Kolme päivää kotona sairaan lapsen kanssa alkoi jo hiukan puuduttamaan. No joo, kyllähän niitä olympialaisia oli iltapäivisin kiva seurata, mutta kuitenkin. Menin sitten tänään töihin ja kulta jäi Jempsun kanssa kotiin. Tytöllä oli tänään nelivuotisneuvola. Terveydenhoitaja kuvasi tyttöämme "toimeliaaksi ja iloiseksi" ja kirjasi lisäksi terveyskorttiin, että "puhe selvää, kasvu sopusuhtaista ja liikkuminen ketterää". Hyvä niin!
- - -
Viime viikolla juoksukilometrejä ja tehoharjoituksia kertyi sen verran paljon, että tämä viikko on menty juoksun osalta erittäin matalalla profiililla. Vain yhden kevyen kympin olen juossut. Tänään keksin tehdä vauhdikkaan pyörälenkin 26 vuotta vanhalla kippurasarvellani; 46.3 kilometriä mäkisellä reitillä kulki vauhdikkaanoloisesti 1.46-ajassa ja mielessä kävi että niinkö tässä innostuu vielä kunnollisen pyörän hankkimaan.
Kippurasarvesta tuleekin mieleen yksi takavuosien tempaus; lokakuun lopulla 1994 luovuimme Helsingin asunnostamme, joten edessämme oli tavaroiden siirtäminen Kouvolaan. Hoidimme muutto-operaatiota pikku hiljaa kesän aikana, mutta kippurasarvea en alkanut autoon pakkaamaan. Keksin nimittäin kuningasajatuksen: minähän ajan sen pyörän sinne! Jonakin viikonloppuna. Kun kelit on kohdallaan.
Eräänä heinäkuisena päivänä kelit olivat kohdallaan. Aurinko paistoi täydeltä terältä, joten aamupalan jälkeen hyppäsin pyörän selkään ja suuntasin Kouvolaa kohti. Ajelin ilman paitaa helteisessä säässä ja ajattelin ettei elämä tästä enää parane. Viuhdoin vanhaa Porvoontietä ensin Porvooseen, jossa söin lounaan. Jossakin vaiheessa olin sitten pakotettu ajamaan kapeaa valtatietä (VT6), jossa siihen aikaan oli piennarta tarjolla noin 20 senttimetriä. Vierestä pyyhkivien venäjänrekkojen myötä homma alkoi tuntumaan epäterveelliseltä ja niinpä Elimäen tienoilla koetin hakea vaihtoehtoisia ajoreittejä, mutta enpä oikein järkeviä ratkaisuja enää löytänyt (tai väsymyksen sumentamilla aivoilla keksinyt), joten päädyin takaisin valtatielle. Sinnikkäästi väänsin perille saakka; väsyneenä, mutta onnellisena ja ennen kaikkea ehjänä saavuin Kouvolaan.
Selkänahka oli jo ajon aikana tuntunut vähän kireältä ja syy selvisi - olin hikoillut aurinkovoiteet pois, joten selkä punoitti vahvasti. Nukuin yön vatsallani märkä pyyhe selkäni päällä ja selvisin kuin selvisinkin ilman nahanluontia.
140-150 kilometrin lenkki ei ehkä ollut parasta mahdollista valmistautumista parin viikon kuluttua juoksemalleni Helsinki City maratonille, mutta tulipahan pyöräiltyä.
-gs
ps. Se maraton meni sitten aikaan 3.32, missä oli viisi minuuttia parannusta edelliseen, elämäni ensimmäiseen maratoniin, jonka olin juossut viisi vuotta aiemmin. Kun olin keksinyt että eihän se ole mies eikä mikään joka ei ennen naimisiinmenoa ole maratonia juossut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti