Myös teennäinen positiivisuus voi muodostua egovetoiseksi - tällöin takerrutaan kynsin hampain kaikkeen hyväksi havaittuun ja lakaistaan maton alle kaikki ikäväksi koettu. Tämäkään ei ole aitoa, sillä siinä esitetään positiivisen, valoisan ihmisen roolia. Myös tällainen identiteettiprojekti päättyy ennemmin tai myöhemmin mahalaskuun.
Jos näin on niin mitä tehdä? Millainen on aito identiteetti?
Kokemukseni mukaan aitous on rehellisyyttä, aitous on lempeyttä. Aitous ei piiloudu roolien ja maskien taakse. Aitous ei perustu vastakkainasetteluihin, sillä se tunnistaa sekä erillisyyden että ykseyden, mutta ei ripustaudu kumpaankaan. Aidosta identiteetistä käsin ihminen ymmärtää, että sekä ykseys että erillisyys on totta tässä muotojen, värien, äänien, tuoksujen, makujen ja tuntemusten yltäkylläisessä todellisuudessa.
Aidon identiteetin omaava ihminen on kotonaan tässä hetkessä. Hän ymmärtää, että elämä tapahtuu aina tässä ja nyt - ei "sitten kun" eikä "mutta kun" eikä "kyllähän minä muuten mutta kun...".
Aidon identiteetin ihminen on kiitollinen tästä hetkestä. Hän tunnistaa ja kokee myös tuskaa ja surua, muttei huku niihin. Aidon identiteetin ihminen ei leiriydy minkään erityisen tunteen, tuntemuksen tai ajatusten kokoelmien äärellä. Hän ei laadi tarinoiden kokoelmaa vastoinkäymisistä (= uhri-identiteetti) eikä menestyksistä (= ansioluetteloidentiteetti).
Aidon identiteetin ihminen ajattelee, tuntee ja toimii tarkoituksenmukaisella tavalla, joka on harmoniassa olevan kanssa. Hän elää tyyneydestä käsin ja kokee syvää yhteyttä ja myötätuntoa kaiken ja kaikkien kanssa.
- Jorma Ronkainen
onnessa.net
