Aika: pintasona ja syvätasona

Aika - loputon ihmettelyn aihe ainakin kaltaiselleni filosofiseen pohdiskeluun taipuvaiselle. Jäsennän aikaa akselilla pintataso-syvätaso: pintatasolla tämän hetken muoto on jatkuvassa liikkeessä, nyt-värähtely on jatkuvassa muutoksen tilassa. Näin tietysti on, muutenhan se ei olisi värähtelyä ja ainoastaan teoreettisesti postuloidussa absoluuttisessa nollapisteessä pintataso on ikään kuin syväjäädytetty. Pintatasolle erottamattomasti ominaisesta jatkuvasta värähtelystä juontaa luontevasti ajatus hetken ohikiitävyydestä. "Panta rei", "kaikki virtaa", kuten Herakleitos totesi 2500 vuotta sitten. Ihmismieli kulkee tyypillisesti pintatasolla, kuin lastu laineilla. Nykyaika tarjoaa siihen runsaasti aineksia mm. 24/7 -sometykityksen muodossa.

Pintason värähtelyn ohella on olemassa kuitenkin myös välttämätön syvätaso, kyseisellä tasolla tämä hetki on muuttumaton - syvätasolla viittaan ulottuvuuteen, jossa pintatason värähtely tapahtuu ja joka todistaa värähtelyä (vertaus valkokankaaseen, jolle todellisuuden elokuva piirtyy).

Pari viikkoa sitten kävin vanhempieni kanssa Kiutakönkäällä. Pintataso: maisema, vyöryvä vesi. Syvätaso: tila/tietoisuus, jossa kuvan maisema värähtelee.

Aika - ystävä vai vihollinen?

Eräs ystäväni esitti otsikon kysymyksen. Jäin miettimään.

Lyhyt vastaus: aika on mahdollisuus (ja näin ollen ystävä).

Pidempi vastaus: Aina on tämä hetki, aina on nyt - tämän voi jokainen todentaa joka hetki kysymällä itseltään: "Onko yhä nyt?" Voidaankin sanoa että aikaa ei absoluuttisesti ole vaan kaikki on nykyisyyttä. Mielen vertaileva liike ns. menneen ja tulevan suhteen tapahtuu aina nykyisyydessä, Mieli voi muistella: "Tunti sitten, eilen, viime viikolla tapahtui x." Mieli voi ennakoida: "Tunnin kuluttua, huomenna, ensi viikolla tapahtuu x." Muistelu ja ennakointi tapahtuu aina nyt. Tämä hetki sallii muistella. Tämä hetki sallii ennakoida.

On relevanttia sanoa että aika ja tila (avaruus) kulkevat käsi kädessä, niinpä puhutaankin aika-avaruudesta. On oltava tila (avaruus) ja on oltava aika jotta todellisuus voi manifestoitua/ilmentyä ja jotta edellistä voi läsnolosta käsin todistaa. Voi sanoa että tämä hetki on ajan ja tilan liitto, tämä hetki koostuu ajasta ja tilasta, joita tietoisuudesta käsin voi todistaa.

Niinpä vastaan kysymykseen: Tätä hetkeä voi pitää mahdollisuutena. Mielen on mahdollista liittää loputon määrä arvoväritteisiä ominaisuuksia (kuten "ystävä" tai "vihollinen") tähän hetkeen. Tämä hetki sallii sen. Mieli pystyy tekemään retkiä menneeseen (muistot ja muistikuvat) ja tulevaan (ennustus, ennakointi). Retket tehdään aina nyt. Tämä hetki sallii ne. Oppimismahdollisuus tarjoutuu nyt: on joko mahdollista toteuttaa vanhoja reagointipohjaisia sisäisiä ja ulkoisia toimintatapoja (joista osa on tarkoituksenmukaisia ja osa kaipaa päivitystä) tai on mahdollista tulla tietoiseksi ja sen myötä hyväntahtoisesti purkaa ja päivittää epätarkoituksenmukaiset sisäiset ja ulkoiset prosessit (siis oppia). Yksinkertaisesti: hiihtääkö vanhoja tuttuja latuja vai poiketako entuudestaan tuntemattomalle ladulle vai tehdäkö kokonaan uusi latu? Tämä hetki sallii hiihtelyt.

Suomi 100 -ilotulitus Kannuksessa

Vuodenvaihteessa on otollinen aika pysähtyä ihmettelemään ajan olemusta. Mitä aika on? Tämä hetki on ohikiitävä. Lukematon määrä asioita tapahtuu. Mielen maisemassa väreilee havaintoja ja ajatuksia. Tunteita ja tuntemuksia nousee ja laskee. Jotakin alkaa ja jotakin päättyy joka hetki. Ilmiöt tulevat ja menevät. Kaikki muuttuu. Aivan kaikki?

On ulottuvuus, jonka sisässä tämä kaikki tapahtuu. On jotakin, joka todistaa tätä kaikkea. Voidaankin puhua ajattomasta tilasta, jossa elämä tanssii. Voidaan viitata läsnäoloon, jonka valossa kaikki kimmeltää.

Elämä on kuin matka. Matkaamme ulkoisessa alati muuttuvassa maailmassa, mutta samalla teemme matkaa itseemme. Yhä uudestaan elämä haastaa meitä kysymään ja ihmettelemään - kuka olen? Itsetuntemuksen tie vie ajattomuuden portille. Mitä syvemmin ihminen juurtuu ajattomuuteen, sitä rikkaammin hän toteuttaa itseään ajassa.

Kannuksen Yrittäjät järjestivät komean Suomi 100 -ilotulituksen. Väkeä oli ilahduttavan paljon paikalla. Yrityksemme OnLähde Oy kuvasi tapahtuman. Video tulee tähän piakkoin.

Hyvää uutta vuotta!

Kelkkakyytiä?

Mielen kelkassa maatessaan ihmisparka etsii onnea... se etsii koska se ei lähtökohtaisesti usko onnen koskaan olevan tässä, koskaan nyt. Mieli viipyilee menneessä ihanuudessa tai se sitkuttelee tulevaisuudessa koittavassa autuudessa... se viipyilee ja se sitkuttelee koska se ei usko että tässä hetkessä upeus voisi asustaa.

Tämä hetki sen sijaan... tämä hetki sallii mielen retket muistoihin ja kuvitelmiin koska tämä hetki on avara ja loputon. Elävä. Kokemus elävyyden vahvistaa.

n y t

facebook.com/OnKaikki

"Ajasta ikuisuuteen"

"Ajasta ikuisuuteen" - ei sitten kun "aika jättää", vaan se voi tapahtua nyt.

Voit siirtyä ajasta ikuisuuteen kun vapaudut ajasta. Ajasta vapautuminen on tässä hetkessä elämistä. Pintatasolla tämä hetki on jatkuvassa liikkeessä, muutoksen tilassa. Tämän hetken syvempi ulottuvuus on ajaton. Se on tila, jossa tämä hetki ilmenee. Se on tila, joka on kotisi. Se on tila, joka on identiteettisi. Sinä olet se.

- - -

gnothi seauton - ihmisen kokoisia ajatuksia on "On" facebookissa

Aika ja ikuisuus

Tämä hetki on ohikiitävä. Asioita tapahtuu. Jotakin syntyy ja jotakin kuolee joka hetki. Ilmiöt tulevat ja menevät. Kaikki muuttuu. On kuitenkin ulottuvuus, jonka sisässä tämä kaikki tapahtuu. Kyseinen ulottuvuus on ajaton tila, jossa elämä tanssii.

Samat muutoksen ja ajattomuuden tasot löytyvät myös ihmisestä. Itsetuntemuksen tie vie ajattomuuden portille. Mitä syvemmin ihminen juurtuu ajattomuuteen, sitä rikkaammin hän toteuttaa itseään ajassa.

Aika ja ego

Ilmöiden tasolla asiat ovat jatkuvassa liikkeessä ja voimme vaikkapa lakastunutta kukkaa katsoessamme todeta, että näin on käynyt. Aika on tehnyt tehtävänsä. Toisaalta kaikki ajattelu ja havainnointi tapahtuu aina tässä hetkessä, nyt. Aina on nyt. Mitään muuta ei ole kuin nyt. En koskaan tiedä, mitä tapahtuu vaikkapa minuutin kuluttua. En koskaan. Sillä kaikki tapahtuu nyt. Aina. Minuutin kuluttua kellon minuuttiviisari on jossakin kohtaa, mutta silloinkin on nyt, enkä edelleenkään tiedä mitä tapahtuu minuutin kuluttua. Monet käsittävät tämän kyllä pinnallisesti, älyllisesti, mutta eivät ymmärrä ikuisen tämän hetken syvällistä merkitystä. Miksi eivät? Koska suurin osa ihmiskunnasta elää kiinni egossa ja egon elinehto on tämän hetken pakeneminen eiliseen ja huomiseen. Ego elää ikään kuin eilinen ja varsinkin huominen olisivat jotenkin tärkeämpiä kuin tämä hetki. Hassua. Mutta ymmärrettävää. Ego sulaa tässä hetkessä ja niinpä se on addikti. Se on addiktoitunut eiliseen ja huomiseen, ajatuksiin ja ajatteluun.

Joku saattaa kysyä, "entä sitten?". Niin, entä sitten? Ego pelkää ja vihaa, pakenee ja haluaa. Ego on onneton. Ego hakee onnellisuutta ja täyttymystä, aina jostakin ulkoisesta. Se voi olla materiaa tai henkinen saavutus. Molemmissa tapauksissa ego kokee lisänneensä jotakin itseensä, ego kokee saavuttaneensa jonkin aseman suhteessa toisiin ihmisiin. Ego elää kaikesta tästä. Ego on hetken aikaa tyytyväinen ja sitten etsintä jatkuu. Loputon etsintä.

Sitkuttelusta ja mutkuttelusta nytkutteluun

Menneisyyden "mutkuttelijat" menevät ikään kuin piiloon eilisen taakse. "Kyllähän minä, mutku mun mies/vaimo/työkaveri/naapuri/anoppi/sisko/veli/kaima/isä/äiti... sanoi/teki/jätti tekemättä/jätti sanomatta sitä tätä tuota eilen/viime viikolla/viime lomalla/lapsuudessa...".

Sitten on myös näitä "sitkuttelijoita"; "älä sure/iloitse, sillä sitten kun huomenna/ensi viikolla/ensi vuonna/maailmanlopunpäivänä kaikki muuttuu paremmaksi (ainakin jos noudatat jotakin uskonoppia)/pahemmaksi (jos et noudata)..." Älkää käsittäkö väärin, minulla ei ole mitään sitkuttelijoita ja mutkuttelijoita vastaan, ihania ihmisiä kaikki tyynni. Ajattelumalli vaan ihmetyttää.

Mutkuttelun ja sitkuttelun välissä sijaitsee ihana Nyt. Itse asiassa se on tässä. Koko ajan. Tässä on kaikki - myös mutkuttelu ja sitkuttelu tapahtuu ikuisessa preesenssissä. Imperfekti ja futuuri on ihan kivoja ja hyödyllisiä aikamuotoja. Mutta ne ovat vain aikaMuotoja. Ne on tyhjiä muotoja ilman nyt-hetkeä. Verbejä taivutellaan tässä ja nyt, preesenssissä. Preesens on täysi ja tosi aikamuoto.

Elää ajan harhassa

Tehdään tämä ensin selväksi. Suomen "virallinen" tähtitieteilijä Esko Valtaoja on tehnyt arvokasta työtä popularisoidessaan tähtitieteen piirtämää kuvaa merkillisestä maailmankaikkeudesta. Tämä on hieno asia. Eilen Turun Sanomissa julkaistussa "maailmanlopun kolumnissaan" Valtaoja tuo kuitenkin esiin ylimielisyytensä ja väärän varmuutensa tieteellisen tiedon valekaavussa. Samalla hän vahvistaa asemaansa muiden suomalaisten tieteisuskovien joukossa. Valtakuntamme "virallinen" fyysikko Kari Enqvist ja Valtaoja kisaavat tieteellisen maailmankatsomuksen ylipapin tittelistä ja tieteen voittokulun sokaisema, kaikesta henkisestä vieraantunut kansa hurraa. Kovin tasaväkiseltä vääntö näyttää.

Valtaoja kritisoi kolumnissaan tuomiopäivän profeettoja. Tätä agendaa en sinällään näe ongelmallisena. Sen sijaan Valtaojan itsevarmat lausunnot tulevaisuudesta ovat älyllisesti kestämättömällä pohjalla. Ne pohjautuvat ajatteluvirheeseen. Jos jokin niin tämä on noloa tieteisuskovalle! Älyllinen virhe = skandaali. Valtaoja toteaa esimerkiksi että "lauantaina moni ihminen tulee olemaan hämmästynyt." Oikeasti, ihan "aikuisten oikeasti" - arvostettu professori Valtaoja tai professori Enqvist, tai sinä, hyvä lukija tai minä, poloinen bloggari tässä ja nyt - meistä kukaan ei 100% varmuudella tiedä yhtään mitään perjantaista, huomisesta tai edes minuutin päästä koittavasta hetkestä. Minä en varmuudella tiedä yhtään mitään siitä mitä tulen lopulta sanoneeksi tässä bloggauksessa. Itse asiassa en tiedä edes sitä miten tämä lause tulee päättymään… tuohon se ei päättynyt. Jaaha, se päättyi tuohon. Kuinka Outoa!

Ymmärrän, että kaikki tämä saattaa sittenkin kuulostaa sinusta itsestäänselvyydeltä, mutta malta hetki. Tässä itsestäänselvyydessä, ihan siinä sen keskellä, piilee nimittäin suuri totuus. Useimmiten me harhaudumme elämään lineaarisen aikakäsityksen kuvitelmassa. Sitä voisi sanoa myös nukkumiseksi. Me kuvittelemme, me uskomme (!), että meistä riippumatta on olemassa ”jossakin tuolla” sellaiset asiat kuin ”eilinen” ja ”huominen” ja että niille pitäisi tehdä jotakin. Näemme ajan ulkopuolellamme olevana jatkumona, janana. Katsomme vakavina kalentereitamme, jotka ovat täynnä merkintöjä ja uskomme että ne ovat jotenkin totta - huominen, ensi viikko, tulevaisuus on totta. Ennenkaikkea se on lukkoonlyöty, sovittu ja ennaltamääritetty. Mikä onkaan Tärkeän Ihmisen tunnusmerkki? Kalenteri täynnä sitoumuksia.

Ensisijaisen tärkeää modernin ihmisen vinoutuneeseen aikakäsitykseen liittyen on käsittää, että sen myötä ihminen on suuressa vaarassa menettää otteensa, vieraantua siitä ainoasta mitä hänellä oikeasti 100% varmuudella on. Siitä ainoasta, mikä oikeasti on tärkeää. Siitä ainoasta, jossa kaikki oleva on. Siitä ainoasta mahdollisuudesta, jossa voi tuntea, tahtoa, ajatella, puhua, toimia, vihata, rakastaa, surra. Se on se ainoa paikka, jossa voimme hengittää, katsoa, koskettaa, elää, ilmaista itseämme. Se on se ainoa paikka, jossa voimme olla oma itsemme. Viittaan siihen ainoaan, itsestään selvään, ilmaiseen, kaikille ja kaikkialla tarjolla olevaan. Se ainoa on kuin sokea täplä käsitteellisesti ehdollistuneessa lineaarisen aikakäsityksen pauloissa rimpuilevassa mielessä. Mikä Se on? Se on Tämä, se on Tässä. Se on Nyt. Ainutlaatuinen nyt. Kirjoitan näitä sanoja juuri ja vain tässä hetkessä. Sinä luet näitä sanoja ainutlaatuisessa nyt-hetkessä. Tässä ja nyt. Nyt-hetkessä on kaikki ja mitään muuta ei ole. Kaikki reflektointi tapahtuu ajattomassa nyt-hetkessä.

Missä nyt sijaitsee? Missä tämä maaginen paikka on? Tässä huipentuu elämän ihanan näytelmän juoni: nyt sijaitsee tietoisuudessasi. Ei missään muualla. Toistan. Nyt on tietoisuudessasi, ei missään muualla. Pimpeli pom. Se oli sinun herätyskello. Aika herätä. Sinulla on "vain" nyt ja se "sijaitsee" tietoisuudessasi. Tämä on suuri mahdollisuus.

Todettakoon etten missään tapauksessa väheksy suunnitelmallisuuden merkitystä – se olisi järjetöntä. Totta kai me tarvitsemme uskoa huomiseen, jotta saamme jotakin aikaan. Esimerkiksi minulla on kalenterin mukaan tiettyjä suunnitelmia tälle iltapäivälle ja huomisellekin, kuten meillä kaikilla. Vaikka en todellisuudessa pysty lausumaan perjantaista mitään varmaa, teen kuitenkin tiettyjä valmisteluja niin että pystyn tarvittaessa lunastamaan lupaukset. Toimin nykyhetkessä, tässä ja nyt, tarkoituksenmukaisella tavalla niin että jos kuvitteelllinen tulevaisuus todella realisoituu nykyhetkeksi, pystyn edelleenkin toimimaan tarkoituksenmukaisella tavalla.

Niin hassulta kuin se ehkä kuulostaakin, Valtaojan kolumnissa ilmenevällä ajattelulla ja maailmanlopun maakareilla on paljon yhteistä. Molempia yhdistää aikakäsityksen harha. Molemmat elävät "sitku"-todellisuudessa. Sitku, eli "sitten kun tiede kehittyy riittävän pitkälle niin kaikki ihmiskunnan ongelmat ratkeavat". Tämä on Valtaojan, Kari Enqvistin ja muiden tieteisuskovien mantra. "Sitten kun tulee maailmanloppu, kaikki muuttuu paremmaksi", on puolestaan metafyysistä eskapismia harrastavien uskovaisten mantra. Huomaatko harhan? Kyllä, huominen on hypoteesi. Se on ihan hyödyllinen hypoteesi, mutta se asetetaan tässä ja nyt ja sitä eletään todeksi koko ajan tässä ja nyt. Ei missään muualla. Pimpeli pom.