Näytetään tekstit, joissa on tunniste ei. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ei. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, joulukuuta 01, 2015

Rosa Parks ja korkealaatuinen ei

Päivälleen 60 vuotta sitten Rosa Parks sanoi ”ei”. Oli tavallinen torstai-ilta, joulukuun 1. päivä 1955 Montgomeryssä. Rosa istui bussissa mustille varatulla penkillä, matkalla kotiin raskaan työpäivän jälkeen. 

Bussi täyttyi ja valkoisille varatut penkit loppuivat. Bussikuski kehotti Rosaa antamaan paikkansa valkoihoiselle. Rosa Parks kieltäytyi ja hänet pidätettiin. Rosa sai 10 dollarin sakon ja lisäksi hänen oli maksettava 4 dollaria oikeudenkäyntikuluja.
Tästä tapahtumasta sai alkunsa Montgomeryn bussiboikotti, jossa mustat päättivät olla käyttämättä busseja. Noin 40 000 mustaa kulki työmatkansa kävellen, jotkut jopa yli 30 kilometriä. Boikottilaiset perustivat yhdistyksen, jonka johtoon valittiin eräs nuori pastori. Hänen nimensä oli Martin Luther King.
Rosa Parks ja tavallinen bussimatka… Tavallinen bussimatka oli ja on avara ”kyllä”. Avara ”kyllä” salli Rosan lausua ”ei”. Toisinaan on rakkauden teko lausua ”ei”. Kyseessä on tällöin myönteisestä, hyväksyvästä läsnäolosta käsin lausuttava ”korkealaatuinen ei”.

tiistaina, elokuuta 12, 2014

Korkealaatuinen "ei"

Olet luultavasti kuullut myönteisestä, hyväksyvästä läsnäolosta tässä hetkessä. Se ei tarkoita, että sinun pitäisi sanoa kaikelle aina "kyllä". Se ei tarkoita, että sinun pitäisi aina sietää ja niellä kaikki. Se ei tarkoita, että sinun pitäisi alistua jokaisen kynnysmatoksi.

Tämä hetki on iso "kyllä". Tämä hetki on niin valtava "kyllä", että se sallii sinun lausua myös "ei". Itse asiassa toisinaan on rakkauden teko lausua "ei". Kyseessä on tällöin myönteisestä, hyväksyvästä läsnäolosta käsin lausuttava korkealaatuinen "ei".

- Jorma Ronkainen (facebook.com/OnKaikki)