Mitä koronan jälkeen?

Arvioni on että

1) heräämisiä tapahtuu koko ajan, erityisesti nykyisen kaltainen turbulenssi on kuin herätyskello - monet silmät aukeavat, osalla hetkeksi, osalla pysyvästi,

2) osa ihmisistä, yhteisöistä, yhteiskunnista & infrasta palautuu entiselleen kun pöly on laskeutunut, mutta merkittävä osa em. tarkastelee jo nyt ja tulee pölyn laskeuduttua huolellisesti tarkastelemaan toimintatapojaan ja tekemään niihin pienempiä ja isompia, jopa radikaaleja muutoksia,

3) elämä ja todellisuus on viisas itseäänkorjaava prosessi, joten lokaaleja ja globaaleja kriisejä tullaan kokemaan jatkossakin - tämä merkitsee mm. sitä ettei oikeistopopulismi ole lyhyellä aikavälillä katomassa.

Yleisesti: tarvitaan arvojen perusteellinen läpivalaisu. Arvoajatteluun tottumattomalle tämä saattaa olla kivulias prosessi. Arvoajattelu kytkeytyy ontologisiin (= todellisuuden olemus) ja epistemologisiin (tiedon ja tietämisen olemus) perusvirityksiimme, joiden puitteissa orientoidumme kanssaihmisiin ja todellisuuteen ylipäätään.

Ihmisinä olemme jatkuvassa vuorovaikutuksessa monenlaisten arvojen kanssa. Arvoajatteluun herääminen merkitsee, että a) tiedostamme omat arvomme ja b) alamme tietoisesti peilata kohtaamiamme ilmiöitä (ja niiden takana olevia arvoja) suhteessa omiin arvoihini.

Itsekasvatuksen näkökulmasta jatkuva reflektointi on välttämätöntä: on oltava tietoinen omista arvoista, on pyrittävä elämään niiden näköistä elämää ajatusten, sanojen ja tekojen tasolla. Tämä on jatkuva prosessi jossa paradoksaalisesti ei olla koskaan perillä ja samalla ollaan koko ajan "oikeassa paikassa", perillä tässä hetkessä. Tämä hetki on ainoa paikka, jossa em. reflektointia voi tehdä. Reflektoinnin tuloksena syntyy muutoksia yksilöllisellä, yhteisöllisellä, poliittisella, lainsäädännöllisellä ja kaiken tuloksena lopulta myös globaalilla tasolla. Tämä on toiveikkuuden näköala.

Yksilöllisen tason osalta nostan vielä esille klassisen käsitteen: jalous. Mitä on jalo ihmisyys? Mitä on jalo elämä? Minä ymmärrän jalouden niin, että kyse on totuuden, hyvyyden ja kauneuden erottamattomasta arvokolmikkoperustasta ja niiden varaan rakentuvasta ja niiden näköisestä elämästä. Ihmisyydessämme olemme kutsutut tähtäämään siihen. Jalouteen. Jalouden teema saattaa kuulostaa turhan korkealentoiselta varsinkin jos ei ole kouliintunut arvoajatteluun.

Arkisemmin ilmaistuna kyse on jokapäiväisistä arjen pienistä valinnoista: sen sijaan että aina kulkisimme automaattiohjauksessa impulssiemme, mielihalujemme tai huonolaatuisten ajatuksiemme vietävänä tekoihin jotka eivät ole kestäviä eettisesti ja/tai ekologisesti, pysähdymme aika-ajoin miettimään ovatko ajatuksemme, sanamme ja tekomme linjassa arvojemme kanssa. Näin vaalimme ja harjaannutamme kykyämme myötätuntoisesti tarkastella impulssejamme ja ajatuksiamme ennen kuin ne mahdollisesti manifestoituvat ulkoisiksi teoiksi. En tarkoita tällä tietenkään sitä, että kaikki kognitiivinen ja siihen liittyvä motorinen automaatio pitäisi purkaa. Sen sijaan on syytä purkaa automaatio, joka ei ole arvojemme näköistä - itsekasvatuksen tiellä luovumme huonoiksi tottumuksiksi ja tavoiksi havaitsemistamme ajatuksista, sanoista ja teoista, jotka eivät ole jalouden näköisiä.

Kriisi on käännekohta, arvot ovat tekoja

Ei ole liioiteltua sanoa, että sitten maailmansotien ihmiskunta on ensimmäistä kertaa globaalisti kriisissä. Kreikan kielen ”krisis” on lääketieteen isänä pidetyn Hippokrateen käyttämä käsite. Hippokrates viittasi sairauden käännekohtaan, kirjaimellisesti tuomioon tai valintaan. Mihin suuntaan sairaus etenee? Onko tauti kuolemaksi vai alkaako paraneminen?

Kriisi on todellakin käännekohta. Kriisi mittaa ihmisen luonnetta. Kriisi pakottaa meitä tarkastelemaan arvojamme. Arvot ovat tekoja. Itsekukin voi valita, millaisten arvojen näköisiä sanoja ja tekoja meidän kauttamme maailmaan virtaan. Jotkut osoittautuvat itsekkäiksi, jotkut todellisiksi filantroopeiksi. Niin on aina aiemmin ollut mutta niin ei tarvitse aina olla. Tämä ainutlaatuinen mahdollisuuksista runsas hetki on jatkuvasti tarjolla: se millaisten arvojen näköisiä valintoja teemme, sen näköinen maailmasta muotoutuu yksilöllisellä ja yhteisöllisellä tasolla. Nyt jos koskaan on aika laittaa arvot puntariin.

Kutsu, lupaus ja täyttymys

Kutsu, lupaus ja täyttymys

Vuodenvaihde on erityisen otollinen aika pysähtyä hetkeksi pohtimaan missä mennään. Mitä on jäänyt taaksesi? Mitä näet edessäsi? Ihania muistoja? Ikäviä kokemuksia? Toiveikasta odotusta paremmasta huomisesta? Kauhunsekaista kyyristelyä enemmän tai vähemmän realististen uhkakuvien varjoissa? Todennäköisesti mielesi maisemassa liikuskelee tai on liikuskellut kaikkia edellämainittuja.

Menneestä voi ennen kaikkea oppia, mutta kovin moni on jäänyt menneen vangiksi. "Kyllähän minä, mutta kun..." Menneisyyden "mutkuttelijat" menevät piiloon eilisen taakse. "Kyllähän minä tekisin tai voisin, mutta kun mieheni, vaimoni, työkaverini, naapurini, anoppini, siskoni, veljeni, isäni, äitini sanoi, teki, jätti tekemättä, jätti sanomatta eilen, viime viikolla, viime lomalla, lapsuudessa sitä, tätä, tuota tai jotakin muuta". Selitysten virta on loputon. "Kyllähän minä voisin, mutta kun minulla on tämä diagnoosi. Ymmärräthän etten kerta kaikkiaan voi." Mutkuttelijalle tämä hetki ja sen mahdollisuudet eivät koskaan kelpaa, vaan ne aina suodatetaan ja mitätöidään menneen määrittämien ajatusautomaatioiden avulla. "Kyllähän minä, mutta kun…" Niin moni asustelee sellissä - itse luomassaan rajoitteiden vankilassa.

Entäpä tulevaisuus? "Sitten kun..." Moni suodattaa tätä hetkeä kuvitteellisen huomisen ehdoilla. Ehkä tunnistat "sitkuttelijan"? Pessimistinen sitkuttelija varoittaa itseään: "en uskalla iloita, en uskalla edes yrittää, sillä tämä kaikki on vain väliaikaista. Loppu häämöttää. Olen epäonninen: huomenna, ensi viikolla tai ainakin ennen pitkää petyn, teen vararikon, sairastun, menetän rakkaan ihmisen… viimeistään kuolemaan kaikki kuitenkin päättyy." Optimistinen sitkuttelija puolestaan vakuuttaa, että "ei ole tarpeen tehdä muutoksia ihmissuhteissa tai työssä tai ylipäätään elämässä – ei ainakaan vielä, ei juuri nyt, mutta sitten kun huomenna, ensi viikolla, ensi vuonna koittaa kesäloma, sitten kun löydän uuden elämänkumppanin, voitan lotossa, aloitan eläkepäivät… sitten kaikki muuttuu paremmaksi."

Kyllä: huominen on mahdollisuus - jotakin mieluista tai epämieluista voi tapahtua tai olla tapahtumatta. Fakta on, että molempia tulee tapahtumaan. Sitä kutsutaan elämäksi. Sitä kutsutaan elämän yllätyksellisyydeksi. Sitä kutsutaan elämän suolaksi. Sen ohella on ratkaisevaa syvällisesti ymmärtää, elämä tapahtuu nyt. Elämä tapahtuu aina nyt. Ei huomenna, ei ensi viikolla, ei eilen, ei vuosi sitten... Elämä tapahtuu nyt. Sen lisäksi elämä tapahtuu tässä. Elämä tapahtuu aina tässä. Sinä olet elämäsi keskiössä nyt. Tämä tuntuu unohtuneen sitkuttelijoilta. Tämä tuntuu unohtuneen mutkuttelijoilta.

Elämä on suora lähetys. 24/7. Aina voit tarkistaa. Onko yhä nyt? Oletko yhä tässä? Nyt ja tässä on se hetki, jolloin voit tehdä pieniä tai isoja valintoja oman hyvinvointisi puolesta. Nyt on se mahdollisuus ottaa askel itsesi näköiseen elämään. Olipa matka pitkä tai lyhyt, se ei konkreettisesti ala ennen ensimmäistä askelta. Tämä elävä "nyt" on elämän mittainen mahdollisuus. Tämä hetki kutsuu sinua takaisin itseesi, kotiisi, onneen. Tämä hetki on kutsu, lupaus ja täyttymys.

Hyvää Uutta Vuotta! <3

Aika - ystävä vai vihollinen?

Eräs ystäväni esitti otsikon kysymyksen. Jäin miettimään.

Lyhyt vastaus: aika on mahdollisuus (ja näin ollen ystävä).

Pidempi vastaus: Aina on tämä hetki, aina on nyt - tämän voi jokainen todentaa joka hetki kysymällä itseltään: "Onko yhä nyt?" Voidaankin sanoa että aikaa ei absoluuttisesti ole vaan kaikki on nykyisyyttä. Mielen vertaileva liike ns. menneen ja tulevan suhteen tapahtuu aina nykyisyydessä, Mieli voi muistella: "Tunti sitten, eilen, viime viikolla tapahtui x." Mieli voi ennakoida: "Tunnin kuluttua, huomenna, ensi viikolla tapahtuu x." Muistelu ja ennakointi tapahtuu aina nyt. Tämä hetki sallii muistella. Tämä hetki sallii ennakoida.

On relevanttia sanoa että aika ja tila (avaruus) kulkevat käsi kädessä, niinpä puhutaankin aika-avaruudesta. On oltava tila (avaruus) ja on oltava aika jotta todellisuus voi manifestoitua/ilmentyä ja jotta edellistä voi läsnolosta käsin todistaa. Voi sanoa että tämä hetki on ajan ja tilan liitto, tämä hetki koostuu ajasta ja tilasta, joita tietoisuudesta käsin voi todistaa.

Niinpä vastaan kysymykseen: Tätä hetkeä voi pitää mahdollisuutena. Mielen on mahdollista liittää loputon määrä arvoväritteisiä ominaisuuksia (kuten "ystävä" tai "vihollinen") tähän hetkeen. Tämä hetki sallii sen. Mieli pystyy tekemään retkiä menneeseen (muistot ja muistikuvat) ja tulevaan (ennustus, ennakointi). Retket tehdään aina nyt. Tämä hetki sallii ne. Oppimismahdollisuus tarjoutuu nyt: on joko mahdollista toteuttaa vanhoja reagointipohjaisia sisäisiä ja ulkoisia toimintatapoja (joista osa on tarkoituksenmukaisia ja osa kaipaa päivitystä) tai on mahdollista tulla tietoiseksi ja sen myötä hyväntahtoisesti purkaa ja päivittää epätarkoituksenmukaiset sisäiset ja ulkoiset prosessit (siis oppia). Yksinkertaisesti: hiihtääkö vanhoja tuttuja latuja vai poiketako entuudestaan tuntemattomalle ladulle vai tehdäkö kokonaan uusi latu? Tämä hetki sallii hiihtelyt.

Let it snow!

Lifetime Lovers

Can you stop for a moment?

How do you feel? What does this moment feel like?

Can you feel this inhale? Can you see these thoughts?

What about these sensations - this feeling in your stomach, in your arms, in your chest?

Can you feel this moment in its aliveness? This moment is touching you. This moment loves you. It always has and it always will. This moment will never let you down.

This sacred moment keeps asking: "You and me babe, how about it?"

Well, how about it?

- Jomppe on360.fi

Sylisi on rajaton

Millainen on mielen maisemasi tunnetila juuri nyt?
Sinä koet tunnetilan.
Sinä et ole tunnetila.
Tunnetilaa ei ole tarpeen kiertää, torjua, parantaa....
Tunnetila on tässä, jotta pitäisit sitä sylissäsi.
Hyväntahtoisesti.
Lempeästi.

Takaisin tähän hetkeen :)

"Sitten kun..." - mieli sitkuttelee. "Mutta kun..." - se mutkuttelee. Huomaatko kuinka mieli tekee mielen työtä sitkutellen ja mutkutellen? Välillä työ tapahtuu laadukkaasti ja välillä vähemmän laadukkaasti.

Sinulla on mieli mutta et ole mielesi. Tämän sisäisen painopisteen muutoksen myötä havahdut huomaamaan että elämä tapahtuu aina nyt. Tässä. Elämä on suora monikanavalähetys kaikilla mausteilla 24/7. Kokemuksellinen oivallus tämän hetken rikkaudesta, elävyydestä, yltäkylläisyydestä katkaisee siivet sitkuttelulta. Mutkuttelu menettää lentokykynsä tietoisuudessa, joka viihtyy tässä hetkessä.

- Jomppe on360.fi

Juurtuessasi olemiseen

Juurtuessasi olemiseen näkemisen mittakaavalla on taipumus muuttua. Aiemmin pieninä pitämäsi asiat paljastuvat suuriksi ja suuriksi uskomasi asiat osoittautuvat pieniksi. - Jomppe on360.fi (kuva: Anu Viik)

Shaken not stirred

Tämä ainutlaatuinen hetki... valoa, varjoja, värejä, muotoja, ääniä, tuoksuja, tuntemuksia, tunteita, ajatuksia... Tämä hetki on elävä cocktail, juuri nyt sinulle rakkaudella valmistettu ja tarjoiltu. Mille drinkki maistuu? Joskus siemailet juomaa ilolla, joskus se maistuu karvaalta. Joskus lausut: "Toinen samanlainen, kiitos." On myös hetkiä, jolloin tuskailet: "Ota minulta pois tämä malja." Tämä hetki ei ole virhe. Voisitko ajatella, että sinulla on juuri ne ilot ja surut, jotka tässä hetkessä parhaiten palvelevat sinun kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tämä valon ja varjon ainutlaaatuinen tanssi tässä hetkessä on rakkaudella räätälöity oppimiskokemus sinun parhaaksesi. Sinulla on täysi vapaus kääntää selkäsi. Sinulla on täysi vapaus oppia. Et ole uhri. Sinä voit valita. Cheers!

Satumaa

Mielesi saattaa uskotella, että onni koittaa vielä joskus, jossakin, sitten kun... Sateenkaaren pää häämöttää jo horisontissa. Enää vähän matkaa. Onni koittaa sitten kun saat uuden työpaikan, puolison, asunnon, auton... Taivas aukeaa sitten kun suoritat vielä yhden tutkinnon, saat palkankorotuksen, saavutat mainetta ja mammonaa. Saavut onnen satumaahan sitten kun koittaa viikonloppu, vuosiloma, sapattivapaa, eläkepäivät. Mielelle ei mikään riitä. Saavutettuaan haluamansa se pysähtyy, kokee tyydytystäkin, mutta kohta se huomaa että kaikki on ennallaan. Epämääräinen sisäinen jano vaivaa yhä. Sateenkaaren pää on siirtynyt uuteen paikkaan. Mieli jatkaa juoksuaan onnen perässä kunnes se väsyy. Riittävän monta kertaa petyttyään mielen strategia tyypillisesti vaihtuu. Nyt se vakuuttaa, että "onni on itse asiassa vain tyhjää haihattelua, tuulen tavoittelua". Se rakentaa ympärilleen kyynisyyden ja epäluulon panssarin, jota se nimittää realismiksi ja elämäntaidoksi. Se linnoittautuu kylmään poteroonsa ja suodattaa kaiken kohtaamansa pessimismin läpi. Mieli haukottelee elämän ilmiöiden äärellä: "Tämä on jo nähty. Tämä on jo tehty. Tämä on jo niin nähty ja koettu. Kerro minulle jotakin uutta."

Onnen ulkoistamisen sijaan katse kannattaa kääntää tähän hetkeen. Sateenkaaren pää sijaitsee hyvin lähellä. Polku onnen satumaahan on maailman lyhin polku. Kun et enää samaistu mieleesi, koet ja näet tämän hetken niin kuin se on. Koet kaiken suoraan, mielen suodattimien ohitse. Harmaa arki haihtuu ja kaikki näyttää ja tuntuu jotenkin erilaiselta. Puut ovat edelleen puita, kukat kukkia, perhoset perhosia. mutta sittenkin... Havaintoja sävyttää merkillinen kirkkaus, kuultavuus, elävyys. Tuulessa taipuvat ruohonkorretkin ilmentävät ylimaallista kauneutta. Tämän hetken taianomaisuus lyö sinut ällikällä. Olet kiitollinen tästä hetkestä. Tunnet itsesi etuoikeutetuksi kaiken tämän ylenpalttisen runsauden keskellä. Sydämessäsi tunnet, että kaikki on juuri niin kuin sen kuuluu olla. Elämä on kaikkea muuta kuin tylsää. Se on jännittävää, mutta sittenkin turvallista. Niinpä et enää etsi onnea maailmalta, jostakin tuolta, tulevaisuudesta. Et enää haikaile mennyttä onnea, et kaipaa paluuta eiliseen. Sen sijaan olet läsnä tässä hetkessä, tässä kohtaamisessa. Olet läsnä tälle ihmiselle, tälle ruohonkorrelle. Et vaadi, että joku ihminen, asia tai tilanne tekee sinut onnelliseksi. Tämä hetki osoittautuu aarrearkuksi, jonka päällä olet istunut ja tähynnyt sateenkaaren päähän, satumaahan. Satumaista tätä hetkeä Sinulle! - Jorma Ronkainen on360.fi

Tämä hetki sallii

Mielellä on taipumus automaattisesti arvottaa, lokeroida ja nimetä tämä hetki; mieluisa, epämieluisa, yhdentekevä, tuttu, turvalllinen, pelottava, rakastettava... Mieli peittää tämän hetken elävyyden nimilapuilla ja uskoo sitten tietävänsä mistä tässä hetkessä on kysymys.

Mielen työhön samaistuessaan ihminen etsii onnea... se etsii koska se ei usko onneen tässä ja nyt. Mieli viipyilee kauniissa muistoissa menneistä ihanuuksista tai se sitkuttelee tulevaisuudessa koittavista upeuksista...

Tämä hetki sen sijaan... Tämä hetki sallii. Tämä hetki sallii mielen retket muistoihin ja kuvitelmiin. Tämä hetki sallii nimilaput, koska tämä hetki on avara ja loputon. Tämä hetki on elävä. Tämä hetki on arvoitus. Niinpä - liimailin lisää nimilappuja. Tämä hetki sallii.

Läsnäolosi valossa

Tässä hetkessä aaltoilee tunteita, tuntemuksia, ajatuksia, havaintoja... Tämä hetki on elävä, tämä hetki on uunituore. Läsnäolosi hyväntahtoisessa valossa on tilaa tuntea, ajatella ja havaita elämä kaikessa täyteydessään.

Takaisin tähän hetkeen

Huomaatko mielen työn? Huomaatko kuinka mieli arvioi tämän hetken laadun salamannopeasti? "Tuttu, vieras, hyvä, huono, yhdentekevä, turvallinen, pelottava, miellyttävä, epämiellyttävä, hyödyllinen, hyödytön, kiinnostava, tylsä..." Vaikka tämä mielen automaattinen luokittelu- ja arviointityö on monin tavoin arvokasta, siitä saattaa muodostua myös kahle.

Ajatukset ja mielipiteet tästä hetkestä voivat toki olla kiinnostavia ja parhaimmillaan jopa inspiroivia. Niistä voi olla mukava keskustella, mutta pahimmillaan niistä voi muodostua este tämän hetken kokemukselle. Reagointipohjaisen ajattelun sijaan on hyvä palata takaisin tämän hetken konkretiaan. Miltä tämä hetki tuntuu kehossa? Istutko huonossa asennossa? Jännitätkö hartioitasi? Voisitko hieman hellittää? Kaipaako kehosi venyttelyä? Miltä tämä hetki näyttää? Millaisia värejä, muotoja ja tuoksuja tähän hetkeen sisältyy? Voit sulkea hetkeksi silmäsi. Miltä tämä hetki kuulostaa? Miltä tämä sisäänhengitys tuntuu? Juuri tämä sisäänhengitys. Kuinka nautinnollista onkaan hengittää!

Entäpä jos tämä hetki on kuin pyyntö: "Haluatko olla ystäväni? Haluatko oppia tuntemaan minut?" Voisiko tähän hetkeen suhtautua ystävällisen uteliaasti? Hyväntahtoisuutesi valossa tämä hetki voi paljastua loputtoman kiehtovaksi. Ehkäpä olet aarrearkun äärellä? Jospa kurkistaisit sisään?

Loputon

Tykkään pyöräillä. On aikaa. On aikaa katsoa. Tuntea. Miettiä. Kaikenlaista tulee ja menee mielen maisemassa. Ajatuksia, ajatuksia... Muistoja, haaveilua. Odotuksia, toiveita, pelkoa...

Välillä mieli eksyy vanhoille moneen kertaan kuljetuille poluille. Pitkiä varjoja. Miksi? Entä jos? En uskalla. Jos sittenkin? En pysty. Mutta kuinka? En tiedä. Huominen sumun peitossa.

Katson maalaismaisemaa. Häikäisevä valo. Tuulimylly. Orastava pelto. Herään kauneuteen. Pysähdyn kuvaamaan. Tämä hetki. Oleminen. Kaiken se kestää. Kaiken se kantaa. Huoletkin. Tämä hetki ei lopu kesken. Kiitos.

Tämä hetki

Maailma joka myös yhtenä todellisuutena tunnetaan ja koetaan (ennen kuin mieli viipaloi sen sisäiseen ja ulkoiseen ja on kovin tyytyväinen dualismissaan) on olemisen (ja virtaamisen) tilassa.

Maailma joka myös todellisuutena koetaan on elävä.

Maailma on valmis sikäli että tähän hetkeen ei tarvitse lisätä mitään, tästä ei puutu mitään, tämä hetki ei ole "sitten kun..." tai "mutta kun...". Tämä hetki toki sallii sitkuttelun ja mutkuttelun. Tämä hetki on avoin.

Maailma on ei-valmis sikäli että tämä hetki on aina uusi, tuore ja elävä. Tämä hetki on hiljaisen ja liikkumattoman läsnäolon valossa ilmenevä dynaamisuus ja liike. Sanalla sanoen, tämä hetki on mysteeri, arvoitus, käsittämättömyys.

Jospa?

Hyvin yksinkertainen resepti onneen: Onnellinen? Hyvä - jatka samaa rataa! Onneton? Muuta jotakin. Mutta... jos onni on kiinni jostakin ulkoisesta, on todettava että ulkoinen on jatkuvan muutoksen tilassa. Asiat, ilmiöt, olosuhteet, esineet, asemat jne. tulevat ja menevät. Onnen ankkurointi ulkoiseen on pettävällä pohjalla ja sen myötä onnen perässä saa juosta maailman tappiin asti.

Jospa onni on ennen kaikkea "inside job", sisäisen vallankumouksen tulos?

Jospa onni lähtee peiliin katsomisesta, itsensä hyväksymisestä, hyväntahtoisuudesta itseään kohtaan?

Jospa tästä mielen muutoksesta käsin myös toiset ihmiset ja maailma näyttävät oleellisesti erilaiselta?

Jospa?

Olkoon tämä hetki hyväntahtoisuutesi sävyttämä.

Aamiainen Amsterdamissa

Aamiainen asiallisissa puitteissa. Hotel Toren. Tarjonta moitteetonta tuoreine mansikoineen. "Good morning sir. How is your room sir? Something to drink sir?" Juu. Hyvää huomenta. Huone on hyvä. Kahvia kiitos. Sitä tulee hopeakannullinen. Vahvaa tummapaahtoista hyvää kahvia.

Vieruspöydässä kaksi harmaantunutta tyylikästä leidiä. Pukukoodi casual mutta selvästikin vimosen päälle harkittu. Minulla verkkahousut ja teepaita. "Alipukeutunut? Olisko sittenkin pitänyt laittaa puku?" Jep. Mieli tekee mielen työtä. Peruskysymyksiä: olenko ok, olenko turvassa, kuulunko joukkoon? Kiitos mieli. Kyllä, kyllä ja vaikka en erityisesti kuulu juuri tähän porukkaan niin silti. Näin on hyvä. Olen onnellinen. Viihdyn tässä hetkessä. Nämä ihmiset ovat kanssaihmisiä, lähimmäisiä. Kotimaa Äiti Maa jokaisella.

Kuulen hienostunutta keskustelua. Kuulostaa niinsanotulta yläluokan englannilta. So polite, so... How would I put it... So classic and distinguished? Kyllä. This is nice. This moment is.... alive.

Muisto

Tapahtuipa päivälleen kaksi vuotta sitten että...

Terveiset mökiltä!

Jäälle en enää uskaltaudu, mutta rantoja kelpaa kierrellä. Istuskelin auringon lämmittämällä kivellä, nautin hiljaisuudesta ja näkymästä.

Suljin sitten silmäni ja tein kehomeditaation. Siinä käydään koko kroppa läpi varpaista päälakeen asti. Mitään sen kummempaa mystiikkaa asiassa ei ole. Kuulostellaan vaan myötätuntoisen uteliaasti, että mitä vaikkapa oikealle polvelle kuuluu. Vai kuuluuko mitään. Sekin on ok. Voi siinä myös vaikka kiitellä, että hyvin olet minua palvellut.

Harjoitus sujui hyvin. Olin menossa vasemmassa silmämunassa, kun Jertta-koira alkoi tökkimään minua tassullaan. Hymyilytti. Jatkoin harjoituksen loppuun. Avasin sitten silmät hitaasti. Oivalsin, että auringonlaskustahan se Jertta minua huomautti. "Katso nyt hyvä mies tätä!" No minä tietysti katsoin. Rakastuin tähän hetkeen taas uudestaan.

Kelkkakyytiä?

Mielen kelkassa maatessaan ihmisparka etsii onnea... se etsii koska se ei lähtökohtaisesti usko onnen koskaan olevan tässä, koskaan nyt. Mieli viipyilee menneessä ihanuudessa tai se sitkuttelee tulevaisuudessa koittavassa autuudessa... se viipyilee ja se sitkuttelee koska se ei usko että tässä hetkessä upeus voisi asustaa.

Tämä hetki sen sijaan... tämä hetki sallii mielen retket muistoihin ja kuvitelmiin koska tämä hetki on avara ja loputon. Elävä. Kokemus elävyyden vahvistaa.