Filosofista (4/4)

filosofi (1) rakastaa (2) viisautta (3)

1. Pidän jokaista ihmistä filosofina. Ihmiset eroavat toisistaan siinä, että osa jo toteuttaa filosofiuttaan ja osalla filosofius on vielä potentiaalisena mahdollisuutena, uinuvana kykynä. Filosofi on totuuden etsijä. Filosofi kokee olemassaolon ydinkysymyksiksi klassiset kuka olen, mistä tulen, minne menen ja miksi. Jokainen ihminen vastaa näihin kysymyksiin elämäntavallaan, arvoillaan, ajattelullaan, sanoillaan ja teoillaan. Monet vastaavat tiedostamattaan, mutta filosofi haluaa vastata kysymyksiin tietoisesti. Johdonmukaisesti. Sitoutuen. Sillä filosofi rakastaa viisautta.

2. Seksismin läpäisemässä ajassa moni sekoittaa toisiinsa rakkauden ja himon. Erotisoituneella ja esineellistävällä medialla ruokittu mieli turtuu. Kaikki maistuu samalle eikä mikään tunnu miltään. Tarvitaan yhä kovempia ja isompia annoksia. Todellinen rakastaminen on sitoutumista ja vastuuta. Se on toimintaa. Se on kanssaihmisen huomioimista. Todellinen rakastaminen on herkäksi tulemista. Herkältä ei jää mitään havaitsematta. Herkkä kuulee viisauden kuiskauksen. Herkkä näkee arkeen kätkeytyneen kauneuden. Todellinen rakastaminen on myös vahvaksi tulemista. Vahva kestää koettelemukset ja kiusaukset. Vahva on juurtunut klassisiin totuuden, hyvyyden ja kauneuden perusarvoihin ja ilmentää niitä. Todellisen rakastamisen paradoksi on siis olla vahva ja herkkä samanaikaisesti. Filosofi kykenee rakkaudessaan ratkaisemaan tämän paradoksin. Sillä filosofi rakastaa viisautta.
(kuva Interfaith peace mandala - http://love-wisdom.zaadz.com/photos/view/15442)

3a. Dualismin ansakuopassa tunteet ja järki käyvät ikuista painia keskenään. Tunteet vievät ihmistä tuonne ja järki tänne. Älykkäänä itseään pitävä dualisti pyrkii ratkaisemaan dilemman turvautumalla järkeen ja alentamalla tunteet ”vain tunteiksi”. Älykäs dualisti toteaa vakavina pitämiensä asioiden äärellä mielellään, että ”tässä ei ole tunteilulle sijaa”. Älykäs dualisti tulee kovaksi tukahduttamalla tunteet. Viisauden löytänyt sen sijaan ylittää tunteen ja järjen välisen ristiriidan. Viisaus on tunteen ja järjen harmoniaa. Viisaudessa tunne ja järki eivät sekoitu, vaan ne yhdistyvät ja syntyy jotakin uutta. Synergiaeduista puhutaan paljon esimerkiksi tiimityöskentelyn ja yritysfuusioiden yhteydessä. Yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi. Moni dualisti sanoo ymmärtävänsä tämän matemaattisen mahdottomuuden. Tunteen ja järjen välisen ristiriidan ylittämiseen sisältyy sama ylimatemaattinen yhtälö; viisaus on enemmän kuin tunne plus järki. Filosofi kykenee viisaudessaan ratkaisemaan tämän yhtälön. Sillä filosofi rakastaa viisautta.

3b. Viisaus ei ole abstraktia käsiterunoutta, vaan se on konkretiaa. Viisaina hallitsijoina pidettyjen Salomonin ja Hesekiaan kokoamissa Sananlaskuissa puhutaan paljon viisaudesta. Viisaus esitellään useassa yhteydessä persoonana, joka tahtoo olla yhteydessä ihmiseen; ”Minä, viisaus, viihdyn älyn seurassa, harkinta ja tieto ovat kumppanini (Snl. 8: 12). Vanhan testamentin yleensä kovin patriarkkinen ajattelu maskuliinisine jumalakuvineen yllättää tässä kohtaa. Viisauteen nimittäin viitataan feminiinipronominilla. Kreikankielisessä vanhassa testamentissa, Septuagintassa, tämä älyn seurassa viihtyvä viisaus on nimeltään Sofia. Kyllä, se sama Sofia, josta filoSofiassa alkujaan oli kysymys. Niinpä on ymmärrettävää, että filosofi rakastaa viisautta.
(kuva Hagia Sofia / Holy Wisdom, http://www.wheeloftheyear.com/2006photos.htm)

Viisauden polkua asteleva alkaa elää todeksi olemisen tapaa, jossa minuus, rakkaus ja todellisuus yhtyvät. Hän saattaa todeta että minää ei enää ole ja samalla hän kuitenkin kokee että vasta nyt hän on todella löytänyt todellisen itsensä. Dualismin tasolla tämä on mahdotonta, mutta rakkaussuhteessa Sofiaan tämä saavutetaan. Amor vincit omnia.

-gs

Hiljaiseksi

beatleksi kutsuttu teki hienoja lauluja. Television kautta kokemastani Lontoon muistokonsertista jäi erityisesti mieleen Inner Light.

Biisi täynnä sataprosenttista läsnä- ja perilläoloa. Ikuista nykyisyyttä.


Without going out of my door

I can know all things on earth
Without looking out of my window
I could know the ways of heaven
The farther one travels the less one knows
Arrive without travelling
See all without looking

Without going out of my door
You can know all things on earth
Without looking out of your window
You can know the ways of heaven
The farther one travels the less one knows
Arrive without travelling
See all without looking


Kiitos, George.

-gs

Uskomatonta?

Kun eräässä yhteydessä puhuin ainoasta ikuisesta ihmisyydestä, joka on rakkaudessa toteutuvaa tai kritisoin tieteen ehdoilla määritettävän rationaliteetin ahtaudesta tai esitin ajatuksia rakkausviisaudesta, joka toteutuu sydämen ja pään, tunteen ja älyn liiton myötä – sain osakseni ymmärrystä, mutta sain myös kuulla, että ajatukseni ovat mahdottomia, huuhaata ja irrationaalisia.

Mitä on ”mahdoton”, ”huuhaa”, ”irrationaalinen”? Mitä se on tässä kontekstissa?

Näin asian näen: ”mahdoton” tai ”irrationaalinen” väite on näkemys, jota pidetään ”uskomattomana”, ”järjettömänä”, ”huuhaana” jne. erään rationaliteetin näkökulmasta. Tämä rationaliteetin muoto ankkuroi ihmis- ja todellisuuskäsityksensä yksinomaan tieteellisen metodin ja tieteellisen maailmankuvan puitteissa hahmottuvaan olemisen tapaan ja malliin.

Niinpä esimerkiksi näkemys ihmisestä ikuisuusolentona on ”huikea”, koska sitä ei ole tieteellisesti ei ole todistettu ja koska mielen ajatellaan redusoituvan eläviin aivoihin ja näinollen katoavan kun keho lakkaa elämästä.

Olisi kuitenkin syytä nähdä että aivan vastaavasti materialistinen näkemys ihmisestä on jollekin”huuhaata” tai ”uskomaton” tai ”järjetön”.

On myös ihmisiä, jotka ymmärtävät että asioihin on monta näkökulmaa ja etteivät nämä näkökulmat välttämättä ole toisiaan poissulkevia. Analogia: kumpi on totta, englannin vai espanjan kieli?

On erittäin tärkeä oivaltaa, että jos lähtökohtaisesti rajoittaa pätevän tiedonhankinnan muodot (luonnon)tieteelliseen lähestymistapaan, samalla tulee harrastaneeksi ontologisen leikkurin käyttöä, ts. tieteellisten silmälasien läpi voidaan havaita tiettyjä ilmiöitä tietyllä tasolla (ja tämä onnistuu hienosti, ei siinä mitään, kannatan lämpimästi etc.) ja samalla kuitenkin jää paljon sellaista, jota ei havaita. On hyvin ongelmallista leimata kaikki tieteellisen todellisuus- ja rationaliteettipiirin ulkopuolella oleva ”huuhaaksi”, ”uskomattomaksi” ja ”järjettömäksi”.

Ripaus tervettä nöyryyttä monimuotoisen todellisuuden ja elämän ääressä tekisi terää skientismiin taipuvaisille mielille.

Nykyinen rationaliteettikäsitys kaipaa korjaamista, laajentamista. Länsimaissa on perinteisesti arvostettu loogiseen rationaalisuuteen perustuvaa älykkyyttä. Minusta (ja monesta muusta) vaikuttaa siltä, että tämä on johtanut ihmisen kykyjen yksipuoliseen, rationaalisuuteen liittyvien ominaisuuksien korostamiseen. Yhä useammat ajattelevatkin, että on olemassa muitakin älykkyyden muotoja.

Esimerkkinä mainittakoon aiemmin ”itämainen älykkyys”. Siinä korostetaan asioiden välistä yhteyttä sekä tunteiden merkitystä. Tähän liittyen on länsimaissakin alettu puhua ”tunneälystä”. Tunneälylle tunnusomaista on mm. myötätunto, kyky motivoitua, sisukkuus, itsekontrolli, kuuntelemisen taito sekä ristiriitojen ratkaisutaito (viimeksi mainittu ei tarkoita abstrakteissa loogismatemaattisissa järjestelmissä olevia ristiriitoja, vaan henkilöiden ajatusmaailmojen välisiä ristiriitoja sosiaalisessa kanssakäymisessä).

Uskomatonta?
- Ehkä, riippuu kontekstista.

Järjetöntä?
- Varmasti, ainakin joillekin.

"Kun viisas kuulee Taosta, seuraa hän sitä.
Kun tavallisella älyllä varustettu kuulee siitä, pysyy hän siinä aikansa ja kadottaa sen pian.
Kun hullu mies kuulee siitä, niin hän vain nauraa sille.
Jolleivät sellaiset ihmiset pitäisi sitä pilkkanaan, ei sitä kunnolla voisi sanoa Taoksi."

Palaan langoille Wapun jälkeen – töttöröö!

-gs