Kun eräässä yhteydessä puhuin ainoasta ikuisesta ihmisyydestä, joka on rakkaudessa toteutuvaa tai kritisoin tieteen ehdoilla määritettävän rationaliteetin ahtaudesta tai esitin ajatuksia rakkausviisaudesta, joka toteutuu sydämen ja pään, tunteen ja älyn liiton myötä – sain osakseni ymmärrystä, mutta sain myös kuulla, että ajatukseni ovat mahdottomia, huuhaata ja irrationaalisia.
Mitä on ”mahdoton”, ”huuhaa”, ”irrationaalinen”? Mitä se on tässä kontekstissa?
Näin asian näen: ”mahdoton” tai ”irrationaalinen” väite on näkemys, jota pidetään ”uskomattomana”, ”järjettömänä”, ”huuhaana” jne. erään rationaliteetin näkökulmasta. Tämä rationaliteetin muoto ankkuroi ihmis- ja todellisuuskäsityksensä yksinomaan tieteellisen metodin ja tieteellisen maailmankuvan puitteissa hahmottuvaan olemisen tapaan ja malliin.
Niinpä esimerkiksi näkemys ihmisestä ikuisuusolentona on ”huikea”, koska sitä ei ole tieteellisesti ei ole todistettu ja koska mielen ajatellaan redusoituvan eläviin aivoihin ja näinollen katoavan kun keho lakkaa elämästä.
Olisi kuitenkin syytä nähdä että aivan vastaavasti materialistinen näkemys ihmisestä on jollekin”huuhaata” tai ”uskomaton” tai ”järjetön”.
On myös ihmisiä, jotka ymmärtävät että asioihin on monta näkökulmaa ja etteivät nämä näkökulmat välttämättä ole toisiaan poissulkevia. Analogia: kumpi on totta, englannin vai espanjan kieli?
On erittäin tärkeä oivaltaa, että jos lähtökohtaisesti rajoittaa pätevän tiedonhankinnan muodot (luonnon)tieteelliseen lähestymistapaan, samalla tulee harrastaneeksi ontologisen leikkurin käyttöä, ts. tieteellisten silmälasien läpi voidaan havaita tiettyjä ilmiöitä tietyllä tasolla (ja tämä onnistuu hienosti, ei siinä mitään, kannatan lämpimästi etc.) ja samalla kuitenkin jää paljon sellaista, jota ei havaita. On hyvin ongelmallista leimata kaikki tieteellisen todellisuus- ja rationaliteettipiirin ulkopuolella oleva ”huuhaaksi”, ”uskomattomaksi” ja ”järjettömäksi”.
Ripaus tervettä nöyryyttä monimuotoisen todellisuuden ja elämän ääressä tekisi terää skientismiin taipuvaisille mielille.
Nykyinen rationaliteettikäsitys kaipaa korjaamista, laajentamista. Länsimaissa on perinteisesti arvostettu loogiseen rationaalisuuteen perustuvaa älykkyyttä. Minusta (ja monesta muusta) vaikuttaa siltä, että tämä on johtanut ihmisen kykyjen yksipuoliseen, rationaalisuuteen liittyvien ominaisuuksien korostamiseen. Yhä useammat ajattelevatkin, että on olemassa muitakin älykkyyden muotoja.
Esimerkkinä mainittakoon aiemmin ”itämainen älykkyys”. Siinä korostetaan asioiden välistä yhteyttä sekä tunteiden merkitystä. Tähän liittyen on länsimaissakin alettu puhua ”tunneälystä”. Tunneälylle tunnusomaista on mm. myötätunto, kyky motivoitua, sisukkuus, itsekontrolli, kuuntelemisen taito sekä ristiriitojen ratkaisutaito (viimeksi mainittu ei tarkoita abstrakteissa loogismatemaattisissa järjestelmissä olevia ristiriitoja, vaan henkilöiden ajatusmaailmojen välisiä ristiriitoja sosiaalisessa kanssakäymisessä).
Uskomatonta?
- Ehkä, riippuu kontekstista.
Järjetöntä?
- Varmasti, ainakin joillekin.
"
Kun viisas kuulee Taosta, seuraa hän sitä.
Kun tavallisella älyllä varustettu kuulee siitä, pysyy hän siinä aikansa ja kadottaa sen pian.
Kun hullu mies kuulee siitä, niin hän vain nauraa sille.
Jolleivät sellaiset ihmiset pitäisi sitä pilkkanaan, ei sitä kunnolla voisi sanoa Taoksi."
Palaan langoille Wapun jälkeen – töttöröö!
-gs
