Väsynyt juoksijapoika ja muita muisteloita

Innostuin vanhaa juoksupäiväkirjaani selailemaan - nostalgiaa parinkymmenen vuoden takaa ja kauempaakin...

Tein elämäni ensimmäisen juoksulenkin joskus ala-asteikäisenä, 10- tai 11-vuotiaana. Isäni kilpasuunnistus lienee antanut kimmokkeen. Hiihtoharrastuksen olin aloittanut paljon aiemmin. Kuusamossa lapsi oppii ensin hiihtämään ja vasta sitten kävelemään... Perinteisessä hiihtopitäjässä kun ollaan.

Hiukan myöhemmin sain ensimmäiset oikeat juoksukengät, legendaariset "ilmatyynykarhut". Ensimmäinen juoksulenkki oli noin 6 kilometrin mittainen ja muistan hyvin kun ihmettelin kenkien vaimennusominaisuuksi hiekkatiellä. Ensimmäisen Cooperin testini juoksin yläasteella ja sain tulokseksi tasan 12 minuuttia. Ehhe-he. Tasan 3000 metriä oli kelpo tulos ja ehkäpä osaltaan innoitti minua juoksuharrastukseen. Samoihin aikoihin aloin pitämään juoksupäiväkirjaa. Lukioikäisenä harjoittelin paljon minua lahjakkaamman kaverini kanssa. Cooper meni parhaimmillaan yli 3300 metriä mutta alle 3400 metriä. Pari pitäjänmestaruutta onnistuin saavuttamaan; 1500 metrillä lähinnä siksi ettei sarjassani ollut muita, sen sijaan maastomestaruus tuli ihan oikeassa kilpailussa.

Juoksukenkiä on ollut monenlaisia; ilmatyynykarhujen jälkeen hankin marjanpoimintarahoilla adidakset, malli SL80. Niissä oli sellainen värikäs, sinipunainen pohja. Hienot kuin mitkä. Sitten niin ikään adidakset, TRX Competition - hieno valkosininen malli nappulapohjalla. Jokin Etonicin malli tuplanauhoilla taisi olla tässä välissä ja sitten New Balancen joku malli, väriltään sininen. Ensimmäinen Niken malli oli kevyt kilpakenkä - mallinimi Eagle. Näitä tuli juostua loppuun kaksi paria. Taisipa jälkimmäinen pari roikkua auton perässä kun vihiltä lähdimme... Eaglen jälkeen Nike Air Terra. Lukion jälkeen juoksut jäi - tai tuli muita juoksuja kunnes taas vuonna 1989 innostuin uudestaan...

Tein muuten toisessa yhteydessä yhteenvetoa tämän kauden juoksukilometreistä. Määrät ovat olleet erittäin maltillisia, kuten alta näkyy. Ainakin joitakin asioita on tullut tehtyä oikein, koska kolme kisastarttia on tuottanut kolme ennätystä.

Määrän ja laadun optimointi liittyy myös ehjänä pysymiseen ja toistaiseksi tuntuu toimivan; juoksuharjoittelu alkoi viikolla 5, marras-tammikuu kuntopyöräily, luisteluhiihto.

vko 5 26 km (+ kuntopyörä 39 km, luisteluhiihto 15 km)
vko 6 29.5 km (+ luisteluhiihto 30 km)
vko 7 49.2 km (+ kuntopyöräily 16.9 km)
vko 8 28.3 km
vko 9 83 km (+ luisteluhiihto 22 km)
vko 10 52.1 km (+ kuntopyöräily 52.9 km)
vko 11 92 km (maksimi)
vko 12 60.9 km
vko 13 52.2 km
vko 14 60.5 km (Pariisissa 3.22)
vko 15 19.4 km
vko 16 34.5 km (+ luisteluhiihtoa 72 km)
vko 17 37.1 km (puolikas 1.30.xx)
vko 18 62.6 km
vko 19 30 km
vko 20 36.9 km (puolikas 1.28.xx)

Paljonko tämä leikki vie aikaa? Harjoitusvauhtini ovat tyypillisesti 4.30 - 5.30 min/km -haarukassa, joten esimerkiksi 50 kilometrin viikko merkitsee noin 250 minuuttia (6 h 10 min) juoksua. Keskimäärin tämä on 36 minuuttia päivässä. Kuulostaako paljolta? Mistä löydän aikaa tähän hupiin?

Pari päivää sitten julkistetun uutisen mukaan suomalainen katsoo televisiota keskimäärin 3 tuntia 13 minuuttia. Joka päivä. Omaa television katselua on vaikea arvioida ajallisesti, mutta puoli yhdeksän uutiset ovat itsellä oikeastaan ainoa lähes vakiojuttu. Ja urheiluruutu. Meidän perheessä televisio on auki vain jos sieltä tiedetään tulevan joku katsomisenarvoinen ohjelma. Niitä ei meidän maun mukaan paljoa ole. Tänä iltana televisio on auki, jos ei vain väsy yllätä. Chelsea ja Manchester United ottavat nimittäin yhteen Moskovassa pelattavassa UEFA-loppuottelussa. Taitavien miljonäärien juoksentelua pallon perässä on mukava silloin tällöin katsella. Voittaa noin 10-0 miljonäärien kilpa-ajot radan ympäri.

Ensimmäisen puolimaratonin innostuin juoksemaan Oulussa kesäkuun 3. päivä 1989 aikaan 1.44. Kahtena lenkkinä juostun kisan ekapuoliskon menin kaikessa rauhassa hölkkäillen ja toisen täysillä. Heinäkuussa numero 2 kulki jo selvästi kovempaa Rantsilassa. Luin aamukahvipöydässä että tarjolla olisi puolikas - sinne siis - innostuin peesaamaan kuivankälppeitä äijiä ja kovan alkuvauhdin jälkeen sippasin perusteellisesti noin 15 kilometrin jälkeen (10 km väliaika 41.30!), kävelinkin osan matkaa. Aikaparannus oli kuitenkin huomattava tuloksen ollessa tällä Turvemaratonilla oli 1.34.42. Kisan jälkeen olin ihan poikki. Anne ajoi huoltoaseman pihaan, jossa totesin että pitäisiköhän meidän käydä jollakin huoltoasemalla...

Ensimmäinen maraton oli ohjelmassa saman vuoden elokuussa, Helsinki City Marathon meni aikaan 3.37. Kovin juttu kyseiseltä vuodelta oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa ratakymppini. Kaksi viikkoa HCM:n jälkeen Liiton kymppi meni nimittäin aikaan 38.38 Oulun Raatin legendaarisella tartanilla. Olisipa hauska kokeilla, miten homma toimisi nykykunnossa. Kaiken kansan ratakympit ovat vain melko harvinaisia.

Ja se kovin juttu vuodelta 1989 oli tietysti se että menimme naimisiin. Liiton kympin ja HCM:n tempaisin osana tuota kokonaisuutta - polttarikaverit kannustivat kentän laidalla ja minä juoksin. Kisan jälkeen sitten pizzalle ja oluelle. Minulle tuli väsy jo varhain kun oli kova kisa alla. Pomfeliksessa iltaa istuimme ja kohta väsynyt juoksijapoika piti toimittaa Linnanmaalle... Yksi kavereistani oli juuri muuttanut pois Yliopistokadun tornitaloista ja niinpä kaverit saivat kuningasajatuksen ja toimittivat minut nukkumaan kyseiseen tyhjään asuntoon. Sieltä sitten heräilin joskus aamuyöllä, raahauduin ulos ihmettelemään missä olen ja suunnistin kotiin (viereinen talo).

Idean maratonista sain aiemmin kesällä - jostakin syystä sain päähäni, että ei se ole mies eikä mikään jos ei ole maraton juostuna ennen kuin avioliiton satamaan purjehtii. Joten HCM tuli juostua.

Hetkeä ennen vihkitilaisuuden alkua keskustelimme sakastissa papin kanssa ja hermostunut kun olin, totesin papille jotenkin niin että "kyllä tämä on jännä paikka, tulee mieleen Helsinki City Marathon parin viikon takaa..." Pappihan tuosta inspiroitui niin että nosti asian esille myös vihkipuheessa. Hän vertasi avioliittoa juoksukilpailuun, muistaakseni niin että avioliitto on pitkä taival (kuten maraton) ja että siinä vaaditaan kestävyyttä. Ei huono vertaus ollenkaan.

Niin ne kengät... Oli Reebokin malleja kahdet tai kolmet. Yhdet ostin vuonna 1988 Frankfurtista - kaksi kärpästä yhdellä iskulla; matkamuisto ja juoksijan tärkein työkalu samalla kertaa. Yhdet ostin Helsingistä Foorumin jostakin urheiluliikkeestä. Vuosi oli 1994 - ja näiden kenkien kanssa kävi rengasrikko. Forssassa Suvi-illan puolimaratonilla kesäkuussa huomasin toisen kengän ääntävän kummasti. Se sihahteli ja suhahteli niin että toisetkin ihmettelivät... Ilmathan sieltä oli pois. Tai geelit tai muuta. Ilmat lähti pois myös miehestä, tavoittelin 1.27-aikaa ja hiivin maaliin ajassa 1.38.57. Jep - otti päähän. Nyt näyttää siltä, että aikatavoitteeni oli epärealistinen. Olin juossut Tanen puolikkaan toukokuussa Pirkkolassa alle 1.30, mutta mitä ilmeisimmin kyseessä ei ollut puolimaraton, vaan noin 500 m - 1 km lyhyempi matka (tuloksissa lukee kyllä 21 km - onko jollakin tarkempaa tietoa matkasta?).

Reilu viikko myöhemmin sain kuitenkin balsamia haavoihin kun osallistuin ensimmäistä kertaa perinteikkäälle Kiimasen savulenkille. 10 kilometrin maantiejuoksukilpailu kerää satamäärin juoksijoita ja Tarmo Mannin Juhannuksen rauhattomuusjulistuksen jälkeen päästiin kirmaamaan... Pääsin kuin pääsinkin alle 40 minuutin haamurajan - 39.59 oli ilahduttava tulos.

Sain uudet kengät rikkoutuneen parin tilalle ja heinäkuussa pääsinkin puolimaratonin Muurasjärvellä aikaan 1.30.46. Enpä arvannut että tulisin rikkomaan tuon ajan vasta 14 vuoden kuluttua... Kolme viikkoa sitten kulki Varkaudessa 23 sekuntia kovempaa.

Elokuussa 1994 kulki sitten elämäni toinen maraton Helsingissä aikaan 3.32 - olihan siinä viitisen minuuttia parannusta viiden vuoden takaiseen mutta kun tavoittelin 3.15-3.25 aikaa niin on selvää että olin pettynyt. Syyskuun lopulla juoksin vielä Pakila-hölkässä puolikkaan 1.32.38. Muuan Harri Hänninen hölkkäili muuten saman kisan aikaan 1.13.04. Taisi olla hänelle vain kevyt jälkipala Helsingin EM-kisojen jäljiltä (juoksi siellä maratonin 2.13.21, sijoitus 8.). Itse asiassa Tilastopajan perusteella hän juoksi kaksi viikkoa Pakila-hölkän jälkeen Berliinin maratonin 2.14.50 (sijoitus 16.).

-gs (jatkuu...)

Formula ykkösistä kohti formula zeroa...

Kesken räikkönenkovalainen-hehkuttelua nostettakoon esiin myös toisenlainen näkökulma moottoriniinsanottu-urheiluun...

Formula Zero - sankaritekoja ja insinöörien ponnisteluja kohti nollapäästöjä...



-gs

(kuva http://www.formulazero.nl/images/persmap_bestanden/team.jpg)

Poikamme maailmalla

Suomessa 28 vuotta sitten syntynyt, viimeiset kymmenen vuotta ulkomailla asunut mies kiersi autollaan 71 kierrosta jotakin rataa jossakin päin Brasiliaa kaikkein nopeimmin. Onnittelut. Sama mies keräsi myös vuoden aikana eniten pisteitä jossakin sarjassa jossa hän ja parikymmentä muuta miestä kiertää autoillaan ratoja eri puolilla maailmaa. Onnittelut.

Onko odotettavissa samanlainen hulabaloo kuin puolitoista vuotta sitten kun eräs naamioitu suomalainen laulu- ja soitinryhmä voitti erään laulukilpailun? Onko media kontallaan seuraavat viikot ja kuukaudet samalla tavalla kuin 12 vuotta sitten kun suomalainen jääkiekkojoukkue voitti jonkun turnauksen Ruotsissa?

- - -

Toisaalta - jos edellämainittujen tapahtumien myötä tämän katajaisen kansan vähäpuheiset mutta vakavailmeiset edustajat kokevat iloa ja ovat edes hetken ystävällisempiä läheisilleen - suovat hymyn ehkä jopa ventovieraille... Lisää tätä ja heti! Järjestetään euroviisut joka kuukausi, jääkiekkokisat kahdesti talvessa ja vormuloiden mm-titteli myönnettäköön joka kilpailun yhteydessä. Iloa kansalle!

-gs

(minun ranking edellisille ilon murusille: 1. laulukisan voitto (kova juttu, iloitsin itsekin vaikka en matkan vuoksi tapahtumaa seurannut), 2. jääkiekkokisan voitto (historiallinen juttu jääkiekolle, vaikka en näitä jokavuotisia kisoja rohkenisi MM-kisoiksi nimittääkään), 3. vormulakisasarjan voitto (kansa tarvitsee leipää ja sirkushuveja - itse katsoisin kuitenkin mielummin oikeaa sirkusta))

(kuva http://www.emidor.com/images/laughter.jpg)

Miksi?

Monet ajattelevat että miksi-kysymykset ovat turhia, tarpeettomia; on mieletöntä kysyä elämän mieltä ja tarkoitusta, on mieletöntä kysyä miksi olen olemassa jne.

Ahtaasti käsitetyn järkikäsityksen puitteissa on mahdotonta ymmärtää ihmisen käyttäytymisen miksi-aspektia.

Voimme esimerkiksi tarkkailla miestä, joka juoksee kadulla kovaa vauhtia. Voimme mitata hänen nopeuttaan, voimme mitata hänen lihaksistonsa toimintaa, voimme mitata hänen aivojensa toimintaa - tuloksena on täsmällinen kuvaus juoksemisesta fyysisenä tapahtumana. Se ei kuitenkaan auta meitä ymmärtämään, miksi mies juoksee. Meidän on kysyttävä tätä mieheltä ja kenties hän vastaa juoksevansa ehtiäkseen junaan.

Ihmiselon keskeinen voimavara perustuu olemisen projektin mielekkyyden löytämiseen. Esimerkiksi Franklin mielestä ihminen kestää melkein mitä tahansa jos hän voi määrittää syyn ja mielekkyyden kärsimykselleen, jos hän löytää mielen olemiselleen.

Jokaisen olemisella on jokin mielekkyys. Voidaanhan sitä kutsua vaikka vastaukseksi kysymykseen "Miksi (olen)?". Tähän kysymykseen ei voi vastata positivistis-empiristisessä mielessä tieteellisesti. Tämän "miksi olen?" - kysymyksen esittää meille Elämä ja sen esitämme myös itse itsellemme. Tavalla tai toisella, tietoisena ja tiedostamatta, me vastaamme omalla elämällämme, omilla ajatuksilla, sanoilla ja teoilla tähän kysymykseen.

Mikäli ei pysty näkemään elämässään mieltä, on ikään kuin kuollut. Jotkut voivat löytää tämän mielen vaikkapa F1-kisoista - tällaiset ihmiset kiinnittävät sydämensä moottoriurheilun seuraamiseen. Toiset kiinnittävät sydämensä rahaan, heille elämän miksi ratkeaa rahalla. On myös ihmisiä, joiden sydän on kiinni vallan ja maineen ja kunnian tavoittelussa.

Sitten on myös niitä, jotka liittävät mielensä ja sydämensä Totuuteen.

Miksi Sinä elät?

-gs