Aamulla varhain...

keittiöstä kuului sipinää ja supinaa. Lopulta kutsu kävi juhlapöytään ja kesän lapsi pääsi viettämään syntymäpäivää :-)

Paketti oli iso ja sieltä paljastui:

Siinä ne nyt on - vanha ja uusi. Phantom 1 (vasemmalla) menee todennäköisesti myyntiin - edullisesti lähtee ja tarvittaessa leivotaan pakettiin mukaan GoPro Hero LCD+. Sähköpostitse voi kysellä lisätietoja (jorma piste ronkainen at onnessa piste com)

Kotiinpaluu

Julkaisu käyttäjältä On.

Koti

Julkaisu käyttäjältä On.

Kotisi on tässä

Julkaisu käyttäjältä On.

Tahdotko Sinä?

Koti on pikemminkin mielentila kuin jokin tietty paikka. Tämä hetki on kotini. Sydän on kotini. Silti tuntuu hyvältä palata kotiin - juuri tähän taloon reilun neljän viikon reissaamisen jälkeen. Pienen matkailuvaunun sijaan käytössä on nyt moninkertaisesti tilaa. Istun tutun pöydän ääressä.

Kuulostelen rankkasateen ja ukkosen ääniä. Ulkona on pimeää. Kontrasti on melkoinen - vielä hetki sitten sain kaukana pohjoisessa ihmetellä keskiyön valoa. Maailma näyttää jotenkin erityisen kauniilta kun aurinko on matalalla horisontissa. Valon ja varjon leikki korostaa maiseman muotoja. Hetki on taianomainen.

Ehkä ratkaisevinta on kuitenkin hyväntahtoisen utelias ja avoin asenne. Olosuhteet virittävät minut katsomaan tätä hetkeä kuin näkisin sen ensimmäistä kertaa, kuin luomispäivän aamuna. Mieli on rauhallinen. Se ei yritä pakonomaisesti luokitella ja nimetä kaikkea. Viipyilen tämän hetken käsitteistä paljaan käsittämättömyyden taikapiirissä. Ihmettelen ja ihailen. Olen kiitollinen tästä ainutlaatuisesta hetkestä.

Hyväntahtoisen huomion lämpimässä valossa sisäinen ja ulkoinen - mielen maisema ja ulkoinen maisema lähestyvät toisiaan, koskettavat ja sulavat toisiinsa. Mielen niin suuresti alleviivaama raja minän ja maailman välillä häipyy. Olen maisemassa ja maisema on minussa. Kokemus tästä hetkestä on enemmän kuin mikään tieteellinen, taiteellinen tai uskonnollinen tarina. Täysi mysteeri. Silkkaa rakkautta. Kosmista leikkiä. Tämäkin hetki. ”Tahdotko?”, se kysyy. Tahdotko Sinä?

- Jorma Ronkainen (facebook.com/OnKaikki)

"Oma koti kullan kallis".

Niinhän se on. Ajatuksesi lennähtää nykyiseen asuntoosi. Kenties mieleesi nousee muistoja lapsuuskodista. Saatat myös haaveilla unelmakodista, joka sijaitsee jossakin sinulle rakkaassa paikassa. Oma koti - turvapaikka, jossa saa olla rauhassa maailman melulta ja melskeeltä.

On eräs toinen paikka, jossa vietät aikaa vielä enemmän kuin kotonasi. Itse asiassa vietät siellä koko elämäsi. Puhun tietoisuudesta. Tietoisuuden talo on kotisi, joka kulkee aina mukanasi. Miltä siellä näyttää? Kuinka hyvin viihdyt siellä? Millaisilla ajatuksilla ja asenteilla olet sisustanut tietoisuuden talon?

- - -

Gnothi seauton - ihmisen kokoisia ajatuksia = "On" Facebookissa

Kotona

"Oma koti kullan kallis". Niinhän se on. Ajatuksesi lennähtää nykyiseen asuntoosi. Kenties mieleesi nousee muistoja lapsuuskodista. Saatat myös haaveilla unelmakodista, joka sijaitsee jossakin sinulle rakkaassa paikassa. Oma koti on turvapaikka, jossa saa olla rauhassa maailman melulta ja melskeeltä.

On eräs toinen paikka, jossa vietät aikaa vielä enemmän kuin kotonasi. Itse asiassa vietät siellä koko elämäsi. Kyse on tietysti tietoisuudesta. Tietoisuus on todellinen kotisi 24/7. Miltä siellä näyttää? Kuinka hyvin viihdyt siellä?

Kotona, aina

Kylläpä tuntuu hyvältä olla taas kotona! Puolitoista viikkoa Kannuksessa ja Kuusamossa - totta kai kivaa sekin! Koti? Koti on siellä missä sydän on. Koti on siellä missä olen perillä, turvassa. Juuri nyt se on tässä, takkatulen äärellä.

2013, ensimmäisen päivän ilta. Mikä on tärkeää juuri nyt? Merkittävältä oivallukselta tuntuu ajatus tämän hetken täyteydestä - tästä hetkestä ei puutu mitään. En ajattele, että minuutin, tunnin tai viikon kuluttua ehkä saavutan jotakin, jonka myötä olen vihdoin onnellinen. Ymmärrän, että jos en tässä hetkessä ole onnellinen niin missä sitten. En väitä, etteikö tähän hetkeen mahtuisi jossakin kohtaa myös murhetta. Hyväksyn tämän hetken niin kuin se on. Nyt näen, kuulen ja tunnen takkatulen leikin. Valoa ja varjoa. Ilman varjoja en voi ymmärtää valoa. Ilman murheen kokemusta en voi ymmärtää iloa. Ilman menetyksen tunnetta en voi kokea saavutusta. Todellisuus "koostuu" polariteeteista. Valo - pimeys, hyvä - paha, kuuma - kylmä, lähellä - kaukana... Lista on loputon. Polariteettien kautta ymmärrän kvaliteetteja, ymmärrän äärettömän rikkaan todellisuuden laatuja.

Tämän hetken hyväksyminen ei johda toimettomuuteen. En koe olevani passiivinen elämäni "todistaja". Sen sijaan koen asioiden "loksahtavan paikoilleen". En yritä hampaat irvessä puskea asioita eteenpäin, vaan annan asioiden tapahtua. Tuntuu siltä, että kun löytää saman hengitystahdin elämän kanssa, asiat sujuvat. Ajattelu tuntuu yhtä luontevalta kuin käveleminen. Minun ei tarvitse ajatella kävelyä, pohtia jalkojen siirtelyä ja tasapainon säilyttämistä. Kävely "tapahtuu" ikään kuin itsestään. Sen sijaan että "minä ajattelen", koen että "ajattelu tapahtuu". Sen sijaan että "minä elän", koen että "elämä virtaa". Sen sijaan että "minä saavutan", koen että "olen läsnä". Ihmeellisen yksinkertaista ja palkitsevaa. Merkillisen mutkatonta ja vaivatonta. Tavattoman tavallista ja ylenpalttisesti arkiymmärryksen ylittävää.

Koti? Koti on siellä, missä olen perillä. Olen kotona, aina.