Aidon kohtaamisen mahdollisuus

Egotietoisuudesta, mielestä käsin toinen näyttäytyy aina vain välineenä - hyödyttömänä tai hyödyllisenä riippuen siitä voiko ego vahvistaa tarinaansa minuudesta. Toisen ihmisen ei tarvitse olla samaa mieltä, jotta mieli hyötyy sillä mieli elää vastakkainasetteluista. Yhtäältä mieli jatkuvasti hakee samanmielisiä ihmisiä, toisaalta se samalla myös jatkuvasti määrittää itseään vastustajan/viholliskuvan kautta. Tällä tavoin sen olemassaolon edellytys, erillisyyden idea vahvistuu. Mielivetoinen identiteettitarina on siis samanaikaisesti erottautumista ja liittoutumista suhteessa toiseen. Samanmielisten kanssa ego rakentaa kollektiivista identiteettiä: poliittiset, uskonnolliset ja muut liikkeet. Myös näiden olemassaolo edellyttää aina vastakohtaa, esimerkiksi meidän puolue vs. muut, hallitus vs. oppositio, meidän uskonto vs. vääräoppiset, älykkäät vs. tavikset, köyhät vs. rikkaat... lista on loputon.
Aito kohtaaminen ihmisten välillä mahdollistuu vasta kun ihminen herää todelliseen itseensä ja ymmärtää eläneensä ajattelun luomien kulissien ehdoilla. Herännyt huomaa, että ajattelusta, tuosta oivallisesta rengistä onkin tullut isäntä tietoisuuden talossa. Havahtumisen myötä ihminen astuu ulos roolista, ulos käsitteellisen mielen laatimasta ja ylläpitämästä identiteettitarinasta. Aito kohtaaminen mahdollistuu kun ihminen ei enää samaistu ajatteluunsa, kun ihminen ei enää ole ajatustensa ja tunteidensa vietävänä. Aito kohtaaminen mahdollistuu kun ihmisestä tulee aito oma itsensä. - Jomppe on360.fi

Facebook 10, FB-elämäni 6, bloggaaminen 8

Some... sosiaalinen media... mahdollisesti sosiaalinen?

Facebook täyttää tänään 10 vuotta. Olen yksi sen 1,23 miljardista käyttäjästä. Mitä on some-elämäni? google+ on ollut käytössäni syksystä 2013 lähtien, olen ollut Instagrammissa (gnothiiseauton) syyskuusta 2012 lähtien. Latasin ensimmäisen videon Youtubeen (http://www.youtube.com/user/gnsejr/) tammikuussa 2011. Twitter-tilin (jompper) perustin elokuussa 2009. Olen facebookannut tammikuusta 2008 alkaen.

Bloggaamisen aloitin hieman aiemmin, maaliskuussa 2006. Irc ja keskustelupalstat ("newssit") ilmestyivät tietoisuuteeni 1980-luvun lopulla. Tiesitkö, että ircin (ja irkkaamisen) keksi Jarkko Oikarinen? Jarkko on saman kylän poikia ja oli nörtti jo ennen kuin koko sanaa oli keksitty. Jarkon Commodore VIC-20 oli kova ja edistyksellinen juttu Kuusamossa 1980-luvun alussa.

Olin pitkään penseä facebookin suhteen. Mitä ihmettä minä, keski-ikäinen mies siellä nuorten hiekkalaatikossa tekisin? Miksi huutelisin muulle maailmalle: "Katsokaa, tässä minä olen, tätä minä teen, tällaiselta minä näytän!" Joulukuussa 2007 tapasin vanhan ystäväni Kuusamon liikuntahallin kuntosalilla. Treenin lomassa vaihdoimme kuulumisia, juttelimme juoksuharrastuksesta ja maratonharjoittelusta. Lopuksi Tapsa kysyi, olenko facebookissa. Kyseenalaistin facebookin käyttökelpoisuuden. Tapsa selitti kärsivällisesti, että on siellä myös aikuisia ja että itsestähän se on kiinni minkä verran elämästään kertoo. Parin viikon kuluttua perustin tilin ja tein ensimmäisen statuspäivityksen:

"Jos ei muuta niin ammatillisen kompetenssin kehittämisen vuoksi pitänee tästäkin kuviosta olla jollakin tasolla perillä joten nyt on sitten account perustettu."

Ihmetteletkö, että minkä ihmeen "ammatillisen kompetenssin"? Olen koulutukseltani tietojenkäsittelytieteen FM (Oulun yliopisto). Olen ansainnut elantoni erilaisissa IT-alan tehtävissä 80-luvun lopulta saakka. Elämä on kuljettanut tietojärjestelmien ylläpito-, tuki- ja kehitystehtäviin yliopistoympäristöön ja ohjelmistotaloon. Sittemmin olen löytänyt itseni koulutus-, opetus- ja markkinointitehtävistä.

Mitä sosiaalinen media merkitsee minulle? Se tarjoaa mahdollisuuden peilata (reflektoida) minäkuvaa ja olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Some voi toimia itsetuntemuksen apuvälineenä. Toisaalta se voi olla myös mahdollinen sudenkuoppa, jonka myötä eksyn kauemmas todellisesta itsestä. Some mahdollistaa kulissiminän, valheellisen minäkuvan rakentamisen. Kokemukseni on, että mitä enemmän uskallan olla oma itseni, sitä enemmän, aidommin ja syvemmin voin kohdata ihmisiä. Tämä pätee tietysti niin somessa kuin elävässä elämässäkin. Mitä rohkeammin luovun defensseistä, sitä rikkaammin koen elämää. Mitä vähemmän rakennan suojamuureja itseni ympärille, sitä vapaammin voin hengittää, luoda, kohdata, ajatella, kokea.

Luovuus ja elämä virtaavat lävitseni kun opin pysymään pois itseni edestä.

Somen mahdollinen sudenkuoppa piilee myös siinä, että alan priorisoida sitä elävän elämän sijaan. Istun kahvilassa jonkun kanssa. Vilkuilen ja hieron tämän tästä kännykkää tai tablettia, pahimmassa tapauksessa molempia. Moinen on sekä epäkohteliasta että myös silmien sulkemista tässä hetkessä livenä tarjolla olevalle elämälle. Elämä tapahtuu aina tässä. Elämä virtaa aina nyt. Pyrin priorisoimaan face-to-face -tilanteen aina some-kontaktien edelle.

Miettiessäni somen hyviä mahdollisuuksia ja mahdollisia haittoja, vaakakuppi kallistuu selvästi plussan puolelle. Kiitos tästä kuuluu sinulle. En tiedä kuka olet. Ehkä olet elävästä elämästä tuttu ystäväni? Kenties olet sittenkin joku twitter-tilini seuraaja. Saatat olla päätynyt lukemaan tätä myös facebookin On-sivun (facebook.com/OnKaikki) kautta. Olitpa tuttu tai tuntematon, minä kiitän sinua siitä että sinä olet. Olet ainutlaatuinen. Voimme kohdata vain tässä ja vain nyt. Tehdäänkö se aidosti vai hipaiseeko tässä hetkessä vain kaksi kulissia?

- - -

ps. Jäin vielä pohtimaan kulissiminä-ideaa. Toisinaan on varmasti niin, että joku on elävässä elämässä saanut kuraa silmille ja puukkoa selkään siinä määrin ettei hän enää uskalla olla avoin face-to-face. Niinpä hän uskaltaa olla avoin vain sosiaalisessa mediassa. Hän tekee sen anonyymisti tai nimellään ja kasvoillaan. Kaverit saattavat olla kummissaan kun facebook-persoona ei istukaan tuttuun ja turvalliseen lokeroon, lujasti lukittuun mielikuvaan ihmisestä. Emmekö voisi toimia niin että jokainen ihminen voi luottavaisesti olla oma itsensä, toteuttaa itseään? Voisimmeko olla luomassa maailmaa, jossa jokainen uskaltaa olla ja hengittää vapaasti?

ps. ps. Meinasin ihan unohtaa urheiluun liittyvän someilun. Sportstrackeriin olen logannut yli 700 harjoitusta lokakuusta 2011 lähtien. Erilaisten liikuntasuoritteiden myötä kilometrejä on kertynyt yli 13 500, kaloreita on palanut lähes kaksi miljardia (1 937 567 708) ja hikeä on vuodatettu 723 h 11 min 32 sekuntia. Stravaan olen viehättynyt segmentti-toiminnon vuoksi.

Aito kohtaaminen

Egotietoisuudesta, käsitteellisestä mielestä käsin tapahtuva keskustelu ei ole koskaan aitoa kohtaamista. Egolle toinen on aina vain väline - hyödytön tai hyödyllinen, riippuen siitä voiko ego toista hyödyntäen vahvistaa tarinaa minuudesta. On huomattava, ettei toisen tarvitse olla samaa mieltä, jotta ego vahvistuu. Ego on nimenomaan riippuvainen vastakkainasetteluista. Vaikka ego toisaalta aina hakee samanmielisiä ihmisiä, se samalla myös jatkuvasti määrittää itseään vastustajan/viholliskuvan kautta. Näin sen olemassaolon premissi, erillisyyden idea vahvistuu. Egominuus on siis samanaikaisesti erottautumista ja liittoutumista suhteessa toiseen.

Samanmielisten kanssa ego rakentaa kollektiivista identiteettiä (poliittiset, uskonnolliset ja muut liikkeet). Myös näiden olemassaolo edellyttää aina vastakohtaa, esimerkiksi meidän puolue / muut, hallitus / oppositio, meidän uskonto / vääräoppiset, älykkäät / tavikset... lista on loputon.

Aito kohtaaminen mahdollistuu vasta kun ihminen riittävästi kärsittyään ymmärtää elävänsä ajattelun luomien kulissien ehdoilla. Ihminen herää havaitsemaan, että ajattelusta, tuosta oivallisesta rengistä onkin tullut isäntä tietoisuuden talossa. Tällöin hänellä on mahdollisuus astua ulos roolista, ulos käsitteellisen mielen laatimasta ja ylläpitämästä identiteettitarinasta. Tämä saattaa olla pitkä ja kivinen tie, riippuen siitä kuinka vahvasti minuus on kiinni käsitteellisessä mielessä. Aito kohtaaminen mahdollistuu vasta kun ihminen ei enää samaistu ajatteluunsa, kun ihminen ei enää ole ajatustensa ja tunteidensa vietävänä. Aito kohtaaminen mahdollistuu vasta kun ihminen herää todelliseen itseensä.

Sosiaalinen media - mahdollisesti sosiaalinen

Olen facebookannut tammikuusta 2008 alkaen. Bloggaamisen aloitin hieman aiemmin, maaliskuussa 2006. Irc ja keskustelupalstat ilmestyivät tietoisuuteeni jo 1980-luvun lopulla. Tiesittekö muuten, että ircin (ja irkkaamisen) keksi kuusamolainen Jarkko Oikarinen? Muistan hyvin Jarkon, hänen koiransa ja etenkin hänen tietokoneensa. Commodore VIC-20 oli kova ja edistyksellinen juttu Kuusamossa 1970-luvun lopussa.

Olin pitkään penseä facebookin suhteen - mitä ihmettä minä, keski-ikäinen ihminen siellä nuorten hiekkalaatikossa tekisin? Miksi minä huutelisin muulle maailmalle, että katsokaa, tässä minä olen, tätä minä teen, tällaiselta minä näytän? Käsitykseni muuttui joulukuussa 2007. Tapasin vanhan koulukaverini Kuusamon liikuntahallin kuntosalilla. Treenin lomassa vaihdoimme kuulumisia, juttelimme juoksuharrastuksesta ja maratonharjoittelusta. Lopuksi Tapsa kysyi, olenko facebookissa. Kyseenalaistettuani fb:n, Tapsa selitti kärsivällisesti, että on siellä myös aikuisia ja että itsestähän se on kiinni minkä verran siellä itsestään kertoo ja että seinän näkyvyyden voi määrittää. Lopun arvaatkin - uteliaisuus vei voiton ja parin viikon kuluttua otin naamakirjan käyttöön. Luonnollisesti Tapsasta tuli ensimmäinen kaverini.

Näen fb:n ambivalenttina ilmiönä. Se on yhtäältä suuri mahdollisuus itsetuntemuksen tietä kuljettaessa ja toisaalta mahdollinen sudenkuoppa, jonka myötä toteutamme ja ylläpidämme kulissiminää, valhetta. Koen, että mitä enemmän uskallan olla oma itseni, sitä enemmän voin oikeasti kohdata Toisen - tämä pätee niin fb:ssä ja kuin elävässä elämässäkin. Mitä rohkeammin luovun defensseistä, sitä rikkaammin koen elämän. Mitä vähemmän rakennan suojamuureja itseni ympärille, sitä vapaammin voin hengittää, luoda, kohdata, kokea, ylipäätään elää.

Toinen sosiaalisen median mahdollinen sudenkuoppa piilee siinä, että alamme priorisoida sitä elävän elämän sijaan, tähän tapaan: istun kahvilassa jonkun kanssa ja sen sijaan että olen 100% läsnä tälle ihmiselle, vilkuilen ja hieron tämän tästä älykännykkää/tablettia. Paitsi että moinen on epäkohteliasta, on se myös epäaitoa olemista ja silmien sulkemista välittömästi tarjolla olevalle mahdollisuudelle. Näen että face-to-face -tilanne pitäisi aina priorisoida facebook- tai muiden välineellisten kontaktien edelle.

Miettiessäni fb:n ja bloggaamisen hyviä mahdollisuuksia ja mahdollisia haittoja, vaakakuppi kallistuu selvästi plussan puolelle. Kiitos tästä kuuluu sinulle, tuntematon lukijani. Kiitos, että olet. Saatan tuntea sinut myös elävässä elämässä, saatan tuntea sinut vain internetin välityksellä - niin tai näin, sinä olet ainutlaatuinen tietoisuus maailmassa, jonka jaamme sikäli kuin tietoisuutemme kohtaavat. Tässä ja nyt on yksi mahdollisuus. Kohdataanko?

- - -

lisäys klo 20.00
Jäin vielä pohtimaan tuota kulissiminä-ideaa... Toisinaan onkin ehkä niin päin, että elävässä elämässä on ihminen saanut kuraa silmille ja puukkoa selkään siinä määrin ettei hän enää uskalla olla avoin face-to-face. Sama ihminen uskaltaa olla avoin vain sosiaalisessa mediassa, ehkä anonyymina (esimerkiksi blogit, keskustelupalstat), ehkä nimellään ja kasvoillaan (facebook). Kaverit ovat sitten kummissaan kun facebook-persoona ei istukaan tuttuun ja turvalliseen lokeroon, lujasti lukittuun mielikuvaan ihmisestä. Emmekö voisi toimia niin että jokainen ihminen, jokainen lähimmäinen voi luottavaisesti olla oma itsensä, toteuttaa itseään? Voisimmeko olla luomassa ilmapiiriä, jossa jokainen uskaltaa laittaa itsensä likoon?