Eka kerta

Maastopyöräkisaan osallistuminen on käynyt mielessä useaan otteeseen ja eilen se tapahtui.

Kolme kovaa kierrosta haastavassa maastossa vaati taisteluhenkeä - etenkin kun aloitin liian kovaa. Kierrosajat paljastavat totuuden: 30.37, 32.49, 33.33. Eka kierroksen puolivälin jälkeen hapotti pahan kerran enkä oikein kunnolla enää palautunut. Minuutin hitaampi eka kiekka olisi tuottanut 1-2 minuuttia paremman loppuajan. Seuraavalla kerralla sitten maltillisemmin :)

Eka kierros täyttyy. Olin aiemmin ohittanut kuvan neidon ja hän kuittaa ohituksen kuvassa. Rimpuilin toisen kierroksen joten kuten kyydissä mukana mutta sitten piti antaa periksi. Kova mimmi! Ilmeni että kyseessä on Hämeenlinnan Hiihtoseuran Anni Kainulainen, plakkarissa mm. kolme viestimestaruutta sekä MC-edustuksia. Maalissa Anni oli lähes kaksi minuuttia ennen minua.

Tässä vihdoin maalissa, Väsynyt mutta onnellinen. Endorfiinit jyllää!

Navitas puolimaraton / Merrell Trail Glove

Lähdin testailemaan kuinka puolikas sujuu otsikon kengällä. Teko oli lähes yhtä yltiöpäinen kuin pari viikkoa sitten kun vedin puolikkaan VFF Bikiloilla. Hankin Trail Glovet edellisenä viikonloppuna enkä ollut tehnyt niillä lainkaan pitkiä lenkkejä ja asvalttikokemusta oli takana vain muutaman kilometrin verran.

Lähdin parantamaan Kouvolan aikaani (1.37) ja tavoittelemaan 1.35 alitusta. Mielessä oli Kouvolan puolikkaan opetus - vauhtikontrolli! Kontrolli piti kohtuullisen hyvin - väliajat

5k 20.56
10k 42.52 (5k 21.56)
15k 1.05.42 (5k 22.50)
19k 1.24.48 (4k 19.06)
21.1 1.34.09 (2.1k 9.21)

Alkukilometrit sai nauttia lähes optimisäästä (pilvistä, joskin tuulista). Toivoinkin että aurinko myös pysyisi pilvessä. Mutta niin se vain alkoi paistamaan ja lämpötila nousi hetkessä parinkymmenen asteen lukemiin mikä on minulle selvästi liikaa pitkää juoksukilpailua ajatellen.

Eka kympin olisi voinut juosta puolisen minuuttia hitaammin mutta juostu mikä juostu. Eväät alkoi olla syötynä jossakin 13-14 km kohdalla, jaloissa ei enää ollut kimmoisuutta. Raju nousu 15-16km kohdalla (1km vei aikaa yli 5 minuuttia!) vei menosta terän lopullisesti. Viimeisillä kilometreillä en saanut kunnon taistelutahtoa viriteltyä, vaan vääntäydyin (=hölkkäsin) maaliin tasaisesti. Sen verrran rutistin kuitenkin että Tehosekoittimen Hynysen ohitin pari kilometriä ennen maalia. Jouni oli startannut eri aikaan ja juoksi 12.8km ihan kiitettävästi. Ja olihan siellä puolikkaalla mukana muuan Antti Tuisku (1.57).

Reitti oli uusittu ja pidän sitä melko raskaana - paljon käännöksiä ja pientä mäkeä (ja yksi iso mäki). Polar RS800 rekisteröi noususummaksi 125 metriä mikä on 25 m enemmän kuin vanhalla reitillä ja todella paljon enemmän verrattuna vaikkapa Yyterin puolikkaaseen (25 m). Positiivista oli juosta puolikas yhtenä lenkkinä.

Minimitavoite siis saavutettiin ja Kouvolan noteeraus parani merkittävästi. Hurraahuudoille juoksu ei kuitenkaan anna aihetta. Odotin paria minuuttia parempaa suoritusta. Paria päivää aiemmin torstaina ex tempore tekemäni rataharjoitus (10x200m 200m hölkkäpal) oli epäviisas teko. Paremmalla valmistautumisella uskon olevani noin 1.31-1.32 -ajoissa ja nopealla reitillä kukaties 1.30-tason voisi saavuttaa... Aina pitää olla unelmia. Fakta on tosin se että pitkikset on viime talvena jäänyt tekemättä ja puolikas on niin pitkä matka ettei 10-15km lenkeillä saa siihen riittävää pohjaa luotua.

Jatkossa ohjelmassa on lyhyempiä rutistuksia ja seuraavan kerran käynen 21.1:n kimppuun heinäkuun alussa Kuusamossa. Maratonia en lähde näillä pohjilla vaeltamaan.

-gs

- - -

Yhdistimme reissuun karavaanaritouhun - yövyimme Camping Kultarannassa. Kaunis paikka ja juniori tykkäsi erityisesti siitä että paikalla oli koiranäyttelystä johtuen poikkeuksellisen paljon nelijalkaisia. Koirakuume ei tästä tietenkään laantunut... Vielä koetamme rouvan kanssa pitää koirattoman linjamme mutta saa nähdä kuinka tässä käy. Marsukortti on vielä takataskussa valttina.

Tapasin muuten leirintäalueella tervaskannon nimeltä Martin Löfström - hieno mies ja viimeisen päälle urheilumies! 69-vuotias vetäisi puolikkaan aikaan 1.44! Sulkavalla aikoi startata 33. kerran - ohjelmassa yksinsoutu!

Hulluttelua

Viivyin puolikkaalla 1.37, mikä oli pari minuuttia kauemmin kuin minimitavoite. Miksi näin?

* vauhtikontrolli ei pitänyt
* pottuvarpaat hiertyivät pahasti
* lämpötila

Väliajat kertovat karua kieltään - aloitin järjetöntä vauhtia ja eväät oli käytännössä syöty 6-7 km kohdalla. Polttava kipu pottuvarpaiden alla sotki askeleen ja kympin jälkeen meno oli hölkkäilyä maaliin kipua vastaan taistellen. Keskeyttäminenkin kävi mielessä mutta en antanut periksi vaan vääntäydyin perille.

3 km 12.05
5 km 20.28
10 km 42.55 (edell. 5 km 22.27)
15 km 1.07.01 (edell. 5 km 24.06)
20 km 1.32.05 (edell. 5 km 25.04)
maali 1.37.51



(kuva: maaliin 50 metriä)

Viikko aiemmin olin tehnyt pitkän lenkin VFF Bikiloilla - homma toimi maastossa mutta en arvannut että asvaltilla on luvassa hiertymiä varpaisiin. Seuraavaksi kokeilen varvassukkien käyttöä ja jos tämä ei auta, tyydyn käyttämään Bikiloita lyhemmillä matkoilla ja koetan löytää jonkin toisen minimalistisen kengän.

Minulla on kohtuullisen tarkka mielikuva lihasmuistissa siitä miltä hyvä askellus tuntuu ja siitä aion myös pitää kiinni vaikka tämä juoksu pieleen menikin.



(kuva: kisan jälkeen matkailuvaunussa varpaitten ihmettelyä)

Rakot eivät onneksi puhjenneet juoksun aikana - seuraavana päivänä päästin nesteen pois ja nyt näyttää siltä että iho on kiinnittynyt takaisin.

Siispä vaikeuksista huolimatta - uutta matoa koukkuun...

-gs



(juttelin maalissa ontuvan uunon kanssa - yo. kuva hänen ottama)

Epäonnistuminen

Mukava oli käydä Porissa, vaikka juoksukisa pieleen menikin. Homma sujui jokseenkin suunnitelmien mukaan reiluun 6 km:iin saakka. Vaikeudet alkoivat juotuani hiukan vettä - vatsa reagoi voimakkaasti ja jouduin tiputtamaan vauhtia. Sinnittelin vielä muutaman kilometrin ja sitten oli annettava periksi. Keskeyttäminenkin kävi mielessä, mutta päätin ottaa kisan harjoituksen kannalta. Muutaman kerran yritin nostaa vauhtia, mutta vatsa pakotti nopeasti hiljentämään tahdin takaisin 4.30-4.40 min/km-tasolle. Viimeisellä vitosella jouduin kävelemäänkin ja kaikki tämä huomioiden 1.35 on ihan hyvä treeniaika puolimaratonin mittaiselle vk-lenkille. Haaveissa tosin oli juosta 7-9 minuuttia kovempaa.

Palautuminen tapahtui nopeasti ja saatan innostua kisaamaan jo ensi viikonloppuna. Tällaista leikkiä tämä on - aina ei onnistu. Sunnuntain palauttavat lenkit Porin Kirjurinluodossa ja iltasella kotona antoivat kuitenkin uskoa siihen, ettei kunto ole mihinkään kadonnut.

Väliajat:

2K 7.55
3K 12.04 (4.09),
4K 16.13 (4.09),
5K 20.21 (4.08),
6K 24.32 (4.11),
7K 28.48 (4.16),
8K 33.04 (4.16),
9K 37.23 (4.19),
10K 41.50 (4.27),
11K 46.24 (4.34),
12K 50.58 (4.34),
13K 55.24 (4.26),
14K 1.00.00 (4.36),
15K 1.04.36 (4.36),
16K 1.09.09 (4.33),
17K 1.14.18 (5.09),
20K 1.30.46 (3K 16.28, (5.30)),
1.35.17 (4.30)

-gs

Wappukirmaisun jälkipuintia

Vappu tuli ja meni. Mukavissa merkeissä ja kauniissa kelissä kelpasi pidennettyä viikonloppua viettää.



Lauantain kisan loppuaika 40.17 ei tosiaankaan ollut mitä lähdin hakemaan. Ennakkoon ajattelin että normisuoritus riittäisi 39.xx aikaan. Mittasin reitin gmapsilla ja sen perusteella reitti oli noin 150 m yli kympin mittainen. Sen perusteella ylsin sittenkin normisuoritukseen, alle 4 min/km -vauhtiin. Väkinäistä oli meno eikä sen perusteella uskalla mitään ihmeellistä odottaa parin viikon kuluttua puolikkaalta. Toisaalta ikuisena optimistina voin ajatella että meno tästä huomattavasti kevenee kisaa kohti mentäessä. Toivottavasti keli on silloin parempi (= alle 15 astetta, nyt oli noin 20 mikä on minulle juoksukisaan liikaa) ja vauhdinjako viisaampi. Tytöllä kisa sujui huomattavasti iloisemmissa merkeissä:



Omaa puurtamista 2.5 km:



5.0 km, kannustus auttaa aina!



Maalissa:



Kisan jälkeen fiilis on hyvä - molemmat ykkösiä sarjassaan.




-gs

Polkuisipyörän pääsiäisjytinät

Jonakin viime viikon aamuna perheemme suunnatessa töihin ja leikkikouluun sanoin jostakin syystä jotakin englanniksi ja sanomiseen sisältyi sana "bicycle". Tyttö ihmetteli takapenkiltä että "mikä isi"? Kerroin mitä sana tarkoittaa ja että "kyllä, sanan keskelle tosiaan sisältyy moinen äänne". Hetken aikaa oli hiljaista ja sitten kuului takapenkiltä "polkuisipyörä".

Pääsiäistä vietimme Keski-Suomessa mökin rauhassa. Savusaunaa lämmitettiin ja avannossakin tuli käytyä. Pilkkionnea testasimme lauantaina ja kyllä vain ruokakalat saimme. Purtavaa riitti kissallekin. Pääsiäisen aika päättyi omalla kohdalla varsin urheilullisissa merkeissä, kun kirmasin Alavuden Jokivarressa järjestetyssä Jytinän hölkässä 8.5 km. Kisa on muhkeine palkintoineen varsin suosittu eikä 25-vuotisjuhlahölkkä tehnyt poikkeusta; noin 450 osallistujaa. Tapahtuma osoittautui oikein mukavahenkiseksi ja voin suositella sitä muillekin. Parin viikon takaisen Toholammin kisan opetukset olivat mielessäni, joten päätin kokeilla konservatiivista taktiikkaa; alkuun hyvä rytmi ja pidetään sitten vauhti kurissa. Lisätään painetta vasta 3-4 km jälkeen ja loppu täysillä. Onnistuin taktiikassa varsin hyvin, mistä kertoo myös sykekehitys (178/185 ja nouseva trendi kertovat että hyvin sain laitettua itseni likoon, myös askeltiheysdatan valossa juoksu pysyi hyvin kasassa). Loppuaika 33.19 kertoo että eteenpäin mentiin Toholammin kisasta (7.9 km 31.56). Neljäs tila osoittautui myös pokaalisijaksi ja halogeenilamppu annettiin mukaan hämäräpuuhia (?) valaisemaan. Arvonnassa oli vielä tarjolla kaksi polkupyörää ja komea kaappikello, mutta tällä kertaa ei tärpännyt. Tästä on pienen palauttelun jälkeen hyvä jatkaa kevään seuraaviin kisoihin.

- - -

Pari päivää sitten juostiin Californian Carlsbadissa klassinen 5 km katujuoksukisa, Carlsbad 5000. Kisaa mainostetaan maailman nopeimmaksi (reitillä juostu 16 ME:tä) ja kyllähän siellä taas kovaa mentiin:

Elite men
1) Daba Bekana (ETH), 13:19, $5000
2) Abreham Cherkos (ETH), 13:19, $3500
3) Maregu Zewdie (ETH), 13:24, $2000
4) Ali Abdosh (ETH), 13:25, $1000
5) Collis Birmingham (AUS), 13:27, $800
6) Anthony Famiglietti (USA / NY), 13:28, $700
7) Ibrahim Jeilen (ETH), 13:30, $500

MASTERS MEN 40+
1) Christian Cushing-Murray, 41, Santa Ana, CA, 14:55, $1000
2) Alejandro Salvador, 42, Newport Beach, CA, 14:57, $500
3) Simon Gutierrez, 42, Alamosa, CO, 14:58, $200

ELITE WOMEN
1) Aheza Kiros (ETH), 15:38, $5000
2) Shannon Rowbury (USA / CA), 15:41, $3500
3) Lara Tamsett (AUS), 15:42, $2000
4) Katie McGregor (USA / MN), 15:58, $1000
5) Jane Kibii (KEN), 16:04, $800
6) Malindi Elmore (CAN), 16:07, $700
7) Christin Wurth-Thomas (USA / AR), 16:09, $500

MASTERS WOMEN 40+
1) Sylvia Mosqueda, 42, Los Angeles, CA, 16:56, $1000
2) Tania Fischer, 43, Santa Monica, CA, 17:18, $500
3) Patty Murray-Albo, 43, Boulder, CO, 17:34, $200

- - -

Tässäkö seuraava amerikkalainen suurjuoksija? Tammikuussa 18-vuotias German Fernandez murskasi ensimmäisellä hallimailillaan Jim Ryunin junioreiden ME:n (3:59.60 / 3:56.50) ja lisää oli tulossa. Helmikuun lopussa hän paransi ennätyksen lukemiin 3:55.02. Mielenkiintoisia vertailukohtia riittää kosolti - suomalaisesta näkökulmasta on hauska verrata nuorten 1500 m Euroopan mestariin Ari Paunoseen. Hän juoksi 19-vuotiaana kesällä 1977 Lontoossa yhä voimassa olevan mailin SE:n 3:55.65. Reilu kuukausi myöhemmin Ari jysäytti Kalevan kisoissa Tampereella 1500 m 3:38.07 (on yhä 19-vuotiaitten SE). Kaukana takana Juhani Sams ja Antti Loikkanen väänsivät muista mitaleista, ajat 3:42.53 ja 3:42.64.

- - -

Paula Radcliffiä ei sitten nähdäkään parin viikon kuluttua juostavalla Lontoon maratonilla. Vaivaisenluu leikattiin, mutta toiveissa on silti kuntoutua Berliinin MM-maratonille. Lontoon maratonin lista on ilman ME-Paulaakin kivenkova niin miehissä kuin naisissa:

Irina Mikitenko GER 2:19:19
Catherine Ndereba KEN 2:18:47
Zhou Chunxiu CHN 2:19:51
Berhane Adere ETH 2:20:42
Lyudmila Petrova RUS 2:21:29
Constantina Dita ROM 2:21:30
Svetlana Zakharova RUS 2:21:31
Gete Wami ETH 2:21:34
Yuri Kano JPN 2.24.27
Tomo Morimoto JPN 2.24.33
Mara Yamauchi GBR 2:25:03
Martha Komu KEN 2:25:33
Mika Okunaga JPN 2.27.52
Kirsten Melkevik Otterbu NOR 2:29:12
Inga Abitova RUS 2:33:55
Kate O’Neill USA 2:34:04

Paulan poissaollessa brittien toiveita pitää yllä Jo Pavey, joka juoksee debyyttimaratoninsa.

Miesten osalta luvassa on myös kovaa vauhtia. Nelinkertainen Lontoon maratonin voittaja Martin Lelillä (2:05:15) on monta kovaa haastajaa, etunenässä Pekingin olympiavoittaja Sammy Wanjiru (2:05:24). Muut haastajat:

Abderrahim Goumri MAR 2:05:30
Khalid Khannouchi USA 2:05:38
Felix Limo KEN 2:06:14
Emmanuel Mutai KEN 2:06:15
Tsegaye Kebede ETH 2:06:40
Hendrick Ramaala RSA 2:06:55
Jaouad Gharib MAR 2:07:02
Viktor Röthlin SUI 2:07:23
Yonas Kifle ERI 2:07:34
Tessema Abshiro ETH 2:08:26
Dathan Ritzenhein USA 2:11:06

Mielenkiintoista on nähdä, millaista jälkeä puolimaratonin kaksinkertainen maailmanmestari Zersenay Tadese tekee ensimaratonillaan.

-gs

Kausi avattu Toholammilla

Kevään ensimmäinen kisa on aina pieni arvoitus. Viikon takaisen tempojuoksun perusteella ennakoin noin 4 min/km -vauhtista suoritusta ja melko tarkkaan siihen pääsin (7.9 km 31.53). Maltillisemmalla aloituksella olisin päässyt parempaan loppuaikaan (ja mahdollisesti sijoitukseenkin), mutta kelpo avaus tämäkin kaudelle. Hengitys pelasi vähän huonosti ja juoksutekniikassakin oli pientä säätämistä - tottumusta kisavauhteihin alan kevään edistyessä hakemaan intervalleilla. Kisan kärki oli iskuetäisyydellä, lähimmillään noin 10 metrin päässä, mutta en vaan saanut itsestäni tällä kertaa enempää irti. Parhaimmillani oli kakkosena ja maalissa neljäntenä. Vähän jäi jossiteltavaa.

Kisan jälkeen oli mukavaa paistatella päivää urheilutalon aurinkoisella seinustalla ja seurata pidemmillä matkoilla urakoivia. Puolimaratonilla pidettiin mukavaa vauhtia - kärkikolmikko juoksi 1.21-1.23 ajat. Maratonin voittaja alitti selvästi kolme tuntia (2.53). Puolimaratonin voittajan kanssa vaihdoimme ajatuksia harjoittelusta ja kauden kisaohjelmasta. Uskon, että Jarmo petraa kauden aikana sekä puolikkaan että maratonin ennätyksiään (1.19/2.53). Maratonilla viisikymppisten voittaja Sulo Lamu juoksi myös kelpo ajan - 3.01. Hänen vauhdinjakonsa tosin hieman hämmästytti, sillä hän juoksi ohitseni noin 3 km kohdalla kyynärpäällään kylkeäni kopistellen ja katosi horisonttiin (oma väliaika n 11.45). Järkevällä aloituksella olisi luultavasti mennyt alle kolmen.

Kotiinviemisiksi sain mojovan kimpaleen paikallisen meijerin edamjuustoa ja valokuvakehyksen. Seuraava kisa lienee parin viikon kuluttua.

-gs

Nuoruuden rakkaus (musiikkimuistoja 5) ja La voie Royale 19.10. - kisaraportti

Soitetaanpa alkuun yksi kaikkien aikojen paras biisi yhdeltä kaikkien aikojen parhaimmalta rock-albumilta. Vuonna 1997 levy ylsi kolmanneksi 'Music of the Millennium' –äänestyksessä (järjestäjinä HMV, Channel 4, The Guardian ja Classic FM) ja vuonna 2002 Rolling Stonen lukijat äänestivät levyn kaikkien aikojen parhaaksi. Seuraavana vuonna levy sijoittui kolmanneksi Rolling Stonen 500 parasta listalla.

Mitään tällaista en aavistellut tai ennakoinut kun noin vuonna 1976 ensi kertaa bändiä kuulin. Kaverini soitti minulle isoveljensä c-kasetilta Rock ’n Roll Musicin ja se kolahti rajusti.

Tällaista siis tehtiin vuonna 1966:

Huh ja jep, Fab Four’n sävelet hallitsivat nuoruuttani. Liverpoolin neroja on siis osaksi kiittäminen tai syyttäminen siitä että minusta tuli minä.

La Voie Roayle - puolimaraton Pariisi/St Denis 19.10.



Ennakkotunnelmia

Lauantai-illan puolituntinen hölkkäily Seinen rannalla tuntui todella lupaavalta – askel oli kevyen herkkä. Muutaman avauksen perusteella olin vakuuttunut että seuraavana päivänä kulkee. Elämyksenä lenkki oli yksi elämäni hienoimmista – ilta jo hämärtynyt hyvän aikaa sitten, kello oli jo yli 9 ja ilta oli lämmin, t-paitakeli. Asuntomme sijaitsi Seinen vasemmalla rannalla lähellä Eiffeliä, joten kelpasi siinä juostessa ihailla iltavalaistuksessa loistavaa maailman kuuluisinta tornia.



Testasin samalla edellispäivän ideaa juoksutekniikasta – homma toimi ja päätin käyttää samaa systeemiä myös kisassa. Jälkikäteen arvioituna tämä saattoi olla yksi tekijä epäonnistumisessa. Käytännössä kyse oli maakontaktin aktiivisuudesta ja vaikuttaa siltä että homma toimii lyhemmillä matkoilla, katsotaan sitä sitten ensi kaudella kun pääpaino tulee yhä olemaan puolimaratonilla ja sitä lyhemmillä matkoilla.

Kisapäivä

Sunnuntaipäivä valkeni aurinkoisena – luvassa oli lämmin päivä, kisan kannalta liiankin lämmin (toinen tekijä epäonnistumisessa). Startti olisi vasta klo 15, joten suuntasimme asuntomme lähellä sijaitsevalle tornille. Kauniissa säässä kelpasi pasteerata Seinen rantaa muutaman sadan metrin mittainen matka 324 metrin korkeuteen kurkottavan luomuksen äärelle.

Kohtuullisen (noin 30 min) jonotuksen jälkeen hankimme ylimmälle tasanteelle oikeuttavat liput. Ensimmäisellä tasanteella ihailimme näkymiä, istuimme kahvilassa ja kirjoitimme pari postikorttia. Huomasin, että aikaa oli kulunut yllättävän paljon. Halusin kisapaikalle viimeistään tuntia ennen starttia, joten tuli hiukan kiire. Noustuamme hissillä (jos ei olisi ollut kisapäivä, niin portaita olisi menty) 2. tasanteelle, totesimme että jonoa ylimmän tasanteen hissille on sen verran että jätämme sen keikan toiseen kertaan.

Katsoimme näkymät ja lähdimme asunnolle hakemaan varusteet. Sitten metroon ja yhdellä vaihdolla pääsimme linjalle, joka vei meidät kehätien pohjoispuolella sijaitsevalle jättimäiselle Stade de France –stadionille. Kisakeskus sijaitsi urheilukentällä stadionin vieressä.

Jonottaessani kisatoimistoon joku tuli kysymään minulta jotakin. Ranskaksi, tietysti. Vastasin suomeksi: ”Anteeksi, en todellakaan osaa ranskaa.” Ja tyrkkäsin vielä perään ”Can you speak English?”. Osasi se. Ilmeni, että mies oli osallistumassa kympin kisaan ja kyseli kisan aikataulua. Totesin, että kympin kisan startti on klo 14. Ja kello oli paria minuuttia vaille. Mies oli vielä ilman kilpailunumeroa ja muuta kisamateriaalia. Ja starttipaikka oli jalkapallostadionin itäpuolella parin sadan metrin päässä. Merde! Kiirettä taitaa pitää. Pardonia tarjoillen mies ohitti jonon, syöksyi toimistoon, ilmaantui kohta ulos ja lähti juoksujalkaa starttipaikan suuntaan… No, kukin tekee alkuverryttelyn tavallaan.

Toimistossa näytin kopiota lääkärintodistuksesta (samaisesta, jonka hankin jo alkukeväällä Pariisin maratonia varten) ja sain kuoren, josta löytyi numero ja kenkään kiinnitettävä chip ajanottoa varten. Sain myös t-paidan ja lisäksi minulta kysyttiin jotakin. Ranskaksi. Tietysti. Vastasin samalla kaavalla kuin kympin kisaan haikailevalle miekkoselle. Ei osannut se. Joku toinen kilpailija toimi tulkkina ja ilmeni että kyse oli pääsylipuista jalkapallostadionille. Siis sikäli kun omat kannustusjoukot haluavat olla stadionilla hurraamassa omilleen puolimatkassa, tarvitaan liput. Stade de Francelle ei noin vain kävellä sisään. Sain haluamani määrän. Vakaa aikomukseni on muuten edelleenkin jossakin vaiheessa opiskella ranskaa kansalaisopistossa sen verran että osaisi muutakin kuin ne muutaman säälittävän fraasin.

Vaihdoin juoksukamat päälle, laitoin numerolapun rintaan ja lähdin verryttelemään. Kaikki tuntui olevan ok ja tunnelma alkoi kohota. Oikeastaan ainoa huoli oli lähes pilvettömältä taivaalta paistava aurinko – parinkymmenen asteen lämpö ei luvannut hyvää kisasuoritukselle. Tiesin ja tiedän olevani juoksukisassa parhaimmillani huomattavasti raikkaammassa kelissä. Yli 10 kilometrin mittaisessa kisassa 15 asteen yli kipuava lämpötila hidastaa suoritusta kun energiaa kuluu enemmän kehon jäähdytykseen.

Siirryin lähtökarsinaan vajaat 10 minuuttia ennen starttia. Etenin vaivihkaa mahdollisimman eteen. Kymmenkunta eliittijuoksijaa oli aivan edessä ja me hitaammat narun erottamana muutaman metrin päässä heidän takanaan. Eturiviin ilmestyi myös kolme jänistä ilmapalloineen. Mielenkiintoista, tuumasin. Kisaohjeissa ei tästä oltu mainittu mitään. Mitähän vauhtia menevät… Vähän ennen starttia naru poistettiin ja kun olin skarppina, pääsin aivan eturiviin.

Juontaja nosti tunnelmaa, juttua piisasi niin että mietin missä välissä hän ehtii hengittämään. Kysyin lähelläni olleelta jänikseltä hänen aikatauluaan. 1.30 – liian hidas minulle, ajattelin. Siis luulin. Jostakin syystä lähtölaukaus viivästyi ja viivästyi – lopulta pääsimme liikkeelle noin 10 minuuttia aikataulusta jäljessä.



Virtaa oli ilmeisesti liiankin kanssa, sillä säntäsin matkaan niin raivokkaasti että vajaat sata metriä juostuani huomasin yhä olevani eturintamassa.



Kuvan vauhtia kun jaksaisi niin kova olisi loppuaika 21.1 kilometrin jälkeen; nro 2 Elias Cheboi (loppuaika 1.05.24, sijoitus 7), nro 10 Mitei Gideon (/1.06.53), nro 11 Samir Baala (1.07.50), nro 9 Daniel Wambogu (1.05.30), nro 2509 Pascal Fillet (31/1.21.28 – oli muuten samassa sarjassa kanssani, sijoitus 5.)

”Oho – eihän tässä näin pitänyt käydä”, ajattelin ja hidastin vauhdin noin 4 min/km-tasolle. Ensimmäinen kilometri täyttyi hiukan alle 4 minuuttiin, joten vauhti oli alkukiihdytys huomioiden kohdallaan. Toisen kilometrin aikana vauhti tasaantui lisää (8.08/4.09) ja kolme kilometriä täyttyi 12.15 (keskim. 4.05 min/km). Vertasin aikaa mielessäni toukokuiseen Yyterin puolikkaaseen ja vauhti tuntui edelleen sopivalta ja juoksu hyvältä. Uusi ennätys edellyttäisi noin 4.10 min/km-vauhtia ja tähtäilin suunnilleen siihen.

Neljän kilometrin jälkeen reitti kaartoi pohjoiseen St Denisin keskustaan. Juoksimme kuuluisan basilikan vierestä (Basilique de St-Denis). Tätä Ranskan suojelupyhimyksen mukaan nimettyä kirkkoa en ehtinyt ihailemaan, vaikka siihen mielenkiintoinen tarina liittyykin. 200-luvulla Pariisissa piispana toimineen Deniksen julistuksesta ei ns. pakanapiireissä pidetty, ja niinpä hänet teloitettiin Pariisin korkeimmalla kukkulalla. Paikka tunnetaan nykyään Montmartrena (kirjaimellisesti ”marttyyrien vuori”). Tarinan mukaan Denis ei kaulansa katkaisemisesta hätkähtänyt, vaan nappasi päänsä kainaloon ja marssi muutaman kilometrin pohjoiseen saarnaten samalla väkevästi. Hikoilin juuri kohdalla, jonne hän viimein pysähtyi ja kuoli ja jonne hänet haudattiin. Paikalle rakennettiin aluksi pieni kappeli ja 600-luvulla tähän perustettiin benediktiiniläisluostari. Nykyisin maisemaa hallitsevaa valtaisaa kirkkoa alettiin rakentamaan paljon myöhemmin, 1100-luvulla. Kirkkoon on haudattu lähes kaikki Ranskan kuninkaat. Ilmankos kisan nimi on ”La Voie Royale”, kuninkaallinen tie…

5-6 kilometrin kohdalla oli ensimmäinen juottoasema, nappasin vesipullon, siemailin ja kaadoin vettä myös päähäni kun kehon lämmöt tuntuivat olevan jo tässä vaiheessa liian korkealla. Vieressäni juossut mies sanoi minulle jotakin, ranskaksi tietysti. Taas samaa kaavaa ja osasi se englantia. Pyysi vesipulloani jos en sitä enää käytä. Toki tarjosin ja siinä sitten juteltiin kisan tavoitteista. Francois kertoi tavoittelevansa 1.30 alitusta, johon totesin että tahtimme on sitä.

7-8 kilometrin jälkeen huomasin, että joudun tekemään kovin paljon töitä pitääkseni vauhdin riittävänä. 8 kilometriä täyttyi tosin vielä aikaan 33.28 (keskivauhti vielä 4.11 min/km, siis melko tarkkaan ennätysvauhtia). Seuraamme liittyi kolmaskin juoksija, Paul.

Stade de France

Muutamaa kilometriä ennen stadionille saapumista reitti oli mutkainen ja maisemat tylsiä. Tunnelma kuitenkin kohosi, kun kaarroimme jättinäyttämön alle johtavalle huoltotielle ja nousimme sitä kautta sisään.

Penkeille mahtuisi 80 000 katsojaa – nyt näytti olevan tilaa. Paljon tilaa. Juoksun kannustajat oli päästetty itäkatsomoon ja kovin pieneltä joukko näytti sadan metrin päästä kaarteesta katsottuna.

Stadion rakennettiin vuoden 1998 jalkapallon MM-kisojen päänäyttämöksi. Kisojen kliimaksi koettiin areenalla 12. heinäkuuta Gallian kukkojen kukistaessa brassit loppuottelussa puhtaasti 3-0 Zidanen ja Petit’n maaleilla. Stadionilla järjestettiin myös 9. yleisurheilun MM-kisat elokuussa 2003. Suomi kunnostautui kisoissa varsin kehnosti – ne olivat ensimmäiset, joissa joukkueemme jäi tyystin mitaleitta.

Siinäpä sitten taivalsimme kolmisin Paulin ja Francois’n kanssa samaa etusuoraa, jota viisi vuotta aiemmin hiukan vauhdikkaammin kiisivät mm. Hicham el-Guerrouj (kultaa 1500 m, hopeaa 5000 m), Kenenisa Bekele (pronssia 5000 m, kultaa 10 000 m), Haile Gebrselassie (hopeaa 10 000 m), Sileshi Sihine (pronssia 10 000 m), Maria Mutola (kultaa 800 m) ja Tirunesh Dibaba (kultaa 5000 m). Eipä siis ihme, että varsin mukavalta tuntui yleisölle huiskuttaa.



Kuvassa vasemmalla Paul (loppuaika 1.29.58, sijoitus 98 ja sarjassaan 28.) ja oikealla Francois (1.29.02, 86. ja sarjassaan hienosti 6.). Oikean käteni outo liike johtuu muuten siitä, että juuri vilkutin tai aion vilkuttaa. Maalissa juttelin Francois'n kanssa vähän enemmän (kisan aikana ei kovin pitkiä lauseita pystynyt...) ja hän kertoi tähtäävänsä marraskuun lopulla juostavalle Beaujolais-maratonille (Marathon du Beaujolais Nouveau). Samalla ilmeni että myös Francois oli juossut aiemmin keväällä Pariisin maratonin. Kisa oli hänen ensimmäisensä ja taittui kelpo aikaan 3.39. Arvaan, että aikaan on luvassa roima parannus.

Stadion-keikan jälkeen jatkoimme uudelle kierrokselle ja vähitellen juoksu alkoi painamaan enemmän ja enemmän. Jossakin 12 kilometrin kohdalla jäin Francois’n vauhdista. Noin 13 kilometrin kohdalla otin energiageelin ja samalla 1.30 –jänis saavutti minut mukanaan 3 tai 4 juoksijaa. Hän muisti minut startista ja kannusti minua kovasti mukaansa – ”come on, this is your target time!”. Mutta vaikeaa, kovin vaikeaa oli. Eroa syntyi hetkessä 20 metriä, 30 metriä… Yritin nostaa tempoa, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Noin 14 km kohdalla olevalla puistopätkällä juoksu tuntui hiukan paremmalta ja pääsin vielä alle 10 metrin päähän, 5 metrin päähän, mutta sitten eväät oli syöty ja kun reitti kaarsi taas pohjoiseen jäin yksikseni taistelemaan. 11 kilometrin jälkeinen 5 km vei 21.45 (4.21 min/km, 16 km 1.08.01), kuumuus tuntui yhä kovemmalta ja vauhti hidastui hidastumistaan. Seuraavat 3-4 kilometriä tuntuivat menevän jo hölkäksi ja menivät 4.29-4.38 –haarukkaan. Minkäs teet, kun kovempaa ei päässyt ja enin intokin tuntui jääneen jonnekin välille. Stade de Francella saatoin todeta että puolikkaan ennätysaikani kului juuri umpeen ja vielä oli puolisen kilometriä maaliin. Aloin latautumaan loppukiriin ja kun vihdoin pääsin urheilukentällä, laitoin kaikki peliin. Noin 300 metrin rutistus sujui mallikkaasti, vauhti nousi 92-94 –kadenssin myötä jopa vauhdikkaaksi, ohitin kaksi tai kolme juoksijaa ja saavuin maaliin ajassa 1.31.14.

Makoilin hetken, raahauduin sitten penkille istumaan ja päällimmäisin tunne oli pettymys – eihän tässä näin pitänyt käydä.

814 juoksijan joukossa sijoitukseni oli 107 ja sarjassani olin 32/235 – ihan kelvollisia lukemia siis, mutta se aika… Piti mennä ainakin kolme minuuttia kovempaan. Missä vika?

- liian lämmin keli (1-2 min)
- tekniikkakokeilu (1 min)
- 3 viikkoa aiemmin juostu maraton (1-2 min)

Tästä voidaan siis ynnäillä, että ensi kaudella menee alle 1.28, ehkä jopa 1.26.xx… No niin - uho lienee varma indikaatio siitä, että ylimenokautta on nyt pidetty riittävästi. Kaksi viikkoa olen huilannut. Pyöräilyä ja kuntosalia olen kyllä harrastanut, mutten juoksulenkkejä. Jokohan sitä tänään aloittaisi pk-kauden? Vielä aion tehdä yhteenvedon päättyneestä kaudesta ja sen pohjalta määrittää tavoitteet ensi kaudelle.



Tämän kisakumppanin nimi jäi epäselväksi - tällä kertaa noin 1.45-tulos, juossut joskus 1.25, joten kovaa on mennyt...



Kisa ei ilmeisesti sitten ihan penkin alle mennytkään; mikäs se on aurinkoisessa Pariisissa kisan jälkeen parhaassa mahdollisessa seurassa (= oma perhe) kisamitali ja kuohuviini kädessä patsastella… Edessä oli rentoa oleilua torstaihin saakka – siitä myöhemmin.

-gs

Kullervon kirous - ainakin melkein

Kisan voisi tiivistää;
Kullervon kirous ei ollut kaukana.

Vaikeuksien kautta saavettuun rekordiin voi olla tyytyväinen, vaikka selvästi kovempi aika olikin hakusessa. Nälkää siis jäi, mutta maratonin pariin palaan todennäköisesti vasta ensi kaudella. Ja puolimaraton on tällä hetkellä paras ja mieluisin matkani.

Perinteet velvoittavat, joten tähänkin maratoniin yhdistimme lomailua.Matkasimme perjantaina Imatran kylpylään ja hyvin sovimme venäläisturistien sekaan.
Suomenkieliset vaikuttivat olevan selvä vähimmistö kylpylävieraiden joukossa.

Iltasella lueskelin uutta Runner's World -lehteä (October 2008) ja mainion maratonjänisjutun myötä sain idean.

(juttu löytyy netistäkin)

Artikkelissa kerrotaan Starshine Blackfordista, joka tsemppaa juoksijoita tavoiteaikaansa

"I am here to make you run slow when you want to run fast, and to make you run fast when you want to run slow."

Viimeiset 6 mailia (noin 10 km) Starshine ottaa mailin kerrallaan:

6 mailia maaliin

"Okay, everyone, this is where we start taking the race one mile at a time. For each mile, I'm going to ask you to focus on something. For mile 20, your focus is on the reason you're in this race. Is this a Boston qualifier, a personal best, a dare from a friend?"

5 mailia:

"Now for this next mile, I want you to focus on all the work that you've done to be here, and how it's all paying off now."

4 mailia

"we focus on the personal support system, on our families, friends, children, parents? -everyone who has helped you over the past few months. Give them a silent shout-out of thanks."

3 mailia

"We all have a personal hero, someone who has been through something so much harder than a marathon. Let's think about what they got through, and use that strength."

2 mailia

"Just two miles left, guys. Remember a time in your life when you demonstrated great strength in some other arena. Tap into that strength now. Only one tenth of one percent of the U.S. population finishes a marathon every year, so you're about to achieve something special."

1 maili

"Last mile, everybody. You are going to do it! Every step at this point is erasing that distance to the finish line."

Hyviä pointteja, ajattelin. Tiesin että maratonin viimeinen kymppi tulee olemaan taistelua ja siinä väännössä tarvitaan kovaa asennetta. Tuumasin, että jutussa kuvattua systeemiä voisi kokeilla huomisessa kisassa. Mutta miten muistaa nuo pointit väsyneenä kun niitä ei kukaan hyvävoimainen pacer ole vieressä sanomassa? Jospa kirjoittaisin ydinsanat kangasteippiin ja teipit käsivarsiin? Tuumasta toimeen! Aamupalan jälkeen kirjoitin sopivat sanat ja kilometrit kahteen teippiin. Teipit käsivarsiin ja lyhyt ajomatka Joutsenoon!

Kisapaikalla oli mukava tavata uusia ja vanhoja tuttuja. Totesin kelin olevan mainio ennätysten tekemiselle. Puolimaratonin starttia katsellessa mieli teki jo kovasti viivalle, mutta vielä piti malttaa puoli tuntia ennen kuin täysmatkan taivaltajat päästettiin matkaan.

Urheilukenttäkierrosten jälkeen otin kirkolle nousevan mäen erityisen maltillisesti ja 2 km väliaika osoitti että malttia löytyi: 9.21 eli parikymmentä sekuntia tavoitevauhtia rauhallisemmin. Kiristin aavistuksen vauhtia ja seuraava kilometri menikin tavoitevauhdissa. Totesin 4.30-vauhtisen kilometrin ääneen ja kaksi muuta juoksijaa innostui pitämään kanssani samaa vauhtia. Kolmen juoksijan ryhmämme ohitteli hitaampia ja matka taittui rattoisasti.

Kävi ilmi että yksi seureeseemme kuuluneista, naisten yleisen sarjan voittoon juossut tähtäsi alle 3.30 loppuaikaan. Totesin hänelle että nyt mennään reipasta siihen tavoitteeseen nähden, 3.10-3.15-loppuaikaan tähtäävää kun mentiin. Sari totesi tähän että mennään nyt ainakin toistaiseksi tätä vauhtia.

Ensimmäinen huoltopiste tuli vastaan hiukan ennen 4 kilometrin täyttymistä. Omat juomat oli ennakkoon toimitettu järjestäjille ja hyvin löysin oman pulloni. 5 kilometriä tuli vastaan 22:15, siis hieman alle tavoitteen. Noin 6 kilometrin kohdalla Sari sanoi jättäytyvänsä joukosta, joten jatkoin matkaa debyyttimaratoniaan juoksevan nuoren triathlonistin kanssa. Juoksimme Mikon kanssa rinnakkain ja poimimme puolimaratoonareita kiinni. Seuraava viitonen meni edelleen aikataulussa:

5 - 10 km 22:15 (4:27 min/km), 10 km 44:54 (4:30 min/km)

Ahvenlammen takakierroksen jälkeen saavuimme jälleen keskustaan ja kirkon kohdalla epäröimme hetken minne suuntaan jatkaa. Lisäkierroksethan kutsuivat, joten 4.30-tahdilla jatkoimme takaisin länteen. Vauhti pysyi edelleen hyvänä:

10 - 15 km 22:22 (4:28 min/km), 15 km 1:07:16 (4:29 min/km)
15 - 20 km 22:59 (4:36 min/km), 20 km 1:30:15 (4:31 min/km)

Puolimatka täyttyi Ahvenlammella ajassa 1.35.15. Juoksu tuntui edelleen kevyeltä niin kuin sen tässä vaiheessa vielä pitääkin. Ensimmäisiä ongelmia tuli kuutostien alituksen jälkeen noin 24 km kohdalla. Tunsin oikeassa reidessä pientä kireyttä ja tämän jälkeen koin energian olevan vähissä. Koetin kuitenkin pitää vauhtia yllä ja 25 km tuli täyteen:

20 - 25 km 23:12 (4:38 min/km), 25 km 1:53:27 (4:33 min/km)

Vauhti oli siis jonkin verran hidastunut mutta ihan kohtuullista menoa kuitenkin ja selvästi alle vanhan ennätyksen alle tähtäävää. Energiansaantiin liittyvät tuntemukset pahenivat kuitenkin nopeasti ja totesinkin Mikolle että ongelmia on odotettavissa ja rohkaisin häntä jatkamaan omaan tahtiin. Mikko kuitenkin katsoi vauhdin hidastuneenakin olevan edelleen sopivaa, joten jatkoimme yhdessä kohti seuraavaa huoltopistettä. Olin virheellisesti siinä käsityksessä että huoltopisteillä olisi tarjolla myös geeliä, joten odotin toiveikkaana 26 km jälkeen odottavaa huoltopistettä. Geeliä ei ollut ja pysähdyin hetkeksi ahmimaan rusinoita ja suolakurkkua. Pysähdyksen vuoksi kilometri veikin yli 5 minuuttia (26 - 27 km 5:11).

Mikolla oli omia huoltojoukkoja reitin varrella ja hän sanoi antavansa minulle yhden oman geelinsä kun hän ne kohta saa. Kirkon kohdalla täyttyi 28 km ja Mikko sai geelinsä ja sen myötä minäkin. Tästä kiittelin häntä matkalla ja vielä maalissakin ja todettakoon vielä tässäkin: kiitos Mikko, pelastit kisani. Piti vielä kuitenkin odottaa seuraavaa huoltopistettä, jotta saisimme geelit alas nesteen kera. Ennen sitä tuli taas viitonen täyteen ja vauhti oli merkittävästi hidastunut:

25 - 30 km 24:44 (4:57 min/km), 30 km 2:18:11 (4:36 min/km)

Siunattu huoltopiste tuli vastaan 31 km kohdalla. Nautimme geelit ja ponnistelimme eteenpäin. Jäin hiukan Mikosta jälkeen. 32 kilometrin kohdalla katsoin psyykkausteippiäni;

"10 why"

Niin. Miksi tässä ponnistelen? Ennätys oli tähtäimessä ja sitä koetin yhä miettiä. Laskeskelin, että jos vauhti tippuu viiden minuutin kilometrivauhtiin niin suunnilleen 50 minuuttia menee vielä - väliajan perusteella siis noin 3.18-3.19. Mutta helppoa tämä ei tulisi olemaan. Pari vaikeaa kilometriä juostuani (5:08, 5:15) geeli teki tehtävänsä ja 33 kilometrin jälkeen juoksu alkoi taas sujua hyvin. Ahvenlammen kohdalla Mikko jäi taakseni. 34 kilometrin kohdalla katsoin taas muistisanaa:

"8 work"

Niin. Töitäkin on tehty. Mutta toisaalta tiesin että oikeasti pitkiä lenkkejä (=2-3 tuntia) on alla liian vähän. Millä tavalla se tulee maksamaan loppumatkasta? Ja mitä seurauksia aiheutuu edellisviikonlopun 6 km kisasta? Sitä ei ehkä olisi pitänyt juosta mutta hermo ei pitänyt kun viivalle niin kovin teki mieli. Se kisa kulki muuten lähes 2 minuuttia edellisvuotta nopeammin.

35 kilometriä tuli täyteen:

30 - 35 km 25:34 (5:07 min/km), 35 km 2:43:45 (4:40 min/km)

Siis 6 kilometriä maaliin ja taas vilkaisu muistisanaan:

"6 pss"

Personal support system... Kotijoukkoja, vaimoa ja tytärtä ajattelin. Hienoa että olen saanut itselleni aikaa niin että juoksulenkit on ollut mahdollista tehdä. Kiitos.

Seuraavat kolme kilometriä sujuivat kohtuullisesti, 4:44, 4:50, 4:55.

Poimin muistisanat ja yritin pitää keskittymisen kasassa. Mutta 38 kilometrin jälkeen energia alkoi taas loppumaan ja vauhti tippui vääjäämättä yli 5 minuutin kilometritahtiin. Viimeisellä huoltopisteellä 39 kilometrin jälkeen pysähdyin taas
ahmimaan rusinoita ja suolakurkkua ja taisinpa ottaa hedelmäsokerinkin, mutta nämä eivät ehtineet enää imeytyä loppumatkalla.

Meno oli tuskaista ja tähyilin toiveikkaana kirkon suuntaan. Viitonen täyttyi hieman edellistä nopeampana, mutta kuitenkin yli 5 min/km-vauhtisena:

35 - 40 km 25:22 (5:04 min/km), 40 km 3:09:07 (4:43 min/km)

Laskin, että tiukkaa tekee 3.20-aika. Vihdoin kirkontorni näkyi ja jostakin mieleeni nousivat automaattisesti sanat "usko, toivo ja rakkaus". Ajattelin sitten näitä sanoja ja koetin pitää juoksun jotenkin kuosissa. Vaikeaa, hyvin vaikeaa oli.
Käännyin kirkon kohdalla alamäkeen ja vauhti kiihtyi hetkeksi noin 4:40-tasolle.

Rekisteröin Sannan kameroineen vähän ennen urheilukenttää. Kentälle saapuessani näin taas Keijon, joka totesi että "menee alle 3:20). Totesin väsyneenä että "yritetään", mutta millään en saanut vauhtia puristettua lisää viimeisen ratakierroksen aikana. Viimeisen kymmenen metrin aikana kiihdytin aavistuksen vauhtia, saavuin maaliin ja vaivuin maahan. (kuvassa väännän todella väsyneenä noin 5.10 min/km -vauhtia kohti 500 metrin päässä olevaa maalia, positiivisena seikkana todettakoon että lantio näyttää pysyvän tukivaiheessakin ylhäällä ja ryhti kohtuullisena, kuntosalikuuri ja juoksutekniikan kehittäminen lienee tehnyt tehtävänsä)

Loppuaika 3:20:27 (4:45 min/km)

Joku ensiavun henkilö kävi kysymässä tarvitsenko apua. Totesin vain että kyllä tämä tästä kunhan saan vähän energiaa. Sain juotavaa ja aloin kohta vääntäytymään pystyyn. Sari tuli maaliin komeasti alle tavoitteensa, ennätystään kymmenen minuuttia parantaen. Onnittelin häntä hienosta juoksusta ja totesin että on se kumma että ihmislapsi kiusaa itseään tällä tavalla. Kävelin maalin takana olevalle lepoteltalle istumaan, syömään ja keräämään voimia.

Jonkin ajan kuluttua näin Mikon saapuneen maaliin (noin 3.26-ajassa, kelpo debyytti siis) mutta olin vielä niin väsynyt etten jaksanut nousta ylös ja mennä hänen kuulumisiaan utelemaan. Pikkuhiljaa alkoi tuntua siltä, että voimat elpyvät ja lähdin pukuhuonetta kohti. Vilkaisin tulostaulua ja yllätyin iloisesti nähdessäni sijoitukseni. Kolmas tila kirkasti loppuajan aiheuttamaa pettymystä. Tosin olisin mielummin ollut vaikka viides 3.15-ajalla.

Pukuhuoneessa tapasin Mikon ja kiittelin häntä kovasti geelistä. Hän totesi jalkojensa loppuneen täysin 34 kilometrin jälkeen. Suihkun jälkeen olikin jo kiire palkintojenjakoon ja ruokailuun. Onnittelin juoksukavereita hyvistä suorituksista. Sari ja Ville istuivat seuraani ja kävimme mielenkiintoisen keskustelun. Ville (maraennätys komea 2.16 ja voitti muuten maratonin SM-kullan juuri Joutsenossa vuonna 1997) kertoili mm. Kirwan kokemuksista Pekingin olympiamaralta ja Sari perusteli kovan alkuvauhdin logiikkaansa ja olihan se myönnettävä että asiassa on perää kyllä. Yritin maanitella Villeä osallistumaan veteraanien MM-maratonille Lahdessa ensi vuonna mutta eipä tuntunut innostuvan.

Sain kotijoukoilta kylpylästä viestiä että kuohujuoma on jäähtymässä, joten matkani jatkui sinne.

- - -

Nyt kun juoksusta on lähes viikko, pystyn arvioimaan kisaa "viileästi". Ennakkotavoitteista jäin selvästi ja arvosana asettuu sen perusteella tyydyttäväksi. 28 sekuntia kovempi aika ja 3.20-alitus oli jo merkinnyt arvosanaa "hyvä". Uskon yhä että kropassa olisi ollut alle 3.15-aika mutta se jäi tällä kertaa haaveeksi.

Toisaalta 24-25 kilometrin kohdalla ilmassa oli katastrofin aineksia - sen verran heikolta tuntui. Ajattelin että saatan jopa joutua keskeyttämään jos energiatilanne ei parane. Siinä valossa rekordiin yltäminen on hyvä saavutus.

Juoksunälkää joka tapauksessa jäi ja jos vain pysyn ehjänä, niin uskon että ensi kaudella mennään kovempaa.

-gs

Karhujuoksu

Aamupäivän teema oli Karhujuhlat ja puolimaraton vanhoissa kotimaisemissa. Starttasin rekordi mielessä, sillä tiesin kuntoni hyväksi ja reitin nopeaksi. Kun kelikin oli sopivan viileä niin johan kelpasi baanalle lähteä!

Ennen kisaa pukuhuoneessa näin vanhan biologianopettajani yläasteelta, siis noin 25 vuoden takaa. Menin paiskaamaan kättä ja ehdin tuskin päivää sanoa, kun Virtasen Pekka sanoi kenenkä poika olen ja mikä on nimeni. Sain kuulla myös vuodet, jolloin yläastetta kävin sekä isäni syntymävuoden. Totesin Pekalle että muistan hänen vetäneen kovia Coopereita 80-luvulla - 3600 metriä. "3520 metriä", oli Pekan vastaus.

Alkuverryttelyn ja muutaman avauksen jälkeen viivalle ja menoksi. Korhosen Kari - koko kisan nopein irtosi heti alussa, enkä siihen kyytiin uskaltanut lähteä vaikka juoksu kepeältä tuntuikin. Seurasin Karia muutaman kymmenen metrin päässä kahden muun juoksijan kanssa (M50- ja M60-sarjojen nopeimmat). Kaksi kilometriä noin 7.53 ja kolme kilometriä 11.53. Noin neljän minuutin kilometrivauhdilla jatkettiin 8 km saakka (32.12), sitten aavistuksen rauhallisemmin. Näillämain M60-sarjan voittaja alkoi jäädä matkasta ja jatkoimme kahden. Mikäs oli juostessa, kun kotijoukkoja ja monia muita vanhoja tuttuja oli kannustamassa pitkin matkaa!

Kymppi tuli täyteen 40.32 ja 12 km 48.35. Laskin että ennätysvauhtia mennään, jopa 1.26.xx mahdollinen ja juoksu tuntui edelleen hyvältä. Vedin koko ajan ja muutin muutamaan otteeseen juoksulinjaani tarjoten myös kaverille vetojuhdan tehtävää, mutta eipä kelvannut (kuvassa Hotelli Kuusamon kohdalla eka kierroksella noin 10 kilometrin kohdalla heitän juuri tyhjän juomapullon isälleni).

Noin 14 kilometrin kohdalla Haatajan Aki (puolikkaan rekordi 1.20 ja mara 2.58) saavutti meidät ja jatkoimme kolmisin. 15 kilometriä täyttyi 1.01.09, siis 4.05 min/km-vauhtia ja edelleen noin 1.26:10 -loppuaikaa enteillen. Juoksu alkoi hiukan painamaan ja Aki nykäisi pari kertaa pikkunousuissa. Vastasin vauhdinlisäyksiin välittömästi, mikä saattoi olla virhe. Jalat alkoivat tuntua varsin painavilta ja kun Aki nykäisi muutama sata metriä ennen Karhuntassua, vastaukseni oli ponneton. Eroa syntyi hetkessä kymmenkunta metriä ja Karhuntassun jälkeen vauhtini selvästi hidastui niin että myös M50-voittaja meni menojaan.

16 km tuli vastaan ajassa 1.05.29 ja 18 km 1:14:03 (edellinen 2 km 8.34) eli kelvollista vielä, mutta pahempaa oli tulossa. Seuraava kilometri vei jo 4.25 (19 km 1:18:29) ja nyt alkoi olla jo kiire ennätyksen kanssa. Keskityin lähinnä pitämään juoksun jotenkuten kasassa, mutta vaikeaa oli. Kirkkotien loiva ylämäki oli pehmeää menoa kirkolle saakka ja niinpä 20 km oli vastassa ajassa 1.23.59 (tosin epäilyttää kilometritolppien väli tässä kohtaa - väsynyt toki olin, mutta että 5.30-kilometri - no way!). Lopun taistelin sen minkä pystyin ja jonkinlaisen kirinkin sain aikaiseksi.



(kuvassa maalisuoran raastoa äitini ja tyttäreni kannustaessa)

Aika oli hyvä (toiseksi parhaani), mutta kuitenkin nelisenkymmentä sekuntia ennätyksestä.



(kuvassa helpottunut tunne kun tuska on ohi, toisaalta...)

On myönnettävä että vähän jäi hampaankoloon... Menetin arviolta minuutin verran loppukilometreillä, sillä Aki juoksi alle 1.28... Kari koko porukan nopeimpana juoksi 1.24.xx.

Kisan jälkeen oli mukava vaihtaa kuulumisia kisakavereiden ja tuttujen kanssa. Palkinnot jaettiin jäähallissa muun Karhujuhlaohjelman lomassa ja pokaalien sijaan tarjolla olikin valkoisia kirjekuoria. Lahjakortti paikalliseen Elmo-Sporttiin oli ihan hyvä veto, mutta olisipa tuonne palkintokaappiin vielä yksi pyttykin mahtunut...

Keli oli hyvä, 7-8 astetta sopii minulle. Paikoitellen tuuli hieman haittasi ja korosti loppukilometreillä väsymyksen tunnetta.

-gs

ps. Vanha bilsanopettajani veti 60-sarjassa 1.52. Juttelin hänen kanssaan vielä kisan jälkeen ja hän nauratti minua toteamalla peesanneensa koko matkan tyttöjen liikunnnanopettajaa ja kirimällä lopussa ohitse. Kun totesin että temppu oli törkeä niin Pekka vain naureskeli että tällä iällä alkaa olemaan erivapauksia...

Kisoja

10.5 km kulki mukavasti lauantaina - 42.07 ja toinen sija. Alkuvauhti oli varsin reipasta - 3 kilometriä tuli vastaan noin 11.30. 5 km väliaika 19.39, 7 km 28.04, 8 km 32.03, 9 km 36.07 ja 10 km 40.06. Reitti oli pääosin nopea - reilun kahden kilometrin pehmeä hiekkatiepätkä söi ajasta ehkä puolisen minuuttia. Tein kolme päivää ennen kisaa kauden ensimmäisen rataharjoituksen (5 x 1000 m + 5 x 200 m) ja kun se sujui yllättävänkin hyvin, ennakoin 42-43 minuutin loppuaikaa.

Legendaarisen maratonmiehen kanssa juoksin lähes koko matkan. Viimeisellä puolella kilometrillä rutistin vähän kovempaa ja kun maalissa puhaltelin niin Risto Laitinen jatkoi toiselle kierrokselle...

- - -

Seuraava kisa onkin jo ensi lauantaina - puolimaratonkunto mitataan vanhoissa kotimaisemissa Karhujuhlien yhteydessä. Jos ei ole liian kuuma ja maltan pitää vauhdin kurissa ensimmäiset 5 kilometriä niin ennätys ja 1.28 alitus lienee mahdollinen. 1.28.xx olisi myös hyvä suoritus. Perusjuoksun pitäisi riittää 1.29.xx tulokseen.

-gs

Yyterin irvistykset

Virallinen loppuaika oli sitten vielä sekunnin omaa ajanottoa parempi. Matala 1.28 tarkoittaa sitä että aiemmin utopistiselta kuulostanut 1.27.xx tuntuu nyt ihan realistiselta tavoitteelta. Väliaikojen perusteella jälkimmäinen kymppi oli pari minuutia hitaampi, joten siinä olisi petraamista.

Noin 7 kilometrin kohdalla jäin juoksemaan kahdestaan 50-sarjan voittajan kanssa kun en uskaltanut lähteä kovempaan kyytiin. Siinä olisikin sitten ollut tarjolla 1.26.30 -tasoista peesiä tarjolla...

10-11 km väli meni noin 4.25 ja kun meno maistui niin kiristin hieman ja irtosin juoksemaan yksin loppumatkan. Poimin aiemmin startanneita maratoonareita kiinni, mutta väliajoista näkee että mukavuudenhalu vei jossain määrin voiton kilometriaikojen painuessa yli 4.10.

Lopun tulin sitten täysillä, kuten oheisista irvistyksistä näkee (kiitos vielä kerran mogulille kuvista, lisää kuvia tapahtumasta mogulin albumissa)!

-gs

Kolme starttia, kolme rekordia

Hieno juoksukevät sai sitten jatkoa tänään kun täällä Porin Yyterissä puolikas sujahti alle 1.30... 1.28.20 on jotakin jonka ajattelin olevan mahdollista kesällä 2009, mutta maistuu makealta näin!

Verryttelyssä tuntui jo lupaavalta ja startin jälkeen päädyin vauhdikkaaseen 4 juoksijan ryhmään. 3 km tuli vastaan 12 minuutissa ja mielessä kävi että nyt kantataan komeasti tai sitten pistetään rekordi uuteen uskoon. Juoksu sujui koko ajan mainiosti, väliaikoja:

2 km 7.52
3 km 12.00 (4.08)
4 km 16.06 (4.06)
5 km 20.15 (4.09)
6 km 24.18 (4.03)
7 km 28.30 (4.12)
8 km 32.38 (4.08)
9 km 36.51 (4.13)
10 km 41.04 (4.13)
11 km 45.29 (4.25)
12 km 49.37 (4.12)
13 km 53.49 (4.12)
14 km 58.04 (4.15)
16 km 1.06.34 (8.30 / 4.15)
17 km 1.10.50 (4.16)
18 km 1.15.11 (4.21)
19 km 1.19.28 (4.17)
20 km 1.23.50 (4.22)

Hieno keli juosta ja nopea reitti - Polarin mukaan noususumma vaivaiset 25 metriä! Lopussa vielä kaikki peliin niin että piti hetki maalissa makoilla. Nyt fiilistellään pari päivää ja sitten uutta matoa koukkuun...

Kiva oli nähdä vanhoja ja uusia tuttuja. Ja Moguli tietysti hääri paikalla kameroineen...

-gs

Paris 4.-9.4. (Race Day - nautiskelua, piinaa, eläimellistä raivoa...)

Heräsin 5.30.

Tänään on se päivä.

Hikipisaroita oli vuodatettu.

Loskassa oli kynnetty.

Maratonvauhtisia tempoja oli vedetty rekkoja peläten.

Nastalenkkareilla oli jääpolanteisia teitä rouskittu.

Pitkiksiä oli juostu.

Välillä oli juostu hyvissäkin keleissä.

Ja ennen kaikkea tammikuun loppuun asti oli tehty korvaavia. Lokakuun lopun Ahvenanmaan maratonin jälkeen oli tarkoituksenikin ollut pitää juoksuvapaata aikaa joitakin viikkoja, jotta kaikki olisi niin henkisesti kuin fyyisesti valmista uuteen peruskuntokauteen. Joulukuussa juoksua aloitellessa jalkojen kanssa oli kuitenkin ollut pientä oireilua enkä halunnut riskeerata, joten päätin pitää juoksuvapaata kunnes paikat varmasti kestäisivät. Niinpä kuntopyörän mäkiohjelman, hiihdon ja kuntosalin parissa oli menty paljon suunniteltua pidemmälle. Tammikuun puolivälissä olin laskeskellut, että aika alkaa käymään vähiin Pariisin suhteen ja ehdin jo eittää hyvästit rekordille. Kunhan kruisaillaan läpi, olin kertonut kavereille.

Sain kuitenkin juoksut käyntiin tammikuun lopussa ja treeni alkoi puremaan varsin hyvin. Kunto tuntui nousevan nopeaan tahtiin. Tempot otin ohjelmaan maaliskuussa ja tärkeimmät maratonvauhtiset harjoitukset kahta viikkoa ja viikkoa ennen olivat antaneet viitteitä, että ennätys olisi sittenkin mahdollinen. Olin määrittänyt tavoitteet kolmitasoisesti:

Unelma: alle 3.20
Hyvä tulos: 3.20-3.25
Perusjuoksu: 3.25-3.30

Ja tänään. Today's the day - showtime!

Aamupala, aamutoimet, juoksukamat ylle; pitkät juoksutrikoot, hihaton paita, modattu pitkähihainen, juomavyö, lippis... Kymmenen vuotta vanhat teipin ja liiman avulla kasassapysyvät 200-grammaiset Adidas EQT Teftengat alle. Tästä tulisi niiden viimeinen kisa. Chippi oikeaan ja pod vasempaan kenkään. Pikkureppuun pusero ja takki, muovipussi päälle ja menoksi (kuva).

Ulospäästyäni hengitys höyrysi aamun viileydessä. Lämpötila oli seitsemän jälkeen vain muutaman asteen plussan puolella. Merkit viittasivat vahvasti siihen, että minulle mieluisa maratonkeli oli kehittymässä.

Metroasemalle hölkätessäni joku pysäytti minut ja kysyi englantia ranskaksi fraseeraten lähimmän metroaseman sijaintia. Yritin ensin selittää mutta kehotin sitten liittymään seuraan, kun sinne olin itsekin menossa. Jutellessamme kävi ilmi, että Riemukaarelle ja maratonille hänenkin matka veisi. Tavoitteista udellessani sain kuulla, että treenit on jääneet niin vähiin että riittävä haaste on selvitä reitistä läpi. Junaa odotellessamme seuraamme liittyi vielä kolmaskin maratoonari. Hän oli kaukaa etelästä. Etelä-Afrikan mies oli paria viikkoa aikaisemmin juossut Two Oceans Marathonin, 56 km. Tästä huolimatta hän aikoi tänään tavoitella kolmen tunnin alitusta. Käsittämätöntä!

Perillä suuntasimme maalialuetta kohti. Tavaroiden säilytyspaikat määräytyivät kilpailunumeron perusteella, joten teidemme erkaantuessa toivotimme toisillemme onnea kisaan. Vein pikkurepun säilytykseen ja palasin Champs-Elyseelle etsimään lähtöpaikkaani. Eliitti starttasi edestä, tietysti. Eliitin takana oli "preferentials" -ryhmä ja sen takana tavallisten kuolevaisten karsinat. Ne määräytyivät ilmoittautumisen yhteydessä annetun tavoiteajan mukaan; 3.00, 3.15, 3.30, 3.45, 4.00, 4.30. Itse olin arponut 3.15- ja 3.30-ryhmien välillä. Ensimmäinen tuntui liian kovalta ja toinen liian hitaalta. Lopulta olin kuitenkin valinnut kovemman vaihtoehdon. Ålandin rekordijuoksun jälkihuuman piikkiin sen kai voi laittaa.

Karsinat oli erotettu toisistaan metalliaidoin. En nähnyt selvää merkintää karsinan aikatavoitteesta, joten yritin ensin väärään karsinaan. Liian hitaaseen. Numerolappua näyttäessäni minua viittoiltiin eteenpäin. Oma pilttuu, keltainen ryhmä, löytyi lähempänä starttiviivaa. Katselin muita juoksijoita. Kovan näköisiä menijöitä. Hivuttauduin karsinan etuosaan kurkkimaan punaisen ryhmän juoksijoita. He näyttivät vielä kovemmilta. Vinttikoiramaiset kolmen tunnin murskaajat kiersivät hermostuneesti kehässään. Tila kävi ahtaaksi, joten palasin taaemmas. Tutun näköinen kuvaaja kipusi aidan päälle filmaamaan takanamme ollutta sinistä 3.30-ryhmää. Hän huudatti juoksijoita toisen pidellessä häntä paikoillaan. Sama heppu oli edellisaamun juoksua dokumentoimassa. Silloin hän istui johtoauton takakontissa kameran kanssa. Varmasti
olin osunut kuviin eturivistä siniristilipun kanssa. Juoksijoille on luvassa DVD-kooste tapahtumista, joten saas nähdä...

Ennen kisaa olin ystävältäni kuullut, että tuore ministerimmekin olisi mukana. Tarkistin asian ja kyllä, hän oli vieläpä samassa lähtöryhmässä kanssani. Arvelin yllätysministeriyden tuomien kiireiden estävän startin, enkä häntä karsinasta
bongannutkaan. Harmi, sillä olisihan ollut hauska vaihtaa pari sanaa vaikkapa Suomen NATO-kannasta. Myöhemmin tarkistin tuloslistan, eikä häntä siitäkään löytynyt. Olisihan asia käynyt ilmi jo aiemmin - Stubbin blogimerkinnästä 23.3. paljastuu selkävaiva, joka estää startin. Tullessa olin lentokoneessa lukenut tuoretta Blue Wings -lehteä (April 2008) ja siinä oli kirjoitushetken mepin kirjoittama juttu sporttisen kuvan (yhden käden punnerrus) kera 40-kymppisen haasteista. Eipä Stubb tainnut juttua kirjoittaessaan arvata, millaisia haasteita aivan kohta on edessä!

Karsinan takaosassa oli väljempää ja hölkkäilin pientä ympyrää ja tein hiukan drillejä kunnes huomasin että rakko on syytä tyhjentää. Karsinaan oli varattu kaksi urinointipistettä, kummassakin neljä asiakaspaikkaa ja jono molempiin kymmenkunta metriä. Asetuin jonon jatkoksi - sen madellessa eteenpäin tuskastuttavan hitaasti vilkuilin kelloani ja laskin montako juoksijaa edessäni vielä on. Vähän ennen starttia jänikset saapuivat karsinaan. Jäntevät vauhdittajat oli varustettu pitkin värikoodatuin viirein, joista aikatavoite näkyi myös numeroina. "Jänikset saavat mennä menojaan", ajattelin. Ehkä seuraavassa kisassa sitten 3.15-kyytiä voisi kokeilla... Vuoroni koitti kuin koittikin paria minuuttia ennen starttia.

Hetkeä ennen lähtölaukasta ilmassa lensi lämmittelyasuina käytettyjä puseroita ja muovipusseja. Oman pussini revin yltäni aivan viime hetkellä. Pamauksen jälkeen 29 706 juoksijaa lähti hitaasti vyörymään kohti lähtöviivaa. Olin suhteellisen edessä, joten kesti vain pari minuuttia päästä lähtöviivalle. Pääsin juoksemaan, käynnistin kellon ja pääsin tavoitevauhtiin samantien. Taktiikkani oli lähteä 4.40-4.50-vauhdilla liikkeelle niin että puolimatka tulisi vastaan noin 1.40 ajassa. Elyseesin pari kilometriä mentiin myötämäkeen, joten suurin haaste oli pitää vauhti kurissa. Juoksijoita oli paljon, mutta katu veti hyvin. Pariisin levein katu. Mielikuvani on, että osallistujamäärältään puolet pienemmässä Tukholmassa oli ahtaampaa. Juoksijamassa venyi nopeasti kilometrien mittaiseksi värikkääksi madoksi, ja madon hännän luikerrellessa laiskasti lähtöviivan yli kärki viiletti 3 minuutin kilometrivauhdissa jo Place de la Nation -aukiolla lähes 8 km päässä.

Mailin juostuamme kiersimme komean Concorde-aukion (Place de la Concorde) ja käännyimme Tuileriesin puiston (Jardin des Tuileries) pohjoispuolta reunustavalle Rue de Rivolille. Juoksin mahdollisimman rennosti, hienosta tunnelmasta ja näkymistä nautiskellen. Ensimmäinen 5 kilometriä täyttyi Saint-Paulin metroaseman kohdalla. Tuntui kuin kotikulmilla olisi juossut. Tähyilin samalla kadun varsia siltä varalta, että kulta ja Jempsu olisivat paikalla. Tosin olimme sopineet treffit vasta paluumatkalle, 25 km kohdalle. Kello näytti 23.55, mikä tarkoittaa noin 4.47 min/km -vauhtia - hyvin aikataulussa siis! Juoksu tuntui helpolta ja matka taittui hienojen aukioiden Bastillen ja Nationin kautta itään. Cours de Vincennesiltä käännyttiin jyrkästi etelään ja 10 km täyttyi ajassa 47.34 (5 km 23.39, 4.44 min/km), edelleen aikatalussa.

10 kilometrin kohdan jälkeen tippui muutama vesipisara. Vedin lippalakin syvemmälle päähän niin että kasvot pysyisivät kuivana. Join noin 5 kilometrin välein, välillä nappasin magnesiumilla höystetyn vesipullon juomavyöstäni ja välillä otin mukaani 0.33 L vesipullon järjestäjien huoltopisteestä. Ennakkoarviointini varmistui nähtyäni huoltopisteet; en 25 km kohdalla ottaisi enää uutta juomavyötä, sillä pärjäisin hyvin vesipullojen varassa (kuva).

Porte Doréen metroaseman kohdalla reitti kääntyi jälleen itään, alitimme kehätien (Boulevard Périphérique) ja saavuimme Vincennesin puistoon (Bois de Vincennes). Puistossa juoksin osan matkaa reitin vieressä olevaa hiekkapolkua, koska arvelin sen kimmoisana säästävän vähän jalkoja loppukilometrejä ajatellen. Otin lippalakin pois päästäni ja tungin sen juomavyön alle. 15 km täyttyi puisto-osuuden aikana ajassa 1.11.02 (5 km 23.28, 4.42 min/km), kaikki ok yhä vaan. Myös puisto-osuuden varrella oli katsojia, joskin selvästi vähemmän kuin kaupungissa. Pari orkesteria osui tällekin osuudelle - mieleen jäi ainakin ratsastusasuinen ryhmä.

Käännyimme paluumatkalle länteen, alitimme jälleen kehätien ja saavuimme huutomyrskyn saattelemina cityyn. Paikoitellen reitti kapeni muutaman metrin levyiseksi sankan yleisömeren kansoittaessa kadunvarret. Puolimatka täyttyi ajassa 1.39.41. Kulki aavistuksen suunniteltua kovempaa, mutta juoksu tuntui edelleen niin tuoreelta kuin tässä vaiheessa pitääkin.

25 kilometriä saavutettiin reitin kaarrettua Seinen pohjoista rantaa seuraavalle Georges Pompidou -kadulle. Kello näytti 1.58.13 (15 - 25 km väli 47.11, 4.43 min/km), kaikki ok. Bongasin kullan ja Jempsun sovitusta paikasta. Vaihdoin pari sanaa, pusut ja jätin juomavyön ja lippiksen (kuva).



Georges Pompidou -katu sukeltaa muutamaan otteeseen tunneliin. Jostakin syystä tunneleiden hämärässä vauhti tuntui väkisin hidastuvan 5.00 min/km -tasolle. Yritin kuitenkin pitää juoksun rentona ja rytmin kohdallaan. Samoihin aikoihin kisan voittaja 20-vuotias etiopialainen Tsegaye Kebede purjehti maaliviivalle. 20-vuotias nuorukainen paransi ennätystään puolitoista minuuttia - kello näytti 2.06.40. Mihin mies vielä ehtiikään?

Itse punnersin kohti 30 kilometrin maagista rajapyykkiä ja tunsin, että juoksun eteen pitää jo tehdä työtä. Eiffelin tuttu maamerkki näkyi jo kaukaa Seinen toisella rannalla, mutta en jaksanut siitä innostua. Ajattelin, että "siinä se nyt on, ihaile sitä". Kääntäessäni päätäni vasemmalle, en kuitenkaan tuntenut suurta ihastusta, vaan aistin niskani kivistyksen. 30 km tuli vastaan ajassa 2.22.35 (5 km 24.22, 4.52 min/km) ja nyt aloin ensi kertaa laskeskella mihin loppuaikaan yltäisin. "12 km maaliin... 12 x 5 minuuttia tekee tunnin, siis 3.22 ja jotakin on haarukassa", ajattelin. Rekordi on mahdollinen!

Samaan aikaan naisten nopein, Kenian Martha Komu lipui maaliin. Hän paransi ennätystään upeat 7 minuuttia, mikä tuolla tasolla on todella paljon. 2.25.33 merkitsee sitä, että kilometrit taotaan noin 3.27 -tahtiin! Sopii koettaa miltä yksikin annos maistuu. Hiukan Komun jälkeen oman sarjani nopein, Patrick Brevilet rynnisti perille ajassa 2.27.40 (3.30 min/km!).

32 km kohdalla kello näytti 2.32.29 (2 km 9.54, 4.57 min/km). Tulin hitaammaksi. Laskelmat tarkentuivat; "Jos juoksen viimeisen 10.195 km 50 minuuttiin, loppuaika olisi noin 3.22 - ennätysvauhdissa siis edelleen, mutta helppoa se ei tulisi olemaan...", tuumailin. Aloin psyykkaamaan itseäni. Yritin huijata itseni uskomaan, että nyt kyse on oikeastaan enää vain kympin kisasta. Alle on tosin juostu 30 km, mutta mitäs siitä! Nyt juostaan kymppi. Vain kymppi. Mietin millä tuntumalla se kymppi kisassa juostaan. Kovaahan se mennään, mutta ensi kilometrit pitäisi kuitenkin malttaa. Niinpä en alkanut raastamaan, vaikka psyykkauksen myötä vauhti nousikin. 35 km väliajasta 2.47.02 voi laskea, että vastamäestä huolimatta vauhti petraantui. Kolme kilometriin kului 14.33 (4.51 min/km) ja edellinen 5 km 24.27 (4.54 min/km) eli olin "back in business". Näin syvälliseen laskentoon en tosin juoksun tässä vaiheessa enää kyennyt.

35 km kohdalla vastamäki jyrkkeni ja niinpä huoltopisteen kohdalla lähes kaikki ympärilläni olevat juoksijat tuntuivat pysähtyvän kävelemään. Voitin kiusauksen, nappasin vesipullon ja jatkoin sinnikkäästi juoksua. Tiukalta tuntuvassa vastamäessä tihensin rytmiä ja pumppasin käsillä. 180 askelta minuutissa askeltaen ohitin kymmeniä juoksijoita. Noin 37 kilometrin kohdalla näin pienen lammikon takana vastaantulevia juoksijoita. Onnekkaat olivat menossa ihan oikeaan suuntaan, kohti maalia. Minun ja kanssakärsijöiden taas piti jatkaa väärään suuntaan, etelään ja tehdä parin kilometrin mittainen lenkki Boulognen puistossa (Bois de Boulognes). Puiston näkymistä en jaksanut nauttia vaan pumppasin ankarasti eteenpäin. Kovasta yrityksestä huolimatta 38 kilometrin kohdalla kello näytti jo 3.02.35 eli edelliseen 3 kilometriin oli tuhrautunut 15.33. 5.11 min/km -vauhtisena tämä olikin juoksuni hitain pätkä. Tästä huolimatta sijoitukseni koheni kovaa vauhtia (30 kilometrin kohdalla noin 4900, maalissa noin 4150!). Nyt ei anneta periksi! 39 km kohdalla kello näytti 3.07.30 (edellinen kilometri 4.55) eli pääsin takaisin alle 5 min/km -tahtiin. Laskeskelin, että 15 minuuttia maaliin, loppuaika siis suunnilleen 3.22. Nyt on taisteltava! Pariisiin asti on tultu ja rekordi tehdään vaikka väkisin. Heitin modatun puseron pois ja panin kaikki peliin. Kolme kilometriä. Kolme kilometriä!

Puhkuin ja puhisin, läähätin ja lähes läkähdyin. Karjahtelinkin. Toivottavasti en kenenkään juoksijan sieluun aiheuttanut vammaa eläimellisellä raivollani. 41 km tuli vastaan ajassa 3.17.13 (2 km 9.43, 4.52 min/km) eli onnistuin hieman kiihdyttämään vauhtiani. Tähyilin toiveikkaana maalin suuntaan - mieltäni olisi kovasti lämmittänyt näky Riemukaaresta. Se olisi merkki piinan pikaisesta päätöksestä. Kovin kauaa en tätä kidutusta enää jaksaisi. Ja maratonko hieno laji? Miksi ihmeessä ihmislapsi kiusaa itseään tällä tavalla? Ajatukset risteilivät mielessäni ja taistelin. Taistelin!

Iäisyydeltä tuntuneen ajan kuluttua kaarsin aukion kautta maalisuoralle. Ihmiset huusivat ja laitoin peliin viimeiset voimanrippeet. Vauhti kiihtyi kuin kiihtyikin 3.58 min/km-tasolle. Taivas, paratiisi, maaliviiva. Kello seis. Tarkistin voipuneena ajan, 3.22.44 (1.195 km 5.31), siis rekordi. En kuitenkaan jaksanut iloita, vaan nojasin aitaa vasten henkisesti ja fyysisesti loppuunajettuna. Tunnemyrskyä kesti noin minuutin verran. Kuulin jonkun kysyvän "Savá monsieur?" Nyökkäsin. Vähitellen pintaan hiipi onnen tunne. Tein sen. Tein sen. Tein sen! Talven vaikeuksista huolimatta tein sen. Pariisissa! Yes! On tämä hieno laji. On se!

-gs

(jatkuu...)

Rekordiin kontaten, ei kantaten...

Johdanto

Tukholman kesäkuista hellehölkkää olen selitellyt pariin otteeseen – armotonta kuumuutta ja pohjevaivaa, joka esti parin viikon juoksut ennen maratonia, olen tarjonnut selitykseksi 4.10-ajalle. Kolmannenkin seikan voin tässä kohtaa mainita – minulla ei ollut riittävän huolellista suunnitelmaa, en ollut henkisesti riittävän valmis tekemään asioita riittävän huolellisesti juoksun aikana. Juoksun jälkeen tiesin että pystyn parempaan. Paljon parempaan. (kuva 1. Ennätysjuoksun ja saunan jälkeen askel on lyhyt mutta hymy herkässä)

Kuten kunnon tiedustelu-upseerin tulee tehdä, tällä kertaa mietin sotasuunnitelman mahdollisimman tarkasti. Jotta suunnitelmasta tulee hyvä, on parasta tutustua taistelumaastoon niin hyvin kuin mahdollista. Ennen matkaa tarkastelin reittiprofiilia ja reittikarttaa. Saavuttuamme launtai-iltapäivänä Maarianhamiaan, ajoin reitin läpi heti numerolapun haettuani. Maastotiedustelun perusteella suunnitelma tarkentui sekä strategisella että operatiivisella tasolla.

Tavoite

Riittävän haasteelliseksi, mutta kuitenkin realistiseksi aikatavoitteeksi olin määrittänyt 3.18. Päädyin tähän aikaan miettimällä, millaiseen aikaan arvelin pystyväni juoksemaan jälkimmäisen puolikkaan. 1.38 tuntui mahdolliselta ja negatiivisen splitin myötä tämä merkitsisi ensimmäistä puolikasta hiukan hitaampaa vauhtia, noin 1.40. Näistä sitten muotoutuisi tuo 3.18.

Strategia

Ensimmäiset 25 km: Rentoa kruisailua, vauhti kurissa
25-37 km: Päättäväisesti tavoitevauhtia
37 km – maali: Kaikki peliin

Operatiivinen suunnitelma

Vauhti

RS800:een autoläpiksi 5 km ja seuraillaan että sujuu noin 23.20 – 24.00 –tahdissa. Kilometrivauhtina noin 4.40.

Juomat ja energia

Juomavyön (4 x noin 1 dl + 2 geeliä) varassa noin 19 km asti (juotavaa 5, 10, 15), jossa vyö rouvalle ladattavaksi, samalla saan juoman ja yhden geelin.
Palatessa saan samassa kohtaa (noin 23 km) ladatun vyön sekä juoman ja geelin.
Ladatun vyön avulla pärjään maaliin asti ilman että tarvitsee juottoasemien kohdalla pysähtyä.

Varusteet

Pitkät juoksutrikoot sekä pitkähihainen pusero. Ei päähinettä, eikä käsineitä. Juoksulasit.

Kengät

Adidas EQT Neftenga, 8 vuotta vanhat maratonkengät.

Toteutus

Maraton juostaan edestakaisena reittinä ja paluumatkan vastatuuli aiheutti epävarmuutta negatiivisen splitin onnistumisessa. Päätin kuitenkin lähteä yrittämään.

Juoksu tuntuu jo alkuverryttelyssä erittäin kevyeltä ja herkältä. Niinpä suurin huoli on lähinnä vauhdin pitäminen kurissa alkukilometreillä. Pyrin pitämään nopeuden 4.35 – 4.40 tasolla ja muutaman kilometrin juostuani selkiä alkaakin jo tulla vastaan. Eka viitonen tulee täyteen 23.26.

Vajaan kympin kohdalla saavutan useamman juoksijan ryhmän. Seuraan hetken heidän etenemistään, mutta kun ryhmän vauhti on tavoitettani hitaampaa, ohitan ryhmän ja jatkan matkaa yksin. Ryhmästä kuitenkin yksi lähtee mukaani ja hänen kanssaan juoksemmekin rinnakkain noin 17 km asti. Toinen vitonen täyttyy ajassa 23.23 ja kymppi siis 46.49. Vaimo ilmestyy autolla vierelle, totean hänelle että ”kevyttä on – kuin sunnuntailenkillä, mutta niinhän se pitää tässä kohtaa ollakin!”.


(kuva 2. Kevyttä!)

Juoksukaverini sanoo minulle, että nythän on sunnuntai. Kyselen hänen tavoitettaan ja hän kertoo pyrkivänsä alle 3.40 aikaan. Sanon että tämä kyyti on kyllä selvästi kovempaa, noin 3.20 –loppuaikaa enteilevää joka taas on oma tavoitteeni.

Naisten voittajaksi juossut ohittaa meidät noin 12 kilometrin kohdalla. Arvioin hänen vauhdikseen noin 4.25 min/km, eikä siis tunnu järkevältä hypätä samaan kyytiin, vaikka juoksu sujuu kuin siivillä (oli maalissa noin 2 minuuttia ennen minua, olisiko sittenkin pitänyt...). Kolmas vitonen vie 23.04 ja 15 km siis 1.09.54, mikä on hiukan suunniteltua kovempaa vauhtia.

Noin 17 kilometrin kohdalla loivassa myötämäessä vauhti kiihtyy kuin itsestään 4.30-tasolle ja koetan vain pitää sitä kurissa. Yksi juoksija tavoittaa meidät ja ohittaakin, jolloin juoksukaverini lähtee hänen kyytiinsä. Vilkaisen kelloani ja 4.35-vauhdissa ajattelen että antaapa heidän mennä sillä vielä ehtii… Yritän juosta mahdollisimman pitkälle fiiliksellä ”tästä on vara kiristää”, sillä tiedän että loppukilometrit ovat raskaita. Tästä eteenpäin joudunkin juoksimaan yksin aina maaliin saakka. Kohta kärki tulee minua vastaan. Yhden miehen yksinäinen kärki nimeltä Janne Holmén. Hänen askelrytminsä on selvästi omaani tiheämpi, vaikka se itselläkin on kuosissa tässä kohtaa on, noin 172-174 apm. Isä Rune ajaa pyörällä vieressä, hihkaisen ”hyvä Janne”. Jannen askeleesta ei ääntä korviini juuri erotu – sen sijaan toisena juoksevan askel on selvästi kovempi maakontaktiltaan.

19 kilometrin kohdalla annan juoksuvyön kotoisille huoltojoukoille ja saan samalla tytöltä juomapullon ja geelin. Juoksijoita tulee tipoittain vastaan – yllättävän vähän, ajattelen.

Neljäs vitonen vie 23.27 ja 20 km siis 1.33.22. Puolikas tulee vastaan ajassa 1.38.34, siis puolitoista minuuttia suunniteltua kovempaa. Hammarland on siis nähty ja nyt takaisin Maarianhaminaan!

23 kilometrin kohdalla saan takaisin juomavyöni sekä yhden juoman ja geelin. Samalla annan pois juoksulasini.

25 km tulee täyteen ajassa 1.57.30, joten vitonen vei aikaa noin 24.00. Juoksu tuntuu edelleen varsin helpolta. Vähitellen selkiä alkaa tulla vastaan. Kolmenkympin kohdalla on jyrkkä nousu, joka menee vielä mukavasti – tikkaan mäen ylös hyvällä frekvenssillä (176-178 apm) eikä vauhti tipu pahasti. Tämän jälkeen vauhti hieman kiihtyy (4.35-4.40), mutta pikkuhiljaa askeleen kimmoisuus ja paras terävyys alkaa kadota. Muutamaan otteeseen vastatuuli puhaltaa niin rajusti, että pitää vähän nojata eteen ettei lentäisi selälleen.


(kuva 3. Vielä hymyilyttää...)

Poimin juoksijoita kiinni ja koetan keskittyä askeleen koossapysymiseen. Välillä houkuttelee jäädä jonkun kiinnisaamani juoksijan kelkkaan, mutta kello kertoo lahjomattomasti vauhdin joten vilkku päälle ja ohitse. Pitää tehdä kovasti töitä että vauhti pysyi alle 4.50-tason. Viimeistään tässä vaiheessa tajuan että negatiivinen splitti ei onnistuisi. 32 kilometrin kohdalla vilkaisen kelloa ja se näyttää noin 2.32. Mietin, että vaikka tulisi rajustikin seinä vastaan ja viimeinen kymppi veisi tunnin, uusi ennätys olisi tosiasia. Laskeskelen myös että 50 minuutin kymppi veisi noin 3.22 –aikaan.

37 kilometrin jälkeen pitää taistella kovasti, että vauhti pysyisi alle 5.00 min/km-tasolla. Ja eihän se tahdo pysyä. Tästä huolimatta ohitan muutaman juoksijan – myös edellämainitsemani parivaljakon, joka jätti minut 17 kilometrin kohdalla. Itse asiassa kyseisen ohituksen jälkeen vain yksi juoksija ohittaa minut ja se tapahtuu kolmenkympin jälkeen. Hyvävoimaiselta näyttää meno enkä uskalla yrittää kyytiin. Kaveri vetää noin 4.30-4.35 –vauhtia ja arvelen että tuohon ei nyt vaan rahkeet riitä.

37 km kohdalla olin ennakkoon ajatellut, että tässä kohtaa voi sitten päästää sisäisen pedon irti. Aika ujo kissimirri sieltä löytyy ja vaikka irvistys lisääntyy, vauhti ei kiihdy, ei sitten millään. 40 km tulee vastaan noin 3.12.30 ja taas laskeskelen – noin 3.23 on haarukassa… Tässä kohtaa saan vielä painettua vauhdin hetkeksi 4.40-4.50-tasolle.

Viimeiset 2 kilometriä tuntuvat loppumattoman pitkiltä ja pikku vastamäet käsittämättömän isoilta. Stadionille saapuessani vilkaisen vielä kelloa ja yli 3.23 se on ehtinyt. Alle 3.24 on päästävä, joten täysillä viimeiset 100 metriä…



Näkökenttä kapenee tunneliksi jonka toisessa päässä näkyy maali. Kuulutuksesta erotan oman nimeni. Rekisteröin vaimon ja tytön sekä suosionosoituksia. Itsestä vauhti tuntuu todella kovalta, tunnen suorastaan lentäväni, mutta eipä tuo videolta jälkikäteen katsottuna vaikutusta tee (kello kertoo vauhdiksi 3.43 min/km, frekvenssi 188, syke 171). Maaliviivalla tuuletus ja sitten…



…yllättäen jalat alta! Oho – mitenkäs tässä näin kävi? Makaan hetken, ehkä sekunnin, kaksi selälläni ja käännyn sitten… Toinen takareisi kramppaa ja voihkaisen kivusta – ”första hjälp” kuulen jonkun toimitsijoista sanovan. Vääntäydyn kuitenkin ylös ja osoitan olevani kunnossa. Väsynyt mutta onnellinen.



(kuva 4. Happy!)

Saan mitalin käteeni sekä Toblerone –patukan. Poseeraan rouvalle ja kaappaan tytön syliin. Tuntuu todella hyvältä. Juon urheilujuomaa muutaman mukillisen ja jonkin ajan kuluttua näen myös 10-17 kilometrin juoksukaverin. Vaikka vauhti hänellä hiipuikin, hänen uusi ennätyksensä painui alle 3.30. Onnittelen häntä siitä.

Rouva lähtee autolle tytön kanssa odottelemaan ja minä lähden suihkuun ja saunaan. Stadionin katsomon portaat on vähän hankala hiippailla, mutta jotenkin niistä selviän. Saunassa juttelen muutaman juoksukumppanin kera. Sattuupa sinne lauteille myös varsinainen konkari samaan aikaan – Raino Kiander 70 vuotta ja jotakin. Herra veti taas yhden maran – 3.27. Kova heppu!

Saunan jälkeen vilkaisen vielä tulostaulua ja yllätyn iloisesti havaitessani nimeni varsin korkealla sarjassani. Kävelen hitaasti autolle. Onnellinen mies.

Jälkipeli

Statistiikkaa

5 km 23.26, syke 167
10 km 46.49 (23.23), 172
15 km 1.09.54 (23.05), 170
20 km 1.33.22 (23.28), 170
21,1 km 1.38.34, 171
25 km 1.57.30 (24.08), 168
30 km 2.22.00 (24.30), 168
35 km 2.47.00 (25.00), 168
40 km 3.12.30 (25.30), 165

Loppuaika jää lähes kuusi minuuttia tavoitteesta, mutta juoksun saldo jää silti vahvasti plussalle. Vastatuuli ja yksinjuoksu söivät muutamia minuutteja ja sen(kin) valossa ensi kesän aikatavoitteita sopii ruuvata taas tiukemmalle.

Palautuminen tapahtui varsin nopeasti, maanantaiaamuna jalat olivat jäykät ja pohkeet jumissa aamupalalle hiipiessä, mutta pari päivää Naantalin kylpylässä teki tehtävänsä ja jo maanantai-iltana tuntui siltä että jalkojen puolesta voisi lähteä vaikka juoksemaan.

Nyt, vajaa kaksi viikkoa juoksun jälkeen ensi kauden tavoitteet kympille, puolikkaalle ja maratonille alkavat hahmottua. Juoksutauon päätin keskiviikkona - kevyt 7.3 km sujui jalkojen puolesta ongelmitta, syke oli muutaman lyönnin tavallista korkeampi.

Hieno laji on juoksu!

-gs