"Että olisimme yhtä"

"Että olisimme yhtä niin kuin Vapahtaja rukoili kerran Olisimme yhtä että toteutuisi rakkaus Herran."

Zero Nine: Kuusi hevirokkaria Kuusamosta

Tuli vastaan hieno dokkari vuodelta 1987. Kotikylän pojat.

Pappilan Puistoblues, Kannus

Iloinen koko perheen musiikkitapahtuma piknikin merkeissä järjestettiin 18.8.2018 Kannuksessa Pappilan puistossa!

Ohjelmassa esiintyivät

- Suur-Lohtaja Blues Band
- Kannuksen soittokunta
- Joona Hernesniemi -Duo
- Leijat
- Yucca & Palmut

Tilaisuuden juonsivat Oscu Kannussaari & Elina Yli-Jylhä.

Tapahtuman järjestivät Kannuksen seurakunta, KAMU, Kannuksen soittokunta, Osuuskunta Riemuriihi, Kannuksen Korvenkävijät ja Kannuksen Martat. Sponsoreina toimivat Kannuksen kaupunki, Lestijoki-lehti, Osuuspankki, Säästöpankki, Kannustalo ja Kannuksen Lihakauppa.

Kun sä meet hämmennyksen pyhän luo...

Tämä on huikean kaunista.

Teea Aarnio - Avaruus

"kun mä painan silmät kii
sisältäni tuuli käy
pidemmälle spiraaliin
laajemmalti läpi kehää näy
tyhjyydestä tunteisiin
tunteen läpi taivaisiin
kehon ääriviivoilla
korvaamattomin lahja
venytän mun viivoja
kutsun ääretöntä avaruutta

pyörii pyörii pyörii maailma
pyörii pyörii pyörii ei katkea

kun sä meet
hämmennyksen pyhän luo
niin sä teet
tilaa joka rauhan tuo
venytä sun viivoja
kutsu ääretöntä avaruutta

pyörii pyörii pyörii maailma
pyörii pyörii pyörii ei katkea
pyörii pyörii pyörii mun suruissa
pyörii pyörii pyörii vapaana
vapaana"

Ihmelapsi

260 vuotta sitten Salzburgissa syntyi vauva, jolle annettiin kasteessa nimeksi Johannes Chrysostomus Wolfgangus Theophilus. Komea nimi! Nimi ei ehkä kuulosta tutulta, mutta kun se täydennetään sukunimellä, jokainen tietää kenestä on kysymys. Ensimmäinen sävellys syntyi 4-vuotiaana, sinfonia 8-vuotiaana ja ooppera 11-vuotiaana.

Mozart! Ihmelapsi! Mozart nimettiin pyhimys Johannes Krysostomoksen mukaan. Hän oli 300-luvulla elänyt piispa, joka puhui paljon vallan, rikkauden ja hyvinvoinnin väärinkäytöksiä vastaan. Kansa tykkäsi, mutta papisto ja valtaeliitti eivät. Lopulta keisari Arkadios karkotti Johanneksen ja hän kuoli matkalla karkotuspaikkaansa.

"Hyveen alku ja loppu on rakkaus."
- Johannes Krysostomus

Eternal Flame

Kasarihaaste jatkuu; Phil Collins, Pelle Miljoona, Lori Singer... Jatketaan feminiinisellä linjalla - Banglesin "Eternal Flame" vuodelta 1988 on sakeaa siirappia. Levyltä vuonna 1989 irrotettu single nousi ykköseksi yhdeksässä maassa. Molemmat vuodet ovat elämässäni hyvin merkittäviä - helmikuussa 88 mentiin silloisen tyttöystävän kanssa kihloihin ja syyskuussa 89 naimisiin (ja yhä ollaan).

Nenäliinat esiin

80-luvun biisihaaste jatkuu...

Phil Collinsin (In the Air Tonight) ja Pelle Miljoonan (Juokse villi lapsi) miehisen ryskeen jälkeen on ehdottomasti paikallaan tasapainottaa asetelmaa feminiinisellä elementillä. 80-luvulla minuun teki vaikutuksen monen monta naisartistia alkaen Madonnasta ja päättyen vaikkapa Joan Jettiin. Mutta enpä mene niihin, vaan sukellan sumeilematta 80-luvun suosikkisarjaan. Fame! Minun ikäpolvi tietää heti mistä on kysymys. Luulen, että se on love or hate. Minulla ehdottomasti ensimmäistä. Tarkoitan nyt sitä ensimmäistä tuotantokautta 82-83. Sarja lahjakkaiden nuorten amerikkalaisten koulunkäynnistä iski kuin miljoona volttia. Laulua, tanssia, komiikkaa, ihmissuhteita... Jokainen jakso piti nähdä! Valitsen tämän illan biisiksi Lori Singerin ja "It's gonna be a long night". Nenäliinat esiin.

Juokse villi lapsi!

Eilen saamani tehtävä jatkuu. Yks kaveri heitti kyllä todella pahan - pitäisi pystyä valitsemaan 80-luvun biisejä 5 (viisi) kappaletta. Oi ja voi! Materiaalia on aivan liikaa... Mission impossible! Voi olla että on valittava sittenkin kymmenen kappaletta. Tai kaksikymmentä... 80-luku osui teini-iän herkkiin vuosiin, joten tällä aikamatkalla mennään todella ytimeen...

Eilen siis Phil Collins ja "In the Air Tonight". Tänään aikakone johtaa vuoteen 1980. Pelle Miljoona räjäytti tajunnan yläasteella. Muistan hyvin kun musiikintunnilla leikittiin levyraatia, jossa kukin sai vuorollaan valita mikä kappale soitetaan. Eksymän Virpi soitatti legendaarisen "Tahdon rakastella sinua". Olihan se lyriikka heviä yläasteikäisen korvissa :)

En nyt kuitenkaan valitse kyseistä biisiä, vaan tämän toisen samalta levyltä. "Juokse villi lapsi" on alkuvoimaista rymistelyä alusta loppuun ja resonoi mukavasti yläasteella alkaneen juoksuharrastukseni kanssa. Siis vola kaakkoon ja tossut liikkeelle!

Universaali kieli

Hymy, ystävällinen katse, oven avaaminen, kosketus, halaus... Voimme kommunikoida lukemattomin tavoin riippumatta siitä, puhummeko samaa kieltä. Olen kuullut, että matematiikka on universaali kieli. Ehkä näin on, mutta koen että musiikki koskettaa ja yhdistää kokonaisvaltaisemmin. Siinä missä matematiikka alleviivaa älyä, musiikki ravitsee sydäntä. Ohessa oiva esimerkki.

A Hard Day's Night in Mikkeli

Opiskelijat väsäsivät viime talvena videon. Genre ei ole suosikkini, mutta tyylikkäästi on tehty, vauhdikasta on meno ja nuoruuden into on kova. Ja on kylmä, -34C.

Kahvikutsut

Jempsu tykkää kirjoittaa viestejä. Hiljattain sain kutsun;

KAVIKUS
TSUTTU
NYTENE
PORKA
NAPOL
ULTA

JOSEKSYT
ESOITAKA
NUMERO
4078991
787

Sananvälit ja rivijaot siis vielä hakusessa mutta eiköhän nuo sitten alla viimeistään syksyllä kirkastumaan kun ensimmäiselle luokalle tie vie.

Sing It Back To Me (Bring It Back)

Alla letkeät joulupäivän videoterveiset kolmen viikon takaa Las Palmasista. Espanjankielen taitoiset voivat minua paremmin tulkita Luisin aloitusspiikin. Facebookin hän siinä mainitsee. Ni Funk Ni Fank löytyy naamakirjasta, sinne siis tykkäämään jos tykkäätte. Me tykättiin. Video todistaa että moni muukin tykkäsi. Kauniimman puoliskon eläytyminen esitykseen ilmenee myös.



-gs

Ni Funk Ni Fank - Blame It On The Boogie

Jatketaan videolinjalla ja musiikkimuistolla Las Palmasista.

Joulupäivänä saimme nauttia Ni Funk Ni Fank -nimisen ryhmän mainiosta esityksestä kävelykadulla. Konsertin jälkeen juttelimme bändin sielun, kitaristi Luis Merinon sekä upeaäänisen laulajan, Esther Suarezin kanssa. Sympaattisia ihmisiä! Viime viikolla Luis otti yhteyttä ja pyysi minua lataamaan nettiin keikalta kuvaamaani materiaalia.

Tässä ensimmäiset maistiaiset:



-gs

1980-luvun alun taikaa (musiikkimuistoja, osa n)

80-luvun alussa Kuusamon Kino-Nilolla järjestettiin disko ja sinnehän piti mennä silloisen tyttöystävän kanssa. Ohjelmassa oli musavisa, jossa nopein kappaleen tunnistaja palkittiin.

Pari tahtia kun tuli tätä niin erehtymisen vaaraa ei ollut.



Palkinto?




Nimikirjoituksilla varustettuna.

En varsinainen fani koskaan ollut, koska Beatles oli nuoruuteni #1. Mutta tämä balladi on kuva nuoren romantikon sisimmästä.



Ja balladien balladi nuoruuteni vuosilta on tietysti tämä



taas aamulla heräilen
vierestäs venytellen
varpaitani naksutellen
olen onnellinen

nuuhkin ihoasi kivaa on
lämpimässä alla
lämpimässä alla peiton
jonka alle aamun,aamun,aamunkoiton
suo maailma
joka mulle soi ton,soi ton
Päävoiton

Kun balladiosastolle päädyin niin ehkä kauneinta suomalaista rocklyriikkaa jousien kera. Isokynä itse. Samoja aikoja edellisten kanssa.



"Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni
Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli
Pieni ja hento ote - siinä kaikki

Olemisen riemu ei ravistele olkapäitä
Runoilijan kehto ei ole ruusuista tehty koskaan
Hiljaisuuden huntu ei milloinkaan petä kuulijaa
Mikä nämä yhdistää? Rakkaus suureen elämään"

Ja tietysti Fame! Tämä TV-sarja 1982-84 oli jotakin käsittämätöntä.

- Jorma Ronkainen (onnessa.com)

Fame

Muunmuassa näiden tahtiin sitä 80-luvun alussa vartuttiin. Ensimmäisen tuotantokauden TV-sarjaa liimauduttiin katsomaan ja ihmettelemään amerikkalaisten nuorten laulu- ja tanssitaitoja. Jostakin syystä sarja nousi tänään mieleen ja kun youtubeen kurkistin niin tietysti sieltä nämäkin sarjan klassikkobiisit löytyy...

Starmaker



It's Gonna Be a Long Night (Texasin Corpus Christissä vuonna 1957 syntynyt näyttelijä, sellisti ja laulaja Lori Singer teki muutamaa vuotta myöhemmin merkittävän roolin elokuvssa Foot Loose ja syrjäytti valintaprosessissa Madonnan).



Life is a celebration

Desdemona

Be my music

(kuva http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/6/63/Famedvd.JPG)

Omituisuuksia (musiikkimuistoja 7)

Nata haastoi minut kertomaan omituisuuksistani.

Omituisuus on tietysti aina suhteellista - olla omituinen suhteessa johonkin yleisesti hyväksyttyyn, tunnustettuun, johonkin yleiseen ilmiöön. Voisi sanoa, että omituisuus on marginaalisuutta. Jos jokin piirre on yleinen, se ei voi olla omituisuutta.

Jonkun mielestä omituista voisi olla vaikka se, että pidän seuraavista kappaleista.

#1 Kuulin kappaleen levyn julkistamisen jälkeisenä vuonna 1978 parhaan kaverini isoveljien C-kasetilta soitettuna. Myöhemmin olen lukenut jostakin, että Benny tai Björn, en nyt muista kumpi, on alle kolmen tunnin maratonaari ja sai inspiraation sävellykseen juoksulenkillä.

#2 Tämä julkaistiin samana vuonna kuin edellinen kohdan albumi. Nostalgiaa vuodelta 1977.

#3 Siirrytään vuoteen 1978. Tämä kolahti. Siskoni koettivat huonolla menestyksellä opettaa tanssin askelkuvioita myös minulle.

#4 Pysytään edelleen 70-luvulla, mennään edellisistä muutama vuosi taaksepäin. Vuonna 1974 tämä jäi mieleen soimaan.

#5 Mennään vuoteen 1977 - tämän kuullessani olin täysin myyty.

Enemmänkin olisi "omituisuuksia", ehkä myöhemmin lisää.

-gs

"I never have to work again" (musiikkimuistoja 6)

Yhdysvaltain vaalipäivän kunniaksi toisenlainen America -biisi... Vuoden 1972 tammi-helmikuussa kappale pysyi neljä viikkoa USA:n singlelistan ykkösenä.



Muistan kuulleeni kappaleen ensimmäistä kertaa vuonna 1982 tai 1983. Yksinkertaisessa, lähes monotonisessa sävellyksessä oli jotakin hypnoottista, joten hankin levyn - en singleä, jossa ao. kappale on, vaan artistin seuraavan levytyksen vuodelta 1972. Hienoja kappaleita löytyy myös siitä.

Sanoitusta ruodittiin aikoinaan hartaasti amerikkalaisilla radiokanavilla. Mitä esimerkiksi "American pie" tarkoittaa? McLean itse vastasi "It means I never have to work again". Myöhemmin hän totesi, että lauluntekijä säveltää ja sanoittaa ja muiden tehtäväksi jää tulkita. Sanoituksen ympärillä vellonut keskustelu lienee osaltaan vaikuttanut kappaleen suosioon. Kappaleessa viitataan ainakin seuraaviin artisteihin, bändeihin ja näyttelijöihin:

Buddy Holly
Don Mclean
The Monotones
Don Cornell
Marty Robbins
The Big Bopper
Bob Dylan
The Rolling Stones
James Dean
Elvis Presley
John Lennon
The Beatles
The Byrds
Ritchie Valens
Hell's Angels
Janis Joplin
Waylon Jennings

Yksinkertaisen pinnan alla piilee siis monimuotoisia viittauksia (pop)kulttuuriin. Ehkä juuri tästä syystä kappaleesta on tullut lähes ikoni ja se yltää RIAA:n (Recording Industry Association of America) "Songs of the Century" -listalla 5. sijalle.

Nuoremmalle polvelle ensi kosketus tähän legendaariseen kappaleen tapahtui vuonna 2000, jolloin popin kuningatar levytti siitä oman versionsa;

Jotkut pitävät Madonnan temppua pyhäinhäväistyksenä, enkä itsekään pidä levytystä diivan parhaimmistoon kuuluvana. Madonna on itse kertonut katuvansa cover-versiotaan ja osoituksena tästä hän jätti kappaleen pois seuraavana vuonna julkistetusta "Greatest Hits Volume 2" -kokoelmastaan.

Videon slow motion -vaikutelma on muuten saatu aikaan soittamalla kappale kaksinkertaisella nopeudella. Koreografia tansseineen on siis tehty 2x-tahtiin ja hidastettu sitten lopulliseen musiikkivideoon.

Kumpi versio on sinun mieleesi?

-gs

lähteitä

http://en.wikipedia.org/wiki/American_Pie
http://en.wikipedia.org/wiki/Songs_of_the_Century
http://www.billboard.com/bbcom/specials/hot100/index.shtml

Nuoruuden rakkaus (musiikkimuistoja 5) ja La voie Royale 19.10. - kisaraportti

Soitetaanpa alkuun yksi kaikkien aikojen paras biisi yhdeltä kaikkien aikojen parhaimmalta rock-albumilta. Vuonna 1997 levy ylsi kolmanneksi 'Music of the Millennium' –äänestyksessä (järjestäjinä HMV, Channel 4, The Guardian ja Classic FM) ja vuonna 2002 Rolling Stonen lukijat äänestivät levyn kaikkien aikojen parhaaksi. Seuraavana vuonna levy sijoittui kolmanneksi Rolling Stonen 500 parasta listalla.

Mitään tällaista en aavistellut tai ennakoinut kun noin vuonna 1976 ensi kertaa bändiä kuulin. Kaverini soitti minulle isoveljensä c-kasetilta Rock ’n Roll Musicin ja se kolahti rajusti.

Tällaista siis tehtiin vuonna 1966:

Huh ja jep, Fab Four’n sävelet hallitsivat nuoruuttani. Liverpoolin neroja on siis osaksi kiittäminen tai syyttäminen siitä että minusta tuli minä.

La Voie Roayle - puolimaraton Pariisi/St Denis 19.10.



Ennakkotunnelmia

Lauantai-illan puolituntinen hölkkäily Seinen rannalla tuntui todella lupaavalta – askel oli kevyen herkkä. Muutaman avauksen perusteella olin vakuuttunut että seuraavana päivänä kulkee. Elämyksenä lenkki oli yksi elämäni hienoimmista – ilta jo hämärtynyt hyvän aikaa sitten, kello oli jo yli 9 ja ilta oli lämmin, t-paitakeli. Asuntomme sijaitsi Seinen vasemmalla rannalla lähellä Eiffeliä, joten kelpasi siinä juostessa ihailla iltavalaistuksessa loistavaa maailman kuuluisinta tornia.



Testasin samalla edellispäivän ideaa juoksutekniikasta – homma toimi ja päätin käyttää samaa systeemiä myös kisassa. Jälkikäteen arvioituna tämä saattoi olla yksi tekijä epäonnistumisessa. Käytännössä kyse oli maakontaktin aktiivisuudesta ja vaikuttaa siltä että homma toimii lyhemmillä matkoilla, katsotaan sitä sitten ensi kaudella kun pääpaino tulee yhä olemaan puolimaratonilla ja sitä lyhemmillä matkoilla.

Kisapäivä

Sunnuntaipäivä valkeni aurinkoisena – luvassa oli lämmin päivä, kisan kannalta liiankin lämmin (toinen tekijä epäonnistumisessa). Startti olisi vasta klo 15, joten suuntasimme asuntomme lähellä sijaitsevalle tornille. Kauniissa säässä kelpasi pasteerata Seinen rantaa muutaman sadan metrin mittainen matka 324 metrin korkeuteen kurkottavan luomuksen äärelle.

Kohtuullisen (noin 30 min) jonotuksen jälkeen hankimme ylimmälle tasanteelle oikeuttavat liput. Ensimmäisellä tasanteella ihailimme näkymiä, istuimme kahvilassa ja kirjoitimme pari postikorttia. Huomasin, että aikaa oli kulunut yllättävän paljon. Halusin kisapaikalle viimeistään tuntia ennen starttia, joten tuli hiukan kiire. Noustuamme hissillä (jos ei olisi ollut kisapäivä, niin portaita olisi menty) 2. tasanteelle, totesimme että jonoa ylimmän tasanteen hissille on sen verran että jätämme sen keikan toiseen kertaan.

Katsoimme näkymät ja lähdimme asunnolle hakemaan varusteet. Sitten metroon ja yhdellä vaihdolla pääsimme linjalle, joka vei meidät kehätien pohjoispuolella sijaitsevalle jättimäiselle Stade de France –stadionille. Kisakeskus sijaitsi urheilukentällä stadionin vieressä.

Jonottaessani kisatoimistoon joku tuli kysymään minulta jotakin. Ranskaksi, tietysti. Vastasin suomeksi: ”Anteeksi, en todellakaan osaa ranskaa.” Ja tyrkkäsin vielä perään ”Can you speak English?”. Osasi se. Ilmeni, että mies oli osallistumassa kympin kisaan ja kyseli kisan aikataulua. Totesin, että kympin kisan startti on klo 14. Ja kello oli paria minuuttia vaille. Mies oli vielä ilman kilpailunumeroa ja muuta kisamateriaalia. Ja starttipaikka oli jalkapallostadionin itäpuolella parin sadan metrin päässä. Merde! Kiirettä taitaa pitää. Pardonia tarjoillen mies ohitti jonon, syöksyi toimistoon, ilmaantui kohta ulos ja lähti juoksujalkaa starttipaikan suuntaan… No, kukin tekee alkuverryttelyn tavallaan.

Toimistossa näytin kopiota lääkärintodistuksesta (samaisesta, jonka hankin jo alkukeväällä Pariisin maratonia varten) ja sain kuoren, josta löytyi numero ja kenkään kiinnitettävä chip ajanottoa varten. Sain myös t-paidan ja lisäksi minulta kysyttiin jotakin. Ranskaksi. Tietysti. Vastasin samalla kaavalla kuin kympin kisaan haikailevalle miekkoselle. Ei osannut se. Joku toinen kilpailija toimi tulkkina ja ilmeni että kyse oli pääsylipuista jalkapallostadionille. Siis sikäli kun omat kannustusjoukot haluavat olla stadionilla hurraamassa omilleen puolimatkassa, tarvitaan liput. Stade de Francelle ei noin vain kävellä sisään. Sain haluamani määrän. Vakaa aikomukseni on muuten edelleenkin jossakin vaiheessa opiskella ranskaa kansalaisopistossa sen verran että osaisi muutakin kuin ne muutaman säälittävän fraasin.

Vaihdoin juoksukamat päälle, laitoin numerolapun rintaan ja lähdin verryttelemään. Kaikki tuntui olevan ok ja tunnelma alkoi kohota. Oikeastaan ainoa huoli oli lähes pilvettömältä taivaalta paistava aurinko – parinkymmenen asteen lämpö ei luvannut hyvää kisasuoritukselle. Tiesin ja tiedän olevani juoksukisassa parhaimmillani huomattavasti raikkaammassa kelissä. Yli 10 kilometrin mittaisessa kisassa 15 asteen yli kipuava lämpötila hidastaa suoritusta kun energiaa kuluu enemmän kehon jäähdytykseen.

Siirryin lähtökarsinaan vajaat 10 minuuttia ennen starttia. Etenin vaivihkaa mahdollisimman eteen. Kymmenkunta eliittijuoksijaa oli aivan edessä ja me hitaammat narun erottamana muutaman metrin päässä heidän takanaan. Eturiviin ilmestyi myös kolme jänistä ilmapalloineen. Mielenkiintoista, tuumasin. Kisaohjeissa ei tästä oltu mainittu mitään. Mitähän vauhtia menevät… Vähän ennen starttia naru poistettiin ja kun olin skarppina, pääsin aivan eturiviin.

Juontaja nosti tunnelmaa, juttua piisasi niin että mietin missä välissä hän ehtii hengittämään. Kysyin lähelläni olleelta jänikseltä hänen aikatauluaan. 1.30 – liian hidas minulle, ajattelin. Siis luulin. Jostakin syystä lähtölaukaus viivästyi ja viivästyi – lopulta pääsimme liikkeelle noin 10 minuuttia aikataulusta jäljessä.



Virtaa oli ilmeisesti liiankin kanssa, sillä säntäsin matkaan niin raivokkaasti että vajaat sata metriä juostuani huomasin yhä olevani eturintamassa.



Kuvan vauhtia kun jaksaisi niin kova olisi loppuaika 21.1 kilometrin jälkeen; nro 2 Elias Cheboi (loppuaika 1.05.24, sijoitus 7), nro 10 Mitei Gideon (/1.06.53), nro 11 Samir Baala (1.07.50), nro 9 Daniel Wambogu (1.05.30), nro 2509 Pascal Fillet (31/1.21.28 – oli muuten samassa sarjassa kanssani, sijoitus 5.)

”Oho – eihän tässä näin pitänyt käydä”, ajattelin ja hidastin vauhdin noin 4 min/km-tasolle. Ensimmäinen kilometri täyttyi hiukan alle 4 minuuttiin, joten vauhti oli alkukiihdytys huomioiden kohdallaan. Toisen kilometrin aikana vauhti tasaantui lisää (8.08/4.09) ja kolme kilometriä täyttyi 12.15 (keskim. 4.05 min/km). Vertasin aikaa mielessäni toukokuiseen Yyterin puolikkaaseen ja vauhti tuntui edelleen sopivalta ja juoksu hyvältä. Uusi ennätys edellyttäisi noin 4.10 min/km-vauhtia ja tähtäilin suunnilleen siihen.

Neljän kilometrin jälkeen reitti kaartoi pohjoiseen St Denisin keskustaan. Juoksimme kuuluisan basilikan vierestä (Basilique de St-Denis). Tätä Ranskan suojelupyhimyksen mukaan nimettyä kirkkoa en ehtinyt ihailemaan, vaikka siihen mielenkiintoinen tarina liittyykin. 200-luvulla Pariisissa piispana toimineen Deniksen julistuksesta ei ns. pakanapiireissä pidetty, ja niinpä hänet teloitettiin Pariisin korkeimmalla kukkulalla. Paikka tunnetaan nykyään Montmartrena (kirjaimellisesti ”marttyyrien vuori”). Tarinan mukaan Denis ei kaulansa katkaisemisesta hätkähtänyt, vaan nappasi päänsä kainaloon ja marssi muutaman kilometrin pohjoiseen saarnaten samalla väkevästi. Hikoilin juuri kohdalla, jonne hän viimein pysähtyi ja kuoli ja jonne hänet haudattiin. Paikalle rakennettiin aluksi pieni kappeli ja 600-luvulla tähän perustettiin benediktiiniläisluostari. Nykyisin maisemaa hallitsevaa valtaisaa kirkkoa alettiin rakentamaan paljon myöhemmin, 1100-luvulla. Kirkkoon on haudattu lähes kaikki Ranskan kuninkaat. Ilmankos kisan nimi on ”La Voie Royale”, kuninkaallinen tie…

5-6 kilometrin kohdalla oli ensimmäinen juottoasema, nappasin vesipullon, siemailin ja kaadoin vettä myös päähäni kun kehon lämmöt tuntuivat olevan jo tässä vaiheessa liian korkealla. Vieressäni juossut mies sanoi minulle jotakin, ranskaksi tietysti. Taas samaa kaavaa ja osasi se englantia. Pyysi vesipulloani jos en sitä enää käytä. Toki tarjosin ja siinä sitten juteltiin kisan tavoitteista. Francois kertoi tavoittelevansa 1.30 alitusta, johon totesin että tahtimme on sitä.

7-8 kilometrin jälkeen huomasin, että joudun tekemään kovin paljon töitä pitääkseni vauhdin riittävänä. 8 kilometriä täyttyi tosin vielä aikaan 33.28 (keskivauhti vielä 4.11 min/km, siis melko tarkkaan ennätysvauhtia). Seuraamme liittyi kolmaskin juoksija, Paul.

Stade de France

Muutamaa kilometriä ennen stadionille saapumista reitti oli mutkainen ja maisemat tylsiä. Tunnelma kuitenkin kohosi, kun kaarroimme jättinäyttämön alle johtavalle huoltotielle ja nousimme sitä kautta sisään.

Penkeille mahtuisi 80 000 katsojaa – nyt näytti olevan tilaa. Paljon tilaa. Juoksun kannustajat oli päästetty itäkatsomoon ja kovin pieneltä joukko näytti sadan metrin päästä kaarteesta katsottuna.

Stadion rakennettiin vuoden 1998 jalkapallon MM-kisojen päänäyttämöksi. Kisojen kliimaksi koettiin areenalla 12. heinäkuuta Gallian kukkojen kukistaessa brassit loppuottelussa puhtaasti 3-0 Zidanen ja Petit’n maaleilla. Stadionilla järjestettiin myös 9. yleisurheilun MM-kisat elokuussa 2003. Suomi kunnostautui kisoissa varsin kehnosti – ne olivat ensimmäiset, joissa joukkueemme jäi tyystin mitaleitta.

Siinäpä sitten taivalsimme kolmisin Paulin ja Francois’n kanssa samaa etusuoraa, jota viisi vuotta aiemmin hiukan vauhdikkaammin kiisivät mm. Hicham el-Guerrouj (kultaa 1500 m, hopeaa 5000 m), Kenenisa Bekele (pronssia 5000 m, kultaa 10 000 m), Haile Gebrselassie (hopeaa 10 000 m), Sileshi Sihine (pronssia 10 000 m), Maria Mutola (kultaa 800 m) ja Tirunesh Dibaba (kultaa 5000 m). Eipä siis ihme, että varsin mukavalta tuntui yleisölle huiskuttaa.



Kuvassa vasemmalla Paul (loppuaika 1.29.58, sijoitus 98 ja sarjassaan 28.) ja oikealla Francois (1.29.02, 86. ja sarjassaan hienosti 6.). Oikean käteni outo liike johtuu muuten siitä, että juuri vilkutin tai aion vilkuttaa. Maalissa juttelin Francois'n kanssa vähän enemmän (kisan aikana ei kovin pitkiä lauseita pystynyt...) ja hän kertoi tähtäävänsä marraskuun lopulla juostavalle Beaujolais-maratonille (Marathon du Beaujolais Nouveau). Samalla ilmeni että myös Francois oli juossut aiemmin keväällä Pariisin maratonin. Kisa oli hänen ensimmäisensä ja taittui kelpo aikaan 3.39. Arvaan, että aikaan on luvassa roima parannus.

Stadion-keikan jälkeen jatkoimme uudelle kierrokselle ja vähitellen juoksu alkoi painamaan enemmän ja enemmän. Jossakin 12 kilometrin kohdalla jäin Francois’n vauhdista. Noin 13 kilometrin kohdalla otin energiageelin ja samalla 1.30 –jänis saavutti minut mukanaan 3 tai 4 juoksijaa. Hän muisti minut startista ja kannusti minua kovasti mukaansa – ”come on, this is your target time!”. Mutta vaikeaa, kovin vaikeaa oli. Eroa syntyi hetkessä 20 metriä, 30 metriä… Yritin nostaa tempoa, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Noin 14 km kohdalla olevalla puistopätkällä juoksu tuntui hiukan paremmalta ja pääsin vielä alle 10 metrin päähän, 5 metrin päähän, mutta sitten eväät oli syöty ja kun reitti kaarsi taas pohjoiseen jäin yksikseni taistelemaan. 11 kilometrin jälkeinen 5 km vei 21.45 (4.21 min/km, 16 km 1.08.01), kuumuus tuntui yhä kovemmalta ja vauhti hidastui hidastumistaan. Seuraavat 3-4 kilometriä tuntuivat menevän jo hölkäksi ja menivät 4.29-4.38 –haarukkaan. Minkäs teet, kun kovempaa ei päässyt ja enin intokin tuntui jääneen jonnekin välille. Stade de Francella saatoin todeta että puolikkaan ennätysaikani kului juuri umpeen ja vielä oli puolisen kilometriä maaliin. Aloin latautumaan loppukiriin ja kun vihdoin pääsin urheilukentällä, laitoin kaikki peliin. Noin 300 metrin rutistus sujui mallikkaasti, vauhti nousi 92-94 –kadenssin myötä jopa vauhdikkaaksi, ohitin kaksi tai kolme juoksijaa ja saavuin maaliin ajassa 1.31.14.

Makoilin hetken, raahauduin sitten penkille istumaan ja päällimmäisin tunne oli pettymys – eihän tässä näin pitänyt käydä.

814 juoksijan joukossa sijoitukseni oli 107 ja sarjassani olin 32/235 – ihan kelvollisia lukemia siis, mutta se aika… Piti mennä ainakin kolme minuuttia kovempaan. Missä vika?

- liian lämmin keli (1-2 min)
- tekniikkakokeilu (1 min)
- 3 viikkoa aiemmin juostu maraton (1-2 min)

Tästä voidaan siis ynnäillä, että ensi kaudella menee alle 1.28, ehkä jopa 1.26.xx… No niin - uho lienee varma indikaatio siitä, että ylimenokautta on nyt pidetty riittävästi. Kaksi viikkoa olen huilannut. Pyöräilyä ja kuntosalia olen kyllä harrastanut, mutten juoksulenkkejä. Jokohan sitä tänään aloittaisi pk-kauden? Vielä aion tehdä yhteenvedon päättyneestä kaudesta ja sen pohjalta määrittää tavoitteet ensi kaudelle.



Tämän kisakumppanin nimi jäi epäselväksi - tällä kertaa noin 1.45-tulos, juossut joskus 1.25, joten kovaa on mennyt...



Kisa ei ilmeisesti sitten ihan penkin alle mennytkään; mikäs se on aurinkoisessa Pariisissa kisan jälkeen parhaassa mahdollisessa seurassa (= oma perhe) kisamitali ja kuohuviini kädessä patsastella… Edessä oli rentoa oleilua torstaihin saakka – siitä myöhemmin.

-gs

Edellisen viestin espanjalainen kylä... (musiikkimuistoja 4)

esiintyy tässä musiikkimuistossa. Jaska Jokuseen verrattu laulaja osaa tunnelmoida kyllä. Video on tosin järkyttävä ja laulun kohteen vaatetus käsittämätön. Mutta biisi - se on täyttä timanttia!



-gs

ps. kisaraportti on lähes valmis - kenties huomenna julkaisukelpoinenkin. Tai jotakin sinne päin.

Laulu kysyville (musiikkimuistoja 3)

Tässä eilen lupaamani:

levy ilmestyi vuonna 1970 ja kymmenisen vuotta myöhemmin hankin sen itselleni, toisena levyhankintanani.

Levy on täynnä klassikkoja ja valitsen tähän harvemmin soitetun, B-puolelta löytyvän helmen, yksinkertaisen balladin, joka aikoinaan kauneudellaan mykisti nuoren miehen.



-gs

ps. Edellisen viestin levy ei ollut ensimmäinen vinyylini, säästän sen tuonnemmaksi. Huomenna musiikillinen vertaus espanjalaisesta kaupungista. Tai ehkä sittenkin kisaraportti kauden viimeisestä rutistuksesta. Tai jotakin.

Elokuvia tekemässä (musiikkimuistoja 2)

Reilut kaksi vuotta sitten kirjoitin musiikkimuistoistani ja nyt innostuin hakemaan youtubesta nuoruuden suosikkejani.

Aloitetaan nyt vaikka tällä.



Loistava kappale ja ensimmäiset muistot tähän bändiin kytkeytyvät yläasteen musiikkituntien levyraateihin ja lukion musiikkituntien esitelmiin. Kolahti ja yhä säväyttää.

Huomenna biisi vinyyliltä numero 2 (siis elämäni toiselta levyhankinnalta).

-gs