maanantaina, maaliskuuta 30, 2009

Kausi avattu Toholammilla

Kevään ensimmäinen kisa on aina pieni arvoitus. Viikon takaisen tempojuoksun perusteella ennakoin noin 4 min/km -vauhtista suoritusta ja melko tarkkaan siihen pääsin (7.9 km 31.53). Maltillisemmalla aloituksella olisin päässyt parempaan loppuaikaan (ja mahdollisesti sijoitukseenkin), mutta kelpo avaus tämäkin kaudelle. Hengitys pelasi vähän huonosti ja juoksutekniikassakin oli pientä säätämistä - tottumusta kisavauhteihin alan kevään edistyessä hakemaan intervalleilla. Kisan kärki oli iskuetäisyydellä, lähimmillään noin 10 metrin päässä, mutta en vaan saanut itsestäni tällä kertaa enempää irti. Parhaimmillani oli kakkosena ja maalissa neljäntenä. Vähän jäi jossiteltavaa.

Kisan jälkeen oli mukavaa paistatella päivää urheilutalon aurinkoisella seinustalla ja seurata pidemmillä matkoilla urakoivia. Puolimaratonilla pidettiin mukavaa vauhtia - kärkikolmikko juoksi 1.21-1.23 ajat. Maratonin voittaja alitti selvästi kolme tuntia (2.53). Puolimaratonin voittajan kanssa vaihdoimme ajatuksia harjoittelusta ja kauden kisaohjelmasta. Uskon, että Jarmo petraa kauden aikana sekä puolikkaan että maratonin ennätyksiään (1.19/2.53). Maratonilla viisikymppisten voittaja Sulo Lamu juoksi myös kelpo ajan - 3.01. Hänen vauhdinjakonsa tosin hieman hämmästytti, sillä hän juoksi ohitseni noin 3 km kohdalla kyynärpäällään kylkeäni kopistellen ja katosi horisonttiin (oma väliaika n 11.45). Järkevällä aloituksella olisi luultavasti mennyt alle kolmen.

Kotiinviemisiksi sain mojovan kimpaleen paikallisen meijerin edamjuustoa ja valokuvakehyksen. Seuraava kisa lienee parin viikon kuluttua.

-gs

Ei kommentteja: