Suhteuttaessani ylläolevaa omaan ajatteluuni (ja kirjassani onnessa.com esittämiini käsityksiin) totean että valtaosa meistä liikkuu tyypillisesti vain kahdella ensimmäisellä tasolla, ts. toimimme ikään kuin mielivaltaisesti, mielen automaattiohjauksessa, mielen kelkassa maaten. Tämä on toki toisinaan valtavan hyödyllistä esimerkiksi erilaisia rutiineja pyöritellessä mutta samalla siitä seuraa myös valtaisa määrä kärsimystä (kun ohjaudumme yhä uudestaan vanhoilla ehdollistuneilla tavoilla tilanteissa joissa olisi hedelmällistä toimia toisin).
Akateemisesti kouluttautunut on tyypillisesti harjaantunut tason kaksi ajattelijaksi ja toimijaksi, ts. omaa merkittävää älyllisanalyyttistä kyvykkyyttä ja tämä on toki monessa kontekstissa tavattoman hyödyllinen työkalu.
Itse olen kuitenkin erityisen kiinnostunut kolmannen tason perspektiivistä erityisesti omiin emotionaaliskognitiivisiin prosesseihin suhteutettuna. Viittaan itsereflektioon. Tämä on taso, jolla emme enää ole kuivan lehden tavoin ajatusten ja tunteiden tuulten vietävänä milloin mihinkin suuntaan vaan kykenemme hyväntahtoisuudesta käsin tarkastelemaan mielen maisemaa ja sen vaihtuvia ilmiöitä.
Jos tämän kaiken suhteuttaa mottooni "gnothi seauton" voidaan todeta että ykköstasolla mieli kertoo lukemattomia identiteettitarinoita ikään, sukupuoleen, koulutukseen, työhön, asemaan, ansioihin, omaisuuteen, ulkonäköön, älykkyyteen, ihmissuhteisiin, kykyihin, saavutuksiin, epäonnistumisiin jne liittyen. Automaattiohjauksessa ollessamme uskomme nämä tarinat totena. Osa hivelee itsetuntoa ja osa taas tuntuu ikävältä. Tarinoiden kokoelma on loputon, sekalainen sekoitus onnistumisten ja epäonnistumisten, ilojen ja surujen hetkiä. Kolmostasolta käsin voi hyväntahtoisesti todistaa kaikkea mielen työtä. Kolmostasolla käsin voi ikään kuin kokea olevansa oleellisesti jotakin muuta(kin) kuin tarinoiden kokoelma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti