Kriisi punnitsee

Elämän suuret kriisit ikään kuin mittaavat meidät, punnitsevat meidät - luita ja ytimiä myöten, Kriisi on käännekohta. Kriisi on suuri mahdollisuus. Miten toimia? Yleisiä strategioita ovat katkeroituminen, kyynistyminen, uhriutuminen...

Paljon harvinaisempaa on yhä syvempi rakastuminen lähimmäiseen, olevaan, elämään. Siihen meidät on kuitenkin syvimmällä sisimmässämme kutsuttu, vihitty - se on syvin itsemme. Rakkaus.

Mielen myllystä

Julkaisu käyttäjältä On.

Kyynisen kohtaaminen

Totuuden rakastaja (jollainen jokainen vilpitön taiteilija, tutkija ja ylipäätään ihminen on) herkistyy aistimaan energian. Tämä on kiistaton ja kokemuksellinen tosiasia jokaiselle, joka on avannut sydämensä eikä ole sulkenut itseään ahtaaseen tieteellisteknisen materialismin kyyniseen poteroon. Tiedekin todistaa, että kaikki arkitodellisuudessa kovana ja kiinteänä ilmenevä aine on todellisuudessa 99% tyhjää, jatkuvassa liikkeessä olevaa värähtelyä.

Avainkysymys: Mikä on oikea tapa toimia kun kohtaa kyynisen ihmisen? Miten suhtautua ihmiseen, joka samaistaa kylmän kyynisen nihilismin älykkyyteen? Miten kohdella ikävää ihmistä? Luonnollinen egosta nouseva reaktio on torjunta. Epämiellyttävä ihminen suljetaan pois, sillä ego kokee olemassaolonsa jotenkin uhatuksi tällaisen ihmisen vaikutuspiirissä. Tämä on ymmärrettävää.

On myös toinen mahdollisuus. Torjunnan sijaan voi kysyä itseltään: "mitä rakkaus tekisi tässä tilanteessa?" Ego erottaa, ego elää erillisyyttä alleviivaten. Ego suhtautuu toiseen ihmiseen aina joko resurssina vahvistaa minätunnetta, uhkana minälle tai yhdentekevänä. Rakkaus sen sijaan yhdistää, rakkaus elää kosketuksessa. Rakkauden näkökulmasta toinen ihminen on arvokas ja pyhä. Mysteeri. Niinpä niinsanotut vihamiehet ja ikävät ihmiset osoittautuvat mahdollisuuksiksi oppia, peileiksi joiden avulla voimme mitata meissä elävän egon määrä. Minkä verran meissä on vielä pelkoa? Mitä enemmän ihmisen identiteetti perustuu rakkauteen, sitä vähemmän mikään tai kukaan koetaan uhkaavana.