiviestitelleensä...
- IK toteaa ettei viesteissä "mitään suurta ihmissuhdedraamaa ole"
- IK yrittää kuitata tapahtuneen huumorilla
- IK pyytää anteeksi viestittelyään
- IK toteaa ettei lähettämiään viestejä "pyhäkoulussa esittäisi"
- sekä IK että "tanssijatar" eivät halua viestien julkaisemista
- kolmas taho julkistaa osan viesteistä aprillipäivänä
- IK saa lähteä, JK joutuu selittämään päätöstään vedet silmissä
- aprillipäivänä syntynyt AS astuu tilalle, aprillipäivänä
- - -
Tämä viikko on kerätty voimia Pariisin kisaa varten. Eilen hölkkäsin kevyesti viitisen kilometriä. Muutaman pikku avauksen tein ja todella herkältä tuntui meno; 4.30, 4.15, 4.00, 3.45 -min/km-vauhdit tuntuivat löytyvän kuin itsestään. Maratonin tavoitevauhti, 4.44-min/km-taso tuntui todella helpolta. Niin kuin sen pitääkin. Tämä on niitä hienoja hetkiä, kun tuntee olevansa kunnossa ja todelliset juhlat ovat edessä - 37 000 juoksijan joukossa saa ottaa mittaa itsestään. Juoksijan juhlaa. Juoksijoiden juhlaa.
-gs
Stoori meni kai jotenkin näin
- IK tekstiviestittelee "tanssijattaren" kanssa
- IK kiistää tekstiviestitelleensä "tanssijattaren" kanssa
- IK:n naisystävä ja Tuurin kyläkauppias puolustavat IK:aa ja viittaavat ajojahtiin
- joku toimittaa "tanssijattaren" kännykän kolmannelle osapuolelle
- IK myöntää tekstiviestitelleensä "tanssijattaren" kanssa, työasioissa
- IK kiistää kiistäneensä tekstiviestitelleensä...
- IK toteaa ettei viesteissä "mitään suurta ihmissuhdedraamaa ole"
- IK yrittää kuitata tapahtuneen huumorilla
- IK pyytää anteeksi viestittelyään
- IK toteaa ettei lähettämiään viestejä "pyhäkoulussa esittäisi"
- sekä IK että "tanssijatar" eivät halua viestien julkaisemista
- kolmas taho julkistaa osan viesteistä aprillipäivänä
- IK saa lähteä, JK joutuu selittämään päätöstään vedet silmissä
- aprillipäivänä syntynyt AS astuu tilalle, aprillipäivänä
- - -
Tämä viikko on kerätty voimia Pariisin kisaa varten. Eilen hölkkäsin kevyesti viitisen kilometriä. Muutaman pikku avauksen tein ja todella herkältä tuntui meno; 4.30, 4.15, 4.00, 3.45 -min/km-vauhdit tuntuivat löytyvän kuin itsestään. Maratonin tavoitevauhti, 4.44-min/km-taso tuntui todella helpolta. Niin kuin sen pitääkin. Tämä on niitä hienoja hetkiä, kun tuntee olevansa kunnossa ja todelliset juhlat ovat edessä - 37 000 juoksijan joukossa saa ottaa mittaa itsestään. Juoksijan juhlaa. Juoksijoiden juhlaa.
-gs
maanantaina, maaliskuuta 31, 2008
Earth Hour oli menestys
Osallistuimme tempaukseen kokonaisvaltaisesti; käänsin kotimme päävirtakytkimen 0-asentoon tunnin ajaksi. Jempsu nukahti samoihin aikoihin ja istuimme sitten kullan kanssa takkahuoneessa kynttilänvalossa. Mukava oli lämpimän takan napsumista kuunnella ja jutella niitä näitä.
Globaalisti earth hour onnistui hienosti - esimerkiksi Torontossa sähkönkulutus laski 264 MW tempauksen aikana ja Chigacon ja Pohjois-Illinoisin alueella havaittiin 5% vähennys (537 MW) sähkönkulutuksessa.
- - -
Juoksun osalta viikko 13 ja maaliskuu paketissa; 52.2 km / 279.7 km. Kuntopyörällä tein yhden harjoituksen - 52.9 km. Nyt lepäillään ja se iso kisahan on jo kohta... Starttihetkeen aikaa 5pv 18h. Matkalaukut kaivoin jo esille - pikkuhiljaa aletaan pakkailla.
Lehdistötiedotteen mukaan osallistujia onkin 37 000!
"Among the 37 000 competitors enlisted, 16.4% are women and 94 nationalities will be present. Close to 10 000 foreigners (30% of the competitors) including 2 994 English, 1070 Italians, 895 Germans, 785 Americans and 660 Belgians will be on the start line. (...)"
"Among the elite runners, the quality of the field promises a great battle that could even end up with a new event record, still held by Kenyan Mike Rotich in a time of 2h06’33 since the 2003 edition. The most impressive of the pack could this year be Japan’s Takaoka Toshinari whose personal record is 2h06’16. In the women’s race, the Ethiopians have again the ambition to put the name of one of their runners on the winners list. This year, Worknesh Tola (2h25’42) will be leading the team. Concerning the French, the best chance looks to be in the hands, or legs of James Theuri (2h14’05), who will have the mission to follow the leading group as far out as possible to hope for glory. (...)"
Isot on myös maratonexpon puitteet:
"From Thursday the 3rd to Saturday the 5th of April, Marathon Expo will freely open its doors at the Paris Parc des Expositions, Porte de Versailles (Hall 5). An international meeting point for the running world, Marathon Expo will offer to its 134 exhibitors
the possibility to present their events and their products to the 60 000 expected visitors."
Ja kaikenlaista lienee odotettavissa juoksureitin varrella:
"For the 200 000 spectators expected in the streets of the capital, it’ll certainly be a festive day. 75 musical and festive animations will transform the 42.195 kilometres of the course in a long colourful dancing and chanting snake."
-gs
Globaalisti earth hour onnistui hienosti - esimerkiksi Torontossa sähkönkulutus laski 264 MW tempauksen aikana ja Chigacon ja Pohjois-Illinoisin alueella havaittiin 5% vähennys (537 MW) sähkönkulutuksessa.
- - -
Juoksun osalta viikko 13 ja maaliskuu paketissa; 52.2 km / 279.7 km. Kuntopyörällä tein yhden harjoituksen - 52.9 km. Nyt lepäillään ja se iso kisahan on jo kohta... Starttihetkeen aikaa 5pv 18h. Matkalaukut kaivoin jo esille - pikkuhiljaa aletaan pakkailla.
Lehdistötiedotteen mukaan osallistujia onkin 37 000!
"Among the 37 000 competitors enlisted, 16.4% are women and 94 nationalities will be present. Close to 10 000 foreigners (30% of the competitors) including 2 994 English, 1070 Italians, 895 Germans, 785 Americans and 660 Belgians will be on the start line. (...)"
"Among the elite runners, the quality of the field promises a great battle that could even end up with a new event record, still held by Kenyan Mike Rotich in a time of 2h06’33 since the 2003 edition. The most impressive of the pack could this year be Japan’s Takaoka Toshinari whose personal record is 2h06’16. In the women’s race, the Ethiopians have again the ambition to put the name of one of their runners on the winners list. This year, Worknesh Tola (2h25’42) will be leading the team. Concerning the French, the best chance looks to be in the hands, or legs of James Theuri (2h14’05), who will have the mission to follow the leading group as far out as possible to hope for glory. (...)"
Isot on myös maratonexpon puitteet:
"From Thursday the 3rd to Saturday the 5th of April, Marathon Expo will freely open its doors at the Paris Parc des Expositions, Porte de Versailles (Hall 5). An international meeting point for the running world, Marathon Expo will offer to its 134 exhibitors
the possibility to present their events and their products to the 60 000 expected visitors."
Ja kaikenlaista lienee odotettavissa juoksureitin varrella:
"For the 200 000 spectators expected in the streets of the capital, it’ll certainly be a festive day. 75 musical and festive animations will transform the 42.195 kilometres of the course in a long colourful dancing and chanting snake."
-gs
keskiviikkona, maaliskuuta 26, 2008
Talvi - nyt
Keväisten juoksukelien unelmointi peittyy sakeaan lumipyryyn... Onneksi olen ehtinyt tärkeimmät harjoitukset Pariisin koitosta silmälläpitäen tehdä. Nautitaan nyt sitten talvesta ja lähdetään Jempsun kanssa tekemään lumitöitä!
-gs
ps. Terminen talvi tuli sentään eteläiseenkin Suomeen, mutta erikoiseen aikaan.
-gs
ps. Terminen talvi tuli sentään eteläiseenkin Suomeen, mutta erikoiseen aikaan.
tiistaina, maaliskuuta 25, 2008
Viikko 12 - hyvä viikko
Pääsiäinen sujui toisaalta leppoisasti ja toisaalta rankasti. Mökillä vietettiin mukavaa aikaa torstaista maanantaihin. Hyvää seuraa, hyvää ruokaa ja hyviä harjoituksia. Perjantaina ahkeroin pari tuntia saadakseni metri kertaa metri avannon lähes puolimetrisen jään peittämään järveen - jääsahaa ja tuuraa sai heiluttaa ihan tosissaan... Savusaunasta olikin sitten mukava pulahtaa järveen jäähtymään. Juoksutreenejä tein melko ahkerasti - pääsiäisen saldo 44 km.
- - -
11 päivän ja 22 tunnin kuluttua lähtölaukaus kajahtaa Riemukaarelta... Viikon juoksut sujuivat mukavasti, määrä väheni suunnitellusti viime viikosta ja lauantaina sain tehtyä hyvän maratonvauhtisen harjoituksen. Tällä viikolla määrä edelleen tippuu noin 50 kilometriin ja viikon avainharjoitus on noin kahdenkymmenen kilometrin lenkki, josta jälkimmäinen kymppi maratonvauhtisena.
ma -
ti pk/vk 9.8 km (sis. 3 km maravauhtisen osuuden)
ke pk/vk 6.6 km (sis. 4 km maravauhtisen osuuden)
to -
pe pk/vk 10.2 km (sis. 2.8 km maravauhtisen osuuden sekä muutama sprintti)
la pk/vk 27.8 km (sis. 22.4 km maravauhtista, 4.50 min/km)
su pk 6.5 km
yht 60.9 km (edell. viikko 92.0 km)
Lauantain treenin jälkeen vedin Jempsua järvenjäällä pulkasssa toista tuntia. Tytön nukkuessa päiväuniaan puntaroin Pariisin reissua ja juoksun osalta tavoitteet kiteytyivät kuin itsestään. Unelmia pitää aina olla, ja Pariisin kisan unelma on alittaa 3.20, mikä lauantain harjoituksen perusteella tuntuu mahdolliselta. Joskin se edellyttää että kaikki sujuu nappiin. Negatiivisella splitillä lähden tavoitteeseen tähtäämään ja se merkitsee ensimmäisen puoliskon "pidättelemistä" noin 1.41-1.42 aikaan.
Unelma: alle 3.20
Hyvä suoritus: 3.20-3.25
Perussuoritus: 3.25-3.30
-gs
ps. utuinen, onko parempi näin? ;)
- - -
11 päivän ja 22 tunnin kuluttua lähtölaukaus kajahtaa Riemukaarelta... Viikon juoksut sujuivat mukavasti, määrä väheni suunnitellusti viime viikosta ja lauantaina sain tehtyä hyvän maratonvauhtisen harjoituksen. Tällä viikolla määrä edelleen tippuu noin 50 kilometriin ja viikon avainharjoitus on noin kahdenkymmenen kilometrin lenkki, josta jälkimmäinen kymppi maratonvauhtisena.
ma -
ti pk/vk 9.8 km (sis. 3 km maravauhtisen osuuden)
ke pk/vk 6.6 km (sis. 4 km maravauhtisen osuuden)
to -
pe pk/vk 10.2 km (sis. 2.8 km maravauhtisen osuuden sekä muutama sprintti)
la pk/vk 27.8 km (sis. 22.4 km maravauhtista, 4.50 min/km)
su pk 6.5 km
yht 60.9 km (edell. viikko 92.0 km)
Lauantain treenin jälkeen vedin Jempsua järvenjäällä pulkasssa toista tuntia. Tytön nukkuessa päiväuniaan puntaroin Pariisin reissua ja juoksun osalta tavoitteet kiteytyivät kuin itsestään. Unelmia pitää aina olla, ja Pariisin kisan unelma on alittaa 3.20, mikä lauantain harjoituksen perusteella tuntuu mahdolliselta. Joskin se edellyttää että kaikki sujuu nappiin. Negatiivisella splitillä lähden tavoitteeseen tähtäämään ja se merkitsee ensimmäisen puoliskon "pidättelemistä" noin 1.41-1.42 aikaan.
Unelma: alle 3.20
Hyvä suoritus: 3.20-3.25
Perussuoritus: 3.25-3.30
-gs
ps. utuinen, onko parempi näin? ;)
sunnuntai, maaliskuuta 16, 2008
Viikko 11 - kova viikko
Juoksujen osalta viikosta tuli sitten tällainen (pk = peruskestävyys, vk = vauhtikestävyys, vr = verryttelyjuoksu):
ma 13 km (pk 6.5 + vk 6.0 + vr 0.5)
ti 9.9 km pk
ke 15.0 km (pk 10 + vk 4.7 + vr 0.3)
to 9.9 km pk
pe 15.0 km (pk 10 + vk 4.5 + vr 0.5)
la -
su pk 29.2 km, pari maravauhtista pätkää
yht 92 km
Nuo vk-osuudet meni noin 4.40 min/km -vauhdilla. Rytmityksen, hermotuksen ja tekniikan vuoksi juoksin myös 4.15-vauhtisia pätkiä. Pk-lenkit on olleet noin 5.20-5.40-vauhtisia, tämänpäiväisen keskivauhti 6.00 -tasolla parin vatsasta johtuneen kävelypätkän myötä.
Tämänpäiväinen oli viimeinen pitkä pitkis ennen Pariisia. Ensi viikonlopun pitkis on noin 20 km, josta 15 km maratonin tavoitevauhtia (joka lienee siellä 4.40 -tasolla mikä antaisi mukavan tuloksen maralle mutta katsotaan nyt vielä tuota aikatavoitetta tarkemmin pääsiäisen jälkeen).
-gs
ma 13 km (pk 6.5 + vk 6.0 + vr 0.5)
ti 9.9 km pk
ke 15.0 km (pk 10 + vk 4.7 + vr 0.3)
to 9.9 km pk
pe 15.0 km (pk 10 + vk 4.5 + vr 0.5)
la -
su pk 29.2 km, pari maravauhtista pätkää
yht 92 km
Nuo vk-osuudet meni noin 4.40 min/km -vauhdilla. Rytmityksen, hermotuksen ja tekniikan vuoksi juoksin myös 4.15-vauhtisia pätkiä. Pk-lenkit on olleet noin 5.20-5.40-vauhtisia, tämänpäiväisen keskivauhti 6.00 -tasolla parin vatsasta johtuneen kävelypätkän myötä.
Tämänpäiväinen oli viimeinen pitkä pitkis ennen Pariisia. Ensi viikonlopun pitkis on noin 20 km, josta 15 km maratonin tavoitevauhtia (joka lienee siellä 4.40 -tasolla mikä antaisi mukavan tuloksen maralle mutta katsotaan nyt vielä tuota aikatavoitetta tarkemmin pääsiäisen jälkeen).
-gs
lauantaina, maaliskuuta 15, 2008
Insinöörin viisaus ja ikävän olemus
Kelit ei vauhtijuoksuharjoitteita juuri nyt suosi - uutta lunta tuli kymmenisen senttiä viime yön aikana. Onneksi tein eilen tempojuoksun (pk-vauhdilla 10 + vk-vauhtia 4.5 + 0.5 verryttelyä) ja tänään otankin rennosti - joko kevyt 10 tai kokonaan välipäivä. Huomenna olisi pitkiksen vuoro, kolmisen tuntia juoksua olisi paikallaan tässä kohtaa, kolme viikkoa ennen h-hetkeä, Pariisin maratonia.
- - -
Käytiin tuossa koko porukka uimassa. Tyttö halusi äitinsä kanssa naisten puolelle, joten istuin itsekseni höyrysaunassa, suljin silmäni ja kuuntelin höyrykoneen kohinaa. Rauhallista. "Ikävä on rakkautta", kuulin jonkun sanovan. Joku isä oli saunassa kolmen lapsen kanssa ja jutteli jostakin.
Uimisen ja saunomisen jälkeen odottelin kahviossa ja selailin Seura-lehden tammikuun numeroa. Artikkeli Jorma Ollilasta. Mikä teki hänestä viisaan - tai ainakin niin pätevän että hänet valittiin Euroopan viisaiden ryhmän varapuheenjohtajaksi? Jutussa esiintyi mm. hänen serkkunsa, Markku Ollila, jonka lausunnoista jäi mieleen päällimmäiseksi tämä:
Mistä insinöörin viisaus tulee?
Insinöörin viisaus tulee siitä, että jossakin vaiheessa hän huomaa ettei tutkinnossa olekaan mitään ihmeellistä ja muuttuu sitten pikku hiljaa humanistiksi.
-gs
- - -
Käytiin tuossa koko porukka uimassa. Tyttö halusi äitinsä kanssa naisten puolelle, joten istuin itsekseni höyrysaunassa, suljin silmäni ja kuuntelin höyrykoneen kohinaa. Rauhallista. "Ikävä on rakkautta", kuulin jonkun sanovan. Joku isä oli saunassa kolmen lapsen kanssa ja jutteli jostakin.
Uimisen ja saunomisen jälkeen odottelin kahviossa ja selailin Seura-lehden tammikuun numeroa. Artikkeli Jorma Ollilasta. Mikä teki hänestä viisaan - tai ainakin niin pätevän että hänet valittiin Euroopan viisaiden ryhmän varapuheenjohtajaksi? Jutussa esiintyi mm. hänen serkkunsa, Markku Ollila, jonka lausunnoista jäi mieleen päällimmäiseksi tämä:
Mistä insinöörin viisaus tulee?
Insinöörin viisaus tulee siitä, että jossakin vaiheessa hän huomaa ettei tutkinnossa olekaan mitään ihmeellistä ja muuttuu sitten pikku hiljaa humanistiksi.
-gs
tiistaina, maaliskuuta 11, 2008
Hammaslääkärissä
Siinä tuolissa maatessa ehtii miettimään kaikenlaista. Siis ihan koko aika ei mene jännittäessä. 45 minuutin session paras hetki on kuitenkin, kun saa luvan nousta. Homma hoidettu, kaksi ongelmaa korjattu ja seuraavan kerran palataan asiaan parin vuoden kuluttua. Huh, I made it.
- - -
Kelit on nyt kevääseen päin kovasti kallellaan. Tosin Ilmatieteen laitoksen mukaan eteläisimmässä Suomessa ei talvea ollutkaan. Juoksun kannalta on tietysti hyvä että tiet sulaa ja pito paranee. Ennen Pariisin koitosta pitää vielä saada kovavauhtisia harjoituksia tehtyä.
-gs
- - -
Kelit on nyt kevääseen päin kovasti kallellaan. Tosin Ilmatieteen laitoksen mukaan eteläisimmässä Suomessa ei talvea ollutkaan. Juoksun kannalta on tietysti hyvä että tiet sulaa ja pito paranee. Ennen Pariisin koitosta pitää vielä saada kovavauhtisia harjoituksia tehtyä.
-gs
maanantaina, maaliskuuta 10, 2008
Ajan henki
Tyttö keksi tarinan nimeltään "Ajan henki" ja pyysi sen myös kirjoittamaan:
Olipa kerran kaksi kissaa. Ja olipa kaksi koiranpentua. Ja oli kaksi peuranpoikaa. Ja yksi pieni karitsa. Ja olipa kerran kaksi voipunutta hiirulaista.
Ja sitten hiirulaiset lähtivät isän kanssa retkelle. Ja peuran isompi tyttö lähti yksin kouluun. Ja vauva on myös vähän isompi, se lähti isomman peuran kanssa kouluun. Ja isikin lähti kouluun.
Ja peurat lähti retkelle, hiihtämään.
- - -
Eilen tyttö osallistui ensimmäiseen hiihtokisaansa. Omasta halusta, tietysti. Mukavahenkinen kolmen kaupunginosayhdistyksen järjestämä tapahtuma makkaratulineen, kahveineen ja hernekeittoineen. Palkintojenjako tapahtui juhlallisesti palkintokorokkeen kera. Pronssia tuli.
- - -
Lauantain tiukahkon vk-treenin (13 km kiihtyvästi) jälkeen en lähtenyt eilen pitkistä raskaaseen keliin tarpomaan, vaan vedinkin pk-harjoitteen kuntopyörällä. 52.9 km (90 min) sujui leppoisasti mäkiohjelman parissa takkahuoneen ikkunasta lumista maisemaa katsellen ja radiota kuunnellen. Tänään taas juostaan. Pariisin maraton siintää vajaan neljän viikon päässä. Kunto tuntuu olevan nousussa. Pieni ongelma on, ettei sopivaa puolimaratonkisaa löydy Pariisin alle. Pitänee pääsiäispyhinä mökkimaisemista mitata reitti itse ja kiskaista kova treeni siellä. Vaikka silloin ei tule yhtä kovasti itseään kiusattua kuin kisatilanteessa.
-gs
Olipa kerran kaksi kissaa. Ja olipa kaksi koiranpentua. Ja oli kaksi peuranpoikaa. Ja yksi pieni karitsa. Ja olipa kerran kaksi voipunutta hiirulaista.
Ja sitten hiirulaiset lähtivät isän kanssa retkelle. Ja peuran isompi tyttö lähti yksin kouluun. Ja vauva on myös vähän isompi, se lähti isomman peuran kanssa kouluun. Ja isikin lähti kouluun.
Ja peurat lähti retkelle, hiihtämään.
- - -
Eilen tyttö osallistui ensimmäiseen hiihtokisaansa. Omasta halusta, tietysti. Mukavahenkinen kolmen kaupunginosayhdistyksen järjestämä tapahtuma makkaratulineen, kahveineen ja hernekeittoineen. Palkintojenjako tapahtui juhlallisesti palkintokorokkeen kera. Pronssia tuli.
- - -
Lauantain tiukahkon vk-treenin (13 km kiihtyvästi) jälkeen en lähtenyt eilen pitkistä raskaaseen keliin tarpomaan, vaan vedinkin pk-harjoitteen kuntopyörällä. 52.9 km (90 min) sujui leppoisasti mäkiohjelman parissa takkahuoneen ikkunasta lumista maisemaa katsellen ja radiota kuunnellen. Tänään taas juostaan. Pariisin maraton siintää vajaan neljän viikon päässä. Kunto tuntuu olevan nousussa. Pieni ongelma on, ettei sopivaa puolimaratonkisaa löydy Pariisin alle. Pitänee pääsiäispyhinä mökkimaisemista mitata reitti itse ja kiskaista kova treeni siellä. Vaikka silloin ei tule yhtä kovasti itseään kiusattua kuin kisatilanteessa.
-gs
sunnuntai, maaliskuuta 02, 2008
Missä miehet ratsastaa
Euroviisu-finaalia tuli seurailtua ja Teräsbetonin hauska rymistely ratsasti voittoon. Sitä tuli loppupeleissä itsekin äänestettyä, vaikka en kyseistä genreä omimmaksi jutuksi koekaan. Jipun Kanna minut oli ensikierroksen suosikkini.
- - -
Helmikuussa painopiste siirtyi hiihdosta ja kuntopyörästä juoksuun:
juoksu: 167 km
luisteluhiihto: 52 km
kuntopyörä: 16.9 km
Tästä on hyvä jatkaa 5 viikon viritystä kohti Pariisia.
-gs
- - -
Helmikuussa painopiste siirtyi hiihdosta ja kuntopyörästä juoksuun:
juoksu: 167 km
luisteluhiihto: 52 km
kuntopyörä: 16.9 km
Tästä on hyvä jatkaa 5 viikon viritystä kohti Pariisia.
-gs
lauantaina, helmikuuta 23, 2008
42 päivää - 42 kilometriä (ja 195 metriä)
Pariisin maraton lähestyy. Lääkärikin antoi luvan ja kirjoitti todistuksen, jonka perusteella minulla ei ole lääketieteellistä estettä osallistua urheilutapahtumaan. "(...) examination of (...) reveals no contraindications for participating in sports competitions (...)." Enpä ole ennen moista todistusta juoksukisaan tarvinnut. Joissakin maissa lääkärintodistus on välttämätön ennen kuin starttiviivalle pääsee.
Lääkäri innostui kovin, kun kerroin mihin todistuksen tarvitsen. Ranskaa alkoi minulle haastelemaan. Valitettavasti oma osaamiseni rajoittuu pariin fraasiin, joten vilkasta keskustelua emme saaneet aikaan. Ranskaksi siis. Minkäänlaista. Suomeksi kylläkin. Kävi ilmi, että lääkäri oli aivan hiljattain käynyt viimeksi Pariisissa. Kertoi muutoksista, joita kaupunki hänen silmissään on läpikäynyt parin vuosikymmenen aikana. Kerroin maratonreitistä, majoituksesta sekä parinkymmenen vuoden takaisista Pariisin muistoistani. Kihlattuni kanssa kävin siellä vuonna 1988 ja seuraavanna vuonna vaimoni kanssa. Sama ihminen. Ja nyt matkaamme koko perhe. Lääkäriltä lähtiessäni heitin au revoirin.
42 päivän kuluttua klo 8.45 on tarkoitus löytää itseni Riemukaarelta 35 000 muun juoksijan kanssa. Lähtölaukauksen pamahdettua luvassa on hieno ja hikinen sight-seeing (maratonreitti google maps -sovelluksessa).
-gs
Lääkäri innostui kovin, kun kerroin mihin todistuksen tarvitsen. Ranskaa alkoi minulle haastelemaan. Valitettavasti oma osaamiseni rajoittuu pariin fraasiin, joten vilkasta keskustelua emme saaneet aikaan. Ranskaksi siis. Minkäänlaista. Suomeksi kylläkin. Kävi ilmi, että lääkäri oli aivan hiljattain käynyt viimeksi Pariisissa. Kertoi muutoksista, joita kaupunki hänen silmissään on läpikäynyt parin vuosikymmenen aikana. Kerroin maratonreitistä, majoituksesta sekä parinkymmenen vuoden takaisista Pariisin muistoistani. Kihlattuni kanssa kävin siellä vuonna 1988 ja seuraavanna vuonna vaimoni kanssa. Sama ihminen. Ja nyt matkaamme koko perhe. Lääkäriltä lähtiessäni heitin au revoirin.
42 päivän kuluttua klo 8.45 on tarkoitus löytää itseni Riemukaarelta 35 000 muun juoksijan kanssa. Lähtölaukauksen pamahdettua luvassa on hieno ja hikinen sight-seeing (maratonreitti google maps -sovelluksessa).
-gs
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)