Siunattu tietämättömyys

Herääminen

Jos onneni on riippuvainen olosuhteista, toisista ihmisistä, mammonasta tai maineesta, kuljen käsitteellisen mielen taluttamana kärsimyksen polulla. Olosuhteet vaihtelevat, ihmiset tulevat ja menevät, mammona ja maine on katoavaista... Samaistuessani elämän draamaan, vastakohtien kautta ilmenevään todellisuuteen iloitsen tänään, huomenna kärsin, ylihuomenna iloitsen...

Käsitteelliseen mieleen samaistuminen on elämistä egon pauloissa. Ego perustuu haluun ja pelkoon. Ego ruokkii itseään haluamalla aina lisää ja toisaalta pelkäämällä menettävänsä sen mitä sillä on. Ego hakee täyttymystä jossakin tulevaisuudessa koittavassa hetkessä. Ego määrittää itseään tarinoiden kautta. Käsitteellisen mielen toistamat tarinat eilisestä ja huomisesta onnesta ja epäonnesta ovat egon ravintoa. Uhri-identiteettinä ego korostaa kokemaansa epäonnea ja vääryyttä. Ego ei koskaan hyväksy tätä hetkeä niin kuin se on. Ego viipaloi ja nimeää tämän hetken aina pelon ja halun ehdoilla määrittyviin kategorioihin. Egolle tämä hetki on aina väline vahvistaa tarinaa minästä.

Mitä tapahtuukaan jos minuuteni määrittyy elävästä yhteydestä sisimpään, todelliseen itseen? Tällöin en enää nuku käsitteellisen mielen määrittämän kulissiminän sylissä. Tällöin elän todeksi paradoksia minättömästä minästä. Käsitteellisen mielen kertoma tarina draamaa elävästä minuudesta haihtuu, kun minuus määrittyy ikuisen elämän lähteestä käsin. Tähän viitataan eri tavoin henkisissä traditioissa. Kristinuskossa puhutaan uudestisyntymisestä. Zen puhuu heräämisestä. Buddhalaisuudessa puhutaan valaistumisesta. Paavali ilmaisee asian sanomalla "enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa". Voidaan puhua myös Jumalan valtakunnasta, jossa on sisäisesti ihmisessä. Voidaan puhua ihmisen buddha-luonnosta. Tosi-ihmisyydestä. Ydinihmisyydestä. Itsensä löytämisestä. Käsitteet eivät ole tässä tärkeitä - ne ovat vain tienviittoja. Yksi ymmärtää parhaiten kristilliseen perinteeseen pohjautuvat tienviitat, toinen tykkää jostakin muusta.

Oleellista on, että identiteetin keskus ei enää ole egossa, joka pelkää, haluaa, pakenee ja viihtyy hyvin huonosti tässä hetkessä. Heränneen ihmisen tietoisuus on identiteetti. Tietoisuus on minuus. Tietoisuudessa ilmenevät asiat eivät ole sama asia kuin minuus. Tietoisuus hyväksyy tämän hetken niin kuin se on. Tietoisuus sallii ilmiöiden ilmenemisen ja haihtumisen niin kuin se tässä hetkessä tapahtuu. Tämä hetki on täysi, siitä ei puutu mitään. Alkuperäinen, puhdas ja jakamaton tietoisuus on uuden identiteetin perusta. Uudessa identiteetissä ei ole erillisyyttä. Siinä maailmaa ei lähtökohtaisesti jaeta minään ja ei-minään. Uusi identiteetti ei edusta eskapismia, se ei pakene maailmaa eikä tätä hetkeä. Uuden identiteetin ihminen ei ole välinpitämätön kohdatessaan lähimmäisen kärsimyksen tai onnen. Uuden identiteetin ihminen on läsnä jokaisen iloitsevan ja kärsivän elämässä - iloitsee iloitsevien kanssa, suree surevien kanssa. Tietoisuudesta käsin eläminen on täyttä elämää maailmassa, mutta ei maailmasta.

"Sivistynyt ihminen...

...on aina hyvällä tuulella." Kuulin tämän pari päivää sitten eräältä työkaveriltani. Hän oli puolestaan kuullut sen vuosia sitten. Mielenkiintoinen määritelmä sivistyksestä. Olla aina hyvällä tuulella... Usein sivistyksen ajatellaan liittyvän oppineisuuteen. Oppineisuus = kirjaviisaus? Ehkä. Joskus puhutaan "sydämensivistyksestä" kirjaviisauden vastakohtana. Sydämensivistys. Onko sydämensivistynyt ihminen aina hyvällä tuulella? Hyväntuulinen on onnellinen, joten voidaan kysyä myös: onko sivistynyt ihminen onnellinen? Onko kirjaviisas? Ehkä, mutta ei välttämättä. Entä sydämensivistynyt? Uskon niin. Mutta onko hän aina onnellinen? En tiedä. Mitä on onni? Ja mikä sisältö annetaan sydämensivistykselle? Onko se elämänkokemusta? Kyllä, eiköhän sydämensivistys edellytä elämänkokemusta. Mutta toisaalta, vaikka kaikilla ihmisillä on elämänkokemusta, tuskin kaikki kuitenkaan ovat sydämensivistyneitä. Sydämensivistys... se on elämänkokemuksen myötä karttunutta viisautta, myötätuntoa, lämpöä. Muodollinen koulutus ei ole tie sydämensivistykseen. Maisterin, diplomi-insinöörin tai tohtorin tutkinto taskussa ihminen voi olla täysi moukka.

Sydämensivistynyt sanoo elämälle: "Kyllä, kaiken tämän ihmeellisen äärellä olen lapsellisen utelias. Olen kiitollinen." Luulenpa että kiitollisuuden tuntemus on keskeinen tekijä. Kyky tuntea kiitollisuutta, valoisa elämänasenne elämän myrskyjenkin keskellä. Katkeroitunut ihminen ei ole kiitollinen. Katkera ihminen ei ole onnellinen. Sydämensivistynyt ihminen ei missään tapauksessa ole katkera.

Sydämensivistynyt ihminen on onnellinen, tasapainossa, valoisa, myötätuntoinen, viisas. "Onneni on olla Herraa lähellä", lauletaan eräässä hengellisessä laulussa. Voiko ateisti olla sydämensivistynyt? Voiko ateisti olla tasapainossa, valoisa, myötätuntoinen ja viisas. En tiedä, en tunne yhtään julkiateistia. Epäilen. Minä uskon Jumalaan - en kuitenkaan "olentoon" tai isähahmoon, joka on jossakin tuolla kaukana. Minä uskon Jumalaan, luotan Jumalaan, elän Jumalassa. Minun Jumalani on ihan lähellä. Koskaan en voi olla kaukana Jumalasta. Persoonallisen minäni perusta on Jumalassa. Tietoisen minäni ytimessä on puhdas tietoisuus, jota ei voi koskettaa, maistaa, haistaa tai muutenkaan käsitteellisesti "vangita". Tämä on credoni. Uskon että kyse on siitä Jumalan sisäisestä valtakunnasta, johon Kristus viittasi.

Minä arvelen että sydämensivistynyt ihminen elää Jumalassa. Hän elää totuudessa ja rakkaudessa ja hän on onnellinen. Pysyvästi. Sydämensivistys. Siinäpä elämälle tavoitetta.

Do you hear me?

Hän tuli luokseni ja sanoi, -You sure can talk the talk but can you walk the walk? -No sir. I have to admit. I cannot walk the walk. Not by myself. -What are you going to do about it? -I believe that there is the eternal light, Christ within me. Everything is possible as long as I keep on trusting this. - - - Pitkästä aikaa palasin tähän hienoon kirjaan. Timothy Freke ja Peter Gandy, "Jesus and the loss goddess". Suosittelen.

Tie vie

kohti Valoa. Valossa. Se on ihmisen tarkoitus. Tulla Valoksi. Itsettömyyden kautta todelliseksi itseksi. The real me. I believe that the ego is the one that has to go down so that the real self can emerge. That is the meaning of existence. To become love and light, to shine truth, love and mercy. That is why we were born in this world. Simple? Yes. And no. Ego will do anything for its survival. It will trick you with all its might and wit. It will persuade you to believe in selfishness. Its existence is based on fear and distrust. In Light, in Love and in Jesus there is no fear. There is oneness. When Christ lives in your heart, you will become smaller and smaller and at the very same time you will become the real you. That is the Path we all are invited to. Path of Love, the only Path that is worth walking.

Todellinen Aikuisuus

Aikuisuus, a-ikuisuus, se on ensimmäistä ikuisuutta.
Se ei ole ikävuosiin yhteydessä.
Todellinen Aikuisuus on täysi-ikäisyyttä, jossa ihminen ei enää ole "kaikenlaisten opin tuulien heiteltävinä" (Ef. 4:14).
Todellisessa Aikuisuudessa ollaan tultu täysi-ikäiseksi Kristuksen tuntemisessa (Kol. 1: 28).
Todellisessa Aikuisuudessa ei enää ole egominää.
Todellinen Aikuisuus on Valominuutta. Kristusminuutta. Rakkausminuutta. Todellista alkuperäistä ihmisyyttä.

-gs

Kuolemanjälkeinen elämä

Kirkon tutkimuskeskuksen marraskuussa 2011 tekemän kyselyn perusteella suomalaisten usko kuolemanjälkeiseen elämään on vähentynyt. Yli kolmasosa vastanneista ajattelee että kuoleman jälkeen ei ole elämää.

Uutinen Kotimaan sivuilla
Uutinen Ylen sivuilla

Todellakin, materialistisen ihmiskäsityksen kannalta näin on. Kuolema on tiedostavan minän päätepiste. Materialisti redusoi minuuden eläviin aivoihin ja kun aivot kuolevat, minuuden oleminen lakkaa.

Henkisen ihmiskäsityksen valossa kuolema on portti johonkin toiseen tilaan jossa ihminen jatkaa olemassaoloaan jossakin toisessa muodossa, sillä minuus on jotakin muuta(kin) kuin elävien aivojen tila.

Ihmiskäsitykseni perusteella pätee

- kuolema on minän päätepiste
- kuolema ei ole minän päätepiste

Ristiriitaista?

Siinä määrin kun ihminen elää kiinni egossa, egotietoisuudessa, hän on kuolevainen. Siinä määrin ihminen on ikuinen, kun hän elää todellisessa itsessään. Todellinen itseys on Kristustietoisuutta/minuutta. Voidaan puhua myös vaikkapa rakkaustietoisuudesta/minuudesta. Jälkimmäinen olemisen tapa on persoonatonta (lat. persona = naamio; siis aitoa olemista), egon pauloista vapautunutta olemista.

Ihmisen haaste on kasvaa persoonaminän ylitse rakkausminuudeksi. Tässä kasvussa tulee todeksi Paavalin ajatus "Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa" (Gal. 2:20). Tämä ei ole helppo tie - se on ristin tie, itsensä kieltämisen tie (Lk. 9:23). Tällä tiellä ego tulee panemaan vastaan viimeiseen saakka. Se on kuitenkin tie, joka totuutta janoavan on kuljettava. Se on ikuiseen elämään vievä tie. Paluutie kotiin.

-gs

Hän

- Mitä ihmettä hän oikein haluaa?
- Hän tahtoo palvella. Jumalaa.
- Miksi?
- Koska se on hänen elämänsä tarkoitus.
- Mitä tuo käytännössä tarkoittaa?
- Hän tahtoo auttaa. Olla parantaja. Tai ehkä sittenkin hän haluaa itse oppia.
- Oppia mitä?
- Oppia tuntemaan itsensä ja sen myötä Jumalan, taivasten valtakunnan.
- Miksi?
- Hän haluaa auttaa ihmistä.
- Millä tavalla?
- Hän haluaa auttaa ihmistä löytämään itsensä ja sen myötä Jumalan, taivasten valtakunnan.
- Kuulostaa kovin lennokkaalta.
- Ei ollenkaan. Se on päinvastoin hyvin käytännöllistä.
- Selitätkö?
- Toki. Hän haluaa auttaa ihmistä olemaan hereillä.
- Mitä?
- Ihminen on hereillä kun hän on läsnä tässä hetkessä. Epäitsekkäänä, minättömänä, totuutta, rakkautta ja armoa loistavana, nöyränä Jumalan palvelijana hän haluaa herättää ihmisen ymmärtämään langenneen tilansa.
- Ihminen on langennut?
- Ihminen on unohtanut miksi hän on täällä. Ihminen nukkuu. Hän on syvässä unessa, egonsa pauloissa.
- Mutta millä tavalla langennut?
- Ihminen elää erossa Jumalasta.
- Mistä sinä sen tiedät?
- Katso ihmistä. Katso maailmaa.

Know thyself - tunne itsesi

Man - know thyself. Gnothi seauton. Self-knowledge is not about selfishness. It is not about egoism. Through self-knowledge you will become small. You will become humble. You will become your true self in the mystical process where your ego vanishes and your true eternal self emerges.

Ihminen - tunne itsesi. Itsensä tunteminen ei ole itsekkyyttä. Itsensä tunteminen on pieneksi tulemista. Nöyräksi tulemista. Todelliseksi itsekseen tulemista Raamatun "Hänen tulee kasvaa, minun pienentyä" -hengessä.

Johdatus joulun sisäiseen ihmeeseen

Kristikunnan hiljentyessä joulun viettoon on luonnollista tarkastella Jeesus Nasaretilaisen merkitystä. Mikä tai kuka hän oli (tai on)? Ennen kaikkea; mikä oli hänen tärkein viestinsä?

Raamatun tekstien perusteella Jeesus nosti rakkauden ykkössijalle. Hän kehotti meitä rakastamaan Jumalaa kaikesta sydämestä, mielestä ja voimasta sekä lähimmäistä niin kuin itseämme (Matt. 22:37). Kuka on lähimmäinen? Jokainen (Matt. 5:43-48). Ydinkohtana pidän Jeesuksen ja Tuomaksen keskustelua niin kuin se Johanneksen evankeliumin 14. luvun alussa kuvataan. Siinä Jeesus kertoo menevänsä Isänsä kotiin valmistamaan sijaa opetuslapsille. Hän myös toteaa, että opetuslapset osaavat kyllä tien sinne. Tuomasta vastaus ei kuitenkaan tyydytä, vaan hän kysyy tarkempia ohjeita kuinka löytää perille. Jeesuksen vastaus on yksi raamatun eniten siteerattuja kohtia. "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." (Joh. 14:6)

Vastaus on miljoonien mielestä skandaali. Kuinka ihmeessä joku ihminen voi sanoa olevansa ainoa mahdollinen tie Jumalan luokse? Tämä on toki tuttu, moneen kertaan kuultu opetus kristitylle. Se on kuitenkin perin hämmentävää ateistille, agnostikolle, muslimille, hindulle, buddhalaiselle ja monelle muulle. Kaksituhatta vuotta sitten elänyt mies tarjoaa itseään vastauksena, ratkaisuna, tienä, elämänä. Ainoana vastauksena, ratkaisuna, tienä, elämänä. Ainoana totuutena. Tämä on klassisen kristinuskon ydinkohta. Tietyn historiassa eläneen henkilön kautta kulkee ainoa tie pelastukseen, taivaaseen, ikuiseen elämään, onneen. Klassinen kristinusko vastaa hämmentyneelle toteamalla, että Jeesus oli Jumalan Poika ja tämän ainutlaatuisen statuksen myötä on mielekästä pitää häntä (ainoana) tienä Jumalan luo.

Tarkastellaan asetelmaa hiukan tarkemmin. Mikä tarkkaan ottaen on Jeesuksen, Jumalan ja Rakkauden suhde? Johanneksen evankeliumin (Joh. 10:30) mukaan Jeesus sanoi olevansa yhtä Jumalan kanssa. Vuonna 325 laaditussa Nikaian uskontunnustuksessa Jeesuksesta todetaan, ”Deum de Deo, lumen de lumine, Deum verum de Deo vero” – Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta. Jumalan ja Jeesuksen olemuksellista ykseyttä siis korostetaan. Mikä sitten on Jumalan ja rakkauden välinen yhteys? Mikäli otamme vakavasti esimerkiksi Johanneksen ensimmäisessä kirjeessä (1. Joh 4:8) esitetyn määrityksen ”Jumala on rakkaus”, päädymme yhtälöihin:

Jeesus = Jumala
Jumala = Rakkaus.

Arkista matematiikkaa ja logiikkaa soveltamalla näistä seuraa että

Jeesus = Rakkaus.

Palataan tämän pohjalta uudestaan Jeesuksen kenties radikaaleimpaan lausuntoon; ”minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani” (Joh. 14:6). Ylläkuvatun perusteella se voidaan kirjoittaa muotoon

”Rakkaus on tie, totuus, ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin Rakkauden kautta.”

Olisi mielenkiintoista kuulla, miltä näin muotoiltu kristinuskon ydinteesi kuulostaisi ateistin, agnostikon, muslimin, hindun tai buddhalaisen korvissa. Entä miltä se kuulostaisi kristityn korvissa? Miltä se kuulostaa sinun korvissa? Mitä järkesi sanoo? Minun sydämessäni rakkaus tienä, totuutena ja elämänä tuntuu todelta ja oikealta. Järkeni pitää tätä loogisena. Rakkaus on avain, rakkaus on vastaus. ”All you need is love”, kuten Liverpoolin nelikko neljäkymmentä vuotta sitten julisti.

Totuuden etsijän seuraava askel on pohtia rakkautta. Mistä rakkauden löytää? Edellisten yhtälöiden perusteella on yhtä relevanttia kysyä, mistä Jeesuksen löytää tai mistä Jumalan löytää. Matteuksen evankeliumin mukaan Jeesus on paikalla, kun kaksi tai useampi kohtaa hänen nimessään (Matt. 18:20). Luukkaan evankeliumin mukaan Jumalan valtakunta (ja samalla siis rakkauden valtakunta) on sisäisesti ihmisissä (Luuk. 17:21). Näiden perusteella kauas ei siis tarvitse matkata rakkauden löytääkseen. Tie, totuus ja elämä ovat jokaista lähellä.

Miksi sitten Jeesus ei puhunut rakkaudesta, vaan itsestään tienä, totuutena ja elämänä? Miksi ”minä olen tie…” eikä ”rakkaus on tie…”? Selitys piilee nähdäkseni tässä: mikäli Jeesus oli yhtä Jumalan (ja siis rakkauden) kanssa, hänen ei tarvinnut ilmaista dualistisesti "rakkaus on tie...". Dualistinen ilmaisuhan olisi viitannut siihen, että toisaalta on Jeesuksen minuus, joka ilmaisee ja toisaalta on jotakin (rakkaus), johon ilmaisu viittaa (eivätkä nämä välttämättä ole yhtä ilmaisijan tietoisuudessa, saati olemuksessa). Nyt kuitenkin Jeesuksen ja Jumalan (ja siis rakkauden) olemusten välillä vallitsee Raamatun kirjoitusten perusteella niin vahva yhtäläisyys, että Jeesus puhuu Jumalana (ja rakkautena) minä-muodossa. Jeesuksen puhe on siis ihmisenä ilmentyvän rakkauden (ja Jumalan) puhetta.




Tie, totuus ja elämä – sisäisesti meissä? Jumalallinen rakkaus – sinussa ja minussa? Jouluevankeliumi kertoo Jeesus-lapsen syntymästä ankeaan ympäristöön, talliin, eläinten keskelle. Kuvauksen myötä ajatukset yleensä rientävät parin tuhannen vuoden taakse, kauas Betlehemiin. Kuvittelemme öisen lammaskedon paimenineen, tähtitaivaan enkeleineen sekä tallin, jossa joulun ihme on juuri tapahtunut. Ehkäpä meidän ei sittenkään tarvitse matkata ajallisesti ja paikallisesti niin kauas. Entä jos jouluevankeliumin todellinen tarkoitus onkin esittää kuva rakkauden syntymisestä tässä ja nyt? Jospa evankeliumin talli on vertauskuva keskeneräisestä ihmisestä? Talli ja seimi sijaitsevatkin sisällämme, sydämessämme. Marian, Joosefin ja eläinten voidaan ajatella kuvaavan ihmisen eri ulottuvuuksia; Joosef edustaa henkistynyttä älyä, Maria henkistynyttä tunnetta ja tallin eläimet ihmisen viettejä, jotka tässä asetelmassa ovat rauhoittuneet. Joosefia voi myös pitää ihmisen animuksen (sielun miesprinsiippi) ja Mariaa animan (sielun naisprinsiippi) universaalina kuvana. Henkisen tien kulkijan sisäinen eheytyminen merkitsee älyn ja tunteen harmonista liittoa, jonka tuloksena joulun ihme tulee todeksi - syntyy jotakin uutta, kaunista, herkkää, viatonta. Sisäisen seimen äärellä kulkija saa todistaa rakkauden syntyneen. Rakkauden, joka on tie, totuus ja elämä.

Rauhallista Joulua!

-gs

(kuva http://www.egythai.com/Images/Insides/tbl_Package_Gerard_van_Honthorst.jpg)

Ei metodia

Viime viikolla eräs todistettavasti älykäs ihminen totesi kristustietoisuuden ideasta kuultuaan että moiselle tasolle hyppääminen vaatii "ympäristön tarkkailua" eikä "sisäänpäin käpertymistä meditoimalla". Olen iloinen siitä, että hän myönsi korkeamman tietoisuuden tason olemassaolon. Mutta se metodi...

Metodi-orientoitunut ajattelee suoraviivaisesti, ja tämä toki toimii monessa asiassa. "Tee temput yksi, kaksi ja kolme niin saavutat vaiheet a, b ja c..." Mutta miten saavuttaa tieto? Miten viisastua? Miten löytää valo?

Välineellistävällä otteella niitä ei saavuta. Itsetärkeyteen tähtäävä ei niihin ulotu. Hybristä havitteleva jää tyhjin käsin. Egokeskeisyys vie eksyksiin.

Eli metodinälkäiselle vastaan - ei metodia.

Samainen henkilö, johon tekstin alussa viittasin, totesi että ajattelun tulee pohjautua realiteetteihin.

Tietysti hän on oikeassa, realiteetteja tarvitaan. Mutta mitä ne ovat?

Klassisesti tässä kohtaa asetetaan vastakkain havainnon (empirismi) ja ajattelun (rationalismi) tiet. Kumpaa tietä kulkea? Suuntautuako ulospäin, maailman havainnointiin? Vai kääntyäkö sisäiseen ja luottaa puhtaan älyn voimaan? Ollako empiristi vai rationalisti?

Molemmilla teillä on sudenkuoppansa.

Tulee tähdätä empirismin ja rationalismin väliin. Tarvitaan sekä ulkoisen että sisäisen maailman havainnointia. Königsbergin pieni viisas mies oli aivan oikeassa rakentaessaan sillan empirismin ja rationalismin välisen kuilun ylitse; "käsitteet ilman havaintoja ovat tyhjiä ja havainnot ilman käsitteitä ovat sokeita".

On siis ylitettävä kuilu ja ennen kaikkea on janottava viisautta, joka ylittää kapean analyyttisen rationaliteetin. Tarvitaan viisautta, jossa äly ja tunne ovat yhdistyneet. Tarvitaan viisautta, jonka olemus on rakkautta.

Tarvitaan nöyryyttä. Tarvitaan minästä pois kuolemista. Tämä salaisuus ja siihen kätketty viisaus johtaa totuuden tuntemiseen.

-gs

Ei riitä,

että tiedostaa rakkauden olemassaolon.

Sillä rakkauden tiedostaminen merkitsee vielä dualistista otetta, kahtiajakoa tiedostajan (minuus) ja tiedostetun (rakkaus) välillä.

Tämä dualismi ylittyy Kristustietoisuudessa tai Rakkaustietoisuudessa, sillä siinä minuus on yhtä rakkauden kanssa eikä siis kahtiajakoa tiedostajan ja tiedostettavan välillä ole.

Silloin tien kulkija on löytänyt (sisäisen) Jumalan valtakunnan, kuollut pois itsekkäästä minästä ja astunut sitten täysivaltaisena tuohon valtakuntaan. Mutta ahdas on tuo portti ja tie kapea eikä sitä persoonallisen minänsä varassa voi kulkea.

-gs

Epilogi; Joulun jumalallinen yhtälö

Tämä vaatimaton kirjoitus on pieni joululahjani Sinulle, blogini lukija.
Vetäydyn joulun viettoon pohjoiseen ja palaan bloggailemaan ensi vuoden puolella.

Sydämen joulua Sinulle,
-gs

- - -

Edellisessä viestissä nostin esiin käsitteen "kristustietoisuus".

Olisin voinut kirjoittaa myös "Kristusminuus".

Pidän kuitenkin parempana tietoisuuden käsitettä, sillä se suuntaa huomiota pois ihmisen minästä, joka tyypillisesti on esteenä kehityksen polulla.

Tietoisuus on eräänlaista minättömyyttä ("en enää minä...") ja kristustietoisuus on siis "minättömyyttä", jossa Kristus vallitsee ("...vaan Kristus minussa").

Siksi kahdentoista sanan mittainen viesti edellä oli;

viisauteen
itsensä tuntemisen kautta
minuuden ylittämiseen
rakkaudessa
viimeinen kiusaus voittamalla
kristustietoisuuteen rauhaan

- - -

Kristuksen käsitteen ja kohta koittavan joulun myötä on luonnollista nostaa esiin Kristus Jeesus.

Mikä tai kuka hän oli (tai on)?

Mikä on hänen tärkein viestinsä?

Olen tutkaillut asiaa reilun viidentoista vuoden ajan ja kolmisen vuotta sitten päädyin seuraavaan käsitykseen.

Jeesuksen tärkein opetus on Rakkauden merkitys kaikessa ja kaikelle;

Hän kehottaa meitä rakastamaan Jumalaa kaikesta sydämestä ja mielestä ja voimasta sekä lähimmäistä niin kuin itseämme (Matt 22:37). Tässä on huomattava, ettei kyse ole ”joko tai” –asetelmasta, vaan ”sekä että”; Jumalaa ja lähimmäistä. Ja kuka on lähimmäinen? Jokainen. Rakkauteen sisältyy kaikki, sillä Jumala on rakkaus ja ”joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa (1.Joh 4:8).

Mikä tarkkaan ottaen oli tai on Jeesuksen, Jumalan ja Rakkauden suhde?

Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus oli yhtä Jumalan kanssa (Joh. 10:30). Jeesus oli Jumalassa ja Jumala oli Jeesuksessa. Tai kuten 300-luvulta peräisin olevassa Nikaian uskontunnustuksessa todetaan, ”Deum de Deo, lumen de lumine, Deum verum de Deo vero” – Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta.

Jumalan ja Jeesuksen ykseyttä siis korostetaan.

Mikäli otamme vakavasti esimerkiksi Johanneksen ensimmäisessä kirjeessä ((1.Joh 4:8) esitetyn määrityksen Jumalasta rakkautena, niin päädymme arkista matematiikkaa käyttäen jumalliseen yhtälöön

Kristus Jeesus = Jumala ja Jumala = Rakkaus

tästä seuraa että

Kristus Jeesus = Rakkaus.

Pidetään tämä mielessä ja tarkastellaan Jeesuksen kenties radikaaleinta lausumaa, jokaiselle tuttua;

”minä olen tie, totuus ja elämä” (Joh. 14:6)

Tämä on rajua.

Totuutta, elämää, tietä etsivä kohtaa Jeesuksen sanat, joiden mukaan Hän on vastaus. Ja vielä hämmästyttävämpää on Johanneksen evankeliumin jatko;

”Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6)

Tämä lienee yksi UT:n eniten siteerattuja kohtia; Jeesus vastauksena, ainoana vastauksena.

Hämmentävää. Tuttu, moneen kertaan kuultu opetus kristitylle, mutta perin hämmentävää vaikkapa muslimille tai hindulle tai buddhalaiselle tai monelle muulle. Kaksituhatta vuotta sitten elänyt mies vastauksena, ratkaisuna, tienä, elämänä. Ainoana vastauksena, ratkaisuna, tienä, elämänä. Tämä on virallisena, oikeana pidetyn kristinuskon ydinkohta. Tietyn historiassa eläneen henkilön kautta kulkee ainoa tie pelastukseen, taivaaseen, ikuiseen elämään, onneen. Perin hämmentävää.

Mitä tapahtuu, jos edellä kuvattuun yhtälöön nojautuen tarkastelemme uudestaan edellä lainattua Raamatun kohtaa? Yhtälön perusteellahan Jeesus on Rakkaus. Niinpä:

Rakkaus on Tie, Rakkaus on Totuus, Rakkaus on Elämä.

Ei kukaan pääse Jumalan luo muuten kuin Rakkauden kautta.

Miltä tämä sinusta kuulostaa? Miltä sydämessäsi tuntuu? Mitä järkesi sanoo?

Minun sydämessäni tämä tuntuu todelta ja oikealta.
Minun järkeni pitää tätä loogisena.
Rakkaus on avain, rakkaus on vastaus.
”All you need is Love”, kuten Liverpoolin nelikko julisti.

Edellä kuvasin lyhyesti Kristustietoisuutta.

Se on Rakkaustietoisuutta.

Se on Rakkautta, jossa minätön ihminen on Jumalassa ja Jumala on ihmisessä.

Tämän valossa myös joulun ydintä voi pohtia toisella painotuksella:

Jouluevankeliumi kertoo Jeesus-lapsen syntymästä ankeaan ympäristöön, talliin, eläinten keskelle. Jospa tämä onkin kuva rakkauden syntymisestä? Jospa evankeliumin talli on vertauskuva keskeneräisestä ihmisestä, sinusta ja minusta? Jospa siirrämme mielessämme seimen ja tallin sisällemme, sydämeemme? Tällä sisäisellä rakennustyömaalla voi tapahtua joulun ihme - meissä syntyy jotakin uutta, kaunista, herkkää, viatonta. Sydämessämme syntyy rakkaus.



Tulkoon joulun ihme todeksi,

-gs

(kuva 1; kotikuusi jouluna 2007)
(kuva 2; Holy Family (1935). Simone Hudon (1905-1983?). Engraving. © Musée de la civilisation. PMA:J99.1518. The blanket motif is the Star of Charlevoix.
http://www.virtualmuseum.ca/Exhibitions/Annodomini/THEME_11/EN/theme11-4.html)

Aarre (Punnitut sanat 12/12)

Viimeinen sana on vaikein.

Ei siksi etten tietäisi mikä se on.

Vaan siksi etten tiedä minkä verran on tarpeen selittää sitä.

Kuinka paljon pitäisi jättää sanomatta.

Ja lisäksi on niin paljon mitä en yksinkertaisesti tiedä.

Tämän ja edellisten 11 viestin punnittujen sanojen tarkoitus on osoittaa johonkin suuntaan.

Yritän niiden avulla kömpelösti piirtää jonkinlaisen kartan tai ehkä pikemminkin reitin joka johtaa jonnekin paikkaan.

Pidän tuon paikan löytämistä ihmiselämän kannalta elämän ja kuoleman kysymyksenä.

Elämän ja kuoleman kysymys.

Ei kevytmielistä sunnuntaipäivän uneskelua.

Ei pöyhkeää älyllistä akrobatiaa.

Ei.

"Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki" sanoi muuan seppä eräälle hengelliselle kilvoittelijalle.

Tämä yksi on se paikka, jossa kömpelöön karttaani merkitty aarre sijaitsee.

Tämä yksi on "Alfa ja Omega".

Tämä yksi on "ensimmäinen ja viimeinen".

Tämä yksi ei oikeastaan ole paikka.

Tämä yksi on olemassaolotapa.

Tämä yksi on tajunnan tila.

Tämä yksi on ei-miksikään tulemisen kautta saavutettava kaikki.

- - -

Tusina täynnä;

viisauteen
itsensä tuntemisen kautta
minuuden ylittämiseen
rakkaudessa
viimeinen kiusaus voittamalla
kristustietoisuuteen rauhaan

-gs

(kuvassa yksityiskohta Raffaellon freskosta Ateenan koulu)

Punnitut sanat 9/12

Jos minun olisi lupa sanoa vain yhdeksän sanaa...

Mitä sanoisin?
Mitä kirjoittaisin?

Olen edellä korostanut rakkauden merkitystä niin subjektin kuin olemassaolon tasolla. Älyllisesti saattaa olla helppoa allekirjoittaa lähimmäisenrakkauden idea, mutta kovin usein se jää ideaaliselle tasolle, ihanteeksi jonka mukaan emme jaksa emmekä edes tahdo elää.

Voidaan ajatella, että ideaalinen minämme hyväksyy lähimmäisenrakkauden tärkeyden kun taas reaalinen arkiminä pysyttelee syvällä egoismin poterossa.

Aivan kuin ihminen olisi tiukasti suonsilmäkkeessä, eikä hän kovasti yrittämisestä huolimatta voi kiskoa itseään tukevalle maaperälle. Mitä kovempaa hän ponnistelee, sitä tiukempaan ja syvemmälle hän joutuu. Tarvitaan pelastavaa voimaa muualta.



Ehkäpä ongelman ratkaisu piilee näkökulman muutoksessa;

entäpä jos antaisimme Jumalan tehdä jotakin meille?

Kristillisessä perinteessä ajatellaan, että Jumalan Hengen vaikutuksesta sydämissämme syntyy tahto ja kyky toteuttaa rakkauden kaksoiskäsky. Sydämeemme vuodatetun Jumalan Rakkauden ansiosta meissä syntyy uusi minä. Uuden minän kautta olemme liitetyt Jumalaan. Uuden minän kautta Kristus saa sijan meissä. Uuden minän myötä astumme jumalalliseen kehitys- ja kasvuprosessiin, jossa vanha minä vähitellen kuolee uuden minän saadessa yhä suuremman sijan.



Prosessin jossakin vaiheessa voimme todeta, että vanha minämme ei enää elä, vaan Kristus elää meissä (Gal. 2:20). Me emme synnytä uutta minää itse. Uusi minä, Kristus-minä, syntyy Jumalan vaikutuksesta. Mutta – tämä on tärkeää - Jumala ei vaikuta ulkopuolella, vaan sisällämme - sillä vaikka me olemme ja elämme Hänessä (Apt. 17:28), ennen kaikkea - Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä (Luuk. 17:21). Jumala ei manipuloi ihmistä. Jumala ei pakota ihmistä.

Siispä edellinen kiteytettynä mukaan yhdeksän sanan mittaiseen viestiin;

Kiitos.

Rakas, rakasta.

Gnothi seauton.

Ylitä minuus

Jumalan Rakkaudessa.

-gs, lausuu huomenna kymmenen sanaa

(kuva 1 http://www.finearttouch.com/Da_Vinci_s_Vitruvian_Man.html)
(kuva 2 http://artfiles.art.com/images/-/Michelangelo-Buonarroti/The-Creation-of-Adam-c1510-detail-Poster-C10027868.jpeg)

The Meaning of Life by gs (5/5)

Jos ihmisen maailmankatsomus on ontologisen perusratkaisun (=todellisuuden syvin olemus) osalta idealistinen, hän pitää jonkinlaista henkistä entiteettiä todellisuuden ja ihmisyyden ”causa suina”, alkusyynä. Joku kutsuu tätä entiteettiä Jumalaksi, toinen Allahiksi, kolmas Ikuiseksi Hengeksi. Zeniläisittäin tähdätään ei-kaksinaisuuteen, luokittelujen tuolle puolen ja niinpä zeniläinen vaikenee, puhuu ”ei-mistään”, puhuu henkiselle vuorelle kiipeämisestä…


Niin tai näin – kuinka päästä edellä kuvatusta ristiriidasta, jossa ideaalinen minä ja reaalinen arkiminä tuntuvat liian usein olevan liian kaukana toisistaan. Ihminen saattaa ymmärtää lähimmäisenrakkauden tärkeyden, mutta hän on kovin huono elämään prinsiippiä todeksi. Aivan kuin ihminen olisi tiukasti suonsilmäkkeessä, eikä hän kovasti yrittämisestä huolimatta voi kiskoa itseään tukevalle maaperälle. Mitä kovempaa hän ponnistelee, sitä tiukempaan ja syvemmälle hän joutuu. Tarvitaan pelastavaa voimaa muualta.

Ehkäpä ristiriidan ratkaisu piilee näkökulman muutoksessa;

entäpä jos antaisimme Jumalan tehdä jotakin meille?

Onko vaikea luottaa siihen, että Jumalalle kaikki on mahdollista?

Kristillisessä perinteessä ajatellaan, että Jumalan Hengen vaikutuksesta sydämissämme syntyy tahto ja kyky toteuttaa rakkauden kaksoiskäsky. Sydämeemme vuodatetun Jumalan Rakkauden ansiosta meissä syntyy uusi minä. Uuden minän kautta olemme liitetyt Jumalaan. Uuden minän kautta Kristus saa sijan meissä. Uuden minän myötä astumme jumalalliseen kehitys- ja kasvuprosessiin, jossa vanha minä vähitellen kuolee uuden minän saadessa yhä suuremman sijan


Gnostisessa kristinuskossa tätä prosessia nimitetään transfiguraatioksi. Transfiguraation jossakin vaiheessa voimme todeta, että vanha minämme ei enää elä, vaan Kristus elää meissä (Gal. 2:20). Me emme synnytä uutta minää itse. Uusi minä, Kristus-minä, syntyy Jumalan vaikutuksesta. Mutta – tämä on tärkeää - Jumala ei vaikuta ulkopuolella, vaan sisällämme - sillä vaikka me olemme ja elämme Hänessä (Apt. 17:28), ennen kaikkea - Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä (Luuk. 17:21). Jumala ei manipuloi ihmistä. Jumala ei pakota ihmistä.
(kuva Christina Saj: “Transfiguration” mixed media on canvas 20" x 20" 1999 http://www.christinasaj.com/catalog/viewImage.php?painting=transfiguration)

Siirretään tämä edelläkuvattuun suonsilmäke-vertaukseen. Siinä ihmistä uhkaa tuhoutuminen inhimillisten voimien ehtyessä. Jumalan ja ihmisen yhteisvaikutuksesta ihminen saa kuitenkin kosketuksen sisäiseen yli-inhimillisyyteensä –
sankaruuspotentiaali realisoituu, jolloin ihminen kykenee ylittämään itsensä. Kuin ihmeen kaupalla hän pääsee pois suonsilmäkkeestä. Mitä tapahtuu? Jumala pelastaa ihmisen. Voidaan myös sanoa, että ihminen pelastautuu löytämällä yhteyden sisäiseen uuteen minään – sisällään olevaan taivasten valtakunnan ulottuvuuteen. Ihmisestä tulee täydellinen – vähitellen.

Gnostisen kristinuskon perinteessä ihmisessä ajatellaan olevan uinuva jumalallinen kipinä. Se on sisällämme oleva ikuinen ulottuvuus. Se on potentiaali, josta Kristus-minä tai rakkausminä tai tosi-ihmisyys voi realisoitua. Voidaan sanoa, että se odottaa realisoitumista. Se on todelliseksi omaksi itsekseen tulemista. Itsensä löytämistä. Joissakin elämäntilanteissa ihminen saattaa kokea tuon kipinän kutsun – puhutaan etsikkoajoista. Ihminen saattaa tuntea kaipausta johonkin arkea ylevämpään. Hän kaipaa kauneutta, totuutta, harmoniaa. Hän etsii sitä ympäriltään, maailmasta. Ja se on meissä. Jumalan valtakunta.
(kuva Alex Grey: ”Transfiguration” oil on linen, 90” x 60” 1993 http://www.futurehi.net/images/transfiguration.jpg)

Jumalan valtakunta on Rakkauden valtakunta. Jumalan vaikutuksesta löydämme Rakkauden valtakunnan, meistä tulee Rakkauden valtakunnan kansalaisia. Jumalan hengen vaikutuksesta meissä syntyy uusi minä. Tai voidaan sanoa, että uinuvassa tilassa oleva rakkausminuus herää ja alkaa kehittymään. Christo in nobis – Kristus meissä. Kasvuprosessin aikana ihmisessä on rinnakkain vanhan minuuden väistyvä ulottuvuus ja uuden minuuden vahvistuva ulottuvuus. Polku on kivinen ja haasteita täynnä. Välillä askel eteen ja kaksi taakse. Turhautumista. Epätoivoa. Mutta kerran koittaa päivä, jolloin vanha on kadonnut. Uusi minä on Rakkaudessa ja toimii Rakkauden kaksoiskäskyn hengessä. Uusi minä on Rakkaus.

-gs




(kuva Cathleen Canady: ”Cosmic Love” 2001, Mischtechnik, 140 x 160 http://www.kunst-am-ammersee.de/Umgebung/Rupert_Zobele/Kathleen_Canady/kathleen_canady.html)