Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuorotteluvapaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuorotteluvapaa. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, huhtikuuta 01, 2014

"On", kirja

Reilu vuosi sitten havaitsin, että jonkinlainen kirja on tulossa maailmaan. Elämä antoi minulle tehtävän. Vaihtoehtoja ei oikeastaan ollut. Jäin vuorotteluvapaalle. Antauduin. Sanoin elämälle: "Olen sinun. Tee minulla mitä haluat."

Nyt voin todeta, että jotakin merkillistä on tapahtunut. Kirja on tapahtunut. Se on virrannut. Välillä vuolaana, välillä suvannon lailla ja toisinaan akanpyörteenä. Sinä olet omalta osaltasi valanut minuun uskoa. Olet lukenut tätä blogia. Käyntisi on viestinyt, että kirja on mahdollinen. Olet rohkaissut minua. Kirja ei olisi syntynyt ilman sinua. Kiitos!

"On" on nyt kustantajan arvioitavana. Jos olet pitänyt mietteistäni, niin todennäköisesti pidät myös kirjastani. On vielä täysi arvoitus, mitä "On"nelle tapahtuu seuraavaksi. Tuli rukkaset tai ei, luotan kuitenkin siihen, että jos kirjasta on sinulle hyötyä, se löytää tavalla tai toisella tiensä luoksesi.

Oikeastaan se löysi jo. Sinä ja minä olemme nyt tässä. Lukiessasi tätä blogia, luet "On"nea, sillä kyse on samasta elämän sykkeestä. Nyt se tapahtuu. Tätä tämä on. Elämä on suora lähetys. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu seuraavaksi.

Hyvää kevään jatkoa!

t. Jomppe (facebook.com/OnKaikki)

tiistaina, heinäkuuta 29, 2008

Viimeistä viikkoa viedään...

Alkaa vuoden mittainen, merkittävä vaihe elämässä olla päätöksessä. Jempsu menee ensi viikolla leikkikouluun ja minä alan orientoitua koti-isästä työmaailmaan...

Kuten eräälle ystävälle totesin, isolta muutos tuntuu. Ja tunteet vähän ambivalentit. Toisaalta en mitään valtavan suurta poltetta työtä kohtaan tunne, vaikka ihan kiva onkin palata. Mukavia työkavereita, opiskelijoita ja mielekäs työn sisältö, joten tyytyväinen ja kiitollinen olen. Samaan aikaan tunnen jonkinlaista haikeutta tmv. sillä onhan yksi ainutlaatuinen vaihe päättymässä - vastedes tyttö on ison osan (valtaosan?) päivästä "muissa käsissä" tai miten tuon sanoisi. No, luonnollisen itsenäistymisen ja kehityksen askeleistahan tässä on kyse ja varmasti on hyväksi ensi viikolla neljä vuotta täyttävälle tytölle päästä leikkikouluun. Niinhän sanotaan, että lapset on lainaa vain... Sitä on vaan aika kiinni tytössä ja tietyllä tapaa on hiukan haasteellista "päästää irti", vaikkei ihan oudosta jutusta olekaan kyse kun on seurakunnan päiväkerhoa ja muskaria ohjelmassa ollut jo aiemmin.

Työt aloitan pehmeällä laskulla, alkuun muutama tunti päivässä ja todennäköisesti juoksutreeniä on ohjelmassa kohtuullisen paljon elokuun aikana. HCM:n jätän väliin ja paremmissa keleissä syyskuussa hyökkään maratonennätyksen kimppuun - Pariisin noteerausta on tarkoitus parantaa selvästi.

-gs

ps. Ja vielä on kesää jäljellä! Sen kunniaksi vaihdoin tuohon tytön ottaman kuvan - muisto Mallorcalta parin viikon takaa...

keskiviikkona, maaliskuuta 12, 2008

A-B-C vai 1-2-3?

Kävimme juuri tytön kanssa aapiskirjan lävitse. Vierasperäiset kirjaimet äksää lukuunottamatta ovat vielä hakusessa, mutta muuten kirjaimet ovat tuttuja.

- Olet kyllä taitava, osaat jo melkein kaikki kirjaimet!
- Mutta minä en osaa vielä numeroita.
- No joo, kyllä sinä koulussa ne opit. Sitä paitsi kirjaimet ovat tärkeämpiä kuin numerot.

Vai ovatko? Olisiko sittenkin niin että matematiikka, numerot, laskelmat, kasvuprosentti ja liikevoitto maailmaa pyörittävät?

- - -

Seitsemän kuukautta, lomat huomioiden oikeastaan yhdeksän kuukautta olen nyt ollut työelämän näkökulmasta sivuraiteella. Perheeni, tyttäreni ja hyvinvointini näkökulmasta kuitenkin varsin oikealla raiteella. Jäin vuorotteluvapaalle viime syksynä ja palaan sorvin ääreen elokuussa.

Koti-isänä on aika sujunut mainiosti. Voisipa sanoa, että homma on mennyt vanhalla rutiinilla, sillä olin keväällä 2006 puolisen vuotta vanhempainvapaalla. Tyttö jo kovasti pohtii tulevaa syksyä - muutama viikko sitten kävimme tutustumassa tytön tulevaan hoitopaikkaan, Montessori-päiväkotiin. Työpaikkamme ja hoitopaikka sijaitsevat ihan vierekkäin, joten siinäkin mielessä muutos sujunee hyvin.

-gs