Yksi vastaus

Miksi elämä? Miksi todellisuus? Miksi tämä kaikki? Tietoisuus ilmenee todellisuutena kaikilla mahdollisilla tavoilla. Loppumaton potentiaali realisoituu ikuisena nykyhetkenä. Tietoisuus eksyy jatkuvasti erillisyyteen ja löytää jatkuvasti itsensä uudestaan. Miksi? Koska se on mahdollista ja koska luominen ja itsensä löytäminen on niin vietävän hauskaa.

Lähtökohdasta

Arkiajattelu ja tieteellinen ajattelu perustuu lähtökohtaisesti minä vs. maailma -kahtiajakoon: minuus ja tietoisuus paikallistetaan kehollisuuteen (ja aivoihin) ja maailma nähdään sille vastakkaisena ilmiönä. Siis: on olemassa minä ja on olemassa maailma. Tämä otetaan ikään kuin annettuna objektiivisena tosiasiana, lähtökohtana jonka varaan kaikki muu rakentuu. Tämä kategorisointi on toki monella tapaa hyödyllinen. Kielelliset konventiot perustuvat siihen. On kuitenkin syytä huomioida, että kyse on vain yhdestä mahdollisesta lähtökohtaolettamuksesta. Itse asiassa peruslähtökohtaolettamuksia on karkeasti ottaen kaksi kappaletta: 1) on olemassa minuus ("minä") ja on olemassa jotakin sille vastakkaista jota voi kutsua vaikkapa "ei-minäksi". 2) ensisijaisesti on olemassa todellisuus ("tietoisuus", "jotakin" - mitä pointteria nyt sitten haluaakaan käyttää) ja sen jälkeen on olemassa muita olettamuksia (kuten "minä vs. muu todellisuus", "sisäinen todellisuus vs. ulkoinen todellisuus").

1- ja 2-kohtien varaan rakentuva ontologia, epistemologia ja arvoteoria (muutamia mainitakseni) eroavat monella tärkeällä tavalla toisistaan.

Ongelmana yleisesti hyväksytyn paradigman haastamiseen reagoinnissa on kovin usein se, että järkiperäisen argumentaation sijaan nojataankin ensisijaisesti tunteisiin jotka liikahtavat levottomasti kun omat olettamukset todellisuuden perusluonteesta haastetaan. Tämä on merkki siitä, että olettamukset ovat kivettyneet ennakkoluuloiksi, joita huolella vaalitaan.

2-kohdan mukaisen peruslähtökohdan varaan rakentuvaa todellisuuskäsitykstä voi kutsua vaikkapa nondualismiksi. Nondualismi saattaa monella herättää assosiaatioita ns. henkisyyteen tai henkiseen todellisuuskäsitykseen. Valitettavan usein kaikki henkisyyteen viittaava herättää eksklusiivisesti tieteeseen rakastuneissa vahvasti emotionaalisia mielikuvia tylsyydestä, mielenkiinnottomuudesta ja jopa tyhmyydestä, eivätkä älyllisyyttään alleviivaavat halua missään tapauksessa tulla luokitelluksi henkisistä asioista kiinnostuneiksi.

Varma lähtökohta

Alleviivaan jälleen etten ole koskaan kiistänyt dualistisen havainnointi-, käsitteellistämis- ja ajattelutavan (tässä kontekstissa erityisesti subjekti/objekti. minä/ei-minä, minä/maailma, sisäinen/ulkoinen, subjektiivinen todellisuus / objektiivinen todellisuus) merkitystä. Tämänkin tekstin tuottaminen edellyttää monenlaista vastakkainasettelua - mm. sormien ja näppäinten välillä. Sormien kannalta näppäimistö on objekti jne (toisaalta sormien ja näppäinten rajapinta riittävällä tarkkuudella tarkasteltuna katoaa)

Pointtini on, että jos vakavasti lähtee miettimään todellisuutta koskevia peruslähtökohtia ja olettamuksia, tämä kysymys on väistämätön:
- mikä on varma lähtökohta, voiko ontologian (eli todellisuutta koskevan käsitejärjestelmän) perustaa varmalle perustalle?

Automatisoitunut (varhaislapsuudessa opittu) ajattelutapa pitää luonnollisena paikallistaa ja identifioida "minuus" tietyn ainutlaatuisen kehollisuuden kautta - se pitää lähtökohtana minuutta ja sen suhdetta maailmaan (tai "ulkoiseen todellisuuteen"). Tästä seuraa monenlaista hyödyllistä ja hyvää mutta siitä seuraa myös monenlaista problematiikkaa.

Edellämainittu on vain sanahelinää monelle mutta monelle se on erittäin oleellista maastoa, suorastaan välttämätöntä settiä pohdittavaksi. Ja ennen kaikkea: jokainen ottaa toiminnallaan (ajatukset, sanat, teot) kantaa: jokaisella on jokin todellisuus- ja ihmiskäsitys ja minusta on viisasta tiedostaa omansa ja sen perusteet.

Pelkistettynä kritiikkini kohdistuu ajattelutapaan, jossa:
- lähtökohtaisesti ikään kuin annettuna tosiasiana pidetään ajattelumallia, jossa on olemassa minä ja maailma (minä / ei-minä), sisäinen ja ulkoinen

Itse katson, että:
- lähtökohtaisesti "paljas" tai "puhdas" (siis attribuutiton, ominaisuuksia vailla oleva) oleminen sekä sen todistaminen on varma tosiasia -> tätä paljasta olemista voidaan sitten loogisanalyyttisesti jakaa mm. sisäiseen ja ulkoiseen, minään ja ei-minään
- em. nondualistisen lähtökohdan varaan rakentuu kaikki muu, dualistiset jaottelut mukaanlukien

-> edellisillä on ratkaisevia seurauksia esimerkiksi ihmiskäsitykseen

-> ja edelleen ihmiskäsityksellä on ratkaisevia seurauksia sillä kuinka toimimme maailmassa

-> mikä puolestaan vaikuttaa ratkaisevasti vaikkapa kärsimyksen määrään maailmassa

Sanoittamattoman sanoittamisesta

Mikä on varmaa? Onko olemassa varmaa perustaa, jonka varaan älyllinen projekti rakentuu? Mikä on se perusvirhe, joka sekä arkiajattelussa että tieteen paradigmaattisissa lähtökohdissa tehdään? Mikä on se sokea täplä, jonka loogisnalyyttinen mieli tyypillisesti tekee?

Jäniksen vuosi!

Kyllä oli huikeaa settiä eilen tarjolla Kuusamon kesäteatterissa! Jäniksen vuosi on kepeän syvällinen, etten sanoisi syvällisen kepeä sukellus Vatasen tajuntaan. Pohjimmiltaan nondualistista filosofiaa edustava tarina inspiroi pohtimaan urbanisoituneen ihmisen luontosuhdetta. Käykää katsomassa! Kiitos Harri, Esa, Karoliina, Eeva-Kaarina, Tarja & Minna! Olette täyttä timanttia!

Tämä hetki

Maailma joka myös yhtenä todellisuutena tunnetaan ja koetaan (ennen kuin mieli viipaloi sen sisäiseen ja ulkoiseen ja on kovin tyytyväinen dualismissaan) on olemisen (ja virtaamisen) tilassa.

Maailma joka myös todellisuutena koetaan on elävä.

Maailma on valmis sikäli että tähän hetkeen ei tarvitse lisätä mitään, tästä ei puutu mitään, tämä hetki ei ole "sitten kun..." tai "mutta kun...". Tämä hetki toki sallii sitkuttelun ja mutkuttelun. Tämä hetki on avoin.

Maailma on ei-valmis sikäli että tämä hetki on aina uusi, tuore ja elävä. Tämä hetki on hiljaisen ja liikkumattoman läsnäolon valossa ilmenevä dynaamisuus ja liike. Sanalla sanoen, tämä hetki on mysteeri, arvoitus, käsittämättömyys.

Valtameren aaltoja

Luotan kokemuksen, reflektion, intuition ja loogisen päättelyn perusteella siihen että ensisijainen, varma annettu "asia" (lainausmerkeissä siksi että kyseessä ei ole kognitiivisen prosessin kohde) on nondualistinen kokemus elävästä todellisuudesta tässä ja nyt. Viittaan tähän pointterilla "On" (onnessa.com/onkirja.html). Aivoilla on roolinsa ihmistajunnan toiminnalle, mutta suhteessa "On"-neen tämäkin spekulaatio on sekundääristä älylliskäsitteellistä nondualistisen kokemuksen viipalointia.

Tieteellinen metodi ei yllä "On"-neen sikäli kun se pitää kiinni dualismin (= klassinen tutkija-tutkittava -asetelma) paradigmasta. Dualismin paradigma on kuitenkin murenemassa kun yhä suurempi joukko tutkijoita on sanoutunut siitä irti.

Kokemus subjektiivisuudesta ("minuudesta") on tosiasiallinen kokemus - en sanoisi sitä harhaksi. "Minuus" on ikään kuin huokoinen, dynaaminen kupla tietoisuuden valtameressä - sillä on tietty yksilöllisyys mutta on samaa vettä kuitenkin kuin koko valtameri. Voidaan myös puhua pinnan aaltojen ja valtameren suhteesta. Ei ole virheellisiä aaltoja - jokainen on ainutlaatuinen ilmentymä valtamerestä. (Mystinen) ykseyskokemus on valtameren kokemista ja yksilöllisyyden alleviivaaminen on aallon ainutlaatuisen dynamiikan kokemista.

Tietämisestä ja kokemisesta

On tärkeää ymmärtää tietämisen ja kokemisen ero. Ensiksi mainittu liikkuu dualistisen todellisuuskäsityksen maastossa. Siinä oletetaan erillinen tietoteoreettinen subjekti (tietäjä) ja tietämisen kohde (tiedettävä objekti) ja sitten luodaan tästä asetelmasta käsin loputon määrä käsitteellisiä malleja ja karttoja.

Tietämisessä laaditaan, tutkaillaan, keräillään ja vertaillaan tienviittoja kun taas kokemisessa eletään todeksi tienviittaan merkittyä kohdetta. Kokemisessa kokija, koettava ja kokemus on yhtä. Tietämisessä leiriydytään tienviittojen, ajatusten ja oppien äärelle kun taas kokemus tapahtuu tässä hetkessä, "On"-nen ikuisessa preesenssissä.

Tietämisessä tutkitaan ruokalistoja, yritetään päätellä ruoan maku ja arvaillaan missä ravintolassa mahtaa olla maukkaimmat tarjoilut. Kokemisessa sen sijaan istutaan aterioitsemassa ja nautitaan joka suupalasta. Tietämisessä halutaan löytää joku tietty ravintola kun taas kokemisessa tiedetään, ettei ole paikkaa missä ravintoa ei olisi tarjolla.

facebook.com/OnKaikki

Ilosta

Olet ilon lähteellä kohdatessasi ihmisen, jolla tuntuu aina olevan aikaa ja halua paneutua asiaasi. Tällainen ihminen ei halua millään tavalla päteä. Hän säteilee auttamisen iloa ja saat kylpeä samassa ilossa. Hän on läsnä juuri sinulle. Koet iloa ja kokemus säteilee takaisin auttajaan. Kysymyksessä tuntuu olevan itseään ruokkiva ilon vuorovaikutus. “Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo”, näin todellakin on.

Vuorovaikutteisessa ilon kokemuksessa syy ja seuraus vaikuttavat molempiin suuntaan; lähimmäinen myötävaikuttaa kokemukseesi ilosta ja samalla sinä vahvistat ilon kokemusta takaisin häneen. Ilo yhdistää teidät, ilo on dualismin liuottaja. Ilossa erillisyyden harha haihtuu.

facebook.com/OnKaikki
(tämä on ote Jorma Ronkaisen viimeistelyvaiheessa olevasta kirjasta "On")

Miksi tämä kaikki?

“Even if there is only one possible unified theory, it is just a set of rules and equations.
What is it that breathes fire into the equations and makes a universe for them to describe?
The usual approach of science of constructing a mathematical model cannot answer the questions of why there should be a universe for the model to describe.
Why does the universe go to all the bother of existing?”
-Stephen Hawking

- - -

Tietoisuus ilmenee todellisuutena kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Loppumaton potentiaali realisoituu ikuisena nykyhetkenä.

Tietoisuus eksyy jatkuvasti erillisyyteen ja löytää jatkuvasti itsensä uudestaan.

Miksi?

Koska se on mahdollista ja koska luominen ja itsensä löytäminen on niin vietävän hauskaa.

Ismeistä ja opeista elävään elämään

Minulta on kysytty onko todellisuuskäsitykseni panteistinen. Pan-teismi, kaikkiallinen jumaluus... Käsitteenä ja ideana "panteismi" viittaa kiistatta "siihen"... "mysteeriin", "jumalaan", "pyhään"... nämä kaikki on toisaalta vain käsitteellisiä nimilappuja, tienviittoja kokemukselle joka avautuu nyöryyden myötä. Niinpä on syytä alleviivata että kyse ei sittenkään omalla kohdalla ole "panteismista" eikä mistään muustakaan ismistä.

On tärkeää ymmärtää tietämisen ja kokemisen ero. Ensiksimainittu liikkuu dualistisen todellisuus- ja tietokäsityksen maastossa (ts. oletetaan erillinen tietoteoreettinen subjekti ja tietämisen kohde, objekti ja luodaan tästä asetelmasta käsin loputon määrä käsitteellisiä malleja kuten "panteismi") kun taas jälkimmäisessä kokija, koettava ja kokemus on yhtä (ihan samaan tapaan kuin kvanttifysiikassa on paljastunut tietoisuuden ratkaiseva rooli). Dualistisessa tietämisessä tutkaillaan, keräillään ja vertaillaan tienviittoja (kuten "pyhä" tai "mysteeri") kun taas nondualistinen (ei-kahtiajakamiseen perustuva) kokeminen elää todeksi tienviittaan merkittyä kohdetta. Dualisti tutkii ja vertailee ruokalistoja ja koettaa niistä päätellä ruoan maun ja arvailee missä ravintolassa on maukkaimmat tarjoilut kun taas nondualisti istuu ravintolassa ja aterioi. Hyvää ruokahalua!

Katso ajattelijaa äläkä tyydy ruokalistaan

Sinua saattaa kyllästyttää kun olen viime aikoina kirjoittanut egosta niin usein. Viimeisestä 15 blogipostauksesta 9 näyttää sisältävän tunnisteen ego. "Ego sitä ja ego tätä..." Ymmärrän ja haluan valaista asiaa.

1) Ego on fokuksessa kun lähdetään etsimään totuutta elämästä ja ihmisestä.

2) Blogin kirjoitukset syntyvät spontaanisti. En aloittaessani katso, mitä aihetta olen edellisessä postauksessa käsitellyt. Tällainen toimintatapa johtaa helposti tärkeinä pitämieni asioiden toistamiseen.

3) Ego nyt vain sattuu olemaan lyhyennäppärä sana. Se on kätevä yhdistää toiseen sanaan ja muodostaa kivoja yhdyssanoja. "Egominuus", "egoidentiteetti", "egotietoisuus" ja "egovetoinen".

Siispä. Taas pari sanaa egosta ja aidosta identiteetistä. Kaikki alkaa asioiden nykytilan tunnistamisesta. Asiat ovat täsmälleen niin kuin ne ovat. Maailmassa on paljon valoa, paljon hyvää ja kaunista. Se kaikki on ihanaa ja inspiroivaa. Se antaa toivoa. Terve nondualismi (= todellisuuden sellaisuus ilman erillisyyden harhaa) ei kuitenkaan ole sydämetöntä kyyristelyä minättömyyden idean takana. Kukaan terve ihminen ei voi sulkea silmiään epäkohdilta, ongelmilta ja kärsimykseltä, jota esiintyy kaikilla elämän tasoilla yksilöistä yhteisöihin. Globaalisti mm. väestönkasvu, ilmastonmuutos ja ruokakriisi on haastamassa koko ihmiskunnan pohtimaan elämän säilymisen edellytyksiä. Egovetoisesta identiteetistä käsin eläminen on johtanut ihmiskunnan nykyiseen tilaan.

Kestävien ratkaisujen saavuttaminen ja kärsimyksen lakkaaminen edellyttää täysin uutta, yliyksilöllistä olemisen tapaa. Puhtaasta olemisesta kumpuava ajattelu ja toiminta ei aiheuta uusia ongelmia. Egovetoinen ajattelu voi toki myös ratkaista jotakin, mutta egon ratkaisut eivät koskaan puutu ongelmien varsinaiseen syyhyn. Kuinka se voisikaan, sillä se joutuisi katsomaan itseään peilistä?

“You cannot solve a problem from the same consciousness that created it. You must learn to see the world anew.” - Albert Einstein

Mitä on egovetoisuus? Se on identiteettiä määrittävien tarinoiden loputonta kertomista ja muokkaamista. Tarinoissa alleviivataan vastakohtia. Egoidentiteetti määrittyy aina suhteessa johonkin jota se ei ole. Egon minätunteen säilyminen ja vahvistuminen edellyttää jatkuvaa erillisyyttä korostavien tarinoiden sepittämistä. Käytännössä tämä merkitsee, että egolle onni ei koskaan asusta tässä hetkessä kuin korkeintaan hetkittäin. Saavutettuaan jotakin ego voi iloita hetken, mutta kohta se joutuu taas pakenemaan sisäistä tyhjyyttään. Sen tapa säilyä hengissä on etsiä ja odottaa onnea seuraavan kulman takaa.

Ego suhtautuu toiseen ihmiseen aina keinona vahvistaa minätunnettaan. Toinen on resurssi, jota käytetään tarinan ainesosana. Egon on ensin selvitettävä, onko toinen sosioekonomisesti (tai urheilullisesti tai sivistyksellisesti tai taiteellisesti tai ulkonäöllisesti tai jollakin muulla egon kannalta tärkeällä kriteerillä) ylempänä, alempana vai samalla tasolla egon kanssa. Tämän jälkeen ego tuntee kateutta, ihailua, pelkoa, vihaa tai ylpeyttä. Ego voi tuntea myös välinpitämättömyyttä. Nämä tunteet ovat polttoainetta egolle. Ego voi tuntea myös yhteenkuuluvuutta. Heimoidentiteettinä ego samaistuu esimerkiksi jonkin uskonnollisen, poliittisen tai urheilullisen liikkeen agendaan. Myös näissä tapauksissa kyse on vastakohtien korostamisesta, sillä heimoidentiteetti elää aina viholliskuvasta.

Kuinka vapautua? Paradoksin äärellä ollaan. Kun lähdet etsimään vapautumista, totuutta, olet eksynyt etkä löydä. Egon luonteeseen kuuluu etsiä, se ei ole kiinnostunut tästä hetkestä niin kuin se on itsessään. Egolle tämä hetki on vain väline perustella etsinnän tärkeys. Tämä hetki on aina jotenkin rikki suhteessa menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Kyse ei kuitenkaan ole siitä etteikö egoa saisi ajatella. Kyse ei ole siitä etteikö vapautumista saisi ajatella. Itse asiassa olet ottanut askeleen vapauteen juuri siinä kohtaa kun ajattelet egoa. Juuri silloin et nimittäin enää samaistu siihen. Katso egoa, katso ajattelijaa. Älä tuomitse. Katso ajattelijaa tyyneydestä käsin. Jos olet kyllästynyt egon käsitteeseen niin voit ihan hyvin korvata sen "ajattelijalla", "käsitteellisellä mielellä", "valheellisella minäkuvalla" tai "valheellisella identiteetillä" tai "samaistumisella tarinoihin". Käsitteellisen tienviitan muoto ei ole oleellinen. Se on vain kuin sormi, joka osoittaa kuuta. Katso mihin kyltti viittaa. Älä toimi sisäisen ajattelijan lailla. Se rakastaa vertailla ja keräillä tienviittoja. Ego on kuin nälkäinen ihminen, joka loputtomiin analysoi ruokalistoja maistamatta koskaan mitään. Lopulta epätoivoissaan se syö jonkin ruokalistan ja valittaa sitten kovaan ääneen ruoan mauttomuudesta ja vatsakivuista.

Mitä on aito identiteetti? Se on elävää yhteyttä "lähteeseen" tai "henkeen", "valoon", "rakkauteen", "jumalaan"... millaista käsitteellistä pointteria nyt kukin tykkää käyttää viittaamaan johonkin joka on itsessään "lausumaton". Lähteessä me kaikki olemme yhtä kuten vesipisarat meressä. Erillisyyttä ei siinä mielessä siis ole. Aito identiteetti on avautumista lähteelle niin että se virtaa kauttamme maailmaan yksilöllisellä, ainutlaatuisella tavalla. Ykseyden ja ainutlaatuisuuden tanssista elämässä on kyse.

Tieteellinen ote ideologiana

Tieteellinen metodi on kovin monelle ideologinen valinta. Se ei siinä tapauksessa oikeastaan eroa mitenkään mistään muusta ideologiasta. Ideologialla tarkoitan tässä kohtaa dogmaattista ajattelua. Dogmaattisuus on kivettymistä vastakohtana avoimelle ja dynaamiselle otteelle.

Tieteen rajat asettuvat heti lähtökohdissaan. En tietenkään kiistä tieteen upeita saavutuksia, se olisi järjetöntä. Kritiikkin ydini kohdistuu tieteelliseen metodiin ja tieteelliseen tapaan määrittää rationaliteetti (järki) - tiede on ikään kuin monopolisoinut rationaliteetti-käsityksen. Toiminta ja ajattelu on rationaalista, jos vain jos se on harmonista tieteellisen otteen kanssa. On syytä käsittää, että tieteellinen ote pohjautuu dualistiseen tapaan käsittää todellisuus. Dualismi on hyödyllinen ajatusmalli monessa kohtaa, mutta jos takertuu dualismiin, menettää todellisuudesta ja ihmisyydestä olennaisia ulottuvuuksia. Dualismilla tarkoitan tässä kohtaa olevan jakamista minään ja ei-minään.

Suosittelen lämpimästi kvanttifysiikan perusteisiin tutustumista. Siinä maastossa yhä useampi tutkija on oivaltanut todellisuuden nondualistisen luonteen. Dualistinen ajatteluharha subjekti vs. objekti (tutkija vs. tutkittava) osoittautuu vain kivettyneeksi ajattelutavaksi.

Ensin on tietoisuus

Silmiin osui Ylen uutissivujen otsikko "Tähtitietelijät löysivät maailmankaikkeuden suurimman asian" (http://yle.fi/uutiset/tahtitieteilijat_loysivat_maailmankaikkeuden_suurimman_asian/6448376) "Avaruudesta on löydetty kvasaariryhmä, jota pidetään maailmankaikkeuden suurimpana rakenteena. Sen koko voi rikkoa jopa Einsteinin kosmologista periaatetta."

Niin. "Maailmankaikkeuden suurin asia" on olemassa vain sikäli kun joku tulee siitä tietoiseksi. Sinulle tämä tuli olevaksi, todeksi nyt ellet sitten aiemmin tästä ollut kuullut. Korostan, että kantani ei ole solipsistinen siinä mielessä että uskoisin asioiden lakkaavan olemasta jos en niitä ajattele. Tämä on muuten professori Esko Valtaojan naiivi käsitys solipsismista, jonka hän täräyttää lukijan silmille "Kaiken käsikirjan" alussa. Valtaoja väärinkäsittää solipsismin ajattelumallina, jossa kaikki on "vain mielikuvituksen" tuotetta. Tämä on klassinen olkinukkestrategia, jossa ajattelumallista kyhätään (tahallaan) väärinkäsitetty irvikuva ja osoitetaan sen onttous.

Miten ilmaisisin ajatukseni niin että Valtaojakaan ei väärin ymmärtäisi... Ilman havaintoa meillä ei ole mitään. Ilman havaintoa yllämainitusta kvasaariryhmästä meillä ei olisi siitä mitään tietoa. Tämän empiristinen tiedekin myöntää. So far so good. Sitten. Mitä on havainto, havaitseminen? Nyt ihan hitaasti. H-i-t-a-a-s-t-i. Havainto edellyttää tietoisuuden olemassaoloa. Professori Valtaojan tietoisuus on edellytys sille että professori Valtaoja pystyy sanomaan yhtään mistään yhtään mitään. Tämä on kirkasta logiikkaa eikä "mielikuvituksen tuotetta". Tietoisuus on edellytys sille että "todellisuus" on. Tietoisuus on edellytys sille, että "oleminen" on. Primääri puhdas tietoisuus on jakamaton yksi. Mysteeri. Sekundäärisenä tulee sitten käsitteellinen analysoiva lokeroiva mieli joka keksii subjektit, objektit, minän, ei-minän...

Tienviittoja tietoisuuden avaralle kentälle

Aito "gnosis" tai tieto Jumalasta on tietämisen ja ei-tietämisen vastakkainasettelun tuolla puolen. Se on kaiken tiedon ylittämistä. Automaattisesti miellämme (olemme ehdollistuneet, oppineet ajattelemaan) tiedon ja tietämisen dualistisesti subjektin (tiedostava minuus) ja objektin (tiedostettava asia, ilmiö, kohde) välisenä suhteena. Tietäminen on subjektin ajattelun ja objektin vastaavuutta, ei-tietäminen on ei-vastaavuutta. Pidän tätä ajatteluvirheenä. Tähtään dualistisen harhan tuolle puolen - tietämisen ja ei-tietämisen ylittävään näköalaan. Siinä ei-dualistisessa maisemassa subjekti, objekti ja tietämisen prosessi on tietoisuuden ikuinen nyt.

Nämä ovat vain käsitteitä, jotka viittaavat johonkin suuntaan. Voin näyttää tällaisenkin tienviitan: tietoisuus tulee itsestään tietoiseksi sinun ja minun persoonassa. Persoona on Tietoisuuden ilmenemistä ja reflektiota ja se "sijaitsee" Tietoisuuden kentässä. Kartta tai maisema, jossa tienviitat, ihan jokainen niistä "sijaitsee", on Tietoisuus tai Jumala tai Kaikki tai Yksi. Muista taas: nämä kaikki vain käsitteitä, jotka osoittavat suurimpaan mahdolliseen Ideaan joka realisoituu koko ajan nyt-hetkessä. Suurinta mahdollista Ideaa ei voi redusoida käsitteiksi, sitä ei voi ottaa käsitteellisesti haltuun. Idea on siis... käsittämätön. Käsitätkö?

Alussa, ennen alkuräjähdystä, singulariteettia, oli Tietoisuus, tai ehkäpä olisi parempi puhua potentiaalisesta Tietoisuudesta, joka "päätti" realisoitua, toteuttaa itsensä, siis tulla tietoiseksi itsestään. Pam. Big bang. Nämäkin ovat vain käsitteitä, jotka viittaavat mysteeriin joka on luonteeltaan lausumaton. Ytimessä on siis ajatus tietoisuudesta, jonka sisältöä kaikki on viimeistä piirtoa myöten.

Dualismin ylittäminen

Olenko gnostikko? Riippuu ihan siitä, mikä sisältö käsitteelle annetaan. Kyllä, minua voi pitää gnostikkona sikäli, että koen jumalakuvat harhana niin kauan kuin ihminen on subjekti-objekti -dualismin pauloissa. Syvällinen tietäminen on nondualistista, se on klassisen tietoteoreettisen dualismin ylittämistä. Tässä murtuu perinteinen tapa (keinotekoisesti) jakaa oleva minään ja ei-minään, tietoteoreettiseen subjektiin, objektiin ja tietämisen prosessiin. Tämä pätee niin kvanttimekaniikassa kuin vaikkapa ihmisen olemuksessa ja tietoisuudessa. Nondualistinen "tietäminen" on tietäjän, tiedettävän ja tietämisen ykseyttä tietoisuudessa. Tietoisuus on primääri jakamaton tosiasia. Kaikki, korostan kaikki nimeäminen, luokittelu, jakaminen on sekundääristä meille avautuvaan tietoisuuteen nähden.

On yhdentekevää, käytetäänkö tästä näköalasta nimitystä "gnostinen", "nondualistinen", "panteistinen", "monistinen" tai "x". Sekin on vain yksi yritys luokitella jokin luokittelematon. Totta kai käsitteet ovat viisaasti käytettynä hyödyllisiä, mutta niillä voidaan myös virittää lukemattomia ansoja.