Mitä on aitous?

Negatiivisuuteen, pessimismiin ja kyynisyyteen takertuminen on yksi egon tapa voimistaa minätunnetta. Negatiivisuudesta luopuminen on hyvin vaikeaa, sillä ego kokee olemassaolonsa uhatuksi. Sen näkökulmasta kyse on identiteettikriisistä, kyse on kuolemasta.

Myös teennäinen positiivisuus voi muodostua egovetoiseksi - tällöin takerrutaan kynsin hampain kaikkeen hyväksi havaittuun ja lakaistaan maton alle kaikki ikäväksi koettu. Tämäkään ei ole aitoa, sillä siinä esitetään positiivisen, valoisan ihmisen roolia. Myös tällainen identiteettiprojekti päättyy ennemmin tai myöhemmin mahalaskuun.

Jos näin on niin mitä tehdä? Millainen on aito identiteetti?

Kokemukseni mukaan aitous on rehellisyyttä, aitous on lempeyttä. Aitous ei piiloudu roolien ja maskien taakse. Aitous ei perustu vastakkainasetteluihin, sillä se tunnistaa sekä erillisyyden että ykseyden, mutta ei ripustaudu kumpaankaan. Aidosta identiteetistä käsin ihminen ymmärtää, että sekä ykseys että erillisyys on totta tässä muotojen, värien, äänien, tuoksujen, makujen ja tuntemusten yltäkylläisessä todellisuudessa.

Aidon identiteetin omaava ihminen on kotonaan tässä hetkessä. Hän ymmärtää, että elämä tapahtuu aina tässä ja nyt - ei "sitten kun" eikä "mutta kun" eikä "kyllähän minä muuten mutta kun...".

Aidon identiteetin ihminen on kiitollinen tästä hetkestä. Hän tunnistaa ja kokee myös tuskaa ja surua, muttei huku niihin. Aidon identiteetin ihminen ei leiriydy minkään erityisen tunteen, tuntemuksen tai ajatusten kokoelmien äärellä. Hän ei laadi tarinoiden kokoelmaa vastoinkäymisistä (= uhri-identiteetti) eikä menestyksistä (= ansioluetteloidentiteetti).

Aidon identiteetin ihminen ajattelee, tuntee ja toimii tarkoituksenmukaisella tavalla, joka on harmoniassa olevan kanssa. Hän elää tyyneydestä käsin ja kokee syvää yhteyttä ja myötätuntoa kaiken ja kaikkien kanssa.

- Jorma Ronkainen
onnessa.net

Aidon kohtaamisen mahdollisuus

Egotietoisuudesta, mielestä käsin toinen näyttäytyy aina vain välineenä - hyödyttömänä tai hyödyllisenä riippuen siitä voiko ego vahvistaa tarinaansa minuudesta. Toisen ihmisen ei tarvitse olla samaa mieltä, jotta mieli hyötyy sillä mieli elää vastakkainasetteluista. Yhtäältä mieli jatkuvasti hakee samanmielisiä ihmisiä, toisaalta se samalla myös jatkuvasti määrittää itseään vastustajan/viholliskuvan kautta. Tällä tavoin sen olemassaolon edellytys, erillisyyden idea vahvistuu. Mielivetoinen identiteettitarina on siis samanaikaisesti erottautumista ja liittoutumista suhteessa toiseen. Samanmielisten kanssa ego rakentaa kollektiivista identiteettiä: poliittiset, uskonnolliset ja muut liikkeet. Myös näiden olemassaolo edellyttää aina vastakohtaa, esimerkiksi meidän puolue vs. muut, hallitus vs. oppositio, meidän uskonto vs. vääräoppiset, älykkäät vs. tavikset, köyhät vs. rikkaat... lista on loputon.
Aito kohtaaminen ihmisten välillä mahdollistuu vasta kun ihminen herää todelliseen itseensä ja ymmärtää eläneensä ajattelun luomien kulissien ehdoilla. Herännyt huomaa, että ajattelusta, tuosta oivallisesta rengistä onkin tullut isäntä tietoisuuden talossa. Havahtumisen myötä ihminen astuu ulos roolista, ulos käsitteellisen mielen laatimasta ja ylläpitämästä identiteettitarinasta. Aito kohtaaminen mahdollistuu kun ihminen ei enää samaistu ajatteluunsa, kun ihminen ei enää ole ajatustensa ja tunteidensa vietävänä. Aito kohtaaminen mahdollistuu kun ihmisestä tulee aito oma itsensä. - Jomppe on360.fi

Tunteet ovat tietoa

Julkaisu käyttäjältä On.

Onnen askelmerkkejä #8. Aitous

Miksi tyytyä jäljitelmään kun aito ja alkuperäinen on aina tarjolla?

Facebook 10, FB-elämäni 6, bloggaaminen 8

Some... sosiaalinen media... mahdollisesti sosiaalinen?

Facebook täyttää tänään 10 vuotta. Olen yksi sen 1,23 miljardista käyttäjästä. Mitä on some-elämäni? google+ on ollut käytössäni syksystä 2013 lähtien, olen ollut Instagrammissa (gnothiiseauton) syyskuusta 2012 lähtien. Latasin ensimmäisen videon Youtubeen (http://www.youtube.com/user/gnsejr/) tammikuussa 2011. Twitter-tilin (jompper) perustin elokuussa 2009. Olen facebookannut tammikuusta 2008 alkaen.

Bloggaamisen aloitin hieman aiemmin, maaliskuussa 2006. Irc ja keskustelupalstat ("newssit") ilmestyivät tietoisuuteeni 1980-luvun lopulla. Tiesitkö, että ircin (ja irkkaamisen) keksi Jarkko Oikarinen? Jarkko on saman kylän poikia ja oli nörtti jo ennen kuin koko sanaa oli keksitty. Jarkon Commodore VIC-20 oli kova ja edistyksellinen juttu Kuusamossa 1980-luvun alussa.

Olin pitkään penseä facebookin suhteen. Mitä ihmettä minä, keski-ikäinen mies siellä nuorten hiekkalaatikossa tekisin? Miksi huutelisin muulle maailmalle: "Katsokaa, tässä minä olen, tätä minä teen, tällaiselta minä näytän!" Joulukuussa 2007 tapasin vanhan ystäväni Kuusamon liikuntahallin kuntosalilla. Treenin lomassa vaihdoimme kuulumisia, juttelimme juoksuharrastuksesta ja maratonharjoittelusta. Lopuksi Tapsa kysyi, olenko facebookissa. Kyseenalaistin facebookin käyttökelpoisuuden. Tapsa selitti kärsivällisesti, että on siellä myös aikuisia ja että itsestähän se on kiinni minkä verran elämästään kertoo. Parin viikon kuluttua perustin tilin ja tein ensimmäisen statuspäivityksen:

"Jos ei muuta niin ammatillisen kompetenssin kehittämisen vuoksi pitänee tästäkin kuviosta olla jollakin tasolla perillä joten nyt on sitten account perustettu."

Ihmetteletkö, että minkä ihmeen "ammatillisen kompetenssin"? Olen koulutukseltani tietojenkäsittelytieteen FM (Oulun yliopisto). Olen ansainnut elantoni erilaisissa IT-alan tehtävissä 80-luvun lopulta saakka. Elämä on kuljettanut tietojärjestelmien ylläpito-, tuki- ja kehitystehtäviin yliopistoympäristöön ja ohjelmistotaloon. Sittemmin olen löytänyt itseni koulutus-, opetus- ja markkinointitehtävistä.

Mitä sosiaalinen media merkitsee minulle? Se tarjoaa mahdollisuuden peilata (reflektoida) minäkuvaa ja olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Some voi toimia itsetuntemuksen apuvälineenä. Toisaalta se voi olla myös mahdollinen sudenkuoppa, jonka myötä eksyn kauemmas todellisesta itsestä. Some mahdollistaa kulissiminän, valheellisen minäkuvan rakentamisen. Kokemukseni on, että mitä enemmän uskallan olla oma itseni, sitä enemmän, aidommin ja syvemmin voin kohdata ihmisiä. Tämä pätee tietysti niin somessa kuin elävässä elämässäkin. Mitä rohkeammin luovun defensseistä, sitä rikkaammin koen elämää. Mitä vähemmän rakennan suojamuureja itseni ympärille, sitä vapaammin voin hengittää, luoda, kohdata, ajatella, kokea.

Luovuus ja elämä virtaavat lävitseni kun opin pysymään pois itseni edestä.

Somen mahdollinen sudenkuoppa piilee myös siinä, että alan priorisoida sitä elävän elämän sijaan. Istun kahvilassa jonkun kanssa. Vilkuilen ja hieron tämän tästä kännykkää tai tablettia, pahimmassa tapauksessa molempia. Moinen on sekä epäkohteliasta että myös silmien sulkemista tässä hetkessä livenä tarjolla olevalle elämälle. Elämä tapahtuu aina tässä. Elämä virtaa aina nyt. Pyrin priorisoimaan face-to-face -tilanteen aina some-kontaktien edelle.

Miettiessäni somen hyviä mahdollisuuksia ja mahdollisia haittoja, vaakakuppi kallistuu selvästi plussan puolelle. Kiitos tästä kuuluu sinulle. En tiedä kuka olet. Ehkä olet elävästä elämästä tuttu ystäväni? Kenties olet sittenkin joku twitter-tilini seuraaja. Saatat olla päätynyt lukemaan tätä myös facebookin On-sivun (facebook.com/OnKaikki) kautta. Olitpa tuttu tai tuntematon, minä kiitän sinua siitä että sinä olet. Olet ainutlaatuinen. Voimme kohdata vain tässä ja vain nyt. Tehdäänkö se aidosti vai hipaiseeko tässä hetkessä vain kaksi kulissia?

- - -

ps. Jäin vielä pohtimaan kulissiminä-ideaa. Toisinaan on varmasti niin, että joku on elävässä elämässä saanut kuraa silmille ja puukkoa selkään siinä määrin ettei hän enää uskalla olla avoin face-to-face. Niinpä hän uskaltaa olla avoin vain sosiaalisessa mediassa. Hän tekee sen anonyymisti tai nimellään ja kasvoillaan. Kaverit saattavat olla kummissaan kun facebook-persoona ei istukaan tuttuun ja turvalliseen lokeroon, lujasti lukittuun mielikuvaan ihmisestä. Emmekö voisi toimia niin että jokainen ihminen voi luottavaisesti olla oma itsensä, toteuttaa itseään? Voisimmeko olla luomassa maailmaa, jossa jokainen uskaltaa olla ja hengittää vapaasti?

ps. ps. Meinasin ihan unohtaa urheiluun liittyvän someilun. Sportstrackeriin olen logannut yli 700 harjoitusta lokakuusta 2011 lähtien. Erilaisten liikuntasuoritteiden myötä kilometrejä on kertynyt yli 13 500, kaloreita on palanut lähes kaksi miljardia (1 937 567 708) ja hikeä on vuodatettu 723 h 11 min 32 sekuntia. Stravaan olen viehättynyt segmentti-toiminnon vuoksi.

Katso ajattelijaa äläkä tyydy ruokalistaan

Sinua saattaa kyllästyttää kun olen viime aikoina kirjoittanut egosta niin usein. Viimeisestä 15 blogipostauksesta 9 näyttää sisältävän tunnisteen ego. "Ego sitä ja ego tätä..." Ymmärrän ja haluan valaista asiaa.

1) Ego on fokuksessa kun lähdetään etsimään totuutta elämästä ja ihmisestä.

2) Blogin kirjoitukset syntyvät spontaanisti. En aloittaessani katso, mitä aihetta olen edellisessä postauksessa käsitellyt. Tällainen toimintatapa johtaa helposti tärkeinä pitämieni asioiden toistamiseen.

3) Ego nyt vain sattuu olemaan lyhyennäppärä sana. Se on kätevä yhdistää toiseen sanaan ja muodostaa kivoja yhdyssanoja. "Egominuus", "egoidentiteetti", "egotietoisuus" ja "egovetoinen".

Siispä. Taas pari sanaa egosta ja aidosta identiteetistä. Kaikki alkaa asioiden nykytilan tunnistamisesta. Asiat ovat täsmälleen niin kuin ne ovat. Maailmassa on paljon valoa, paljon hyvää ja kaunista. Se kaikki on ihanaa ja inspiroivaa. Se antaa toivoa. Terve nondualismi (= todellisuuden sellaisuus ilman erillisyyden harhaa) ei kuitenkaan ole sydämetöntä kyyristelyä minättömyyden idean takana. Kukaan terve ihminen ei voi sulkea silmiään epäkohdilta, ongelmilta ja kärsimykseltä, jota esiintyy kaikilla elämän tasoilla yksilöistä yhteisöihin. Globaalisti mm. väestönkasvu, ilmastonmuutos ja ruokakriisi on haastamassa koko ihmiskunnan pohtimaan elämän säilymisen edellytyksiä. Egovetoisesta identiteetistä käsin eläminen on johtanut ihmiskunnan nykyiseen tilaan.

Kestävien ratkaisujen saavuttaminen ja kärsimyksen lakkaaminen edellyttää täysin uutta, yliyksilöllistä olemisen tapaa. Puhtaasta olemisesta kumpuava ajattelu ja toiminta ei aiheuta uusia ongelmia. Egovetoinen ajattelu voi toki myös ratkaista jotakin, mutta egon ratkaisut eivät koskaan puutu ongelmien varsinaiseen syyhyn. Kuinka se voisikaan, sillä se joutuisi katsomaan itseään peilistä?

“You cannot solve a problem from the same consciousness that created it. You must learn to see the world anew.” - Albert Einstein

Mitä on egovetoisuus? Se on identiteettiä määrittävien tarinoiden loputonta kertomista ja muokkaamista. Tarinoissa alleviivataan vastakohtia. Egoidentiteetti määrittyy aina suhteessa johonkin jota se ei ole. Egon minätunteen säilyminen ja vahvistuminen edellyttää jatkuvaa erillisyyttä korostavien tarinoiden sepittämistä. Käytännössä tämä merkitsee, että egolle onni ei koskaan asusta tässä hetkessä kuin korkeintaan hetkittäin. Saavutettuaan jotakin ego voi iloita hetken, mutta kohta se joutuu taas pakenemaan sisäistä tyhjyyttään. Sen tapa säilyä hengissä on etsiä ja odottaa onnea seuraavan kulman takaa.

Ego suhtautuu toiseen ihmiseen aina keinona vahvistaa minätunnettaan. Toinen on resurssi, jota käytetään tarinan ainesosana. Egon on ensin selvitettävä, onko toinen sosioekonomisesti (tai urheilullisesti tai sivistyksellisesti tai taiteellisesti tai ulkonäöllisesti tai jollakin muulla egon kannalta tärkeällä kriteerillä) ylempänä, alempana vai samalla tasolla egon kanssa. Tämän jälkeen ego tuntee kateutta, ihailua, pelkoa, vihaa tai ylpeyttä. Ego voi tuntea myös välinpitämättömyyttä. Nämä tunteet ovat polttoainetta egolle. Ego voi tuntea myös yhteenkuuluvuutta. Heimoidentiteettinä ego samaistuu esimerkiksi jonkin uskonnollisen, poliittisen tai urheilullisen liikkeen agendaan. Myös näissä tapauksissa kyse on vastakohtien korostamisesta, sillä heimoidentiteetti elää aina viholliskuvasta.

Kuinka vapautua? Paradoksin äärellä ollaan. Kun lähdet etsimään vapautumista, totuutta, olet eksynyt etkä löydä. Egon luonteeseen kuuluu etsiä, se ei ole kiinnostunut tästä hetkestä niin kuin se on itsessään. Egolle tämä hetki on vain väline perustella etsinnän tärkeys. Tämä hetki on aina jotenkin rikki suhteessa menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Kyse ei kuitenkaan ole siitä etteikö egoa saisi ajatella. Kyse ei ole siitä etteikö vapautumista saisi ajatella. Itse asiassa olet ottanut askeleen vapauteen juuri siinä kohtaa kun ajattelet egoa. Juuri silloin et nimittäin enää samaistu siihen. Katso egoa, katso ajattelijaa. Älä tuomitse. Katso ajattelijaa tyyneydestä käsin. Jos olet kyllästynyt egon käsitteeseen niin voit ihan hyvin korvata sen "ajattelijalla", "käsitteellisellä mielellä", "valheellisella minäkuvalla" tai "valheellisella identiteetillä" tai "samaistumisella tarinoihin". Käsitteellisen tienviitan muoto ei ole oleellinen. Se on vain kuin sormi, joka osoittaa kuuta. Katso mihin kyltti viittaa. Älä toimi sisäisen ajattelijan lailla. Se rakastaa vertailla ja keräillä tienviittoja. Ego on kuin nälkäinen ihminen, joka loputtomiin analysoi ruokalistoja maistamatta koskaan mitään. Lopulta epätoivoissaan se syö jonkin ruokalistan ja valittaa sitten kovaan ääneen ruoan mauttomuudesta ja vatsakivuista.

Mitä on aito identiteetti? Se on elävää yhteyttä "lähteeseen" tai "henkeen", "valoon", "rakkauteen", "jumalaan"... millaista käsitteellistä pointteria nyt kukin tykkää käyttää viittaamaan johonkin joka on itsessään "lausumaton". Lähteessä me kaikki olemme yhtä kuten vesipisarat meressä. Erillisyyttä ei siinä mielessä siis ole. Aito identiteetti on avautumista lähteelle niin että se virtaa kauttamme maailmaan yksilöllisellä, ainutlaatuisella tavalla. Ykseyden ja ainutlaatuisuuden tanssista elämässä on kyse.