Näytetään tekstit, joissa on tunniste Esa Saarinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Esa Saarinen. Näytä kaikki tekstit
keskiviikkona, helmikuuta 12, 2020
Vesa-Matti Loiri ja Esa Saarinen
Viime keskiviikkona Vesa-Matti Loiri oli Esa Saarisen vieraana Aalto-yliopiston legendaarisessa "Filosofia ja systeemiajattelu" -luentosarjassa. Tämän kaksituntisen tallenteen äärelle kannattaa pysähtyä.
perjantaina, huhtikuuta 01, 2016
torstaina, maaliskuuta 31, 2016
Mielen kolme tasoa
Keith Stanovich (http://www.keithstanovich.com/Site/Home.html) on kategorisoinut mieltä osuvasti (slide on Esa Saarisen luennolta "Filosofia ja systeemiajattelu").
Suhteuttaessani ylläolevaa omaan ajatteluuni (ja kirjassani onnessa.com esittämiini käsityksiin) totean että valtaosa meistä liikkuu tyypillisesti vain kahdella ensimmäisellä tasolla, ts. toimimme ikään kuin mielivaltaisesti, mielen automaattiohjauksessa, mielen kelkassa maaten. Tämä on toki toisinaan valtavan hyödyllistä esimerkiksi erilaisia rutiineja pyöritellessä mutta samalla siitä seuraa myös valtaisa määrä kärsimystä (kun ohjaudumme yhä uudestaan vanhoilla ehdollistuneilla tavoilla tilanteissa joissa olisi hedelmällistä toimia toisin).
Akateemisesti kouluttautunut on tyypillisesti harjaantunut tason kaksi ajattelijaksi ja toimijaksi, ts. omaa merkittävää älyllisanalyyttistä kyvykkyyttä ja tämä on toki monessa kontekstissa tavattoman hyödyllinen työkalu.
Itse olen kuitenkin erityisen kiinnostunut kolmannen tason perspektiivistä erityisesti omiin emotionaaliskognitiivisiin prosesseihin suhteutettuna. Viittaan itsereflektioon. Tämä on taso, jolla emme enää ole kuivan lehden tavoin ajatusten ja tunteiden tuulten vietävänä milloin mihinkin suuntaan vaan kykenemme hyväntahtoisuudesta käsin tarkastelemaan mielen maisemaa ja sen vaihtuvia ilmiöitä.
Jos tämän kaiken suhteuttaa mottooni "gnothi seauton" voidaan todeta että ykköstasolla mieli kertoo lukemattomia identiteettitarinoita ikään, sukupuoleen, koulutukseen, työhön, asemaan, ansioihin, omaisuuteen, ulkonäköön, älykkyyteen, ihmissuhteisiin, kykyihin, saavutuksiin, epäonnistumisiin jne liittyen. Automaattiohjauksessa ollessamme uskomme nämä tarinat totena. Osa hivelee itsetuntoa ja osa taas tuntuu ikävältä. Tarinoiden kokoelma on loputon, sekalainen sekoitus onnistumisten ja epäonnistumisten, ilojen ja surujen hetkiä. Kolmostasolta käsin voi hyväntahtoisesti todistaa kaikkea mielen työtä. Kolmostasolla käsin voi ikään kuin kokea olevansa oleellisesti jotakin muuta(kin) kuin tarinoiden kokoelma.
torstaina, tammikuuta 14, 2016
tiistaina, kesäkuuta 06, 2006
Hehku!
"Ihmisiä, jotka paahtavat täysillä
ja joilla on sisäinen hehku päällä on paljon.
Harmi, että he ovat valtaosin alle 7-vuotiaita."
Esa Saarinen
ja joilla on sisäinen hehku päällä on paljon.
Harmi, että he ovat valtaosin alle 7-vuotiaita."
Esa Saarinen
maanantaina, huhtikuuta 10, 2006
Ajatuksia ilosta
”Kehittyminen luo iloa, joka on siirtymistä pois epätäydellisyydestä kohti täydellisyyttä.” -Baruch Spinoza
Mitä ajattelet ilosta? Mikä on ilon olemus? Onko ilo ensisijaisesti riippuvainen ulkoisista tekijöistä? Tarjoaako sisäinen avaruutemme ilon aineksia?
Minulle ilo on ensisijaisesti, subjektiivisesti koettuna tietysti tunne. Ilon kokemus yleensä näkyy ulospäin. Ilo ilmenee ulkoisesti hymynä, nauruna, positiivisina sanoina. On melkoisen vaikea pukea sisäistä ilon kokemusta käsitteelliseen asuun. Sen ydin on mielestäni ei-käsitteellinen, sisäisesti koettu voimakkaan positiivinen tunne. Spinozan mukaan (ks. esim. Saarinen 1989, 150-154) tunteet voidaan jakaa sen mukaan, mikä on suhteemme tunnetilaan. Passiiviset tunteet pitävät meitä hallinnassaan; esimerkiksi vihan tunne on passiivinen ja epäjärjellinen, kun emme voi sille mitään emmekä tarkkaan ymmärrä syytä tuntemukselle. Passiivisesta tunteesta tulee aktiivinen, kun muodostamme tunteesta selvän ja tarkan idean - tällöin mielemme ei enää ole tunteen vallassa, vaan kykenemme ikään kuin ulkoapäin tarkastelemaan tunnetilaa, analysoimaan sen syytä ja mielekkyyttä. Spinozan mukaan viisas ihminen hallitsee tunteita järkensä avulla. Tämä on varmasti ymmärrettävää esimerkiksi vihan tunteen suhteen, mutta onko järjen kontrolli ulotettava myös ilon kokemukseen? Kenties asia riippuu ilon kokemuksen laadusta. Mikäli olemme vahingoniloisia jonkun epäonnistumisesta, on mielestäni syytä kasvaa pois tämän tyyppisestä ilon kokemuksesta. Sen sijaan ilon kokemus talitinttien säestämällä kevättalvisella hiihtoretkellä auringonpaisteen hohtaessa valkoisella hangella ei mielestäni kaipaa mitään älyllistämistä.
Ilon tunnetila syntyy jostakin syystä. Tämä syy voi olla sisäinen tai ulkoinen. Ulkoinen ilon aihe voi olla vaikkapa se, kun saan tekemisistäni joltakin positiivista palautetta tai jos saan joltakin vastauksen minua askarruttaneeseen kysymykseen;
”mikä ilo, kun löytyy sattuva vastaus, oikea sana oikeaan aikaan!” (Snl. 15:23).
Sisältä kupliva ilo voi syntyä vaikkapa unen, vision tai ajatuksen yhteydessä. Esimerkkinä ajatuksen, tai pikemminkin oivalluksen ja ilon yhteydestä käy hyvin Eino Kailan (1992, 366-367) kuvaus siitä, kun hän oivalsi elämänsä tarkoituksen;
”(...) elämän tarkoitus on mietiskely. Voisin ilmoittaa melkein kellonlyönnin tarkkuudella sen ajankohdan, jona sain tämän oivalluksen - se tuli ilmestyksen voimalla. Olin silloin kuusitoistavuotias, oli kaunis tyyni kesäilta, loikoilin hiljaa soutuveneessä järvellä ja luin (...) Paulsenin teosta Einleitung in die Philosophie (...). Vielä tänä päivänä luulen tuntevani hiljaisen jälkimainingin siitä puhtaasta ilosta, jolla tuo oivallus minut silloin täytti. (...) Ja jos olen täysin vilpitön, minun on tunnustettava, että en vielä tänä päivänäkään tunne mitään parempaa elämänfilosofiaa kuin nämä kuusitoistavuotiaan lapsellisuudet.”
Voidaan kenties sanoa, että iloon liittyy jonkinasteinen yllätyksellisyys. Tottumus ja rutiinit tuntuvat antavan kovin vähän tilaa ilolle. En kuitenkaan väitä, että ilon kokeminen välttämättä edellyttää yllätystä omassa kokemuksessa. Olen nimittäin kokenut, että ihmisen kokema positiivinen yllätys ja ilo voi välittyä toiselle ihmiselle. Sama pätee myös toisenlaisten tunteiden osalta. Tarkastellessamme lapsia, voidaan nähdä miten yhden lapsen itku voi ”tarttua” myös toisiin. Tai jos ajatellaan vaikkapa hautajaistilannetta, niin joissakin tapauksissa surun ilmapiiri kietoo vaippaansa myös sellaiset henkilöt, jota eivät välttämättä erityisen läheisiä vainajalle olleetkaan. Ilon ja onnen säteily ja tarttuminen toisiin on tietysti mukava asia. Kun kohtaan kadulla tuntemattoman ihmisen, joka hymyilee minulle, on mielestäni luonnollista hymyillä takaisin, sillä ”ystävällinen katse ilahduttaa mielen” (Snl. 15:30). Toisinaan voi kyllä käydä niinkin, että ryhdyn vaivihkaa tarkistamaan, onko vaatetuksessani jotakin hassua tai onko poskessani kastiketta.
Dreher (1993, 153-162) viittaa Laotsen klassiseen teokseen Tao-te-ching ja esittää, että voimme saada ilon elämäämme monella tavalla. Dreher luokittelee ilon lähteitä. Näitä ovat tarkoituksen tuottama ilo, puolueettomuuden ilo, järjestyksen ilo, seikkailun ilo sekä huumorintajun ilo. Itse näen tärkeäksi ilon lähteeksi ihmisten välillä tapahtuvan positiivisen vuorovaikutuksen. Auttaminen, neuvominen ja tiedonjakaminen ovat minusta keskeisiä elämisen arvoista todellisuutta rakentavia tekijöitä. Saatamme valitettavan usein kohdata ihmisiä, jotka haluavat päteä tiedoillaan ja taidoillaan. Jos tällaiselta ihmiseltä kysyy neuvoa, niin vastaus voi olla ylimielinen tai siinä määrin ylimalkainen että ongelma jää ratkaisematta. Vastaus saatetaan myös verhota niin vaikeaan terminologiseen muotoon (esimerkiksi atk-ala on täynnä mitä merkillisimpiä lyhenteitä), että ongelmaa on mahdotonta ratkaista sen avulla. Tällaisen ”konsultaation” jälkeen olo tuntuu vihaiselta, kurjalta ja tyhmältä.
Tilanne on kokonaan toisenlainen kohdatessamme ihmisen, jolla tuntuu aina olevan aikaa ja halua paneutua esittämäämme ongelmaan. Tällainen ihminen ei halua millään tavalla päteä - näyttää sen sijaan siltä, että hän kokee auttamisen iloa. Ja tässä ilossa kylpee myös autettava. Toisaalta autettava kokee iloa saadessaan ongelman ratkaistua ja tämän autettavan kokeman ilon jakaa myös auttaja. Kysymyksessä näyttää olevan itseään ruokkiva kaksisuuntainen ilon vuorovaikutus. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, näinhän sanotaan. Kenties onkin niin, ettei ilon kokemukseen välttämättä liity mitään mekaanista syyn ja seurauksen suhdetta. Ehkä voimme sanoa, että vuorovaikutteisessa ilon kokemuksessa syy ja seuraus vaikuttavat kahteen suuntaan kaikissa osapuolissa; toinen ihminen voi vaikuttaa ilon kokemukseeni, mutta samalla minä vaikutan toisen ihmisen ilon kokemukseen.
Iloa Sinulle!
-gs
Kirjallisuutta
Dreher Diane. 1993. Henkiseen eheyteen. Tao-te-chingin opetuksia nykyajan ihmiselle. Karisto Oy Hämeenlinna.
Kaila Eino. 1992. Syvähenkinen elämä, teoksessa Valitut teokset 2, 1936-58. Otava Keuruu.
Saarinen Esa. 1989. Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle Sokrateesta Marxiin. WSOY Juva.
Mitä ajattelet ilosta? Mikä on ilon olemus? Onko ilo ensisijaisesti riippuvainen ulkoisista tekijöistä? Tarjoaako sisäinen avaruutemme ilon aineksia?
Minulle ilo on ensisijaisesti, subjektiivisesti koettuna tietysti tunne. Ilon kokemus yleensä näkyy ulospäin. Ilo ilmenee ulkoisesti hymynä, nauruna, positiivisina sanoina. On melkoisen vaikea pukea sisäistä ilon kokemusta käsitteelliseen asuun. Sen ydin on mielestäni ei-käsitteellinen, sisäisesti koettu voimakkaan positiivinen tunne. Spinozan mukaan (ks. esim. Saarinen 1989, 150-154) tunteet voidaan jakaa sen mukaan, mikä on suhteemme tunnetilaan. Passiiviset tunteet pitävät meitä hallinnassaan; esimerkiksi vihan tunne on passiivinen ja epäjärjellinen, kun emme voi sille mitään emmekä tarkkaan ymmärrä syytä tuntemukselle. Passiivisesta tunteesta tulee aktiivinen, kun muodostamme tunteesta selvän ja tarkan idean - tällöin mielemme ei enää ole tunteen vallassa, vaan kykenemme ikään kuin ulkoapäin tarkastelemaan tunnetilaa, analysoimaan sen syytä ja mielekkyyttä. Spinozan mukaan viisas ihminen hallitsee tunteita järkensä avulla. Tämä on varmasti ymmärrettävää esimerkiksi vihan tunteen suhteen, mutta onko järjen kontrolli ulotettava myös ilon kokemukseen? Kenties asia riippuu ilon kokemuksen laadusta. Mikäli olemme vahingoniloisia jonkun epäonnistumisesta, on mielestäni syytä kasvaa pois tämän tyyppisestä ilon kokemuksesta. Sen sijaan ilon kokemus talitinttien säestämällä kevättalvisella hiihtoretkellä auringonpaisteen hohtaessa valkoisella hangella ei mielestäni kaipaa mitään älyllistämistä.
Ilon tunnetila syntyy jostakin syystä. Tämä syy voi olla sisäinen tai ulkoinen. Ulkoinen ilon aihe voi olla vaikkapa se, kun saan tekemisistäni joltakin positiivista palautetta tai jos saan joltakin vastauksen minua askarruttaneeseen kysymykseen;
”mikä ilo, kun löytyy sattuva vastaus, oikea sana oikeaan aikaan!” (Snl. 15:23).
Sisältä kupliva ilo voi syntyä vaikkapa unen, vision tai ajatuksen yhteydessä. Esimerkkinä ajatuksen, tai pikemminkin oivalluksen ja ilon yhteydestä käy hyvin Eino Kailan (1992, 366-367) kuvaus siitä, kun hän oivalsi elämänsä tarkoituksen;
”(...) elämän tarkoitus on mietiskely. Voisin ilmoittaa melkein kellonlyönnin tarkkuudella sen ajankohdan, jona sain tämän oivalluksen - se tuli ilmestyksen voimalla. Olin silloin kuusitoistavuotias, oli kaunis tyyni kesäilta, loikoilin hiljaa soutuveneessä järvellä ja luin (...) Paulsenin teosta Einleitung in die Philosophie (...). Vielä tänä päivänä luulen tuntevani hiljaisen jälkimainingin siitä puhtaasta ilosta, jolla tuo oivallus minut silloin täytti. (...) Ja jos olen täysin vilpitön, minun on tunnustettava, että en vielä tänä päivänäkään tunne mitään parempaa elämänfilosofiaa kuin nämä kuusitoistavuotiaan lapsellisuudet.”
Voidaan kenties sanoa, että iloon liittyy jonkinasteinen yllätyksellisyys. Tottumus ja rutiinit tuntuvat antavan kovin vähän tilaa ilolle. En kuitenkaan väitä, että ilon kokeminen välttämättä edellyttää yllätystä omassa kokemuksessa. Olen nimittäin kokenut, että ihmisen kokema positiivinen yllätys ja ilo voi välittyä toiselle ihmiselle. Sama pätee myös toisenlaisten tunteiden osalta. Tarkastellessamme lapsia, voidaan nähdä miten yhden lapsen itku voi ”tarttua” myös toisiin. Tai jos ajatellaan vaikkapa hautajaistilannetta, niin joissakin tapauksissa surun ilmapiiri kietoo vaippaansa myös sellaiset henkilöt, jota eivät välttämättä erityisen läheisiä vainajalle olleetkaan. Ilon ja onnen säteily ja tarttuminen toisiin on tietysti mukava asia. Kun kohtaan kadulla tuntemattoman ihmisen, joka hymyilee minulle, on mielestäni luonnollista hymyillä takaisin, sillä ”ystävällinen katse ilahduttaa mielen” (Snl. 15:30). Toisinaan voi kyllä käydä niinkin, että ryhdyn vaivihkaa tarkistamaan, onko vaatetuksessani jotakin hassua tai onko poskessani kastiketta.
Dreher (1993, 153-162) viittaa Laotsen klassiseen teokseen Tao-te-ching ja esittää, että voimme saada ilon elämäämme monella tavalla. Dreher luokittelee ilon lähteitä. Näitä ovat tarkoituksen tuottama ilo, puolueettomuuden ilo, järjestyksen ilo, seikkailun ilo sekä huumorintajun ilo. Itse näen tärkeäksi ilon lähteeksi ihmisten välillä tapahtuvan positiivisen vuorovaikutuksen. Auttaminen, neuvominen ja tiedonjakaminen ovat minusta keskeisiä elämisen arvoista todellisuutta rakentavia tekijöitä. Saatamme valitettavan usein kohdata ihmisiä, jotka haluavat päteä tiedoillaan ja taidoillaan. Jos tällaiselta ihmiseltä kysyy neuvoa, niin vastaus voi olla ylimielinen tai siinä määrin ylimalkainen että ongelma jää ratkaisematta. Vastaus saatetaan myös verhota niin vaikeaan terminologiseen muotoon (esimerkiksi atk-ala on täynnä mitä merkillisimpiä lyhenteitä), että ongelmaa on mahdotonta ratkaista sen avulla. Tällaisen ”konsultaation” jälkeen olo tuntuu vihaiselta, kurjalta ja tyhmältä.
Tilanne on kokonaan toisenlainen kohdatessamme ihmisen, jolla tuntuu aina olevan aikaa ja halua paneutua esittämäämme ongelmaan. Tällainen ihminen ei halua millään tavalla päteä - näyttää sen sijaan siltä, että hän kokee auttamisen iloa. Ja tässä ilossa kylpee myös autettava. Toisaalta autettava kokee iloa saadessaan ongelman ratkaistua ja tämän autettavan kokeman ilon jakaa myös auttaja. Kysymyksessä näyttää olevan itseään ruokkiva kaksisuuntainen ilon vuorovaikutus. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, näinhän sanotaan. Kenties onkin niin, ettei ilon kokemukseen välttämättä liity mitään mekaanista syyn ja seurauksen suhdetta. Ehkä voimme sanoa, että vuorovaikutteisessa ilon kokemuksessa syy ja seuraus vaikuttavat kahteen suuntaan kaikissa osapuolissa; toinen ihminen voi vaikuttaa ilon kokemukseeni, mutta samalla minä vaikutan toisen ihmisen ilon kokemukseen.
Iloa Sinulle!
-gs
Kirjallisuutta
Dreher Diane. 1993. Henkiseen eheyteen. Tao-te-chingin opetuksia nykyajan ihmiselle. Karisto Oy Hämeenlinna.
Kaila Eino. 1992. Syvähenkinen elämä, teoksessa Valitut teokset 2, 1936-58. Otava Keuruu.
Saarinen Esa. 1989. Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle Sokrateesta Marxiin. WSOY Juva.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)