Juoksukengän painolla on merkitystä ennen kaikkea sen vuoksi että kevyt kenkä on tyypillisesti raskasta ohuempi ja taipuisampi. Tämä mahdollistaa tarkemman tuntuman ja paremman juoksutekniikan. Ymmärrän toki että tätä näkemystä "kukin juoksee tyylillään ja kengän on tuettava ja ohjattava jalkaa" -koulukunta vastustaa. Mikäs siinä - mikäli juoksu kulkee eikä vammoja ole niin mitäpä sitä toimivaa kokonaisuutta muuttamaan.
Hyvässä, luonnollisessa juoksutekniikassa vaimennus ei ole riippuvainen kengästä, vaan kyse on jalkaterän, akilleksen ja pohkeen luontaisesta toiminnasta (minkä kierto- ja vääntöjäykkä korkeakantainen kenkä estää tai tekee hyvin vaikeaksi).
Luonnollisen juoksun maakontaktissa on päkiäpaine (forefoot/midfoot-askellus) jolloin liike-energiaa varastoituu ja vapautuu seuraavaan askeleeseen.
Tutkimusten mukaan kanta-askellus tuottaa suuremmat kuormitukset (impact force) ja suuremman loukkaantumisriskin kuin forefoot/midfoot-askellus; Biomekaniikan professori Irene Davis (Delawaren yliopisto) esitteli eräässä seminaarissa (Spaulding Rehabilitation Hospital, helmikuu 2011) tutkimuksen, johon oli osallistunut 242 juoksijaa.
Juoksijoiden askeltekniikka analysoitiin (mitattiin mm. maakontaktin iskuvoimakkuus) ja heidän terveystilannetta seurattiin kahden vuoden ajan. Seurantajakson aikana 139 juoksijaa loukkaantui (näistä 70 sai lääketieteellistä hoitoa). 103 juoksijaa ei loukkaantunut (ja näistä 22 ei ollut kärsinyt vammoista myöskään ennen seurantajaksoa). Kokonaisasetelma siis synkkä juoksun vamma-alttiuden kannalta; 91% loukkaantui seurantajakson aikana tai oli loukkaantunut ennen sitä, vain 9% ilman vammoja. Juoksutekniikan ja loukkaantumisalttiuden välillä havaittiin yhteys:
- maakontaktin iskuvoimakkuus suurempi kanta-askeltajilla kuin forefoot/midfoot-askeltajilla
- suuren iskuvoimakkuuden omaavilla kanta-askeltajilla loukkaantumisriski korkeampi
On huomattava että kevytrakenteiseen / minimalistiseen juoksukengään on maltettava totutella. Ei ole hyvä ajatus ensi töikseen vetäistä kympin lenkkiä Vibrameilla asvaltilla Jos jalkaterän on tuudittanut ruususen uneen jäykillä kengillä, on alkuun syytä pitäytyä kävelyssä ja muutamien satojen metrien juoksupätkissä jotta tekniikan saa kohdalleen ja jalkaterän lihakset ja jänteet heräteltyä. Siirtymävaihe voi kestää lähtötasosta ja juoksijan ominaisuuksista riippuen muutamista viikoista useisiin kuukausiin.
* * *
Joitakin esimerkkejä kenkien painosta (eilen keittiövaalla punnittuja), koko 41-42
- Vibram Fivefingers Bikila 154 g
- Adizero Pro 4 - 164 g
- Nike Free 3.0 - 192 g
- Merrell Trail Glove - 194 g
- Vivo Barefoot Neo - 240 g
-gs
"Intuitiosi avulla näet rastin. Järkesi avulla piirrät kartan." - Jorma Ronkainen (OnLähde.fi)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste minimalistinen juoksu. Näytä kaikki tekstit

torstaina, toukokuuta 26, 2011
tiistaina, toukokuuta 24, 2011
Minimalismin lumoissa

Viikonloppuna tein hankintoja, Vivo Barefoot Neo & Merrell Trail Glove Olympia
Parin lenkin perusteella ei voi vielä pitkälle meneviä päätelmiä tehdä, mutta ensivaikutelma on positiivinen. Molemmilla kengillä on hauska juosta! Eilen tein n. 15 km lenkin maastossa Merrelleillä. Vivoilla olen tehnyt vasta yhden muutaman kilometrin kokeilun. Vivo tuntuu lestiltään leveämmältä kuin Merrell ja vaikuttaa olevan lähempänä paljasjalkailua. Matalia ja taipuisia molemmat. Vivoja olen pitänyt töissä pari päivää ja tuntuvat oikein mukavilta.
Viikonloppuna on tarkoitus juosta puolikas - edessä pieni pulma; juostako VFF Bikiloilla vai jommalla kummalla kuvan pareista? Valitsinpa minkä parin tahansa, vauhtikontrollia on tarkoitus harrastaa ja lähteä sitä kautta tekemään ehjää suoritusta. 1.35 minimitavoite.
-gs
- - -
Merrell Barefoot Education Series - hyviä vinkkejä, monipuolisia drillejä.
osa 1
osa 2
Merrell Trail Glove Review
maanantaina, toukokuuta 09, 2011
Pitkis Vibrameilla
Hauskaa oli eilen kesäisessä säässä juosta pitkä lenkki kuntopoluilla. Käytin aikaa tunnin ja 47 minuuttia ja kilometrejä kertyi noin 21. Meno tuntui kevyeltä, herkältä, kimmoiselta ja VFF Bikilat pelitti hienosti lukuunottamatta paria hiertymää varpaissa. Nyt on hieman jalkapohjat hellinä, mutta muuten kaikki ok. Sitten vaan kevennellään kohti viikonloppua - lauantaina on tarkoitus kiskaista puolimaraton Kouvolassa.
Olen nyt testannut kahta eri Bikilan versiota - naisten ja miesten mallia. Miesten mallissa on selvästi kovempaa kumimateriaalia pohjassa ja tämä aiheutti em. hiertymät.
-gs
ps. Paljasjalkamatti kiskaisi HCR:n alle kahden tunnin. Paljain jaloin. Cool!

torstaina, huhtikuuta 28, 2011
Haave täydellisestä askeleesta
Kolmisen viikkoa sitten aloin käyttämään Vibram FiveFingers Bikila -merkkisiä "juoksujalkineita". Lainausmerkit ovat tarpeen, sillä kyseessä ei ole perinteinen juoksukenkä tai -jalkine, vaan paljasjalkatuntuman ja minimalistisen suojan jalkaterälle tarjoava sukkamainen kenkä.

Tilasin Bikilat Brandosilta (http://www.brandos.fi/vibram-fivefingers/). Itse asiassa tilasin kaksi paria - itselleni ja kauniimmalle puoliskolle. Rouvan pari oli numeroa liian pieni.
Palautus ja vaihto sopivaan kokoon sujui ongelmitta. Kiitokset Brandosille hyvästä ja nopeasta palvelusta.
Olen ihastunut Bikiloihin - mainio minimalistinen juoksukenkä! Alustaan saa loistavan tuntuman, maakontakti tulee luonnostaan päkiälle, kantapää käy maassa kevyesti, jalkaterä tuntuu luontevasti toimivan jousen tavoin. Riittävän korkea askeltiheys tuntuu myös löytyvän helposti.
Totutteluvaiheen jälkeen olen tehnyt muutamia aikakokeita ja vaikuttaa siltä että Bikiloilla on kiva juosta - rauhallisesti, kovempaa ja vieläkin kovempaa. Radalla olen tehnyt 200 - 1000 m vetoja ja maantiellä pisin vauhdikas pätkä on ollut 3.2 km. Pisin lenkkini Bikiloilla on kestänyt hieman yli tunnin. Kukaties testaan kenkiä seuraavassa juoksukisassa.
- - -
lisäys 2.5.2011; testasin Bikiloiden toimivuuden 6 km kisassa hyvin tuloksin. Suoriuduin aikaan 23.58 ja samalla reitillä vuosi sitten juoksemani aika parani 1.32. Askel pysyi koko kisan hyvin kasassa (kuvassa maaliin matkaa pari sataa metriä).

- - -
On selvää, että jalkaterät, akillesjänteet ja pohkeet kuormittuvat oleellisesti rajummin kun juostaan päkiäpaineella. Toisaalta ne ovat miljoonien vuosien evoluution tulosta. Hyvällä juoksutekniikalla ne varastoivat ja vapauttavat liike-energiaa joka askeleella. Koen Bikiloilla ikään kuin leijuvani eteenpäin - lähes äänettömästi. Nykyajan ihmisen ongelma onkin se, että laiskaksi oppineet (tai opetetut) jalkaterät herätellään uuteen tapaan juosta. Maltti on valttia! Siirtyminen voi joillakin onnistua muutamassa viikossa, toisilla se kestää useita kuukausia ja joillakin jopa vuosia. Toivottavasti myös itselläni maltti riittää.
Minimalistinen juoksu, luonnollinen juoksu, paljasjalkajuoksu (minimalist / natural / barefoot running) - vaikuttaa siltä että yhä useampi juoksija innostuu luopumaan kierto- ja vääntöjäykistä, isolla kantakorotuksella varustetuista juoksukengistä.
Itselläni juoksutekniikan muutos käynnistyi toukokuussa 2006 kun palasin muutaman vuoden tauon jälkeen säännöllisen juoksuharrastuksen pariin Kreetalla. Varhaiset aamulenkit merenrannalla palauttivat taas vahvasti mieleeni, kuinka upeaa juoksu on. Syksyllä kärsin jalkavaivoista ja pelkäsin ettei vanha enää juoksua kestä. Törmäsin netissä ajatuksiin juoksutekniikan merkityksestä ja mietin että kenties omassani on tarkistamista. Päätin tehdä muutoksia pyrkimällä pitämään askeleen päkiäpainotteisena, maakontaktin vartalon alla ja frekvenssin (askeltiheys) riittävän korkeana.
Kesällä 2007 askel näytti tältä (kenkä Nike Free 7.0)

Tekniikkamuutokset johtivat hyviin tuloksiin; syksyllä 2007 maratonennätys parani 3.23:een ja puolikaskin kulki 1.33. Kesä 2008 sujui vielä paremmin; Pariisin maraton sujui ajassa 3.21 ja puolikkaan ennätys parani aikaan 1.28.19. Syksyllä 2008 paransin maratonaikaani - 3.20.27 oli kelpo tulos vaikka kisa ei mikään täysosuma ollutkaan energiaongelmien vuoksi. Syödessä nälkä kasvaa - syksyn 2008 jälkeen tekniikkani muuttui ja tällä kertaa huonompaan suuntaan; askeleesta katosi kepeys. Kesä 2009 sujui vielä tyydyttävästi (esimerkiksi maraton aikaan 3.22.20) mutta viime kesänä askel oli täysin hukassa.
Tällä hetkellä vaikuttaa kuitenkin siltä, että tunnelin päässä näkyy valoa. Toivottavasti se ei ole juna.
Olen innostunut paljasjalkajuoksun ideasta - en kuitenkaan juokse paljain jaloin. Pyrin juoksemaan paljasjalkatekniikalla. Tässä hieno video aiheesta

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)