Näytetään tekstit, joissa on tunniste oppiminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oppiminen. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, tammikuuta 24, 2020

Kansainvälinen koulutuksen päivä

Tänään oli erilainen aamu. Lapseni koulun vanhempainyhdistyksen edustajan roolissa kävin pitämässä aamuavauksen. Jännittävä kokemus! Tässä askelmerkit, jonka mukaan mentiin:

- - -

Hyvää huomenta,

olen Jorma Ronkainen koulun vanhempainyhdistyksestä. Olen aikoinaan omana kouluaikanani ollut kuuntelemassa satoja aamunavauksia. Tämä on ensimmäinen kerta kun olen toteuttamassa aamunavausta, joten olen aikalailla innoissani tästä. Tämä on jännittävä tilanne.

Mietin eilen mistä teille puhuisin ja sainkin avauksen valmisteltua. Suunnitelma meni kuitenkin uusiksi. Tapanani on nimittäin kuunnella aamukahvin yhteydessä radiota. Paljastui että tänään on kansainvälinen koulutuksen päivä. Siinäpä teemaa aamunavaukseen! Koulutus. Tärkeää. Erittäin tärkeää. Ajatuksia alkoi heräämään. Ja pian mieleen nousi klassinen kysymys: Mitä on onni? Menestystä ja mammonaa? Rauhaa ja rakkautta?

150 vuotta sitten J.V. Snellman esitti, että "onni on oppimista". Mitä on oppiminen? Oppiminen on asenteiden, ajattelutapojen ja käyttäytymisen muutosta. Tänäänkin elämä tarjoaa siihen mahdollisuuksia. Oppimismahdollisuus tarjoutuu nyt: on joko mahdollista toteuttaa vanhoja reagointipohjaisia sisäisiä ja ulkoisia toimintatapoja (joista osa on tarkoituksenmukaisia ja osa kaipaa päivitystä) tai on mahdollista tulla tietoiseksi ja sen myötä hyväntahtoisesti purkaa ja päivittää epätarkoituksenmukaiset sisäiset ja ulkoiset prosessit (siis oppia).

Hektinen nykyaika tempaisee toisinaan meidät mukaansa ja vauhtimme kiihtyy niin kovaksi ettemme enää havaitse pieniä asioita. Jospa hidastaisimme edes hetkeksi? Jospa opettelisimme katsomaan ja kuuntelemaan paremmin? Aina on jotakin uutta opittavaa. Jokainen päivä tarjoaa tukun mahdollisuuksia. Joskus suuria, joskus pienenpieniä. Tässä hetkessä ihme voi yllättää. Toisinaan pieninä pitämistämme asioista avautuu yllättävä syvyys. Toisinaan vähäpätöisiksi kuvittelemamme ihmiset opettavat meille jotakin tärkeää elämästä.

414 vuotta sitten tammikuussa Galileo Galilei malttoi katsoa tähtitaivasta riittävän tarkasti. Hän teki löydön. Galileo havaitsi ja nimesi Jupiterin neljä suurinta kuuta. Galileo oli viisas ja nöyrä mies. Hän on sanonut: "en ole koskaan tavannut ketään niin tietämätöntä ihmistä ettenkö olisi oppinut häneltä jotakin".

Jokainen kohtaamamme ihminen on osaltaan vaikuttanut siihen, miten minusta tuli minä ja miten sinusta tuli sinä. Oppiminen ei aina ole hauskaa ja toisinaan tehokkain oppiminen tapahtuu epämukavuusalueella. Ehkäpä ne hankalaksi kokemasi ihmiset ovat olleet opettajiasi? On sanottu, että "rauta rautaa hioo, ihminen hioo ihmistä".

Hyvää viikonloppua!

(kuva: https://www.nusconnect.org.uk/articles/education-day-on-24-january)

maanantaina, maaliskuuta 12, 2018

Aika - ystävä vai vihollinen?

Eräs ystäväni esitti otsikon kysymyksen. Jäin miettimään.

Lyhyt vastaus: aika on mahdollisuus (ja näin ollen ystävä).

Pidempi vastaus: Aina on tämä hetki, aina on nyt - tämän voi jokainen todentaa joka hetki kysymällä itseltään: "Onko yhä nyt?" Voidaankin sanoa että aikaa ei absoluuttisesti ole vaan kaikki on nykyisyyttä. Mielen vertaileva liike ns. menneen ja tulevan suhteen tapahtuu aina nykyisyydessä, Mieli voi muistella: "Tunti sitten, eilen, viime viikolla tapahtui x." Mieli voi ennakoida: "Tunnin kuluttua, huomenna, ensi viikolla tapahtuu x." Muistelu ja ennakointi tapahtuu aina nyt. Tämä hetki sallii muistella. Tämä hetki sallii ennakoida.

On relevanttia sanoa että aika ja tila (avaruus) kulkevat käsi kädessä, niinpä puhutaankin aika-avaruudesta. On oltava tila (avaruus) ja on oltava aika jotta todellisuus voi manifestoitua/ilmentyä ja jotta edellistä voi läsnolosta käsin todistaa. Voi sanoa että tämä hetki on ajan ja tilan liitto, tämä hetki koostuu ajasta ja tilasta, joita tietoisuudesta käsin voi todistaa.

Niinpä vastaan kysymykseen: Tätä hetkeä voi pitää mahdollisuutena. Mielen on mahdollista liittää loputon määrä arvoväritteisiä ominaisuuksia (kuten "ystävä" tai "vihollinen") tähän hetkeen. Tämä hetki sallii sen. Mieli pystyy tekemään retkiä menneeseen (muistot ja muistikuvat) ja tulevaan (ennustus, ennakointi). Retket tehdään aina nyt. Tämä hetki sallii ne. Oppimismahdollisuus tarjoutuu nyt: on joko mahdollista toteuttaa vanhoja reagointipohjaisia sisäisiä ja ulkoisia toimintatapoja (joista osa on tarkoituksenmukaisia ja osa kaipaa päivitystä) tai on mahdollista tulla tietoiseksi ja sen myötä hyväntahtoisesti purkaa ja päivittää epätarkoituksenmukaiset sisäiset ja ulkoiset prosessit (siis oppia). Yksinkertaisesti: hiihtääkö vanhoja tuttuja latuja vai poiketako entuudestaan tuntemattomalle ladulle vai tehdäkö kokonaan uusi latu? Tämä hetki sallii hiihtelyt.

tiistaina, helmikuuta 16, 2016

Opin sinulta

Galileo Galilein syntymästä tuli eilen 452 vuotta. Galileo oli viisas ja nöyrä mies. Hän uskoi, että jokainen kohtaamamme ihminen voi opettaa meille jotakin. Kiitos Galileo, siinäpä mallia meille myös tälle päivälle, tälle viikolle.

tiistaina, tammikuuta 26, 2016

Silmät ja sydän auki

Oppiminen on asenteiden, ajattelutapojen ja käyttäytymisen muutosta.
Tänäänkin elämä tarjoaa siihen mahdollisuuksia.
Silmät ja sydän auki <3

torstaina, tammikuuta 07, 2016

Muut ja kuut

Hektinen nykyaika tempaisee toisinaan meidät mukaansa ja vauhtimme kiihtyy niin kovaksi ettemme enää havaitse pieniä asioita.

Jospa hidastaisimme edes hetkeksi? Jospa opettelisimme katsomaan ja kuuntelemaan paremmin?

Toisinaan pieninä pitämistämme asioista avautuu yllättävä syvyys. Toisinaan vähäpätöisiksi kuvittelemamme ihmiset opettavat meille jotakin tärkeää elämästä.

Päivälleen 406 vuotta sitten Galileo Galilei malttoi olla hidas ja katsoa riittävän tarkasti. Hän teki löydön. Galileo havaitsi ja nimesi Jupiterin neljä suurinta kuuta.

lauantaina, marraskuuta 01, 2014

Levollista Pyhäinpäivää

Julkaisu käyttäjältä On.

keskiviikkona, syyskuuta 24, 2014

Tämä hetki ei ole virhe

Julkaisu käyttäjältä On.

lauantaina, toukokuuta 31, 2014

Oppiminen ei aina ole hauskaa

mutta ehkäpä suuren seikkailun tunnusmerkki on juuri tämä: unelma, epävarmuutta, jännitystä, onnistumisia, odottamattomia juonenkäänteitä, epäonnistumisia, läpimurto. Vaikeuksien kautta voittoon! Onnittelut kaikille koulunsa päättäville! Vaikka sinä et olisikaan päättämässä opintojasi jossakin tietyssä oppilaitoksessa, olet kuitenkin mukana siinä kaikkein ihmeellisimmässä koulussa. Viittaan tietysti elämänkouluun. Aina on jotakin uutta opittavaa. Jokainen päivä tarjoaa tukun mahdollisuuksia. Joskus suuria, joskus pienenpieniä. Tässä hetkessä ihme voi yllättää. Toisinaan suuri paljastuu pieneksi ja pieneksi luulemassasi avautuu loppumaton syvyys. Tänäänkin sinulla on mahdollisuus nauttia oppimisen seikkailusta!

- Jorma Ronkainen (facebook.com/OnKaikki)

maanantaina, toukokuuta 12, 2014

Mitä on onni?

Menestystä ja mammonaa? Rauhaa ja rakkautta? 150 vuotta sitten J.V. Snellman esitti, että "onni on oppimista".

Oppiminen on muutosta asenteissa, ajattelussa ja toiminnassa. Tällä sivulla esittämieni mietteiden keskeinen viesti on tämän hetken ikuisuus ja täyteys. Aina on tämä hetki. Tämä hetki on runsaudessaan enemmän kuin mikään siitä laadittu älylliskäsitteellinen selitys. Tällä hetkellä on loppumaton syvyys. Käsittämätön elämä ilmenee aina nyt. Eilisen muistelu ja huomisen kuvittelu voi tapahtua vain nyt. Iloa ja surua, onnea ja epäonnea voi kokea vain nyt.

Oppiminen - sekin voi tapahtua vain nyt. Tämä hetki on mahdollisuus oppia. Tahdotko? Aina ei jaksa innostua - sekin on ok, sillä tämä hetki on kärsivällinen.

Hyvää ja opettavaista Snellmanin ja suomalaisuuden päivää!

- Jorma Ronkainen (facebook.com/OnKaikki)