perjantaina, marraskuuta 09, 2007

Rekordiin kontaten, ei kantaten...

Johdanto

Tukholman kesäkuista hellehölkkää olen selitellyt pariin otteeseen – armotonta kuumuutta ja pohjevaivaa, joka esti parin viikon juoksut ennen maratonia, olen tarjonnut selitykseksi 4.10-ajalle. Kolmannenkin seikan voin tässä kohtaa mainita – minulla ei ollut riittävän huolellista suunnitelmaa, en ollut henkisesti riittävän valmis tekemään asioita riittävän huolellisesti juoksun aikana. Juoksun jälkeen tiesin että pystyn parempaan. Paljon parempaan. (kuva 1. Ennätysjuoksun ja saunan jälkeen askel on lyhyt mutta hymy herkässä)

Kuten kunnon tiedustelu-upseerin tulee tehdä, tällä kertaa mietin sotasuunnitelman mahdollisimman tarkasti. Jotta suunnitelmasta tulee hyvä, on parasta tutustua taistelumaastoon niin hyvin kuin mahdollista. Ennen matkaa tarkastelin reittiprofiilia ja reittikarttaa. Saavuttuamme launtai-iltapäivänä Maarianhamiaan, ajoin reitin läpi heti numerolapun haettuani. Maastotiedustelun perusteella suunnitelma tarkentui sekä strategisella että operatiivisella tasolla.

Tavoite

Riittävän haasteelliseksi, mutta kuitenkin realistiseksi aikatavoitteeksi olin määrittänyt 3.18. Päädyin tähän aikaan miettimällä, millaiseen aikaan arvelin pystyväni juoksemaan jälkimmäisen puolikkaan. 1.38 tuntui mahdolliselta ja negatiivisen splitin myötä tämä merkitsisi ensimmäistä puolikasta hiukan hitaampaa vauhtia, noin 1.40. Näistä sitten muotoutuisi tuo 3.18.

Strategia

Ensimmäiset 25 km: Rentoa kruisailua, vauhti kurissa
25-37 km: Päättäväisesti tavoitevauhtia
37 km – maali: Kaikki peliin

Operatiivinen suunnitelma

Vauhti

RS800:een autoläpiksi 5 km ja seuraillaan että sujuu noin 23.20 – 24.00 –tahdissa. Kilometrivauhtina noin 4.40.

Juomat ja energia

Juomavyön (4 x noin 1 dl + 2 geeliä) varassa noin 19 km asti (juotavaa 5, 10, 15), jossa vyö rouvalle ladattavaksi, samalla saan juoman ja yhden geelin.
Palatessa saan samassa kohtaa (noin 23 km) ladatun vyön sekä juoman ja geelin.
Ladatun vyön avulla pärjään maaliin asti ilman että tarvitsee juottoasemien kohdalla pysähtyä.

Varusteet

Pitkät juoksutrikoot sekä pitkähihainen pusero. Ei päähinettä, eikä käsineitä. Juoksulasit.

Kengät

Adidas EQT Neftenga, 8 vuotta vanhat maratonkengät.

Toteutus

Maraton juostaan edestakaisena reittinä ja paluumatkan vastatuuli aiheutti epävarmuutta negatiivisen splitin onnistumisessa. Päätin kuitenkin lähteä yrittämään.

Juoksu tnntuu jo alkuverryttelyssä erittäin kevyeltä ja herkältä. Niinpä suurin huoli on lähinnä vauhdin pitäminen kurissa alkukilometreillä. Pyrin pitämään nopeuden 4.35 – 4.40 tasolla ja muutaman kilometrin juostuani selkiä alkaakin jo tulla vastaan. Eka viitonen tulee täyteen 23.26.

Vajaan kympin kohdalla saavutan useamman juoksijan ryhmän. Seuraan hetken heidän etenemistään, mutta kun ryhmän vauhti on tavoitettani hitaampaa, ohitan ryhmän ja jatkan matkaa yksin. Ryhmästä kuitenkin yksi lähtee mukaani ja hänen kanssaan juoksemmekin rinnakkain noin 17 km asti. Toinen vitonen täyttyy ajassa 23.23 ja kymppi siis 46.49. Vaimo ilmestyy autolla vierelle, totean hänelle että ”kevyttä on – kuin sunnuntailenkillä, mutta niinhän se pitää tässä kohtaa ollakin!”.


(kuva 2. Kevyttä!)

Juoksukaverini sanoo minulle, että nythän on sunnuntai. Kyselen hänen tavoitettaan ja hän kertoo pyrkivänsä alle 3.40 aikaan. Sanon että tämä kyyti on kyllä selvästi kovempaa, noin 3.20 –loppuaikaa enteilevää joka taas on oma tavoitteeni.

Naisten voittajaksi juossut ohittaa meidät noin 12 kilometrin kohdalla. Arvioin hänen vauhdikseen noin 4.25 min/km, eikä siis tunnu järkevältä hypätä samaan kyytiin, vaikka juoksu sujuu kuin siivillä (oli maalissa noin 2 minuuttia ennen minua, olisiko sittenkin pitänyt...). Kolmas vitonen vie 23.04 ja 15 km siis 1.09.54, mikä on hiukan suunniteltua kovempaa vauhtia.

Noin 17 kilometrin kohdalla loivassa myötämäessä vauhti kiihtyy kuin itsestään 4.30-tasolle ja koetan vain pitää sitä kurissa. Yksi juoksija tavoittaa meidät ja ohittaakin, jolloin juoksukaverini lähtee hänen kyytiinsä. Vilkaisen kelloani ja 4.35-vauhdissa ajattelen että antaapa heidän mennä sillä vielä ehtii… Yritän juosta mahdollisimman pitkälle fiiliksellä ”tästä on vara kiristää”, sillä tiedän että loppukilometrit ovat raskaita. Tästä eteenpäin joudunkin juoksimaan yksin aina maaliin saakka. Kohta kärki tulee minua vastaan. Yhden miehen yksinäinen kärki nimeltä Janne Holmén. Hänen askelrytminsä on selvästi omaani tiheämpi, vaikka se itselläkin on kuosissa tässä kohtaa on, noin 172-174 apm. Isä Rune ajaa pyörällä vieressä, hihkaisen ”hyvä Janne”. Jannen askeleesta ei ääntä korviini juuri erotu – sen sijaan toisena juoksevan askel on selvästi kovempi maakontaktiltaan.

19 kilometrin kohdalla annan juoksuvyön kotoisille huoltojoukoille ja saan samalla tytöltä juomapullon ja geelin. Juoksijoita tulee tipoittain vastaan – yllättävän vähän, ajattelen.

Neljäs vitonen vie 23.27 ja 20 km siis 1.33.22. Puolikas tulee vastaan ajassa 1.38.34, siis puolitoista minuuttia suunniteltua kovempaa. Hammarland on siis nähty ja nyt takaisin Maarianhaminaan!

23 kilometrin kohdalla saan takaisin juomavyöni sekä yhden juoman ja geelin. Samalla annan pois juoksulasini.

25 km tulee täyteen ajassa 1.57.30, joten vitonen vei aikaa noin 24.00. Juoksu tuntuu edelleen varsin helpolta. Vähitellen selkiä alkaa tulla vastaan. Kolmenkympin kohdalla on jyrkkä nousu, joka menee vielä mukavasti – tikkaan mäen ylös hyvällä frekvenssillä (176-178 apm) eikä vauhti tipu pahasti. Tämän jälkeen vauhti hieman kiihtyy (4.35-4.40), mutta pikkuhiljaa askeleen kimmoisuus ja paras terävyys alkaa kadota. Muutamaan otteeseen vastatuuli puhaltaa niin rajusti, että pitää vähän nojata eteen ettei lentäisi selälleen.


(kuva 3. Vielä hymyilyttää...)

Poimin juoksijoita kiinni ja koetan keskittyä askeleen koossapysymiseen. Välillä houkuttelee jäädä jonkun kiinnisaamani juoksijan kelkkaan, mutta kello kertoo lahjomattomasti vauhdin joten vilkku päälle ja ohitse. Pitää tehdä kovasti töitä että vauhti pysyi alle 4.50-tason. Viimeistään tässä vaiheessa tajuan että negatiivinen splitti ei onnistuisi. 32 kilometrin kohdalla vilkaisen kelloa ja se näyttää noin 2.32. Mietin, että vaikka tulisi rajustikin seinä vastaan ja viimeinen kymppi veisi tunnin, uusi ennätys olisi tosiasia. Laskeskelen myös että 50 minuutin kymppi veisi noin 3.22 –aikaan.

37 kilometrin jälkeen pitää taistella kovasti, että vauhti pysyisi alle 5.00 min/km-tasolla. Ja eihän se tahdo pysyä. Tästä huolimatta ohitan muutaman juoksijan – myös edellämainitsemani parivaljakon, joka jätti minut 17 kilometrin kohdalla. Itse asiassa kyseisen ohituksen jälkeen vain yksi juoksija ohittaa minut ja se tapahtuu kolmenkympin jälkeen. Hyvävoimaiselta näyttää meno enkä uskalla yrittää kyytiin. Kaveri vetää noin 4.30-4.35 –vauhtia ja arvelen että tuohon ei nyt vaan rahkeet riitä.

37 km kohdalla olin ennakkoon ajatellut, että tässä kohtaa voi sitten päästää sisäisen pedon irti. Aika ujo kissimirri sieltä löytyy ja vaikka irvistys lisääntyy, vauhti ei kiihdy, ei sitten millään. 40 km tulee vastaan noin 3.12.30 ja taas laskeskelen – noin 3.23 on haarukassa… Tässä kohtaa saan vielä painettua vauhdin hetkeksi 4.40-4.50-tasolle.

Viimeiset 2 kilometriä tuntuvat loppumattoman pitkiltä ja pikku vastamäet käsittämättömän isoilta. Stadionille saapuessani vilkaisen vielä kelloa ja yli 3.23 se on ehtinyt. Alle 3.24 on päästävä, joten täysillä viimeiset 100 metriä…



Näkökenttä kapenee tunneliksi jonka toisessa päässä näkyy maali. Kuulutuksesta erotan oman nimeni. Rekisteröin vaimon ja tytön sekä suosionosoituksia. Itsestä vauhti tuntuu todella kovalta, tunnen suorastaan lentäväni, mutta eipä tuo videolta jälkikäteen katsottuna vaikutusta tee (kello kertoo vauhdiksi 3.43 min/km, frekvenssi 188, syke 171). Maaliviivalla tuuletus ja sitten…



…yllättäen jalat alta! Oho – mitenkäs tässä näin kävi? Makaan hetken, ehkä sekunnin, kaksi selälläni ja käännyn sitten… Toinen takareisi kramppaa ja voihkaisen kivusta – ”första hjälp” kuulen jonkun toimitsijoista sanovan. Vääntäydyn kuitenkin ylös ja osoitan olevani kunnossa. Väsynyt mutta onnellinen.



(kuva 4. Happy!)

Saan mitalin käteeni sekä Toblerone –patukan. Poseeraan rouvalle ja kaappaan tytön syliin. Tuntuu todella hyvältä. Juon urheilujuomaa muutaman mukillisen ja jonkin ajan kuluttua näen myös 10-17 kilometrin juoksukaverin. Vaikka vauhti hänellä hiipuikin, hänen uusi ennätyksensä painui alle 3.30. Onnittelen häntä siitä.

Rouva lähtee autolle tytön kanssa odottelemaan ja minä lähden suihkuun ja saunaan. Stadionin katsomon portaat on vähän hankala hiippailla, mutta jotenkin niistä selviän. Saunassa juttelen muutaman juoksukumppanin kera. Sattuupa sinne lauteille myös varsinainen konkari samaan aikaan – Raino Kiander 70 vuotta ja jotakin. Herra veti taas yhden maran – 3.27. Kova heppu!

Saunan jälkeen vilkaisen vielä tulostaulua ja yllätyn iloisesti havaitessani nimeni varsin korkealla sarjassani. Kävelen hitaasti autolle. Onnellinen mies.

Jälkipeli

Statistiikkaa

5 km 23.26, syke 167
10 km 46.49 (23.23), 172
15 km 1.09.54 (23.05), 170
20 km 1.33.22 (23.28), 170
21,1 km 1.38.34, 171
25 km 1.57.30 (24.08), 168
30 km 2.22.00 (24.30), 168
35 km 2.47.00 (25.00), 168
40 km 3.12.30 (25.30), 165

Loppuaika jää lähes kuusi minuuttia tavoitteesta, mutta juoksun saldo jää silti vahvasti plussalle. Vastatuuli ja yksinjuoksu söivät muutamia minuutteja ja sen(kin) valossa ensi kesän aikatavoitteita sopii ruuvata taas tiukemmalle.

Palautuminen tapahtui varsin nopeasti, maanantaiaamuna jalat olivat jäykät ja pohkeet jumissa aamupalalle hiipiessä, mutta pari päivää Naantalin kylpylässä teki tehtävänsä ja jo maanantai-iltana tuntui siltä että jalkojen puolesta voisi lähteä vaikka juoksemaan.

Nyt, vajaa kaksi viikkoa juoksun jälkeen ensi kauden tavoitteet kympille, puolikkaalle ja maratonille alkavat hahmottua. Juoksutauon päätin keskiviikkona - kevyt 7.3 km sujui jalkojen puolesta ongelmitta, syke oli muutaman lyönnin tavallista korkeampi.

Hieno laji on juoksu!

-gs

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tosi hyvä raportti ja hieno suoritus!