Valintoja

Eilen sain Tim Flanneryn mainion "Ilmaston muuttajat"-kirjan päätökseen. Se perustuu hyvin laajaan aineistoon ja toimi kyllä kohdallani jonkinlaisena kulminaatiopisteenä; olen ilmastonmuutoksen vakavuuden ajatellut jo aiemmin jollakin tasolla tiedostaneeni, mutta nyt Flannery sekä aiemmin mainitsemani Al Goren ilmastodokumentti ovat tehneet sen verran suuren vaikutuksen meihin molempiin, että päätimme ilmastotalkoisiin osallistua.

Jokainen voi vaikuttaa.

Sahrami kertoi vaihtaneensa sähkösopimusta. Ekosähkö osoittautui halvemmaksi kuin aiempi ratkaisu! Myös me teimme eilen uuden sähkösopimuksen - tuulisähkö maksaa hiukan nykyistä ratkaisua enemmän mutta toisaalta sähkönkulutuksemme pienenee merkittävästi huomenna asennettavan ilmalämpöpumpun myötä. Sen pitäisi meidän tapauksessamme (suora sähkölämmitys / puu) toimia mainiosti.

-gs

Pylkönmäki here I come

Gurun kohtaamisesta ja buddhan tap(p/a)amisesta on kirjoittanut moni, mm. allaolevat tekstit herättävät mukavasti ajatuksia:
rita mentor 1
rita mentor 2
sahrami
hahmo

Taidamme olla samaa mieltä siinä, ettei guruun tai opettajaan tule takertua. Onhan sanottu, että totuus tekee vapaaksi – ehkäpä gurun rooli voi olla myötävaikuttamassa meitä löytämään vapauttava totuus.

Skeptikko saattaa tähän tietysti todeta, että toisen ihmisen vaikutuksella löydetty totuus on suodattunut tai jotenkin värittynyt, siinä on toisen ihmisen jälki. Ja jos puhutaan Suurista asioista, kuten vaikkapa Jumala tai Rakkaus – emme löydäkään todellista Jumalaa tai Rakkautta itseään, vaan ainoastaan gurun käsityksen siitä.

Miten on?

Kuvitellaanpa, että joku etsii tietä Pylkönmäelle ja minä satun tietämään tien ja neuvon sen hänelle, niin minkä Pylkönmäen hän löytää? Minun Pylkönmäkeni? Oman Pylkönmäkensä? "Pelkän" Pylkönmäen? Vai eksyykö hän matkalla?

Ohjeideni perusteella Pylkönmäki saattaa löytyä tai sitten matkalainen kysyy lisäohjeita joltakin toiselta. Saattaapa matkalaisella olla kartta, jonka perusteella suunnistus sujuu - sikäli kun kartta on totuudenmukainen.

Pylkönmäen löytäminen on yksi juttu ja Jumalan ja Rakkauden löytäminen on toinen juttu. Onko Jumalan luo pitkästi? Missä Rakkaus majaansa pitää? Kokemukseni sekä viisaitten todistuksen perusteella totean, että Jumala on paljon lähempänä meitä ja paljon todellisempi meille kuin Pylkönmäki. Jumalassa, ”Hänessä me elämme, olemme ja liikumme” (Apt. 17:27-28). Pylkönmäki sen sijaan – se on kuulemma jossakin Karstulan eteläpuolella – sinne pitää matkustaa. Kuinka todellinen paikka se on? Minä olen käynyt siellä – viime sunnuntaina ajoin uneliaan Pylkönmäen kirkonkylän läpi moottoripyörälläni. Hiljaista, hyvin hiljaista oli, mutta siellä se kylä oli ja uskon, että se löytyy tälläkin hetkellä ihan siitä samasta paikasta. Uskotko minua? On monia, jotka uskovat Pylkönmäen olemassaoloon, vaikka eivät ole koskaan siellä käyneet. On monia, jotka eivät usko Jumalan tai Rakkauden olemassaoloon, vaikka sen perustan varassa tiedostamattaan joka hetki elävät, ovat ja liikkuvat.

Kohtaammepa Jumalan yksinäisen vaelluksen myötä tai gurun opastusta hyödyntäen, itse kohtaaminen on sisäisyydessä tapahtuva henkilökohtainen kokemus. Kukin kohtaa Jumalan yksilöllisesti – meitä ei pakoteta tiettyyn muottiin. Samalla tavalla kuin jokainen voi löytää oman Pylkönmäkensä, jokainen kohtaa Jumalan yksilöllisesti. Sinulle Pylkönmäki on jotakin muuta kuin minulle. Jotakin yhteistä voimme Pylkönmäki-käsityksistämme löytää, mutta paljon on yksilöllistä.

Samalla tavalla Jumalan, joka on jotakin äärettömän suurta, voi kokea monella tavalla – ehkäpä kokemuksia yhdistävänä tekijänä voisi kuitenkin olla kokemus Rakkaudesta, kokemus anteeksiannosta, hyväksymisestä?

-gs

Gurut ja elämän oppikoulu

Sahrami on kirjoittanut mielenkiintoisen tekstin ihmisen henkisestä tiestä ja opettajuudesta. Käykäähän lukemassa ja kommentoimassa.

Eloa täällä maan päällä voi verrata kouluun; yksi aloittelee ja toinen on jo päättämässä. Enkä nyt tarkoita fyysistä ikää tai koulutusvuosia vaan henkistä kasvua. Elämän oppikoulun tärkein läksy on oppia sisäisesti tuntemaan ihmisen ja elämän kantava voima, joka on rakkaus. Haasteena on integroitua rakkauteen, tulla rakkaudeksi. Kun tämä on toteutunut, ihminen voi jatkaa muualla. Tai hän voi myös toimia täällä auttamassa muita.


Mikä rooli gurulla on tässä?
Guru-käsitettä voi käyttää monessa merkityksessä. Ensinnäkin, guru on opettaja. Gurun avulla me voimme oppia jotakin uutta itsestämme ja maailmasta. Oikealla asenteella jokainen voi toimia toisensa guruna; kohtaamamme ihmiset, tässä elämässä meille annetut läheiset, sukulaiset, perhe… voimme oppia heiltä kaikilta. Meidän tarvitsee vain pitää silmät auki, tarvitsemme nöyryyttä myöntää että olemme vielä kovin tietämättömiä monessa asiassa. Olemme siis gurujen ympäröimiä. Myös täällä blogilandissa.

Toisekseen, guru on opettaja joka on hyvin pitkällä – kenties jo perillä rakkaudessa. Guru saattaa olla boddhisattva – ihminen joka kieltäytyy astumasta nirvanaan niin kauan kuin yksikin elollinen olento vielä kärsii. Tällaisen gurun kohtaaminen merkitsee sitä, että saatamme saada erityisen tärkeää opastusta tai opetusta siitä kuinka päästä perille myös itse. Tällaisen gurun kohtaaminen saattaa merkitä ratkaisevaa impulssia vapauteen tai sitten saatamme torjua totuuden.

Ajatellaan vaikkapa Nasaretin Jeesusta. Kun Jeesus kohtasi ihmisen, tämä merkitsi jonkinlaista käännekohtaa ihmiselle. Hän joko alkoi uskoa tai sitten hän saattoi mennä syvemmälle epäuskoon. Jeesusta ei voinut kohdata neutraalisti – hänessä oli jotakin, joka aiheutti ihmisessä voimakkaan reaktion; yksi rakasti, toinen vihasi. Ajattelen, että näin on asianlaita myös boddhisattva-gurun kohdatessamme.

Hyvä guru voi auttaa ihmistä virittymään rakkauteen. Viime kädessä työ on kuitenkin tehtävä itse, sisäisesti. Aivan kuten perhosen on itse läpikäytävä metamorfoosi kotelovaiheensa aikana, myös ihminen on kutsuttu muuttumaan; vanha minä katoaa ja uusi on syntynyt. Uusi minä on minättömyyttä, joka lausuu ”enää en elä minä, vaan Kristus minussa”, itsekäs minä on kuollut – ikuinen rakkausminä elää.

Kristinuskon nimissä on paljon korostettu Christo pro nobis –ajattelua – Kristus meidän puolestamme. Tämän on sanottu tarkoittavan, ettei meidän tarvitse tehdä yhtään mitään; kaikki on jo valmista, meidän tarvitsee vain vastaanottaa. Vaikka tässä piilee tietty totuus, haluan kuitenkin korostaa myös Christo in nobis –ajattelua – Kristus meissä. Christo in nobis tarkoittaa, että ulkoisiin guruihin emme voi takertua. Sisältämme löytyy avain ikuiseen elämään, taivasten valtakuntaan. Christo in nobis on sisällämme oleva jumalallisen rakkauden kipinä. Magna opuksessa, metamorfoosissa ihmisestä tulee kipinä ja kipinästä ihminen. Elämän oppikoulun ratkaiseva päättötyö on valmis.

-gs

Jättekul!

Osallistunpa minäkin sarjaan "kaikenlaista sattuu ja tapahtuu"...

Tapahtumapaikka ei ole yhtä eksoottinen kuin Sahramin tarinan flower powerin tyyssija, nej. Nu berättar jag någonting, som hände i Stockholm.

Pari vuotta sitten Gamla Stanin lauantaiaamupäiväisessä ihmisvilinässä löysimme kadulta hienon digikameran. Huhuilin omistajaa, mutta ihmisiä tuli ja meni eikä ketään näyttänyt kiinnostavan. Keksimme katsoa millaisia kuvia kameran muistikortilla on - jospa johtolankoja löytyy. Näimme minkänäköisiä ihmisiä kameran omistajan seurueeseen kuului. Pystyimme myös päättelemään mistä suunnasta he olivat tulleet paikkaan, josta kameran löysimme. Painoimme seurueen tuntomerkit mieleemme ja jatkoimme matkaa suuntaan, jonne oletimme seurueen jatkaneen (olimme Gamla Stanin läpikulkevalla pääväylällä ja keskustan suunta vaikutti loogiselta valinnalta).

Kävelimme reippaasti Sergelin torille saakka. Kuvissa olleita ihmisiä ei näkynyt missään. Sergelin aukiolla liikkui satoja (tuhansia?) ihmisiä eri suuntiin ja tilanne vaikutti toivottomalta. Päätimme viedä kameran poliisiasemalle.

Shoppailimme ja samalla katsastelimme josko poliisiasema osuisi kohdalle. Nej - eipä näkynyt. Kävimme eräässä kirkossa istuskelemassa tovin, tutustuimme myös kirkon hautausmaahan (kävi ilmi, että Palmen tomumaja oli kyseisessä kalmistossa - myös Descartes oli aikoinaan haudattu sinne, kunnes hänen jäänteensä myöhemmin siirrettiin Pariisiin). Aikaa oli kulunut vajaa pari tuntia kameran löytymisestä. Olimme reilun kilometrin päässä löytöpaikasta.

Kävelimme takaisin Sergelin toria kohti vievälle gågatanille kun havaitsimme äkkiä tutun näköisen seurueen. Tarkistimme vielä kamerasta - kyllä, tutulta näyttää. Menin juttelemaan heille (venäläisiä)

- Hello, excuse me but can you speak english?
- Yes, a little.
- Have you lost your camera?
- Yes (hämmentynyt ilme)
- Does it look like this (nostin kameran näkyviin)?
- Yes (hiukan hämmentyneempi ilme)
- Here you are (ojensin kameran), bye-bye!
(ällistyneitä ilmeitä)
- Thank you!

Jatkoimme matkaa.

Joo-o - förstås kände det härligt!

-gs

Itsekseen

Sahramin blogista löysin Eino Leinoa;

"Min verran meissä on lempeä,
sen verran meissä on ijäistä
ja sen verran meistä myös jälelle jää,
kun päättyvi päivä tää"

Lainauksessa ilmenee yksi oleellinen osa ihmiskäsitystäni;
meissä on kuolematon osa, joka ikään kuin uinuu meissä – suuri haasteemme on herkistyä havaitsemaan tuo ikuisuuden kipinä ja elää niin että meistä tulee Rakkautta.

Useimmissa meissä on itsekäs persoonallinen ego, johon olemme samaistuneet. Integroituessamme ikuisuuden sisäiseen kipinään ego katoaa, lakkaa olemasta, kuolee.

Persoonallinen ego vastustaa tätä viimeiseen asti –
se tekee prosessista haastavan eikä ihminen voi tätä tietä kulkea yksin. Tilanne on rinnastettavissa itsensä vetämiseen ylös suonsilmäkkeestä - ihminen tarvitsee apua ahdinkoonsa. Mitä tämä apu on? Voidaan puhua Kristuksesta ihmisessä tai Jumalasta tai universaalista Rakkaudesta tai jostakin muusta.

Opus magna - suuri työ on tehtävä itse.

Oleellista on ymmärtää paradoksi - tullakseen todelliseksi itsekseen, on ylitettävä itsensä.

Jeesus sanoi kaikille: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Luuk 9:23

-gs