Tuima talven tähti-yö

Eino Leinon kuolemasta on tänään 90 vuotta. Eino lähti, runot jäivät."Joikuu joutsen jäästä saatu,rantaan kuohut...

Julkaissut On 9. tammikuuta 2016

Valoa ja värejä

Mummolassa odotti yllätys; megaisen laajakaistan leveydeltä valtaväylää nettiin, joten tässä ollaan. Täällä pohjoisessa, "lapin eteisessä" on ollut koleaa ja sateista. Toisaalta sää kuin sää on hyvä ja oikea, kun asenne ja pukeutuminen on kohdallaan. Tyttärellä on asennetta ja asukin kohdallaan, kun lähti hetki sitten isovanhempiensa kanssa ulkoilemaan.

Toissailtainen blogipostaukseni "oodi ilolle" oli samalla myös oodi muistamattomuudelle, sillä olin postannut (pienin poikkeuksin) saman tekstin jo aikaisemmin. Anteeksi.

Kimmo kirjoittaa blogissaan mustavalkoisesta ajattelusta. Käykäähän lukemassa.

Itsekin olen mustavalkoisuuden sokeuteen törmännyt ja varmasti siihen itsekin syyllistynyt. Maailmassa on lukemattomia värejä. Yritän muistaa sen. Tai zeniläisittäin; se on tosiasia, jota ei tarvitse yrittää muistaa.

Ihmiselle on tyypillistä luokitella, yleistää, oikaista. Monimutkaisessa ja -ulotteisessa todellisuudessa on helpompi orientoitua, kun turvautuu aiemmin tehtyihin päätelmiin, luokitteluihin ja toimintasääntöihin. Kun empirian perusteella on kerran kokenut vaikkapa kuuman paistolevyn vaarat, ei asiaa tarvitse todentaa uudestaan kokeilemalla. Järkevää ja käytännöllistä, kyllä. Sen sijaan esimerkiksi ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa luokittelukeskeinen toimintatapa on ongelmallinen. Luokittelija vääntää värikylläisestä maailmasta mustavalkoisen mallin, sapluunan ja tarkastelee sitten ihmisiä sen lävitse. Se on toki helppo ja tehokas tapa toimia. Mutta kuinka totta se on?

Toisen ihmisen, lähimmäisen kohtaaminen onnistuu parhaiten ilman ennakkoluuloja. Tai jos ennakkokäsityksiin haluaa turvata, niin olkoon se veikkolavimainen "jokainen ihminen on laulun arvoinen" tai einoleinomainen

"Paha ei ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
On hyvää rinnassa jokaisen,
vaikk' aina ei esille loista."

Rakkaudellinen suhtautuminen lähimmäiseen voi saada ne ihmisen parhaat puolet esille. Rakastaa paha hyväksi. Tuoda valo pimeään ja nähdä että pimeys oli vain harhaa, valon puutetta, ei itsessään totta.

-gs

Itsekseen

Sahramin blogista löysin Eino Leinoa;

"Min verran meissä on lempeä,
sen verran meissä on ijäistä
ja sen verran meistä myös jälelle jää,
kun päättyvi päivä tää"

Lainauksessa ilmenee yksi oleellinen osa ihmiskäsitystäni;
meissä on kuolematon osa, joka ikään kuin uinuu meissä – suuri haasteemme on herkistyä havaitsemaan tuo ikuisuuden kipinä ja elää niin että meistä tulee Rakkautta.

Useimmissa meissä on itsekäs persoonallinen ego, johon olemme samaistuneet. Integroituessamme ikuisuuden sisäiseen kipinään ego katoaa, lakkaa olemasta, kuolee.

Persoonallinen ego vastustaa tätä viimeiseen asti –
se tekee prosessista haastavan eikä ihminen voi tätä tietä kulkea yksin. Tilanne on rinnastettavissa itsensä vetämiseen ylös suonsilmäkkeestä - ihminen tarvitsee apua ahdinkoonsa. Mitä tämä apu on? Voidaan puhua Kristuksesta ihmisessä tai Jumalasta tai universaalista Rakkaudesta tai jostakin muusta.

Opus magna - suuri työ on tehtävä itse.

Oleellista on ymmärtää paradoksi - tullakseen todelliseksi itsekseen, on ylitettävä itsensä.

Jeesus sanoi kaikille: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Luuk 9:23

-gs