Kannukseen

Eilisiltana facebook nosti esiin neljä vuotta vanhan kuvan, jossa Anne on muuttolaatikoiden keskellä Mikkelin kodissamme. Inspiroiduin pohtimaan asiaa. Kuvan hetkestä tuntuu kuluneen ikuisuus. Niin se vain elämä johdatti perheemme Porkkanapolulta Kynttiläkujalle Kannukseen. Elämä oli ihan mallillaan Etelä-Savossa, mutta kyllä on tuntunut hyvältä palata Annen juurille hänen vanhaan kotitaloonsa. Kannus ja tämä talo ovat molemmat olleet minullekin rakkaita jo vuodesta 1986 alkaen. Tärkeää on ollut myös se, että muuton myötä etäisyys omille juurilleni Kuusamoon lyheni parilla sadalla kilometrillä.

Muutos oli iso eikä se suinkaan ollut helppo - suurin haaste omalla kohdalla oli minäkuvan taustalla yllättävän vahvasti vaikuttaneesta opettajan ammatti-identiteetistä irti päästäminen ja täysipäiväiseksi yrittäjäksi ryhtyminen. Yrityksen olimme Annen kanssa perustaneet jo edellisenä syksynä, joten astinlauta oli kyllä olemassa mutta ei siihen kuitenkaan totisesti ollut tuskatonta hypähtää. Enemmän tai vähemmän hyppy tuntemattomaan oli se. Taloudellisesti tarkasteltuna ratkaisu vaikutti epäviisaalta, mutta elämä on kuitenkin eurojen ohella paljon muutakin.

Elämäni Kannuksessa on omien arvojen näköistä ja kyllä se sitä Mikkelin vuosinakin oli. Elämäntilanne muuttui kuitenkin oleellisesti Annen saadessa töitä kotiseudultaan. Juuri siitähän me olimme muutamia vuosia haaveilleet: jos jommallekummalle avautuu sopiva työmahdollisuus Kannuksen tai Kuusamon suunnalla niin silloin maisema vaihtuu. Yhteinen polkumme reitillä Oulu - Helsinki - Kouvola - Koria - Mikkeli kääntyisi takaisin kohti kotikontuja.

Vaakakupeissani oli selvät vaihtoehdot: jatkan vanhassa työssä ja viikonloppuisin sukkuloin kahden toisistaan noin 450 km etäisyydellä sijaitsevan paikkakunnan välillä tai sitten hyppään uuteen ja koko perhe asuu Kannuksessa. 

Arvot ovat tekoja. Tämä periaate kirkastui seitsemisen vuotta sitten Leena Vainion hyvinvointivalmentaja-koulutuksessa. Siispä oli hypättävä! Hyppy oli arvojeni näköinen ja aikani tasapainoiltuani dynaaminen tasapainotila löytyi. Elämä kantaa kuin kantaakin! Hyvää viikonloppua!

 

Paris, Paris!

Ylen uutinen vie huomion: "Mukavuuden tavoittelussa kun on menty länsimaissa monin paikoin ihan överiksi. Ei meitä ole tarkoitettu siirtymään paikasta toiseen ilmastoiduissa kapseleissa ja viettämään sitten vapaa-aikaamme kauko-ohjattavissa lepotuoleissa. Se tylsistyttää – henkisesti ja fyysisesti." (https://yle.fi/uutiset/3-9889223)

Pariisissa muutamaan kertaan käyneenä ja suurta epämukavuutta siellä kokeneena on sanottava että ehkäpä, ehkäpä... Tosin epämukavuuden kokemukseni on 100% itse aiheutettua. Tähän tapaan.

Näytös I Syyskuun alussa 1989 Pariisia helli helle. Jostakin merkillisestä päähänpistosta päätin juosta Cooperin testin eräällä urheilukentällä. Iltapäivällä. Kuumimpaan aikaa päivästä. Jep, nerokasta. Anne kellotti ja minä juoksin. Konteksti on unohtumaton. Olimme häämatkalla. Siispä suurta mielihyvää. Mutta herra Cooper ja minä. Ne on olleet hapokkaita kohtaamisia alkaen vuodesta 1978. Eka kerralla meni tasan 3000 metriä. Sittemmin on mennyt enemmän. Pariisissa keskeytin ensimmäisen ja ainoan kerran. Oli liian hapokasta.

Näytös II Pariisin kevät 2008. Maraton. Muistan hyvin kun punnersin kohti 30 kilometrin maagista rajapyykkiä. Tunsin, että juoksun eteen pitää jo tehdä työtä. Eiffel-torni näkyi jo kaukaa Seinen toisella rannalla, mutta en minä siitä jaksanut innostua. Ajattelin, että "siinä se nyt on, ihaile sitä". Kääntäessäni päätäni, en kuitenkaan tuntenut suurta ihastusta. Sen sijaan aistin niskani kivistyksen. 30 km tuli vastaan ajassa 2.22.35 (5 km 24.22, 4.52 min/km) ja nyt aloin ensi kertaa laskeskella mihin loppuaikaan yltäisin. Pidempi stoori täällä: https://gnothiseauton.blogspot.fi/2008/04/paris-4-94-race-day-nautiskelua-piinaa.html

Näytös III Pariisin syksy 2008. Puolimaraton. Reitti kulki kaksi kertaa Stade de France -jättistadionin kautta. Komeaa oli siellä juosta. Mutta itse kisa. Tavoitteena oli rekordi, mutta tällä kertaa ei vaan kulkenut. Kympin jälkeen juoksu alkoi painamaan enemmän ja enemmän. Jossakin 12 kilometrin kohdalla jäin erään Francois’n vauhdista. Noin 13 kilometrin kohdalla otin energiageelin ja samalla 1.30 –jänis saavutti minut mukanaan 3 tai 4 juoksijaa. Hän muisti minut startista ja kannusti minua kovasti mukaansa – ”come on, this is your target time!”. Mutta vaikeaa, kovin vaikeaa oli. Eroa syntyi hetkessä 20 metriä, 30 metriä… Yritin nostaa tempoa, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Pidempi stoori: https://gnothiseauton.blogspot.fi/2008/11/nuoruuden-rakkaus-musiikkimuistoja-5-ja.html

Summa summarum. Pariisi. Hapokkaita ja ihania muistoja. Koska Pariisi. Koska elämä. Koska rakkaus.

Kausi on avattu - laskettelukausi

Karhunkierros

Syysloma! Näissä jo 1970-luvulla rakkaiksi tulleissa maisemissa sielu lepää.

Ruka!

Sehän alkaa olla tämä aika syksystä - lauantaina Rukalle! Tässä tunnelmia vuoden takaa:

Höga kusten

Lauantaina yövyimme "korkean rannikon" (Höga Kusten) alueella Norrfällsvikens Camping -leirintäalueella. Paikkaa voi suositella! Otin oheisen kuvan iltasella kun tuplasateenkaari ilmestyi taivaalle.

"Korkearannikko (Höga kusten) Ångermanlannin maakunnassa Koillis-Ruotsissa on listattu UNESCOn maailmanperintökohteeksi sen ainutlaatuisen ja upean rantaviivan ja punaisen Nordingrå-graniittikallion ja -kivikon ansiosta. Jääkausi 9 600 vuotta sitten ja sen jälkeinen jäätikön vetäytyminen johtivat siihen, että ennen alas mereen painunut maa on kohonnut dramaattisesti ylöspäin. Maa on kohonnut jään painon väistyttyä jo noin 295 metriä." (http://finland.visitsweden.com/art…/ruotsin-korkea-rannikko/)

Ruka Top!

Viikonloppu oli aivan erityinen. Elämä tarjoilee joskus makeaa mahan täydeltä. Kuvausten ohessa on saanut fasiliteeteista nauttia. Voimme varauksetta suositella tätä paikkaa, jos haluat tarjota itsellesi ja ystävillesi jotakin uniikkia. Ruka Top! <3

Kiitos Markku, kiitos Päivi, kiitos Arto, kiitos Sara!

rukatop.fi

"RUKATOP –villa is located at the top of Ruka fell next to Juhannuskallio nature reserve. The villa is situated 430 meters above the sea level providing you with breathtaking panoramic view over the surrounding nature. RUKATOP –villa is in a private area providing you with a high level of privacy and safety. The total floor area of Ruka Top is 540 m². The residential facilities are on two floors. Upstairs there is a big living room, a dining hall with a magnificent view of the outdoors, a kitchen with gourmet-level equipment, three bedrooms and two washrooms. Upstairs also has an entry hall and a toilet.



Downstairs there are three bedrooms, an office room, a training gym, a conference room, storage and to crown it all: Ruka Top Sauna World.

The story of Ruka Top started when the entrepreneur couple Markku and Päivi were on a snowshoe walk in winter 2006. Simultaneously they got the same feeling: Here it is! They were captured by the magnificent view. That started the process which resulted in the Ruka Top villa.

Unique site on the steep cliff demanded a unique building. All the exterior and interior materials have been selected with special care creating a distinguished and a cosy environment which offers you a luxury escape from your day-to-day routine." (lisätietoja: rukatop.fi)

This is a special place

I'm more and more impressed by P4. Last month me and my family visited Hiiumaa, Estonia. We've been there several times before but this summer was very special as I had my brand new P4 with me. I want to share some moments with you.

Aamulla varhain...

keittiöstä kuului sipinää ja supinaa. Lopulta kutsu kävi juhlapöytään ja kesän lapsi pääsi viettämään syntymäpäivää :-)

Paketti oli iso ja sieltä paljastui:

Siinä ne nyt on - vanha ja uusi. Phantom 1 (vasemmalla) menee todennäköisesti myyntiin - edullisesti lähtee ja tarvittaessa leivotaan pakettiin mukaan GoPro Hero LCD+. Sähköpostitse voi kysellä lisätietoja (jorma piste ronkainen at onnessa piste com)

Eternal Flame

Kasarihaaste jatkuu; Phil Collins, Pelle Miljoona, Lori Singer... Jatketaan feminiinisellä linjalla - Banglesin "Eternal Flame" vuodelta 1988 on sakeaa siirappia. Levyltä vuonna 1989 irrotettu single nousi ykköseksi yhdeksässä maassa. Molemmat vuodet ovat elämässäni hyvin merkittäviä - helmikuussa 88 mentiin silloisen tyttöystävän kanssa kihloihin ja syyskuussa 89 naimisiin (ja yhä ollaan).

Mahdollisuuksia, luottamusta

"Torstai on toivoa täynnä", tietää sananlasku kertoa. Toivoon sisältyy luottamusta mahdollisuuksiin. Hyviä asioita voi tapahtua.

Sinä olet tänään pääroolissa - vain sinä voit päättää miten suhtaudut mahdollisuuksiin, joita tämä päivä sinulle tarjoaa. Reagoitko kohtaamiisi ihmisiin ja tilanteisiin vanhalla totutulla tavalla, menneen ehdollistamana?

Valitsetko sittenkin toisen tien? Tie toinen on tietoinen. Se on mahdollisuuksia täynnä.

Niin että mitenkö tämä teksti liittyy kuvan nuoreen pariin? Päivälleen 26 vuotta sitten kihlat vaihdettiin. Kuva saman vuoden syksyltä, risteily Kreikan saaristossa. Mahdollisuuksia, luottamusta, hyviä asioita. Silloin ja nyt.

facebook.com/OnKaikki

How the Finns do it?

Joululoma tuli ja meni, mukavissa merkeissä. Vietimme aikaa niin pohjoisessa kuin myös etelän lämmössä. Jouluaattoa vietimme epätavallisesti vuoristossa; aatonaattona patikoimme noin 3 tuntia 800 metrin korkeudesta (San Bartolome de Tirajana, Gran Canaria) 1600 metriin. Yövyimme pienessä luolassa ja aattona nautimme huikeista näkymistä ja auringosta.



Iltapäivällä nousimme saaren korkeimpaan kohtaan (n 1970 metriä merenpinnasta) ja lähdimme sitten laskeutumaan ylängön pohjoispuolelta San Mateoon. 800 korkeusmetriä alaspäin osoittautui kovemmaksi urakaksi kuin samat metrit ylöspäin. Reisien etuosat joutuivat todella koville!

Noin kuuden tunnin kävelyn jälkeen saavuimme San Mateoon, hyppäsimme bussiin ja ajoimme Las Palmasiin.

Las Palmas on oiva kohde. Siinä yhdistyy kaupunkiloman, rantaloman sekä patikoinnin mahdollisuudet. Juoksun harrastajalle kohde on loistava. Lämpötila ja ilman kosteus ovat sopivat ja tiivishiekkainen 3 km pitkä Canterasin uimaranta ja sen pohjoispuolelle jatkuva hiekkatie tarjoavat mahdollisuuden noin 13.5 kilometrin juoksulenkkiin.

Eräänä päivänä tapasimme kaupungilla todellisen maailmanmatkaajan.



Vladimir Yarets on kiertänyt maailmaa maan perusteellisesti! Oli oikein sympaattisen oloinen kaveri ja asiat tulivat selviksi huolimatta siitä että hän on kuuromykkä. Vladimirin seikkailuista voi lukea hänen sivuiltaan.

Canterasin rannalla ihailimme hiekkataidetta - jokin ryhmä oli tehnyt kokonaisen kylän Beetlehem-teemaan liittyen. Uskomattoman taidokasta työtä!



Suomeen palattuamme vietimme aikaa mökillä. Tulipa siinä sitten loppiaisena leikittyä oikein kameran edessä... teemana suomalaiset ja mökkielämä;

Finns love to be at their cottages - be it summer or winter! But what do they do there? How do they survive in wintertime when the ground is covered with plenty of snow and it's dark and cold? What is the secret recipe for staying alive in such hostile conditions? These and other mind-boggling questions are answered in this video.



Lapsi on terve kun se leikkii!

-gs

Maraton nro 8 ja Weser-joen kutsu

Jäin minimitavoitteesta reilut kaksi minuuttia ja puolikkaat 1.34 + 1.48 kertovat oleellisen. Juoksin seinään noin 25 km kohdalla. Töppäilyt energiahuollon ja varusteiden kanssa maksoivat 5-10 minuuttia. Muutama päivä meni harmitellessa mutta aina, aina on positiviista mahdollista epäonnistumisestakin kaivaa esille:

1. En joutunut keskeyttämään.
2. Juoksu kulki mallikkaasti siihen asti kun se kulki.
3. Kun huonollakin, suorastaan katastrofaalisella juoksulla jää ennätyksestä vain kaksi minuuttia niin parempana päivänä kulkee useita minuutteja kovempaa.

Nyt otan rennosti parikolme viikkoa - juoksukengät ajattelin jättää rauhaan, saas nähdä maltanko. Ihan tyystin sohvaperunaksi en taatusti osaa heittäytyä, joten kävelylenkkejä, kuntosalia ja pyöräilyä sisältyy ohjelmaan.

Illalla luin erään blogituttavani kuulumisia - moisen kipuilun ja väännön rinnalla omat maratonmurheet ovat lopulta kovin pieniä ongelmia.

- - -

Suuntaamme tänään rouvan kanssa kahdestaan kaupunkilomalle. Tyttö lähti aamulla isovanhempiensa mukana pohjoiseen. Menemme perässä palattuamme keskiviikkona Suomeen. Toisaalta tosi mahtavaa lähteä ja toisaalta hiukan jännittää. Onhan kyse ensimmäisestä kahdenkeskisestä lomamatkasta sen jälkeen kun meistä tuli lapsellisia. Tarkoitus on siis sitä parisuhdetta hoitaa. Parisuhdetta. Ollaan monesti vitsailtu että ei meillä mitään parisuhdetta ole. Parisuhde. Kliininen ilmaisu joka ei luontevasti omaan kielenkäyttöön istu. Ollaan yhdessä. Ollaan oltu yhdessä kaksikymmentäkaksi vuotta ja naimisissakin jo kaksikymmentä vuotta. Välillä on ollut tuulista mutta etupäässä on ollut erittäin hyvää yhdessäoloa.

-gs

ps. Osaanko todellakin lähteä lomamatkalle ilman juoksuvarusteita...

(kuva http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/67/Stadtmusikanten_Bremen.png)

Raimo sydämessäni

Pitkän ja vakavan sairauden myötä tähän on osaksi jo valmistautunut. Appeni oli kuitenkin viime päiviin asti pystynyt toimimaan vaimonsa omaishoitajana ja niinpä kunnon äkillinen romahdus tuli täytenä yllätyksenä. Nyt toivoa ei juuri ole.

Tällaisina hetkinä parasta balsamia on kiitollisena muistella monia hyviä yhteisiä hetkiä sekä katsoa elämäniloa pursuavaa lasta.

Olla olemassa. Tuntea.

Kiitos Elämä.

-gs

Kiina sydämessäni

4.6.1989 Kiinan kansanarmeija käänsi aseiden piiput opiskelijoita kohti ja avasi tulen. Satoja, joidenkin arvioiden mukaan tuhansia ihmisiä sai surmansa. Taivaallisen Rauhan aukiolla virtasi veri.

Menin naimisiin 3 kuukautta myöhemmin.

15 vuotta myöhemmin eteläisessä Kiinassa, lähellä Vietnamin rajaa syntyi eräs lapsi.

Pidin häntä ensi kertaa sylissäni eräänä marraskuisena päivänä 2005. Kun hän samana päivänä ensi kertaa nukahti syliini, ajattelin että minä suojelen tätä lasta. Minä rakastan tätä lasta. Minä olen valmis vaikka kuolemaan tämän lapsen puolesta.



Kiinan lapsi. Minun lapsi. Kaikkeni.

-gs

(1. kuvassa Wroclawissa Puolassa sijaitseva Taivaallisen rauhan aukion mielenosoitusten 10-vuotismuistomerkki,
http://fi.wikipedia.org/wiki/Taivaallisen_rauhan_aukion_mielenosoitus
2. kuvassa unohtumaton hetki eteläisessä Kiinassa)

Jäykkäniskainen juoksija

Pitäisikö malttaa mielensä ja pysyä pois ensisijaisesti lapsille tarkoitetuista vekottimista? Huomasin aamulla, että pääni kääntyy vain rajoitetusti vasemmalle. En oikein muuta syytä vaivaan keksi kuin eilisen vesiliukumäen. Puolustuksekseni todettakoon, että laskin mäen vain kahdesti. Jälkimmäinen kerta oli kieltämättä vauhdikas. Ilmeisesti liian vauhdikas. Polskimme pari tuntia koko perhe ja hauskaa oli taas katsoa tyttären innostusta. Pari vuotta sitten hankituista Learn-to-swim-uimaliiveistä voisi ilmeisesti taas vähentää kellukkeita.

Tytär halusi tällä kertaa olla äitinsä kanssa naisten puolella, joten minulla oli hyvää aikaa istuskella kaikessa rauhassa höyrysaunan lämmössä. Korviin sattui keskustelu:

- Pitäisköhän sitä kerhon näkyvyyttä jotenkin parantaa? Voisi miettiä vaikka jotakin tarroja tai vastaavaa, jotka voisi vaikka laukkuun kiinnittää.
- Joo. Vois olla hyvä idea.
- Onkohan niitä kerhon logoja kenellekään tietokoneella?
- Minulla on kyllä se logo.
- Tietokoneella?
- Ei kun ihan paperiversiona.
- Minä voisin sen lukea koneelle, minulla on skanneri kotona. Lähetä se minulle sähköpostilla niin voin skannata sen.
- Joo.

Toisaalta saattoi olla vitsikin, sillä keskustelu soljui kuvaformaattien ja cad-ohjelmien ympärillä siinä määrin sujuvasti että jotakin hajua tietotekniikasta näillä motoristeilla tuntui olevan.

- - -

Treenit sujuivat viime viikolla varsin mallikkaasti. Olin tyttären kanssa Kuusamossa ja käytännössä se merkitsi sitä, että minulla oli hyvää aikaa treenata. Kuntosalia, juoksua ja hiihtoa kertyikin 8-9 tuntia ja niinpä tämän viikon olenkin ottanut hyvin rauhallisesti. Tähän mennessä ainoa liikuntasuoritus oli maanantaina (35 min kuntosali + 40 min juoksua). Nyt tuntuu vahvasti siltä, että pitäisi päästä kokeilemaan, miten tossu kulkee. Niskan jäykkyyden ei kai pitäisi juoksua haitata. Viime viikko tai oikeastaan sitä edeltävä viikko oli muuten sillä tavalla historiallinen, että Jemina meni mummon ja papan kanssa pohjoiseen jo edeltä ja oli mummolassa 4 yötä ennen kuin lomani alkoi ja menin perässä. Niin se lapsi kasvaa ja merkkinä siitä tämäkin.

-gs

Mitä on henkinen kasvu?

Eilisaamuna juttelimme aamiaispöydässä niitänäitä kun keskustelu johti jotenkin henkisen kasvun käsitteeseen. Kysäisin nelivuotiaaltamme, mitä henkinen kasvu tarkoittaa.

- Se on sitä että aikuinenkin kasvaa.

Mitäpä tuohon lisäämään.

-gs

ps. kiitos edellisen postauksen palautteista, saatan niitä vielä kommentoida hiukan myöhemmin.

La Voie Royale

Flunssaa on perheessämme podettu vuoronperään. Ehdin jo ajatella ettei se minua kellistä, mutta niin vain on tämä viikko mennyt enemmän tai vähemmän kipeänä. Töissä olen punnertanut, mutta eipä ajatus ole ihan terävimmillään ollut. Lauantaiksi kaavailemani puolimaraton jää siis väliin, mutta onhan tässä vielä kautta jäljellä! Paras juoksusyksyhän on vasta alkamassa. Ja sokerina sen pohjalla on edessä juoksukauden päätös samassa kaupungissa kuin aloitus - lokakuun lopulla ollaan menossa kaupunkilomalle Pariisiin ja siinä sivussa on tarkoitus puolikas (La Voie Royale 2008) juosta.

-gs

ps. Pariisin kirjeenvaihtajamme on innostunut videobloggauksesta - käykäähän tutustumassa mm. ranskalaiseen nykymusaan!

Kippurasarvelle kyytiä - nyt ja silloin...

Kolme päivää kotona sairaan lapsen kanssa alkoi jo hiukan puuduttamaan. No joo, kyllähän niitä olympialaisia oli iltapäivisin kiva seurata, mutta kuitenkin. Menin sitten tänään töihin ja kulta jäi Jempsun kanssa kotiin. Tytöllä oli tänään nelivuotisneuvola. Terveydenhoitaja kuvasi tyttöämme "toimeliaaksi ja iloiseksi" ja kirjasi lisäksi terveyskorttiin, että "puhe selvää, kasvu sopusuhtaista ja liikkuminen ketterää". Hyvä niin!

- - -

Viime viikolla juoksukilometrejä ja tehoharjoituksia kertyi sen verran paljon, että tämä viikko on menty juoksun osalta erittäin matalalla profiililla. Vain yhden kevyen kympin olen juossut. Tänään keksin tehdä vauhdikkaan pyörälenkin 26 vuotta vanhalla kippurasarvellani; 46.3 kilometriä mäkisellä reitillä kulki vauhdikkaanoloisesti 1.46-ajassa ja mielessä kävi että niinkö tässä innostuu vielä kunnollisen pyörän hankkimaan.

Kippurasarvesta tuleekin mieleen yksi takavuosien tempaus; lokakuun lopulla 1994 luovuimme Helsingin asunnostamme, joten edessämme oli tavaroiden siirtäminen Kouvolaan. Hoidimme muutto-operaatiota pikku hiljaa kesän aikana, mutta kippurasarvea en alkanut autoon pakkaamaan. Keksin nimittäin kuningasajatuksen: minähän ajan sen pyörän sinne! Jonakin viikonloppuna. Kun kelit on kohdallaan.

Eräänä heinäkuisena päivänä kelit olivat kohdallaan. Aurinko paistoi täydeltä terältä, joten aamupalan jälkeen hyppäsin pyörän selkään ja suuntasin Kouvolaa kohti. Ajelin ilman paitaa helteisessä säässä ja ajattelin ettei elämä tästä enää parane. Viuhdoin vanhaa Porvoontietä ensin Porvooseen, jossa söin lounaan. Jossakin vaiheessa olin sitten pakotettu ajamaan kapeaa valtatietä (VT6), jossa siihen aikaan oli piennarta tarjolla noin 20 senttimetriä. Vierestä pyyhkivien venäjänrekkojen myötä homma alkoi tuntumaan epäterveelliseltä ja niinpä Elimäen tienoilla koetin hakea vaihtoehtoisia ajoreittejä, mutta enpä oikein järkeviä ratkaisuja enää löytänyt (tai väsymyksen sumentamilla aivoilla keksinyt), joten päädyin takaisin valtatielle. Sinnikkäästi väänsin perille saakka; väsyneenä, mutta onnellisena ja ennen kaikkea ehjänä saavuin Kouvolaan.

Selkänahka oli jo ajon aikana tuntunut vähän kireältä ja syy selvisi - olin hikoillut aurinkovoiteet pois, joten selkä punoitti vahvasti. Nukuin yön vatsallani märkä pyyhe selkäni päällä ja selvisin kuin selvisinkin ilman nahanluontia.

140-150 kilometrin lenkki ei ehkä ollut parasta mahdollista valmistautumista parin viikon kuluttua juoksemalleni Helsinki City maratonille, mutta tulipahan pyöräiltyä.

-gs

ps. Se maraton meni sitten aikaan 3.32, missä oli viisi minuuttia parannusta edelliseen, elämäni ensimmäiseen maratoniin, jonka olin juossut viisi vuotta aiemmin. Kun olin keksinyt että eihän se ole mies eikä mikään joka ei ennen naimisiinmenoa ole maratonia juossut.

Viimeistä viikkoa viedään...

Alkaa vuoden mittainen, merkittävä vaihe elämässä olla päätöksessä. Jempsu menee ensi viikolla leikkikouluun ja minä alan orientoitua koti-isästä työmaailmaan...

Kuten eräälle ystävälle totesin, isolta muutos tuntuu. Ja tunteet vähän ambivalentit. Toisaalta en mitään valtavan suurta poltetta työtä kohtaan tunne, vaikka ihan kiva onkin palata. Mukavia työkavereita, opiskelijoita ja mielekäs työn sisältö, joten tyytyväinen ja kiitollinen olen. Samaan aikaan tunnen jonkinlaista haikeutta tmv. sillä onhan yksi ainutlaatuinen vaihe päättymässä - vastedes tyttö on ison osan (valtaosan?) päivästä "muissa käsissä" tai miten tuon sanoisi. No, luonnollisen itsenäistymisen ja kehityksen askeleistahan tässä on kyse ja varmasti on hyväksi ensi viikolla neljä vuotta täyttävälle tytölle päästä leikkikouluun. Niinhän sanotaan, että lapset on lainaa vain... Sitä on vaan aika kiinni tytössä ja tietyllä tapaa on hiukan haasteellista "päästää irti", vaikkei ihan oudosta jutusta olekaan kyse kun on seurakunnan päiväkerhoa ja muskaria ohjelmassa ollut jo aiemmin.

Työt aloitan pehmeällä laskulla, alkuun muutama tunti päivässä ja todennäköisesti juoksutreeniä on ohjelmassa kohtuullisen paljon elokuun aikana. HCM:n jätän väliin ja paremmissa keleissä syyskuussa hyökkään maratonennätyksen kimppuun - Pariisin noteerausta on tarkoitus parantaa selvästi.

-gs

ps. Ja vielä on kesää jäljellä! Sen kunniaksi vaihdoin tuohon tytön ottaman kuvan - muisto Mallorcalta parin viikon takaa...