Vein tytön juuri seurakunnan päiväkerhoon. Kävelimme kerholle tuohon parin sadan metrin päähän. Paikalla oli puolenkymmentä muuta lasta ja kaksi ohjaajaa. Eväslaukku hyllyyn, päällysvaatteet pois, tossut jalkaan - valmista. Halasin tyttöä, sanoin heiheit ja totesin että kohta nähdään. Sinne hän meni istumaan toisten joukkoon. Reippaana ja iloisin mielin. Historiallinen juttu tämä on, kun hän on nyt eka kertaa itsenäisesti kahden tunnin mittaisessa kerhossa. Toisaalta tämä on hieno juttu mutta samalla tunnen jonkinlaista haikeutta; ihan kuin olisi lapsi kauas maailmalle lähtenyt...

Tosin musiikkileikkikoulussa on myös tästä syksystä alkaen toimittu itsenäisesti - vanhemmat odottavat lasta luokan ulkopuolella. Mutta muskari kestää vain reilut puoli tuntia.
Erikoiselta tuntuu kun on kaksi tuntia omaa aikaa... Kello käy, puolitoista tuntia...
-gs
(kuva http://www.gutenberg.org/files/15170/15170-h/images/fig170.jpg)