Image-lehti tuli tänään postilaatikkoon - jonkin toisen lehden tilaukseen liittyvästä lahjasta muistaakseni oli kysymys. Kiinnostavia juttuja ensisilmäyksen perusteella.
Yksi artikkeli kuvaa netin uusia mahdollisuuksia mm. arkistoinnin suhteen. Vanhan median ykkösasia oli uutisten tuoreus ja eilinen lehti kelpasi lähinnä kalankäärepaperiksi. Netissä julkaistujen juttujen ja uutisten painoarvo määrittyy linkitysten perusteella.
Esimerkiksi tässä voin kätevästi viitata BBC:n kolmen ja puolen vuoden takaiseen juttuun, jossa referoitiin erästä tutkimusta jonka mukaan myönteinen asenne viivästyttää vanhenemista. Jos olisin tuon jutun aikoinaan lukenut sanomalehdestä, olisi se kenties mieleeni jäänyt, mutta siihen olisi ollut hyvin hankala viitata (netti)keskustelussa; "muistaakseni jossakin tutkimuksessa on selvitetty että positiivinen asenne hidastaa vanhenemista". Nyt sen sijaan on helppo osoittaa lähde ja itse asiassa myös tutkimusryhmän vetäjä referensseineen ja yhteystietoineen on klikkauksen päässä.
Perinteiset sanomalehdet ovat valinneet erilaisia strategioita netin suhteen;
1) netissä koko lehti ilmaisena
2) netissä muutama tuore juttu/otsikkotasot, muut maksullisena palveluna
New York Times siirtyi jälkimmäisestä edelliseen viime syksynä. Suomen suurin pitää kiini vielä 2-tavasta. Kauanko?
-gs
ps. Youtuben kaikkien aikojen ladatuin video on Judson Laipplyn Evolution of Dance, jossa hän kuvaa poptanssin kehittymisen Elviksestä tähän päivään kuudessa minuutissa. Tätä kirjoitettaessa video on ladattu 73 127 468 kertaa.
2 kommenttia:
Oh, olipas hauska video! Laitoin sen heti kiertoon tuonne Facebookkiin... :D
Olen käynyt katsomassa myös videon. Kaverilla on tyyliä ja taitoa.
Lähetä kommentti