Zen-munkki Markus "Uku" Laitisen Opetuspuhe 25.5.2010: "Juokse kuin Buddha!"
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juoksutekniikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juoksutekniikka. Näytä kaikki tekstit
maanantaina, toukokuuta 30, 2011
torstaina, toukokuuta 26, 2011
Kevytkenkäisyys
Juoksukengän painolla on merkitystä ennen kaikkea sen vuoksi että kevyt kenkä on tyypillisesti raskasta ohuempi ja taipuisampi. Tämä mahdollistaa tarkemman tuntuman ja paremman juoksutekniikan. Ymmärrän toki että tätä näkemystä "kukin juoksee tyylillään ja kengän on tuettava ja ohjattava jalkaa" -koulukunta vastustaa. Mikäs siinä - mikäli juoksu kulkee eikä vammoja ole niin mitäpä sitä toimivaa kokonaisuutta muuttamaan.
Hyvässä, luonnollisessa juoksutekniikassa vaimennus ei ole riippuvainen kengästä, vaan kyse on jalkaterän, akilleksen ja pohkeen luontaisesta toiminnasta (minkä kierto- ja vääntöjäykkä korkeakantainen kenkä estää tai tekee hyvin vaikeaksi).
Luonnollisen juoksun maakontaktissa on päkiäpaine (forefoot/midfoot-askellus) jolloin liike-energiaa varastoituu ja vapautuu seuraavaan askeleeseen.
Tutkimusten mukaan kanta-askellus tuottaa suuremmat kuormitukset (impact force) ja suuremman loukkaantumisriskin kuin forefoot/midfoot-askellus; Biomekaniikan professori Irene Davis (Delawaren yliopisto) esitteli eräässä seminaarissa (Spaulding Rehabilitation Hospital, helmikuu 2011) tutkimuksen, johon oli osallistunut 242 juoksijaa.
Juoksijoiden askeltekniikka analysoitiin (mitattiin mm. maakontaktin iskuvoimakkuus) ja heidän terveystilannetta seurattiin kahden vuoden ajan. Seurantajakson aikana 139 juoksijaa loukkaantui (näistä 70 sai lääketieteellistä hoitoa). 103 juoksijaa ei loukkaantunut (ja näistä 22 ei ollut kärsinyt vammoista myöskään ennen seurantajaksoa). Kokonaisasetelma siis synkkä juoksun vamma-alttiuden kannalta; 91% loukkaantui seurantajakson aikana tai oli loukkaantunut ennen sitä, vain 9% ilman vammoja. Juoksutekniikan ja loukkaantumisalttiuden välillä havaittiin yhteys:
- maakontaktin iskuvoimakkuus suurempi kanta-askeltajilla kuin forefoot/midfoot-askeltajilla
- suuren iskuvoimakkuuden omaavilla kanta-askeltajilla loukkaantumisriski korkeampi
On huomattava että kevytrakenteiseen / minimalistiseen juoksukengään on maltettava totutella. Ei ole hyvä ajatus ensi töikseen vetäistä kympin lenkkiä Vibrameilla asvaltilla Jos jalkaterän on tuudittanut ruususen uneen jäykillä kengillä, on alkuun syytä pitäytyä kävelyssä ja muutamien satojen metrien juoksupätkissä jotta tekniikan saa kohdalleen ja jalkaterän lihakset ja jänteet heräteltyä. Siirtymävaihe voi kestää lähtötasosta ja juoksijan ominaisuuksista riippuen muutamista viikoista useisiin kuukausiin.
* * *
Joitakin esimerkkejä kenkien painosta (eilen keittiövaalla punnittuja), koko 41-42
- Vibram Fivefingers Bikila 154 g
- Adizero Pro 4 - 164 g
- Nike Free 3.0 - 192 g
- Merrell Trail Glove - 194 g
- Vivo Barefoot Neo - 240 g
-gs
Hyvässä, luonnollisessa juoksutekniikassa vaimennus ei ole riippuvainen kengästä, vaan kyse on jalkaterän, akilleksen ja pohkeen luontaisesta toiminnasta (minkä kierto- ja vääntöjäykkä korkeakantainen kenkä estää tai tekee hyvin vaikeaksi).
Luonnollisen juoksun maakontaktissa on päkiäpaine (forefoot/midfoot-askellus) jolloin liike-energiaa varastoituu ja vapautuu seuraavaan askeleeseen.
Tutkimusten mukaan kanta-askellus tuottaa suuremmat kuormitukset (impact force) ja suuremman loukkaantumisriskin kuin forefoot/midfoot-askellus; Biomekaniikan professori Irene Davis (Delawaren yliopisto) esitteli eräässä seminaarissa (Spaulding Rehabilitation Hospital, helmikuu 2011) tutkimuksen, johon oli osallistunut 242 juoksijaa.
Juoksijoiden askeltekniikka analysoitiin (mitattiin mm. maakontaktin iskuvoimakkuus) ja heidän terveystilannetta seurattiin kahden vuoden ajan. Seurantajakson aikana 139 juoksijaa loukkaantui (näistä 70 sai lääketieteellistä hoitoa). 103 juoksijaa ei loukkaantunut (ja näistä 22 ei ollut kärsinyt vammoista myöskään ennen seurantajaksoa). Kokonaisasetelma siis synkkä juoksun vamma-alttiuden kannalta; 91% loukkaantui seurantajakson aikana tai oli loukkaantunut ennen sitä, vain 9% ilman vammoja. Juoksutekniikan ja loukkaantumisalttiuden välillä havaittiin yhteys:
- maakontaktin iskuvoimakkuus suurempi kanta-askeltajilla kuin forefoot/midfoot-askeltajilla
- suuren iskuvoimakkuuden omaavilla kanta-askeltajilla loukkaantumisriski korkeampi
On huomattava että kevytrakenteiseen / minimalistiseen juoksukengään on maltettava totutella. Ei ole hyvä ajatus ensi töikseen vetäistä kympin lenkkiä Vibrameilla asvaltilla Jos jalkaterän on tuudittanut ruususen uneen jäykillä kengillä, on alkuun syytä pitäytyä kävelyssä ja muutamien satojen metrien juoksupätkissä jotta tekniikan saa kohdalleen ja jalkaterän lihakset ja jänteet heräteltyä. Siirtymävaihe voi kestää lähtötasosta ja juoksijan ominaisuuksista riippuen muutamista viikoista useisiin kuukausiin.
* * *
Joitakin esimerkkejä kenkien painosta (eilen keittiövaalla punnittuja), koko 41-42
- Vibram Fivefingers Bikila 154 g
- Adizero Pro 4 - 164 g
- Nike Free 3.0 - 192 g
- Merrell Trail Glove - 194 g
- Vivo Barefoot Neo - 240 g
-gs
perjantaina, toukokuuta 06, 2011
Olemme syntyneet juoksemaan - baby we were born to run
Baby this town rips the bones from your back
Its a death trap, it's a suicide rap
We gotta get out while were young
`cause tramps like us, baby we were born to run
Bruce viittaa biisissään muunlaiseen juoksemiseen kuin mikä on mielessäni. Luin Christopher McDougallin vuonna 2009 julkaistun hienon kirjan "Born to Run". On suositeltavaa luettavaa, suorastaan must, jokaiselle juoksusta ja ihmisen evoluutiosta kiinnostuneelle.
Kirjassa on monen monta kiinnostavaa pointtia - ehkä keskeisimpänä tämä:
evoluutiobiologisesta näkökulmasta ihminen näyttää olevan syntynyt juoksemaan
Tyypillisesti miellämme että ihminen on surkea juoksija (muihin) eläimiin verrattuna. Näin minäkin ajattelin. Jos kuitenkin tarkastelemme kestävyysjuoksua (vaikkapa tunnin, kolmen tunnin tai kuuden tunnin mittaista suoritusta), paljastuu että ihminen on loistava suoriutuja. Kuumalla savannilla ihminen voi juosta kiinni antiloopin - kyse ei ole absoluuttisesta nopeudesta, vaan kestävyydestä, kyvystä hikoilla ja kestää kuumuutta. Tämä ominaisuus takasi muinaiselle ihmiselle (kauan ennen keihäiden ja jousipyssyjen keksimistä) varman tavan hankkia proteiinia (mitä kasvavat ja kehittyvät eläinkuntaan nähden suorastaan ylisuuret aivot tarvitsivat).
Antropologian professori Daniel Lieberman Harvardin yliopistosta listaa mm. tällaisia ihmisen ominaispiirteitä, jotka mahdollistavat upeat kestävyysjuoksuominaisuudet:
- jalkaterän jousimaiset kaaret
- lyhyet varpaat
- jalkojen pitkät jänteet
- iso gluteus maximus (pakaralihas)
- jalkojen ja selkärangan isot nivelet
- pään ja kaulan kiinnityskohdan vakautusmekanismi (nuchal ligament)
- hikirauhaset
- karvapeitteen puuttuminen
Lisäksi on mielenkiintoista havaita, että kestävyysominaisuudet säilyvät pitkälle vanhuuteen saakka; tutkailin New York City -maratonin tuloksia viime syksyltä. Kävin läpi sarjojen kymmenen parasta ja laskin heidän keskiarvonsa. Tulokset:
Miehet 19v (107 osall.): 10 parhaan ka. 3:07:04
Miehet 20-24v (695 osall.): 10 parhaan ka. 2:33:17
Miehet 25-29v (2468 osall.): 10 parhaan ka. 2:17:32
Miehet 30-34v (3850 osall.): 10 parhaan ka. 2:16:00
Miehet 35-39v (4988 osall.): 10 parhaan ka. 2:27:41
Miehet 40-44v (5752 osall.): 10 parhaan ka. 2:30:34
Miehet 45-49v (4279 osall.): 10 parhaan ka. 2:40:13
Miehet 50-54v (3434 osall.): 10 parhaan ka. 2:47:56
Miehet 55-59v (1642 osall.): 10 parhaan ka. 2:59:27
Miehet 60-64v (1044 osall.): 10 parhaan ka. 3:13:32
Miehet 65-69v (319 osall.): 10 parhaan ka. 3:29:15
Miehet 70-74v (144 osall.): 10 parhaan ka. 3:52:11
Miehet 75-79v (36 osall.): 10 parhaan ka. 4:59:33
Miehet 80-89v (10 osall.): 10 parhaan ka. 6:08:33
Kuten odotettua, keskiarvo paranee nuorista yleiseen sarjaan siirryttäessä. Paras keskiarvo on ikäryhmällä 30-34 vuotta. Keskiaika hidastuu jälleen, mutta vasta 60-64 vuotiaiden sarjassa kymmenen parhaan keskiarvo on heikompi kuin nuorilla.
- - -
Jalkaterän anatomia ja biomekaniikka on alkanut kiinnostaa ja mitä enemmän asiaan olen perehtynyt niin sitä vaikuttuneemmaksi olen tullut. Kyseessä on miljoonien vuosien evoluution tuloksena muotoutunut nerokas dynaaminen kokonaisuus, jonka toimintaa ei tule blokata vääntö- ja kiertojäykällä korkeakantaisella kengällä.
26 luuta (joidenkin lähteiden mukaan 28; neljäsosa ihmisen luista on jalkaterissä), 33 niveltä, yli sata nivelsidettä, jännettä ja lihasta sekä tietysti verisuonisto, hermot (tuhansia hermopäätteitä!), pehmytkudosta ja koko komeus ympäröity ihokerroksella.
Biomekaniikan professori Irene Davis (Delawaren yliopisto) esitteli eräässä seminaarissa (Spaulding Rehabilitation Hospital, helmikuu 2011) tutkimuksen, johon osallistui 242 juoksijaa. Juoksijoiden askeltekniikka analysoitiin (mitattiin mm. maakontaktin iskuvoimakkuus, impact force) ja heidän terveystilannetta seurattiin kahden vuoden ajan. Seurantajakson aikana 139 juoksijaa loukkaantui (näistä 70 sai lääketieteellistä hoitoa). 103 juoksijaa ei loukkaantunut (ja näistä 22 ei ollut kärsinyt vammoista myöskään ennen seurantajaksoa). Kokonaisasetelma siis synkkä juoksun vamma-alttiuden kannalta; 91% loukkaantui seurantajakson aikana tai oli loukkaantunut ennen sitä, vain 9% ilman vammoja. Juoksutekniikan ja loukkaantumisalttiuden välillä havaittiin yhteys:
- loukkaantuneilla maakontaktin iskuvoimakkuus suurempi
- suuren iskuvoimakkuuden omaavilla kanta-askeltajilla loukkaantumisriski korkeampi (on huomattava, että kanta-askelluksen voi tehdä myös pehmeällä maakontaktilla, ikään kuin nopeutettuna kävelynä, jossa askel pidetään erittäin matalana, joskus olen kuullut puhuttavan "hiipivästä juoksutekniikasta")
Humans really are obligatorily required to do aerobic exercise in order to stay healthy, and I think that has deep roots in our evolutionary history. If there' s a magic bullet to make human beings healthy, it is to run. (antropologian prof. Daniel Lieberman, Harvardin yliopisto)
George Bernard Shaw on joskus todennut ettemme lopeta leikkimistä, koska tulemme vanhoiksi, vaan että tulemme vanhoiksi koska lopetamme leikkimisen. Born to Run -teesin myötä tämä viisaus on saanut uuden muodon
We don't stop running because we grow old; we grow old because we stop running.
Juoskaamme!
-gs
Its a death trap, it's a suicide rap
We gotta get out while were young
`cause tramps like us, baby we were born to run
Bruce viittaa biisissään muunlaiseen juoksemiseen kuin mikä on mielessäni. Luin Christopher McDougallin vuonna 2009 julkaistun hienon kirjan "Born to Run". On suositeltavaa luettavaa, suorastaan must, jokaiselle juoksusta ja ihmisen evoluutiosta kiinnostuneelle.
Kirjassa on monen monta kiinnostavaa pointtia - ehkä keskeisimpänä tämä:
evoluutiobiologisesta näkökulmasta ihminen näyttää olevan syntynyt juoksemaan
Tyypillisesti miellämme että ihminen on surkea juoksija (muihin) eläimiin verrattuna. Näin minäkin ajattelin. Jos kuitenkin tarkastelemme kestävyysjuoksua (vaikkapa tunnin, kolmen tunnin tai kuuden tunnin mittaista suoritusta), paljastuu että ihminen on loistava suoriutuja. Kuumalla savannilla ihminen voi juosta kiinni antiloopin - kyse ei ole absoluuttisesta nopeudesta, vaan kestävyydestä, kyvystä hikoilla ja kestää kuumuutta. Tämä ominaisuus takasi muinaiselle ihmiselle (kauan ennen keihäiden ja jousipyssyjen keksimistä) varman tavan hankkia proteiinia (mitä kasvavat ja kehittyvät eläinkuntaan nähden suorastaan ylisuuret aivot tarvitsivat).
Antropologian professori Daniel Lieberman Harvardin yliopistosta listaa mm. tällaisia ihmisen ominaispiirteitä, jotka mahdollistavat upeat kestävyysjuoksuominaisuudet:
- jalkaterän jousimaiset kaaret
- lyhyet varpaat
- jalkojen pitkät jänteet
- iso gluteus maximus (pakaralihas)
- jalkojen ja selkärangan isot nivelet
- pään ja kaulan kiinnityskohdan vakautusmekanismi (nuchal ligament)
- hikirauhaset
- karvapeitteen puuttuminen
Lisäksi on mielenkiintoista havaita, että kestävyysominaisuudet säilyvät pitkälle vanhuuteen saakka; tutkailin New York City -maratonin tuloksia viime syksyltä. Kävin läpi sarjojen kymmenen parasta ja laskin heidän keskiarvonsa. Tulokset:
Miehet 19v (107 osall.): 10 parhaan ka. 3:07:04
Miehet 20-24v (695 osall.): 10 parhaan ka. 2:33:17
Miehet 25-29v (2468 osall.): 10 parhaan ka. 2:17:32
Miehet 30-34v (3850 osall.): 10 parhaan ka. 2:16:00
Miehet 35-39v (4988 osall.): 10 parhaan ka. 2:27:41
Miehet 40-44v (5752 osall.): 10 parhaan ka. 2:30:34
Miehet 45-49v (4279 osall.): 10 parhaan ka. 2:40:13
Miehet 50-54v (3434 osall.): 10 parhaan ka. 2:47:56
Miehet 55-59v (1642 osall.): 10 parhaan ka. 2:59:27
Miehet 60-64v (1044 osall.): 10 parhaan ka. 3:13:32
Miehet 65-69v (319 osall.): 10 parhaan ka. 3:29:15
Miehet 70-74v (144 osall.): 10 parhaan ka. 3:52:11
Miehet 75-79v (36 osall.): 10 parhaan ka. 4:59:33
Miehet 80-89v (10 osall.): 10 parhaan ka. 6:08:33
Kuten odotettua, keskiarvo paranee nuorista yleiseen sarjaan siirryttäessä. Paras keskiarvo on ikäryhmällä 30-34 vuotta. Keskiaika hidastuu jälleen, mutta vasta 60-64 vuotiaiden sarjassa kymmenen parhaan keskiarvo on heikompi kuin nuorilla.
- - -
Jalkaterän anatomia ja biomekaniikka on alkanut kiinnostaa ja mitä enemmän asiaan olen perehtynyt niin sitä vaikuttuneemmaksi olen tullut. Kyseessä on miljoonien vuosien evoluution tuloksena muotoutunut nerokas dynaaminen kokonaisuus, jonka toimintaa ei tule blokata vääntö- ja kiertojäykällä korkeakantaisella kengällä.
26 luuta (joidenkin lähteiden mukaan 28; neljäsosa ihmisen luista on jalkaterissä), 33 niveltä, yli sata nivelsidettä, jännettä ja lihasta sekä tietysti verisuonisto, hermot (tuhansia hermopäätteitä!), pehmytkudosta ja koko komeus ympäröity ihokerroksella.
Biomekaniikan professori Irene Davis (Delawaren yliopisto) esitteli eräässä seminaarissa (Spaulding Rehabilitation Hospital, helmikuu 2011) tutkimuksen, johon osallistui 242 juoksijaa. Juoksijoiden askeltekniikka analysoitiin (mitattiin mm. maakontaktin iskuvoimakkuus, impact force) ja heidän terveystilannetta seurattiin kahden vuoden ajan. Seurantajakson aikana 139 juoksijaa loukkaantui (näistä 70 sai lääketieteellistä hoitoa). 103 juoksijaa ei loukkaantunut (ja näistä 22 ei ollut kärsinyt vammoista myöskään ennen seurantajaksoa). Kokonaisasetelma siis synkkä juoksun vamma-alttiuden kannalta; 91% loukkaantui seurantajakson aikana tai oli loukkaantunut ennen sitä, vain 9% ilman vammoja. Juoksutekniikan ja loukkaantumisalttiuden välillä havaittiin yhteys:
- loukkaantuneilla maakontaktin iskuvoimakkuus suurempi
- suuren iskuvoimakkuuden omaavilla kanta-askeltajilla loukkaantumisriski korkeampi (on huomattava, että kanta-askelluksen voi tehdä myös pehmeällä maakontaktilla, ikään kuin nopeutettuna kävelynä, jossa askel pidetään erittäin matalana, joskus olen kuullut puhuttavan "hiipivästä juoksutekniikasta")
Humans really are obligatorily required to do aerobic exercise in order to stay healthy, and I think that has deep roots in our evolutionary history. If there' s a magic bullet to make human beings healthy, it is to run. (antropologian prof. Daniel Lieberman, Harvardin yliopisto)
George Bernard Shaw on joskus todennut ettemme lopeta leikkimistä, koska tulemme vanhoiksi, vaan että tulemme vanhoiksi koska lopetamme leikkimisen. Born to Run -teesin myötä tämä viisaus on saanut uuden muodon
We don't stop running because we grow old; we grow old because we stop running.
Juoskaamme!
-gs
tiistaina, toukokuuta 03, 2011
paljasjalka-Budd, osa 2
Kaksi vuotta sitten kirjoitin 80-luvun komeetasta, Zola Buddista. Paljasjalkajuoksua ja minimalistista juoksua tutkaillessani törmäsin jälleen häneen;
Boulderissa järjestettiin elokuussa 2010 keskustelupaneeli luonnollisesta juoksusta (natural running). Keskustelussa mukana mm. Zola Budd. Muita osallistujia; Dr. Irene Davis PhD, PT (Director of the Running Injury Lab, University of Delaware), Dr. Mark Cucuzzella MD (Associate Professor, University of West Virginia, elite masters runner), Danny Abshire (multisports.com form coach, co-founder Newton Running), Danny Dreyer (founder/author of Chi Running), Jay Dicharry, MPT, CSCS (Director of the SPEED Performance Clinic and the Motion Analysis Lab Coordinator at the University of Virginia).
Tässä hieno näyte Zola Buddia parhaimmillaan - 2000 metriä kulkee ME-aikaan 5.31 heinäkuussa 1984 juuri ennen Los Angelesin olympialaisia. Paljain jaloin. 18-vuotiaana.
Aiemmin samana kesänä 1500 metriä kulki Iso-Britannian mestaruuskisoissa murhaavasti - Zola musersi itseään kokeneemmat. Hän siirtyy kärkeen 700 metrin kohdalla ja kiihdyttää kaksi kierrosta maaliin huippuajalla 4.04.39 (juoksi seuraavana kesänä 3.59.96).
- - -
En malta olla palaamatta vielä viikonlopun testikisaani VFF Bikiloilla; kokemusta on tällä hetkellä nelisen viikkoa tästä minimalistisesta varvastossusta. Koen löytäneeni jälleen juoksemisen ilon. VFF:n avulla on perinteistä juoksukenkää merkittävästi helpompi tuoda jalkaterä esijännityksessä maakontaktiin, jolloin ponnistus tapahtuu kuin itsestään potentiaalienergian vapautuessa mm. plantar fasciasta ja akillesjänteestä.
Pystyin kisan ajan pitämään hyvän frekvenssin (ka. 182 askelta/min) ja kiristämään vauhtia (myötätuuli toki auttoi, toisaalta kääntöpaikka lähtöpaikkaa alempana) jälkimmäisellä puoliskolla (12.15+11.43). Jälkiviisaana voisi sanoa että kenties rohkeampi aloitus olisi johtanut parempaan tulokseen, sillä olisin päässyt peesaamaan 4-5 juoksijan ryhmää, joka saapui maaliin 30s-1min ennen minua.
Palautuminen tapahtui nopeasti - pian kisan jälkeen tuntui että voisi kirmaista uudestaan. Lihasten kipeytymistä ei tapahtunut. Ero parin viikon takaiseen 8km kisaan (34.XX) oli merkittävä. On mielenkiintoista nähdä, miten juoksu toimii jatkossa hieman pidemmillä matkoilla (10km - puolimaraton).
-gs
Boulderissa järjestettiin elokuussa 2010 keskustelupaneeli luonnollisesta juoksusta (natural running). Keskustelussa mukana mm. Zola Budd. Muita osallistujia; Dr. Irene Davis PhD, PT (Director of the Running Injury Lab, University of Delaware), Dr. Mark Cucuzzella MD (Associate Professor, University of West Virginia, elite masters runner), Danny Abshire (multisports.com form coach, co-founder Newton Running), Danny Dreyer (founder/author of Chi Running), Jay Dicharry, MPT, CSCS (Director of the SPEED Performance Clinic and the Motion Analysis Lab Coordinator at the University of Virginia).
Tässä hieno näyte Zola Buddia parhaimmillaan - 2000 metriä kulkee ME-aikaan 5.31 heinäkuussa 1984 juuri ennen Los Angelesin olympialaisia. Paljain jaloin. 18-vuotiaana.
Aiemmin samana kesänä 1500 metriä kulki Iso-Britannian mestaruuskisoissa murhaavasti - Zola musersi itseään kokeneemmat. Hän siirtyy kärkeen 700 metrin kohdalla ja kiihdyttää kaksi kierrosta maaliin huippuajalla 4.04.39 (juoksi seuraavana kesänä 3.59.96).
- - -
En malta olla palaamatta vielä viikonlopun testikisaani VFF Bikiloilla; kokemusta on tällä hetkellä nelisen viikkoa tästä minimalistisesta varvastossusta. Koen löytäneeni jälleen juoksemisen ilon. VFF:n avulla on perinteistä juoksukenkää merkittävästi helpompi tuoda jalkaterä esijännityksessä maakontaktiin, jolloin ponnistus tapahtuu kuin itsestään potentiaalienergian vapautuessa mm. plantar fasciasta ja akillesjänteestä.
Pystyin kisan ajan pitämään hyvän frekvenssin (ka. 182 askelta/min) ja kiristämään vauhtia (myötätuuli toki auttoi, toisaalta kääntöpaikka lähtöpaikkaa alempana) jälkimmäisellä puoliskolla (12.15+11.43). Jälkiviisaana voisi sanoa että kenties rohkeampi aloitus olisi johtanut parempaan tulokseen, sillä olisin päässyt peesaamaan 4-5 juoksijan ryhmää, joka saapui maaliin 30s-1min ennen minua.
Palautuminen tapahtui nopeasti - pian kisan jälkeen tuntui että voisi kirmaista uudestaan. Lihasten kipeytymistä ei tapahtunut. Ero parin viikon takaiseen 8km kisaan (34.XX) oli merkittävä. On mielenkiintoista nähdä, miten juoksu toimii jatkossa hieman pidemmillä matkoilla (10km - puolimaraton).
-gs
torstaina, huhtikuuta 28, 2011
Haave täydellisestä askeleesta
Kolmisen viikkoa sitten aloin käyttämään Vibram FiveFingers Bikila -merkkisiä "juoksujalkineita". Lainausmerkit ovat tarpeen, sillä kyseessä ei ole perinteinen juoksukenkä tai -jalkine, vaan paljasjalkatuntuman ja minimalistisen suojan jalkaterälle tarjoava sukkamainen kenkä.
Tilasin Bikilat Brandosilta (http://www.brandos.fi/vibram-fivefingers/). Itse asiassa tilasin kaksi paria - itselleni ja kauniimmalle puoliskolle. Rouvan pari oli numeroa liian pieni.
Palautus ja vaihto sopivaan kokoon sujui ongelmitta. Kiitokset Brandosille hyvästä ja nopeasta palvelusta.
Olen ihastunut Bikiloihin - mainio minimalistinen juoksukenkä! Alustaan saa loistavan tuntuman, maakontakti tulee luonnostaan päkiälle, kantapää käy maassa kevyesti, jalkaterä tuntuu luontevasti toimivan jousen tavoin. Riittävän korkea askeltiheys tuntuu myös löytyvän helposti.
Totutteluvaiheen jälkeen olen tehnyt muutamia aikakokeita ja vaikuttaa siltä että Bikiloilla on kiva juosta - rauhallisesti, kovempaa ja vieläkin kovempaa. Radalla olen tehnyt 200 - 1000 m vetoja ja maantiellä pisin vauhdikas pätkä on ollut 3.2 km. Pisin lenkkini Bikiloilla on kestänyt hieman yli tunnin. Kukaties testaan kenkiä seuraavassa juoksukisassa.
- - -
lisäys 2.5.2011; testasin Bikiloiden toimivuuden 6 km kisassa hyvin tuloksin. Suoriuduin aikaan 23.58 ja samalla reitillä vuosi sitten juoksemani aika parani 1.32. Askel pysyi koko kisan hyvin kasassa (kuvassa maaliin matkaa pari sataa metriä).
- - -
On selvää, että jalkaterät, akillesjänteet ja pohkeet kuormittuvat oleellisesti rajummin kun juostaan päkiäpaineella. Toisaalta ne ovat miljoonien vuosien evoluution tulosta. Hyvällä juoksutekniikalla ne varastoivat ja vapauttavat liike-energiaa joka askeleella. Koen Bikiloilla ikään kuin leijuvani eteenpäin - lähes äänettömästi. Nykyajan ihmisen ongelma onkin se, että laiskaksi oppineet (tai opetetut) jalkaterät herätellään uuteen tapaan juosta. Maltti on valttia! Siirtyminen voi joillakin onnistua muutamassa viikossa, toisilla se kestää useita kuukausia ja joillakin jopa vuosia. Toivottavasti myös itselläni maltti riittää.
Minimalistinen juoksu, luonnollinen juoksu, paljasjalkajuoksu (minimalist / natural / barefoot running) - vaikuttaa siltä että yhä useampi juoksija innostuu luopumaan kierto- ja vääntöjäykistä, isolla kantakorotuksella varustetuista juoksukengistä.
Itselläni juoksutekniikan muutos käynnistyi toukokuussa 2006 kun palasin muutaman vuoden tauon jälkeen säännöllisen juoksuharrastuksen pariin Kreetalla. Varhaiset aamulenkit merenrannalla palauttivat taas vahvasti mieleeni, kuinka upeaa juoksu on. Syksyllä kärsin jalkavaivoista ja pelkäsin ettei vanha enää juoksua kestä. Törmäsin netissä ajatuksiin juoksutekniikan merkityksestä ja mietin että kenties omassani on tarkistamista. Päätin tehdä muutoksia pyrkimällä pitämään askeleen päkiäpainotteisena, maakontaktin vartalon alla ja frekvenssin (askeltiheys) riittävän korkeana.
Kesällä 2007 askel näytti tältä (kenkä Nike Free 7.0)
Tekniikkamuutokset johtivat hyviin tuloksiin; syksyllä 2007 maratonennätys parani 3.23:een ja puolikaskin kulki 1.33. Kesä 2008 sujui vielä paremmin; Pariisin maraton sujui ajassa 3.21 ja puolikkaan ennätys parani aikaan 1.28.19. Syksyllä 2008 paransin maratonaikaani - 3.20.27 oli kelpo tulos vaikka kisa ei mikään täysosuma ollutkaan energiaongelmien vuoksi. Syödessä nälkä kasvaa - syksyn 2008 jälkeen tekniikkani muuttui ja tällä kertaa huonompaan suuntaan; askeleesta katosi kepeys. Kesä 2009 sujui vielä tyydyttävästi (esimerkiksi maraton aikaan 3.22.20) mutta viime kesänä askel oli täysin hukassa.
Tällä hetkellä vaikuttaa kuitenkin siltä, että tunnelin päässä näkyy valoa. Toivottavasti se ei ole juna.
Olen innostunut paljasjalkajuoksun ideasta - en kuitenkaan juokse paljain jaloin. Pyrin juoksemaan paljasjalkatekniikalla. Tässä hieno video aiheesta
-gs
Tilasin Bikilat Brandosilta (http://www.brandos.fi/vibram-fivefingers/). Itse asiassa tilasin kaksi paria - itselleni ja kauniimmalle puoliskolle. Rouvan pari oli numeroa liian pieni.
Palautus ja vaihto sopivaan kokoon sujui ongelmitta. Kiitokset Brandosille hyvästä ja nopeasta palvelusta.
Olen ihastunut Bikiloihin - mainio minimalistinen juoksukenkä! Alustaan saa loistavan tuntuman, maakontakti tulee luonnostaan päkiälle, kantapää käy maassa kevyesti, jalkaterä tuntuu luontevasti toimivan jousen tavoin. Riittävän korkea askeltiheys tuntuu myös löytyvän helposti.
Totutteluvaiheen jälkeen olen tehnyt muutamia aikakokeita ja vaikuttaa siltä että Bikiloilla on kiva juosta - rauhallisesti, kovempaa ja vieläkin kovempaa. Radalla olen tehnyt 200 - 1000 m vetoja ja maantiellä pisin vauhdikas pätkä on ollut 3.2 km. Pisin lenkkini Bikiloilla on kestänyt hieman yli tunnin. Kukaties testaan kenkiä seuraavassa juoksukisassa.
- - -
lisäys 2.5.2011; testasin Bikiloiden toimivuuden 6 km kisassa hyvin tuloksin. Suoriuduin aikaan 23.58 ja samalla reitillä vuosi sitten juoksemani aika parani 1.32. Askel pysyi koko kisan hyvin kasassa (kuvassa maaliin matkaa pari sataa metriä).
- - -
On selvää, että jalkaterät, akillesjänteet ja pohkeet kuormittuvat oleellisesti rajummin kun juostaan päkiäpaineella. Toisaalta ne ovat miljoonien vuosien evoluution tulosta. Hyvällä juoksutekniikalla ne varastoivat ja vapauttavat liike-energiaa joka askeleella. Koen Bikiloilla ikään kuin leijuvani eteenpäin - lähes äänettömästi. Nykyajan ihmisen ongelma onkin se, että laiskaksi oppineet (tai opetetut) jalkaterät herätellään uuteen tapaan juosta. Maltti on valttia! Siirtyminen voi joillakin onnistua muutamassa viikossa, toisilla se kestää useita kuukausia ja joillakin jopa vuosia. Toivottavasti myös itselläni maltti riittää.
Minimalistinen juoksu, luonnollinen juoksu, paljasjalkajuoksu (minimalist / natural / barefoot running) - vaikuttaa siltä että yhä useampi juoksija innostuu luopumaan kierto- ja vääntöjäykistä, isolla kantakorotuksella varustetuista juoksukengistä.
Itselläni juoksutekniikan muutos käynnistyi toukokuussa 2006 kun palasin muutaman vuoden tauon jälkeen säännöllisen juoksuharrastuksen pariin Kreetalla. Varhaiset aamulenkit merenrannalla palauttivat taas vahvasti mieleeni, kuinka upeaa juoksu on. Syksyllä kärsin jalkavaivoista ja pelkäsin ettei vanha enää juoksua kestä. Törmäsin netissä ajatuksiin juoksutekniikan merkityksestä ja mietin että kenties omassani on tarkistamista. Päätin tehdä muutoksia pyrkimällä pitämään askeleen päkiäpainotteisena, maakontaktin vartalon alla ja frekvenssin (askeltiheys) riittävän korkeana.
Kesällä 2007 askel näytti tältä (kenkä Nike Free 7.0)
Tekniikkamuutokset johtivat hyviin tuloksiin; syksyllä 2007 maratonennätys parani 3.23:een ja puolikaskin kulki 1.33. Kesä 2008 sujui vielä paremmin; Pariisin maraton sujui ajassa 3.21 ja puolikkaan ennätys parani aikaan 1.28.19. Syksyllä 2008 paransin maratonaikaani - 3.20.27 oli kelpo tulos vaikka kisa ei mikään täysosuma ollutkaan energiaongelmien vuoksi. Syödessä nälkä kasvaa - syksyn 2008 jälkeen tekniikkani muuttui ja tällä kertaa huonompaan suuntaan; askeleesta katosi kepeys. Kesä 2009 sujui vielä tyydyttävästi (esimerkiksi maraton aikaan 3.22.20) mutta viime kesänä askel oli täysin hukassa.
Tällä hetkellä vaikuttaa kuitenkin siltä, että tunnelin päässä näkyy valoa. Toivottavasti se ei ole juna.
Olen innostunut paljasjalkajuoksun ideasta - en kuitenkaan juokse paljain jaloin. Pyrin juoksemaan paljasjalkatekniikalla. Tässä hieno video aiheesta
-gs
maanantaina, marraskuuta 19, 2007
Katse ensi kauteen
(kuva http://www.paris-paris.org/paris.jpg)
Millaisia juoksutavoitteita ensi kesälle?
Päätin lähestyä asiaa systemaattisesti;
- kvalitatiiviset (laadulliset) tavoitteet
- kvantitatiiviset (määrälliset/ajalliset) tavoitteet
Kvalitatiiviset tavoitteet kiteytän
Juoksun iloa (1) hyvällä juoksutekniikalla (2) vammoitta (3) myös muita harjoitusmuotoja hyödyntäen (4).Purettuna
1. Lapsi on terve kun se leikkii
2. Frekvenssi, päkiä, kontakti vartalon alla, rentous
3. Kehon kuuntelu, levon ja harjoituksen suhde, pitkät lenkit riittävän hitaasti, laadun korostaminen määrän sijaan (ts. viikkokilometrit eivät välttämättä paljoa nouse)
4. Kuntosali, kuntopyörä, stepperi, hiihto
(kuva http://www.telegraph.co.uk/travel/graphics/2007/04/07/etparis350.jpg)
Kvantitatiiviset tavoitteet
1. Kymppi alle 41 (ja/tai varttimaraton alle 43.30)
2. Puolimaraton alle 1.31
3. Maraton alle 3.15
Pariisin kevättä kohti
Ja jotta talven lenkkeihin löytyisi motivaatiota niin jotakin pientä pitää aina olla tiedossa...
(kuva http://www.marathontours.com/paris/arcdetriompherun.jpg)
Olemme yleensä rouvan kanssa hyviä keksimään juhlan aiheita ja kevät 2008 ei tee poikkeusta. Huomasimme nimittäin, että 20 vuotta täyttyy siitä kun menimme kihloihin ja johan sellaista kelpaa juhlistaa!
Pariisissa olemme kaksi kertaa aiemmin (1988 ja 1989) käyneet, mutta ne reissut ovat ajoittuneet loppukesään ja alkusyksyyn. Pariisin kevät. Ehkä klisee, mutta vanhan romantikon sielua koskettaa kuitenkin. Pariisin kevättä menemme siis viideksi päiväksi ihailemaan koko perheen voimin huhtikuun alussa.
(kuva http://www.parismarathon.com/marathon/2008/us/index.html)
Ja kyllä, todella iso maraton juostaan Pariisissa huhtikuun 6. päivä ja ilmoittauduin siihen viime viikolla. Käsittämätön määrä, 35 000 juoksijaa otetaan mukaan ja tämänpäiväinen tieto tapahtuman sivuilla kertoo, että 374 juoksijaa vielä mahtuu mukaan (itse asiassa nuo viimeiset paikat menivät tätä kirjoitettaessa!). Reitti (google map) on kai suhteellisen nopea, sillä viime kevään voittoaika kuumuudesta huolimatta hieno 2.07.19.
(kuva http://www.parismarathon.com/marathon/2008/us/r1_parcours.html)
Mahdollinen kuumuus askarruttaa - toivottavasti viimekeväinen 30C ei toistu! Startti on aamulla 8.45, joten mahdollinen kuumuus alkaisi vaivaamaan parin tunnin juoksun jälkeen eli reilun tunnin joutuisi helteessä puristamaan. En todellakaan ole hellejuoksija, vaikka kesästä ja lämmöstä muuten pidänkin. Maratonilla sopivana lämpötilana pidän noin kymmentä astetta ja kaikki mikä menee yli 15 asteen, syö loppuaikaa. Keskimäärin sää pitäisi olla optimi, mutta vieläkö näihin tilastoihin on ilmastomuutoksen myötä uskomista? Ja itse asiassa itsekin ilmastomuutosta pahentamassa kun lentämällä Pariisissa käydään...
Mutta mitäpä näistä... Mikäli on kuumaa, voi aikatavoitteet unohtaa ja nauttia upeista näkymistä reitin varrella. Sen rekordinhan ehtii kyllä mainiosti tekemään syys/lokakuussa optimikelissä...
-gs
lauantaina, marraskuuta 17, 2007
Kausi 2006-07 paketissa
(kuva. Kevään vammojen jälkeen hymy herkässä niin juoksun ystävällä kuin rouvallakin - toimitsijatehtävissä veteraanisuunnistuksen MM-kisoissa Kuusamossa)
Lähtökohta
Toukokuussa 2006 vietimme viikon Kreetalla. Varhaiset aamulenkit merenrannalla palauttivat taas vahvasti mieleeni, kuinka upeaa juoksu on. Joten innostuin uudestaan - lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen numerolappu rinnassa vedin varttimaratonin 50 minuuttiin kesäkuussa. Vaatimatonta kyllä, mutta jostakinhan on aloitettava. Kisan lopussa vaivannut pohje aiheutti parin viikon juoksutauon, mutta ehdin vielä jonkinlaiseen kuntoon loppukesäksi. Parista kisasta sain jopa pokaalin muistoksi, mutta tärkeintä oli että vanha kipinä oli jälleen syttynyt täyteen liekkiin.
Syyskuussa innostuin ilmoittautumaan kesäkuun alussa juostavalle Tukholman maratonille, joten talven treeneille löytyi motivaatiota. Varsin mielenkiintoinen projekti oli edessä - olihan edellisestä maratonista aikaa 12 vuotta.
Juoksutekniikka uusiksi
Loppusyksystä vasen sääri kipeytyi ja päätin antaa sen parantua kunnolla ennen uuden kauden aloitusta. Juoksutauon aikana törmäsin pose-tekniikkaan ja mietin että kenties juoksutekniikassani on tarkistamista. Päätin tehdä muutoksia ja aloin varovasti tekemään joitakin drillejä (tekniikkaharjoituksia).
Kauden 2006-07 juoksut aloitinkin vasta joulukuun 10. päivä. Juoksutaukoa kertyi kuusi viikkoa. Aiemmin syksyllä hankittu kuntopyörä oli tauon aikana ahkerassa käytössä, joten aerobista kuntoa pystyin kehittämään. Samalla ajoin sisään uutta juoksutekniikkaa, jossa askel pyritään pitämään päkiäpainotteisena, maakontakti vartalon alla ja frekvenssi (askeltiheys) riittävän korkeana.
Treeni käyntiin
Ensimmäisen pitkän lenkin tein tammikuun 16. päivä (20 km) ja kaikki sujui hyvin. Puolentoista viikon kuluttua juoksin pitkänä jo 26 km. Tämän jälkeen vaihtelin pitkän lenkin pituutta 17 ja 26 välillä, tyypllisesti tein sen 20 km mittaisena. Uusi juoksutekniikka tuntui sujuvan hyvin ja olin erittäin toiveikas kesän tulosten suhteen.
Vamma pysäytti
Maaliskuussa innostuin tekemään 10 km vk-lenkkejä turhan usein ja kun 13. maaliskuuta vedin vielä 20 km lenkin vk-tasolla (noin 5 min/km-vauhtia), niin arvaahan sen mitä tästä seurasi... Jonkinlainen revähdys vasemmassa pohkeessa pakotti pitämään juoksutaukoa 14.4. saakka. Kuntopyörä mäkiohjelmineen oli ahkerassa käytössä, 15.3.-11.4. 338 km veivausta olohuoneen kulmassa... (kuva. Tämä siitä seuraa...)Back in business
Todellisen juhlan tuntua olikin kun 14.4. tein noin 9 kilometrin lenkin Helsingin Oulunkylässä ja pohje kesti hyvin (myös ne järjettömät 4 x 200 metriä radalla, jotka oli ihan pakko tehdä juoksun riemusta).
Pääsin mukavasti harjoittelun makuun, ja ehkäpä vammasta hiukan viisastuin ja mäkiharjoitteluakin oli ohjelmassa;
vko 15: 19 km
vko 16: 35 km
vko 17: 68 km
Tein myös jonkinlaista arviota juoksutekniikastani - ei posea mutta muutosta aiempaan kuitenkin.
Viikon 18 vietin Norjassa työmatkalla, ja siellä otin ohjelmaan säännölliset aamulenkit. Tein myös kaksi hyvää rataharjoitusta.
vko 18: 64 km (6 x 400 m 1.29-1.23, 6 x 800 m 3.18-3.09)
Seuraavalla viikolla hieman keventelin puolimaratonia ajatellen, tein kuitenkin yhden kovan harjoituksen radalla, 5 x 2000 m 8.33 - 8.12.
vko 19: 49 km
Puolikas ja vamma
Viikolla 20 juoksin puolimaratonin Lahdessa, tavoittelin noin 1.34-1.38 aikaa. Kisa oli rankka ja sykkeet korkealla alusta alkaen. 1.38 oli pieni pettymys, ehkä söin liikaa edellisenä päivänä, ehkä edellisen viikon kakstonniset painoi. Käsijarru tuntui olevan päällä koko ajan, ehkä myös olisi pitänyt jarruttaa ekat 3-5 km. 10 km väliaika noin 45.20 - tämän jälkeen vedin kilometrin noin 4.20-vauhtia. Tämä taisi olla lopullinen niitti. Loppua kohti vauhti hidastui ja frekvenssi tippui 160 apm-tasolle. Silti ihan kelpo puolikas - olihan edellisestä kymmenisen vuotta aikaa!
Kisa toi myös nöyryyttä lisää maratonia ajatellen.
vko 20: 33 km (puolikas 1.38)
Kisan jälkeen jalat oli tosi kipeät muutaman päivän - pidinkin kolme päivää juoksutaukoa. Tukholman maratoniin oli vielä hyvin aikaa, joten vielä ehtisin hyviä harjoituksia tekemään. Tai ainakin niin luulin.
Viikolla 21 ehdin tekemään kolme kevyttä harjoitusta ennen pientä katastrofia. Pientä? Maailmanlopulta se tuntui. Keskiviikon lenkillä vasemmassa pohkeessa oli toki tuntunut pientä kireyttä, mutta silti lauantainen tuli täytenä yllätyksenä...
Katsoin telkkarista Hengelon kisat ja kun vanha mestari itse veti kympin komeasti alle 27 minuutin niin pakkohan se oli lenkille lähteä. Aloittaessa syke oli todella lupaavan alhaalla (terassilla seistessä 48-50). 20 minuutin rennon juoksun jälkeen vedin pienen pätkän vähän kovempaa ja
PAM!
Kuin puukoniskuna kova kipu iski vasempaan pohkeeseen. Yritin vielä varovasti juosta, mutta kävelyksi piti laittaa. Alkoi tosissaan pelottaa kuinka Tukholman käy. Vaikka tämä kuinka leikkiä on, silti turhauttaa kovin kun kuukausien työ tuntui valuvan hukkaan yhdessä hetkessä.
Raahauduin kotiin mieli maassa ja mietin miksi ihmeessä pohje leikkasi kiinni? Ehkä juoksin aavistuksen eri tekniikalla? Edellämainitun Hengelon kisan inspiroimana vein askelta aktiivisemmin eteen koettaen kuitenkin pitää kontaktin vartalon alla. Kenties tämän myötä pohkeelle tuli hiukan tavallista enemmän painetta? Nämä kaikki oli arvailua - tosiasia oli että Tukholma väijyi tasan kahden viikon päässä. Olisi pitänyt pystyä tekemään vielä pari nopeusharjoitusta. Olisi pitänyt pystyä juoksemaan yksi pitkä (=noin 25 km). Olisi ja olisi. Ja jalka kesti hädintuskin kävellä.
viikko 21: 28 km
Olin tasan viikon juoksematta. Maanantaina 28.5. tein kuntopyörällä "pitkän lenkin" - poljin puolitoista tuntia (55 km) ja uskottelin että se korvaa juoksun. Hieroin pohkeeseen Zinaxinia ja Orudista päivittäin. Tasan viikko ennen Tukholmaa tuntui että on pakko käydä kokeilemassa kestääkö jalka - juoksin radalla varovasti 4 km 6 min/km -vauhtia. Pohje tuntui yhä kireältä ja jos olisin vauhtia kiristänyt, olisi se todennäköisesti sanonut yhteistyösopimuksen irti.
viikko 22: 4 km (lisäksi kuntopyörää 55 km)
Seuraavat juoksuaskeleet otin laivankannella matkalla Tukholmaan. Muutama kymmenen metriä tuntui ihan hyvältä. Ja Tukholmastakin selvisin. Pohkeen ja helteen vuoksi unohdin aikatavoitteet - ainoa tavoite oli päästä reitti läpi.
viikko 23: 42.2 km (Tukholman maraton 4.10)
Maratonin jälkeen pidin neljä juoksuvapaata päivää. Lomailimme kahden viikon ajan Ruotsissa. Viikolla 24 tein kolme reilun 7 kilometrin lenkkiä Alingsåsissa.
viikko 24: 22 km
Seuraavalla viikolla lisäsin hiukan määrää ja tein yhden rataharjoituksenkin heti Suomeen palattuamme (juhannuspäivänä radalla 3 x 800 m + 4 x 200 m).
viikko 25: 32 km
Seuraavalla viikolla keventelin Mikkelin puolikkaalle. Tavoite oli toukokuun aikaa (1.38) parantaa ja siinä onnistuinkin. Reittiohjausvirhe huomioiden aika oli noin 1.36 ja olo juoksun jälkeen oikein hyvä. Paljon parempi kuin edellisen puolikkaan jälkeen. Kisa antoi lisää itseluottamusta ja aloin ajatella että loppusyksystä voisin maratoninkin vielä juosta. (kuva. Tytär ojentaa juomapulloa noin 7 km kohdalla)viikko 26: 33 km (puolikas 1.36)
Seuraavat viikot sujuivat harjoitusten osalta ongelmitta. Muutaman lyhyemmän kisan juoksin, mutta ne olivat enemmän tai vähemmän epäonnistuneita. Yhtä lukuunottamatta. Puistolan juoksun pääsin syyskuun alussa (viikko 36) läpi noin 4.13 min/km -vauhtia ja siinä tuntui askel toimivan.
viikko 27: 49 kmviikko 28: 42 km
viikko 29: 26 km
viikko 30: 50 km
viikko 31: 33 km
viikko 32: 30 km
viikko 33: 42 km (radalla 5 x 1000 m 3.41-3.52 4 min pal.)
viikko 34: 43 km
viikko 35: 38 km
viikko 36: 37 km (radalla 5 x 1000 m 3.54-4.08 3 min pal.)
viikko 37: 58 km
(kuva. Viikolla 33 raaston tapaista radalla vetoharjoitusten merkeissä - viimeisen lopussa 3.09 min/km-vauhdissa tuntuu jo pahalta!)
Syksyn onnistumiset
Kunto tuntui olevan hyvässä nousussa kun flunssa pysäytti menon viikoksi (vko 38). Samalla tuli mietittyä tavoitteita uudestaan ja hahmottelin lokakuulle puolikkaan sekä maratonin.
viikko 38: 10 km (flunssa)
Flunssasta toivuttuani aloin virittelemään maratonkuntoa. Viikolla 39 ja 40 tein 30 km pitkiksen ja muistin levätäkin. Viikolla 41 puolikas kulki lupaavasti 1.33.00. Olin erittäin tyytyväinen.
viikko 39: 56 km
viikko 40: 72 km (radalla 5 x 2000 m 2 min pal; 8.26-8.50 2 min pal.)
viikko 41: 60 km (puolikas 1.33.00)
Viikolla 42 tein pari kovempaa harjoitusta ja viimeisellä viikolla kuuntelin kohinaa (kunto nousi?) maraton kulki uuteen ennätykseen 3.23.59.
viikko 42: 32 km
viikko 43: 64 km (maraton 3.23.59)
Kauden paras jakso osui lokakuulle - flunssan jälkeen viikot 39-43 sujuivat hyvin ja juoksu maittoi.
Kilometrit kuukausittain
jouluk 54 (lisäksi kuntopyörä 76)
tammik 142 (lisäksi kuntopyörä 56)
helmik 100 (lisäksi kuntopyörä 27, hiihto 35)
maalisk 92 (lisäksi kuntopyörä 158, hiihto 28)
huhtik 120 (lisäksi kuntopyörä 197)
toukok 166 (lisäksi kuntopyörä 55)
kesäk 133
heinäk 172
elok 163
syysk 178
lokak 227
yht. juoksua 1547 km
kuntopyöräilyä 569 km
hiihtoa 63 km (hävettävän vähän!)
Ja diagrammina (kuvaa klikkaamalla isompi versio);
Määrät näyttävät melko pieniltä, joten varaa näyttäisi olevan kiristää. Toisaalta haasteena on pysyä samalla ehjänä.
Kausi siis päättyi kolmisen viikkoa sitten maratonennätykseen. Juoksutaukoa kesti puolitoista viikkoa, viime viikolla tein kolme varovaista lenkkiä, yhteensä 22 km. Tällä viikolla tein vain yhden ja kun pohje yllättäen kovemmassa avauksessa vihoitteli, päätin rauhoittaa tilanteen kunnolla. Uutta kautta en siis vielä ole aloittanut. Alustava ajatus on ottaa vielä ensi viikko kevyesti ja muita harjoitteita tehden.
Kauden 2006-07 tavoitteet
Elokuussa 2006 määritin tavoitteet tähän tapaan:
1. Muistan juoksemisen ilon - siitä kaikki lähtee ja siihen kaikki palaa.
2. Muistan levon ja harjoitussykkeen merkityksen.
3. Muistan venytellä.
4. Monipuolinen harjoittelu (juoksun lisäksi sauvarullaluistelu, hiihto, kuntosali).
5. Varttimaraton alle 45 min
6. Kymppi alle 43 min
7. Jos puolimaratonia kokeilen, alle 1.35
8. Jos maratonia kokeilen, alle 3.30
9. Muistan että iloista sen olla pitää.
10. Muistan että levätessä saattaa kuulla kummallista kohinaa - se on se kunto joka nousee...
11. Juoksutekniikan kehittäminen. Huomiota askeltiheyteen, rentouteen, maakosketuksen päkiäpainotteisuuteen ja nopeuteen.
12. Vähintään yhdestä kisasta tuntemus, että kaikki tuli tehtyä oikein - vauhdinjako, vire, kaikin puolin optimaalinen suoritus jne.
Ja kuinka kävi?
1. Muistan juoksemisen ilon - siitä kaikki lähtee ja siihen kaikki palaa.
- muistan yhä!
2. Muistan levon ja harjoitussykkeen merkityksen.
- jotakin oppimista on tapahtunut ja oppiminen jatkuu...
3. Muistan venytellä.
- yhä liian laiska venyttelijä
4. Monipuolinen harjoittelu (juoksun lisäksi sauvarullaluistelu, hiihto, kuntosali).
- ei toteutunut riittävän hyvin, sillä juoksun lisäksi vain kuntopyöräilyä
5. Varttimaraton alle 45 min
- ei toteutunut (puolimaratonin väliaikana noin 45.40)
6. Kymppi alle 43 min
- ei toteutunut (puolimaratonin väliaikana 43.30)
7. Jos puolimaratonia kokeilen, alle 1.35
- toteutui (1.33.00)
8. Jos maratonia kokeilen, alle 3.30
- toteutui (3.23.59)
9. Muistan että iloista sen olla pitää.
- kevään jalkavaivat ja muutama pieleen mennyt kisa pistivät miettimään mutta pääsääntöisesti ilo on ollut tekemisessä mukana
10. Muistan että levätessä saattaa kuulla kummallista kohinaa - se on se kunto joka nousee...
- tilasin syksyllä Runner´s Worldin ja kuin tilauksesta heti ensimmäisessä numerossa oli kevennysvinkit (tapering) lyhyiltä matkoilta maratonille saakka - niiden mukaan sitten valmistauduin lokakuun molempiin kisoihin hyvin tuloksin (puolikas SB, mara PB)
11. Juoksutekniikan kehittäminen. Huomiota askeltiheyteen, rentouteen, maakosketuksen päkiäpainotteisuuteen ja nopeuteen.
- uskon edistyneeni, varsinkin lokakuun kisoissa (puolikas, mara) frekvenssi ja askel pysyi kohtuullisessa kuosissa loppuun asti - toki vielä on kehittämisen varaa, paljonkin
(kuva Thumbs up! Ennätysmaratonilla noin 27 km kohdalla - matka jatkuu!)
12. Vähintään yhdestä kisasta tuntemus, että kaikki tuli tehtyä oikein - vauhdinjako, vire, kaikin puolin optimaalinen suoritus jne.
- ennätysmaran maalissa tuuletin tyytyväisenä, vaikka jälkikäteen arvioituna pari pientä muttaa antavat aiheen olettaa että 3.20 alle olisi ollut rahkeita
- myös heinäkuun ja lokakuun puolikkaat olivat varsin lähellä optimisuoritusta
-gs
sunnuntai, lokakuuta 14, 2007
I'm a Believer
Koimme olevamme etuoikeutettuja saadessamme viettää viikonlopun todellisessa perinneympäristössä - Saimaan rannalle noin 90 vuotta sitten perustetulla vanhalla maatilalla. Pihapiiri huokui historiaa ja tuntui kuin kotiseutumuseossa olisi. Saatan paikasta jonkun kuvan blogiini laittaa hieman myöhemmin.
- - -
Tänään sitten ajelin Pieksämäelle ja puolimaratonin tempaisin. Keli oli minun maun mukainen - muutama aste lämmintä ja lähes tyyntä. Minulla oli kisaan kolme eri tasoista tavoitetta;
1. Minimitavoite saavuttaa SB, siis kauden paras (= alle 1.36)
2. Hiukan kovempi tavoite saavuttaa kauden tavoite, jonka puolimaratonille viime syksynä asetin (= alle 1.35)
3. Hyvin sujuneiden harjoitusten myötä ajatus 4.30 min/km -vauhtisesta puolikkaasta tuntui myös mahdolliselta (= noin 1.34.30)
Startti tapahtui klo 10.30 ja alkukiihdytyksen jälkeen vauhti tasaantui pian 4.20 - 4.30 -tasolle. Väliajat osoittivat, että menin alle 4.30 -vauhtia ja kun juoksu tuntui helpolta, annoin mennä samaan tahtiin mahdollisimman rennosti. 4-5 kilometrin kohdalla jostakin takaa rinnalleni ilmestyi kovakuntoisen näköinen ikämies, jonka tahti vaikutti sopivalta ja liimauduin hänen kyytiinsä. Juoksimme rinnakkain reipasta tahtia ja vauhti nousi alle 4.20 -tahtiseksi. Väliaikoja laskeskelin ja vertasin niitä mielessäni 4.30 -vauhtiseen juoksuun. Homma alkoi vaikuttaa siltä, että tänään kulkee ja tavoitteet täyttyvät.
Kympin väliaika tuli vastaan 43.31, mikä on sekunnin kovempaa kuin tämän kesän ainoa noteeraukseni kympin kisassa. Siinä valossa siis varsin kovaa mentiin. En kuitenkaan huolestunut, sillä juoksu tuntui edelleen hyvältä. Tässä kohtaa laskeskelin että pieni väsyminenkin mahdollistaa tavoitteiden saavuttamisen.
Vähän ennen 11 kilometrin kohtaa nousun jälkeisessä myötäleessä vauhtini kiihtyi kuin itsestään 4 min/km -tasolla, jopa allekin. Askel tuntui rullaavan mukavasti joten annoin mennä - tasaisella pyrin kuitenkin taas tasoittelemaan ja niinpä 12 km tuli vastaan ajassa 52.17 - kilometri siis meni aikaan 4.12 (1.29 -vauhtia puolikkaalla). Jälkikäteen ajateltuna tämä saattoi olla virhe ja kenties söi hieman loppuaikaa.
12-14 väli tasoittui edelleen, nousustakin johtuen ja sujui 4.28 -vauhtia. 14-16 sujui taas aavistus kovempaa, 4.18-vauhtia. 16-18 mentiin 4.25 -tahtiin ja tässä kohtaa laskeskelin että 1.32 -tasoinen aika on mahdollinen. Seuraava km oli kuitenkin pikku mäestä huolimatta luvattoman hidas (4.47) ja niinpä 19 km kohdalla aikaa oli kulunut 1.23.30. Taas laskeltiin - 2.1 km maaliin, 4.30 vuhtia noin 9 min vielä joten not bad. Seurassani ollut ikämies jäi jälkeeni jossakin kohtaa tällä välillä.
Jouduin siis tekemään töitä yksin - yritin pitää askeleen herkkänä ja askeltiheyden riittävän korkeana. Seuraava kilometri vei aikaa 4.31 ja 20 km väliaika siis 1.28.00. Alle 1.33 on mahdollista päästä, ajattelin. 500 metriä ennen maalia kiihdytin askellusta ja ihan lopussa tein pienen spurtin.
Loppuajakseni tuli 1.33.00 (keskim 4.24 / km), johon olen hyvin tyytyväinen. Kauden paras koheni kolme minuuttia ja edellälistatut tavoitteet täyttyivät. Aavistuksen kismittää, ettei aika ole 1.32 -alkuinen... Seuraavalla kerralla sitten!
Noin minuutti jälkeeni tuli em. ikämieskin maaliin. Kättelin häntä hymyssäsuin ja kiitin hyvästä vetoavusta. 63 vuotta oli tällä teräsvaarilla ikää! Siinäpä on tavoitetta itsellekin - pysyä yhtä hyvässä kuosissa tulevina vuosina. Vierivä kivi ei sammaloidu.
Ja se otsikon believer? Päkiällä, herkällä maakontaktilla, korkealla frekvenssilllä (= keskim 178 askelta minuutissa) - toimii minulla. Ja pitkät, hidasvauhtiset lenkit rakentavat perustaa. Kaksi kolmekymmentäkilometristä viimeisen kahden viikon aikana iskevät kuin miljoona volttia... 172 keskisykkeellä (max 177) menin ja juomavyötä käytin (yksi reilun desin juomapullo). Nautin mukanani olleen geelin ja juoman kympin kohdalla, järjestäjien juomia en ottanut.
Jalat tuntuivat ja tuntuvat hyvältä kisan jälkeen. Kyllä oli mellevä kotiin ajella Eppu Normaalin uusinta kuunnellen. Elämä on ihanaa ja juoksu upeaa - tästä on hyvä jatkaa kohti Åland Maratonia! Oikeastaan ainoa ongelma on miettiä, mikä olisi sopiva tavoiteaika siihen kisaan. Aiemmin ajattelemaani alle 3.30-tavoitetta sopii ehkä kiristää - ehdotuksia?
-gs
- - -
Tänään sitten ajelin Pieksämäelle ja puolimaratonin tempaisin. Keli oli minun maun mukainen - muutama aste lämmintä ja lähes tyyntä. Minulla oli kisaan kolme eri tasoista tavoitetta;
1. Minimitavoite saavuttaa SB, siis kauden paras (= alle 1.36)
2. Hiukan kovempi tavoite saavuttaa kauden tavoite, jonka puolimaratonille viime syksynä asetin (= alle 1.35)
3. Hyvin sujuneiden harjoitusten myötä ajatus 4.30 min/km -vauhtisesta puolikkaasta tuntui myös mahdolliselta (= noin 1.34.30)
Startti tapahtui klo 10.30 ja alkukiihdytyksen jälkeen vauhti tasaantui pian 4.20 - 4.30 -tasolle. Väliajat osoittivat, että menin alle 4.30 -vauhtia ja kun juoksu tuntui helpolta, annoin mennä samaan tahtiin mahdollisimman rennosti. 4-5 kilometrin kohdalla jostakin takaa rinnalleni ilmestyi kovakuntoisen näköinen ikämies, jonka tahti vaikutti sopivalta ja liimauduin hänen kyytiinsä. Juoksimme rinnakkain reipasta tahtia ja vauhti nousi alle 4.20 -tahtiseksi. Väliaikoja laskeskelin ja vertasin niitä mielessäni 4.30 -vauhtiseen juoksuun. Homma alkoi vaikuttaa siltä, että tänään kulkee ja tavoitteet täyttyvät.
Kympin väliaika tuli vastaan 43.31, mikä on sekunnin kovempaa kuin tämän kesän ainoa noteeraukseni kympin kisassa. Siinä valossa siis varsin kovaa mentiin. En kuitenkaan huolestunut, sillä juoksu tuntui edelleen hyvältä. Tässä kohtaa laskeskelin että pieni väsyminenkin mahdollistaa tavoitteiden saavuttamisen.
Vähän ennen 11 kilometrin kohtaa nousun jälkeisessä myötäleessä vauhtini kiihtyi kuin itsestään 4 min/km -tasolla, jopa allekin. Askel tuntui rullaavan mukavasti joten annoin mennä - tasaisella pyrin kuitenkin taas tasoittelemaan ja niinpä 12 km tuli vastaan ajassa 52.17 - kilometri siis meni aikaan 4.12 (1.29 -vauhtia puolikkaalla). Jälkikäteen ajateltuna tämä saattoi olla virhe ja kenties söi hieman loppuaikaa.
12-14 väli tasoittui edelleen, nousustakin johtuen ja sujui 4.28 -vauhtia. 14-16 sujui taas aavistus kovempaa, 4.18-vauhtia. 16-18 mentiin 4.25 -tahtiin ja tässä kohtaa laskeskelin että 1.32 -tasoinen aika on mahdollinen. Seuraava km oli kuitenkin pikku mäestä huolimatta luvattoman hidas (4.47) ja niinpä 19 km kohdalla aikaa oli kulunut 1.23.30. Taas laskeltiin - 2.1 km maaliin, 4.30 vuhtia noin 9 min vielä joten not bad. Seurassani ollut ikämies jäi jälkeeni jossakin kohtaa tällä välillä.
Jouduin siis tekemään töitä yksin - yritin pitää askeleen herkkänä ja askeltiheyden riittävän korkeana. Seuraava kilometri vei aikaa 4.31 ja 20 km väliaika siis 1.28.00. Alle 1.33 on mahdollista päästä, ajattelin. 500 metriä ennen maalia kiihdytin askellusta ja ihan lopussa tein pienen spurtin.
Loppuajakseni tuli 1.33.00 (keskim 4.24 / km), johon olen hyvin tyytyväinen. Kauden paras koheni kolme minuuttia ja edellälistatut tavoitteet täyttyivät. Aavistuksen kismittää, ettei aika ole 1.32 -alkuinen... Seuraavalla kerralla sitten!
Noin minuutti jälkeeni tuli em. ikämieskin maaliin. Kättelin häntä hymyssäsuin ja kiitin hyvästä vetoavusta. 63 vuotta oli tällä teräsvaarilla ikää! Siinäpä on tavoitetta itsellekin - pysyä yhtä hyvässä kuosissa tulevina vuosina. Vierivä kivi ei sammaloidu.
Ja se otsikon believer? Päkiällä, herkällä maakontaktilla, korkealla frekvenssilllä (= keskim 178 askelta minuutissa) - toimii minulla. Ja pitkät, hidasvauhtiset lenkit rakentavat perustaa. Kaksi kolmekymmentäkilometristä viimeisen kahden viikon aikana iskevät kuin miljoona volttia... 172 keskisykkeellä (max 177) menin ja juomavyötä käytin (yksi reilun desin juomapullo). Nautin mukanani olleen geelin ja juoman kympin kohdalla, järjestäjien juomia en ottanut.
Jalat tuntuivat ja tuntuvat hyvältä kisan jälkeen. Kyllä oli mellevä kotiin ajella Eppu Normaalin uusinta kuunnellen. Elämä on ihanaa ja juoksu upeaa - tästä on hyvä jatkaa kohti Åland Maratonia! Oikeastaan ainoa ongelma on miettiä, mikä olisi sopiva tavoiteaika siihen kisaan. Aiemmin ajattelemaani alle 3.30-tavoitetta sopii ehkä kiristää - ehdotuksia?
-gs
maanantaina, syyskuuta 17, 2007
"Yhdysvallat valloittaa maailmaa väkivallalla, kiinalaiset..."
Tytär niiskuttaa. Vaimo niiskuttaa. Niiskutan. Kukaan meistä ei ole herkkä sairastamaan, mutta taitaapa kuitenkin syksy olla sellaista aikaa että flunssaa pukkaa. Minulla on tapana potea flunssaa kerran vuodessa - syksyllä. Olisiko sitten niin, että kun koulut ja kerhot alkavat, pöpöt pääsevät erityisen hyvin kiertämään?
Pieni pehmeys (reilu 6 km 4.13 vauhtia) eilisessä juoksukisassa selittyy kolmella tekijällä; 1. orastava flunssa, 2. Nilkkojen/pohkeiden tehoton käyttö, 3. luulin matkaa olevan jäljellä enemmän ja säästelin. Hyvääkin löytyi; 1. riittävän maltillinen alku, 2. askeltiheyden säilyminen (ka. 89). Nyt on pidettävä päivä tai pari taukoa - toivottavasti ehdin vielä virittäytymään ensi viikonlopuksi klassiseen 41. Oulun juoksuun. Juoksin kisassa edellisen kerran kaksikymmentä vuotta sitten, joten jonkinlaisesta juhlajuoksusta kävisi se.
Talouselämän sivuilta sattui silmiini Riitta Korhosen artikkeli Kiinasta. Korhonen on haastatellut kiinansuomalaista liikemiestä Jari Vepsäläistä. Vepsäläinen lähti parikymppisenä jatko-opiskelijaksi Pekingiin - hän on siellä yhä, 22 vuotta myöhemmin. Ensimmäisiä velvoitteita ennen opintojen alkamista oli polkupyöräkurssi - se oli välttämättömyys, muuten ei miljoonakaupungin polkupyöräliikenteeseen ollut asiaa. Suuri ja tuntematon Kiina avautui Vepsäläiselle vähitellen. Nykyään hänellä on noin 30 henkeä työllistävä yritys. Ja ennen kaikkea hänellä on perhe - kiinlainen vaimo ja pieni tytär. Vepsäläisen tarinan voi lukea lokakuussa julkaistavasta Aira Väisäsen kirjoittamasta kirjasta "Naimisissa Kiinan kanssa"
-gs
"...ahkeruudella ja oveluudella"
(kuva http://www.fresno.k12.ca.us/divdept/sscience/images/greatWall.1.jpg)
Pieni pehmeys (reilu 6 km 4.13 vauhtia) eilisessä juoksukisassa selittyy kolmella tekijällä; 1. orastava flunssa, 2. Nilkkojen/pohkeiden tehoton käyttö, 3. luulin matkaa olevan jäljellä enemmän ja säästelin. Hyvääkin löytyi; 1. riittävän maltillinen alku, 2. askeltiheyden säilyminen (ka. 89). Nyt on pidettävä päivä tai pari taukoa - toivottavasti ehdin vielä virittäytymään ensi viikonlopuksi klassiseen 41. Oulun juoksuun. Juoksin kisassa edellisen kerran kaksikymmentä vuotta sitten, joten jonkinlaisesta juhlajuoksusta kävisi se.
Talouselämän sivuilta sattui silmiini Riitta Korhosen artikkeli Kiinasta. Korhonen on haastatellut kiinansuomalaista liikemiestä Jari Vepsäläistä. Vepsäläinen lähti parikymppisenä jatko-opiskelijaksi Pekingiin - hän on siellä yhä, 22 vuotta myöhemmin. Ensimmäisiä velvoitteita ennen opintojen alkamista oli polkupyöräkurssi - se oli välttämättömyys, muuten ei miljoonakaupungin polkupyöräliikenteeseen ollut asiaa. Suuri ja tuntematon Kiina avautui Vepsäläiselle vähitellen. Nykyään hänellä on noin 30 henkeä työllistävä yritys. Ja ennen kaikkea hänellä on perhe - kiinlainen vaimo ja pieni tytär. Vepsäläisen tarinan voi lukea lokakuussa julkaistavasta Aira Väisäsen kirjoittamasta kirjasta "Naimisissa Kiinan kanssa"
-gs
"...ahkeruudella ja oveluudella"
(kuva http://www.fresno.k12.ca.us/divdept/sscience/images/greatWall.1.jpg)
keskiviikkona, elokuuta 29, 2007
Kevyttä
Tiukemman harjoitusjakson päälle pidetyt kolme juoksuvapaata päivää tuntuvat tehneen sen mitä toivoin; tänään 8.4 kilometriä tuntui lupaavan kevyeltä. Parhaimmillaan kiihdytin hetkeksi noin 3.05 -kmvauhtiin ja rennolta tuntui sekin. Reilun kahden kilometrin pätkän vedin 4.11 -vauhtia ja juoksu pysyi hyvin kasassa. Päkiällä mennään ja aiemmin kuvaamaani pose-tekniikkaan nähden poikkean viemällä reittä aktiivisesti eteen. Polvikulmaa pyrin kuitenkin pitämään yllä niin että askel tulee mahdollisimman alle. 4.11 -vauhdissa frekvenssi on 85 (170) ja 3.05-vauhdissa 97 (194). Askel on pitkään ollut hakusessa, mutta viimeisen parin viikon aikana on tuntunut että homma alkaa vähitellen toimimaan.Nyt edetään kevyellä treenillä kohti viikonloppua kisaa, jossa on mennään sitten pikamatka, hiukan yli 5 km maastossa, pururadalla. Mielenkiintoisen vertailukohdan antaa viimevuotinen kisa, jolloin käytin matkaan aikaa 22.36 - nyt on tavoitteena selvästi parempi aika. 21 minuutin pintaan, ehkä allekin pitäisi olla mahdollisuudet. Syksyn kisaohjelmaan kuuluu muutama lyhyt (=alle 10 km kisa), yksi puolimaraton ja kauden päättävä täysmaraton lokakuun puolella.
Ja se kissa. Tällä kertaa Anne meni katsastelemaan tilannetta tarkoituksenaan yöpyä teltassa ja hetki sitten tuli puhelinsoitto; Santtu oli teltalla odottamassa! Yes! Yhteiselo siis jatkuu!
-gs
(kuva http://www.sportsmedicine.upmc.com/Images/Sub/PhotoRunning.gif)
perjantaina, huhtikuuta 27, 2007
Viiltävä analyysi
Laitan tämän nyt sitten tänne - tuntuu vähän oudolta mutta menköön...
Vajaan kahden viikon takaisen 15 km vk-lenkin jälkeen rentoa juoksua kotipihalla. Kirmailtiin tytön (2v8kk) kanssa ja kauniimpi puolisko kuvasi.
Askel on muuttunut, uskoakseni parempaan suuntaan. Pose-tekniikan näkökulmasta kehitettävää olisi silti (paljonkin);
1. Maakontakti (3. ylärivillä). Askel tulee melko hyvin alle ja polvi oikeaoppisesti (posen näkökulmasta) koukussa. Kontakti päkiällä, mutta myös kantapää laskeutuu maahan, mikä on ihan ok. Lantio on kuitenkin hieman liian takana ja näin asento jää hieman pystyyn. Toisaalta uskon tämän johtuvan hitaasta vauhdista kuvaustilanteessa. Kovempivauhtisessa juoksussa askel terävöityy (kontaktiaika maahan lyhenee). Seuraavassa kuvassa (4. ylärivi) näyttää jo paremmalta, sillä nojaan eteen.
2. Irti (1. ja 2. alarivillä). Posen näkökulmasta nosto on myöhässä, jalka jää hieman taakse. Toisaalta polvikulma säilyy, mikä posen näkökulmasta on tavoiteltavaa.
Jossakin vaiheessa olisi mielenkiintoista kuvata kovavauhtista juoksua ja tiirailla kuinka tekniikka siinä toimii. Niin tai näin, toukokuun puolivälin kieppeillä on tarkoitus juosta puolimaraton ja näin testata missä mennään (vauhti)kestävyysosastolla ja kuinka tekniikka pysyy kasassa pitkäkestoisessa kovavauhtisessa juoksussa.
-gs
Vajaan kahden viikon takaisen 15 km vk-lenkin jälkeen rentoa juoksua kotipihalla. Kirmailtiin tytön (2v8kk) kanssa ja kauniimpi puolisko kuvasi.
Askel on muuttunut, uskoakseni parempaan suuntaan. Pose-tekniikan näkökulmasta kehitettävää olisi silti (paljonkin);
1. Maakontakti (3. ylärivillä). Askel tulee melko hyvin alle ja polvi oikeaoppisesti (posen näkökulmasta) koukussa. Kontakti päkiällä, mutta myös kantapää laskeutuu maahan, mikä on ihan ok. Lantio on kuitenkin hieman liian takana ja näin asento jää hieman pystyyn. Toisaalta uskon tämän johtuvan hitaasta vauhdista kuvaustilanteessa. Kovempivauhtisessa juoksussa askel terävöityy (kontaktiaika maahan lyhenee). Seuraavassa kuvassa (4. ylärivi) näyttää jo paremmalta, sillä nojaan eteen.
2. Irti (1. ja 2. alarivillä). Posen näkökulmasta nosto on myöhässä, jalka jää hieman taakse. Toisaalta polvikulma säilyy, mikä posen näkökulmasta on tavoiteltavaa.
Jossakin vaiheessa olisi mielenkiintoista kuvata kovavauhtista juoksua ja tiirailla kuinka tekniikka siinä toimii. Niin tai näin, toukokuun puolivälin kieppeillä on tarkoitus juosta puolimaraton ja näin testata missä mennään (vauhti)kestävyysosastolla ja kuinka tekniikka pysyy kasassa pitkäkestoisessa kovavauhtisessa juoksussa.
-gs
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)