Kirkon tutkimuskeskuksen marraskuussa 2011 tekemän kyselyn perusteella suomalaisten usko kuolemanjälkeiseen elämään on vähentynyt. Yli kolmasosa vastanneista ajattelee että kuoleman jälkeen ei ole elämää.
Uutinen Kotimaan sivuilla
Uutinen Ylen sivuilla
Todellakin, materialistisen ihmiskäsityksen kannalta näin on. Kuolema on tiedostavan minän päätepiste. Materialisti redusoi minuuden eläviin aivoihin ja kun aivot kuolevat, minuuden oleminen lakkaa.
Henkisen ihmiskäsityksen valossa kuolema on portti johonkin toiseen tilaan jossa ihminen jatkaa olemassaoloaan jossakin toisessa muodossa, sillä minuus on jotakin muuta(kin) kuin elävien aivojen tila.
Ihmiskäsitykseni perusteella pätee
- kuolema on minän päätepiste
- kuolema ei ole minän päätepiste
Ristiriitaista?
Siinä määrin kun ihminen elää kiinni egossa, egotietoisuudessa, hän on kuolevainen. Siinä määrin ihminen on ikuinen, kun hän elää todellisessa itsessään. Todellinen itseys on Kristustietoisuutta/minuutta. Voidaan puhua myös vaikkapa rakkaustietoisuudesta/minuudesta. Jälkimmäinen olemisen tapa on persoonatonta (lat. persona = naamio; siis aitoa olemista), egon pauloista vapautunutta olemista.
Ihmisen haaste on kasvaa persoonaminän ylitse rakkausminuudeksi. Tässä kasvussa tulee todeksi Paavalin ajatus "Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa" (Gal. 2:20). Tämä ei ole helppo tie - se on ristin tie, itsensä kieltämisen tie (Lk. 9:23). Tällä tiellä ego tulee panemaan vastaan viimeiseen saakka. Se on kuitenkin tie, joka totuutta janoavan on kuljettava. Se on ikuiseen elämään vievä tie. Paluutie kotiin.
-gs
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti