Jäin minimitavoitteesta reilut kaksi minuuttia ja puolikkaat 1.34 + 1.48 kertovat oleellisen. Juoksin seinään noin 25 km kohdalla. Töppäilyt energiahuollon ja varusteiden kanssa maksoivat 5-10 minuuttia. Muutama päivä meni harmitellessa mutta aina, aina on positiviista mahdollista epäonnistumisestakin kaivaa esille:1. En joutunut keskeyttämään.
2. Juoksu kulki mallikkaasti siihen asti kun se kulki.
3. Kun huonollakin, suorastaan katastrofaalisella juoksulla jää ennätyksestä vain kaksi minuuttia niin parempana päivänä kulkee useita minuutteja kovempaa.
Nyt otan rennosti parikolme viikkoa - juoksukengät ajattelin jättää rauhaan, saas nähdä maltanko. Ihan tyystin sohvaperunaksi en taatusti osaa heittäytyä, joten kävelylenkkejä, kuntosalia ja pyöräilyä sisältyy ohjelmaan.
Illalla luin erään blogituttavani kuulumisia - moisen kipuilun ja väännön rinnalla omat maratonmurheet ovat lopulta kovin pieniä ongelmia.
- - -
Suuntaamme tänään rouvan kanssa kahdestaan kaupunkilomalle. Tyttö lähti aamulla isovanhempiensa mukana pohjoiseen. Menemme perässä palattuamme keskiviikkona Suomeen. Toisaalta tosi mahtavaa lähteä ja toisaalta hiukan jännittää. Onhan kyse ensimmäisestä kahdenkeskisestä lomamatkasta sen jälkeen kun meistä tuli lapsellisia. Tarkoitus on siis sitä parisuhdetta hoitaa. Parisuhdetta. Ollaan monesti vitsailtu että ei meillä mitään parisuhdetta ole. Parisuhde. Kliininen ilmaisu joka ei luontevasti omaan kielenkäyttöön istu. Ollaan yhdessä. Ollaan oltu yhdessä kaksikymmentäkaksi vuotta ja naimisissakin jo kaksikymmentä vuotta. Välillä on ollut tuulista mutta etupäässä on ollut erittäin hyvää yhdessäoloa.
-gs
ps. Osaanko todellakin lähteä lomamatkalle ilman juoksuvarusteita...
(kuva http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/67/Stadtmusikanten_Bremen.png)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti