"Uskomatonta?"

Pakkaspäivän aurinko Mikkelin Pankalammella. Kaunis maailma. Uskomattoman kaunis. "Uskomatonta"? Kertoessani kaikenkattavassa rakkaudessa toteutuvasta ihmisyydestä tai tieteen ehdoilla määritettävän rationaliteetti-käsityksen (rationaliteetti = järjellisyys) kapeudesta tai sydämen ja pään, tunteen ja älyn liitossa syntyvästä viisaudesta saan osakseni ymmärrystä. Saan myös kuulla, että ajatukseni ovat "mahdottomia". Ne ovat "huuhaata". Ne ovat "irrationaalisia". Mitä on ”mahdoton”, ”huuhaa” tai ”irrationaalinen”

”Mahdotonta” ajatusta pidetään ”uskomattomana” ja ”järjettömänä” ja ”huuhaana” erään rationaliteetin näkökulmasta. Tämä rationaliteetin muoto ankkuroi ihmis- ja todellisuuskäsityksensä yksinomaan tieteellisen metodin ja tieteellisen maailmankuvan puitteissa hahmottuvaan ulottuvuuteen.

Niinpä esimerkiksi näkemys ihmisestä ikuisuusolentona on ”mahdoton”, koska sitä ei ole tieteellisesti ei ole todistettu ja koska mielen tai sielun tai tajunnan ajatellaan olevan elävien aivojen tila. Kun aivot lakkaavat toimimasta, minuus lakkaa olemasta.

Viisaus asustaa ymmärryksessä, joka näkee asioiden monitahoisuuden ja monitasoisuuden. Tähän moninaisuuteen on monta näkökulmaa ja nämä näkökulmat eivät välttämättä sulje pois toisiaan. Analogia: kumpi on totta, englannin vai espanjan kieli? On syytä tehdä ero loogisen ristiriidan ja komplementäärisyysperiaatteen välillä. Pätevä ajattelu ja argumentaatio on loogisesti ristiriidatonta. Muodollisesti ilmaistuna tämä merkitsee, että väite A ja sen vastakohta ei-A eivät voi olla samanaikaisesti voimassa. Esimerkiksi väitteet "nyt on aamu" ja sen vastakohta "nyt on ilta" eivät voi olla samanaikaisesti voimassa. Aamun ja illan käsitteet liittyvät vuorokauden määräytymiseen ja se on yhteydessä maapallon pyörimisliikkeeseen akselinsa ympäri. Niinpä tiettynä hetkenä maapallon tietyillä pituuspiireillä vallitsee tietty auringon asemaan liittyvä vuorokaudenaika. Kun jossakin tietyssä paikassa on aamu, ei samassa paikassa samanaikaisesti voi olla ilta. Tämä on kiistaton ja väistämätön tosiasia niin kauan kuin maapallo pyörii, aurinko on olemassa ja joku tietoisuus tämän kaiken todentaa.

Komplementäärisyysperiaate puolestaan tarkoittaa, että näennäisesti ristiriitaiset näkökulmat ovatkin toisiaan täydentäviä. Väitteet "nyt on aamu" ja "nyt on ilta" (A ja ei-A) ovat globaalisti voimassa samanaikaisesti. Jossakin päin Tellusta on aina aamu ja jossakin päin maailmaa on aina ilta. Samanaikaisesti. Toisena esimerkkinä mainittakoon kvanttifysiikka. Sen kautta avautuu kiehtova näkökulma aineen syvätasoon. Arkiajattelun näkökulmasta konkreettiselta ja itsestäänselvältä vaikuttava rajanveto aineen ja ei-aineen välillä osoittautuu mahdottomaksi. Makrotason kappaleet ilmenevät mikrotasolla arkijärjen vastaisina. Esimerkiksi sohva, jolla nyt istun onkin värähtelyä, joka on tyhjää täynnä. Konkreettiselta sohvalta vaikuttava kappale onkin epämääräinen kimppu aaltoja ja hiukkasia. Samanaikaisesti. Todellisuutta kuvaavat matemaattis-fysikaaliset mallit ovat komplementäärisiä. Aaltohiukkasdualismi on arkijärjen vastainen periaate, mutta mittaukset todentavat sen.

Viisaus oivaltaa, että jos apriori (lähtökohtaisesti) rajoittaa pätevän tiedonhankinnan muodot tieteelliseen lähestymistapaan, tulee samalla harrastaneeksi ontologisen leikkurin (eli olemassaoloa rajaavan suodattimen) käyttöä. "Tieteellisten silmälasien" (so. tieteellinen metodi) avulla voidaan havaita, selittää, ymmärtää ja ennustaa monenlaisia ilmiöitä monenlaisilla tasoilla. Tämä onnistuu hienosti ja tieteen kehittymisen myötä ihmiskunta on hyötynyt tavattoman paljon. Tämä on kiistatonta. Tässä piilee kuitenkin sudenkuoppa. Tieteellisen metodin menestyksen myötä suuri joukko ihmisiä on tullut "tieteisuskovaksi". Tieteisuskova ei ymmärrä, että tieteellisen metodin määrittämään "haaviin" jää vain osa todellisuuden loputtoman avarasta valtamerestä. Kun joku mereen sukeltanut kertoo havaitsemistaan asioista, tieteisuskova leimaa kaiken sen ”huuhaaksi”, ”uskomattomaksi” ja ”järjettömäksi”, koska tieteellisen metodin haavista ei ole tehty moista löytöä.

Ripaus nöyryyttä monimuotoisen todellisuuden ja elämän ääressä tekisi terää tieteisuskoon taipuvaisille mielille. Nykyinen rationaliteettikäsitys kaipaa korjaamista ja laajentamista. Tieteisusko on johtanut ihmisen kykyjen yksipuoliseen, kapeaan rationaaliteettikäsitykseen lukittujen ominaisuuksien korostamiseen. Rationaliteetin laajentaminen komplementäärisyysperiaatteen mukaisessa hengessä rohkaisee ihmistä realisoimaan loppumattomia elämään ja ihmisyyteen sisältyviä mahdollisuuksia.

Onko tämä uskomatonta?
- Ehkä, riippuu kontekstista.
Onko tämä järjetöntä?
- Varmasti, ainakin joillekin.

"Kun viisas kuulee Taosta, seuraa hän sitä.
Kun tavallisella älyllä varustettu kuulee siitä, pysyy hän siinä aikansa ja kadottaa sen pian.
Kun hullu mies kuulee siitä, niin hän vain nauraa sille.
Jolleivät sellaiset ihmiset pitäisi sitä pilkkanaan, ei sitä kunnolla voisi sanoa Taoksi."
(Tao-te-ting)

Hiljaiseksi

beatleksi kutsuttu teki hienoja lauluja.

Inner Light.

Biisi täynnä sataprosenttista läsnä- ja perilläoloa. Ikuista nykyisyyttä.

Without going out of my door

I can know all things on earth
Without looking out of my window
I could know the ways of heaven
The farther one travels the less one knows
Arrive without travelling
See all without looking

Without going out of my door
You can know all things on earth
Without looking out of your window
You can know the ways of heaven
The farther one travels the less one knows
Arrive without travelling
See all without looking

Kiitos George.

- Jomppe

Inner light

Tämä piti taas kuunnella. Pitkästä aikaa.

"Without going out of my door
I can know all things on earth
With out looking out of my window
I can know the ways of heaven

The farther one travels
The less one knows
The less one really knows

Without going out of your door
You can know all things on earth
With out looking out of your window
You can know the ways of heaven

The farther one travels
The less one knows
The less one really knows

Arrive without traveling
See all without looking"
- George Harrison 1968

gnothi seauton

Like the empty sky it has no boundaries,
Yet it is right in this place, ever profound and clear.
When you seek to know it, you cannot see it.
You cannot take hold of it,
But you cannot lose it.
In not being able to get it, you get it.
When you are silent, it speaks;
When you speak, it is silent.
The great gate is wide open to bestow alms,
And no crowd is blocking the way.

~Cheng-tao Ke, translated by Alan Watts in The Way of Zen

Herääminen

Jos onneni on riippuvainen olosuhteista, toisista ihmisistä, mammonasta tai maineesta, kuljen käsitteellisen mielen taluttamana kärsimyksen polulla. Olosuhteet vaihtelevat, ihmiset tulevat ja menevät, mammona ja maine on katoavaista... Samaistuessani elämän draamaan, vastakohtien kautta ilmenevään todellisuuteen iloitsen tänään, huomenna kärsin, ylihuomenna iloitsen...

Käsitteelliseen mieleen samaistuminen on elämistä egon pauloissa. Ego perustuu haluun ja pelkoon. Ego ruokkii itseään haluamalla aina lisää ja toisaalta pelkäämällä menettävänsä sen mitä sillä on. Ego hakee täyttymystä jossakin tulevaisuudessa koittavassa hetkessä. Ego määrittää itseään tarinoiden kautta. Käsitteellisen mielen toistamat tarinat eilisestä ja huomisesta onnesta ja epäonnesta ovat egon ravintoa. Uhri-identiteettinä ego korostaa kokemaansa epäonnea ja vääryyttä. Ego ei koskaan hyväksy tätä hetkeä niin kuin se on. Ego viipaloi ja nimeää tämän hetken aina pelon ja halun ehdoilla määrittyviin kategorioihin. Egolle tämä hetki on aina väline vahvistaa tarinaa minästä.

Mitä tapahtuukaan jos minuuteni määrittyy elävästä yhteydestä sisimpään, todelliseen itseen? Tällöin en enää nuku käsitteellisen mielen määrittämän kulissiminän sylissä. Tällöin elän todeksi paradoksia minättömästä minästä. Käsitteellisen mielen kertoma tarina draamaa elävästä minuudesta haihtuu, kun minuus määrittyy ikuisen elämän lähteestä käsin. Tähän viitataan eri tavoin henkisissä traditioissa. Kristinuskossa puhutaan uudestisyntymisestä. Zen puhuu heräämisestä. Buddhalaisuudessa puhutaan valaistumisesta. Paavali ilmaisee asian sanomalla "enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa". Voidaan puhua myös Jumalan valtakunnasta, jossa on sisäisesti ihmisessä. Voidaan puhua ihmisen buddha-luonnosta. Tosi-ihmisyydestä. Ydinihmisyydestä. Itsensä löytämisestä. Käsitteet eivät ole tässä tärkeitä - ne ovat vain tienviittoja. Yksi ymmärtää parhaiten kristilliseen perinteeseen pohjautuvat tienviitat, toinen tykkää jostakin muusta.

Oleellista on, että identiteetin keskus ei enää ole egossa, joka pelkää, haluaa, pakenee ja viihtyy hyvin huonosti tässä hetkessä. Heränneen ihmisen tietoisuus on identiteetti. Tietoisuus on minuus. Tietoisuudessa ilmenevät asiat eivät ole sama asia kuin minuus. Tietoisuus hyväksyy tämän hetken niin kuin se on. Tietoisuus sallii ilmiöiden ilmenemisen ja haihtumisen niin kuin se tässä hetkessä tapahtuu. Tämä hetki on täysi, siitä ei puutu mitään. Alkuperäinen, puhdas ja jakamaton tietoisuus on uuden identiteetin perusta. Uudessa identiteetissä ei ole erillisyyttä. Siinä maailmaa ei lähtökohtaisesti jaeta minään ja ei-minään. Uusi identiteetti ei edusta eskapismia, se ei pakene maailmaa eikä tätä hetkeä. Uuden identiteetin ihminen ei ole välinpitämätön kohdatessaan lähimmäisen kärsimyksen tai onnen. Uuden identiteetin ihminen on läsnä jokaisen iloitsevan ja kärsivän elämässä - iloitsee iloitsevien kanssa, suree surevien kanssa. Tietoisuudesta käsin eläminen on täyttä elämää maailmassa, mutta ei maailmasta.

"Juokse kuin Buddha!"

Zen-munkki Markus "Uku" Laitisen Opetuspuhe 25.5.2010: "Juokse kuin Buddha!"

No mitä se on...

se henkinen kasvu? Siis se että "aikuinenkin kasvaa", kuten nelivuotiaamme lausui (ks. edellinen postaus)?

Eilen ennen nukahtamista mietin asiaa hetkisen; kuinka määrittää tai luonnehtia asiaa, jonka jotkut perinteet sanovat määrittämättömäksi. Esimerkiksi zen-viisauden jossakin ajatelmassa todetaan että "ne jotka puhuvat, eivät tiedä ja ne jotka tietävät, eivät puhu". Tämän valossa osoitan siis tietämättömyyttäni kun koetan asiaa jotenkin luonnehtia.

Ajattelin, että asetelmaa voidaan hahmottaa paradoksaalisten jännitteiden kautta:

Henkinen kasvu on

- pienemmäksi tulemista
- egon pienenemistä ja todellisen itseyden kasvamista
- luopumisen kautta saavuttamista

Ehkäpä Nasaretin miehen kehotus ottaa risti ja seurata häntä viittaa jossakin määrin samaan?

-gs

Vuorikiipeilystä

Sir Edmund Hillary kuoli muutama päivä sitten. Hän oli hieno mies ja Wikipedian mukaan "omisti suuren Hillary omisti suuren osan elämästään sherpa-kansan auttamiseen Nepalissa perustamansa Himalaja-rahaston avulla".

Mikä oli Hillaryn suurin saavutus?

Valtaosa vastaisi tähän varmaankin että hän kirjoitutti nimensä historiaan kiipeämällä ensimmäisenä Mount Everestin huipulle. Hillary itse kuitenkin piti tärkeimpänä saavutuksenaan edellämainittua rahstoa ja sen mahdollistamaa humanitaarista apua.

Hillaryn kuolemaan liittyvässä uutisoinnissa minua häiritsi jälleen vuorikiipeilyyn liittyvä outo kielenkäyttö. Esimerkkinä muutama otsikko:

"Sir Edmund Hillary (1919-2008) valloitti ensimmäisenä Mount Everestin"

"Ensimmäinen Everestin valloittaja Hillary kuollut"

"Everestin valloituksen historia"

Arvannetkin, mistä on kyse.


Valloittaminen. Miten ihmeessä jonkun vuoren kukaan voisi valloittaa? Majesteettinen Everest on siellä paikallaan tälläkin hetkellä ja ainakin minun on vaikea käsittää että sitä kukaan tai mikään olisi valloittanut. Moni on onnistunut käymään Everestin huipulla. Pikaisesti. Käynyt hetken viivähtämässä siellä. Hienoja saavutuksia varmaankin, mutta että "valloittanut".

Kun ensi kerran törmäsin Wikipediaan, suhtauduin siihen hyvin kriittisesti. Vähitellen olen alkanut arvostamaan sitä yhä enemmän yhtenä kätevänä tietolähteenä (johon tietysti tulee suhtautua mediakriittisesti siinä missä muihinkin tietolähteisiin), jonka avulla voi nopeasti haarukoida jostakin asiasta yleistietoa. Everestin kiipeämisen kohdalla Wikipediassa muotoillaan asia niin kuin se mielestäni todellisuudessa on "Ensimmäisen kerran Everestin huipulle pystyivät kiipeämään..." Pisteet siis Wikipedialle.

Onko tämä kaikki merkityksetöntä semantiikkaa? Mielestäni ei ole, sillä käsitteet ja sananvalinnat yhtäältä ilmentävät ajatuksia ja ennen kaikkea (usein implisiittisiksi jääviä) asenteita ja toisaalta muokkaavat kuulijan ja lukijan ajatusmaailmaa. Valloittamisen käsite on omiaan vahvistamaan epätervettä hybristä, jossa ihmistä pidetään jotenkin luontoa ylempänä hallitsijana, jonka tehtävä on ottaa haltuun, valloittaa "villi" luonto.

Nöyryyttä, pyydän.

Yksi elämäni tärkeimmistä kirjoista ilmaisee asian tyylikkäästi;

"Mountains should be climbed with as little effort as possible and without desire. The reality of your own nature should determine the speed. If you become restless, speed up. If you become winded, slow down. You climb the mountain in an equilibrium between restlessness and exhaustion. Then, when you’re no longer thinking ahead, each footstep isn’t just a means to an end but a unique event in itself. This leaf has jagged edges. This rock looks loose. From this place the snow is less visible, even though closer. These are things you should notice anyway. To live only for some future goal is shallow. It’s the sides of the mountain which sustain life, not the top. Here’s where things grow."

~ Robert Pirsig, Zen and the Art of Motorcycle Maintenance

-gs

(kuva http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2008/01/598768)

Punnitut sanat 4/12

Jos minulla olisi lupa sanoa vain neljä sanaa...

Mitä sanoisin?
Mitä kirjoittaisin?

Mitkä olisivat Sinun neljä sanaasi?




Edellisen viestin kolmea sanaa täydentäisin carpe diem -ulottuvuudella.

Nyt tai ei koskaan.

Nyt on hyvä aika toimia.

Nyt on hyvä aloittaa.

Nyt avautuu mahdollisuus.

Nyt on mahdollisuus avata silmänsä tälle ainutlaatuiselle hetkelle.

Läsnäolo tässä ja nyt on edellytys toiminnalle.

Eilinen ja huominen ovat läsnä vain nykyhetkessä refketoivassa tietoisuudessa.

Nyt.

Siispä neljä sanaani;

Kiitos. Rakas, rakasta. Nyt

-gs, lausuu huomenna viisi sanaa

(kuva Tallinna, Piritan ranta toukokuu 2005)

Täydellistä?

Elämässä kohtaan monenlaista. Jatkuvasti voin nähdä itseni tilanteissa, joissa minun on mahdollista toimia eheyttävästi, rakentavasti, rakkaudella. Liian usein käy kuitenkin niin että päädyn itsekkäisiin ratkaisuihin. Minäminäminä... Huonoa omatuntoa voi sitten yrittää paikata monenlaisilla selityksillä; "kyllähän minä muuten mutta kun olin niin väsynyt... minulla oli niin kiire..."



- Mestari, mikä on paras tapa kehittyä täydelliseksi?
- Jos minä voisin asialle jotakin, järjestäisin optimaaliset olosuhteet täydellisyyden saavuttamiseksi.
- Onko missään sellaisia olosuhteita?
- Onhan toki. Elämässä.

-gs

(kuva http://www.raglanroad.org/weblog/archives/zenmasterflash.jpg)

Pyhä yksinkertaisuus

Yksinkertainen elämänohje;

Syö.
Juo.
Nuku.
Hankkiudu vaikeuksiin.

En tällaista kenellekään suosittele, mutta varsin monet kissat elävät sen mukaan. Esimerkiksi meidän kissamme - 16-vuotias seniori päätti telttaretken päätteeksi ettei haluakaan lähteä kotiin. Ainkaan vielä. Niinpä se nyt on neljättä päivää metsässä. Kotoamme on viitisen kilometriä paikkaan, jossa telttamme on nytkin pystyssä, jonkinlaisena merkkinä kissalle. Kaunis on paikka, isoon järveen kurkottava pieni kallioniemi. Olen kaksi viimeistä yötä käynyt siellä nukkumassa toivoen samalla että Santtu ilmestyisi paikalle, mutta turhaan.


Eilen iltalukemistooni kuului vanha tuttu Zen comics. Niin kevyttä ja niin syvällistä! Ja hauskaa.

Kuuluisa oppinut tuli vanhan munkin luo keskustelemaan harjoitusohjeista.

- Mikä on buddhalaisten opetusten tarkoitus?
- Älä tee mitään pahaa. Tee paljon hyvää. Puhdista mielesi.
- Mutta kolmivuotias lapsikin osaa sanoa noin!
- Ehkä, mutta osaatko elää niin?

-gs

(kissakuva http://www.zenmontreal.ca/images/bg/cat.jpg)

katso

katso
olen alfa ja omega
se sanoi
heijastan itseni yön
unessa
se sanoi
kuka puhui?
kuka kuunteli?
kuu vaiti
katson sormea
se sanoi
herää

Runotorstain aihe: Päivä päivältä muistutan itseäni entistä enemmän

The Meaning of Life by gs (5/5)

Jos ihmisen maailmankatsomus on ontologisen perusratkaisun (=todellisuuden syvin olemus) osalta idealistinen, hän pitää jonkinlaista henkistä entiteettiä todellisuuden ja ihmisyyden ”causa suina”, alkusyynä. Joku kutsuu tätä entiteettiä Jumalaksi, toinen Allahiksi, kolmas Ikuiseksi Hengeksi. Zeniläisittäin tähdätään ei-kaksinaisuuteen, luokittelujen tuolle puolen ja niinpä zeniläinen vaikenee, puhuu ”ei-mistään”, puhuu henkiselle vuorelle kiipeämisestä…


Niin tai näin – kuinka päästä edellä kuvatusta ristiriidasta, jossa ideaalinen minä ja reaalinen arkiminä tuntuvat liian usein olevan liian kaukana toisistaan. Ihminen saattaa ymmärtää lähimmäisenrakkauden tärkeyden, mutta hän on kovin huono elämään prinsiippiä todeksi. Aivan kuin ihminen olisi tiukasti suonsilmäkkeessä, eikä hän kovasti yrittämisestä huolimatta voi kiskoa itseään tukevalle maaperälle. Mitä kovempaa hän ponnistelee, sitä tiukempaan ja syvemmälle hän joutuu. Tarvitaan pelastavaa voimaa muualta.

Ehkäpä ristiriidan ratkaisu piilee näkökulman muutoksessa;

entäpä jos antaisimme Jumalan tehdä jotakin meille?

Onko vaikea luottaa siihen, että Jumalalle kaikki on mahdollista?

Kristillisessä perinteessä ajatellaan, että Jumalan Hengen vaikutuksesta sydämissämme syntyy tahto ja kyky toteuttaa rakkauden kaksoiskäsky. Sydämeemme vuodatetun Jumalan Rakkauden ansiosta meissä syntyy uusi minä. Uuden minän kautta olemme liitetyt Jumalaan. Uuden minän kautta Kristus saa sijan meissä. Uuden minän myötä astumme jumalalliseen kehitys- ja kasvuprosessiin, jossa vanha minä vähitellen kuolee uuden minän saadessa yhä suuremman sijan


Gnostisessa kristinuskossa tätä prosessia nimitetään transfiguraatioksi. Transfiguraation jossakin vaiheessa voimme todeta, että vanha minämme ei enää elä, vaan Kristus elää meissä (Gal. 2:20). Me emme synnytä uutta minää itse. Uusi minä, Kristus-minä, syntyy Jumalan vaikutuksesta. Mutta – tämä on tärkeää - Jumala ei vaikuta ulkopuolella, vaan sisällämme - sillä vaikka me olemme ja elämme Hänessä (Apt. 17:28), ennen kaikkea - Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä (Luuk. 17:21). Jumala ei manipuloi ihmistä. Jumala ei pakota ihmistä.
(kuva Christina Saj: “Transfiguration” mixed media on canvas 20" x 20" 1999 http://www.christinasaj.com/catalog/viewImage.php?painting=transfiguration)

Siirretään tämä edelläkuvattuun suonsilmäke-vertaukseen. Siinä ihmistä uhkaa tuhoutuminen inhimillisten voimien ehtyessä. Jumalan ja ihmisen yhteisvaikutuksesta ihminen saa kuitenkin kosketuksen sisäiseen yli-inhimillisyyteensä –
sankaruuspotentiaali realisoituu, jolloin ihminen kykenee ylittämään itsensä. Kuin ihmeen kaupalla hän pääsee pois suonsilmäkkeestä. Mitä tapahtuu? Jumala pelastaa ihmisen. Voidaan myös sanoa, että ihminen pelastautuu löytämällä yhteyden sisäiseen uuteen minään – sisällään olevaan taivasten valtakunnan ulottuvuuteen. Ihmisestä tulee täydellinen – vähitellen.

Gnostisen kristinuskon perinteessä ihmisessä ajatellaan olevan uinuva jumalallinen kipinä. Se on sisällämme oleva ikuinen ulottuvuus. Se on potentiaali, josta Kristus-minä tai rakkausminä tai tosi-ihmisyys voi realisoitua. Voidaan sanoa, että se odottaa realisoitumista. Se on todelliseksi omaksi itsekseen tulemista. Itsensä löytämistä. Joissakin elämäntilanteissa ihminen saattaa kokea tuon kipinän kutsun – puhutaan etsikkoajoista. Ihminen saattaa tuntea kaipausta johonkin arkea ylevämpään. Hän kaipaa kauneutta, totuutta, harmoniaa. Hän etsii sitä ympäriltään, maailmasta. Ja se on meissä. Jumalan valtakunta.
(kuva Alex Grey: ”Transfiguration” oil on linen, 90” x 60” 1993 http://www.futurehi.net/images/transfiguration.jpg)

Jumalan valtakunta on Rakkauden valtakunta. Jumalan vaikutuksesta löydämme Rakkauden valtakunnan, meistä tulee Rakkauden valtakunnan kansalaisia. Jumalan hengen vaikutuksesta meissä syntyy uusi minä. Tai voidaan sanoa, että uinuvassa tilassa oleva rakkausminuus herää ja alkaa kehittymään. Christo in nobis – Kristus meissä. Kasvuprosessin aikana ihmisessä on rinnakkain vanhan minuuden väistyvä ulottuvuus ja uuden minuuden vahvistuva ulottuvuus. Polku on kivinen ja haasteita täynnä. Välillä askel eteen ja kaksi taakse. Turhautumista. Epätoivoa. Mutta kerran koittaa päivä, jolloin vanha on kadonnut. Uusi minä on Rakkaudessa ja toimii Rakkauden kaksoiskäskyn hengessä. Uusi minä on Rakkaus.

-gs




(kuva Cathleen Canady: ”Cosmic Love” 2001, Mischtechnik, 140 x 160 http://www.kunst-am-ammersee.de/Umgebung/Rupert_Zobele/Kathleen_Canady/kathleen_canady.html)

Filosofista (3/4)

Erittäin filosofista.

Kahden aiemman postauksen tärkeimmät näkökohdat liittyivät dualistisesti virittyneen tietämiskäsityksen ja siihen nojautuvan filosofian ongelmallisuuteen. Dualismilla tarkoitan tässä kohtaa mielen taipumusta lokeroida todellisuutta; minä, maailma, subjekti, objekti, tietäminen… Esitin, että todellinen filosofia on dualismin ylittävää viisauden rakastamista. Mitä tarkoitan?

Filosofi rakastaa viisautta. Lauseessa on subjekti, objekti ja tekemistä tai tapahtumista kuvaava verbi. Siispä näyttää siltä, että olen projektini ensi askeleella pudonnut dualismin ansakuoppaan. Teen täsmälleen sen, mitä kehotan välttämään. Mystikko voisi tässä kohtaa zeniläisittäin todeta, että ”ne jotka tietävät eivät puhu ja ne jotka puhuvat, eivät tiedä” ja sen jälkeen vaieta. Tämä voisi olla viisasta. Viisasta vaikenemista.


On totta, että sanat voivat viedä harhaan. Mystikko karttaa sanoja ja viittaa kontemplatiiviseen kokemukseen, jossa ihminen ja pyhä ylikäsitteellisesti kohtaavat. Ymmärrän mystikkoa. Muistutan kuitenkin, että viisaasti asetetut sanat voivat myös saada alkuun totuuden löytämisen prosessin. Vaikka dualismin ansakuoppa on lohduttoman syvä, voivat totuutta ilmentävät sanat olla apuna henkisiä tikapuita rakennettaessa.

Dualismia hengittävälle ihmiselle dualismin ylittävä viestintä kuulostaa oudolta. Hämmentävältä. Järjettömältä. Parhaimmillaan se saattaa kuulostaa kauniilta. ”Kyllä on kaunista ja runollista, mutta mitä tekemistä sillä on todellisuuden kanssa?”, dualisti ihmettelee. Eväät henkisten tikapuiden tekoon tulisivat siis olla dualistisesti laaditut. Dualistinen ruoansulatus sietää vain dualistista ravintoa. Siksi lauseemme subjekti, filosofi (1), rakastaa (2) viisautta (3).

(jatkuu...)

-gs

(kuva "Blessed are they who hunger and thirst after Righteousness"
detail by Tiffany www.stainedglassphotography.com")

Fyysistä

Hyvin fyysistä.

Sillä tänään tein kesän toisen rataharjoituksen.

Töiden jälkeen ajelin prätkällä laitakaupungin urheilukentälle. Paikalla ei ollut ketään muuta. Juoksuvarusteet ylle ja töihin! Alkuun 2000 m kevyttä hölkkää. Sitten vaihdoin kevyet kilpakengät jalkaan ja palasin radalle. Seitsemän kertaa kahdeksansataa metriä neljänsadan metrin hölkkäpalautuksella kymmenen kilometrin tavoitevauhtia. Laskeskelin sopivaksi vauhdiksi noin 3.00 - 3.10 vetoa kohti. Siis 1.30 - 1.35 kierrosta kohti. Tarkoittaa hiukan alle neljän minuutin kilometrivauhtia. 3.45 – 3.55, to be exact. Arvioin sen sopivaksi nykykunnolleni. Jonka uskon olevan hyvässä nousussa.

Juoksin vedot mahdollisimman rennosti. Ne osuivat 3.04 - 3.12 välille. Hyvin tavoitteeseen siis. Jäähdyttelin lopuksi hölkkäämällä hitaasti 1200 m. Harjoitus kesti minuutin verran yli tunnin.

Olo oli taivaallisen hyvä ajaessani kotiin. Erittäin ja täysin zen. Läsnä, valmiina. Vapaana. Rentona. Henkisen ja fyysisen ykseyttä. Sopusointua itsen, maailman ja jumalan välillä. Moottoripyörä hyrisi allani. Ajoin rauhallisesti. Nautiskellen. Perillä koko ajan. Naturally high.

-gs

Ikuinen nyt

Bä, bä, vita lamm, har du någon ull?
Ja, ja, kära barn, jag har säcken full.
Helgdagsrock åt far, söndagskjol åt mor,
och två par strumpor åt lille, lille bror.

"Kattomaan, kattomaan!"

Tietysti mentiin! Maitokärryillä mentiin. Lampaita ja hevosia ja koiraa katsomaan mentiin. Pienen ihmisen riemua ja ihmettelyä.



Maailma on ihmeellinen ja kaunis paikka ja lapsi näkee tämän upeuden suoraan, helposti, ponnistelematta.

Lapsi on luonnostaan zen.

Sovinnainen aikuinen on sartrelaisittain esineolemisen tilassa, ei-autenttisena maailmansa objektina.

Subjekteiksi olemme tänne tulleet. Toimijoiksi, tekijöiksi, läsnäolijoiksi, autenttisiksi ajatteleviksi ihmisiksi tänne olemme tulleet. Oman elämämme sankareiksi. Sankaripoikia ja -tyttöjä. Muistatko vielä?

-gs

Aamu

Toukokuinen aamuhetki klo 5:53 Välimeren rannalla. Zenhenkinen kuvatarina aamun ihanuudesta.


(Valokuvatorstain aiheena aamu.)

-gs

Hiljaiseksi

beatleksi kutsuttu teki hienoja lauluja. Television kautta kokemastani Lontoon muistokonsertista jäi erityisesti mieleen Inner Light.

Biisi täynnä sataprosenttista läsnä- ja perilläoloa. Ikuista nykyisyyttä.


Without going out of my door

I can know all things on earth
Without looking out of my window
I could know the ways of heaven
The farther one travels the less one knows
Arrive without travelling
See all without looking

Without going out of my door
You can know all things on earth
Without looking out of your window
You can know the ways of heaven
The farther one travels the less one knows
Arrive without travelling
See all without looking


Kiitos, George.

-gs

149

hahmon blogikommentin innoittamana mieleeni nousi eräs pieni zen-tarina

Kerran kun Ma-tsu ja Po-dzang olivat kävelyllä, he näkivät muutaman villihanhen lentävän ohi.
"Mitä nuo ovat?", kysyi Ma-tsu.
"Ne ovat villihanhia", sanoi Po-dzang.
"Mihin ne menevät?", intti Ma-tsu.
Po-dzang vastasi: "Ne ovat jo lentäneet pois."
Yhtäkkiä Ma-tsu tarttui Po-dzangin nenään ja väänsi sitä niin että hän huusi tuskasta.
"Kuinka", huusi Ma-tsu, "ne olisivat koskaan voineet lentää pois?"
Tämä oli Po-dzangin heräämisen hetki.
(Watts: Zen, s. 149)

-gs

Tunnin kukinta

Aistin varhaisissa aamuissa erityistä taikaa. Juoksukengät jalkaan ja menoksi. Rauhassa. Kehoa kuunnellen. Jalat tuntuvat aluksi raskailta. Katsellen. Hengitys. Nyt on hyvä. Perillä. Läsnä. Jatkuvasti. Nyt. Nyt. Näin on hyvä. Rennosti. Rytmi. Rauha.

Heräilevä miljoonakaupunki paljastaa minulle karhean kodikkuutensa. Yksinäinen bussi.

Maalaiskylän hiekkatie rapisee kengänpohjien alla. Huumaava tuomen tuoksu. Kuulen linnut.

- - -

Viime viikolla juoksin useana aamuna merenrannassa. Lähes tyyntä. Tyhjät aurinkotuolirivistöt. Autiot rantakahvilat. Aavistus punaista itäisen niemen yllä. Laiskoja merenlaineita. Kuulen kukon. Punerrus laajenee, syvenee.



Pysähdyn ja odotan... Siinä!



Tulenleimahdus täyttä taikaa!

Liekki yltyy ja kohta kokonainen tulipallo kohoaa niemen ylle.



Jatkan juoksua. Kiihdytän vauhtia. Sydän ja koko olemus täynnä olemisen riemua.

Palaan rantahotelliin ja hiivin huoneeseemme. Kullannuput nukkuvat vielä. Vierekkäin. Äiti ja tytär verhon läpi siivilöityvässä punertavan pehmeässä valossa. Kaunista. Nopea suihku. Kahvikupillisen ja kirjan kanssa parvekkeelle. Aurinko lämmittää juuri sopivasti. Kello ei ole vielä seitsemää. Tämä on aikaa itselleni. Ylellistä. Onnea.

Ymmärrän vanhan zen-runon;

"Aamun ihanuus joka kukkii tunnin
ei eroa ytimeltään jättiläispetäjästä,
joka elää tuhat vuotta."

-gs