Itsenäisyys - valinnanvaraa on kymmenen hyllymetriä?

Mitä ajattelet ensimmäiseksi nähdessäsi sotilaan? Joillekin nousee mieleen sotaisia assosiaatioita, joillekin rauhanturvatyö, joillekin perinteet, joillekin omakohtaisia muistoja... jokaisella omanlaisia mielikuvia ja ajatuksia.

Minä rakastan rauhaa ja olen kiitollinen siitä että Suomessa on vaikeina aikoina elänyt suuri joukko päättäväisiä miehiä ja naisia, jotka eivät taipuneet ulkoisen uhan alla vaan päättivät taistella demokratian ja itsemääräämisoikeuden puolesta. Siispä saamme elää itsenäisessä Suomessa. Kiitos!

Voidaan kuitenkin myös kysyä missä määrin itsenäisyys on relevantti käsite monimutkaisessa ja moniulotteisessa todellisuudessa, jossa kaikki on yhteydessä toisiinsa lukemattomin sitein? Isosta mittakaavasta kun katsoo niin olemme kaikki avaruusaluksella nimeltä Maa huimalla matkalla auringon ympäri. Mittakaavaa kun vielä kasvattaa niin voimme todeta olevamme käsittämättömän ison galaksin, Linnnunradan reunassa ja galaksimme on vain yksi miljardeista. Universumin tasollakaan rajat eivät tule vastaan, sillä kosmologit puhuvat ihan vakavissaan multiversumista, kaikkeuksien kokonaisuudesta, jossa universumimme on vain yksi. Mustat aukot voisivat kuulemma olla putkia näihin toisiin kaikkeuksiin. Meidän universumin musta aukko joka nielee ainetta olisi toisen universumin piste, josta uutta materiaa virtaa sisään.

Itsenäisyys, maan puolustaminen ja maanpuolustus... Mitä se on? Ehkä sittenkin päällimmäisenä mieleen nousee vapauden idea, kuten Jemina sanoi kun kysyin häneltä itsenäisyyden merkitystä. Hän totesi, että olemme vapaita. Maanpuolustus olisi siis vapauden puolustamista. Mitä on vapaus? Sananvapautta. Ajattelun vapautta. Liikkumisen vapautta. Kokoontumisen vapautta. Tärkeitä ja ihania asioita kaikki ja puolustamisen arvoisia. Markkinavetoisen konsumerismin silmin vapautta näyttää olevan shoppailu, kuluttaminen... menet kauppaan ostamaan perunalastuja ja valinnanvaraa on kymmenen hyllymetriä. Vau? Tavarataivaaseen kaipaavan olemassaolon motto tuntuu olevan "kulutan, olen siis olemassa".

Itsenäisyys tuntuu juuri nyt omalla kohdalla kiteytyvän kokemukseen kiitollisuudesta ja henkisestä vapaudesta. Henkinen vapaus ei ole riippuvainen ulkoisista olosuhteista, joskin on kiistatonta, että vaikkapa tämän kirjoituksen laatiminen on helpompaa kun on ruokaa jääkaapissa ja katto pään päällä. Henkinen vapaus on mittamattoman arvokkaan ihmisyyden ja elämän todeksi elämistä.

Suloinen joutilaisuus?

Kiireen alleviivaamisesta on näyttänyt tulevan jonkinlainen statussymboli. Tässä mittaamisen vimman vaivaamassa ajassa on näytettävä kiireiseltä, sillä se viestii tehokkuudesta, tärkeydestä ja korvaamattomuudesta. Joutilaisuuden vaikutelmaa vältellään kuin ruttoa. On oltava monta rautaa tulessa, on multitaskattava sitä ja tätä. On oltava vakava, otsan on oltava kurtussa. Kiireisyys ja suorituskeskeisyys tarttuu töistä myös kotiin ja vapaa-ajalle.

Joutilaisuus... suloinen joutilaisuus. Jospa joutilaisuudesta, kiireettömyydestä, huolettomuudesta käsin avautuukin olemisen tapa, jossa luovuus ja todellinen tehokkuus asustaa?

Siinä missä oravanpyörässä juoksevalle kaikki asiat ovat tärkeitä, kiireettömyydestä käsin näkee kirkkaasti mikä on oikeasti tärkeää ja mikä ei ole niin kovin tärkeää. Asiat asettuvat mittasuhteisiin. Uusia ideoita ilmaantuu tietoisuuden kentälle.

Hymy

Sinä näet mielen työt. Mieli on niin puuhakas käsitteellisten tarralappujensa, arvottamisen, vertailun ja pohdinnan parissa. Mielen tehtävä on pitää sinut hengissä. Ja katso: tässä sinä olet. Mieli on tehnyt oivaa työtä. Kiitos mieli!

Läsnäolosi lämmössä mielen masiinalla on taipumus rauhoittua. Hengität syvään. Olet perillä. Tässä. Nyt. Elämä on suora lähetys. Sinua saattaa hieman hymyilyttää. Tämä hetki hymyilee takaisin.

- Jorma Ronkainen (kuva Marianna Heini, http://www.mariannaheini.com/photography/)

ps. "On". Kirja. Onnesta. Enää 41 kpl jäljellä ensimmäisestä painoksesta. Vielä ehdit tilaamaan omasi jouluksi (http://www.onnessa.com/onkirja.html). Tänään sain jälleen ihanaa palautetta lukijoilta:

”Kiitos Jorma upeasta kirjasta. Se tempasi mukaansa jo heti alkulehdiltä. Upeita ajatuksia ja tapasi ilmaista niitä on suorastaan henkeäsalpaavan intensiivinen.”

Toinen: ”Jorma on kirjoittanut vaikeista asioista uskomattoman selkeästi ja järkeenkäyvästi, paikoitellen jopa hauskasti. Tämän kirjan pitäisi olla lukiossa yhtenä oppikirjana, sillä nuorissa on tulevaisuus. Tämä kirja on Jormalta lahja Suomen kansalle. Valo tulee Pohjolasta. Kyllä, tässä on yksi iso valonväläys. Mahtava joululahja ajattelevalle, elämää pohtivalle ihmiselle.”

Kolmas: "Kannattaa tilata ystävät, minulla jo ON kirja, ONNI Hyvää ja mielen kiintoista lukemista."

Neljäs: "On hieno, hieno kirja. Sen seurassa on hyvä illalla nukahtaa rauhalliseen, turvalliseen uneen. Kiitos"

Elämän polte

Toisinaan jokin ajatus jää vaivaamaan sinua. Ajatus kertoo sinun kärsineesi epäoikeudenmukaisuutta ja vääryyttä. Sinusta tuntuu pahalta. Haluat ajatella jotakin muuta, mutta ajatus on erityisen itsepintainen. Se palaa uudestaan ja uudestaan. Sinusta tuntuu yhä pahemmalta. Märehdit ja murehdit. Ryvet itsesäälissä. Kärsit. Katkeroidut. Koet olevasi uhri.

Sinun ei tarvitse taistella ajatusta vastaan. Joka kertaa kun huomaat uppoutuneesi samaan itsepintaiseen ajatusten kierteeseen, voit kiittää itseäsi siitä että huomasit takertuneesi. Voit hengittää syvään ja päästää irti. Ajatusten ja tarinoiden sijaan voit kääntää huomiosi tunteeseen, jonka ajatus on herättänyt. Tarinoista ja tulkinnoista riisuttu tunne on paljasta ja puhdasta energiaa. Se ei ole hyvää eikä se ole pahaa. Tunne on elämän liikettä, jonka voit tuntea kehossasi. Sydämesi tuntuu pakahtuvan. Vatsaasi korventaa. Sisäinen liikkumatila saattaa käydä sietämättömän ahtaaksi. Ehkä pelkäät, ettet kestä tätä musertavaa painon tunnetta. Tuntuu kuin elämän energia ravistelisi sinut rikki. Tällöin voit keskittyä hengitykseen. Tämä sisäänhengitys. Tämä uloshengitys. Hengitys on elämän ainutlaatuista liikettä sinussa.

Olet elävä. Olet avara tila, jossa elämän energia liikkuu. Olet syli, jossa tunne sykkii. Ehkäpä jotakin rikkoutuu jonkin uuden murtautuessa esiin. Et ole mikään eloton tarinoiden, ajatusten ja uskomusten kulissi, jota on varjeltava maailman tuulilta. Et ole mikään saavutusten kokoelma, jota kelpaa seurapiireissä esitellä. Olet enemmän. Paljon enemmän.

Tämä hetki polttaa tuhkaksi luutuneet käsityksesi siitä kuka olet ja kuinka elämäsi piti sujua. Olet arvoitus. Olet sanaton läsnäolo, joka todistaa ajatusten, aistimusten, tunteiden ja tuntemusten tulemisen ja menemisen tietoisuuden rajattomassa maisemassa. Olet rajaton taivas, joka empimättä hyväksyy niin puota- kuin sadepilvetkin. Olet tuuli, joka taivuttaa viljankorsia. Tila, jossa valo ja varjo tanssii. Myötätunto. Olet elämä.

- Jorma Ronkainen (facebook.com/OnKaikki)

Tahdotko Sinä?

Koti on pikemminkin mielentila kuin jokin tietty paikka. Tämä hetki on kotini. Sydän on kotini. Silti tuntuu hyvältä palata kotiin - juuri tähän taloon reilun neljän viikon reissaamisen jälkeen. Pienen matkailuvaunun sijaan käytössä on nyt moninkertaisesti tilaa. Istun tutun pöydän ääressä.

Kuulostelen rankkasateen ja ukkosen ääniä. Ulkona on pimeää. Kontrasti on melkoinen - vielä hetki sitten sain kaukana pohjoisessa ihmetellä keskiyön valoa. Maailma näyttää jotenkin erityisen kauniilta kun aurinko on matalalla horisontissa. Valon ja varjon leikki korostaa maiseman muotoja. Hetki on taianomainen.

Ehkä ratkaisevinta on kuitenkin hyväntahtoisen utelias ja avoin asenne. Olosuhteet virittävät minut katsomaan tätä hetkeä kuin näkisin sen ensimmäistä kertaa, kuin luomispäivän aamuna. Mieli on rauhallinen. Se ei yritä pakonomaisesti luokitella ja nimetä kaikkea. Viipyilen tämän hetken käsitteistä paljaan käsittämättömyyden taikapiirissä. Ihmettelen ja ihailen. Olen kiitollinen tästä ainutlaatuisesta hetkestä.

Hyväntahtoisen huomion lämpimässä valossa sisäinen ja ulkoinen - mielen maisema ja ulkoinen maisema lähestyvät toisiaan, koskettavat ja sulavat toisiinsa. Mielen niin suuresti alleviivaama raja minän ja maailman välillä häipyy. Olen maisemassa ja maisema on minussa. Kokemus tästä hetkestä on enemmän kuin mikään tieteellinen, taiteellinen tai uskonnollinen tarina. Täysi mysteeri. Silkkaa rakkautta. Kosmista leikkiä. Tämäkin hetki. ”Tahdotko?”, se kysyy. Tahdotko Sinä?

- Jorma Ronkainen (facebook.com/OnKaikki)

Onnen askelmerkkejä #7. Rauha

Kyse ei ole siitä, että sinun pitäisi niellä ja sietää kaikki.

Kyse on sovusta tämän hetken kanssa.

Sota on ohitse.

t. Jomppe (facebook.com/OnKaikki)

Onnen ohikiitävät hetket?

Elohopean lailla liikkuva mieli on kuin ongelmanratkaisukone. Ongelmat ovat sille polttoainetta, joten se voimaantuu löytäessään tästä hetkestä virheen. Mieli uppoutuu korjaustoimenpiteisiin tai se keskittyy tuskailuun ja valittamiseen. Molemmissa tapauksissa mieli vahvistuu. ”Minä osasin! Minä löysin!” Mieleen samaistuva identiteetti kokee olevansa olemassa, kun se tuntee kitkaa itsensä ja tämän hetken välillä. Kitka on sille elinehto.

On olemassa myös toinen tie. Sillä tiellä identiteetti ei enää ole minkään tarinan, ajatuksen, tunteen tai tuntemuksen rajaama. Ei ole enää kulissiminää, jota olisi tarve korjata ja kiillottaa. Ei ole enää identiteettitarinaa, jota tulisi varjella ja vaalia.

Mieli rauhoittuu, eikä käy enää sotaa tätä hetkeä vastaan. Vastakkainasettelu identiteetin ja tämän hetken välillä katoaa. Mielen melun hiljentyessä huomio asettuu hyväksyvästi tähän hetkeen. Maailma ei enää ole rikki. Onnen tie on rauhan tie. Onnessa avautuu kokemus identiteetistä avarana tilana, jossa mieli liikkuu. Aistimuksia, ajatuksia, tunteita ja tuntemuksia – onnessa on tilaa kaikille. Onnen tiellä hengität tämän hetken raikasta ilmaa.

Mene metsään!

Onnen askelmerkkejä #3

Asuessasi metsän lähellä olet etuoikeutettu. Mene metsään! Luonto on mestarillinen mielen rauhoittaja.

Hengität tämän hetken raikasta ilmaa. Puut, kivet ja sammaleet lepäävät olemisessa.

Oleminen on vaivatonta. Sinä olet.

t. Jomppe (facebook.com/OnKaikki)

Kosminen tanssi

Huomion valokeila ei enää poukkoile levottomasti sinne tänne tietoisuuden maisemassa, vaan asettuu tähän hetkeen. Et ole enää sivuraiteella elämässäsi. Ymmärrät, että elämä tapahtuu nyt. Tätä se on. Olet keskellä elämää ja elämä on keskellä sinua. Olette yhtä. Mitään kitkaa sinun ja elämän välillä ei ole. Sinä ja elämä olette parhaat ystävät.

Henkinen vapautuminen on todellisuuden kokemista tässä ja nyt. Tietoisuudessa ilmenee havaintoja, ajatuksia, tuntemuksia, tunteita. Läsnä on myös jotakin, joka todistaa, havaitsee kaiken ilmenemisen. Se on tila, jossa kaikki tapahtuu. Se on ikuinen nyt, jossa ilmiömaailma tanssii. Se on kotisi. Itseys on tila, jossa maailma ilmaantuu. Se on rajaton mielenmaisema, jonne mahtuu myös lukematon määrä sinun ja toisten sepittämiä identiteettitarinoita. Sinun ei enää tarvitse takertua tarinoihin, sillä minätunteesi ei ole kiinni niissä. Vapaudut nauttimaan elämästä ehdoitta, sillä sinun ei enää tarvitse tulkita ja selittää jokaista kokemusta minätunteen vahvistamisen ehdoilla.

Olet vapaus.

- tämä on ote Jorma Ronkaisen viimeistelyvaiheessa olevasta kirjasta "On" (facebook.com/OnKaikki)

"On" -nellista Uutta Vuotta!

Kävin ruokakaupassa. Vuoden viimeinen auringonlasku oli niin komea, että pysäytin tien laitaan.

Vuodenvahde on erityisen otollinen aika pysähtyä hetkeksi ihmettelemään missä mennään. Mitä on jäänyt taaksesi ja mitä näet edessäsi? Ihania muistoja? Ikäviä kokemuksia? Toiveikasta odotusta paremmasta huomisesta? Pelokasta kyyristelyä tuntemattoman edessä?

Menneestä voi oppia, mutta kovin usea on jäänyt sen vangiksi. Menneisyyden "mutkuttelijat" menevät piiloon eilisen taakse. Pessimistiset mutkuttelijat selittävät: "Kyllähän minä muuten tekisin tai voisin, mutta kun minun mies, vaimo, työkaveri, naapuri, anoppi, sisko, veli, isä, äiti... sanoi, teki, jätti tekemättä, jätti sanomatta... eilen, viime viikolla, viime lomalla, lapsuudessa...". Selitysten virta on loputon. "Kyllähän minä, mutta kun minulla on tämä diagnoosi."

Mutkuttelijalle tämä hetki ja sen mahdollisuudet eivät koskaan kelpaa, vaan ne suodatetaan ja latistetaan aina menneen ehdoilla. "Kyllähän minä, mutta kun..." Optimistiset mutkuttelijat puolestaan muistavat aina vedota menneisiin saavutuksiin. "Etkö sinä tiedä kuka olen ja mitä olen saanut aikaan?" Optimistinen mutkuttelija sulkee silmänsä tämän hetken rikkaudelta, passivoituu, kivettyy ja vaipuu muistoihin. "Oi niitä loiston päiviä..."

Entäpä tulevaisuus? Huominen on mahdollisuus, mutta elämä tapahtuu nyt. Tämä tuntuu unohtuneen "sitkuttelijoilta". Sitkuttelija suodattaa tämän hetken kuvitteellisen huomisen ehdoilla. Pessimistinen sitkuttelija varoittaa itseään: "en uskalla iloita, en uskalla edes yrittää, sillä tämä kaikki on vain väliaikaista. Olen epäonninen - huomenna, ensi viikolla, joskus petyn, teen vararikon, sairastun, menetän rakkaan ihmisen... viimeistään kuolemaan kaikki kuitenkin päättyy." Optimistinen sitkuttelija puolestaan vakuuttaa, että "ei ole syytä tehdä muutoksia elämässä ainakaan vielä, ei juuri nyt, sillä sitten kun huomenna, ensi viikolla, ensi vuonna koittaa kesäloma, löydän elämänkumppanin, voitan lotossa, aloitan eläkepäivät... sitten kaikki muuttuu paremmaksi."

Elämä on suora lähetys. Elämä ei tapahdu "sitten kun". Elämä ei ole "mutta kun".

Elämä sijaitsee mutkuttelun ja sitkuttelun välissä. Elämä "On".

"On" on nyt, "On" on joka hetki. Käytän pientä suurta sanaa "On" viittaamaan kaikkeen olevaan. Myös ajatukset olemassaolemattomuudesta ilmenevät tai ovat ilmenemättä "On"-nen viittaamassa nykyisyydessä. Mutkuttelijat ja sitkuttelijat mutkuttelevat ja sitkuttelevat ikuisessa preesenssissä, ainaisessa "On"-nessa. Imperfekti ja futuuri ovat kivoja ja hyödyllisiä aikamuotoja. Ne ovat kuitenkin vain aikaMuotoja, tyhjiä muotoja ellei "On"-nesta ammenneta sisältöä. Jotakin oli ja jotakin tapahtui. Jotakin tulee olemaan ja tapahtumaan. Verbejä taivutellaan tässä ja nyt, preesenssissä ja preesens antaa olemiselle ja tapahtumiselle sisällön. Preesens on täysi ja tosi aikamuoto. Preesens "On".

Nyt on hyvä hetki laskeutua preesenssiin, oleutua olemiseen, maadoittua "On"-neen. Elämä virtaa "On"-nessa. Oletko mukana?

"On"-nellista Uutta Vuotta 2014!

---

"On" (Facebook)

Puhua ja vaieta

Att tala är silver men att tiga är guld. Tuli mieleen lukion ruotsin tunnit ja opettaja K. Hämäläinen. Joissakin tilanteissa kultaa on avata suunsa eikä vaieta ja hiljaisesti hyväksyä vääryys ja toisinaan taas viisautta on vaieta. Zen-filosofian viisaat sanovat että ne jotka puhuvat, eivät tiedä ja ne jotka tietävät, eivät puhu. Kyse on mystisestä kokemuksesta jumaluudesta ja oivalluksesta, joka ei käsitteelliselle lokerointia rakastavalle mielelle avaudu, mystinen kokemus on käsitteellisen otteen tuolla puolella. Tällä puolella? Sillä puolella? Millä puolella? Joka puolella. Käsitteellinen ote ja käsitteelliseen otteeseen samastuva mieli (persoona, ego) on Tietoisuuden osajoukko. Käsitteellinen ote sisältyy tietoisuuteen, mutta tietoisuus ei ole yhtä kuin käsitteellinen ote.

Käsitteellistä otetta ja kieltä voi käyttää viisaasti ja hauskasti ja rakkaudella tai sitä voi käyttää repimiseen, raastamiseen, rikkomiseen ja nokkelaan tyhjäkäyntiin. Egon elinehto on jälkimmäinen, ensimmäinen taas happea sielulle.

- - -

Mistä nousee pelko? Pelko on nyt-hetken kieltämistä niin kuin se on. Pelko perustuu ajatukseen / kokemukseen siitä, että nyt-hetkessä on jotakin liikaa / liian vähän. Pelko (ja kärsimys) vahvistuu ja elää kun alamme sitkuttelemaan; sitten kun huomenna / ensi kesänä / eläkkeellä saan / pääsen / ostan sitä / tätä / tuota, sitten olen ehjä, olen onnellinen, mitään ei puutu. Tätä sitkuttelun tietä saa juosta maailman tappiin asti eikä kärsimys eikä pelko eikä viha lopu sen tien juoksijalla. Kääntäen, läsnäolo nykyisyydessä, nyt-hetken hyväksyminen valoineen ja varjoineen niin kuin se on nyt, on ikuinen tie rauhaan ja rakkauteen ja eheyteen. Nyt.