Hiihtokelit tuli ja hiihtokelit meni. Hiihdon ystävänä tapahtunutta harmittelen. Filosofiaani kuuluu olla valittamatta - joten jotakin positiivista kai tässäkin voisi olla nähtävissä... Eipä vain heti tule mieleen...
No nyt keksin! Pohjavesitilanne kohentuu näillä keleillä. Näin olen asiantuntijalta kuullut. Perheen asiantuntijalta.
- - -
Viimeisen parin viikon aikana olen käynyt mielenkiintoista
keskustelua mm. ihmis- ja todellisuuskäsityksestä sekä uskon ja tiedon suhteesta. Kaikki sai alkunsa eräästä viestistä, jossa väitettiin elämän olevan vaarallista ja sen päättyvän "väistämättä kuolemaan". Tähän en tietenkään malttanut olla tarttumatta. Totesin, että
"käsitys elämästä ja kuolemasta ja niiden suhteesta subjektiiviseen tajuntaan ei ole ihan näin yksioikoinen. Tai sanokaamme, että esittämäsi edustaa erääseen todellisuus- ja ihmiskäsitykseen perustuvaa ajattelutapaa.Yhtä hyvin voisin sanoa, että elämä on ihmeellistä ja ihana seikkailu ja että kuoleman jälkeen se muuttuu vain paremmaksi."
Tästä käynnistyi ajatustenvaihto, joka jatkunee vielä.
- - -
Luin hiljattain Martti Lutheria käsittelevän kirjoituksen. Siinä todettiin Lutherin vedonneen Raamattuun - "paavi ja kirkolliskokoukset voivat erehtyä, mutta Raamattuun voimme luottaa". Vanha tuttu sola scriptura -idea siis. Ehkä Luther on oikeassa.
Mieleeni tuli kuitenkin, että eihän se Raamattu ole taivaasta tupsahtanut. Se on kirkolliskokousten ja paavien määrittelemä ja valitsema kirjoitusten kokoelma. Ja jos Lutheria on uskominen, niin mikä takaa kaanonin määrittely- ja muokkausprosessin oikeellisuuden? Rautalangasta: jos (kun) paavi ja kirkolliskokoukset ovat erehtyviä, niin kuinka Raamattu voisi olla erehtymätön?
Fundamentalistin vastaus tässä kohtaa lienee: Pyhä Henki on ohjannut Raamatun kirjoitusten kokoamis- ja editointityötä. Fundamentalistilta voisi edelleen kysyä: kuinka sitten esimerkiksi katolisten, protestanttien ja ortodoksien Raamattu on erilainen. Miksi Pyhä Henki on johtanut erilaisiin kirjoitusten kokoelmiin? Kristinuskon juurista kiinnostuneen kannattaa tutustua apokryfikirjoihin, kuolleen meren kääröihin sekä Nag Hammadin teksteihin. On myös paljon hyviä tutkimuksia aiheesta. Esimerkiksi Princetonin yliopiston uskontotieteen professori
Elaine Pagelsin "Gnostic gospels" on eräs tärkeä kirja minulle. Tämä vuonna 1979 julkaistu kirja sai hyvän vastaanoton ja useita tunnustuksia. Esimerkiksi Modern Libary valitsi sen 1900-luvun
top 100 -listalle.
Historiaa on monesti pidetty voittajien historiana - aatteellisissa ja muissa väännöissä voittajille on jäänyt viimeinen sana. Onko voittajien sana se ainoa oikea? Tämä kysymys voidaan perustellusti esittää myös (ja nimenomaan) kristinuskon historian kohdalla. Kuinka alkukirkossa uskottiin? Mikä ajateltiin olevan Jeesuksen merkitys?
Virallisen selityksen mukaan gnostismi oli vaarallinen harhaoppi, joka piti ehdottomasti kitkeä pois oikeaa totuutta pilaamasta. Gnostikkojen kirjoitukset pyrittiin hävittämään, mutta onneksi projekti ei täysin onnistunut. Nag Hammad on tuonut paljon uutta tietoa kristinuskon alkuvaiheista.
Mitä olisi gnostinen kristinusko? Sitä voi pohtia edellämainitun Pagelsin kirjan avulla. Toinen mielenkiintoinen kirja tässä kohtaa on tietysti
Timothy Freken ja
Peter Gandyn teos neljän vuoden takaa. Jesus and the Lost Goddess: The Secret Teachings of the Original Christians. Suosittelen.
-gs
*) "yksin uskosta, yksin Raamatusta" - Lutherista alkunsa saaneen uskonpuhdistuksen keskeinen periaate
