Missä Minuus luuraa?

Mitä minuus on? On esitetty lukemattoman monta näkemystä inhimillisen ajattelun historiassa! Erään kuuluisimmista esitti Descartes liimatessaan minuuden ajatteluun. "Cogito ergo sum" - ajattelen siis olen. Descartes oli hieno mies, mutta tässä kohtaa hänen ajattelunsa sakkasi. Minuuden identifiointi ajatteluun on suuri kärsimyksen aiheuttaja.

Minuus on enemmän. Se on tila, jossa ajattelu tapahtuu. Se on läsnäolo, joka todistaa ajattelun, tunteiden ja tuntemusten ilmenemisen, viipyilyn, katoamisen. Se on kuin valo, jossa todellisus ilmenee ja todellisuus koetaan - viimeistä piirtoaan myöten. Tässä valossa voi tunnistaa myös ajatukset kahteen osaan jaetusta todellisuudesta. Kuvitelma maailmasta minän ja ei-minän saarekkeina on erityisen itsepintainen. Jospa siitä kuvitelmasta voisi päästää lempeästi irti?

Mikä on varmaa?

Mikä on varmaa? Mistäpä sinä tai minä voimme olla varmoja jos epäilyksen verkko viritetään äärimmilleen?

Huominen on hypoteesi, todellisuus on unta vain ja identiteettikin vain harhaa?

Kauan sitten mietin tätä kysymystä ensimmäistä kertaa perusteellisesti ja päättelin että Descartesin (kaikki kunnia hänen ajattelulleen) kuuluisa "cogito ergo sum" perustui väärinkäsitykseen. Subjektin johtaminen ajattelun olemisen todentamisesta on spekulaatiota. Itse asiassa ainoa asia mistä voi olla varma on se, että "on ajatuksia" tai vielä yleisemmin:

"on jotakin".

Mitä tuo "jokin" on ja millaisen uskon hypyn vaatii tietoteoreettisen subjektin ja ns. ulkomaailman olemassaolon olettaminen? Ne ovat yksilöllisiä hyppyjä, erimittaisia kullakin. Olen kirjassani pyrkinyt osoittamaan kestävän perustan (johon viittaan yksinkertaisella, pelkistetyllä pointterilla "On"), jonka varaan kaikki rakentuu. Olen testannut perustaa hyvin kriittisesti alkuun itsenäisesti ja sittemmin eri yhteyksissä kasvokkain ja täälläkin. Perusta on luja, perusta on aukoton.

Ymmärrän kyllä sen että jotkut eivät syvemmillä eksistentiaalisilla kysymyksillä päätään juuri koskaan vaivaa. Jotkut toiset pohtivat kysymystä ratkaisua saavuttamatta ja sitten on myös niitä jotka suistuvat pohdinnoissaan kuiluun, jopa mielenterveytensä menettäen.

Kun tämän maailmankatsomuksellisen uskon hypyn kukin on tehnyt, alkaa työ - kuka olen, mistä tulen ja miksi. Mitä on maailma ja mitä on todellisuus? Mitä on tieto ja ennen kaikkea: kuinka voin tietää? Epistemologia, tietoteoria sisältää näkemyksen siitä mitä on tieto ja mitä on tietäminen ja mikä on tietoteoreettisen subjektin asetelma tietoon ja tietoprosessiin nähden. Valtavirtatieteen tutkijoiden tuntemus tieteenfilosofian problematiikasta ja sen implikaatioista tieteen tekemisen tapaan ja edelleen tieteellisen tiedon muodostamis- ja muodostumisprosessiin näyttää aivan liian usein valitettavan ohuelta. Esko Valtaojan kaltaisten tieteen helppoheikkien yksinkertaistukset uppoavat suureen yleisöön mutta tieteenfilosofiaan perehtynyt näkee niiden läpi. Valtaojan suurta hybristä alleviivaavaa "Kaiken käsikirjaa" tarvitsee lukea vain pari sivua nähdäkseen kuinka ohuella pohjalla mies liikkuu.

Kyllä - jokainen kulkee tietysti omaa polkuaan omalla aikataulullaan ja omista lähtökohdistaan. Näin tekee myös Valtaoja. Näin teet sinä. Näin teen minä. Toisinaan polkumme risteävät, kenties kerromme toisillemme näkemästämme ja kokemastamme sekä matkan määränpäästä. Voimem jakaa, voimme oppia. On niitä jotka ajelehtivat elämässään ja on niitä jotka näkevät tarkemmin minne ovat matkalla. Matkalla olemme kaikki. Elämänmatkalaiset. Tiede tarjoaa matkaeväitä, mutta ne eväät ovat rajallisia.

Äly ei riitä

Ranskalaisen filosofi René Descartesin syntymästä on tänä vuonna 520 vuotta. Hänen tunnetuin ajatuksensa on "Cogito ergo sum", ts. "ajattelen, siis olen". René oli kiistatta viisas mies, mutta Cogito-miete ei kestä kriittistä tarkastelua. Tämä miete sen sijaan koskettaa:

"Ei riitä, että sinulla on paljon älyä.
Tärkeintä on että käytät älyä viisaasti."
- René Descartes