maanantaina, marraskuuta 06, 2017

Arvot ovat tekoja

Jospa tiedostava kuluttaja jättää jatkossa Nike-tuotteet hyllylle?

"Paratiisin paperit osoittavat kuinka Nike on vuosia pumpannut tuotemerkistään Yhdysvaltojen ulkopuolelta saadut rojaltimaksut Bermudaan, missä yhtiöverotus on nolla prosenttia. Vuonna 2014 Nike keksi vielä uuden verotempun, nyt Hollannin kautta. (...)
Kun suomalainen kuluttaja ostaa Niken tuotteen urheilukaupasta, kenkälaatikossa on yhtiön pääkonttorin osoitteen ohella toinen, tuntemattomampi hollantilainen yritys, Nike European Operations Netherlands BV. Tuohon yritykseen Nike kerää Euroopan eri maista saadut huikeat myyntivoitot. Konsernin tilinpäätöksestä selviää, että Euroopan ja Lähi-idän liikevaihto on 8,4 miljardia euroa. (...)
Vuosien varrella Nike on kerryttänyt verottajien ulottumattomiin arviolta 10,3 miljardia euroa. Summa on suurempi kuin esimerkiksi Suomen opetus-, kulttuuri- ja puolustusmenot yhteensä. Tästä summasta Nike on maksanut veroja alle kaksi prosenttia Yhdysvaltojen ulkopuolella ja nolla prosenttia Yhdysvalloissa."

(lisää: https://yle.fi/uutiset/3-9919202)

Joku varmasti ajattelee, ettei omilla ostopäätöksillä ole vaikutusta. On niillä. Kyse on arvoista. Moraaliseettisesti kestävien arvojen mukainen elämä koostuu konkreettisista arjen sanoista, teoista, päätöksistä. Kyse on integriteetistä, kyse on itsearvostuksesta. Arvot ovat valintoja, arvot ovat tekoja. Maailman parantaminen alkaa peiliin katsomisella. "Think globally, act locally."

Olen harrastanut urheilua koko ikäni. Niken tuotteita en enää käytä.

sunnuntaina, marraskuuta 05, 2017

Reformaation juhla Kuusamossa 5.11. - "Armoa armottomille"

Tänään oli suuri päivä monella tasolla. Martti Lutheria muisteltiin. Kirkkoherra Taina Manninen saarnasi ja pääjuhlassa puhui emerituspiispa Voitto Huotari. Hyvin Taina saarnasi ja hyvin Voitto puhui. Kirkossa oli runsaasti väkeä. Tänään julkistettiin Kuusamon Pyhän Ristin kirkon esittelyvideo, jota olen saanut olla tekemässä. Jännitti ja tuntui hyvältä samaan aikaan.

Otsikon "Armoa armottomille" viittaa Voitto Huotarin juhlapuheeseen, jossa hän hienosti johdatteli kuulijan armon, armottomuuden, häpeän, ahdistuksen, surun, itsemyötätunnon ja rakkauden teemojen äärelle.

"Kuusamon Pyhän Ristin kirkossa voi nyt vierailla myös videon avulla. Kirkkosali, sen esineistö ja symbolikka tulevat nähdyksi myös lintuperspektiivistä. Urut, kirkon torni, kellot ja sankarihautausmaa tulevat ihan lähelle. Kuusamolaislähtöinen Jorma Ronkainen on kuvannut lapsuutensa kotikirkkoa suurella hartaudella ja kunnioituksella. Taustalla Kuusamon kirkon urkujen mahtava sointi kuuluu kanttori Olli Kinnusen improvisoidessa virttä Aurinkomme ylösnousi (vk. 105). Kirkon videon avulla muistamme ja kunnioitamme edellisten sukupolvien työtä ja kiitämme heidän esirukouksistaan. Me olemme vuorossa nyt ja haluamme siunata seuraavan sukupolven kirkkotien kulkijoita. Jumalan sana ravitsee ja rohkaisee." (Lisää: http://www.kuusamonseurakunta.fi/uutiset/-/news/30225519/)

Video löytyy täältä: http://www.kuusamonseurakunta.fi/tutki-uskoa/blogit

tai suoraan youtbesta

tiistaina, lokakuuta 31, 2017

500 vuotta sitten...

"Ei ole niin, että koska me olemme kauniita, Jumala rakastaa meitä, vaan on niin, että koska Jumala rakastaa meitä, me olemme kauniita."
- Martti Luther

Luterilaisille tämä päivä on erityinen päivä, sillä päivälleen 500 vuotta sitten Martti esitti legendaariset teesinsä. Tästä voit testata kuinka hyvin tunnet Martti Lutherin. Sain 8/10 - miten sinulla osuu kohdalleen?

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/04/02/oliko-martti-luther-juoppo-minne-han-naulasi-teesinsa-testaa-tietosi

sunnuntaina, lokakuuta 29, 2017

Sähköautojen lataus luo haasteita sähköverkolle - totta vai tarua?

Laitan tännekin jakoon Sami Lappalaisen vastineen Auto&Vene-lehden (liite 26.10.2017) virheitä sisältävään juttuun.
---
Hei,

Valitettavasti auto&vene -liitteessä julkaistu juttu ei taida sisältää juurikaan käytännössä koeteltua kokemusta, vaan virheellisiä luuloja. Kirjoitan mielelläni tekstiä ja olen käytettävissä haastateltavaksi jos haluatte julkaista toimivaan käytäntöön perustuvan jutun. Autoni ja töpselini ovat myös käytettävissä kuvattavaksi, mikäli euroopalaisten kiiltokuvien sijasta haluatte uutisoida todellisesta elämästä Kemiönsaarella.

Olen lähes kaksi vuotta ladannut sähköautoa pelotellulla 16A virralla ihan tavallisesta kemiönsaarelaisen sähköasentajan asentamasta ulkotöpselistä. Ensimmäistäkään ongelmaa ei ole ilmennyt, ei edes yhdessä saunan ja kuivausrummun kanssa. Toki sähkön riittävyys tulee tapauskohtaisesti tarkistaa, mutta yleensä muutoksia ei tarvita tai ne ovat vähäisiä.

Sähköauton lataus töpselistä vie noin saman verran tehoa kuin kuivausrumpu. Enpä ole kuullut että kuivausrummun käyttö samaan aikaan saunan kanssa olisi missään kiellettyä. Miksi siis pelotella ihmisiä? Ja meillä on se yleisin 3x25A sulakekoko. Lisäksi sähköauto kannattaa yleensä ladata yösähköllä. Harva meistä joka päivä läpi yön saunoo.

On aivan totta, että vanha vioittunut pistorasia voi lämmetä suuria virtoja käytettäessä. Käyttäisitkö vanhaa risan näköistä bensapumppua? Muutenkin uusimista vaativan töpselin vaihto on kuitenkin parin sadan euron urakka. Tuon rahan säästää takaisin n. 2000km sähköautoilulla. Itse töpselihän maksaa hyvälaatuisenakin vain kymppejä. 50A pääsulakkeet ovat täysin ylimitoitettuja, niitä ei tarvita juuri missään tilanteessa. Voimavirrasta hyötyvät lähinnä isot Teslat, tavallisten ihmisten autoihin se schuko eli normaali töpseli riittää hyvin. Schukosta voi ladata n. 120000km/vuosi - montako kilometriä sinun autosi oikeasti liikkuu?

Samoin peloiteltu 16,5h latausaika ei taida koskaan toteutua, koska autoa ei yleensä ajeta tyhjäksi. Vai ajaisitko dieselisi joka päivä ihan höyryille? Esim.100km päivittäiset ajelut lataa normitöpselistä 16A virralla noin neljässä tunnissa. Tätä on kokeiltu meidänkin töpselistä mm. mainitulla Nissan Leafilla eikä ongelmia ilmennyt. Jos ajoa on joskus enemmän niin joskus on varmaan seisokkiakin, jolloin auto ehtii latautua pidempään.

Parasta sähköautoilussa on, että 'tankki' on joka aamu täynnä ja sitten vain ajellaan. Tankkaamaan ei tarvitse mennä, ja huoltoa on todella vähän kun koko autossa ei edes ole öljyjä. Jos menee pidemmälle, lisävirtaa saa ABCltä vartin kahvitauon aikana. Julkaistun jutun 'pikalaturi'-nimi on harhaanjohtava. Kotiin asennettavat, yleensä tarpeettomat nopeammat laturit eivät ole pikalatureita. Pikalatauksen teho on 50-300kW, mikä ei ole toteutettavissa tai edes tarpeellinen asuinkiinteistössä missä auto pysäköidään yön yli.

Sama koskee taloyhtiöitä. Mainitut lämpötolpat soveltuvat ERINOMAISESTI sähköauton lataamiseen. Niiden käytölle on esteenä lähinnä naapurikateus - se toki Suomessa osataan. Lataus vastaa isomman sisätilalämmittimen tehoa.

On totta, että jos kaikista tolpista ladataan maksimiteholla yhtä aikaa voi kentän sähköistyksen suunnittelusta riippuen ilmetä ongelmia. Nykyisellä sähköautovolyymilla todennäköinen yhden tai kahden auton lataus ei kuitenkaan ole mikään ongelma. Ja mikäli naapurikateus yllättää, voi tolppiin asentaa kulutusmittarit, jolloin lataaja maksaa sähkönsä - eli enemmän kuin auton lämmittäjä.

Lämpötolppien tehon hallintaan on jo toimivia kaupallisia ratkaisuja, eli mikäli taloyhtiöön tulee useampia ladattavia autoja kannattaa tutustua näihin, auton lämmittäjääkin auttaviin palveluihin. Esim. suomalainen parkkisahko.fi ratkaisee ylikuormitustilanteet tasapuolisesti mahdollistaen monien autojen latauksen olemassaolevalla kaapeloinnilla.

Kuten muidenkin uusien tekniikoiden, esim. valokuidun kanssa kannattaa muun suuremman remontin yhteydessä varautua tulevaisuuteen vetämällä paremmat kaapelit. Tätä ei kuitenkaan missään tapauksessa tarvitse tehdä erikseen sähköautoja varten, vaan nykyiset johdot, sähköliittymät ja Suomen sähköntuotanto riittävät ja ongelmatapauksiin on kaupallisia ratkaisuja.

Nissan Leafejä löytyy jo hyvin myös käytettynä esim. Nettiautosta. Saksan tuonti laajentaa valikoimaa ja laskee hintaa - ja auton saa myös firman pihaan toimittamana, itse ei ole mikään pakko mennä hakemaan. Uudemmista vuosimalleista löytyy jo useita merkkejä kuten Renault, Citroen, Opel, Huyndai, Kia, Volkswagen, Peugeot, Smart jne. Vuoden 2018 alusta tullee voimaan 2000€ hankintatuki sähköautoille, mikä kaventaa hintaeroa. Kokonaishinnassa kannattaa ottaa huomioon myös ajamisen ja huollon kustannukset. Nämä ovat vain murto-osa pahanhajuisen polttomoottorin kustannuksista, eli sähköauto muutaman vuoden pitoajalla kannattaa jo tänään.

Oma sähköautoiluni vanhalla mallilla on parin vuoden aikana säästänyt minulle tuhansia euroja. Lisäksi kädet ja autotalli eivät haise bensalle, eikä pihamailla ja sorateillä tarvitse käristää jalankulkijoita ja pyöräilijöitä. Ajaminen on mukavampaa, joten kaikki voittavat. Lopetetaan jo pelottelu ja siirrytään yhdessä tulevaisuuteen!

- Sami Lappalainen

keskiviikkona, lokakuuta 25, 2017

Paris, Paris!

Ylen uutinen vie huomion: "Mukavuuden tavoittelussa kun on menty länsimaissa monin paikoin ihan överiksi. Ei meitä ole tarkoitettu siirtymään paikasta toiseen ilmastoiduissa kapseleissa ja viettämään sitten vapaa-aikaamme kauko-ohjattavissa lepotuoleissa. Se tylsistyttää – henkisesti ja fyysisesti." (https://yle.fi/uutiset/3-9889223)

Pariisissa muutamaan kertaan käyneenä ja suurta epämukavuutta siellä kokeneena on sanottava että ehkäpä, ehkäpä... Tosin epämukavuuden kokemukseni on 100% itse aiheutettua. Tähän tapaan.

Näytös I Syyskuun alussa 1989 Pariisia helli helle. Jostakin merkillisestä päähänpistosta päätin juosta Cooperin testin eräällä urheilukentällä. Iltapäivällä. Kuumimpaan aikaa päivästä. Jep, nerokasta. Anne kellotti ja minä juoksin. Konteksti on unohtumaton. Olimme häämatkalla. Siispä suurta mielihyvää. Mutta herra Cooper ja minä. Ne on olleet hapokkaita kohtaamisia alkaen vuodesta 1978. Eka kerralla meni tasan 3000 metriä. Sittemmin on mennyt enemmän. Pariisissa keskeytin ensimmäisen ja ainoan kerran. Oli liian hapokasta.

Näytös II Pariisin kevät 2008. Maraton. Muistan hyvin kun punnersin kohti 30 kilometrin maagista rajapyykkiä. Tunsin, että juoksun eteen pitää jo tehdä työtä. Eiffel-torni näkyi jo kaukaa Seinen toisella rannalla, mutta en minä siitä jaksanut innostua. Ajattelin, että "siinä se nyt on, ihaile sitä". Kääntäessäni päätäni, en kuitenkaan tuntenut suurta ihastusta. Sen sijaan aistin niskani kivistyksen. 30 km tuli vastaan ajassa 2.22.35 (5 km 24.22, 4.52 min/km) ja nyt aloin ensi kertaa laskeskella mihin loppuaikaan yltäisin. Pidempi stoori täällä: https://gnothiseauton.blogspot.fi/2008/04/paris-4-94-race-day-nautiskelua-piinaa.html

Näytös III Pariisin syksy 2008. Puolimaraton. Reitti kulki kaksi kertaa Stade de France -jättistadionin kautta. Komeaa oli siellä juosta. Mutta itse kisa. Tavoitteena oli rekordi, mutta tällä kertaa ei vaan kulkenut. Kympin jälkeen juoksu alkoi painamaan enemmän ja enemmän. Jossakin 12 kilometrin kohdalla jäin erään Francois’n vauhdista. Noin 13 kilometrin kohdalla otin energiageelin ja samalla 1.30 –jänis saavutti minut mukanaan 3 tai 4 juoksijaa. Hän muisti minut startista ja kannusti minua kovasti mukaansa – ”come on, this is your target time!”. Mutta vaikeaa, kovin vaikeaa oli. Eroa syntyi hetkessä 20 metriä, 30 metriä… Yritin nostaa tempoa, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Pidempi stoori: https://gnothiseauton.blogspot.fi/2008/11/nuoruuden-rakkaus-musiikkimuistoja-5-ja.html

Summa summarum. Pariisi. Hapokkaita ja ihania muistoja. Koska Pariisi. Koska elämä. Koska rakkaus.

tiistaina, lokakuuta 24, 2017

"The path is everywhere"

This book is a master piece. Thank you Matt. "Many have grown weary from a long search, exhausted from an endless quest to improve, hold it all together, heal all their wounds, and complete some mythical spiritual journey. But you are not a project to be solved. You are a mystery coming into form, and you have the raw materials that you need, right now, to live a life of profound depth, purpose, and meaning. "

- Matt Licata

lauantaina, lokakuuta 21, 2017

Täysii 2017 - intohimo

"Löydä sisältäsi palava intohimo,
jonka avulla voit vapauttaa
täyden potentiaalisi."

12 suomalaista asiantuntijaa saapuvat luoksesi Pohjoismaiden suurimpaan kongressi- & kulttuurikeskukseen. He antavat sinulle näkökulmia, työkaluja sekä jakavat aitoja ja koskettavia tarinoita. Oman kokemukseni perusteella suosittelen.

perjantaina, lokakuuta 20, 2017

Lifetime Lovers

Can you stop for a moment?

How do you feel? What does this moment feel like?

Can you feel this inhale? Can you see these thoughts?

What about these sensations - this feeling in your stomach, in your arms, in your chest?

Can you feel this moment in its aliveness? This moment is touching you. This moment loves you. It always has and it always will. This moment will never let you down.

This sacred moment keeps asking: "You and me babe, how about it?"

Well, how about it?

- Jomppe on360.fi

maanantaina, lokakuuta 16, 2017

Sylisi on rajaton

Millainen on mielen maisemasi tunnetila juuri nyt?
Sinä koet tunnetilan.
Sinä et ole tunnetila.
Tunnetilaa ei ole tarpeen kiertää, torjua, parantaa....
Tunnetila on tässä, jotta pitäisit sitä sylissäsi.
Hyväntahtoisesti.
Lempeästi.

sunnuntaina, lokakuuta 15, 2017

tiistaina, lokakuuta 10, 2017

Reboot Finland D.day for Travel

What a day at Nokia Executive Experience Center in Espoo!

I gave a pitch and had a demo stand. It was exciting and it was fun :) I met many people and as a result new business oportunities emerged.

More info: http://dday.fi/

maanantaina, lokakuuta 09, 2017

sunnuntaina, lokakuuta 08, 2017