Viime viikolla eräs todistettavasti älykäs ihminen totesi kristustietoisuuden ideasta kuultuaan että moiselle tasolle hyppääminen vaatii "ympäristön tarkkailua" eikä "sisäänpäin käpertymistä meditoimalla". Olen iloinen siitä, että hän myönsi korkeamman tietoisuuden tason olemassaolon. Mutta se metodi...
Metodi-orientoitunut ajattelee suoraviivaisesti, ja tämä toki toimii monessa asiassa. "Tee temput yksi, kaksi ja kolme niin saavutat vaiheet a, b ja c..." Mutta miten saavuttaa tieto? Miten viisastua? Miten löytää valo?
Välineellistävällä otteella niitä ei saavuta. Itsetärkeyteen tähtäävä ei niihin ulotu. Hybristä havitteleva jää tyhjin käsin. Egokeskeisyys vie eksyksiin.
Eli metodinälkäiselle vastaan - ei metodia.
Samainen henkilö, johon tekstin alussa viittasin, totesi että ajattelun tulee pohjautua realiteetteihin.
Tietysti hän on oikeassa, realiteetteja tarvitaan. Mutta mitä ne ovat?
Klassisesti tässä kohtaa asetetaan vastakkain havainnon (empirismi) ja ajattelun (rationalismi) tiet. Kumpaa tietä kulkea? Suuntautuako ulospäin, maailman havainnointiin? Vai kääntyäkö sisäiseen ja luottaa puhtaan älyn voimaan? Ollako empiristi vai rationalisti?
Molemmilla teillä on sudenkuoppansa.
Tulee tähdätä empirismin ja rationalismin väliin. Tarvitaan sekä ulkoisen että sisäisen maailman havainnointia. Königsbergin pieni viisas mies oli aivan oikeassa rakentaessaan sillan empirismin ja rationalismin välisen kuilun ylitse; "käsitteet ilman havaintoja ovat tyhjiä ja havainnot ilman käsitteitä ovat sokeita".
On siis ylitettävä kuilu ja ennen kaikkea on janottava viisautta, joka ylittää kapean analyyttisen rationaliteetin. Tarvitaan viisautta, jossa äly ja tunne ovat yhdistyneet. Tarvitaan viisautta, jonka olemus on rakkautta.
Tarvitaan nöyryyttä. Tarvitaan minästä pois kuolemista. Tämä salaisuus ja siihen kätketty viisaus johtaa totuuden tuntemiseen.
-gs
10 kommenttia:
Hyvää pohdintaa.
Mutta entäpä jos vastakohta ei loppujen lopuksi olisikaan ulkoisen ja sisäisen välinen, vaan tarkastelun ja havaitsemisen tasoa koskeva. Arvelen nimittäin, että voimme saavuttaa vain 'alempaa' tietoa ajattelemalla, olipa ajattelun kohteemme sitten ulkopuolellamme tai sisäpuolellamme. 'Ylempää', asioiden syvempää luonnetta koskeva tieto ikään kuin vain ilmenee meille välittömästi ilman ajattelun tarvetta. Jotta tällainen ilmeneminen voisi tapahtua, se tuntuu edellyttävän mielen hiljaisuutta. Sellainen mieli, joka on vielä diskursiivisen älyn vanki, ei voi tätä ymmärtää. Mutta Gnothi Seauton varmasti ymmärtää. :-)
Tiedätkö mitä? En ole nyt lukenut montakaan postaustasi, koska tunnut hukkuvan sanoihin.
Vaikkakin puhut asiaa ja viisaita. :)
Mitä lähemmäs totuutta menemme, sitä vähemmäksi käy sanat. Sanat vievät harhaan.
Olen myös tarkkailut kuinka Olemattoman sanat lisääntyvät ja lisääntyvät bloggissaan. Hänestähän tulee kohta Olevainen.Hih. (Tiedän kyllä, että Olematon lukee tätä)
Kyllähän minullekin tulee kausia, että sanoja ja selityksiä tulee paljon. Viimeksi ennen joulua.
Nyt taas on tuntuu, että maailmassa on liikaa sanoja.
Kuinka vähillä sanoilla sitä ihminen tulisikaan toimeen?
Hei GS,
Omasta puolestani haluaisin vain rohkaista kirjoitteluasi. Blogisi kuuluu ehdottomasti tasokkaimpiin, ja halusi pysytellä olennaisimpien kysymysten äärellä on harvinainen piirre.
Kiitos kommenteista!
juhana;
Tiedon ilmenisen idea on mainiosti muotoiltu! Tykkään syvemmän tiedon olemusta kuvatessa nostaa esiin gnosiksen käsitteen. Siinä on oleellista juuri tuo, sisäinen ilmeneminen. Se on jotakin elävää eikä tosiaankaan kaavamaisen kapean loogisanalyyttisen älyn puitteissa haltuunotettavaa. Ylipäätään se ei ole otettavissa haltuun. Sille voi antautua, avautua. Tuossa sisäisessä kohtaamisessa tietäjä ja gnosis tulevat yhdeksi.
heidi;
Ymmärrän kyllä mitä (rivien välissä) sanot...
On aika puhua ja on aika vaieta. Nyt tuntuu siltä että on aika puhua. Toistaiseksi.
-gs
En ole meditoinnin ekspertti, enkä minkään uskonnollisen suuntauksen edustaja, mutta on vaikea ymmärtää käsitystä, että meditointi olisi kategorisesti "sisäänpäin käpertymistä". Minä miellän meditoinnin "hiljaa istumiseksi".
Hiljaa istuminen saattaa olla hiljaisuutta tai kommunikointia.
On kummallista, että etenkin kristityt ovat valmiita ajattelemaan, ettei siinä hiljaisuudessa kukaan puhuisi, jos on joku joka puhuu.
Korjaan heti: on väärin kohdistaa edellinen kritiikki kaikkia kristittyjä kohtaan. Toivottavasti en pahoittanut kenenkään mieltä.
En tietenkään halua, että GS hiljenee ja lopettaa kirjoittamasta.
Mutta... kuten, GS, taisit ymmärtää mitä tarkoitin? ;)
Mariar,
Meditaatiota harjoittamaton saattaa arkitietoisuudessaan ajatella olevansa joskus hyvinkin rauhallinen. Mielenkiintoisimpiin meditaatiota aloitettaessa koettaviin havaintoihin kuuluu kuitenkin se, että tavallinen arkitietoisuudessa koettava rauha ei ole kovin syvää. Sen huomaa selvimmin meditaation alussa koettavissa olevasta ajatusten paljoudesta; jopa rauhalliseksi koettu mieli oli täynnä ajatuksia. Todellisen, syvän ja ajatuksista vapaan rauhan - "Jumalan rauhan" - voi kokemukseni mukaan saavuttaa yleensä vain meditaatiolla.
Olen omalta kohdaltani kokenut että viisauden lähteitä löytää kuvakulmia vaihtamalla ja omaa käyttäytymistä, tekemistä tai olemista vaihtelemalla. Ajattelua, tunnustelua, puhumista, kuuntelemista, fyysistä maailmaa, henkistä maailmaa, sisäänpäin kääntymistä meditoimalla, pelkistämistä, rikastamista, laajentamista, supistamista, analyysiä, synteesiä...
Enkä tarkoita ainoastaan elämän korkeampien tarkoitusten etsimistä, vaan esimerkiksi omaa ammattiani, eli opetustyötä. Sitä varten on opiskeltava kaiken aikaa, oltava opetettavien kanssa vuorovaikutuksessa, käytettävä järkeä, tunnetta ja kokemusta. Liikuttava sekä fyysisessä että abstraktissa.
Metodi - hmm... Kun kokeilee useita metodeita ja aina välillä heittää kaikki metodit pois, on kuin loisi nahkansa. Uusi alku silloin tälllöin. Se tuntuu minusta oikealta tieltä, olinpa sitten matkalla seuraavaan elämään, henkisyyteen tai vaikka kristustietoisuuteen - mitä se sitten onkaan.
Luen juuri yhtä buddhalaisuuskirjaa jonka kirjoittaja korostaa sitä että korkeampi totuus löytyy meditoimalla, hänen oman itsensä sisästä, joten hän taitaisi hymähtää tuolle tuttavallesi joka pitää ympäristön tarkkailua keinona päästä korkeammalle tasolle.
Täytyypä taas käydä luomassa nahka. Nämä ajatukset ahdistavat pientä päätäni.
Kiitos kommenteista!
Kun tuo meditaatio yllättäen nousi polttopisteeseen, niin kirjoitankin siitä ihan piakkoin, etenkin kun siitä omakohtaista kokemusta omaan.
-gs
Lähetä kommentti