Millainen olisi maailmankaikkeus ilman havaitsijaa?

Kvanttifysiikan kehityksen myötä olemme oppineet, että arkijärjen valossa klassinen asetelma tutkija-tutkimusväline-tutkittava murtuu tai muuntuu tai paljastuu erottamattomaksi kokonaisuudeksi jossa kaikki on yhteydessä toisiinsa. Käytännössä mikrotason ilmiöistä voidaan ennalta sanoa todennäköisyyksiä, mutta vasta tutkimusasetelman määritys sekä tutkijan tekemä havainto johtaa "tietoon".

Mitä tämä merkitsee makrotasolla? Newtonilainen klassinen fysiikka toimii, sen avulla voidaan laskea mm. kappaleiden liikeratoja, voidaan todeta että maailmassa on ennustettavuutta ja tämä on mitä ihanin asia. Mutta. Newtonilainen fysiikka ei pure ihmismieleen. Newtonilainen fysiikka selittää elottomien kappaleiden dynamiikkaa. Ihminen on suuri arvoitus.

Sitten tullaan maailman näkemiseen ja kokemiseen. Kuten totesin, maailmassa on ennustettavuutta. Suljen silmäni. Maailma ei katoa. Kokemukseni maailmasta sen sijaan muuttuu. Ihmisen kokemistapa ja sen myötä todellisuuskäsitys on vahvasti visuaalinen. Silmien sulkeminen muuttaa kokemusta niin että muiden aistien painoarvo kasvaa. Kuulen hurinaa. Se on tietokoneen tuuletin. Avaan silmäni. Tämä tietokone on yhä edessäni. Ihanaa! En tietämisen tiukan kriittisessä valossa voi olla varma, onko tietokone tässä myös silloin kun suljen silmäni. Voin muiden aistien kautta saada viitteitä tietokoneen olemassaolosta.

Entä jos menen toiseen huoneeseen? Onko tietokone yhä tässä pöydällä? En voi varmuudella tietää. Uskon että se on yhä tässä, mutta vasta havainto paljastaa asian laidan.

Vastaus alkuperäiseen kysymykseen:

- kysymys on sikäli mieletön, että ei olisi edes kysymystä, saati vastausta ellei olisi tietoisuutta, jossa kysymys muodostuu ja ilmenee
- maailmankaikkeus tulee todeksi joka hetki tietoisuudessa ilmenevinä erilaisina havaintoina
- maailmankaikkeus on tämä tietoisuudessa ilmenevä kokemus