Näytetään tekstit, joissa on tunniste henkinen vapaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste henkinen vapaus. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, joulukuuta 09, 2017

Itsenäisyys on vapautta

Mitä ajattelet ensimmäiseksi nähdessäsi sotilaan?

Joillekin nousee mieleen sotaisia assosiaatioita, joillekin rauhanturvatyö, joillekin perinteet, joillekin omakohtaisia muistoja... jokaisella omanlaisia mielikuvia ja ajatuksia.

Minä rakastan rauhaa ja olen kiitollinen siitä että Suomessa on vaikeina aikoina elänyt suuri joukko päättäväisiä miehiä ja naisia, jotka eivät taipuneet ulkoisen uhan alla vaan päättivät taistella demokratian ja itsemääräämisoikeuden puolesta. Siispä saamme elää itsenäisessä Suomessa. Kiitos!

Voidaan kuitenkin myös kysyä missä määrin itsenäisyys on relevantti käsite monimutkaisessa ja moniulotteisessa todellisuudessa, jossa kaikki on yhteydessä toisiinsa lukemattomin sitein? Isosta mittakaavasta kun katsoo niin olemme kaikki avaruusaluksella nimeltä Maa huimalla matkalla auringon ympäri. Mittakaavaa kun vielä kasvattaa niin voimme todeta olevamme käsittämättömän ison galaksin, Linnnunradan reunassa ja galaksimme on vain yksi miljardeista. Universumin tasollakaan rajat eivät tule vastaan, sillä kosmologit puhuvat ihan vakavissaan multiversumista, kaikkeuksien kokonaisuudesta, jossa universumimme on vain yksi. Mustat aukot voisivat kuulemma olla putkia näihin toisiin kaikkeuksiin. Meidän universumin musta aukko joka nielee ainetta olisi toisen universumin piste, josta uutta materiaa virtaa sisään.

Itsenäisyys, maan puolustaminen ja maanpuolustus... Mitä se on? Ehkä sittenkin päällimmäisenä mieleen nousee vapauden idea, kuten Jemina sanoi kun kysyin häneltä itsenäisyyden merkitystä. Hän totesi, että olemme vapaita. Maanpuolustus olisi siis vapauden puolustamista. Mitä on vapaus? Sananvapautta. Ajattelun vapautta. Liikkumisen vapautta. Kokoontumisen vapautta. Tärkeitä ja ihania asioita kaikki ja puolustamisen arvoisia. Markkinavetoisen konsumerismin silmin vapautta näyttää olevan shoppailu, kuluttaminen... menet kauppaan ostamaan perunalastuja ja valinnanvaraa on kymmenen hyllymetriä. Vau? Tavarataivaaseen kaipaavan olemassaolon motto tuntuu olevan "kulutan, olen siis olemassa".

Itsenäisyys tuntuu juuri nyt omalla kohdalla kiteytyvän kokemukseen kiitollisuudesta ja henkisestä vapaudesta. Henkinen vapaus ei ole riippuvainen ulkoisista olosuhteista, joskin on kiistatonta, että vaikkapa tämän kirjoituksen laatiminen on helpompaa kun on ruokaa jääkaapissa ja katto pään päällä. Henkinen vapaus on mittamattoman arvokkaan ihmisyyden ja elämän todeksi elämistä.

keskiviikkona, joulukuuta 30, 2015

Henkinen hyvinvointi

Mielen toimintaperiaatteet voidaan tiivistää muutamaan prinsiippiin, jotka ovat lähtökohtaisesti meitä varjelevia ja siis arvokkaita. Tärkein mielen funktio on pitää meidät hengissä ja kappas vain - hyvää työtä se on tehnyt, tässä hengität ja olet, kiitos mieli! Kiitos mieli!

Tärkeintä funktiota palvelee prinsiipit "kelpaanko, kuulunko joukkoon?" ja "enemmän on parempi". Myös nämä ovat tarkoituksenmukaisia, mutta vain sikäli kun olet niistä tietoinen, ts. itsetuntemuksen haaste on tulla tietoiseksi mielen toimintatavoista ja sen myötä kokea todellinen itse tiettynä sisäisenä... tässä kohtaa sanat loppuvat mutta viittaan vaikkapa käsitteellä "vapaus" tuohon lausumattomaan, ytimeen, valoon, läsnäoloon (juu taas lisää pointtereita "siihen") joka on todellinen itsemme, todellinen luontomme mielen tarinoiden ja kaiken olevan todistajana.

Tästä päästään sitten henkiseen pahoinvointiin, joka siis on seurausta mielen kelkkaan unohtumisesta, mieleen samaistumisesta, identiteettikäsityksen liimaamisesta mielen tarinoihin. Disidentifikaatio tehdään klassisesti meditoinnin (tai jos tämä kuulostaa liian juhlalliselta niin mietiskelyn tai mindfulnessin) avulla.

Mieli sanoo, että aikaa ei moiseen ole. Sitä se mieli tekee :) Alkuun pääsee sulkemalla silmät ja hengittämällä pari kertaa tietoisesti, ts. tuntien todella miltä se hengittäminen tuntuu. Se tuntuu hyvältä. Tietoinen elämä (ja henkinen hyvinvointi) on yhtä lähellä kuin tämä hengenveto. Aina tässä.

keskiviikkona, lokakuuta 08, 2014

Mielen työt

Julkaisu käyttäjältä On.

tiistaina, lokakuuta 07, 2014

Virtaa

Julkaisu käyttäjältä On.

keskiviikkona, maaliskuuta 12, 2014

Voit kokea tämän hetken "On"-nen

"On"-nen kokemus on henkistä vapautta. Henkisesti vapaan ei tarvitse takertua mihinkään - ei valoihin eikä varjoihin, ei positiivisuuteen eikä negatiivisuuteen. Kyse ei kuitenkaan ole mistään välinpitämättömyydestä. Vapaus on rakkaussuhdetta tähän hetkeen niin kuin se on tarinoista ja käsitteellisistä tarralapuista paljaana.

"On"-nen kokemus on luottamista tämän hetken viisauteen - tämä hetki on täsmälleen sellainen kuin sen kuuluu olla. "On"-nessa avautuu oivallus, että tätä se on. Elämä tapahtuu nyt. Tämän hetken paljaus on täyteydessään enemmän kuin mikään älylliskäsitteellinen kuvaus tai tarina. Tietämisen sijaan tunnet ja vakuutut: nyt se tapahtuu.

Lisää "On"-nen kokemista: facebook.com/OnKaikki

torstaina, maaliskuuta 06, 2014

Mitäpä jos?

Jospa minuus ei olekaan mitään kiinteää?

Mitä tapahtuu, jos minätunne ei enää perustu mihinkään tarinoiden kokoelmaan? Mitäpä jos en enää käytä energiaa minkäänlaisen kulissin rakentamiseen ja ylläpitoon? Mitäpä jos tämä hetki määrittää minut yhä uudestaan?



Alati uudistuvan minuuden myötä ei ole tarve elää kuin viimeistä päivää. Kaikki energia vapautuu autenttiseen elämiseen - elämään kuin ensimmäistä päivää.

Uunituore, raikas, ilmava, huokoinen tämä hetki avautuu täyteydessään nautittavaksi. Maailma on kaunis kuin luomispäivän aamuna. Mitäpä jos?

facebook.com/OnKaikki

sunnuntai, helmikuuta 16, 2014

Valaistuminen – kuinka juhlallinen sana!

Kyse on käsitteellisen mielen vakiintuneiden ajattelukaavojen murtumisesta, jonka myötä näkee todellisuuden niin kuin se on. Valaistuminen on vapautta. Todellisuuden kokeminen “paljaana” on tietoisuuden itsetutkiskelua. Tietoisuus peilaa itseään todellisuudessa.

Herääminen on yksilöllinen prosessi - joku herää kerralla, toinen vähitellen, kolmas heräilee ja torkahtelee. Heräävä näkee maailman mielenkiintoisena paikkana. Tylsäksi koettu elämä osoittautuukin ihmeiden täyttämäksi. Merkillisiä yhteensattumia tapahtuu päivittäin.

Aivan kuin kaikessa olisi läsnä jokin salattu viisaus.

facebook.com/OnKaikki

lauantaina, tammikuuta 11, 2014

"Ajasta ikuisuuteen"

"Ajasta ikuisuuteen" - ei sitten kun "aika jättää", vaan se voi tapahtua nyt.

Voit siirtyä ajasta ikuisuuteen kun vapaudut ajasta. Ajasta vapautuminen on tässä hetkessä elämistä. Pintatasolla tämä hetki on jatkuvassa liikkeessä, muutoksen tilassa. Tämän hetken syvempi ulottuvuus on ajaton. Se on tila, jossa tämä hetki ilmenee. Se on tila, joka on kotisi. Se on tila, joka on identiteettisi. Sinä olet se.

- - -

gnothi seauton - ihmisen kokoisia ajatuksia on "On" facebookissa

keskiviikkona, joulukuuta 11, 2013

Maan puolustaminen, itsenäisyys ja henkinen vapaus

FB:n uutisvirrasta osui hetki sitten silmään GreenPeacen kuva (alla). Maan puolustus. Aihe on juuri nyt minulle ajankohtainen. Olen junassa, matkalla kohti Helsinkiä ja kertausharjoitusta. Mitä se maan puolustaminen onkaan? Nationalistisesta viitekehyksestä nousevaa itsenäisyyden alleviivausta, tietyn maa-alueen valvontaa ja vaalimista vai olisiko syytä katsoa asioita vähän laajemmin, globaalista perspektiivistä? Voiko itsenäisyyden idean ja globaalin maailmankansalaisuuden yhdistää?

Itsenäinen Suomi ja itsenäinen Maa - missä määrin itsenäisyys on relevantti käsite todellisuudessa, jossa kaikki on yhteydessä toisiinsa lukemattomin sitein? Isosta mittakaavasta kun katsoo niin olemme kaikki avaruusaluksella nimeltä Maa huimalla matkalla auringon ympäri. Samassa veneessä ollaan. Mittakaavaa kun vielä kasvattaa niin voidaan todeta olevamme käsittämättömän ison galaksin, Linnnunradan reunassa ja galaksimme on vain yksi miljardeista. Universumin tasollakaan rajat eivät tule vastaan, sillä kosmologit puhuvat ihan vakavissaan multiversumista, kaikkeuksien kokonaisuudesta, jossa universumimme on vain yksi. Mustat aukot voisivat kuulemma olla putkia näihin toisiin kaikkeuksiin. Meidän universumin musta aukko joka nielee ainetta olisi toisen universumin piste, josta uutta materiaa virtaa sisään.

Maan puolustaminen ja maanpuolustus... Ehkä sittenkin päällimmäisenä mieleen nousee vapauden idea, kuten Jemina sanoi kun kysyin häneltä itsenäisyyden merkitystä. Hän totesi, että olemme vapaita. Maanpuolustus olisi siis vapauden puolustamista. Mitä on vapaus? Sananvapaus. Ajattelun vapaus. Liikkumisen vapaus. Kokoontumisvapaus. Tärkeitä ja ihania asioita kaikki ja puolustamisen arvoisia. Markkinavetoisen konsumerismin silmin vapautta näyttää olevan shoppailu, kuluttaminen... menet kauppaan ostamaan perunalastuja ja valinnanvaraa on kymmenen hyllymetriä. Vau? Tavarataivaaseen kaipaavan olemassaolon motto tuntuu olevan "kulutan, olen siis olemassa". Media ja poliittiset päättäjät ovat kovin huolissaan kuluttajien ostovoimasta. Joulukaupasta toivotaan positiivisia signaaleja talouden elpymiseen. Ostaostaosta ja Suomi pelastuu?

Kyllä tämä itsenäisyyden idea tuntuu omalla kohdalla kiteytyvän kokemukseen henkisestä vapaudesta. Henkinen vapaus ei ole riippuvainen ulkoisista olosuhteista, joskin on kiistatonta, että filosofointi on helpompaa kun on ruokaa jääkaapissa ja katto pään päällä. Henkinen vapaus on mittamattoman arvokkaan ihmisarvon ja elämän mittaamattoman arvon todeksi elämistä.

Oletko sinä henkisesti vapaa?

Löydät tämän kirjoituksen myös FB-sivultani:
https://www.facebook.com/permalink.php?story_fbid=227865874058592&id=156138121231368